KHO:2017:108

Hallintoriita – Sosiaalihuollon kustannukset – Kustannusten jakautuminen kuntien välillä – Äkillinen sairastuminen – Kotikunnan valintaoikeus – Asuminen jo aiemmin kahdessa kunnassa – Asumispalvelujen kustannusten korvaaminen

Vuosikirjanumero: KHO:2017:108
Antopäivä: 28.6.2017
Taltionumero: 3043
Diaarinumero: 3730/3/15
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2017:108

B oli ennen syyskuun 2013 lopulla sattunutta aivoinfarktia oleskellut ja työskennellyt sekä X:n kaupungissa että Z:n kaupungissa, ja hänellä oli myös ollut asunto kummassakin kaupungissa. Z:n kaupungissa B oli asunut yhdessä naisystävänsä kanssa. B:llä ei ollut ennen infarktia ollut X:n kaupungissa tarvetta palveluasumiseen tai vastaaviin muihin palveluihin. B oli infarktin jälkeen Z:n kaupungissa sairaalassa ollessaan tehnyt 1.10.2013 väestörekisteriin muuttoilmoituksen Z:n kaupunkiin naisystävänsä osoitteeseen. B oli 1.8.2014 lukien asunut Z:n kaupungissa palvelutalossa tehostetun palveluasumisen turvin. Näissä olosuhteissa B:n kotikunnan katsottiin asiaa kokonaisuutena arvioiden ja B:n oma käsitys huomioon ottaen muuttuneen 1.10.2013 Z:n kaupunkiin.

Z:n kaupungin X:n kaupungilta 28.1.2014 lukien korvattaviksi vaatimissa B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneissa kustannuksissa ei ollut kysymys sosiaalihuoltolain 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa vastuu kustannuksista säilyy sosiaalihuoltolain (710/1982) 42 b §:n mukaan aiemmalla kotikunnalla. Asiassa oli kysymys sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista sosiaalipalveluista, joista aiheutuvista kustannuksista oli vastuussa B:n uusi kotikunta Z. Siten X:n kaupunkia ei voitu velvoittaa korvaamaan Z:n kaupungille sen B:lle järjestämistä asumispalveluista aiheutuneita kustannuksia.

Sosiaalihuoltolaki (710/1982) 13 § 1 momentti 1 kohta, 14 § 1 momentti, 15 § 1 momentti, 17 § 1 momentti, 16 a § 1 momentti (1378/2010) sekä 42 a ja 42 b § (1378/2010)

Kotikuntalaki 2 § 1 ja 2 momentti ja 3 § 2 kohta

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 21.10.2015 nro 15/0561/3

Asian aikaisempi käsittely

Z:n kaupunki on Vaasan hallinto-oikeuteen 10.9.2014 vireille tulleessa hakemuksessaan vaatinut, että X:n kaupunki velvoitetaan 28.1.2014 lukien korvaamaan Z:n kaupungille B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneet kaikki kustannukset niin pitkään kuin B on näiden palvelujen piirissä.

Vuonna 1959 syntynyt B on saanut aivoinfarktin 29.9.2013 Z:n kaupungissa vierailun aikana. Tuolloin hänen kotikuntansa on ollut X:n kaupunki. B:tä on hoidettu Z:n sairaalassa, ja hän on sairaalahoidon aikana 1.10.2013 muuttanut kirjansa Z:n kaupungille entisen kihlattunsa osoitteeseen. Tosiasiallinen tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut asua yhdessä, ja osoite on muutettu 11.10.2013 Poste restante -osoitteeksi. Osa-aikaeläkkeellä olleella B:llä on kotikuntamuutoksen ajankohtana ollut vuokra-asunto X:n kaupungissa, jossa hän on toiminut hierojana. X:n kaupungissa sijainneen asunnon vuokrasopimus on irtisanottu 1.11.2013.

B:n on arvioitu kotiuduttuaan tarvitsevan palveluasumispaikkaa. Z:n kaupungin sairaalasta hänet on 20.12.2013 siirretty Z:n terveyskeskuksen osastolle. Tässä vaiheessa hänen on arvioitu kykenevän asumaan tuetusti kotihoidon palveluiden turvin. B on muuttanut 10.2.2014 alkaen asumaan itsenäisesti tukitoimien avulla. Tukitoimet ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi. B on tarvinnut palveluasumispaikan. Päätös palveluasumispaikasta Palvelutalo A:n yksikköön on tehty 1.8.2014.

B on kotikuntamuutosta tehdessään ollut sairaalahoidossa ja tuolloin hänen on arvioitu tarvitsevan asumispalveluita kotiuduttuaan, eikä hän ole ollut kykenevä asumaan itsenäisesti uudessa kotikunnassa. Asiassa voidaan katsoa, että B on sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaisesti hakenut palveluita uudesta kotikunnastaan. X:n kaupunki on vastuussa sosiaalihuoltolain mukaisista asumiskustannuksista.

X:n kaupunki on antanut hakemuksen johdosta vastineen.

B on päättänyt muuttaa X:n kaupungista Z:n kaupunkiin ennen kuin hän sai aivoinfarktin 29.9.2013. Hän ei ollut ehtinyt tehdä muuttoilmoitusta ennen sairastumistaan. Oleellista asiassa on B:n aikomus ja oma käsitys asiasta. B:n tarkoituksena on ollut muuttaa Z:n kaupunkiin asumaan pysyvästi.

Kotikuntalain 2 §:n mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan.

B on oman käsityksensä mukaan muuttanut naisystävänsä luokse pysyvästi. Z:n kaupungissa B sairastui aivoinfarktiin heti muuton jälkeen, minkä johdosta aiottu asuminen naisystävän luona ei toteutunutkaan. Hän on ollut ensin Z:n kaupungin sairaalassa ja sen jälkeen terveyskeskuksen osastolla, minkä jälkeen hän on asunut itsenäisesti Z:n kaupungissa. B ei ole siinä vaiheessa, kun hän muutti itsenäisesti asumaan Z:n kaupunkiin, halunnut X:n kaupunkiin. Halutessaan hän olisi voinut palata X:n kaupunkiin. Hänen sairaalahoitonsakin olisi voitu sijoittaa X:n kaupunkiin.

Kotikuntamuutos ei ole johtunut hoitopaikan sijainnista. Täten muutto ei ole aiheutunut pääasiassa hoidosta eikä huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä.

Henkilön oma halu ja aikomus on ratkaisevaa kotikunnan määrittelyssä. B:n muuttoon Z:n kaupunkiin on vaikuttanut hänen halunsa saada asua lähellä naisystäväänsä. Täten hänen asumisensa Z:n kaupungissa on perustunut muuhun syyhyn kuin hoitosuhteeseen. Väestörekisteriin tehty kotikunnan muutosilmoitus 1.10.2013 on B:n tahdonilmaisu muuttaa asumaan pysyvästi Z:n kaupunkiin. Vastuu hoidon kustannuksista kuuluu siten Z:n kaupungille.

Z:n kaupunki on antanut vastaselityksen.

B:tä on hoidettu Z:n kaupungin sairaalassa, ja hän on sairaalahoidon aikana muuttanut väestökirjansa entisen kihlattunsa osoitteeseen. Maistraatti on tehnyt kotipaikan muutoksen pelkästään B:n oman puhelimitse tapahtuneen ilmoituksen perusteella normaalina muuttona, koska sille ei ole muuta ilmoitettu.

Väestötietojärjestelmään tehty merkintä ei oikeudellisesti sido muita viranomaisia, joiden tulee asianomaisia säännöksiä soveltaen väestötietojärjestelmään tehdystä merkinnästä riippumatta ratkaista niille esitetyn selvityksen perusteella itsenäisesti kysymys henkilön asuinpaikasta.

Kotikunnan määräytyminen ei ole yksin henkilön omaan käsitykseen perustuva asia, vaan hänellä tulee olla myös objektiivisesti havaittavien tosiseikkojen mukaan kiinteä yhteys ilmoittamaansa paikkaan. Tällaisia tosiseikkoja ovat muun muassa henkilön siteet perheeseen ja perheen yhteiseen asuntoon eli kotiin, toimeentulo, työskentely tai muu taloudellinen yhteys määrättyyn asuinpaikkaan taikka muut vastaavat seikat, kuten sukulaisuus, kasvatus- ja hoitosuhde. Kaikkien näiden huomioon otettavien seikkojen perusteella voidaan todeta, että B:n osalta edellytyksiä tavanomaiseen kotipaikan muuttamiseen ei ole ollut. Hänen tapauksessaan kotipaikan muuttuminen voi perustua vain kotikuntalain 3 a §:n mukaiseen ilmoitusmenettelyyn tai sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaiseen hakemusmenettelyyn ja siihen liittyvään kotikuntalain 3 b §:ään.

Hoitokertomukseen 1.10.2013 on kirjattu, että B on kirjoilla X:n kaupungissa, minkä vuoksi potilasta on suunniteltu siirrettäväksi X:n keskussairaalaan. Hänen kanssaan on käyty keskustelua osoitteen ja kirjojen siirtämisestä Z:n kaupunkiin entisen puolison asuntoon, jotta hoitoa voitaisiin jatkaa Z:n kaupungissa. Kyseessä olevasta asiakirjasta ilmenee, että potilas on itse suostunut ehdotettuun kirjojen siirtoon. Samalla on kuitenkin jo todettu, ettei B voi todennäköisesti muuttaa kyseessä olevaan asuntoon liikuntarajoitteisuutensa vuoksi. Samasta kertomuksesta ilmenee, että ajatus hänen X:n kaupungissa sijaitsevan asuntonsa irtisanomisesta on syntynyt vasta tässä keskustelussa.

B:llä ei ole ollut X:n kaupungin väittämää aikomusta tai ajatusta muuttaa X:n kaupungista Z:n kaupunkiin ennen kuin hän on saanut aivoinfarktin 29.9.2013. Tällainen ajatus on syntynyt vasta aivoinfarktin saamisen jälkeen, kun hoitotarve on syntynyt. Väitetyllä aikomuksella ei muutoinkaan ole oikeudellisesti ratkaisevaa merkitystä tässä asiassa.

Z:n sosiaalikeskuksen asiakaskertomuksesta 11.10.2013 ilmenee, että B on siirtänyt kirjat Z:n kaupunkiin entisen kihlatun osoitteeseen, mutta että he eivät tule asumaan yhdessä.

Edellä mainitut asiakirjat osoittavat, että B on turvatakseen oikeuden saada hoitoa Z:n kaupungin toimesta muuttanut kotikuntansa Z:n kaupunkiin vasta sen jälkeen, kun hoitotarve on syntynyt.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Z:n kaupungin hakemuksen asumispalvelujen kustannusten korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettuja oikeusohjeita

Sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään muun muassa sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen.

Sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava muun muassa asumispalvelujen järjestämisestä.

Sosiaalihuoltolain 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa väestökirjalaissa tarkoitettu kotipaikka.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös.

Sosiaalihuoltolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) mukaan 16 a §:ssä tarkoitettua hakemusoikeutta voisivat käyttää erityisesti ne henkilöt, jotka ovat jo nykyisessä kotikunnassaan laitoshoidossa tai sellaisessa muussa hoitopaikassa, jossa voidaan turvata ympärivuorokautisesti tarvittavat palvelut.

Sosiaalihuoltolain 42 a §:n mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen toisen kunnan alueelle ja hän käyttää kotikuntalain (201/1994) 3 a §:ssä säädettyä kotikunnan valintaoikeuttaan, palveluja koskeva järjestämisvastuu siirtyy muuttopäivästä uudelle kotikunnalle.

Sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.

Kotikuntalain 2 §:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu.

Mainitun lain 3 §:n mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa enintään yhden vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä tai hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla.

Mainitun lain 3 a §:n mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen muun kuin kotikuntansa alueelle, hän voi 3 §:n 2 kohdan estämättä valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai on kestänyt yli vuoden.

Mainitun lain 3 b §:n mukaan henkilön kotikunta muuttuu, jos hän muuttaa toiseen kuntaan sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa.

Kotikuntalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) mukaan kotikunnan valintaoikeus koskisi lähinnä vain perhehoidossa, laitoshoidossa tai asumispalveluyksiköissä olevia henkilöitä, joten itsenäisesti asuvat ja avohuollon palvelujen piirissä olevat henkilöt eivät lähtökohtaisesti kuulu tähän ryhmään. Jos asuminen toisessa kunnassa perustuisi pääasiassa muuhun kuin hoitoon, määräytyisi kotikunta aina kotikuntalain yleisten säännösten mukaisesti.

Tosiseikat ja oikeudellinen arviointi

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan B on saanut aivoinfarktin Z:n kaupungissa vierailun aikana 29.9.2013. Tuolloin hänen kotikuntansa on ollut X:n kaupunki. B:tä on aivoinfarktin jälkeen hoidettu Z:n sairaalassa. Väestötietojärjestelmän mukaan B:n kotikunta on ollut Z:n kaupunki 1.10.2013 alkaen.

Esitetyn selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, ettei B ollut muuttoilmoitusta tehdessään Z:n kaupungissa sijoitettuna laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen sillä tavoin kuin kotikuntalain 3 a §:ssä edellytetään. Kysymyksessä ei siten ole ollut kotikuntalain 3 a §:n mukainen muutto. B:n ei myöskään voida katsoa hakeneen Z:n kaupungin sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa sillä tavoin kuin sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä on tarkoitettu. Asiaan ei siten voida soveltaa sosiaalihuoltolain 42 a ja 42 b §:ää, vaan siihen on sovellettava kotikuntalain 2 §:n ja sosiaalihuoltolain 13 §:n säännöksiä. Koska B:n kotikunta on 1.10.2013 alkaen ollut Z:n kaupunki, ei hänen entistä kotikuntaansa voida velvoittaa korvaamaan hakemuksessa vaadittuja 28.1.2014 jälkeen syntyneitä asumispalvelun kustannuksia.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Sosiaalihuoltolaki (710/1982) 13 § 1 momentti, 14 § 1 momentti, 16 a § 1 momentti, 17 § 1 momentti sekä 42 a § ja 42 b §

Kotikuntalaki 2 § 1 momentti, 3 §, 3 a § ja 3 b §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Jokela, Heikki Huhta ja Hanna Huru. Esittelijä Pirjo Kurki.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan Z:n kaupungille 28.1.2014 alkaen B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneet kaikki kustannukset siihen saakka, kun B on näiden palveluiden piirissä.

Vaatimustensa tueksi lautakunta on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lautakunta on uudistanut hallinto-oikeudessa aikaisemmin esittämänsä. Ratkaisevaa asiassa ovat tosiasialliset tapahtumat eli se, milloin palvelun tarve on syntynyt. B on muuttanut kotikuntansa Z:n kaupunkiin vasta sen jälkeen, kun palvelun tarve on laitoksena pidettävässä sairaalassa syntynyt ja todettu. Asia ilmenee 1.10.2013 päivätystä hoitokertomuksesta. Lisäksi hallinto-oikeus on päätöksessään kokonaan sivuuttanut kotikuntalain 3 §:n.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut selityksen. Lautakunta on uudistanut kaiken asiassa aiemmin lausumansa. B ei ole muuttanut X:n kaupungista Z:n kaupunkiin hoidollisista syistä sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Kun B on 1.10.2013 tehnyt väestötietojärjestelmään kotikuntamuutoksen, ei ole ollut tietoa siitä, minkälaista hoitoa hänen 29.9.2013 saamansa aivoinfarkti tulee vaatimaan. Kotikunnan muutosilmoitus osoittaa B:n tahtoa ja tämä myös ilmenee hallinto-oikeuden käytössä olleista asiakirjoista. B:n tahto asua Z:n kaupungissa on asiassa ratkaisevaa.

Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut vastaselityksen. Kotikunnan muuttoilmoituksen tehdessään B:llä ei ole ollut tosiasiassa vakinaista asuinpaikkaa Z:n kaupungissa. Osoitteeksi on silloin ilmoitettu tuolloisen avopuolison asunto. Silloin on jo tiedetty, ettei B voi sinne muuttaa ja samanaikaisesti hänellä on ollut X:n kaupungissa asunto käytettävissä.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle on lähetetty tiedoksi Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen.

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka.

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava muun ohella kotipalveluiden ja asumispalveluiden järjestämisestä.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin (1378/2010) mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Hakemusta ei kuitenkaan käsitellä, jos hakija on jo tehnyt vastaavan hakemuksen toiseen kuntaan ja asian käsittely on vielä kesken.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:ää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 101/2010 vp) on lausuttu seuraavaa:

"Edellä ehdotettava kotikuntalain muutos mahdollistaisi nykyistä laajemman kotikunnan valintaoikeuden niissä tilanteissa, joissa henkilö joutuu oman kotikuntansa päätöksen perusteella hoidon tai huollon tarpeen vuoksi asumaan pitkäaikaisesti toisen kunnan alueella. Pitkäaikaista hoitoa tarvitsevalla tulisi toisaalta olla myös nykyistä laajemmin mahdollisuus muuttaa asumaan toiseen kuntaan. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin menettelystä siinä tapauksessa, että henkilö hakee kunnalliseen järjestämisvastuuseen perustuvaa hoitopaikkaa muun kuin kotikuntansa alueelta.

(---)

Ehdotettava hakemisoikeus koskisi käytännössä todennäköisesti erityisesti vanhuksia ja vaikeavammaisia henkilöitä."

Sosiaalihuoltolain 42 a §:n (1378/2010) mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen toisen kunnan alueelle ja hän käyttää kotikuntalain (201/1994) 3 a §:ssä säädettyä kotikunnan valintaoikeuttaan, palveluja koskeva järjestämisvastuu siirtyy muuttopäivästä uudelle kotikunnalle.

Sosiaalihuoltolain 42 b §:n (1378/2010) mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.

Kotikuntalain 2 §:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä mainitussa laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys.

Kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan (1377/2010) mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla.

Kotikuntalain 3 a §:n (1377/2010) mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen muun kuin kotikuntansa alueelle, hän voi 3 §:n 2 kohdan estämättä valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai on kestänyt yli vuoden.

Kotikuntalain 3 b §:n (1377/2010) mukaan henkilön kotikunta muuttuu, jos hän muuttaa toiseen kuntaan sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa.

2. Asiassa saatu selvitys

B, jonka kotikunta on ollut X:n kaupungissa, on harjoittanut siellä osatyökyvyttömyyseläkkeellä ollessaan hierojan ammattia vuokra-asunnossaan sijainneissa vastaanottotiloissa. B:llä on ollut vuokrattuna työhuone hierojan ammattia varten myös Z:n kaupungissa, jossa hän on osittain oleskellut. Z:n kaupungissa ollessaan B on asunut avopuolisonsa asunnossa.

B on saanut aivoinfarktin 29.9.2013 Z:n kaupungissa ollessaan. Tuolloin hänen väestötietojärjestelmään merkitty kotikuntansa on ollut X:n kaupunki. Z:n keskussairaalan sosiaalityön asiakasmerkinnöistä 1.10.2013 käy ilmi, että B:n ja hänen naisystävänsä kanssa oli keskusteltu osoitteen ja kirjojen siirtämisestä Z:n kaupunkiin. B on samana päivänä itse ilmoittanut puhelimitse väestörekisteriin muuttavansa vakinaisesti Z:n kaupunkiin naisystävänsä asunto-osoitteeseen. Vastaavat merkinnät on tehty väestötietojärjestelmään. B:n osoite on sittemmin 11.10.2013 muutettu Poste restante -osoitteeksi. B on irtisanonut X:n kaupungissa sijainneen asuntonsa vuokrasopimuksen 1.11.2013 lukien.

B:tä on hoidettu aivoinfarktin vuoksi Z:n keskussairaalassa 20.12.2013 asti, jolloin hänet on siirretty Z:n terveyskeskuksen osastolle, josta hänet on edelleen 10.2.2014 kotiutettu asumaan Z:n kaupungissa itsenäisesti tukipalveluiden avulla. Tukipalveluiden osoittauduttua riittämättömiksi Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 10.6.2014 myöntänyt B:lle 1.8.2014 lukien tehostetun palveluasumisen Palvelutalo A:n Z:n kaupungissa sijaitsevaan yksikköön.

Z:n sosiaali- ja terveyskeskuksessa laaditussa palvelusuunnitelmassa 11.8.2014on todettu muun ohella, että B:lle syyskuussa 2013 tulleen infarktin lisäksi B:llä on todettu kymmenen vuotta aiemmin astma. B:llä on myös näkövamma (30 % vuodesta 1994 alkaen). Hän on melkein sokea, ja ongelmana on lisäksi näkeminen kahtena. Apuvälineiden ja hoitotarvikkeiden osalta todetaan muun ohella pyörätuolin tarve, pienapuvälineitä, sähkösänky ja patja sekä keppi apuvälinekeskuksen kautta.

3. Oikeudellinen arviointi

Esillä olevassa asiassa on ratkaistavana, onko B:n kotipaikka muuttunut X:n kaupungista Z:n kaupunkiin, ja se, kumpi kaupunki on vastuussa B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneista kustannuksista 28.1.2014 lukien.

Ennen syyskuun 2013 lopulla tapahtunutta aivoinfarktia B on oleskellut ja työskennellyt sekä X:n että Z:n kaupungissa ja hänellä on myös ollut asunto kummassakin kaupungissa. Z:n kaupungissa B on asunut yhdessä naisystävänsä kanssa. B:llä ei ole ennen infarktia ollut X:n kaupungissa tarvetta palveluasumiseen tai vastaaviin muihin palveluihin. B on Z:n kaupungissa sairaalassa ollessaan itse tehnyt 1.10.2013 oman tahtonsa mukaisesti väestörekisteriin ilmoituksen muutosta vakinaisesti Z:n kaupunkiin. Näissä olosuhteissa asiaa kokonaisuutena arvioiden ja B:n oma käsitys kotipaikastaan huomioon ottaen B:llä on katsottava olleen kotikuntalain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin kiinteä yhteys Z:n kaupunkiin, joka on 1.10.2013 muuttunut hänen kotikunnakseen.

Edellä lausutun johdosta Z:n kaupungin korvattaviksi vaatimissa B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneissa kustannuksissa ei ole kysymys sosiaalihuoltolain 16 a ja 42 a §:ssä (1378/2010) tarkoitetusta tilanteesta, jossa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy mainitun lain 42 b §:n (1378/2010) mukaan aiemmalla kotikunnalla.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on kysymys sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista sosiaalipalveluista, joista aiheutuvista kustannuksista on vastuussa B:n uusi kotikunta Z. Siten X:n kaupunkia ei voida velvoittaa korvaamaan Z:n kaupungille kysymyksessä olevia B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneita kustannuksia.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Antti Pekkala ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

 
Julkaistu 28.6.2017