KHO:2017:168

Vesihuolto – Hallintopakko – Liittämisvelvollisuus – Sopimuksen tekeminen – Toimivalta

Vuosikirjanumero: KHO:2017:168
Antopäivä: 26.10.2017
Taltionumero: 5394
Diaarinumero: 2121/1/16
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2017:168

Kunnan ympäristö- ja rakennuslautakunta oli vesihuoltolain nojalla velvoittanut kiinteistön omistajat tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa mainitun päätöksen tiedoksisaamisesta. Jäljennös sopimuksesta oli toimitettava edellä mainitun ajan kuluessa lautakunnalle. Päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi oli asetettu sakon uhka.

Hallinto-oikeus oli kumonnut lautakunnan päätöksen sillä perusteella, että lautakunnalla ei ollut ollut toimivaltaa velvoittaa kiinteistön omistajia sopimuksen tekemiseen.

Vesihuoltolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että kiinteistön omistajalla on velvollisuus tehdä sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vesihuoltolaissa kiinteistön omistajalle säädettyä velvollisuutta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja vastaavasti myös viemäriin ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman, että kiinteistön omistajan ja vesihuoltolaitoksen välillä on ensin tehty tästä liittämisestä ja sen yksityiskohdista sopimus. Sopimusta oli siten pidettävä liittämisvelvollisuuden täyttämisen välttämättömänä edellytyksenä. Sopimuksen tekemisestä ja sen tarkemmasta sisällöstä säädetään vesihuoltolaissa, mutta sopimusta on kuitenkin lain esityötkin huomioon ottaen pidettävä luonteeltaan yksityisoikeudellisena. Vesihuoltolaissa tarkoitetulla valvontaviranomaisella on vesihuoltolain nojalla toimivalta määrätä kiinteistön omistaja täyttämään liittämisvelvollisuutensa. Koska tämä kiinteistön omistajalle vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus sisältää kaikissa tapauksissa myös luonteeltaan yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemisen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon, valvontaviranomaisen päätöstä, jossa oli velvoitettu tällaisen sopimuksen tekemiseen, ei voitu vesihuoltolain sääntely huomioon ottaen pitää lainvastaisena sillä perusteella, että valvontaviranomaisella ei olisi ollut tähän toimivaltaa.

Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen.

Vesihuoltolaki 10 ja 29 §

Ks. vastaavasti dn:ot 2118, 2120, 2122-2124/1/16.

Päätös, josta valitetaan

Itä-Suomen hallinto-oikeus 31.5.2016 n:o 16/0159/3

Asian aikaisempi käsittely

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 tekemällään päätöksellä (§ 63) velvoittanut A:n ja B:n osoitteessa Aurinkorannantie 4 sijaitsevan kiinteistön (297-465-1-74) omistajina tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa mainitun päätöksen tiedoksi saamisesta. Jäljennös sopimuksesta rakentamisaikatauluineen on toimitettava edellä mainitun ajan kuluessa ympäristö- ja rakennuslautakunnalle.

Lautakunta on asettanut päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi A:lle ja B:lle kummallekin erikseen 5 000 euron uhkasakon.

Lautakunta on lisäksi määrännyt, että päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

Lautakunta on päätöksessään todennut muun ohella, että korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä hylännyt kiinteistönomistajien valituksen, joka on koskenut kiinteistön liittämistä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön omistajat ovat kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen selvityspyynnön johdosta 5.2.2014 ilmoittaneet, että kiinteistöä ei olla liittämässä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön omistajille on 2.4.2014 lähetetty selvitys- ja kuulemispyyntö liittymisvelvollisuuden laiminlyönnistä ja tässä yhteydessä mainittu myös mahdollisista pakkokeinoista. Kiinteistön omistajien toimittamissa selvityksissä ei ollut mainintaa siitä, millä aikataululla kiinteistö liitettäisiin vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon.

Lautakunta on päätöksensä perusteluissa viitaten samalla uhkasakkolain ja hallintolain säännöksiin lausunut muun ohella, että vesihuoltolain 10 §:n nojalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon. Koska kiinteistön omistajat ovat laiminlyöneet liittymisvelvollisuutensa, ympäristö- ja rakennuslautakunnalla on vesihuoltolain 29 §:n nojalla oikeus määrätä kiinteistön omistajat täyttämään velvollisuutensa. Velvoitetuilla A:lla ja B:llä on kiinteistön omistajina oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa asetettua velvoitetta.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan Itä-Suomen hallinto-oikeudelle vaatineet, siltä osin kuin nyt on kysymys, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös kumotaan lainvastaisena ja päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimustensa tueksi A ja B ovat esittäneet seuraavaa:

Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toiminta-alueella olevat kuopiolaiset asukkaat on pakotettu liittymään vesiosuuskuntaan. Muiden kaupungin alueella toimivien vesiosuuskuntien osalta käytäntö vaihtelee. Kuntalaisia ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti.

Asiassa ei ole ennen päätöksentekoa selvitetty, pystyykö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta takaamaan kiinteistölle riittävästi laadukasta vettä vesihuoltolain 8 §:n mukaisesti. Kuopion Vesi ei pysty toimittamaan Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnalle sen tarvitsemaa vesimäärää.

Asiassa ei ole myöskään selvitetty, seuraako kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämistä tai heikentämistä. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on ilmoitettu 13.10.2011 ja Pohjois-Savon Metsäkeskukselle 17.10.2011 liito-oravien esiintymisestä kyseisellä kiinteistöllä. Liito-oravakartoitusta ei pystytä tekemään kahdessa kuukaudessa.

Lautakunnan päätös on ollut puutteellinen yhteystietojen osalta ja tiedoksiantoa koskeva todistus on ollut tulkinnanvarainen valitusajan alkamisen ja valituksen tekemiseen oikeutettujen tahojen osalta.

Lautakunnan päätös on päävelvoitteen asettamisen osalta uhkasakkolain 6 §:n 3 momentti huomioon ottaen epäselvä ja tulkinnanvarainen. Päätöksestä ei käy selkeästi ilmi, velvoitetaanko kiinteistön omistajat kahden kuukauden kuluessa tekemään sopimus liittymisestä vesiosuuskuntaan vai liittämään kiinteistö vesiosuuskunnan vesijohtoon. Ne ovat kaksi eri asiaa. Sopimus ehkä voidaan saada tehtyä kahdessa kuukaudessa, mutta kiinteistön liittämistä vesijohtoverkkoon ei voida toteuttaa kahdessa kuukaudessa. Myöskään sopimuksen sisältöön ei ole otettu kantaa. Päätökset, jotka koskevat kiinteistöjen liittämistä vesijohtoverkostoon, olisi tullut käsitellä ja ratkaista kaikkien samalla alueella sijaitsevien seitsemän kiinteistön osalta samaan aikaan.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2013:131 katsonut, että kunta ei voi hyväksyä uudelle vesiosuuskunnalle toiminta-aluetta alueelle, jolla jo toimii samaa palvelua tuottava vesilaitos. Vastaavasti nyt kysymyksessä olevalla alueella on jo toimiva vesilaitos eli Aurinkorannan Vesi, jonka Vehmersalmen kunta on perustanut ja luovuttanut seitsemälle kiinteistölle korvausta vastaan vuonna 1987. Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta on tullut alueelle myöhemmin.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut lausunnon A:n ja B:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen johdosta. Lautakunta on esittänyt, että valitus hylätään. Lisäksi lautakunta on lausunut muun ohella seuraavaa:

Lautakunnan päätöksessä on ollut kyse vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvollisuuden laiminlyömisestä (päävelvoite), jonka toteuttamiseksi on päätetty asettaa uhkasakkolain mukainen uhkasakko. Lautakunnan päätös ei ole vesihuoltolaissa säädettyjen kiinteistön liittämisvelvollisuutta tai liittämisvelvollisuudesta vapauttamista koskevien säännösten tai näiden osalta esitettyjen valitusperusteiden vuoksi lainvastainen tai muutoin virheellinen.

Lautakunnan päätöksessä kiinteistön omistajat on velvoitettu tekemään sopimus kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön varsinainen liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon on mahdollista toteuttaa päätöksessä todetun määräajan jälkeen.

Vesiosuuskunnan antamien tietojen mukaan sen toteuttaminen on mahdollista tehdä olemassa olevan tieyhteyden välittömässä läheisyydessä. Lautakunnan päätöksestä ei siten aiheudu väitettyä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä tai heikentämistä. Uhkasakon asettamista koskevan päätöksen tekemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, milloin ja missä laajuudessa Pohjois-Savon ELY-keskus on mahdollisesti tulevaisuudessa tekemässä mainitun kiinteistön läheisyydessä liito-oravayhdyskunnan kartoitusta.

Asiassa ei ole merkitystä sillä, miten toisessa kunnassa tai toisen kunnan vahvistamalla toiminta-alueella kiinteistö on liitettävä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Asiassa ei ole myöskään merkitystä valituksessa viitatulla korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla KHO 2013:131. A:n ja B:n kiinteistö ei kuulu kahden eri vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen piiriin, koska valituksessa mainittu niin sanottu Aurinkorannan Vesi ei ole vesihuoltolaitos eikä sille ole vahvistettu omaa toiminta-aluetta. Asiassa ei siten ole kyse päällekkäisistä toiminta-alueista.

A:n ja B:n valituksessa on esitetty, että Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta ei kykenisi vesihuoltolain mukaisesti toimittamaan kiinteistön liittämisen myötä kiinteistölle vettä. Kaupunki katsoo, että vesihuoltolaitoksen vahvistettu toiminta-alue täyttää kaikilta osin vesihuoltolain vaatimukset ja vesihuoltolain 9 §:n mukaisesti vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueellaan vesihuollosta asianmukaisesta järjestämisestä vesihuoltolain ja yhdyskuntakehityksen tarpeiden mukaisesti. Asiassa ei ole esitetty sellaista olosuhteiden muutosta tai uutta selvitystä, johon perustuen ympäristö- ja rakennuslautakunnan tulisi uhkasakkolain 12 §:n 2 momentin mukaisesti poistaa valituksenalainen päätös ja käsitellä uhkasakon asettamista koskeva asia kokonaan tai osittain uudelleen.

Lautakunnan päätöksestä käy uhkasakkolain 6 §:n mukaisesti ilmi, mihin asianosaiset on velvoitettu ja mihin mennessä päävelvoitetta (liittämisvelvollisuus) on noudatettava. Lautakunnan päätöksessä asetettua määräaikaa kiinteistön liittämiselle ei voida pitää valittajien kannalta miltään osin ajallisesti yllättävänä tai muutoinkaan kohtuuttomana. Asianosaisia on kuultu ennen uhkasakon asettamista uhkasakkolain 22 §:n ja hallintolain 34 §:n mukaisesti. Uhkasakko on tullut uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaisesti asettaa kummallekin kiinteistön omistajalla erikseen.

Uhkasakon asettamispäätös on määrätty asian laatu ja asiassa esille tulleet seikat sekä olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen heti täytäntöön pantavaksi. Päätöksen täytäntöönpanoa koskevan määräyksen antaminen on ollut tarpeen asian laatu ja laajuus sekä muut asiassa esille tuodut seikat ja olosuhteet huomioon ottaen.

A ja B ovat antaneet vastineen hallinto-oikeudelle. He ovat vastineessaan muun ohella lausuneet, että kiinteistö täyttää vesihuoltolain 11 §:n liittämisvelvollisuudesta vapauttamisen edellytykset.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, valituksenalaisella päätöksellään A:n ja B:n valituksesta kumonnut Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Päätöksen tiedoksianto

Siltä osin kuin valittajat ovat väittäneet, että tiedoksiantoa koskevaan todistukseen tehtyjen merkintöjen tulkinnanvaraisuuden vuoksi valitusajan alkaminen on ilmoitettu epäselvästi, hallinto-oikeus toteaa, että tiedoksiannossa tapahtunut virhe ei ole peruste kumota hallintopäätöstä, vaan tiedoksiannon lainmukaisuudella on merkitystä valitusajan alkamisen kannalta. Valituksenalainen päätös on annettu kummallekin valittajalle tiedoksi uhkasakkolain edellyttämällä tavalla ja tiedoksiantomerkintöjen perusteella on todettavissa, että valitus on tehty ennen valitusajan päättymistä.

Sovellettavat säännökset

Vesihuoltolain muuttamista koskevan lain (681/2014) siirtymäsäännöksen mukaan ennen tämän lain voimaantuloa hyväksytyllä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, jossa laitos on ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi, kiinteistön liittämisvelvollisuus laitoksen vesijohtoon ja viemäriin määräytyy 31 päivään joulukuuta 2018 asti tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 10 §:n mukaisesti. Vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin.

Vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Pykälän 3 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista valvontaviranomaisen on mahdollisuuksien mukaan neuvoteltava tämän lain tai sen nojalla annettua säännöstä rikkoneen kanssa.

Vesihuoltolain 30 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi tehostaa 29 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella taikka että toiminta keskeytetään tai kielletään. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakkoon, teettämisuhkaan ja keskeyttämisuhkaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (juokseva uhkasakko). Pykälän 3 momentin mukaan asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Asiassa saatu selvitys

Vehmersalmen kunta on aikanaan rakentanut omistamalleen kiinteistölle Aurinkoranta RN:o 1:46 vedenottamon runkolinjoineen turvaamaan kunnan myymien, niin sanotulle Aurinkoranta-alueelle muodostettujen kiinteistöjen vedensaannin. Vedenottamo runkolinjoineen on sittemmin luovutettu kiinteistöstä Aurinkoranta RN:o 1:46 muodostettujen seitsemän kiinteistön omistajille. Kiinteistöjen tunnukset ovat 297-465-1-48, 297-465-1-49, 297-465-1-50, 297-465-1-53, 297-465-1-55, 297-465-1-74 ja 297-465-1-75.

Vehmersalmen kunnanvaltuusto on 20.12.2004 hyväksynyt Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston toiminta-alueen, johon myös kyseessä olevat kiinteistöt kuuluvat.

Kiinteistöjen omistajat ovat hakeneet Kuopion ympäristöjohtajalta vapautusta velvollisuudesta liittää kiinteistöt Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon. Ympäristöjohtaja on 30.8.2010 tekemillään päätöksillä (3-9 §:t) hylännyt hakemukset. Kuopion hallinto-oikeus on 7.9.2011 antamallaan päätöksellä nro 11/0319/3 hylännyt kiinteistön omistajien yhteisellä valituskirjelmällä tekemän valituksen ympäristöjohtajan päätöksistä. Korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä taltionumero 937 pysyttänyt hallinto-oikeuden päätöksen. Kiinteistöt tuli liittää Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon 30.11.2013 mennessä.

Kiinteistöjä ei ollut valituksenalaisen päätöksen tekemiseen mennessä liitetty vesiosuuskunnan vesijohtoon.

Kiinteistön 297-465-1-74 omistavat A ja B.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on ensin arvioitava, onko Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta voinut vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla velvoittaa valittajat kiinteistön 297-465-1-74 omistajina tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon ja toimittamaan lautakunnalle jäljennöksen sopimuksesta rakentamisaikatauluineen päätöksessä asetetussa määräajassa sekä asettaa kyseisen määräyksen tehosteeksi uhkasakon.

Hallinnollisten pakkokeinojen käytöstä vesihuoltolain mukaisissa asioissa säädetään vesihuoltolain 29 §:ssä ja 30 §:ssä. Kyseisten lainkohtien perusteella valvontaviranomaisella on toimivalta muun muassa määrätä se, joka rikkoo vesihuoltolakia tai sen nojalla annettua säännöstä, täyttämään vesihuoltolain mukaisen velvollisuutensa sekä tehostaa antamaansa määräystä uhkasakolla. Vesihuoltolain 4 §:n (1488/2009) mukaan vesihuoltolain mukaisena valvontaviranomaisena toimii muun muassa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Kuopion kaupungin hallintosäännön 9 §:n 3 kohdasta käy ilmi, että kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristö- ja rakennuslautakunta.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistaja on vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin perusteella velvollinen liittämään kiinteistönsä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajien velvollisuus liittää kiinteistö 297-465-1-74 Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon on lainvoimaisesti ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden 13.3.2013 antamalla päätöksellä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kiinteistö on tullut liittää Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon 30.11.2013 mennessä. Asiassa saadun selvityksen perusteella valittajat eivät ole noudattaneet korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä valituksenalaisen päätöksen antamiseen mennessä.

Hallinto-oikeus toteaa, että valvontaviranomainen voi vesihuoltolain 29 §:n ja 30 §:n nojalla velvoittaa kiinteistön omistajan, joka ei noudata vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) mukaista velvoitettaan, liittämään kiinteistönsä määräajassa vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin sekä tehostaa määräystä uhkasakolla. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ympäristö- ja rakennuslautakunta on kuitenkin päätöksellään velvoittanut valittajat kiinteistön omistajina uhkasakon uhalla tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon koskevan sopimuksen tekemisessä on kysymys sopijapuolten välisestä yksityisoikeudellisesta oikeustoimesta. Vaikka sopimuksen tekeminen sinänsä on tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi, ei vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) ole säädetty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen.

Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei edellä mainituista syistä ole ollut vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla toimivaltaa velvoittaa valittajia tekemään sopimusta kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon uhkasakon uhalla. Valituksenalainen päätös on lainvastaisena kumottava.

Asian näin päättyessä lausunnon antaminen valittajien esittämistä valitusperusteista raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen, Paula Vesterinen ja Tarja Kangasmaa, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksessaan vaatinut, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan, korkein hallinto-oikeus ottaa asian välittömästi käsiteltäväkseen, A:n ja B:n valitus hallinto-oikeuden päätöksestä hylätään ja Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös saatetaan voimaan. Lisäksi ympäristö- ja rakennuslautakunta on vaatinut, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan kaupungille asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Vaatimustensa tueksi lautakunta on esittänyt seuraavaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 (§ 63) velvoittanut A:n ja B:n kiinteistön 297-465-1-74 omistajina täyttämään vesihuoltolaissa säädetyn velvollisuuden kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa päätöksessä todetussa määräajassa. Lautakunta on mainitussa päätöksessä asettanut päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi kummallekin kiinteistön omistajalle erikseen 5 000 euron suuruisen uhkasakon. Lautakunta on tehnyt asiassa päätöksen, koska A ja B eivät olleet noudattaneet korkeimman hallinto-oikeuden 13.3.2013 antamaa päätöstä.

Hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä. Vaikka sopimuksen tekeminen on hallinto-oikeuden mukaan sinänsä tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi, hallinto-oikeus on todennut, että vesihuoltolain 10 §:ssä ei säädetä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen. Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan ympäristö- ja rakennuslautakunta ei ole ollut toimivaltainen velvoittamaan kiinteistön omistajia tekemään sopijapuolten välistä yksityisoikeudellista oikeustointa (sopimusta) kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla. Hallinto-oikeus on tulkinnut asiaa pelkästään päätöksen sanamuodon mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu huomioon asian laatua, siinä todettuja tosiseikkoja ja niiden perusteella tehtyä johtopäätöstä. Hallinto-oikeuden tekemät johtopäätökset ovat virheellisiä eivätkä ne kaikilta osin perustu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja valvontaviranomaisten käytettävissä oleviin keinoihin, joista on säädetty vesihuoltolain 29-30 §:ssä.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksessä on uhkasakkolain 1 §:n mukaisena päävelvoitteena kiinteistön vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus, joka on laiminlyöty. Päätös koskee kiinteistön laissa säädettyä liittymisvelvollisuutta. Ympäristö- ja rakennuslautakunta on päätöksellään vesihuoltolain 29-30 §:n ja uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaisesti velvoittanut kiinteistön omistajat täyttämään kiinteistön liittämisvelvollisuuden toiminta-alueella toimivan vesihuoltolaitoksen eli Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa.

Kaupunki ei ole kysymyksessä olevalla alueella vesihuoltolaitoksen omistaja eikä ympäristö- ja rakennuslautakunta ole ollut päätöstä tehdessään tietoinen, miten vesihuoltolaitos on toteuttanut alueella vesijohtoverkostonsa ja miten vesiosuuskunta käytännössä toimii alueella. Näin ollen lautakunta ei ole voinut tehdä vesiosuuskuntaa kuulematta tosiasiallisesti vesiosuuskuntaa sitovaa päätöstä. Lautakunnan toimivaltaan kuuluu ainoastaan velvoittaa päävelvoitteena kiinteistön omistajat tosiasiallisesti sopimaan kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla. Näin ollen kiinteistöä koskevan liittymissopimuksen tekeminen vesiosuuskunnan kanssa täyttää vesihuoltolaissa säädetyn kiinteistön liittymisvelvoitteen. Asiassa ei ole merkitystä sillä, milloin kiinteistön sisäisen putkiston liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon tosiasiassa tapahtuu. Tämä kiinteistön tosiasiallisen liittämisen ajankohdasta päättäminen kuuluu vesiosuuskunnalle. Vesiosuuskunta voi siten liittää kiinteistön verkostoonsa heti tai yhtä aikaa muiden lähialueen kiinteistöjen kanssa tai vasta kun rakenteilla olevan vesijohtoverkoston rakennustyöt antavat siihen tosiasiallisen mahdollisuuden. Näin ollen kiinteistön liittäminen voi tapahtua sen jälkeen, kun vesiosuuskunta on rakentanut vesijohtoverkoston sellaiseen valmiuteen tai kuntoon, jotta kiinteistön liittäminen verkostoon on mahdollista.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei ole ollut päätöstä tehdessään tarkempaa tietoa siitä, missä vaiheessa vesiosuuskunnan verkoston rakentaminen oli kysymyksessä olevalla alueella ja miten kiinteistö oli liitettävissä. Edelleen vesiosuuskunta on verkostoa rakentaessaan voinut tehdä tarpeidensa mukaisia teknisiä ynnä muita ratkaisuja, jotka asettavat rajoitteita verkostoon liittymisessä. Lautakunnan tiedossa ei ole esimerkiksi vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston putkiston koko, verkoston tarkka liittymiskohta tai -tapa tai muut liittymisputkiston tekniset vaatimukset. Lisäksi osapuolten kesken tehtävässä sopimuksessa on ratkaistava eri rakenteiden yllä- ja kunnossapitovastuut sekä vaaranvastuu vesiosuuskunnan ja liittyvän kiinteistön välillä. Nämä yksityiskohtaiset liittymisehdot ratkaistaan erikseen kiinteistön omistajien ja vesiosuuskunnan kesken tehtävässä liittymissopimuksessa ja liittymän rakentamisessa.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on todennut, että kiinteistön omistajien on vesihuoltolaissa säädetyn kiinteistön liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi tosiasiallisesti sovittava kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon päätöksestä todetussa määräajassa. Lautakunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta tehdä yksipuolista ja osapuolia sitovaa päätöstä kiinteistön liittymisen tarkasta ajankohdasta ja toteutustavasta. Päätös ei siten velvoita yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseen vaan vesihuoltolaissa säädetyn velvoitteen eli kiinteistön liittämisen toteuttamiseen. Kiinteistön liittäminen vesijohtoon ei voi tapahtua vesiosuuskuntaa sitovasti yksin viranomaisen määräyksestä, vaan se edellyttää aina vesiosuuskunnan tietoisuutta ja myötävaikutusta. Käytännössä vesiosuuskunnan myötävaikutus tapahtuu kiinteistön omistajien ja vesiosuuskunnan kesken erikseen tehtävällä liittymissopimuksella ja kiinteistön putkiston kytkennällä.

Koska ympäristö- ja rakennuslautakunta ei ole tietoinen siitä, onko Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta rakentanut vesijohtoverkoston valmiiksi koko toiminta-alueelle vai onko se vasta rakentamassa vesijohtoverkostoa, kaupunki on päättänyt velvoittaa A:n ja B:n sopimaan kiinteistönsä liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa tehdyn päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksessä on siten vesihuoltolain 29-30 §:n säännösten edellyttämällä tavalla velvoitettu kiinteistön omistajat täyttämään kiinteistön liittämisvelvollisuus ja tämän päävelvoitteen tehosteeksi on kummallekin omistajalle asetettu erikseen uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin vaatimukset huomioon ottaen 5 000 euron suuruinen uhkasakko.

Vesiosuuskunta on hallinto-oikeuden tekemän päätöksen jälkeen ilmoittanut kaupungille, että kiinteistön omistajat eivät ole täyttäneet kiinteistön liittämisvelvollisuutta, vaikka vesiosuuskunnan verkosto on jo rakennettu. Kiinteistön omistajat ovat tehneet kiinteistönsä osalta liittymissopimuksen, mutta he ovat kieltäytyneet kytkemästä kiinteistön putkistoa vesiosuuskunnan vesijohtoon.

A ja B ovat antaneet valituksen johdosta selityksen. A ja B ovat vaatineet, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan valitus ja vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään. Kuopion kaupunki on velvoitettava korvaamaan A:lle ja B:lle selityksen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen. Lisäksi A ja B ovat esittäneet seuraavaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta tulkitsee vesihuoltolakia siten, että liittymissopimuksen tekeminen on sama asia kuin kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Toisaalta lautakunta katsoo, että valvovalla viranomaisella ei ole oikeutta tehdä päätöstä kiinteistön liittymisajasta tai -tavasta.

A ja B ovat tehneet Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa kaupungin määräämän liittymissopimuksen 17.9.2014. Kiinteistö on liitetty vesijohtoon.

A ja B ovat liittäneet selityksensä oheen 16.5.2016 päivätyn vesihuollon rakentamissuunnitelman sekä 10.6.2016 päivätyn laskun vesijohtoliittymän liittymismaksun osasuorituksesta.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut vastaselityksen. Lautakunta on vastaselityksessään muun ohella lausunut, että Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta on 1.9.2016 lähettämässään sähköpostiviestissä ilmoittanut, että A:n ja B:n kiinteistöä ei ole liitetty vesiosuuskunnan vesijohtoverkkoon. Vaikka kysymyksessä olevan kiinteistön osalta on tehty liittymä- ja käyttösopimukset, omistajat ovat kesäkuussa 2016 riitauttaneet sopimukset. Asiassa ei ole ollut kysymys uhkasakon asettamisesta pelkän yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseksi. Asiaa on käsitelty hallinnon lainalaisuusperiaate huomioon ottaen eli siten, että mainittu julkisen vallan käyttö on perustunut voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lautakunnan päätös on koskenut kiinteistön liittämisvelvollisuuden laiminlyöntiä, joka on edelleen olemassa.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnanvastaselitys on toimitettu tiedoksi A:lle ja B:lle.

A ja B ovat toimittaneet Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnanvastaselityksen johdosta lisäkirjelmän, jossa he ovat esittäneet muun ohella, että lautakunnan päätöksessä päävelvoitteena ei ole kiinteistön vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvoitteen täyttäminen, vaan liittymissopimuksen tekeminen. Ne ovat kaksi eri asiaa.

A ja B ovat liittäneet lisäkirjelmäänsä 11.7.2016 päivätyn pöytäkirjan Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan Aurinkorannan alueella 30.6.2016 tekemästä loppukatselmuksesta ja 26.5.2017 päivätyn Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan laskun verkoston hoitovastikkeesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös on kumottu. A:n ja B:n valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä otetaan asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavaksi. Valitus hylätään. Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös saatetaan voimaan siten, että päätöksessä velvoitteen noudattamiselle asetettu määräaika alkaa tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

2. Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä A:n ja B:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1. Pääasiaratkaisu

1.1 Lähtökohta ja kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hallintotuomioistuimen on valitusasiaa käsitellessään selvitettävä, onko viranomaisella ollut toimivaltaa valituksen kohteena olevan päätöksen tekemiseen siitä riippumatta, onko tähän kysymykseen valituksessa nimenomaisesti vedottu.

Tästä lähtökohdasta asiassa on ensin otettava kantaa siihen, onko hallinto-oikeuden tullut kumota Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös sillä perusteella, että lautakunnalla ei ole ollut toimivaltaa päätöksen tekemiseen.

Mikäli tältä osin päädytään toiseen johtopäätökseen kuin hallinto-oikeus, asiassa on tämän jälkeen otettava kantaa niihin A:n ja B:n hallinto-oikeudelle tekemässä valituksessa esitettyihin valitusperusteisiin, joista hallinto-oikeus ei ole lausunut.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Vesihuoltolain 3 §:n (119/2001) mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan vesihuoltolaitoksella laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta (3 kohta) ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella aluetta, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään (4 kohta). Saman lain 8 §:n (119/2001) 1 momentin mukaan kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen.

Vesihuoltolain 6 §:n 1 momentin mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta sen mukaan kuin mainitussa laissa ja muussa laissa säädetään.

Vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) säädetään kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Pykälän 1 momentin mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistaja on velvollinen liittämään kiinteistönsä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin.

Vesihuoltolain 11 §:ssä (1488/2009) säädetään liittämisvelvollisuudesta vapauttamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta kiinteistölle vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta mainitussa pykälässä säädetyin perustein.

Vesihuoltolain 21 §:ssä (119/2001) säädetään siitä, miten sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon on tehtävä.

Hallituksen esityksessä vesihuoltolainsäädännön uudistamiseksi (HE 85/2000 vp) todetaan 21 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että säännöksen samoin kuin koko luvun lähtökohtana on, että vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan välinen suhde perustuisi liittämisvelvollisuudesta huolimatta luonteeltaan yksityisoikeudelliseen sopimukseen.

Vesihuoltolain 29 §:n § 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo mainittua lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Pykälän 3 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista valvontaviranomaisen on mahdollisuuksien mukaan neuvoteltava mainitun lain tai sen nojalla annettua säännöstä rikkoneen kanssa.

Vesihuoltolain 30 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi tehostaa 29 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla.

1.3 Asiassa saatu selvitys

A:n ja B:n omistama kiinteistö (297-465-1-74) sijaitsee niin sanotulla Aurinkorannan alueella, joka kuuluu vedenjakelun osalta 20.12.2004 tehdyllä lainvoimaisella päätöksellä hyväksyttyyn Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen.

A ja B ovat hakeneet vesihuoltolain 11 §:ssä tarkoitettua vapautusta velvollisuudesta liittää mainittu kiinteistö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kuopion ympäristöjohtaja on 30.8.2010 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n ja B:n hakemuksen. Kuopion hallinto-oikeus on 7.9.2011 antamallaan päätöksellä nro 11/0319/3 hylännyt A:n ja B:n valituksen ympäristöjohtajan päätöksestä, jolla heidän hakemuksensa on hylätty. Korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä taltionumero 937 hylännyt A:n ja B:n valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä.

Kuopion ympäristö- ja rakennusvalvonta on edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen pyytänyt A:lta ja B:ltä selvitystä heidän kiinteistönsä liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. A ja B ovat vastauksenaan 5.2.2014 ilmoittaneet, että kiinteistöä ei olla liittämässä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. A:lle ja B:lle on vielä 2.4.2014 lähetetty selvitys- ja kuulemispyyntö asian johdosta ja tässä yhteydessä mainittu myös mahdollisista pakkokeinoista. A ja B eivät ole selvitys- ja kuulemispyynnön johdosta toimittamissaan selvityksissä ilmoittaneet, millä aikataululla kiinteistö liitettäisiin vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 tekemällään päätöksellä velvoittanut A:n ja B:n vesihuoltolain 10 ja 29 §:n nojalla tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon määräajassa ja toimittamaan jäljennöksen sopimuksesta saman määräajan kuluessa ympäristölautakunnalle. Päävelvoitteen tehosteeksi on asetettu sakon uhka.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetuista asiakirjoista myös ilmenee, että A ja B ovat 17.9.2014 allekirjoittaneet Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa liittymissopimuksen ja muun muassa heidän omistamallaan kiinteistöllä on pidetty 30.6.2016 Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toimittama loppukatselmus.

1.4 Oikeudellinen arviointi

1.4.1 Lautakunnan päätöksessä asetettu velvoite ja lautakunnan toimivalta

A:lla ja B:llä on edellä selostetuissa olosuhteissa ollut vesihuoltolain 10 §:ssä säädetty velvollisuus liittää omistamansa kiinteistö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 13.3.2013 taltionumero 937 on lisäksi lainvoimaisesti ratkaistu, että vesihuoltolain 11 §:ssä säädettyjä edellytyksiä vapauttaa kiinteistö tästä liittämisvelvollisuudesta ei ole ollut. Korkein hallinto-oikeus myös tässä yhteydessä selvyyden vuoksi toteaa, että mainittu päätös on koskenut nimenomaan edellytyksiä vapauttaa kiinteistö liittämisvelvollisuudesta, joten päätöksellä ei ole otettu oikeudellisesti sitovasti kantaa siihen, missä määräajassa kiinteistö on tullut liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Tämä asia on tullut ratkaista mahdollisesti myöhemmin vireille tulevan hallintopakkoasian yhteydessä.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on nyt esillä olevassa hallintopakkoasiassa edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen ja A:ta ja B:tä kuultuaan velvoittanut vesihuoltolain 10 ja 29 §:n nojalla A:n ja B:n tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon ja toimittamaan jäljennöksen sopimuksesta lautakunnalle. Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että tässä päävelvoitteessa ei ole ollut kysymys A:n ja B:n velvoittamisesta liittymään osuuskuntaan.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään todennut, että kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon koskevan sopimuksen tekemisessä on kysymys sopijapuolten välisestä yksityisoikeudellisesta oikeustoimesta. Edelleen hallinto-oikeus on todennut, että vesihuoltolaissa ei ole säädetty kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen, vaikka sopimuksen tekeminen on tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Hallinto-oikeus on näistä syistä katsonut, että lautakunnalla ei ole ollut toimivaltaa velvoittaa A:ta ja B:tä tekemään puheena olevaa sopimusta. Hallinto-oikeus on tällä perusteella kumonnut lautakunnan päätöksen.

Asiassa on pidettävä riidattomana, että A ja B eivät olleet ennen edellä mainittua ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä liittäneet puheena olevaa kiinteistöään Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon. Vesihuoltolain 10 ja 29 § huomioon ottaen lautakunnalla on siten lähtökohtaisesti ollut lainmukaiset perusteet määrätä A ja B täyttämään liittämisvelvollisuutensa.

Vesihuoltolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että kiinteistön omistajalla on velvollisuus tehdä sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolaissa kiinteistön omistajalle säädettyä velvollisuutta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja vastaavasti myös viemäriin ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman, että kiinteistön omistajan ja vesihuoltolaitoksen välillä on ensin tehty tästä liittämisestä ja sen yksityiskohdista sopimus. Sopimusta on siten pidettävä liittämisvelvollisuuden täyttämisen välttämättömänä edellytyksenä. Sopimuksen tekemisestä ja sen tarkemmasta sisällöstä säädetään vesihuoltolaissa, mutta sopimusta on kuitenkin lain esityötkin huomioon ottaen pidettävä luonteeltaan yksityisoikeudellisena. Vesihuoltolaissa tarkoitetulla valvontaviranomaisella on vesihuoltolain nojalla toimivalta määrätä kiinteistön omistaja täyttämään liittämisvelvollisuutensa. Koska tämä kiinteistön omistajalle vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus sisältää kaikissa tapauksissa myös luonteeltaan yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemisen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon, valvontaviranomaisen päätöstä, jossa on velvoitettu tällaisen sopimuksen tekemiseen, ei voida vesihuoltolain sääntely huomioon ottaen pitää lainvastaisena sillä perusteella, että valvontaviranomaisella ei olisi tähän toimivaltaa.

Edellä mainituilla perusteilla ja koska hallinto-oikeudella on ollut lautakunnan toimivallasta toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava.

Hallinto-oikeus ei ole lautakunnan päätöksen tiedoksiantoa lukuun ottamatta lausunut A:n ja B:n valituksessa esitetyistä valitusperusteista. Korkein hallinto-oikeus on viivästyksen välttämiseksi ottanut A:n ja B:n valituksen tältä ja myös muilta osin välittömästi tutkittavakseen.

1.4.2 A:n ja B:n valitus hallinto-oikeudelle

Asiassa ei ole kysymys vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen määräämisestä tai edellytyksistä myöntää vapautus vesihuoltolaissa säädetystä velvollisuudesta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen verkostoon. Näin ollen niillä valitusperusteilla, jotka liittyvät mainittuihin, jo lainvoimaisesti ratkaistuihin kysymyksiin, ei ole tämän asian ratkaisun kannalta oikeudellista merkitystä.

Lautakunnan päätöksen sisällön osalta korkein hallinto-oikeus viittaa edellä kohdassa 1.4.1 lausuttuun. Päätös ei ole lainvastainen sillä perusteella, että siinä asetettua päävelvoitetta olisi pidettävä tulkinnanvaraisena. Kun otetaan huomioon edellä kohdassa 1.3 lausuttu, päätös ei ole lainvastainen myöskään valituksessa esitetyillä kuntalaisten tasapuoliseen kohteluun tai asioiden käsittelyjärjestykseen liittyvillä valitusperusteilla. Lautakunnalla ei ole ollut velvollisuutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön eikä liittämisen yksityiskohtaiseen toteuttamiseen ja aikatauluun.

Lautakunnan päätöksestä ei voi välittömästi seurata luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitettua mahdollisten liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä tai heikentämistä. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetty kielto on joka tapauksessa noudatettavana liittämisvelvollisuutta koskevasta päätöksestä riippumatta.

Tämän vuoksi ja kun myös otetaan huomioon, mitä hallinto-oikeus on lausunut päätöksen tiedoksiantoa koskevan valitusperusteen osalta sekä asiassa esitetyt vaatimukset ja saatu selvitys, A:n ja B:n valitus on hylättävä ja lautakunnan päätös ratkaisuosasta ilmenevästi saatettava voimaan.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, ei ole kohtuutonta, että Kuopion kaupunki korkeimman päätöksen lopputuloksesta huolimatta joutuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kun otetaan huomioon korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja B:lle ei ole määrättävä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mikko Pikkujämsä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Irene Mäenpää (eriävä mielipide).

Esittelijän eriävä mielipide

Esittelyn jälkeen ilmoitti asian esittelijä esittelijäneuvos Irene Mäenpää pöytäkirjaan merkittäväksi, että hänen esityksensä asian ratkaisemiseksi seuraava:

1. Esitykseni oli, että Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan valitus hylätään ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Esitykseni oli, että Kuopion kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:lle ja B:lle, heidän oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa enemmälti hyläten, selityksen antamisesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle aiheutuneina oikeudenkäyntikuluina 100 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä.

3. Esitykseni oli, että Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskeva vaatimus hylätään.

Ratkaisuehdotukseni perusteluiksi esitän seuraavaa:

1. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 13.3.2013 taltionumero 937 on lainvoimaisesti ratkaistu, että vesihuoltolain 11 §:ssä säädettyjä edellytyksiä vapauttaa kiinteistö saman lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ei ole ollut. Mainittu päätös on koskenut vain edellytyksiä vapauttaa kiinteistö liittämisvelvollisuudesta. Päätöksellä ei ole oikeudellisesti sitovasti ratkaistu sitä, missä määräajassa kiinteistö on tullut liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon.

Lautakunnan nyt kysymyksessä olevalla päätöksellä kiinteistön omistajat on velvoitettu tekemään sopimus kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Jäljennös sopimuksesta rakentamisaikatauluineen tulee toimittaa edellä mainitun määräajan kuluessa ympäristö- ja rakennuslautakunnalle.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittänyt, että se ei ole ollut päätöstä tehdessään tietoinen, miten vesihuoltolaitos on käytännössä toteuttanut alueella vesijohtoverkostonsa. Lautakunta on sen vuoksi katsonut, että sen toimivaltaan kuuluu päävelvoitteena ainoastaan velvoittaa kiinteistön omistajat sakon uhalla tosiasiallisesti sopimaan kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon ja että kiinteistöä koskevan liittymissopimuksen tekeminen täyttää vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvollisuuden. Lautakunnan mukaan asiassa ei ole merkitystä sillä, milloin kiinteistön putkiston liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoon tosiasiassa tapahtuu. Lautakunta on katsonut, että lautakunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta tehdä yksipuolista ja osapuolia sitovaa päätöstä kiinteistön liittämisen ajankohdasta. Lautakunnan mukaan kiinteistön varsinainen liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon on mahdollista toteuttaa päätöksessä todetun määräajan jälkeen. Lautakunnan käsityksen mukaan kiinteistön konkreettinen liittäminen vesijohtoon jää vesihuoltolaitoksen ja liittyjän väliseksi asiaksi.

Vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Pykälässä säädettynä velvoitteena on kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) ei ole säädetty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta sopimuksen tekemiseen kiinteistön liittämiseksi vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Lautakunnan päätöksessä asetetun velvoitteen lainmukaisuuden ja vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun velvoitteen laiminlyöntiä koskevassa hallintopakkoasiassa vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaisen valvontaviranomaisen toimivallan arvioimisen kannalta ratkaisevaa on, mitä liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa on säädetty.

Vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu kiinteistön liittämisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen verkostoon, tässä tapauksessa vesijohtoon, tarkoittaa kiinteistön konkreettista liittämistä (putkiston kytkeminen) laitoksen verkostoon. Hallituksen esityksestä vesihuoltolainsäädännön uudistamiseksi (HE 85/2000) yksityiskohtaisissa perusteluissa 10 §:n kohdalla todetaan muun ohella, että liittymisoikeuden ja -velvollisuuden korvaisi liittämisvelvollisuus. Lisäksi mainitussa kohdassa on kiinteistön viemäriverkkoon liittämisen osalta todettu muun ohella, että liittämisvelvollisuudella varmistettaisiin asumisjätevesien asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistaminen myös asemakaava-alueiden ulkopuolisissa taajamissa. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan kiinteistön (putkiston) konkreettista liittämistä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Valituksenalaisessa asiassa on kysymys kiinteistön vesijohtoon liittämiseen velvoittamisesta, mutta vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiinteistön liittämisvelvollisuutta on arvioitava samoin vesijohtoon ja viemäriin liittämisen osalta.

Pelkästään velvoittaminen yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseen kiinteistön liittämiseksi verkostoon ei täytä vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiinteistön vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuutta, eikä mahdollinen sopimuksen tekeminen vielä osoita kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen verkostoon.

Katson, kuten hallinto-oikeus, että lautakunnalla ei hallinto-oikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla ole vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla toimivaltaa velvoittaa kiinteistön omistajaa tekemään yksityisoikeudellista sopimusta kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla.

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, katson, että hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole perusteita muuttaa.

2. Koska edellä esittämääni lopputulokseen nähden olisi hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen kohtuutonta, että A ja B joutuisivat pitämään korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, esitykseni A:lle ja B:lle selityksen antamisesta aiheutuneiksi kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi on 100 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä.

3. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, katson, että Kuopion kaupungille ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

 
Julkaistu 26.10.2017