KHO:2017:151

Kokoontumislaki – Yleisötilaisuuden kieltäminen – Ilmeinen lainvastaisuus – Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen – Rikoslaki – Taide-esitys – Perustuslaki – Ihmisoikeudet – Perusoikeusmyönteinen ja perustuslainmukainen laintulkinta – Sananvapaus – Taiteen vapaus

Vuosikirjanumero: KHO:2017:151
Antopäivä: 3.10.2017
Taltionumero: 4863
Diaarinumero: 113/1/16
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2017:151

Poliisilaitos oli kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltänyt tilataide-esitykseen sisältyneen kohtauksen, jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan oli ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön.

Kun otettiin huomioon rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen tulkinnanvaraisuus ja perus- ja ihmisoikeussäännöksiin perustuva tarve tulkita myös sananvapautta rajoittavaa kokoontumislain 15 §:ää näissä olosuhteissa perusoikeuksien toteutumista kokonaisuutena parhaiten edistävällä tavalla, ei voitu pitää ilmeisenä, että kohtauksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi lainvastaista. Poliisilla ei siten ollut oikeutta ennalta kieltää kohtauksen esittämistä sen suunnitellussa muodossa.

Suomen perustuslaki 12 § 1 momentti ja 16 § 3 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 10 artikla

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 19 artikla 2 ja 3 kappale

Kokoontumislaki 1 §, 2 § 1 momentti, 14 § 1 momentti, 15 §, 20 § ja 22 § 1 momentti

Rikoslaki 17 luku 21 §

Päätös, josta valitetaan

Asia Valitus kokoontumislain mukaisessa asiassa

Valittaja Q-teatteri ry

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 16.12.2015 nro 15/1278/4

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin poliisilaitos on päätöksellään 14.11.2014 numero HPL/KLm/265/2014 kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla Q-teatteri ry:n tekemän ilmoituksen johdosta kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Toiminnalla tullaan aiheuttamaan pahennusta ohikulkijoiden, muun muassa lapsiperheiden keskuudessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Q-teatteri ry:n valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset ja lain esityöt

Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993) 12 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännös turvaisi sananvapauden "kenenkään ennakolta estämättä". Säännös säilyttäisi edelleen mahdollisuuden jälkikäteiseen valvontaan rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin sekä sananvapauden käyttöä koskevien järjestysluontoisten määräysten antamiseen lailla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Saman artiklan 2 kohdan mukaan, koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Suomen perustuslain 13 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Saman pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Suomen perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.

Kokoontumislain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä. Saman lain 3 §:n mukaan yleinen kokous ja yleisötilaisuus on järjestettävä rauhanomaisesti sekä osanottajien tai sivullisten turvallisuutta vaarantamatta ja heidän oikeuksiaan loukkaamatta.

Kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan mukaan poliisilla on oikeus kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista tai sen järjestämisessä rikotaan olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä.

Rikoslain 17 luvun 21 §:n mukaan joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Rikoslakia koskeva hallituksen esityksen (HE 6/1997 vp) perustelujen mukaan nykyisessä rikoslain 20 luvun 9 §:n 1 momentissa (16/71) on säännös sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Rikokseen syyllistyy se, joka julkisesti ryhtyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan tekoon ja sillä saa pahennusta aikaan. Rangaistuksena on enintään kuuden kuukauden vankeus tai sakko. Säännöstä on voitu soveltaa lähinnä kolmenlaisissa tapauksissa. Ensinnäkin sitä on sovellettu niin sanottuihin itsensä paljastajiin. Toinen säännöksen soveltamisalue on ollut seksuaalinen kanssakäyminen yleisellä paikalla. Kolmanneksi säännöstä on voitu soveltaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin julkisiin esityksiin, esimerkiksi show-esityksiin, jotka sisältävät sukupuoliyhteyttä, ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa. Puheena olevaa momenttia vastaavaa säännöstä on pidettävä edelleen tarpeellisena. Kyseinen rikos ei kuitenkaan ole siinä mielessä seksuaalirikos, että se loukkaisi jonkun yksilöllistä oikeutta määrätä omasta seksuaalisuudestaan. Pikemminkin kyseessä on yleiseen järjestykseen kohdistuva rikos, joka herättää sellaista yllättäen tai vastentahtoisesti näkevässä katsojassa ärtymystä. Näin ollen on perusteltua sijoittaa sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva säännös samaan yhteyteen kuin pornografiaa koskevat säännökset. Sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva rikossäännös soveltuisi myös erilaisiin säädyllisyyden rajat selvästi ylittäviin julkisiin esityksiin. Sellaisia voivat olla esimerkiksi poikkeuksellisen rivojen kirjallisten tekstien esittäminen sähköisessä joukkotiedotusvälineessä tai yleisötilaisuudessa, seksuaalista kanssakäymistä sisältävät show-esitykset ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa taikka taiteellisista syistä perustelemattomien vastaavien kohtausten liittäminen teatteri- tai muuhun vastaavaan esitykseen. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon rangaistavuus edellyttää, että teko aiheuttaa pahennusta. Edellytykseksi ei voida asettaa yleisen pahennuksen aiheuttamista, koska rikos voi toteutua myös sellaisessa muodossa, jossa yleisönä on vain yksittäisiä ihmisiä. Ellei kukaan teon näkijöistä pahastu, rikoksen tunnusmerkistö ei toteudu, vaikka esimerkiksi ravintolassa toteutettaisiin eroottisesti erittäin rohkea esitys. Näin ollen aiottaessa esittää tällainen ohjelma yleisölle on olosuhteisiin nähden riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettava ohjelman luonne sen varmistamiseksi, että ohjelma ei yleisön keskuudessa herättäisi pahennusta.

Asiassa saatu selvitys

Q-teatteri ry on 3.11.2014 tehnyt kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuusilmoituksen poliisille 9.–16.11.2014 järjestettävästä Baltic Circle -festivaalista. Yhtenä kolmesta ulkotilassa tapahtuvasta tapahtumasta on ollut Lasipalatsin aukiolle Simonkadun päätyyn pystytettävä Dries Verhoeven: Ceci n`est pas... -tilainstallaatio. Käytännössä se on ollut koko tapahtuma-ajan paikalla oleva lasikoppi, jonka sisällä on tapahtunut päivittäin erilainen kohtaus. Tapahtuma on ollut avoinna 9.11.2014 kello 11–16, 10.–14.11.2014 kello 14–19 ja 15.–16.11.2014 kello 11–16. Sen yleisö on ollut ohikulkijoita. Poliisi on 5.11.2014 katsonut ilmoituksen olevan riittävä, eikä ole nähnyt tarvetta antaa erillistä määräystä tai kieltää jotain esitystä. Maanantaina 10.11.2014 tilataideteoksessa on esiintynyt mies ja nuori tyttö. He ovat istuneet tuolilla tyttö miehen sylissä vähäpukeisina vain alusvaatteet päällä ja lukeneet kirjaa. Paikalle on kello 18.25 soitettu poliisipartio ja ilmoittaja on pitänyt toimintaa lasta vahingoittavana. Poliisi on keskeyttänyt tilaisuuden lastensuojelullisin perustein. Tiistaina 11.11.2014 poliisi on ottanut yhteyttä Q-teatteri ry:n toiminnanjohtajaan. He ovat keskustelleet festivaalin tulevista esityksistä ja silloin on tullut esille, että sunnuntain 16.11.2014 esityksessä, Ceci n`est pas mon corps, vanhempi nainen olisi istunut tuolilla ja maannut lattialla lasikopissa alastomana. Poliisi on 13.11.2014 (Q-teatteri ry:n mukaan 14.11.2014) pidetyssä kokouksessa ilmoittanut, että jos nainen esiintyy alastomana on todennäköistä, että joku ohikulkija pitää esitystä pahennusta aiheuttavana ja soittaa poliisin paikalle. Tällöin poliisipartio todennäköisesti tulisi keskeyttämään toiminnan lainvastaisena ja tekisi tapahtumasta rikosilmoituksen. Toiminta täyttäisi todennäköisesti rikoslain 17 luvun 21 §:n tunnusmerkistön. Poliisi on ilmoittanut, että jos nainen laittaa alushousut ja rintaliivin päälleen, ei toimintaa enää pidettäisi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana. Poliisi on suositellut tätä vaihtoehtoa ja kertonut, että poliisi voi kieltää esityksen, jos nainen esiintyy alastomana. Q-teatteri ry on 14.11.2014 ilmoittanut poliisille, että nainen tulee esiintymään alusasussa ja pyytänyt valituskelpoista kieltopäätöstä alastomana esiintymisestä. Poliisilaitos on päätöksellään kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa täysin alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan tunnusmerkistön.

Valituksen liitteenä on toimitettu kirjelmä, jossa on kerrottu Ceci n`est pas... -teoksen taustoista ja tarkoituksesta. Kirjelmän mukaan Ceci n`est pas... -teoksessa hollantilainen taiteilija Dries Verhoeven tuo julkiselle paikalle nähtäville ilmiöitä, joita emme ole yleensä tottuneet näkemään katukuvassa. Hän asettaa näytille kahdeksan "poikkeusta sääntöön", vastakohtana mainoksille ja muulle normaalille kaupunkikuvastolle. Kahdeksan päivän ajan pienessä lasikopissa esitetään päivittäin vaihtuva kohtaus, jossa nähdään ihmisiä aseteltuna äänieristetyn lasin taakse museoesineiden tavoin. Tällä tavalla taiteilija on toivonut avaavansa keskustelun nykyaikamme ristiriidoista satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Yleisön reaktioista kirjoitetaan blogia, jonka tarkoitus on tehdä teoksen herättämistä keskusteluista julkisia.

Kirjelmän mukaan Ceci n`est pas... -teoksen kohtaukset ovat rauhallisia ja esteettisiä, jopa installaatiomaisia. Kuvasto on kuitenkin myös pysäyttävää ja provokatiivista, sillä sen tarkoitus on nostaa esiin tabuja ja ennakkoluuloja. Fyysisen esityksen lisäksi teokseen kuuluu lasikopin seinustaan kiinnitetty päivittäin vaihtuva esittelyteksti, jossa kerrotaan käynnissä olevan kohtauksen aiheesta faktatietoa. Kohtaukset käsittelevät muun muassa kauneutta, rakkautta, äitiyttä, luonnollisuutta, rasismia, pelkoa ja turvallisuutta. Lasipalatsin aukiolla nähtiin teinityttö raskausmahan kanssa, isä ja pikkutyttö vähissä vaatteissa lukemassa satukirjaa, tummaihoinen akrobaatti, pikkupoika istumassa hylsykasan päällä ja kiillottamassa asetta, transsukupuolinen henkilö keinumassa, muslimi rukoilemassa, lyhytkasvuinen nainen baaritiskillä sekä viimeisenä vanha rouva nuoren naisen naamarissa ja peruukissa.

Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps" (Tämä ei ole minun vartaloni) esittelyteksti on ollut seuraava: Ihmiskehossa alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä 20 vuoden iässä. Rappeutumisen aiheuttaa vapaiden radikaalien hyökkäys, joka tuhoaa DNA:n rakennetta. Rypyt aiheutuvat ihon toistuvasta liikkeestä, kuten hymyilystä. Elastiinin määrän lasku suurentaa ihon pinta-alaa esimerkiksi leuan alla. Suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta. Luku on nousussa. Ammattivalokuvamallit ovat yhä nuorempia. Ihanneikä mallinuran aloitukselle on 14–19 vuotta.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esitys "Mon corps" on esitetty siten, että nainen on ollut esityksessä alusasu päällä. Esityksen kieltäminen on koskenut esityksen esittämistä alkuperäisessä muodossa eli sitä, että nainen olisi esityksessä alastomana. Esityksessä on ollut kyse taiteellisesta ilmaisusta, joka kuuluu sananvapaussäännöksen soveltamisalaan. Kyse ei ole kuitenkaan ollut sananvapauden ydinalueelle kuuluvasta viestinnästä. Hallinto-oikeus on katsonut, että esityksen kieltäminen alkuperäisessä muodossa merkitsee puuttumista Q-teatteri ry:n perustuslain 12 §:n 1 momentissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleessa suojattuun sananvapauteen sekä perustuslain 16 §:n 3 momentissa suojattuun taiteen vapauteen. Kokoontumislain 15 § ja rikoslain 17 luvun 21 § muodostavat laissa säädetyn perusteen puuttua yhdistyksen sananvapauteen ja taiteen vapauteen. Rikoslain 17 luvun 21 §:ssä säädetyssä sukupuolisiveellisyyden julkisessa loukkaamisessa on kyse yleiseen järjestykseen kohdistuvasta rikoksesta. Yhdistyksen sananvapauteen puuttumisella on pyritty Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävään tavoitteeseen eli yleisen järjestyksen turvaamiseen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (jäljempänä EIT) oikeuskäytännössä on perusvapauksien rajoittamisen oikeutusta punnittu vertaamalla toisaalta perusoikeuden eli tässä taiteen vapauden ja toisaalta suojeltavan oikeushyvän eli tässä epäjärjestyksen estämisen, vallitsevan moraalin sekä muiden henkilöiden oikeuksien suojaamisen painoarvoa keskenään. EIT:n oikeuskäytännössä on edelleen todettu, että EIS 10 artikla suojaa paitsi myönteisinä, vaarattomina tai yhdentekevinä pidettyjä myös valtiota tai jotakin väestönosaa loukkaavia, järkyttäviä ja huolestuttavia tietoja ja ajatuksia. Taideteosten tekijät, levittäjät ja näytteille asettajat osallistuvat kohdaltaan tietojen ja mielipiteiden vaihtoon, mikä on tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassa. Näin ollen valtio ei saa aiheettomasti puuttua heidän ilmaisuvapauteensa. Toisaalta artiklan 2 kohdan rajoitukset koskevat myös mainittuja henkilöjä ja heillä on kohdassa tarkoitettuja vastuita ja velvollisuuksia, joiden laajuus riippuu asianomaisen henkilön tapauksesta ja hänen käyttämistään keinoista. Vielä EIT:n oikeuskäytännössä on todettu, että moraalikysymysten arvioinnissa kansallisilla tuomareilla on kansainvälisiä tuomareita paremmat edellytykset ratkaisujen tekemiseen kansallisissa asioissa.

Poliisilaitos on päätöksessä katsonut olevan ilmeistä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi täyttänyt sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Asiassa on siten kyse sen arvioimisesta, onko poliisilaitos voinut päätöksen tekohetkellä pitää todennäköisenä sitä, että edellä mainitun rikoksen tunnusmerkistö olisi täyttynyt, jos nainen olisi esiintynyt alastomana. Rikoslain 17 luvun 21 §:ää voidaan soveltaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin julkisiin esityksiin. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon rangaistavuus edellyttää, että teko aiheuttaa pahennusta. Tältä osin on ratkaisevaa merkitystä annettava sille, onko olosuhteisiin nähden riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettu ohjelman luonteesta yleisölle.

Kun otetaan huomioon, että kyseessä on ollut maksuton Helsingin Lasipalatsin aukiolla järjestetty esitys ja yleisönä ovat olleet satunnaiset ohikulkijat, joista kaikkien tarkoituksena ei ole ollut olla osallisena Ceci n`est pas mon corps -taideteoksen esityksessä, on selvää, ettei ohjelman luonteesta ole riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettu esityksen yleisölle. Lisäksi esityspaikka ei ole sellainen, jossa jatkuvasti esitettäisiin taiteellisia esityksiä. Näin ollen poliisilaitoksella on ollut perusteltua aihetta epäillä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi aiheuttanut pahennusta yleisönä olevien ohikulkijoiden keskuudessa. Poliisilaitos on siten esityksen taiteellisesta luonteesta huolimatta ja vaikka esityksellä ei ole ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tarkoitusta, voinut katsoa olevan ilmeistä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi täyttänyt sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Kun lisäksi otetaan huomioon se, että Ceci n`est pas mon corps -tilataideteos on joka tapauksessa saatu esittää, vaikkakin muunneltuna sekä se, että Q-teatteri ry on keskusteltuaan taiteilijan kanssa suostunut esittämään teoksen muunneltuna, poliisilaitoksen päätöksellä ei ole rajoitettu taiteellista ilmaisuvapautta enempää kuin on ollut välttämätöntä yleisen järjestyksen ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

Kun asiassa on ollut ilmeistä, että esityksen esittäminen alkuperäisessä muodossa eli siten, että nainen on esityksessä alastomana, olisi ollut lainvastaista sen johdosta että kyse olisi ollut rangaistavan teon tekemisestä, poliisilaitos on voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää esityksen esittämisen alkuperäisessä muodossa. EIT:n oikeuskäytännössään sananvapauden rajoituksista asettamat kriteerit huomioon ottaenkin hallinto-oikeus on katsonut, ettei asiassa ole rajoitettu taiteellista ilmaisuvapautta enempää kuin on ollut välttämätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan moraalin, muiden henkilöiden oikeuksien ja yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Syytä poliisilaitoksen päätöksen muuttamiseen ei ole.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kokoontumislaki 2 §, 14 § ja 28 §

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 16.2.2010 Rahmi Akdas v. Turkki, 25.1.2007 Vereinigung Bildender Künstler v. Itävalta ja 25.11.1996 Nigel Wingrove v. Yhdistyneet Kuningaskunnat

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Matti Tamminen, Merja Tarvainen ja Anni Tuomaala, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Q-teatteri ry on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätösten kumoamista ja sen vahvistamista, että Dries Verhoevenin teos Ceci n’est pas... voidaan esittää kokoontumislain 15 ja 22 §:n estämättä julkisessa kaupunkitilassa taiteilijan alun perin tarkoittamassa muodossa, jossa 83-vuotias naisesiintyjä istuu ja makaa alastomana lasikopissa.

Vaatimuksensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Q-teatteri ry teki kokoontumislain mukaisen ilmoituksen viikon kestäneestä Ceci n’est pas... tila-aikateoksesta, joka koostui päivittäin vaihtuvista kohtauksista samalla esityspaikalla. Tila-aikateoksen ensimmäiseen esityspäivään mennessä poliisi ei reagoinut mitenkään ilmoitukseen, minkä on vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan poliisin katsovan yleisötilaisuuden olevan kokoontumislain edellytykset täyttävä. Teoksen viimeisen kohtauksen Ceci n’est pas mon corps esittäminen alkuperäisessä muodossa kiellettiin vasta silloin, kun esityskokonaisuus oli jo käynnissä.

Toukokuussa 2013 Alankomaissa kantaesitettyä teosta oli esitetty ennen vuoden 2014 Baltic Circle -festivaalia Alankomaissa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä täysin vastaavalla tavalla kuin teos oli tarkoitus esittää Helsingissä. Teoksen kohtauksen Ceci n’est pas mon corps katsominen sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön mukaisena estää erään keskeisen eurooppalaisen nykyteatteriesityksen esittämisen suomalaiselle yleisölle sen alkuperäisessä taiteilijan tarkoittamassa muodossa.

Helsingin Kansalaistorilla 7.8.2015 esitettiin Beata Linnen tila-aikateos Encounter with Flies, jossa nuori naistaiteilija seisoi itse alastomana lasikopissa tuhannen kärpäsen kanssa. Poliisi ei kieltänyt esitystä, vaikka se on sukupuolisiveellisyyteen liittyvältä luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Ceci n’est pas mon corps. Poliisin erilainen suhtautuminen mainittuihin teoksiin tuo esiin poliisin sensuuritoimien ikäsyrjivän luonteen. Poliisin toimilla on nimenomaisesti pyritty vaientamaan se naiseutta koskeva yhteiskuntapoliittinen sanoma, jota poliisin ennakolta kieltämä taideteos on pyrkinyt käsittelemään.

Teoksen kohtauksen kieltäminen on perustuslain 12 §:ssä ehdottomasti kiellettyä ennakkosensuuria. Kun kokoontumislain 15 § on perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 12 §:ssä taatun ennakkoesteiden kiellon kanssa, on tässä tilanteessa kokoontumislain säännös jätettävä soveltamatta.

Päätös perustuu virheelliseen käsitykseen siitä, että esityksen sisältöön ja sitä kautta ilmaisuvapauden käyttöön puuttuminen kokoontumislain mukaista kielto-oikeutta käyttäen merkitsisi vähäisempää puuttumista ilmaisunvapauteen kuin esityksen keskeyttäminen poliisille kokoontumislaissa tai poliisilaissa annettujen toimivaltuuksien perusteella. Se, että esitys tosiasiallisesti esitettiin sunnuntaina 16.11.2014 poliisin vaatimassa muodossa eli alastomaksi tarkoitettu esiintyjä vaatettaen, ei poista sitä, että poliisi toiminnallaan ennakollisesti sensuroi taideteoksen muotoa ja sisältöä. Esityksen esittäminen muunneltuna ei ole perustunut Baltic Circlen ja taiteilijan suostumuksiin.

Päätös merkitsee perustuslain 16 §:n 3 momentissa kiellettyä puuttumista taiteen vapauteen. Päätös perustuu virheelliseen käsitykseen taiteellisesta ilmaisusta ilmaisunvapauden ydinalueen ulkopuolisena toimintana ja merkitsee perustuslain 12 §:n ja 16 §:n 3 momentissa kiellettyä puuttumista ilmaisunvapauden ydinalueella tapahtuvaan taidetta välineenä käyttävään yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.

Päätös perustuu sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoslain 17 luvun 21 §:n virheelliseen tulkintaan. Ceci n’est pas mon corps kohtauksessa ei ole mitään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla pahennusta aiheuttavaa. Jos kohtauksessa kuitenkin tulkittaisiin sellaista olevan, olisi siinä kysymys ensisijaisesti sellaisesta ilmaisusta, joka ei sen taiteellisen luonteen perusteella täytä sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistöä. Lisäksi kysymys on ilmaisusta, jonka sen taiteellinen luonne oikeuttaa. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei kuitenkaan ole kokoontumislain 15 §:ssä soveltamisen edellyttämällä tavalla ilmeistä. Se, onko jokin teko taiteellisen ilmaisun kannalta perusteltu, on ratkaistava yksittäistapauksellisesti tarkastelemalla kokonaisuutena sitä taiteellista ilmaisua, johon teko liittyy. Tässä arvioinnissa on erityinen painoarvo annettava yleisön ennakko-odotukselle. Ceci n’est pas mon corps kohtauksen yhteydessä on esityksen esillepanon kannalta selvää, että kyseessä on taide-esitys, joka tapahtuu kaupunkitaideteoksille tavanomaisessa esityspaikassa. Koska esiintyjä on sijoitettu erilliseen lasivitriiniin, jonka kyljessä on esitystä kontekstualisoivia tekstejä ja maininta esityksen luonteesta taideteoksena, on jokaiselle teoksen äärelle pysähtyvälle kiistatta selvää, että kyseessä on taiteen kontekstiin sijoittuva esitys. Ceci n’est pas mon corps kohtauksen sekoittaminen sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön mukaisiin tavanomaisiin teonkuvauksiin (kuten itsensäpaljastamistekoon) ei näin ollen ole mahdollista lasivitriinin ja tekstien toimiessa etäännyttävänä kontekstina.

Päätös asettaa taiteellista ilmaisua liian pitkälle kahlitsevan tulkinnan yleisön informointivaatimuksesta ja perustuu virheelliseen käsitykseen Lasipalatsin aukiosta kaupunkitaiteelle epätavallisena esityspaikkana. Yleisön informoimiseksi tulisi riittää, että esitys on selkeästi tunnistettavissa taide-esitykseksi. Vastaavanlaisia alastomuutta sisältäneitä esityksiä on yleisesti esitetty julkisessa katutilassa. Hallinto-oikeuden tulkinta informointivelvollisuudesta estäisi useiden nykyisin ongelmitta katutilassa esitettävien taide-esitysten esittämisen.

Kokoontumislain 15 §:ssä edellytetään, että kiellettävän yleisötilaisuuden on oltava ilmeisen lainvastainen. Säännöksen perusoikeusmyönteinen laintulkinta edellyttää, että tilanteessa, jossa yleisötilaisuudeksi katsottavan taide-esityksen lainvastaisuus on tulkinnanvaraista, poliisi ei voi käyttää kielto-oikeuttaan tai oikeuttaan keskeyttää esitys, vaan mahdolliseen lainvastaisuuteen voidaan puuttua jälkikäteisesti.

Helsingin poliisilaitos on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tilataideteoksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi ollut rikoslain 17 luvun 21 §:n vastaista. Kieltopäätös koski ainoastaan alastomana esiintymistä. Sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää, että teko aiheuttaa pahennusta. Yhden henkilönkin kokema pahennus voi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen. Lain säätämisvaiheessa on otettu huomioon sen vaikutukset perusoikeuksiin kuten sananvapauteen. Jos toiminnan taiteellisuus olisi haluttu teon oikeuttamisperusteeksi, se olisi kirjattu säännökseen.

Yhdistyksen mainitsemasta Kansalaistorilla järjestetystä performanssista "Encounter with Flies" oli tehty poliisille ennakkoon ilmoitus, jossa ei ollut mainintaa siitä, että esiintyjä on alasti. Poliisin tehtävärekisterin mukaan poliisia ei hälytetty paikalle.

Q-teatteri ry on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset eivät ole lainmukaisia. Enempi lausuminen asiassa kuitenkin raukeaa, koska tapahtuma on jo järjestetty.

Perustelut

Asiassa merkitykselliset säännökset

Perus- ja ihmisoikeussäännökset

Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan artiklan 2 kappaleen mukaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 19 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla. Artiklan 3 kappaleen mukaan edellisessä kohdassa tarkoitettujen vapauksien käyttö merkitsee erityisiä velvollisuuksia ja erityistä vastuuta. Se voidaan sen tähden saattaa tiettyjen rajoitusten alaiseksi, mutta näiden tulee olla laissa säädettyjä ja sellaisia, jotka ovat välttämättömiä 1) toisten henkilöiden oikeuksien tai maineen kunnioittamiseksi, 2) valtion turvallisuuden tai yleisen järjestyksen ("ordre public"), terveydenhoidon tai moraalin suojelemiseksi.

Kokoontumislain säännökset ja niiden perusteluja

Kokoontumislain 1 §:n mukaan mainitun lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä.

Mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin. Yleisötilaisuudella tarkoitetaan pykälän 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina.

Mainitun lain 14 §:n 1 momentin mukaan järjestäjän on tehtävä yleisötilaisuuden järjestämisestä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Poliisi voi hyväksyä myöhemminkin tehdyn ilmoituksen, jos tilaisuuden järjestämisestä ei aiheudu haittaa yleiselle järjestykselle eikä määräajan laiminlyönti vaikeuta kohtuuttomasti poliisille lain mukaan kuuluvien tehtävien täyttämistä.

Mainitun lain 15 §:n mukaan poliisilla on oikeus kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että:

1) tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista tai sen järjestämisessä rikotaan olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä;

2) järjestystä ja turvallisuutta ei voida ylläpitää;

3) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa vaaraa terveydelle tai vahinkoa omaisuudelle; tai

4) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa huomattavaa haittaa sivullisille tai ympäristölle.

Mainitun lain 20 §:n nojalla poliisi voi tarvittaessa antaa yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden järjestämisestä ennakolta tai tilaisuuden aikana ohjeita ja määräyksiä:

1) yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi;

2) terveyden, omaisuuden tai ympäristön vahingoittumisen estämiseksi taikka ympäristölle aiheutuvan haitan rajoittamiseksi;

3) sivullisten oikeuksien turvaamiseksi; sekä

4) liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi.

Mainitun lain 22 §:n 1 momentin mukaan yleisötilaisuuden järjestäjän on peruutettava tai keskeytettävä tilaisuus taikka määrättävä se päättymään 15 §:ssä mainituilla perusteilla. Poliisilla ja järjestyksenvalvojalla on vastaavilla perusteilla oikeus estää tai keskeyttää yleisötilaisuus tai määrätä se päättymään, jos muut toimenpiteet eivät ole osoittautuneet riittäviksi. Mitä 1 momentissa säädetään yleisötilaisuudesta, koskee pykälän 2 momentin mukaan vastaavasti tällaiseen tilaisuuteen kuuluvaa ohjelmanumeroa tai muuta tapahtumaa.

Hallituksen esityksessä kokoontumislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 145/1998 vp) esitettiin 15 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:

"Poliisi voisi kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen ennakolta tietyillä laissa tyhjentävästi säädetyillä perusteilla. Kieltomahdollisuus on tarpeen luovuttaessa kokonaan nykyisestä lupajärjestelmästä. Poliisin tulisi kuitenkin ensisijaisesti ohjata yleisötilaisuuksien järjestämistä antamalla järjestäjälle ohjeita ja määräyksiä lakiehdotuksen 20 §:n mukaisesti. Jos nämä toimenpiteet eivät olisi riittäviä ja jos olisi ilmeistä, että tietyt laissa säädetyt perusteet täyttyisivät, poliisi voisi kieltää tilaisuuden järjestämisen kokonaan. Myös nykyisessä käytännössä poliisin antamat ohjeet ja määräykset ovat ensisijaisia ja järjestämisen kieltäminen vasta toissijainen keino. Pykäläehdotukseen sisältyy neljä kieltoperustetta. Poliisi voisi ensinnäkin kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen, jos olisi ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen olisi lainvastaista tai sen järjestämisessä rikottaisiin olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Tilaisuuden järjestäminen olisi lainvastaista, jos siinä olisi kyse rangaistavan teon tekemisestä tai muuten lainvastaisesta toiminnasta (esim. KHO 1976 A II 48). Tilaisuuden järjestäminen ilman järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumusta olisi myös lainvastaista (esim. KHO 1982 A II 99). Lisäksi tilaisuus voitaisiin kieltää, jos olisi ilmeistä, että sen järjestämisessä rikottaisiin olennaisesti poliisin antamia määräyksiä. Merkitykseltään vähäinen säännösten tai määräysten noudattamatta jättäminen ei muodostaisi säännösehdotuksessa tarkoitettua perustetta järjestämiskiellolle. (= = =)"

"Yleisötilaisuuden kieltäminen olisi poikkeuksellinen menettely. Ensisijaisesti poliisi antaisi järjestäjälle ohjeita ja määräyksiä tilaisuuden järjestämisestä ja vasta viimekätisenä keinona olisi järjestämisen kieltäminen kokonaan. Poliisi tekisi kieltopäätöksen kirjallisesti ja siitä voitaisiin valittaa lakiehdotuksen 28 §:n nojalla. Kieltopäätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määräisi."

Rikoslain säännös ja sen perusteluja

Rikoslain 17 luvun 21 §:n mukaan se, joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Mainitun pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa (hallituksen esitys oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi, HE 6/1997 vp) esimerkkeinä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavista teoista on mainittu itsensä paljastaminen, seksuaalinen kanssakäyminen julkisella paikalla sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat julkiset esitykset kuten show-esitykset, jotka sisältävät sukupuoliyhteyttä, ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa. Perusteluissa on lisäksi todettu, että sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva rikossäännös soveltuisi myös erilaisiin säädyllisyyden rajat selvästi ylittäviin julkisiin esityksiin, jollaisia voivat perustelujen mukaan olla esimerkiksi poikkeuksellisen rivojen kirjallisten tekstien esittäminen sähköisessä joukkotiedotusvälineessä tai yleisötilaisuudessa, seksuaalista kanssakäymistä sisältävät show-esitykset ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa taikka taiteellisista syistä perustelemattomien vastaavien kohtausten liittäminen teatteri- tai muuhun vastaavaan esitykseen.

Tosiseikat ja kysymyksenasettelu

Helsingin poliisilaitos on kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Hallinto-oikeus on hylännyt Q-teatteri ry:n valituksen.

Asiassa on Q-teatteri ry:n valituksesta ratkaistavana, onko poliisi voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää edellä mainitun taiteellisen esityksen esittämisen siinä muodossa kuin taiteilija oli tarkoittanut. Se, että esitys on poliisin vaatimuksen mukaan toteutettu aiotusta poikkeavassa muodossa, on korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan rinnastettava esityksen kieltämiseen. Kysymys ei ole ollut kokoontumislain 20 eikä 22 §:ään perustuvasta ratkaisusta.

Oikeudellinen arviointi

Arvioinnin lähtökohdat

Perustuslain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettu sananvapaus suojaa kaikkia erilaisia ilmaisunmuotoja, esittämistapoja ja -muotoja. Sananvapaus antaa poliittisen ilmaisun ohella turvaa muun ohella erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella ihmisoikeussopimuksen 10 artikla kattaa esimerkiksi taiteelliset ilmaisut ja kaupalliset tiedotteet (esimerkiksi ratkaisut Müller ja muut v. Sveitsi 24.5.1988 ja Casado Coca v. Espanja 24.2.1994).

Sananvapaussäännöksen laaja soveltamisala ei merkitse, että kaikki viestit olisivat yhtä vahvasti suojattuja puuttumista vastaan. Sananvapaus on perustaltaan poliittinen perusoikeus, ja vahvinta suojaa nauttii puuttumattomuus poliittiseen viestintään. Taiteellisella ilmaisulla voi olla myös selkeä poliittinen tai yhteiskunnallinen ulottuvuus. Pienintä sananvapauden suoja on sen reuna-alueelle ulottuvassa viestinnässä, kuten mainonnassa tai pornografisissa ilmaisuissa.

Sananvapaus perusoikeutena ei ole rajoittamaton. Perusoikeuksien rajoittamiselle on lainsäädäntökäytännössä (perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, PeVM 25/1994 vp, s. 5) ja oikeustieteessä kehitetty edellytykset, joiden kaikkien täyttyessä perusoikeutta on mahdollista rajoittaa. Näihin rajoitusedellytyksiin kuuluvat muiden ohella lailla säätämisen vaatimus, täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus, hyväksyttävyysvaatimus ja suhteellisuusvaatimus. Perusoikeutta rajoittavan lain tulee olla siten täsmällinen ja tarkkarajainen, että asianomainen voi ennalta varmistua esimerkiksi toimintaansa liittyvästä rangaistusseuraamuksen riskistä. Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja itse rajoitusten painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Rajoituksen tulee olla välttämätön hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi eikä se saa ulottua pitemmälle kuin on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi. Rajoitusperusteiden arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon se, että ne ovat sopusoinnussa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Suhteellisuusvaatimus on otettava huomioon sovellettaessa sananvapauden rajoitussäännöksiä yksittäistapauksissa. Tuomioistuimia ja viranomaisia sitoo perusoikeusmyönteisen laintulkinnan periaate. Perusteltavissa olevista tulkintavaihtoehdoista on valittava sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista (PeVM 25/1994 vp, s. 4).

Sananvapaussäännökseen sisältyy ennakkoesteiden kielto, joka koskee paitsi julkista valtaa myös muita tahoja. Ennakkoesteiden kiellon piiriin kuuluvat viestien sisällön ennakkotarkastus, sananvapauteen sisältyvien oikeuksien luvanvaraistaminen ja muut ennakollista estettä merkitsevät puuttumiset sananvapauteen (hallituksen esitys perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, HE 309/1993 vp, s. 57). Lailla voidaan sinänsä näissä rajoissa antaa tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä. Perustuslain 12 §:n 1 momentin viimeiseen virkkeeseen sisältyvä kvalifioitu lakivaraus antaa siinä tarkoitetuissa tilanteissa valtuutuksen säätää kuvaohjelmia koskevia, lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Sananvapaussäännös on yhteydessä myös taiteen vapautta koskevaan perustuslain 16 §:n 3 momenttiin. Lainkohta on siirtynyt perustuslakiin sellaisenaan hallitusmuodon 13 §:n 3 momentista. Mainitun lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 309/1993 vp) on esitetty, että taiteessa tulee vallita ilmaisun ja menetelmien vapaus, joka osaltaan edistää ja monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua. Taiteen ilmaisun ja menetelmien vapaus ilmenee myös KP-sopimuksen 19 artiklan 2 kappaleesta.

Taiteen vapaus perusoikeutena mahdollistaa paitsi jokaisen oikeuden ajatusten ja mielipiteen vaihtoon myös yhteiskunnan moniarvoisuuden ja sivistyksen yleisen kehittymisen. Taiteen vapauden on katsottu kuuluvan niin sanottuihin taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin perusoikeuksiin; taiteen vapautta koskevaan perusoikeussäännökseen ei sisälly lakisääteistä rajoitusperustetta. Taiteen vapauden läheinen liittyminen sananvapauteen on todettu muun ohella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen sananvapauden rajoitusperusteiden voidaan katsoa soveltuvan myös taiteen vapauden rajoittamiseen. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on käsitelty erilaisia rajoitusperusteita, jotka liittyvät esimerkiksi rikollisuuteen yllyttämiseen (Alinak v. Turkki 29.3.2005), maineen tahraamiseen (Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v. Ranska 22.10.2007), sekä sallitut rajat ylittävään säädyllisyyden loukkaamiseen (edellä mainittu ratkaisu Müller ja muut v. Sveitsi sekä Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 ja Karttunen v. Suomi 10.5.2011). Ihmisoikeustuomioistuin on todennut useissa tapauksissa, että kansallisille viranomaisille jää harkintavaltaa erityisesti yleistä moraalia ja uskonnollisia käsityksiä loukkaavien esitysten tulkinnassa.

Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on useissa tapauksissa katsottu, että taiteen ilmaisuvapaus ei nauti yhtä painavaa suojaa kuin sananvapauden ydinalueeseen kuuluva poliittisten mielipiteiden esittäminen. Taiteellisessa esityksessä yhteiskunnalliset kannanotot kietoutuvat usein esityksen muotoon, jolloin taiteen vapautta ja sananvapautta on tulkittava samansuuntaisesti. Kun taiteelliseen esitykseen liittyy selvästi yhteiskunnallinen sanoma, on rajoitusperusteita tulkittava erityisen suppeasti sananvapauden rajoitusperusteiden kautta.

Poliisilaitoksen päätöksen lainmukaisuuden arviointi

Asiassa on arvioitava, onko poliisilaitos voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää taide-esityksen esittämisen lainvastaisena. Kieltäminen on edellyttänyt, että lainvastaisuus on ilmeistä.

Yhdistyksen tekemässä kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuuden järjestämistä koskeneessa ilmoituksessa tarkoitettu esitys nauttii sananvapauden suojaa ja sitä koskee myös taiteen vapautta koskeva perusoikeussäännös. Taide-esityksen kieltäminen ennakolta kokoontumislain 15 §:n nojalla merkitsee sananvapauden käytön ennakollista kieltämistä ja puuttumista taiteen vapauteen. Asiaa arvioitaessa on näin ollen kiinnitettävä huomiota perusoikeuksien rajoittamista koskeviin edellytyksiin sekä perusoikeusmyönteisen tulkinnan vaatimukseen.

Perusoikeuksista poikkeamista koskevat tai niiden käyttöä rajoittavat edellytykset on otettava huomioon jo lakia säädettäessä. Kokoontumislaki on säädetty ennen nykyisin voimassa olevaa perustuslakia, mutta kuitenkin hallitusmuodon perusoikeussäännösten uudistamisen jälkeen. Sananvapauden suojaa ja taiteen vapautta koskevat perusoikeudet ovat jo kokoontumislakia säädettäessä olleet nykymuodossaan voimassa.

Kokoontumislain tarkoituksena on lain 1 §:n mukaan turvata kokoontumisvapauden toteuttaminen sekä antaa sen toteuttamista koskevia järjestysluonteisia säännöksiä. Laissa ja sen esitöissä ei ole lähemmin tarkasteltu lain suhdetta perustuslain 12 §:n 1 momentissa säädettyyn sananvapauteen (ilmaisuvapauteen) tai perustuslain 16 §:n 3 momentissa säädettyyn taiteen vapauteen.

Mahdollisuudesta rajoittaa muun ohella sananvapauden käyttämistä kieltämällä yleisötilaisuuden järjestäminen on säädetty laissa (kokoontumislain 15 §). Mainitussa pykälässä on pyritty täsmällisesti, tarkkarajaisesti ja tyhjentävästi yksilöimään ne perusteet, joiden nojalla kieltäminen on mahdollista.

Kokoontumislain 15 §:ssä on lueteltu ne perusteet, joiden vallitessa poliisi voi kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen. Mahdollisuus ennalta laissa säädetyn ilmoituksen pohjalta kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen on perustuslain 12 §:n 1 momentin ja etenkin siihen sisältyvän ennakkoesteiden kiellon kannalta merkittävä poikkeus perusoikeusjärjestelmästä. Tätä korostetaan myös pykälän sanamuodossa, jonka mukaan kieltäminen on mahdollista vain, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että tilaisuudesta aiheutuisi jokin pykälän neljässä kohdassa mainituista seurauksista.

Sananvapauden käytön ja taiteen vapauden rajoittaminen edellyttää, että rajoitus on painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Rajoitusedellytysten arvioinnissa on otettava huomioon myös se, kuinka lähelle sananvapauden ydinaluetta kyseinen ilmaisuvapauden käyttäminen sijoittuu, kuinka voimakkaat intressit vaikuttavat rajoittamisen puolesta ja minkälaisia seurauksia muille perusoikeussuojaa nauttiville oikeuksille tai eduille aiheutuisi, jos esitystä ei voitaisi kieltää.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa poliisilaitos on päätöksessään katsonut olevan ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista sen vuoksi, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:ssä säädetyn sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön.

Puuttuminen sananvapauden käyttämiseen ennalta on perustuslain 12 §:n 1 momentissa kielletty. Yhteiskunnalliset edut sananvapauden käyttämiseen liittyen turvataan lähinnä mahdollisuudella kieltää jokin jo käynnissä oleva yleisötilaisuus ja rangaistusuhalla. Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen on rangaistavaa. Teon rangaistavuus arvioidaan jälkikäteen ensi kädessä toimivaltaisessa käräjäoikeudessa. Poliisilla tai sen päätöksestä tehtävää valitusta ratkaisevalla hallintotuomioistuimella ei ole toimivaltaa sitovasti arvioida teon rangaistavuutta ennalta. Kokoontumislain 15 §:n 1 kohtaa sovellettaessa rangaistustunnusmerkistön täyttymisen tulee olla ilmeistä eli selvää. Tähän nähden poliisin mahdollisuutta ennakkoon kokoontumislain nojalla kieltää sananvapauden piiriin kuuluvan esityksen esittäminen esityksen lainvastaisuuden perusteella on tulkittava äärimmäisen suppeasti. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä ei saa jäädä järkevää epäilystä.

Nyt kyseessä oleva taide-esitys, jossa vanha nainen istuu ja makaa lasikopissa alasti nuoren naisen naamari kasvoillaan ja peruukki päässään, ei vastaa rikoslain 17 luvun 21 §:n perusteluissa mainittuja teonkuvauksia. Lasikoppi ja siihen liittyvät tekstit ovat selkeästi tunnistettavissa taideteokseksi. Ceci n'est pas... -teoksen kuvauksen mukaan sen kuvasto on pysäyttävää ja provokatiivista. Poliisin kieltämän Mon corps -kohtauksen kuvauksen ja sitä esittävän valokuva-aineiston perusteella on mahdollista, että kohtaus voi herättää sen näkevissä henkilöissä ärsyyntymistä ja pahennusta. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei ole selvää, että kohtausta olisi pidettävä rikoslain 17 luvun 21 §:ssä ja sen perusteluissa tarkoitetulla tavalla säädyllisyyden rajat selvästi ylittävänä esityksenä.

Poliisin päätöksessä sovellettujen kokoontumislain ja rikoslain säännösten tavoitteena on ylläpitää sukupuolisiveellisyyttä ja laajemmin yhteiskuntamoraalia sekä samalla estää väljästi määritellyn yksityiselämän suojan piiriin kuuluvien tunteiden loukkaaminen. Kysymys ei ole painoarvoltaan merkittävimpiin kuuluvien yhteiskunnallisten tarpeiden ja etujen suojaamisesta. Myös esityksen toteuttamistapa ja -paikka ovat ilmoituksen perusteella olleet sellaiset, ettei sen sukupuolisiveellisyyttä mahdollisesti loukkaava vaikutus ole ollut poikkeuksellisen vakava.

Kysymyksessä on taiteellinen esitys, jolla saadun selvityksen mukaan on myös yhteiskunnallinen sanoma. Vaikka esityksessä käytettävä ilmaisu ei sijoitu aivan sananvapauden ydinalueeseen poliittisen vaikuttamistarkoituksensa puolesta, esitys ei ole rinnastettavissa sananvapauden reuna-alueille sijoittuvaan mainontaan tai pornografiaan.

Edellä sanotun perusteella ja perusoikeusmyönteisen tulkinnan vaatimus huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoo, että on ollut tulkinnanvaraista, olisiko rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt, jos esitys olisi esitetty alkuperäisessä muodossaan. Tämän vuoksi ja kun lisäksi otetaan huomioon tarve tulkita myös sananvapautta ja taiteen vapautta rajoittavaa kokoontumislain 15 §:ää näissä olosuhteissa perusoikeuksien toteutumista kokonaisuutena parhaiten edistävällä tavalla, ei poliisilaitos ole voinut pitää ilmeisenä sitä, että kohtauksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi lainvastaista.

Kuten hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lausuttu, kokoontumislain 15 § ja rikoslain 17 luvun 21 § muodostavat sinänsä laissa säädetyn perusteen puuttua yhdistyksen sananvapauteen ja taiteen vapauteen. Yhdistyksen sananvapauteen puuttumisella on sinänsä pyritty Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävään tavoitteeseen eli yleisen järjestyksen turvaamiseen, eli ihmisoikeussopimuksen sanamuotoja käyttäen epäjärjestyksen estämiseen, moraalin suojaamiseen ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseen. Ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta arvioitavaksi jää, onko sananvapauden rajoitusta pidettävä nyt kyseessä olevan tapauksen seikat huomioon ottaen välttämättömänä demokraattisessa yhteiskunnassa hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään (esimerkiksi Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997) korostanut, että sananvapauden rajoituksia tulee tulkita supistavasti.

Poliisilla on mahdollisuus kokoontumislain 22 §:n nojalla keskeyttää ilmeisen lainvastainen yleisötilaisuus. Tällaista jälkikäteistä puuttumista on pidettävä lievempänä puuttumisena sananvapauteen kuin tilaisuuden ennakollista kieltämistä. Koska rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen on edellä kuvatulla tavalla ollut tulkinnanvaraista ja koska poliisilla olisi ollut mahdollisuus myös jälkikäteiseen puuttumiseen, ei kohtauksen ennakollista kieltämistä voida pitää myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla välttämättömänä.

Edellä esitettyjä näkökohtia punniten kokoontumislain 15 §:n 1 kohtaa on perustuslainmukaisesti tulkittava siten, että poliisilla ei ole ollut oikeutta ennalta kieltää puheena olevaa esitystä sen suunnitellussa muodossa. Tämän vuoksi asiassa ei ole tarpeen ottaa kantaa yhdistyksen valitusperusteeseen, jonka mukaan mainitun kokoontumislain kohdan soveltaminen olisi Suomen perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset ovat olleet lainvastaiset. Ne olisi siten kumottava. Koska yhdistyksen tekemässä ilmoituksessa tarkoitettu tapahtuma on jo järjestetty, enempään lausumiseen valituksessa esitetyn johdosta ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.

 
Julkaistu 3.10.2017