KHO:2018:67

Arvonlisävero – Rakentamispalvelun oma käyttö – Perustajarakentaja – Veron peruste – Vanhan rakennuksen purkukustannukset

Vuosikirjanumero: KHO:2018:67
Antopäivä: 4.5.2018
Taltionumero: 2085
Diaarinumero: 5088/2/17
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2018:67

Perustajarakentamista harjoittava A Oy oli hankkinut vuokraoikeuden kiinteistöön, johon A Oy aikoi rakentaa asuintaloja myyden rakentamispalvelun itse perustamilleen ja omistamilleen asunto-osakeyhtiöille. Kiinteistöllä sijaitsi rakennus, jonka A Oy aikoi purkaa mutta jossa A Oy harjoitti arvonlisäverollista vuokraustoimintaa noin kolmen kuukauden ajan eli sen ajan, kunnes kiinteistön edellisen haltijan solmimien vuokrasopimusten irtisanomisaika päättyi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että näissä olosuhteissa vanhan rakennuksen purkamiskustannukset eivät liittyneet A Oy:n kiinteistöllä harjoittamaan verolliseen vuokraustoimintaan vaan A Oy:n harjoittamaan perustajarakentamistoimintaan. Kysymyksessä ei katsottu olevan A Oy:n harjoittaman rakentamistoiminnan yleiskustannus vaan arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kiinteistöön kohdistuva rakennustyö, josta aiheutuvat kustannukset A Oy:n oli luettava arvonlisäverolain 75 §:ssä säädetyn mukaisesti oman käytön veron perusteeseen.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu vuosille 2017 ja 2018.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 20 §, 23 §, 31 § 1 momentti 2 kohta ja 3 momentti, 73 § 1 momentti ja 75 § 1 momentti 2 kohta

Päätös, jota valitus koskee

Keskusverolautakunnan päätös 25.8.2017 nro 47/2017

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

A Oy, jäljempänä myös yhtiö, on esittänyt ennakkoratkaisuhakemuksessaan muun ohella seuraavaa:

A Oy on rakennusalalla toimiva yhtiö, joka on keskittynyt asuntorakentamiseen. Yhtiö toimii ainoastaan perustajaurakoitsijana eikä se myy rakentamispalveluja avoimella arvonlisäverolla.

Yhtiöllä on perustajaurakointikohde, jonka kiinteistön omistaa B Oy. B Oy on ostanut kiinteistön C Oy:ltä vuoden 2016 lopussa ja tässä yhteydessä B Oy on solminut A Oy:n kanssa vuokrasopimuksen kiinteistön vuokrauksesta. Kiinteistöllä aiemmin toimineiden vuokralaisten vuokrasopimukset on kaikki irtisanottu syksyllä 2016 entisen vuokranantajan C Oy:n toimesta. Viimeinen vuokrasuhde on päättynyt 31.3.2017. Kaksi vuokrasopimusta on ollut vielä voimassa silloin, kun A Oy:stä tuli vuokralaisten vuokranantaja. Yhtiö on saanut verollista vuokratuloa kahdelta vuokralaiselta kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta vuoden 2017 alussa. Nyt kiinteistöllä ei enää ole vuokralaisia.

Kiinteistöllä on tällä hetkellä yksi tyhjillään oleva rakennus, jossa vuokraustoimintaa harjoitettiin. Tämä rakennus tullaan purkamaan. Kiinteistöllä ei ole muita rakennuksia. Purkaminen on suunniteltu aloitettavaksi kesäkuun puolivälissä 2017. Suunniteltu ajankohta rakentamisen aloittamiselle on marraskuu 2017.

Yhtiö rakennuttaa perustajaurakoitsijana kahdelle asunto-osakeyhtiölle asuinrakennukset B Oy:ltä vuokraamalleen kiinteistölle. Yhtiö on solminut urakkasopimukset näiden kahden asunto-osakeyhtiön kanssa. Kummallekin asunto-osakeyhtiölle rakennetaan yksi rakennus.

Ennakkoratkaisukysymykset

1. Onko yhtiöllä oikeus vähentää rakennuksen purkukuluihin sisältyvä arvonlisävero hakemuksessa kuvatussa tilanteessa arvonlisäverolain 102 §:n mukaisesti?

2. Onko rakennuksen purkukulut luettava rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen arvonlisäverolain 31 §:n mukaisesti?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

1. Yhtiöllä on oikeus vähentää rakennuksen purkukuluihin sisältyvä arvonlisävero hakemuksessa kuvatussa tilanteessa arvonlisäverolain 102 §:n mukaisesti.

2. Yhtiön on luettava rakennuksen purkukulut rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen hakemuksessa kuvatussa tilanteessa.

Ennakkoratkaisu on annettu verovuosille 2017 ja 2018.

Keskusverolautakunta on, selostettuaan soveltamansa arvonlisäverolain säännökset, arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) perusteluja sekä unionin tuomioistuimen (EUT) asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä, lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

Yhtiö purkaa kiinteistöllä olevan rakennuksen tarkoituksenaan rakentaa kiinteistölle uudet rakennukset perustajaurakointiurakkana kahdelle asunto-osakeyhtiölle. Yhtiö veloittaa muutaman kuukauden ajalta verollista vuokraa kiinteistön aiemman omistajan velvoitteiden täyttämiseksi. Yhtiö hankki kiinteistön tarkoituksenaan purkaa sillä olevat rakennukset ja rakentaa tilalle uudet. Purkukustannukset eivät näissä olosuhteissa kohdistu kiinteistöllä harjoitettuun vuokraustoimintaan vaan uudisrakennusten rakentamiseen. Purkukustannukset ovat siten osa uudisrakennuksen rakentamiskustannuksia ja niiden vähennysoikeus määräytyy samalla tavoin kuin uudisrakennuksen rakentamiskustannusten vähennysoikeus. Yhtiöllä on näin ollen oikeus vähentää purkukuluihin sisältyvä arvonlisävero hakemuksessa kuvatussa tilanteessa arvonlisäverolain 102 §:n mukaisesti.

Rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen luettavia kustannuksia ovat muun muassa maahan ja rakennukseen kohdistuvista rakennustöistä aiheutuneet kustannukset. Keskusverolautakunta katsoo, että yhtiön on luettava rakennuksen purkukulut rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen osana uudisrakennuksen rakennuskustannuksia hakemuksessa kuvatussa tilanteessa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Yhtiöon valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan kohdan 2. osalta ja uutena ennakkoratkaisuna tältä osin lausutaan, että rakennuksen purkukuluja ei ole luettava hakemuksessa kuvatussa tilanteessa rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen.

Vaatimustensa tueksi yhtiö esittänyt muun ohella seuraavaa:

Arvonlisäverolain mukaan rakentamispalvelu katsotaan otetuksi omaan käyttöön silloin, kun elinkeinonharjoittaja rakentaa tai rakennuttaa hallinnassaan olevalle maa-alueelle rakennuksen tai pysyvän rakennelman myyntiä varten tai myy uudisrakentamiseen liittyvän rakentamispalvelun sellaiselle asunto- tai kiinteistöosakeyhtiölle, jossa sillä on määräysvalta urakkasopimusta tehtäessä.

Omaan lukuun rakentamisessa veron perusteeseen tulee lukea rakentamispalveluista aiheutuvat kustannukset. Arvonlisäverolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 88/1993 vp) on täsmennetty, että veron perusteeseen luettavia kustannuksia ovat muun muassa maahan ja rakennukseen kohdistuvista rakennustöistä, maaperätutkimuksesta, valvonnasta, tarkastuksista, projektinjohdosta, pihatöistä sekä tontille istutuksista aiheutuneet kustannukset. Veron perusteeseen luetaan myös ostettujen rakennusmateriaalien ostohinnat, itse valmistettujen rakennusmateriaalien valmistamisesta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset, ostettujen rakentamispalvelujen ostohinnat sekä itse suoritettujen rakentamispalvelujen välittömät ja välilliset kustannukset.

Välittömillä kustannuksilla tarkoitetaan tiettyyn rakennusprojektiin suoraan kohdistuvia kustannuksia. Tällaisia kustannuksia ovat esimerkiksi rakennuksen maapohjaan kohdistuvat työt, rakennusmateriaalien ostohinnat tai valmistuskustannukset, työmaan työntekijöille ja työjohdolle maksetut palkat sosiaalikustannuksineen, rakennustyön alihankinnat, korvaukset suunnittelusta ja valvonnasta, rahdit sekä ulkopuolisille maksetut rakennuskoneiden vuokrat. Välillisillä kustannuksilla puolestaan tarkoitetaan kaikkia muita rakentamispalveluun kohdistuvia kustannuksia, kuten esimerkiksi hallinto- ja varastohenkilöstölle maksettuja palkkoja, rakennustutkimus- ja muita tutkimuskustannuksia, kustannuksia omista kuljetuksista, koneiden ja laitteiden poistoja ja huoltokustannuksia, työkalukustannuksia ja vakuutuskustannuksia.

Arvonlisäverolain mukaan velvollisuus suorittaa vero rakentamispalvelun ottamisesta omaan käyttöön syntyy joko sitä mukaa kuin itse suoritettu rakentamispalvelu valmistuu, kun ostettu rakentamispalvelu on vastaanotettu taikka kun vastike tai sen osa on maksettu ennen vastaanottoajankohtaa, tai kun kiinteistö, jonka aikaisempi luovuttaja oli ostanut tai itse suorittanut rakentamispalvelun, on luovutettu.

Rakennusliikkeellä on oikeus vähentää omaan lukuun rakentamista varten ostettuihin verollisiin tavaroihin ja palveluihin sisältyvä vero. Vähennysoikeus koskee myös rakennusliikkeen käännetyn verovelvollisuuden perusteella aliurakoista maksamaa veroa.

Yhtiön näkemyksen mukaan vanhan rakennuksen purkaminen ei edistä uuden rakennuksen rakentamista eikä rakennuksen purkukuluja ole näin ollen luettava rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen. Rakennuksen purkukuluja ei voida pitää rakentamisen välittöminä tai välillisinä kustannuksina. Purkukulut ovat rakennuksessa aikaisemmin harjoitetun verollisen vuokraustoiminnan päättämiskuluja tai rakennusliikkeen yleisiä liiketoiminnan kustannuksia tilanteesta riippuen. Jos rakennus puretaan ja kiinteistö on tyhjillään esimerkiksi viisi vuotta, jonka jälkeen kiinteistölle rakennetaan uusi rakennus, purkukuluja ei yhtiön näkemyksen mukaan katsottaisi rakentamisen kuluiksi. Sillä, että purkaminen ja uuden rakentaminen ajoittuvat lähelle toisiaan, ei voi olla asiassa merkitystä.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Yhtiö on vuokrannut kiinteistön B Oy:ltä vuoden 2016 lopussa. Kiinteistöllä aikaisemmin toimineiden vuokralaisten vuokrasopimukset oli kaikki irtisanottu tuohon mennessä entisen vuokranantajan toimesta. Vaikka yhtiö sai vuoden 2017 alussa vuokratuloja kahdelta irtisanotulta vuokralaiselta, yhtiö ei ole hankkinut kiinteistöä harjoittaakseen kiinteistön vuokraustoimintaa. Yhtiö toimii rakennusalalla ja hankki kiinteistön rakentaakseen sille kaksi asuinrakennusta. Siten yhtiön hankkima rakennuksen purkutyöpalvelu ei kohdistu kiinteistön vuokraustoimintaan vaan uudisrakentamiseen.

Keskusverolautakunnan antaman ennakkoratkaisun mukaan yhtiöllä on oikeus vähentää rakennuksen purkukuluihin sisältyvä arvonlisävero, koska purkukulut ovat osa uudisrakennuksen rakentamiskustannuksia. Oikeudenvalvontayksikkö toteaa tämän ratkaisun liittyvän kiinteästi siihen, että purkukulujen hinta on luettava rakentamispalvelun oman käytön veron perusteeseen arvonlisäverolain 31 §:ää sovellettaessa.

Valituksen mukaan purkukuluja ei ole luettava perustajaurakoisijan oman käytön veron perusteeseen, koska kysymys on kiinteistön ennallistamisesta. Yhtiö toteaa, että purkaminen ei ole maahan tai rakennukseen kohdistuvaa rakentamistyötä. Oikeudenvalvontayksikkö toteaa, että purkutyö on arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentissa tarkoitettu rakentamispalvelu. Purkutyö kohdistuu nimenomaan maahan tai rakennukseen.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt yhtiön valituksen hylkäämistä.

Yhtiö on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

A Oy:n valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Sovellettavat säännökset ja niiden esitöitä

Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 20 §:n mukaan myyntinä pidetään myös tavaran tai palvelun ottamista omaan käyttöön siten kuin 21–26 §:ssä säädetään.

Arvonlisäverolain 23 §:n mukaan eräiden kiinteistöön liittyvien palvelujen ottamisesta omaan käyttöön säädetään muun ohella 31 §:ssä.

Arvonlisäverolain 31 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rakentamispalvelu katsotaan otetuksi omaan käyttöön myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja myy uudisrakentamiseen liittyvän rakentamispalvelun sellaiselle asunto- tai kiinteistöosakeyhtiölle, jossa sillä on määräysvalta urakkasopimusta tehtäessä. Pykälän 3 momentin mukaan rakentamispalveluja ovat:

1) kiinteistöön kohdistuva rakennus- ja korjaustyö sekä työn yhteydessä asennetun tavaran luovuttaminen;

2) edellä 1 kohdassa tarkoitettuun työhön liittyvä suunnittelu, valvonta ja muu niihin verrattava palvelu.

Arvonlisäverolain 73 §:n 1 momentin mukaan myynnistä suoritettavan veron peruste on vastike ilman veron osuutta, ellei 73 c §:ssä toisin säädetä. Vastikkeella tarkoitetaan myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvaa hintaa, joka sisältää kaikki hinnanlisät.

Arvonlisäverolain 75 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan otettaessa palvelu omaan käyttöön veron peruste on itse suoritetusta palvelusta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) 75 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että rakentamispalvelun oman käytön veron peruste olisi palvelusta aiheutuneiden välittömien ja välillisten kustannusten sekä verovelvollisen oman työn arvon yhteismäärä. Veron perusteeseen luettavia kustannuksia olisivat muun muassa maahan ja rakennukseen kohdistuvista rakennustöistä, maaperätutkimuksesta, valvonnasta, tarkastuksista, projektinjohdosta, pihatöistä sekä tontilla suoritetuista istutuksista aiheutuneet kustannukset. Eräitä kustannuksia, jotka olisivat verottomia hankittaessa rakentamispalvelu ulkopuoliselta, ei luettaisi veron perusteeseen. Tällaisia verottomia eriä olisivat esimerkiksi maanhankinta- ja kiinnityskustannukset, rakennusluotosta maksettava korko sekä vesi-, sähkö- ja muut sellaiset liittymämaksut.

Hallituksen esityksen mukaan välittömillä kustannuksilla tarkoitettaisiin tiettyyn hankkeeseen kohdistuvia kustannuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi uuden rakennuksen rakennuskustannukset sekä kiinteistön korjaus- ja huoltokustannukset. Välittömiä kustannuksia ovat muun muassa rakennusmateriaalikustannukset, työmaan työntekijöille ja työnjohdolle maksetut palkat sosiaalikuluineen, suunnittelu- ja valvontakorvaukset ulkopuolisille, maanmittauskustannukset, ulkopuolisille maksetut konevuokrat ja kuljetuskustannukset sekä alihankkijoille maksetut korvaukset. Välittömät kustannukset kohdistettaisiin niihin hankkeisiin, joihin ne liittyvät. Välillisillä kustannuksilla ymmärrettäisiin kaikkia muita rakentamispalveluun kohdistuvia kustannuksia, sekä muuttuvia että kiinteitä välillisiä kustannuksia. Tällaisia olisivat muun muassa hallinto- ja varastohenkilöstölle maksetut palkat, rakennustutkimus- ja muut tutkimuskustannukset, kustannukset omista kuljetuksista, koneiden ja laitteiden poistot ja huoltokustannukset, työkalukustannukset ja vakuutuskustannukset. Välilliset kustannukset voitaisiin käytännössä kohdistaa tiettyihin hankkeisiin laskemalla ne kaavamaisena osuutena hankkeen välittömien kustannusten määrästä.

2. Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, onko A Oy:n luettava arvonlisäverolain 31 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustajarakentamisen arvonlisäverolain 75 §:ssä säädettyyn veron perusteeseen rakennuksen purkukustannukset ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetussa tilanteessa, jossa yhtiö on ottanut maa-alueen vuokralle rakentaakseen sille uudisrakennuksen perustajarakentamisena. Toisin sanoen asiassa on kysymys siitä, onko mainittuja purkukustannuksia pidettävä arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna kiinteistöön kohdistuvana rakennustyönä.

Vaikka korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole kysymys siitä, onko yhtiöllä oikeus vähentää purkukustannuksiin sisältyvä arvonlisävero, asiassa on ensin ratkaistava, katsotaanko purkukustannusten liittyvän yhtiön kiinteistöllä lyhytaikaisesti vuokralaisten irtisanomisajan päättymiseen asti harjoittamaan arvonlisäverolliseen kiinteistönvuokraustoimintaan vai yhtiön harjoittamaan perustajarakentamistoimintaan.

Arvonlisäverolain 102 §:n mukaan vähennysoikeus koskee verollista liiketoimintaa varten suoritettuja hankintoja. Kun otetaan huomioon arvonlisäverodirektiivin tulkintavaikutus, säännöstä on tulkittava siten, että vähennysoikeus koskee myös verollisen liiketoiminnan lopettamiseen liittyviä kustannuksia (esim. EUT:n tuomio asiassa C-408/98, Abbey National). Asiassa tulee arvioitavaksi, onko purkukustannuksilla EUT:n useissa tuomioissaan mainitsema suora ja välitön yhteys yhtiön lyhytaikaisesti harjoittamaan kiinteistönvuokraustoimintaan vai perustajarakentamistoimintaan. EUT on muun muassa asiaan C-104/12, Becker, antamassaan tuomiossa täsmentänyt, että sovellettaessa suoraa ja välitöntä yhteyttä koskevaa arviointiperustetta on otettava huomioon kaikki olosuhteet, joissa kyseiset liiketoimet on toteutettu, ja huomioon on otettava vain liiketoimet, jotka liittyvät objektiivisesti verovelvollisen veronalaiseen toimintaan (tuomion 22 kohta). EUT:n oikeuskäytännön mukaan on myös tutkittava, ovatko verovelvollisen veronalaiset toiminnat palvelun hankkimisen yksinomainen syy (asia C 435/05, Investrand, tuomion 33 kohta). Vaikka EUT:n oikeuskäytännössä on ollut kysymys siitä, liittyvätkö kulut lainkaan verovelvollisen vähennykseen oikeuttavaan toimintaan, korkein hallinto-oikeus katsoo, että samoja perusteita on sovellettava myös kysymykseen siitä, mihin verovelvollisen erilaisen arvonlisäverokohtelun omaaviin toimintoihin kulujen katsotaan liittyvän.

Nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa, joissa yhtiö on hankkinut vuokraoikeuden kiinteistöön rakentaakseen sille uudisrakennuksen, ja joissa kiinteistöllä olemassa olevan rakennuksen vuokraustoimintaa on harjoitettu vain lyhytaikaisesti vuokralaisten irtisanomisajan päättymiseen asti, vanhan rakennuksen purkukustannusten on objektiivisesti ottaen katsottava liittyvän yhtiön harjoittamaan perustajarakentamistoimintaan. Rakennuksen purkamisen yksinomaisena syynä on katsottava olevan uudisrakennuksen rakentaminen. Tämän vuoksi purkukustannusten jättämistä lukematta perustajarakentamisen veron perusteeseen ei voida perustella sillä, että purkukustannukset olisivat osa verollisen kiinteistönvuokraustoiminnan lopettamiskustannuksia.

Asiassa on seuraavaksi arvioitava sitä, ovatko rakennuksen purkukustannukset yhtiön esittämän väitteen mukaisesti yhtiön harjoittaman rakennustoiminnan yleiskustannuksia, joita ei tule lukea perustajarakentamisen oman käytön veron perusteeseen, vai onko niitä pidettävä yhtiön suorittamista rakentamispalveluista aiheutuvina oman käytön veron perusteeseen luettavina välittöminä tai välillisinä kustannuksina. Vaikka perustajarakentamisen oman käytön verotus ei perustu arvonlisäverodirektiivin säännöksiin (KHO 2017:144), niin yleiskustannusten käsitettä on myös perustajarakentamisen osalta tulkittava arvonlisäverodirektiivin ja EUT:n oikeuskäytännön tulkintavaikutus huomioon ottaen. EUT:n oikeuskäytännön mukaan yleiskustannukset ovat kustannuksia, joilla ei ole suoraa ja välitöntä yhteyttä mihinkään tiettyyn liiketoimeen vaan niillä on yhteys verovelvollisen koko taloudelliseen toimintaan (esim. asia C-408/98, Abbey National).

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa on katsottava, eikä yhtiö ole muuta väittänyt, että kiinteistöllä olevan vanhan rakennuksen purkaminen on välttämätön edellytys sille, että kiinteistölle voidaan rakentaa uudisrakennus. Vanhan rakennuksen purkukustannuksilla ei siten voida katsoa olevan yhteyttä yhtiön koko taloudelliseen toimintaan, vaan niillä on katsottava olevan yhteys suoraan ja välittömästi nyt kysymyksessä olevaan toimintaan, jossa yhtiöllä on tarkoitus rakentaa purettavan rakennuksen tilalle uudisrakennus. Purkukustannusten on katsottava olevan osa arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettua kiinteistöön kohdistuvaa rakennustyötä, josta aiheutuneet kustannukset on lain 75 §:n nojalla luettava perustajarakentamisen oman käytön veron perusteeseen.

Edellä esitetyillä perusteilla keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Antti Pekkala ja Leena Romppainen. Asian esittelijä Marita Eeva.

 
Julkaistu 4.5.2018