KHO:2016:222

Autovero – Vakinainen asuinpaikka – Ajoneuvon väliaikainen veroton käyttö Suomessa – Henkilökohtaiset ja ammatilliset siteet – Viro

Vuosikirjanumero: KHO:2016:222
Antopäivä: 29.12.2016
Taltionumero: 5591
Diaarinumero: 1081/2/16
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:222

A asui väestötietojärjestelmän mukaan vakinaisesti Virossa ja tilapäisesti Suomessa. Hänellä oli Suomessa yritys, jonka toimitusjohtajana hän toimi. A:lla oli Virossa omistusasunto, vapaa-ajan asunto ja alaikäinen lapsi, joka asui osittain A:n luona. Kalenterivuosittain A:n Suomessa viettämä aika oli noin 135 päivää ja Virossa viettämä aika noin 230 päivää.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:lla oli ammatilliset siteet Suomeen ja henkilökohtaiset siteet Viroon. Koska A:lla oli siteitä kumpaankin maahan, hänen autoverolain 33 §:n 1 momentissa tarkoitettua vakinaista asuinpaikkaansa määritettäessä etusija oli annettava henkilökohtaisille siteille. Tämän mukaisesti A:n autoverolain 33 §:n 1 momentin mukaisena vakinaisena asuinpaikkana oli pidettävä Viroa.

Autoverolaki 1 § (5/2009) 1 momentti ja 2 momentti, 2 § 1 momentti ja 2 momentti (971/2012), 4 § (5/2009) 1 momentti, 33 § (413/1997) 1 momentti ja 2 momentti (688/2008)

Neuvoston direktiivi 83/182/ETY yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa sovellettavista verovapautuksista 7 artikla

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-262/99 (Louloudakis)

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 12.2.2016 nro 16/0167/4

Asian aikaisempi käsittely

Tullin autoverotusyksikkö on 4.8.2014 antamallaan päätöksellä nro 3394/03.03.12/2014 katsonut, että A:n autoverolaissa tarkoit­ettu vakinainen asuinpaikka on Suomi ja ettei A:lla siten ole oi­keutta ulkomailla rekisteröidyn ajoneuvon väliaikaiseen verottomaan käyttöön Suomessa. Ajoneuvo on vietävä maasta yhden kuukauden sisäl­lä tämän päätöksen päiväyksestä. Ajoneuvoa ei voida veroa suorittamatta viedä maasta, siirtää vapaa-alueelle, veroviranomaisen osoittamaan paik­kaan, hävittää tai luovuttaa valtiolle, mikäli sitä käytetään edellä maini­tun määräajan jälkeen Suomessa (autoverolaki 36 §). Päätös on voimassa yhden vuoden antopäivästä. Päätöksen voimassaolo lakkaa kuitenkin vä­littömästi, jos hakemuksessa esitetyt olosuhteet muuttuvat.

A:lla ei Tullin käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella ole muussa valtiossa kuin Suomessa sellaisia henkilökohtaisia siteitä, jotka edellyttävät säännöllistä paluuta kyseiseen valtioon. A on työskennellyt ja oleskellut pääsääntöisesti Suomessa toukokuusta 2010 alkaen. A:n oleskelua Suomessa ei siten voida pitää tilapäisluon­toisena. Tulli katsoo saatavilla olevien asiakirjojen valossa, ettei hakijan asuinpaikan voida katsoa olevan muussa valtiossa kuin Suomessa siitä huolimatta, että A:n alaikäinen lapsi asuu Virossa ja A:lla on Virossa omaisuutta. Yllä mainituissa olosuhteissa A:n vaki­nainen asuinpaikka on Suomessa.

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että hänen va­kituiseksi asuinpaikakseen tulee katsoa Viro, koska hän oleskelee Virossa enemmän kuin 185 vuorokautta kalenterivuonna ja hänellä on perheen alaikäisen lapsen sekä varallisuusintressin vuoksi vahvat henkilökohtai­set siteet Viroon. A on liittänyt valitukseensa Tallink Silja Oy:ltä saamansa matkustuspäiväkirjan, joka on osoittanut A:n Suomessa viettämän ajan vähäisemmäksi kuin ulkomailla vietetyn ajan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan autoverolain 33 §:n 1 ja 2 momentin sekä yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahan­tuonnissa sovellettavista verovapautuksista annetun neuvoston direktii­vin 83/182/ETY 7 artiklan säännökset perustellut päätöstään seuraavasti:

Direktiivin 83/182/ETY tulkintaa koskevan Euroopan yhteisöjen tuo­mioistuimen päätöksen 12.7.2001 asiassa C-262/99, Louloudakis, mu­kaan henkilökohtaisille siteille on annettava etusija.

Suomen väestötietojärjestelemän mukaan valittaja on asunut Suomessa 18.5.2010 alkaen tilapäisesti kolmessa eri osoitteessa. Hän asuu vakinai­sesti Virossa. Hänellä on Suomessa yritys, jonka toimitusjohtajana hän toimii. Yrityksen toimialana on kaupparekisterin mukaan rakennuspur­ku- ja purkujätteen edelleen käsittelypalvelut, muu rakennus- ja LVI­-alaan liittyvä palvelu- ja markkinointitoiminta, rakennusalan tuotteiden markkinointi, asbestipurkualan palvelutoiminta, elementtirakennusalan tuotteiden markkinointi, kaikki muu laillinen liiketoiminta. Hän on täyt­tämässään hakemuslomakkeessa ilmoittanut omana arvionaan oleskele­vansa Suomessa 135 päivää ja ulkomailla 230 päivää vuoden aikana. Va­littaja on naimaton, ja hänellä on omistusasunto Virossa. Hänellä on Vi­rossa alaikäinen lapsi, joka asuu eri osoitteessa kuin valittaja.

Asiakirjaselvityksen perusteella voidaan katsoa, että valittajalla on am­matilliset siteet Suomeen. Valittajan oleskelu Virossa ja Virossa asuva alaikäinen lapsi, joka ei asu samassa taloudessa valittajan kanssa, eivät yksinomaan muodosta sellaista henkilökohtaista sidettä, jonka perusteel­la valittajan pysyvän asuinpaikan olisi katsottava autoverolain mukaan olevan Virossa. Valittajan henkilökohtaisten siteiden on näin ollen kat­sottava kokonaisuutena ottaen olevan Suomessa, jonne hän autoverolain 33 §:n tarkoittamalla tavalla henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti. Tähän nähden kun luottamuksen suojaaminen koskee oi­keusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia ja lisäksi kun nyt va­lituksenalaisella päätöksellä ei ole puututtu takautuvasti valittajan aikai­semmin voimassa olleeseen vakituista asuinpaikkaa koskevaan päätök­seen, asiassa ei ole edellytyksiä luottamuksensuojan antamiseen. Tullin päätöstä ei ole aihetta muuttaa valittajan esittämillä syillä. Tulli on voi­nut hylätä valittajan hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Olli Kurkela ja Aulikki Pitkänen. Esittelijä Kimmo Huttunen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset kumo­taan. A:n vakinainen asuinpaikka on Viro, ja tämän vuoksi hänel­lä on oikeus Virossa rekisteröidyn ajoneuvon väliaikaiseen verottomaan käyttöön Suomessa.

Valituksensa perusteluina A on lausunut muun ohella seuraavaa.

Yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahan­tuonnissa sovellettavista verovapautuksista annetun neuvoston direktii­vin 83/182/ETY 7 artiklassa edellytetään, että henkilön vakituista asuinpaikkaa arvioitaessa huomioon otetaan sekä henkilön ammatilliset siteet että henkilökohtaiset siteet. Artiklassa korostetaan henkilökohtaisten siteiden merkitystä, jos ne eivät ole yhteneväiset ammatillisten siteiden kanssa.

A:n kaikki henkilökohtaiset siteet ovat Virossa. Hän on ilmoitta­nut hakemuslomakkeessaan, että hän oleskelee vuoden aikana Suomessa 135 päivää ja ulkomailla 230 päivää. A viettää Virossa kaiken vapaa-aikansa ja osan työajastaan. A asuu pääsääntöisesti omistus­asunnossaan Tallinnassa. Hän omistaa Virossa myös vapaa-ajan asunnon. A:n 17-vuotias poika asuu hänen luonaan Tallinnan asunnossa viikoittain keskivii­kosta tai torstaista maanantaihin. Poika on asunut äitinsä luona ikävuodet 11–17 vuotta, koska A on joutunut matkustelemaan työnsä vuoksi, mutta poika on muuttamassa asumaan A:n luokse. Lisäksi A:lla on Virossa vanhemmat ja kaksi siskoa.

A:lla on Suomessa väliaikainen osoite Espoossa. Hän työskentelee B Oy:ssä toimitusjohtajana. Hänen työajastaan noin 40 prosenttia on kuitenkin Virosta käsin tehtyä työtä. Siten myös osa hänen ammatillisista siteistään on Virossa. Hänellä ei ole kiin­teää omaisuutta Suomessa.

Tullin tulliasiamies on vastineessaan vaatinut valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä sekä lausunut muun ohella seuraavaa:

A:lla on Suomessa toimiva yritys, jonka toimitusjoh­tajana hän toimii. A ei ole esittänyt mitään yksityiskohtaista sel­vitystä siitä, että hänen yritystoimintaansa kohdistuvasta ajankäytöstä noin 40 prosenttia olisi Virosta käsin tehtyä työtä. Asiassa saadun selvi­tyksen perusteella A:n ammatilliset siteet sijaitsevat yksinomaan Suomessa. A on itsekin todennut, että hänen 17-vuotias poikansa on asunut ikävuodet 11–17 vuotta äitinsä luona, koska hän on joutunut matkustamaan paljon työnsä vuoksi. Tämän matkustustarpeen perusteena on ollut juuri Suomessa harjoitettu yritystoiminta.

A:n poika ei asu yhdessä hänen kanssaan. Asiassa kuvattu kans­sakäyminen Virossa ei muodosta sellaista perheyksikköä, että A:n pysyvä asuinpaikka olisi henkilökohtaisten siteiden perusteella Vi­rossa. A:n henkilökohtaiset siteet ovat kokonaisuutena tarkastel­len Suomessa, jonne hän autoverolain 33 §:n tarkoittamalla tavalla hen­kilökohtaisten syiden vuoksi palaa säännöllisesti.

A on antanut vastaselityksen, joka on annettu Tullin tulliasia­miehelle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Va­litus hyväksytään. Helsingin hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset kumo­taan. Asia palautetaan Tullille uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Autoverolain 1 §:n (5/2009) 1 momentin mukaan henkilöautosta (M1 -luokka), pakettiautosta (N1 -luokka) ja sellaisesta linja-autosta (M2 -luokka), jonka oma massa on alle 1 875 kilogrammaa, moottoripyörästä (L3- ja L4 -luokka) sekä muusta L-luokkaan luettavasta ajoneuvosta on ennen ajoneuvon rekisteröintiä ajoneuvoliikennerekisteristä annetussa laissa (541/2003) tarkoitettuun ajoneuvoliikennerekisteriin (rekisteri) tai käyttöönottoa Suomessa suoritettava valtiolle autoveroa siten kuin tässä laissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan, jollei tässä laissa toisin säädetä, ajoneuvojen luokitteluun ja ajoneuvojen teknisiin ominaisuuk­siin sovelletaan, mitä ajoneuvolaissa (1090/2002) ja sen nojalla sääde­tään.

Autoverolain 2 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitetaan käyt­töönotolla Suomessa ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity Suomessa. Pykälän 2 mo­mentin (971/2012) mukaan verollisena ajoneuvon käyttönä ei kuiten­kaan pidetä muussa valtiossa kuin Suomessa vakinaisesti asuvan luon­nollisen henkilön omaa tarvettaan varten väliaikaisesti maahan tuomansa muussa valtiossa kuin Suomessa rekisteröidyn ajoneuvon käyttöä yksin­omaan hänen omaan tarpeeseensa enintään kuuden kuukauden keskeyty­mättömänä tai keskeytyvänä määräaikana kahdentoista kuukauden ajan­jaksona tai Tullin 32 §:n nojalla antamana tätä pitempänä määräaikana, jos käyttö ei liity ajoneuvon ostoon Suomeen.

Autoverolain 4 §:n (5/2009) 1 momentin mukaan velvollinen suoritta­maan autoveroa on se, joka merkitään rekisteriin ajoneuvon omistajaksi.

Autoverolain 33 §:n (413/1997) 1 momentin mukaan henkilön vakinai­sella asuinpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu vähintään 185 päivää kalenterivuodessa arvioituna henkilökohtaisten, ammatillis­ten ja muiden siteidensä perusteella. Pykälän 2 momentin (688/2008) mukaan jos henkilö oleskelee kahdessa tai useammassa valtiossa sijait­sevissa paikoissa, henkilön vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä sitä, jonne hän henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti. Henki­lökohtaisia syitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös työskentelyn luonne ja pysyvyys muussa maassa sekä muut erityiset olosuhteet. Pa­luuta toiseen jäsenvaltioon ei edellytetä, jos henkilö oleskelee Suomessa määräaikaisen tehtävän suorittamiseksi. Määräaikaisen tehtävän suoritta­minen ei vaikuta ajoneuvon verottomalle käytölle säädettyihin määräai­koihin. Veroviranomainen voi määräämillään ehdoilla antaa enintään yh­deksi vuodeksi kerrallaan päätöksen siitä, missä valtiossa henkilön asuinpaikan on esitettyjen selvitysten mukaan katsottava sijaitsevan.

Yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnis­sa sovellettavista verovapautuksista annetun neuvoston direktiivin 83/182/ETY 7 artiklan mukaan:

1. Tätä direktiiviä sovellettaessa "pysyvällä asuinpaikalla" tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu pysyvästi eli vähintään 185 päivää kalenteri­vuodessa henkilökohtaisten ja ammatillisten siteidensä vuoksi, tai jos on kyse henkilöstä, jolla ei ole ammatillisia siteitä, henkilön ja tämän asuin­paikan välisten tiiviiden henkilökohtaisten siteiden vuoksi.

Jos henkilön ammatilliset siteet ovat muualla kuin tämän henkilökohtai­set siteet ja tämä sen vuoksi joutuu oleskelemaan vuorotellen kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa sijaitsevissa paikoissa, henkilön pysyvänä asuinpaikkana on pidettävä sitä, jossa tämän henkilökohtaiset siteet ovat, jos tämä palaa sinne säännöllisesti. Viimeksi mainitun edellytyksen täyt­tymistä ei vaadita, jos henkilö oleskelee jäsenvaltiossa määräaikaisen tehtävän suorittamiseksi. Opiskelu yliopistossa tai koulussa ei ole pysy­vän asuinpaikan muutosta.

2. Luonnollisten henkilöiden on todistettava pysyvä asuinpaikkansa asianmukaisella tavalla, esimerkiksi henkilötodistuksellaan tai muulla voimassa olevalla asiakirjalla.

3. Epäillessään 2 kohdan mukaisen pysyvää asuinpaikkaa koskevan il­moituksen oikeellisuutta tai suorittaakseen tiettyjä erityistarkastuksia tuontijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia tarvittavia tietoja tai lisätodisteita.

Euroopan unionin tuomioistuin on asiassa C-262/99, Louloudakis, katsonut, että direktiivin 7 artiklassa esitetyt käsitteen "pysyvä asuinpaikka" määrittelyperusteet koskevat sekä henkilön ammatillisia ja henkilökohtaisia siteitä määrättyyn paikkaan että tämän siteen kestoa. Niitä on siten tutkittava samanaikaisesti. Pysyvänä asuinpaikkana on näin ollen pidettävä paikkaa, johon henkilö on muodostanut etujensa pysyvän keskuksen. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa pidetään tärkeämpinä henkilökohtaisia siteitä, jos henkilön ammatilliset ja henkilökohtaiset siteet eivät keskity yhteen jäsenvaltioon. Säännöksen toisessa alakohdassa nimittäin annetaan henkilökohtaisille siteille etusija ammatillisiin siteisiin verrattuna, jos nämä viimeksi mainitut liittyvät eri paikkaan ja jos henkilö joutuu siten oleskelemaan vuorotellen kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa ja palaa säännöllisesti valtioon, johon hänellä on henkilökohtaiset siteet. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa edellytetään siten otettavan huomioon henkilön ammatilliset ja henkilökohtaiset siteet tiettyyn paikkaan, ja sitä on tulkittava siten, että mikäli ammatillisten ja henkilökohtaisten siteiden kokonaisvaltainen arviointi ei riitä sen alueen paikallistamiseksi, johon henkilö on muodostanut etujensa pysyvän keskuksen, tämän paikallistamisen toteuttamiseksi on annettava etusija henkilökohtaisille siteille (tuomion kohdat 51–53).

Euroopan unionin tuomioistuin on sanotussa tuomiossaan edelleen todennut, että määriteltäessä pysyvää asuinpaikkaa asianomaisen henkilön etujen pysyvänä keskuksena on tältä osin otettava huomioon kaikki asiaankuuluvat tosiseikat, nimittäin muun muassa kyseisen henkilön ja hänen perheensä jäsenten fyysinen läsnäolo, hänen asuntonsa sijaintipaikka, paikka, jossa hänen lapsensa tosiasiallisesti käyvät koulua, hänen ammattitoimintansa harjoittamispaikka, hänen varallisuusintressiensä sijaintipaikka ja se paikka, jossa henkilöllä on hallinnolliset siteet viranomaisiin ja sosiaaliturvalaitoksiin, siltä osin kuin nämä seikat osoittavat henkilön halunneen luoda tiettyä vakiintuneisuutta sille paikalle, johon hänellä on liittymä, hänen elämäntavastaan ja tavanomaisista henkilökohtaisista ja ammatillisista suhteista johtuvan jatkuvuuden vuoksi (tuomion kohta 55). Kansallisen tuomioistuimen on arvioitava liittymää koskevia tietoja kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon kaikki sille esitetty todistusaineisto. Tämä arviointi on tehtävä direktiivin valossa. Tältä osin on todettava, että direktiivillä halutaan sen perustelukappaleiden mukaan edistää yhteisön asukkaiden vapaata liikkuvuutta yhteisön alueella ja että tiettyjen yksityis- tai ammattikäyttöön tarkoitettujen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa sovellettavien verojärjestelmien aiheuttamien esteiden poistaminen on välttämätöntä erityisesti ominaisuuksiltaan sisämarkkinoita vastaavien taloudellisten markkinoiden toteuttamiseksi (tuomion kohdat 57 ja 58). Näin ollen direktiivin 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kun henkilöllä on henkilökohtaisia ja ammatillisia siteitä kahdessa jäsenvaltiossa, hänen pysyvä asuinpaikkansa, joka määritellään arvioimalla kaikkia asiaankuuluvia tosiseikkoja kokonaisvaltaisesti, on paikka, jossa hänen etujensa pysyvä keskus sijaitsee, ja jos tätä sijaintia ei voida selvittää kokonaisvaltaisella arvioinnilla, etusija on annettava henkilökohtaisille siteille (tuomion kohta 60).

Tosiseikat

A on ilmoittanut Tullille toimittamassaan hakemuksessa, että hän oleskelee vuoden aikana Suomessa 135 päivää ja ulkomailla 230 päivää. Suomen väestötietojärjestelmän mukaan A on asunut Suomessa 18.5.2010 alkaen tilapäisesti kolmessa eri osoitteessa. Hän asuu vakinai­sesti Virossa Tallinnassa sijaitsevassa omistusasunnossaan.

A on naimaton. A:n alaikäinen lapsensa asuu hänen luonaan Tallinnan asunnossa viikoittain keskiviikosta tai torstaista maa­nantaihin. A:lla on Virossa myös vanhemmat ja kaksi siskoa. A:lla on Suomessa yritys, jonka toimitusjohtajana hän toi­mii.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kyse A:n autoverolaissa tarkoitetun vakinaisen asuinpaikan määrittämisestä tilanteessa, jossa A:lla on siteitä sekä Suomeen että Viroon. A:n Suomessa harjoittama yritystoiminta muodostaa ammatilliset siteet Suomeen. A:n Virossa viettämä aika sekä hänen perhesuhteensa, vakinainen asuntonsa ja vapaa-ajan asuntonsa sen sijaan muodostavat henkilökohtaiset siteet Viroon.

Euroopan unionin tuomioistuimen edellä selostetun oikeuskäytännön perusteella A:n vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä paikkaa, johon A on muodostanut etujensa pysyvän keskuksen. Jos henkilöllä on henkilökohtaisia ja ammatillisia siteitä kahdessa jäsenvaltiossa ja jos hänen etujensa pysyvää keskuksensa sijaintia ei voida selvittää kokonaisvaltaisella arvioinnilla, etusija on annettava henkilökohtaisille siteille. Koska A:n henkilökohtaiset siteet ovat Viroon, A:n vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä Viroa. Tämän vuoksi hallinto-oi­keuden ja Tullin päätökset on kumottava ja asia on palautettava Tullille uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Sari Pennanen.

 
Julkaistu 29.12.2016