KHO:2018:11

Ennakkoratkaisu – Kantelun tutkiminen – Tulovero – Vertaislainasopimus – Omaisuuden luovutus – Arvopaperi – Vähennyskelpoinen luovutustappio – Arvopaperin lopullinen arvonmenetys

Vuosikirjanumero: KHO:2018:11
Antopäivä: 19.1.2018
Taltionumero: 164
Diaarinumero: 435/2/17 ja 5349/2/17
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2018:11

Päätöksestä, jolla keskusverolautakunta oli jättänyt ennakkoratkaisun antamatta, ei voitu hallintolainkäyttölain nojalla kannella.

Hakijana olleen yksityishenkilön oli tarkoitus sijoittaa internetissä toimivan verkkopalvelun kautta niin sanottuihin vertaislainoihin. Kysymys oli vertaislainojen sähköisestä markkinapaikasta, jonka kautta sijoittajat voivat tarjota varojaan sijoitettaviksi rahoitusta tarvitsevien lainanhakijoiden velkakirjamuotoisiin lainoihin. Palvelussa hakija pystyi valitsemaan haluamansa riski- ja tuottotason ja näin asettamiensa sijoitussääntöjen perusteella hajauttamaan sijoituksensa useiden velallisten velkapääomiin. Hakijan tehtyä sijoituksensa palvelu alkoi sijoittaa varoja asetettujen sijoitusehtojen perusteella automaattisesti ja hakijan lainasalkkuun alkoi muodostua lainanhakijoiden tarjonnan perusteella kantaa eri velkakirjoista tai niiden määräosista. Palvelussa velkojan ja velallisen henkilöllisyydet jäivät toisilleen tuntemattomiksi. Verkkopalvelu vastasi hakijan puolesta mahdollisista velkojen perintätoimista. Mikäli saatavaa ei saatu perittyä ulosoton kautta, saatava kirjattiin luottotappioksi ulosottoviranomaisen antaman niin sanotun varattomuustodistuksen perusteella. Verkkopalvelu oli myös oikeutettu myymään perittäväksi siirtyviä saatavia perintäyhtiölle hakijan puolesta.

Kysymyksessä olevia sijoituksia pidettiin sellaisena omaisuutena, jonka luovutuksen johdosta voitiin vahvistaa luovutustappio, ja sellaisina arvopapereina, joiden lopullinen arvonmenetys rinnastettiin luovutustappioon. Ennakkoratkaisu verovuosille 2016-2018.

Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 momentti, 58 § ja 68 §

Tuloverolaki 50 § 1 momentti ja 3 momentti 2 kohta

Päätös, johon haetaan muutosta

Keskusverolautakunta 9.12.2016 nro 59/2016

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

K on pyytänyt keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

1. Mikäli hakija sijoittaa hakemuksessa tarkemmin kuvatusti niin sanottuihin vertaislainoihin, saako hän vähentää vertaislainoista mahdollisesti aiheutuvan tappion tulonhankkimismenona, luovutustappiona tai jollakin muulla perusteella?

a. Onko tämän suhteen merkitystä sijoituksen suuruudella eli esimerkiksi sillä, sijoittaako hakija vertaislainoihin 1 000 euroa, 10 000 euroa tai suuremman summan luokkaa 1 000 000 euroa ja toisaalta hajautuksen laajuudella eli että velallisia on esimerkiksi vähintään 100?

b. Onko asiassa merkitystä sillä, hoitaako hakija vertaislainoihin tehtävät sijoitukset itse tai valitsemansa omaisuudenhoitajan kautta?

c. Onko asiassa merkitystä sillä, ovatko velalliset yksityishenkilöitä vai yrityksiä?

d. Onko vähentämisen suhteen merkitystä sillä, myydäänkö saaminen perintäyhtiölle tai todetaanko velallinen ulosotossa varattomaksi?

2. Onko mahdollinen tappio vähennettävissä viimeistään silloin, kun ulosottoviranomainen antaa velallisen osalta niin sanotun varattomuustodistuksen tai myyntihetkellä myyntihinnan mukaisesti, mikäli velka myydään perintäyhtiölle?

Keskusverolautakunnan päätös

Keskusverolautakunta on verotusmenettelystä annetun lain 84 §:n 1 momentin ja Verohallinnosta annetun lain 14 §:n 1 momentin nojalla päättänyt olla antamatta ennakkoratkaisua siltä osin, kuin hakija kysyy hakemuksessa tarkoitetuista vertaislainoista mahdollisesti aiheutuvan tappion vähentämisestä tulonhankkimismenona tai jollain muulla perusteella kuin luovutustappiona tuloverolain 50 §:n nojalla. Tältä osin asiassa ei ole Verohallinnosta annetun lain 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita asian ratkaisemiseksi keskusverolautakunnassa.

Muilta osin keskusverolautakunta on päättänyt antaa ennakkoratkaisun ja lausunut ennakkoratkaisuna seuraavaa:

Mikäli hakija sijoittaa hakemuksessa tarkoitettuihin vertaislainoihin, hänellä on oikeus vähentää velkakirjojen luovutuksista mahdollisesti aiheutuvat luovutustappiot tuloverolain 50 §:n 1 momentin mukaisesti ja arvonmenetykset saman pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaisesti. Arvonmenetys vähennetään viimeistään silloin, kun ulosottoviranomainen antaa kyseisen velallisen osalta niin sanotun varattomuustodistuksen.

Keskusverolautakunta on soveltamansa lainkohdat selostettuaan perustellut ennakkoratkaisua seuraavasti:

Perustelut

Hakemuksen mukaan hakija harkitsee sijoittamista X Oy:n X verkkosivustolla tarjoaman palvelun kautta niin sanottuihin vertaislainoihin. Hakija on suunnitellut sijoittavansa vertaislainoihin vaihtoehtoisesti 1 000 euron, 10 000 euron tai 1 000 000 euron pääomalla.

Hakemuksessa kuvatussa palvelussa on kyse vertaislainojen sähköisestä markkinapaikasta, jonka kautta sijoittajat voivat tarjota varojaan sijoitettaviksi rahoitusta tarvitsevien lainanhakijoiden velkakirjamuotoisiin lainoihin. Palvelussa hakija pystyy asettamiensa sijoitussääntöjen perusteella hajauttamaan sijoituksensa useiden velallisten velkapääomiin. Kun hakija on määritellyt sijoitusehtonsa ja siirtänyt sijoitettavat varansa palveluun, palvelu alkaa sijoittaa varoja automaattisesti ja hakijan lainasalkkuun alkaa muodostua lainanhakijoiden muodostaman tarjonnan perusteella kantaa eri velkakirjoista tai niiden määräosista. Osapuolten väliset velkasuhteet muodostuvat järjestelmässä automaattisesti asetettujen sijoitusehtojen perusteella.

Palvelun tarjoaman luottokelpoisuusanalyysin perusteella hakijan on mahdollista valita sijoituksensa kohteeksi velallisia siten, että korkean luottoluokituksen omaavilta velallisille asetetaan matalampi tuottovaatimus ja vastaavasti heikomman luottoluokituksen saaneille velallisille asetetaan korkeampi tuottovaatimus. Palvelussa velallisten henkilöllisyys on anonymisoitu, eikä hakijalla ole siten käytännössä mahdollisuutta tunnistaa yksittäisiä velallisia palvelun kautta.

Hakemuksen mukaan on myös mahdollista, että hakija valitsee suomalaisen sijoituspalveluyhtiön tekemään vertaislainasijoitukset puolestansa joko hakijan itse määrittelemän tai sijoituspalveluyhtiön asiantuntemukseen perustuvan riskijakauman perusteella. Tällöin sijoituspalveluyhtiö hoitaisi myös kaikki muut päivittäiseen sijoittamiseen liittyvät toimet täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen perusteella.

X-palvelu tai tämän valtuuttama perintäyhtiö vastaa hakijan puolesta mahdollisista velkojen perintätoimista, kuten maksumuistutusten lähettämisestä sekä tarvittaessa myös velan eräännyttämisestä sekä oikeudelliseen perintään siirtämisestä. Mikäli saatavaa ei saada ulosmitattua, ulosottoviranomainen toimittaa X-palvelulle niin sanotun varattomuustodistuksen, jonka perusteella saatava kirjataan luottotappioksi. X-palvelun ehtojen mukaan palvelu on myös oikeutettu myymään perittäväksi siirtyviä saatavia perintäyhtiölle hakijan puolesta. Saatavan myynnin myötä hakijan salkussa kyseiseen saatavaan sitoutunut pääoma palautuu sijoitettavaksi uudelleen.

Tuloverolain 50 §:ssä ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä 200/1992 ei ole tarkemmin määritelty mitä pykälässä mainitulla arvopaperilla tarkoitetaan. Hakemuksessa tarkoitetussa vertaislainaustoiminnassa sijoitukset velkakirjoihin tehdään verkkopalvelussa avoimella markkinapaikalla kysyntään ja tarjontaan perustuen, eivätkä sijoittajat ja velalliset tunnista toisiaan. Tämän tyyppinen verkossa tapahtuva sijoitustoiminta on tullut mahdolliseksi vasta tuloverolain säätämisen jälkeen. Kun tähän nähden otetaan huomioon vertaislainatoiminnan edellä kuvattu luonne sijoitusmuotona, jossa tarkoituksena on kerätä sijoittajilta rahoitusta ja kyseisten velkakirjojen luovutuskelpoisuus, hakijan vertaislainapalvelun kautta tekemän sijoituksen kohteena olevia velkakirjoja voidaan pitää tuloverolain 50 §:ssä tarkoitettuina arvopapereina.

Edellä esitetyn perusteella keskusverolautakunta katsoo, että hakijalla on oikeus vähentää velkakirjojen luovutuksista mahdollisesti aiheutuvat luovutustappiot tuloverolain 50 §:n 1 momentin mukaisesti ja arvonmenetykset saman pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaisesti. Hakemuksessa esitetyissä olosuhteissa tappion ja arvonmenetyksen vähennyskelpoisuuden kannalta ei ole merkitystä sijoituksen suuruudella, velallisten oikeudellisella muodolla tai sillä, tekeekö sijoituksen hakija itse tai sijoituspalveluyhtiö hänen valtuuttamanaan. Arvonmenetys on vähennettävissä viimeistään silloin, kun ulosottoviranomainen antaa kyseisen velallisen osalta niin sanotun varattomuustodistuksen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valittanut keskusverolautakunnan päätöksestä ja vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa keskusverolautakunnan antaman ennakkoratkaisun kysymyskohdan numero 1 osalta. Uutena ennakkoratkaisuna on tältä osin lausuttava, että hakemuksessa tarkoitettua vertaislainasopimusta ja sen siirtoa uudelle velkojalle ei ole pidettävä sellaisena omaisuuden luovutuksena, jota tuloverolain 50 §:n 1 momentissa tarkoitetaan ja josta voi syntyä tuloverotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio. Vertaislainasopimusta ei ole myöskään pidettävä sellaisena arvopaperina, jonka arvonmenetys rinnastetaan mainitun lain 50 §:n 3 momentin 2 kohdassa vähennyskelpoiseen luovutustappioon.

Arvonmenetyksen vähentämisajankohtaa koskeva ennakkoratkaisu kysymyskohdan numero 2 osalta on poistettava.

Oikeudenvalvontayksikkö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan käsillä olevassa asiassa on kysymys kahden toisilleen tuntemattoman osapuolen välisestä lainasopimuksesta, jonka tekemiseen hakemuksessa tarkoitettu X-palvelu tarjoaa hakemuksessa kuvatun markkinapaikan sekä toimintaan kiinteästi liittyviä hallinnointipalveluita.

Tuloverolain vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan menetykset eivät ole vähennyskelpoisia. Tästä pääsäännöstä on nimenomaisesti poikettu lain 50 §:n 3 momentissa, jossa säädetään arvopaperien ja säännöksessä määriteltyjen johdannaissopimusten lopullisen arvonmenetyksen rinnastamisesta luovutustappioon. Tätä säännöstä on tulkittava poikkeussäännöksenä suppeasti.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan kysymyksessä olevaa saatavan perusteella tehtävää velkakirjaa (vertaislainasopimusta) ei voida tuloverolain mukaisessa verotuksessa pitää arvopaperina. Vertaislainatoiminnan luonne sijoitustoimintana ei ole riittävä peruste pitää vertaislainatoiminnassa syntyviä lainasopimuksia arvopapereina.

Oikeudellisesti kysymys on kahden osapuolen välisestä lainasopimuksesta. Sijoittajan tuotto-odotukset perustuvat ensisijaisesti saatavan pääomalle maksettaviin korkoihin. Saatavan siirto vastiketta vastaan esimerkiksi perintäyhtiölle tulee lähtökohtaisesti ajankohtaiseksi vain tilanteessa, jossa saatava on siirtynyt tai siirtymässä perintään. Ensisijassa sijoitukselle maksettava tuotto verotetaan siis juoksevana pääomatulona luovutusvoiton sijaan. Vertaislainatoiminnasta syntyviä velkakirjoja (lainasopimuksia) ei voida pitää tavallisten lainasaatavien verokohtelusta eroavalla tavalla arvopapereina sillä perusteella, että vertaislainatoiminnan kautta tehtäviin lainasopimuksiin liittyy palveluntarjoajan tarjoamia hakemuksessa kuvattuja automaatio- ja hallinnointietuja kuten perintäpalvelut.

Luovutustappiota ei voida vahvistaa silloinkaan, kun saatava siirretään esimerkiksi perintäyhtiölle vastiketta vastaan. Lainatun rahan määräisen saamisoikeuden synnyttävää oikeustointa ei oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan voida pitää omaisuuden hankintamenoa luovutusvoittoverotuksessa muodostavana oikeustoimena tuloverolain edellyttämällä tavalla.

Saatavan siirrosta syntyvän tappion verokohtelu on ratkaistava ratkaisusta KHO 2010:74 ilmenevien periaatteiden mukaisesti. Vaikka tietyllä sijoitusinstrumentilla olisikin varallisuusarvoa, sitä ei tuloverotuksessa ole aina pidetty tuloverolain 50 §:n 1 momentin tarkoittamana omaisuutena.

Vertaislainatoiminnassa syntyvän lainasaatavan siirrossa on tosiasiassa kysymyksessä lainasaatavan osittainen menetys. Muunlainen verokohtelu johtaisi tilanteeseen, jossa tuloverotuksessa vähennyskelvoton menetys voitaisiin muuntaa vähennyskelpoiseksi luovutustappioksi. Tämä olisi tuloverolain systematiikan vastaista.

K on antamassaan vastineessa vaatinut, että valitus hylätään. Siltä osin kuin keskusverolautakunta on päättänyt olla antamatta ennakkoratkaisua, sen päätös tulee kantelun johdosta poistaa.

K on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Kun ennakkoratkaisu annetaan, sen tulee perustua asiaan soveltuvaan lainsäädäntöön kokonaisuudessaan. Ei ole ajateltavissa, että keskusverolautakunta ratkaisisi asian ikään kuin puoliksi tai ehdollisesti niin, että valikoitaisiin joitain lainkohtia, joiden soveltuminen ratkaistaan, mutta jonkin toisen, mahdollisesti merkityksellisen lainkohdan soveltuminen tai soveltamatta jääminen jätetään harkitsematta ja ratkaisun ulkopuolelle.

Ennakkoratkaisu on siinä määrin epäselvä, ettei siitä käy selvästi ilmi, miten asia on ratkaistu.

Verovelvollista ei ole rajauksen johdosta kuultu.

Asiassa on muutoinkin tapahtunut menettelyvirhe, koska keskusverolautakunta ei ylipäänsä ole voinut tehdä rajausta, jonka mukaan jotain osaa lainsäädännöstä ei sovelleta. Korkein hallinto-oikeus voisi todeta tämän ilman kanteluakin, mutta varmuuden vuoksi rajauksen poistamista pyydetään myös kantelun kautta.

Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi enemmän sekaannuksen ja viivästyksen välttämiseksi poistaa kantelun perusteella tai muutoin ennakkoratkaisu edellä mainitun rajauksen osalta ja ottaa suoraan ainakin toissijaisesti ratkaistavakseen kysymys siitä, voiko nyt kyseessä olevan tappion vähentää tuloverolain 29 ja 33 §:n mukaisena tulonhankkimismenona.

Käsittely tulonhankkimismenona olisi taloudellisesti oikein vaihtoehto, koska verovelvollinen saisi vertaislainoista verraten korkeaa markkinaehtoista korkoa, joka verotettaisiin hänen pääomatulonaan. Luottotappioiden tulee tosiasiallisesti katsoa liittyvän korkotulon ansaitsemiseen.

Verovelvollisesta riippumattomille tahoille annettuja vertaislainoja tulee pitää arvopapereina tai joka tapauksessa muuna omaisuutena, josta aiheutuva tappio on verotuksessa vähennyskelpoinen. Arvopaperin ja erityisesti omaisuuden käsitteet vero-oikeudessa ovat laajoja. Kunkin velallisen laina voi jakautua mahdollisesti sadoille eri velkojille. Ne voidaan myös luovuttaa edelleen, eikä luovutuksensaajien joukkoa ole rajoitettu. Koska lainaosuudet ovat lajiesineen luonteisia ja vaihdantakelpoisia, ne täyttävät arvopaperin keskeiset tunnusmerkit.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut kantelun johdosta lausuman. Käsillä olevassa asiassa ei ole tapahtunut sellaisia olennaisia menettelyvirheitä, joiden perusteella keskusverolautakunnan päätös olla antamatta ennakkoratkaisua voitaisiin poistaa. Jos päätös olla antamatta ennakkoratkaisua kuitenkin poistetaan, asia tulisi tältä osin palauttaa keskusverolautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen johdosta vastaselityksen. Kysymyksessä on tavallinen lainasaatava eikä haltijavelkakirja. Vertaislainasopimuksia ei voida pitää arvopapereina. Kysymyksessä olevat lainasopimukset eivät täytä myöskään arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n mukaista arvopaperin määritelmää.

K on antanut lausuman.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut lisävastaselityksen.

K on antanut lausuman. Lainasaamisia, jotka on luotu X-järjestelmässä, tulee arvioida haltijavelkakirjoina ja siten arvopapereina tai arvopaperiin rinnastuvina.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut lisävastaselityksen.

K on antanut lausuman.

Korkein hallinto-oikeus on hankkinut keskusverolautakunnan esittelijän muistion. Muistio on lähetetty tiedoksi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle ja K:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Kantelu

K:n kantelua ei tutkita.

Valitus

Korkein hallinto-oikeus on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta tutkinut asian.

1. K:n valitukseen vastatessaan esittämä väite siitä, että keskusverolautakunta olisi menetellyt ennakkoratkaisuhakemuksen ratkaistessaan virheellisesti, hylätään.

2. Valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Kantelu

Verohallinnosta annetun lain 16 §:n 3 momentin mukaan keskusverolautakunnan päätökseen, jolla on päätetty olla antamatta ennakkoratkaisua, ei saa hakea muutosta valittamalla.

Hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin mukaan päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta.

Hallintolainkäyttölain 58 §:n mukaan hallintoasiassa tehtyyn lainvoiman saaneeseen päätökseen saa hakea muutosta ylimääräisellä muutoksenhakukeinolla, joita ovat kantelu, menetetyn määräajan palauttaminen ja purku. Saman lain 68 §:n mukaan menettelystä ylimääräisessä muutoksenhaussa on soveltuvin osin voimassa, mitä samassa laissa säädetään valituksesta.

Kantelun kohteena olevalla keskusverolautakunnan päätöksellä siltä osin kuin ennakkoratkaisu on jätetty antamatta ei ole päätetty kenenkään oikeudesta, edusta tai velvollisuudesta, eikä sillä ole ratkaistu muunlaistakaan asiaa. Vaikka päätöksen osalta ei olisi erikseen säädetty valituskiellosta, se ei muodostaisi hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua valituskelpoista päätöstä. Tällä tavoin valituskelvoton päätös ei voi olla myöskään ylimääräisen muutoksenhaun kohteena. Kantelu on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

Valitus

1. Väite virheellisestä menettelystä keskusverolautakunnassa

K on väittänyt, että keskusverolautakunta on ennakkoratkaisuhakemuksen käsittelyn yhteydessä jättänyt perusteettomasti osan lain säännöksistä soveltamatta. K on myös esittänyt, että tämä menettelyvirhe on todettavissa ilman kanteluakin.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että K:n esittämä väite tulee asiassa hänen kannaltaan merkitykselliseksi erityisesti siinä tapauksessa, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus menestyy ja tämän johdosta tulee harkittavaksi, onko korkeimman hallinto-oikeuden otettava kantaa K:n keskusverolautakunnassa esittämiin muihin vähennysperusteisiin kuin vähentämiseen luovutustappiona tai palautettava asia niiden arvioimiseksi keskusverolautakunnan uudelleen käsiteltäväksi. Vaikka K:lla ei ole oikeutta kannella keskusverolautakunnan päätöksestä jättää ennakkoratkaisu antamatta, hänellä on kuitenkin oikeus esittää tällainen väite vastatessaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitukseen. Väite on tämän vuoksi tutkittava.

Verohallinnosta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai verotuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saada asia ratkaistuksi taikka jos siihen on muu erityisen painava syy, keskusverolautakunta voi hakemuksesta antaa verotusta koskevan ennakkoratkaisun.

K on ennakkoratkaisuhakemuksessaan tiedustellut, saako hän vähentää vertaislainoista mahdollisesti aiheutuvan tappion tulonhankkimismenona, luovutustappiona tai jollakin muulla perusteella. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että jäljempänä selostettavan tuloverolain 50 §:n 1 momentin mukaiset luovutustappion vähentämisen oikeusvaikutukset eroavat muulla perusteella tehtävästä tappion vähentämisestä. Sen ratkaiseminen, onko tappiota vähennettävä jollain muulla perusteella kuin luovutustappiona, ei myöskään muodosta sellaista oikeudellista esikysymystä, joka olisi ratkaistava ennen kuin voidaan ottaa kantaa luovutustappion vähentämiseen. Luovutustappion vähentäminen muodostaa siten erillisen ja itsenäisen oikeuskysymyksen siihen nähden, onko tappio vähennettävissä jollakin muulla perusteella.

Ennakkoratkaisun antaminen tietystä keskusverolautakunnalle esitetystä oikeuskysymyksestä on Verohallinnosta annetun lain 14 §:n 1 momentin nojalla lautakunnan harkinnassa silloinkin, kun keskusverolautakunta katsoo, että lain mukaiset edellytykset ennakkoratkaisun antamiselle olisivat sinänsä olemassa, eikä keskusverolautakunnalla ole samanlaista ratkaisupakkoa kuin tuomioistuimella. Asiassa ei ole havaittavissa, että lautakunta olisi ylittänyt harkintavaltansa, kun se on rajannut ennakkoratkaisun antamisen sen kysymyksen tutkimiseen, täyttyvätkö luovutustappiona vähentämisen edellytykset, ja nimenomaisesti päättänyt, että ennakkoratkaisua ei muilta osin anneta.

Edellä olevan perusteella K:n väite on hylättävä.

2. Luovutustappion vähentäminen

2.1. Sovellettavat säännökset

Tuloverolain 45 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa.

Tuloverolain 46 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä.

Tuloverolain 50 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuotena sitä mukaan kuin voittoa kertyy. Luonnollisen henkilön ja kotimaisen kuolinpesän verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio, joka jää vähentämättä omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta, vähennetään puhtaasta pääomatulosta ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä. Omaisuuden luovutuksesta syntynyttä tappiota ei oteta huomioon pääomatulojen alijäämää vahvistettaessa.

Tuloverolain 50 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan luovutustappioon rinnastetaan myös sellainen arvopaperin arvonmenetys, jota voidaan konkurssin tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi pitää lopullisena.

2.2. Kysymyksenasettelu, oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Asiassa on keskusverolautakunnassa esitetyn selvityksen perusteella ratkaistava, onko K:n vertaislainasaamisiin tekemiä sijoituksia pidettävä sellaisena omaisuutena, jonka luovutuksesta voi muodostua tuloverolain 50 §:n 1 momentissa tarkoitettu luovutustappio, ja sellaisina arvopapereina, joiden arvonmenetykset voidaan saman pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan rinnastaa luovutustappioon. Lainkohtien läheisen yhteyden vuoksi niiden soveltamisedellytyksiä ja niissä mainittujen omaisuuden ja arvopaperin käsitteitä on tarkasteltava yhdessä.

Esitetystä selvityksestä käy ilmi, että kysymyksessä olevassa palvelussa velkojan ja velallisen henkilöllisyydet jäävät toisilleen tuntemattomiksi. Velkakirjalain 11 §:n 2 momentin mukaan myös sellaista velkakirjaa, josta ei käy ilmi kenelle maksu on suoritettava, on pidettävä haltijavelkakirjana ja siten siviilioikeudellisesti arvopaperina. Asiassa on tämän vuoksi erityisesti kysymys siitä, onko omaisuuden ja arvopaperin käsitteitä mainituissa tuloverolain säännöksissä tulkittava niiden vero-oikeudellinen asiayhteys huomioon ottaen toisin kuin siviilioikeudessa.

Kuten keskusverolautakunta on todennut, nykyisen tuloverolain (1535/1992) 50 §:ssä tai säännöksen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, mitä pykälässä mainitulla arvopaperilla tarkoitetaan. Samalla tavoin tarkemmin määrittelemättä on jäänyt, paitsi tuossa lainkohdassa, myös tuloverolain 45 §:ssä mainitun omaisuuden käsite.

Aiemman tulo- ja varallisuusverolain (1043/1974) säännöksiä koskeneessa oikeuskäytännössä sellaisena omaisuutena, jonka luovutukseen on sovellettu silloisia satunnaista myyntivoittoa koskevia säännöksiä, on pidetty muun ohessa pankin määräaikaistilin talletustodistusta (KHO 1985 II 581). Omaisuudeksi lukeminen ei siten ole arvopaperinkaan osalta edellyttänyt, että se olisi yleisesti kaupankäynnin kohteena. Luovutusvoittoa tai -tappiota nykyisten säännösten mukaan laskettaessa huomioon otettavana hankintamenona on saamisen osalta mahdollista pitää lainaksi annetun pääoman määrää vastaavasti kuin talletustodistuksen osalta sellaiseksi on mainitun tapauksen ratkaisemisen yhteydessä katsottu talletuksen pääoma.

Kun tulo- ja varallisuusverolaki (1043/1974) on korvattu uudella samannimisellä lailla (1240/1988), uuden lain esitöissä (HE 109/1988 vp yleisperustelut) on luovutusvoittoverotusta koskien lausuttu muun ohella, että kokonaisverouudistuksen tavoitteiden mukaisesti esityksessä ehdotetaan, että myyntivoittojen verotusta laajennetaan nykyisestä. Satunnaisen myyntivoiton ja omaisuuden luovutusvoiton käsitteet säilytettäisiin edelleenkin, mutta molempien verotukseen tulisi lähinnä veropohjaa vahvistavia muutoksia.

Kun tulo- ja varallisuusverolaki (1240/1988) on puolestaan kumottu ja nykyinen tuloverolaki säädetty, nykyisen lain esitöissä (HE 200/1992 vp yleisperustelut) on lausuttu muun ohella, että osana pääomatulojen verotusuudistusta myyntivoittoverotusta ehdotetaan huomattavasti selkeytettäväksi ja yksinkertaistettavaksi. Myös veropohjaa olisi välttämätöntä edelleen vahvistaa. Luovutusvoittoihin ehdotetaan sovellettavaksi pääomatulojen suhteellista verokantaa saantotavasta ja omistusajasta riippumatta. Jako satunnaisiin myyntivoittoihin ja omaisuuden luovutusvoittoihin poistuisi.

Samalla on ehdotettu (HE 200/1992 vp yksityiskohtaiset perustelut) myös luovutustappioiden vähennysoikeuden laajentamista ja tässä yhteydessä lausuttu muun ohella, että kuluvan omaisuuden, kuten auton luovutuksesta ei voisi syntyä sellaista tappiota, joka olisi ehdotettavan lainkohdan nojalla vähennyskelpoista. Tämä vastaa voimassa olevaa verotuskäytäntöä, eikä siitä ole tarpeen ottaa lakiin mainintaa. Tappioon rinnastettaisiin vastaisuudessa myös sellainen omaisuuden arvonmenetys, jota voidaan pitää lopullisena. Näitä tilanteita ovat ainakin konkurssi ja option raukeaminen.

Luovutusvoittoverotusta uudistettaessa on mainittujen esityölausumien perusteella tavoiteltu luovutusvoittojen verotuksen laajentamista. Esitöistä ei ilmene, että omaisuuden käsitettä olisi ollut tarkoitus muuttaa. Luovutustappioiden vähennysoikeuden laajentaminen on puolestaan liittynyt luovutusvoittojen veropohjan laajentamiseen. Esitöiden perusteella ei ole pääteltävissä, että säädettäessä arvopaperin lopullinen arvonmenetys luovutustappioon rinnastettavaksi arvopaperin käsitteelle olisi ollut tarkoitus omaksua suppea merkityssisältö.

Edellä olevan perusteella ja ottaen lisäksi huomioon, että arvopaperimarkkinalain säännöksellä, johon Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on viitannut, ei ole yhteyttä luovutusvoittoa ja -tappiota koskeviin tuloverolain säännöksiin, omaisuuden ja arvopaperin käsitettä tuloverolain 50 §:ssä on tulkittava niin, että ne kattavat siviilioikeudellisesti juoksevina velkakirjoina pidettävät saamistodisteet. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei näin ollen ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Petri Harsu.

 
Julkaistu 19.1.2018