KHO:2019:119

Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku – Vakuutusoikeuden päätös – Työkyvyttömyyseläke – Suullinen käsittely – Uusi selvitys – Korkeimman hallinto-oikeuden toimivalta

Vuosikirjanumero: KHO:2019:119
Antopäivä: 19.9.2019
Taltionumero: 4184
Diaarinumero: 6091/3/18
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2019:119

Vakuutusoikeus ei ollut A:n työkyvyttömyyseläkettä koskevaa asiaa käsitellessään toimittanut A:n vaatimaa suullista käsittelyä. A haki tältä osin vakuutusoikeuden päätöksen purkamista asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi. A haki vakuutusoikeuden päätöksen purkamista myös sillä perusteella, että asiaan oli tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti vaikuttanut päätökseen, eikä hakijasta johtunut, että uutta selvitystä ei ollut aikanaan esitetty.

Korkein hallinto-oikeus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta A:n hakemuksen siltä osin kuin purkua oli haettu uuden selvityksen perusteella. Muilta osin korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n purkuhakemuksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vakuutusoikeus oli voinut, ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tulkinnan, jättää suullisen käsittelyn toimittamatta. Asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa ei ollut tämän vuoksi tapahtunut menettelyvirhettä.

Vakuutusoikeuslaki (132/2003) 16 § 1 ja 2 momentti sekä 19 § 1 ja 2 momentti

Laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa 14 § sekä 20 § 1 ja 2 momentti

Hallintolainkäyttölaki 38 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla 1 kappale

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio 6.11.2018 Ramos Nunes de Carvalho e Sá v. Portugali ja siinä mainittu oikeuskäytäntö suullisen käsittelyn toimittamisesta (190 ja 191 kohta)

Päätös, jota purkuhakemus koskee

Vakuutusoikeus 14.11.2016 dnro 5008/2015/4689

Asian aikaisempi käsittely

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo oli 2.6.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta oli 1.9.2015 antamallaan päätöksellä (TELK/3533/3000/2014) hylännyt A:n valituksen eläkelaitoksen edellä mainitusta päätöksestä.

Vakuutusoikeus oli purettavaksi haetulla päätöksellään hylännyt A:n pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta ja valituksen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä. Vakuutusoikeus ei ollut muuttanut työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä.

Vakuutusoikeus oli lausunut päätöksensä perusteluina, siltä osin kuin täällä on kysymys, seuraavaa:

Käsittelyratkaisu

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Mainittu lainkohta on tullut vakuutusoikeudessa sovellettavaksi vakuutusoikeudesta annetun lain muutoksella, jota koskevassa hallituksen esityksessä (HE 83/1998 vp) on todettu suullisesta käsittelystä muun muassa, että sen tarpeettomuutta arvioidaan asianosaisen esittämien perusteiden pohjalta ja se voidaan jättää toimittamatta, jos on hyvin todennäköistä, ettei siitä olisi hyötyä. Lisäksi mainitussa hallituksen esityksessä on todettu, että subjektiivisten lääketieteellisten vaivojen selvittämisestä suullisessa käsittelyssä ei yleensä liene hyötyä, jos niistä on käytettävissä asianmukainen ja riittävä selvitys.

Asian käsittely vakuutusoikeudessa on pääsääntöisesti kirjallista. Yksityisellä asianosaisella ei siis ole ehdotonta oikeutta saada suullista käsittelyä asiassaan. Tuomioistuimelle on annettu mahdollisuus harkita, edistääkö suullisen käsittelyn toimittaminen asian selvittämistä. Suullisen käsittelyn toimittamisen tarpeellisuutta arvioidaan asianosaisen esittämien perusteiden nojalla ja muiden asiakirjoista ilmenevien seikkojen perusteella.

A on esittänyt, että suullisessa käsittelyssä kuultaisiin häntä itseään todistelutarkoituksessa sekä häntä hoitavaa lääkäriä thorax- ja verisuonikirurgian erikoislääkäriä, apulaisylilääkäriä B:tä. Todistusteemaksi on ilmoitettu A:n kohdalla sairastumisen vaikutukset toimintakykyyn työssä ja arkiaskareissa, perheen toimeentuloon ja motivaatio ammatilliseen kuntoutukseen sekä B:n osalta A:n sairaus oireineen, työkyky sekä motivaatio kuntoutumiseen.

Vakuutusoikeus toteaa, että asiassa selvitettävään kysymykseen nähden sillä on käytössään kattava lääketieteellinen ja muu selvitys, josta ilmenevät asian ratkaisun kannalta merkitykselliset tosiseikat, tilankuvaukset ja lääketieteelliset löydökset. Lääketieteellinen selvitys on asianmukaista ja siitä on saatavissa riittävän tarkka, (ilmeisesti) kuva, A:n terveydentilasta. A:n sekä hänen esittämänsä lääkärin kuulemisella ei olisi saatavissa asian arvioinnin kannalta olennaista uutta selvitystä. Vakuutusoikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että suullisen käsittelyn toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta.

Asiaratkaisu

(---)

Lääketieteellisestä selvityksestä ilmenevät sairauslöydökset ja tilankuvaukset on otettu huomioon A:n työkykyä arvioitaessa. Lääkärinlausuntojen eläkkeen myöntämistä puoltavat kannanotot eivät kuitenkaan ole vakuutusoikeutta sitovia, vaan vakuutusoikeus ratkaisee oikeuden työkyvyttömyyseläkkeeseen laissa säädetyn harkintavaltansa nojalla.

Vakuutusoikeus hyväksyy työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut.

Vakuutusoikeus toteaa lisäksi, että asiassa esitetyn uuden selvityksen mukaan A:n oikean yläraajan oireilu on jatkunut. Neurologian poliklinikan tutkimuksissa toukokuussa 2015 oikean yläraajan CRPS2-oireyhtymään liittyen kipulääkitystä on tehostettu ja lisäksi on käynnistynyt psykofyysinen fysioterapia. A:lla on ollut oikealla kädessä turvotusta ja sormien sinertymiskohtauksia. A:lle on syyskuussa 2015 tehty verisuonten ultraäänitutkimus, jossa ei ole todettu laskimo- tai valtimotukosta. Ultraäänitutkimus on uusittu lokakuussa 2015, jolloin on todettu arpimuutoksiin tai valtimoiden säätelyhäiriöihin liittyviä valtimovirtausmuutoksia provokaatioasennoissa. Lokakuussa 2015 kipuoireiluun on annettu Botox-injektiohoitoa. Kaularangan magneettitutkimuksessa lokakuussa 2015 on todettu rappeumamuutoksia ja spinaalikanavan sekä juuriaukkojen ahtautta. Tammikuussa 2016 A:n kipulääkitys on aloitettu uudestaan sekä suositeltu fysio- ja toimintaterapian jatkamista.

Vakuutusoikeus toteaa, että A:n tuki- ja liikuntaelinten toiminnallista tilaa on pidettävä oikean yläraajan oireilusta huolimatta kohtuullisena. A:lla ei ole todettu muutakaan työkykyyn merkittävästi vaikuttavaa sairautta. A:n työkyky ei ole asiassa esitetty uusikin selvitys huomioon ottaen heikentynyt työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavasti eli yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan vähintään kahdella viidesosalla.

(---)

Vakuutusoikeuden soveltamat oikeusohjeet

Yrittäjän eläkelaki 32 § 1 ja 2 momentti sekä 96 §

Maatalousyrittäjän eläkelaki 47 § 1 ja 2 momentti sekä 91 §

Työntekijän eläkelaki 35 § 1 ja 2 momentti sekä 107 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti

Vakuutusoikeuslaki 16 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on 27.12.2018 korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että hakemuksen kohteena oleva vakuutusoikeuden päätös puretaan ja asia palautetaan vakuutusoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi ja suullisen käsittelyn toimittamiseksi.

A on lausunut vaatimustensa perusteluina muun ohella, että asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Lisäksi asiaan on tullut hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa 3 kohdassa tarkoitettua sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti vaikuttanut päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

A:n pyytämä suullinen käsittely vakuutusoikeudessa olisi edistänyt asian selvittämistä. Vakuutusoikeuden pääasian ratkaisusta on luettavissa, ettei vakuutusoikeudessa ole ymmärretty A:n oikean yläraajan CRPS2-oireyhtymän vaikutusta hänen toimintakykyynsä.

Vakuutusoikeus on pitänyt A:n CRPS2-oireyhtymää sellaisena, jonka vaikutukset toimintakykyyn olisivat poistettavissa kipulääkityksellä. A ja häntä hoitava erikoislääkäri olisivat voineet vakuutusoikeudelle kertoa, että tämä ei pidä paikkaansa. Lääkärinlausunnon mukaan "käytännössä potilaan tilanne vastaa fyysisesti sellaisen henkilön tilannetta, jolla ei ole ollenkaan oikeaa yläraajaa käytettävissä olkanivelestä lähtien". Kysymys ei ole pelkästään kiputilasta. Oireyhtymän vuoksi A:n käsi on käyttökelvoton.

Vakuutusoikeus ei ole ottanut perusteluissaan kantaa A:n sairauteen ja sen oireisiin eikä sairastumisen vaikutuksiin hänen toimintakykyynsä. Vakuutusoikeus ei ole suullisen käsittelyn hylätessään suostunut ottamaan vastaan keskeistä todistelua A:n työkyvyttömyydestä.

Asian ratkaiseminen pelkästään asiakirjoihin perustuen on johtanut ilmeisen väärään lopputulokseen ja kestämättömään tilanteeseen. A ei ole saanut 1.12.2013 lukien tuloja (sairauspäivärahaa, työttömyyskorvausta, toimeentulotukea) ja samaan aikaan maatilalla on ollut palkkatyömies tai lomittaja tekemässä hänen työtään, koska hän on ollut sairauden johdosta työhön kykenemätön.

Näissä olosuhteissa vakuutusoikeuden käsittelyratkaisun lopputulema, että suullisen käsittelyn toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta, on menettelyvirhe, jonka tulee johtaa vakuutusoikeuden päätöksen purkamiseen.

A:n aviomiehen kuoleman jälkeen Maatalousyrittäjien eläkelaitos on myöntänyt A:n olevan työkyvytön ja myöntänyt 12.7.2017 hänelle taloudellisen tuen ammatilliseen kuntoutumiseen. Edelleen Maatalousyrittäjien eläkelaitos on 13.12.2017 myöntänyt takautuvasti 1.4.2017–1.1.2018 A:lle työkyvyttömyyseläkkeen. Päätökset ovat sikäli yllättäviä, että A on ollut työkyvytön samasta sairaudestaan johtuen 1.12.2013 lukien, mutta vasta aviomiehen kuoleman jälkeen eläkelaitos on ollut valmis tunnustamaan A:n työkyvyttömyyden.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki hakemusta siltä osin kuin A on vaatinut vakuutusoikeuden päätöksen purkamista sillä perusteella, että asiaan on tullut uutta selvitystä.

2. Muilta osin korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

Perustelut

1. Tutkimatta jättäminen

A on hakemuksessaan vaatinut vakuutusoikeuden päätöksen purkamista muun ohella sillä perusteella, että asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hänestä johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Korkein hallinto-oikeus voi 1.1.2017 voimaan tulleen oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Päätöksen purkamiseen sovelletaan tällöin muutoin, mitä päätöksen purkamisesta säädetään hallintolainkäyttölaissa. Pykälän 2 momentin mukaan muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvassa asiassa ei sovelleta hallintolainkäyttölain 11 luvun säännöksiä ylimääräisestä muutoksenhausta.

Oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 7/2016 vp) on todettu lakiehdotuksen 20 §:n kohdalla, että pykälä olisi tuolloin voimassa olleen vakuutusoikeuslain (132/2003) 19 §:ää vastaava.

Vakuutusoikeuslain (132/2003) 19 §:ää koskevissa hallituksen esityksen perusteluissa (HE 101/2002 vp) on lausuttu muun ohella, että vakuutusoikeuden päätös voitaisiin purkaa, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Tämä vastaisi hallintopäätöksen purkua koskevan hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittua purkuperustetta.

Muita hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa mainittuja purkuperusteita ei hallituksen esityksen (HE 101/2002 vp) mukaan sovellettaisi silloin, kun kyse on vakuutusoikeuden päätöksen purkamisesta. Päätöstä ei siten voitaisi purkaa sillä perusteella, että se perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen (hallintolainkäyttölaki 63 § 1 momentti 2 kohta). Päätöstä ei voitaisi myöskään purkaa, jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty (hallintolainkäyttölaki 63 § 1 momentti 3 kohta).

Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus ei ole toimivaltainen tutkimaan A:n hakemusta siltä osin kuin siinä on vaadittu vakuutusoikeuden päätöksen purkamista sillä perusteella, että asiaan on tullut uutta selvitystä. Tämän vuoksi hakemus on tältä osin jätettävä tutkimatta.

2. Purkuhakemuksen hylkääminen

A on vaatinut vakuutusoikeuden päätöksen purkamista myös sillä perusteella, että asiaa vakuutusoikeudessa käsiteltäessä ei ole hänen pyynnöstään huolimatta toimitettu suullista käsittelyä. Asiassa on siten korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, onko vakuutusoikeuden päätös purettava sen vuoksi, että vakuutusoikeudessa olisi A:n valitusta käsiteltäessä tapahtunut sellainen menettelyvirhe, joka on olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen.

A:n asia on tullut vireille vakuutusoikeudessa vuonna 2015 ja ratkaistu vuonna 2016. Asian käsittelyn aikana voimassa olleen vakuutusoikeuslain (132/2003) 16 §:n 2 momentin mukaan, mitä hallintolainkäyttölain 38 §:ssä säädetään suullisen käsittelyn toimittamisesta yksityisen asianosaisen pyynnöstä hallinto-oikeudessa, koskee suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudessa.

Vakuutusoikeuslain 16 §:ää on sittemmin asian käsittelyn kuluessa muutettu lailla 762/2015, joka on tullut voimaan vuoden 2016 alusta. Lainmuutoksessa pykälän 2 momentin alkuun on lisätty virke, jonka mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus pyytää suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudesta. Momentin toisena virkkeenä on momentissa ennen mainittua lainmuutosta ollut teksti.

Lainmuutos on perustunut hallituksen esitykseen (HE 104/2014 vp). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat tuolloin voimassa olleita momentteja kuitenkin siten, että 2 momenttiin otettaisiin maininta siitä, että yksityisellä asianosaisella on oikeus pyytää suullisen käsittelyn toimittamista hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla.

Kuten hallituksen esityksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, lisäyksellä on tarkoitettu korostaa lähinnä sitä, että vakuutusoikeudessa suullinen käsittely asianosaisen pyynnöstä toimitetaan hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Hallintolainkäyttölain 38 §:ää sovellettaessa on otettava huomioon myös lailla (438/1990) voimaan saatetun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ja sitä koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, vaikka julkinen kuuleminen ja suullinen käsittely on perusperiaate, velvollisuus järjestää tällainen kuuleminen ei ole ehdoton, sillä olosuhteet, joiden vallitessa suullisen käsittelyn toimittamisesta voidaan luopua, riippuvat olennaisesti kansallisissa tuomioistuimissa ratkaistavana olevien asioiden luonteesta (esimerkiksi tuomio De Tommaso v. Italia, 23.2.2017, kohta 163).

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukainen oikeus suulliseen käsittelyyn koskee kahdessa oikeusasteessa käsiteltävissä asioissa sitä, että suullinen käsittely tulee toimittaa ainakin toisessa näistä oikeusasteista, jollei kysymys ole poikkeuksellisista olosuhteista, jotka oikeuttavat suullisen käsittelyn toimittamatta jättämiseen (esimerkiksi tuomio Mirovni Inštitut v. Slovenia, 13.6.2018, kohdat 36 ja 37 oikeuskäytäntöviittauksineen).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 6.11.2018 antamassaan suuren jaoston tuomiossa Ramos Nunes De Carvalho e Sá v. Portugali käsitellyt ihmisoikeustuomioistuimen siihenastisen oikeuskäytännön perusteella tilanteita, joissa suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole ollut tarpeen, sekä vastaavasti myös tilanteita, jolloin suullinen käsittely on tullut toimittaa.

Mainitun tuomion (kohta 190) mukaan suullisen käsittelyn toimittamisesta voidaan poiketa, kun:

a) tosiseikkoja ei ole kiistetty tai kysymys ei ole luotettavuuden arvioinnista, jolloin tuomioistuimet voivat tehdä päätöksensä oikeudenmukaisesti ja perustellusti ("fairly and reasonably") asiakirja-aineiston perusteella (viittaus tuomioon 12.11.2002 Döry v. Ruotsi, kohta 37, sekä tuomioon 18.12.2008 Saccocia v. Itävalta, kohta 73);

b) kysymys on rajoitetuista, puhtaasti oikeudellisista kysymyksistä (viittaukset tuomioon 19.2.1998, Allan Jacobsson v. Ruotsi (no. 2), kohta 49 ja tuomioon 28.2.2012 Mehmet Emin Şimşek v. Turkki, kohdat 29–31) tai ei erityisen monimutkaisesta lain tulkinnasta (viittaukset tuomioihin 25.4.2002 Varela Assalino v. Portugali ja 5.9.2002 Speil v. Itävalta);

c) kysymys on erittäin teknisistä kysymyksistä ("highly technical issues", viittaukset tuomioon 24.6.1993 Schuler-Zgraggen v. Sveitsi, kohta 58, ja 12.11.2002 Döry v. Ruotsi, kohta 41).

Edellä mainitun tuomion kohdassa 191 ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että suullisen käsittelyn toimittaminen on tarpeen, jos:

a) asiassa on tarpeen tutkia, ovatko viranomaiset vahvistaneet tosiseikat oikein (viittaus suuren jaoston tuomioon 12.7.2001 Malhous v. Tšekin tasavalta, kohta 60);

b) olosuhteet edellyttävät, että tuomioistuin muodostaa oman käsityksensä ("impression") jutun osapuolista antamalla heille tilaisuuden selittää henkilökohtaista tilannettaan itse tai edustajansa välityksellä (viittaukset suuren jaoston tuomioon 11.7.2002 Göç v. Turkki, kohta 51, tuomioon 8.2.2005 Miller v. Ruotsi, kohta 34 ja tuomioon 7.12.2010 Andersson v. Ruotsi, kohta 57);

c) tuomioistuimen on tarpeen saada selvitystä tietyistä seikoista esimerkiksi suullisen käsittelyn keinoin (tuomio 23.2.1994 Fredin v. Ruotsi (no. 2), kohta 22 ja tuomio 12.11.2002 Lundevall v. Ruotsi, kohta 39).

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A oli vakuutusoikeudessa pyytänyt asiassaan suullisen käsittelyn toimittamista. Hän oli pyytänyt, että suullisessa käsittelyssä kuultaisiin häntä itseään sairastumisen vaikutuksista hänen toimintakykyynsä työssään ja arkiaskareissaan, perheen toimeentuloon ja motivaatiostaan ammatilliseen koulutukseen. Lisäksi A oli pyytänyt, että suullisessa käsittelyssä kuultaisiin häntä hoitavaa lääkäriä hänen sairaudestaan oireineen, työkyvystään sekä motivaatiosta kuntoutumiseen.

Vakuutusoikeus on hylännyt pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta ilmeisen tarpeettomana. Vakuutusoikeuden päätöksen perustelujen mukaan vakuutusoikeudella on ollut asiassa selvitettävään kysymykseen nähden käytössään kattava lääketieteellinen ja muu selvitys, josta ovat ilmenneet asian ratkaisun kannalta merkitykselliset tosiseikat, tilankuvaukset ja lääketieteelliset löydökset. Vakuutusoikeus on vielä lausunut, että lääketieteellinen selvitys on ollut asianmukaista ja siitä on ollut saatavissa riittävän tarkka kuva A:n terveydentilasta. Vakuutusoikeuden tekemän johtopäätöksen mukaan A:n ja häntä hoitavan lääkärin kuulemisella ei siten olisi ollut saatavissa asian arvioinnin kannalta olennaista uutta selvitystä.

A on korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamassaan purkuhakemuksessa esittänyt, että suullinen käsittely olisi edistänyt asian selvittämistä ja että asian ratkaiseminen pelkästään asiakirjojen perusteella on johtanut ilmeisen väärään lopputulokseen. Lisäksi A on esittänyt, että vakuutusoikeuden päätöksestä on luettavissa, ettei vakuutusoikeudessa ole ymmärretty oikean yläraajan CRPS2-oireyhtymän vaikutusta hänen toimintakykyynsä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että purkuhakemuksen kohteena olevassa vakuutusoikeuden päätöksessä kysymys on ollut työkyvyttömyyseläkettä koskevasta asiasta. Esillä olevassa eläkeasiassa kysymys on sellaisesta oikeudellisesta ja samalla osin teknisluonteisesta tulkintakysymyksestä, jonka selvittämiseen kirjallinen menettely soveltuu hyvin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä mainitussa oikeuskäytännössään samoin katsonut, että suullisen käsittelyn toimittamatta jättäminen on mahdollista esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksia koskevissa asioissa. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan erittäin teknisinä kysymyksinä on pidetty erityisesti sosiaaliturvaetuuksia koskevia asioita, jotka soveltuvat paremmin käsiteltäviksi kirjallisesti muun ohella asioiden vaatiman kiireellisyyden ja prosessiekonomian vuoksi (esimerkiksi suuren jaoston tuomio 6.11.2018 Ramos Nunes De Carvalho e Sá v. Portugali, tuomion kohta 190).

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä esitettyyn viitaten, ettei vakuutusoikeus nyt esillä olevassa asiassa ole menetellyt hallintolainkäyttölain 38 §:n vastaisesti, kun se on hylännyt suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön. Vakuutusoikeus on voinut päätöksessään mainituilla perusteluilla ja kun otetaan huomioon asian laatu sosiaalivakuutusjärjestelmän mukaista etuutta koskevana lääketieteellisen selvityksen nojalla arvioitavana asiana, jättää suullisen käsittelyn toimittamatta. Päätöstä ei ole pidettävä myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vastaisena, kun otetaan huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sosiaaliturvaetuuksia koskeva edellä mainittu oikeuskäytäntö. Hakemus vakuutusoikeuden lainvoimaisen päätöksen purkamiseksi on siten hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Outi Suviranta ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

 
Julkaistu 19.9.2019