KHO:2019:141

Maaseudun kehittämisohjelma – Kehittämishanketuki – Tukikelpoinen kustannus – Arvonlisävero – Kunta tuensaajana

Vuosikirjanumero: KHO:2019:141
Antopäivä: 8.11.2019
Taltionumero: 5251
Diaarinumero: 5077/2/18
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2019:141

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oli myöntänyt kaupungille tukea yleishyödylliseen hankkeeseen, joka perustui Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014–2020. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei ollut hyväksynyt arvonlisäveroa hankkeen tukikelpoiseksi kustannukseksi sillä perusteella, että kaupungilla oli oikeus saada kyseisiin vähennyskelvottomiin hankintoihin sisältyvä vero palautuksena arvonlisäverolain 130 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että käsitellyssä asiassa tuen hakijoille palautetaan arvonlisävero täysimääräisesti arvonlisäverolain 130 §:n nojalla. Valtion ei voitu katsoa perivän tätä palautetun arvonlisäveron määrää takaisin yksittäiseltä kunnalta sillä perusteella, että koko kuntakentälle yhteensä palautettava arvonlisävero otetaan huomioon valtion ja kuntien välisessä rahaliikenteessä. Näin ollen hankekustannusten sisältämä arvonlisäveron osuus ei jää tuen hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Tämän vuoksi arvonlisäveron osuus ei ollut hankkeen tukikelpoinen kustannus.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1303/2013, annettu 17. päivänä joulukuuta 2013, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta 65 artikla 1 kohta ja 69 artikla 3 kohta c alakohta

Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta 4 § ja 25 §

Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta(1174/2014) 1 § ja 26 § 5 kohta

Arvonlisäverolaki 130 §

Ks. myös KKO:2019:57

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 28.9.2018 nro 18/0471/1

Asian aikaisempi käsittely

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on myöntänyt A:n kaupungille enintään 132 209,19 euron tuen yleishyödylliseen investointihankkeeseen, joka perustuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014–2020. Päätöksen mukaan tuesta on siirron saajana B:n kaupungin osuus 70 950 euroa. Hankkeessa toteutetaan X:n ja Y:n alueille opastusjärjestelmä ja rakentamisesta koostuva hyväksytty kustannusarvio on 220 349,19 euroa, kun kaupungin hakemuksessa on esitetty 273 233 euron kustannusten hyväksymistä. Arvonlisäveroa ei ole hyväksytty hankkeen tukikelpoiseksi kustannukseksi. Päätösperustelujen mukaan kaupungilla on oikeus saada kyseisiin vähennyskelvottomiin hankintoihin sisältyvä vero palautuksena arvonlisäverolain 130 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n kaupungin valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Asianosaisuus

A:n kaupunki on asiassa vastuullinen tuen hakija- ja saajataho, jolla asiassa on asianosaisasema ja puhevalta myös tuen siirron saajan eli B:n kaupungin puolesta maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 15 §:n 1 momentin ja hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin nojalla.

Keskeiset sovelletut oikeusohjeet

Maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1174/2014) 26 §:n 5-kohdan mukaan tukea ei myönnetä arvonlisäveroon, joka ei jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi ja hakija ei esitä selvitystä siitä, että kustannuksesta ei ole mahdollista saada arvonlisäveron palautusta.

Arvonlisäverolain 130 §:n 1 momentin mukaan kunnalla on oikeus saada palautuksena hankintaan sisältyvä 10 luvussa tarkoitettu vero, josta ei saa tehdä vähennystä tai josta ei saa 131 §:ssä tarkoitettua palautusta. Palautus saadaan myös 79 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tuesta tai avustuksesta suoritettavasta verosta.

Saatu selvitys ja sen arviointi

Asiassa on ollut riidatonta, että tuki on myönnetty A:n kaupungille tuen saajana ja B:n kaupungille siirronsaajana yleishyödylliseen hankkeeseen, mikä toiminta ei ole liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa tavaran tai palvelun myyntiä. Hankkeeseen saadusta rahoituksesta ei tule suorittaa arvonlisäveroa eikä hankkeeseen liittyvien ostojen arvonlisäveroa saa vähentää. Yhtä lailla asiassa on ollut riidatonta, että hankkeen kustannuksiin sisältyvä arvonlisävero oikeuttaa tukea saavat kunnat saamaan arvonlisäverolain 130 §:ssä säädettyä palautusta.

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, jääkö hankkeen kustannuksiin sisältyvä arvonlisävero hankkeen toteuttajina olevien kuntien lopulliseksi kustannukseksi siten kuin maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1174/2014) 26 §:n 5-kohdassa säädetään.

A:n kaupunki on viitannut korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, joka on annettu erilaisen verolainsäädännön voimassa ollessa. Päätös ei sovellu tässä asiassa oikeuslähteeksi. Sisäasiainministeriön 2002 päivätty lausunto samoin kuin valtiovarainministeriön 2004 antama lausunto kuvaavat muutetun arvonlisäverojärjestelmän finanssipoliittisia taustoja ja verojärjestelmään tehtyjen muutoksien vaikutuksia kuntien yleiseen rahoitukseen ja rahavirtoihin. Lausunnoissa esitetty ei muuta sitä tosiasiaa, että kunta voi saada arvonlisäverojärjestelmään kuuluvaa arvonlisäveron palautusta siten kuin arvonlisäverolain 130 §:ssä säädetään. Nyt puheena olevat kustannukset oikeuttavat sanottuun palautukseen. Arvonlisäverojärjestelmässä ei ole vuoden 2001 jälkeen ollut mekanismia, joka välillisesti taikka välittömästi edellyttää edellä mainitun palautuksen tilittämistä takaisin valtiolle.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

A:n ja B:n kaupungit voivat hakea hankkeen arvonlisäverokustannukset palautuksena valtiolta arvonlisäverolain 130 §:n nojalla. Näin ollen arvonlisävero ei jää hankkeen ja sen toteuttajan lopulliseksi kustannukseksi. Kuntien ja valtion välisellä kustannusten jaolla tai sillä, miten valtio tilittää kunnille yhteisöveron tuoton tai muuten osoittaa valtionosuuksia tai muita varoja kuntien toimintaan, ei ole tässä asiassa merkitystä.

Edellä mainitun perusteella ELY-keskus on voinut hylätä A:n ja B:n kaupunkien hakemuksen siltä osin kuin hankkeen kustannuksiin sisältyy arvonlisäveroa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annettu laki (28/2014) 10 § ja 25 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1303/2013 Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta 65 artikla 1 kohta ja 69 artikla 3 kohta c alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1305/2013 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta 8 artikla ja 60 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Minna Koskinen, Vesa Sirkesalo ja Jukka Anttila, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n kaupunki on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Se on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ensisijaisesti muuttaa ELY-keskuksen 5.7.2017 tekemää päätöstä niin, että myös arvonlisäveron osuus, 31 730,81 euroa, hyväksytään A:n ja B:n toteuttaman yleishyödyllisen investointihankkeen tukikelpoiseksi kustannukseksi. Se on edelleen vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toissijaisesti vahvistaa arvonlisäveron osuuden olevan tukikelpoinen kustannus A:n ja B:n toteuttamassa yleishyödyllisessä investointihankkeessa ja palauttaa asian ELY-keskuksen uudelleen ratkaistavaksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa on kysymys yleishyödyllisestä investointihankkeesta, joka on A:n ja B:n verotonta toimintaa. Kunnalla ei ole vähennysoikeutta verotonta toimintaa varten tekemistään hankinnoista. Arvonlisäverolain 130 §:n mukaan kunnilla on oikeus saada verottomaan toimintaansa kohdistuneista hankinnoista maksamansa arvonlisävero palautuksena takaisin valtiolta. Palautettava arvonlisävero on kunnalle lopullinen kustannus.

Kuntien saamat arvonlisäveron palautukset on peritty kunnilta takaisin valtiolle aluksi arvonlisäverolain 130 §:n 3 momentin ja arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta annetun lain (79/1994) nojalla. Arvonlisäverolain 130 §:n 3 momentti ja takaisinperintälaki on kumottu vuoden 2002 alussa.

Vaikka takaisinperintälaki on kumottu, muutos ei ole ollut sisällöllinen vaan pelkästään menettelyllinen. Valtio on luopunut takaisinperintälain mukaisesta erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä, mutta se ei ole luopunut takaisinperinnästä. Vuodesta 2002 alkaen takaisinperintä on vain toteutettu erillisen takaisinperintäjärjestelmän sijaan kuittaamalla takaisinperittävät arvonlisäveron palautukset tuloista, jotka kunnat muuten olisivat saaneet valtiolta (valtionosuudet ja yhteisöveron jako-osuus).

Kuntapalautukseen oikeuttavat arvonlisäverot ovat olleet takaisinperintälain aikana ja ovat edelleen kuntien lopullinen kustannus. Lopullisena kustannuksena ne ovat kunnille tukikelpoinen kustannus.

Koska A:n ja B:n investointihankkeestaan maksamat arvonlisäverot ovat jääneet A:n ja B:n lopulliseksi kustannukseksi, ne ovat tukikelpoisia kustannuksia, joihin ELY-keskuksen tulee myöntää tukea. ELY-keskuksen ja hallinto-oikeuden päätökset ovat virheellisiä, koska niissä ei ole huomioitu kuntapalautuksen ja takaisinperinnän asemaa arvonlisäverojärjestelmän kokonaisuudessa.

A:n kaupunki on kertonut käsityksenään, että asiassa ei ole erimielisyyttä tosiseikoista, vaan kysymys on ainoastaan oikeudellisesta tulkinnasta.

ELY-keskus on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä.

Selityksessä on esitetty muun ohella seuraavaa:

Koska A:n kaupungilla ja tuensiirron saajana B:n kaupungilla on oikeus saada hankintaan sisältyvä arvonlisävero palautuksena, voidaan katsoa, ettei arvonlisävero jää kunnille lopulliseksi kustannukseksi.

Vuoden 2002 jälkeen arvonlisäverojärjestelmässä ei ole ollut säädöstä tai säännöstä, joka edellyttää arvonlisäveron palautuksen tilittämistä takaisin valtiolle. Valtion kuittaamat tietyt osuudet kunnille maksamistaan suorituksista (valtionosuudet ja yhteisöveron jako-osuus), eivät ole sama määrä kuin kuntien maksaman arvonlisäverojen palautusten yhteismäärä, vaan ne ovat laskennallisia arvoja valtiolle aiheutuvasta tulonmenetyksestä. Kysymys on valtiolle aiheutuvan tulonmenetyksen laskennallisesta arvosta, jota kompensoidaan kuntien yhteisöveron jako-osuutta alentamalla ja valtionosuutta korottamalla. Tämän takia voidaan katsoa, ettei arvonlisävero jää kunnille lopulliseksi kustannukseksi.

ELY-keskus katsoo, että se on voinut hylätä hankkeen tukipäätökseltä arvonlisäveron osuuden. A:n kaupunki ja tuensiirron saajana B:n kaupunki on voinut saada arvonlisäverolain 130 §:n mukaisen palautuksen hankintaan sisältyvästä 10 luvussa tarkoitetusta verosta, josta ei ole saanut tehdä vähennystä, eikä arvonlisävero ole muodostunut kunnalle lopulliseksi kustannukseksi.

A:n kaupunki on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

ELY-keskuksen tarkoittama palautusten valtiolle aiheuttaman tulonmenetyksen kompensoiminen on takaisinperintää aivan kuten aiempi palautusten takaisinperintä erillisenä eränä väkiluvun nojalla.

Takaisinperintälain aikainen erillinen takaisinperintäjärjestelmä perustui niin sanotusti laskennallisiin arvoihin samalla tavoin kuin takaisinperintälain kumoamisen jälkeinen kuittausjärjestelmä. Kysymys on kummassakin järjestelmässä viime kädessä siitä, kuinka valtion ja kuntien väliset taloudelliset suhteet järjestetään. Sekä takaisinperintälain aikana että takaisinperintälain jälkeisenä aikana periaate on ollut, että kunnat joutuvat rahoittamaan arvonlisäveron palautusjärjestelmän. Tämä tarkoittaa, että arvonlisävero jää kuntien lopulliseksi kustannukseksi.

ELY-keskus myöntää, että takaisinperintälain kumoamisen aiheuttama valtion tulonmenetys on otettu huomioon pienentämällä valtionosuuksia ja kuntien saamaa yhteisöveron jako-osuutta. Se ei ole esittänyt mitään näyttöä siitä, että palautukset ja valtionosuuksista sekä yhteisöveron jako-osuuksista kuitattavat rahamäärät poikkeaisivat toisistaan.

Arvonlisäveron palautuksen määrä on ollut sama kuin valtionosuuksien ja yhteisöveron jako-osuuksien vähennys sekä järjestelmän kokonaistasolla että yksittäisten kuntien tasolla.

Korkeimman oikeuden 18.6.2019 antamilla ratkaisuilla KKO:2019:57 ja KKO:2019:58 ei ole merkitystä asiassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja niiden esitöitä

Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 (yleisasetus) 65 artikla koskee muun ohella menojen tukikelpoisuutta. Artiklan 1 kohdan mukaan menojen tukikelpoisuus määritetään kansallisten sääntöjen perusteella, paitsi jos mainitussa asetuksessa (muun ohella) on vahvistettu erityissääntöjä. Asetuksen 69 artikla koskee avustuksiin ja takaisin maksettavaan tukeen sovellettavia erityisiä kelpoisuussääntöjä. Kyseisen artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella ERI-rahastoista ei voida myöntää rahoitusosuutta arvonlisäveroon, paitsi jos se on kansallisen alv-lainsäädännön mukaan palautukseen oikeuttamaton.

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 4 §:n ensimmäisen momentin mukaan mainittua lakia sovelletaan Euroopan unionin osaksi tai kokonaan rahoittamien tukien myöntämiseen, maksamiseen, seurantaan, tarkastukseen ja takaisinperintään, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä muuta johdu. Saman pykälän toisen momentin mukaan mainitussa laissa ja sen nojalla täydennetään Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 25 §:ssä säädetään kehittämishankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset hyväksyttävistä kustannuksista. Samaa 25 §:ää koskevissa hallituksen esityksen perusteluissa (HE 142/2013 vp) todetaan muun ohella, että tukikelpoisia kustannuksia rajoittaisivat kuitenkin rahastojen yleisasetuksen tukikelpoisuusrajoitukset.

Maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1174/2014) 1 §:ssä säädetään asetuksen soveltamisalasta. Sanotun pykälän ensimmäisen momentin mukaan asetusta sovelletaan maa- seudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014), jäljempänä kehittämistukilaki, 4 luvussa tarkoitettuihin hanketukiin ja 66 §:ssä tarkoitettuun toimintaryhmän toimintarahaan. Saman pykälän toisen momentin mukaan asetusta sovelletaan tukiin, jotka myönnetään Euroopan unionin osaksi tai kokonaan rahoittamina.

Maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 26 §:ssä säädetään kustannuksista, jotka jäävät tässä asiassa kysymyksessä olevan kehittämishanketuen ulkopuolelle. Mainitun 26 §:n 5 kohdan mukaan tukea ei myönnetä arvonlisäveroon, joka ei jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi ja hakija ei esitä selvitystä siitä, että kustannuksesta ei ole mahdollista saada arvonlisäveron palautusta.

Arvonlisäverolain 130 §:n mukaan kunnalla on oikeus saada palautuksena hankintaan sisältyvä 10 luvussa tarkoitettu vero, josta ei saa tehdä vähennystä tai josta ei saa 131 §:ssä tarkoitettua palautusta, ja palautus saadaan myös 79 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tuesta tai avustuksesta suoritettavasta verosta. Lainkohtaa koskevissa hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) perusteluissa on todettu, että palautusoikeuden avulla ratkaistaisiin kunnan itse tuottamien ja ostamien palvelujen välinen kilpailuneutraalisuusongelma.

Laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta annetun lain kumoamisesta (1456/2001) on tullut voimaan 1.1.2002. Sitä koskevassa hallituksen esityksessä HE 130/2001 vp on todettu muun ohella seuraavasti: ”Kuntien hankintoihin liittyvien arvonlisäveronpalautusten takaisinperintä uudistettaisiin luopumalla erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä. Valtion ja kuntien välinen kustannustenjako pyrittäisiin kuitenkin säilyttämään muuttumattomana. Takaisinperinnästä luopumisen aiheuttama valtion tulonmenetys otettaisiin huomioon muissa valtion ja kuntien välisissä rahavirroissa siten, että kuntien yhteisöveron jako-osuutta alennettaisiin ja valtionosuuksien perusteena olevista kustannuspohjista vähennettäisiin arvonlisäveron osuus.”

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

A:n kaupunki ja siirron saajana B:n kaupunki, jäljempänä myös hakijat, ovat saaneet tukea yleishyödylliseen hankkeeseen, joka on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteen 7 alatoimenpiteestä 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit. Ohjelma rahoitetaan osin Euroopan unionin maaseuturahaston ja osin kansallisista varoista.

Tukihakemus on koskenut hanketta, johon liittyvistä ostoista hakijoilla ei ole oikeutta tehdä arvonlisäverolain 102 §:ssä tarkoitettua vähennystä. Tämän vuoksi hakijoilla on oikeus saada näihin vähennyskelvottomiin hankintoihin sisältyvä arvonlisävero niin sanottuna kuntapalautuksena arvonlisäverolain 130 §:n tarkoittamalla tavalla, mikä on riidatonta.

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko arvonlisäveron osuus sovellettavien säännösten perusteella kehittämishanketukea myönnettäessä tukikelpoinen kustannus nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa. Tarkemmin sanottuna asiassa on kysymys siitä, jääkö hankintojen sisältämä arvonlisävero hakijoiden lopulliseksi kustannukseksi valtioneuvoston asetuksen 1174/2014 26 §:n 5 kohdassa ja asetuksen taustalla olevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 1303/2013 69 artiklassa tarkoitetulla tavalla, kun hakijat saavat arvonlisäveron palautuksena arvonlisäverolain 130 §:n mukaisesti ja kun kunnille maksettu arvonlisävero otetaan huomioon muun muassa valtion kunnille maksamia yhteisövero-osuuksia pienentävänä tekijänä.

Aikaisemmin Suomessa voimassa ollut laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta (79/1994) on kumottu 1.1.2002 voimaan tulleella lailla (1456/2001). Kyseistä lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 130/2001 vp) ilmenee, että takaisinperinnästä luopumisen aiheuttama valtion tulonmenetys on ollut tarkoitus ottaa huomioon muissa valtion ja kuntien välisissä rahavirroissa. Tämä tapahtuisi siten, että valtio alentaisi kunnille verontilityslain perusteella tilitettäviä yhteisöveron jako-osuuksia sekä valtionosuuksien perusteena olevista kustannuspohjista vähennettäisiin arvonlisäveron osuus.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että käsiteltävässä asiassa tuen hakijoille palautetaan arvonlisävero täysimääräisesti arvonlisäverolain 130 §:n nojalla. Valtion ei voida katsoa perivän tätä palautetun arvonlisäveron määrää takaisin yksittäiseltä kunnalta sillä perusteella, että koko kuntakentälle yhteensä palautettava arvonlisävero otetaan huomioon valtion ja kuntien välisessä rahaliikenteessä. Näin ollen hankekustannusten sisältämä arvonlisäveron osuus ei jää tuen hakijoiden lopulliseksi kustannukseksi edellä mainituissa säännöksissä tarkoitetulla tavalla. ELY-keskuksen päätös, jolla arvonlisäveroa ei ole hyväksytty hankkeen tukikelpoiseksi kustannukseksi, ei ole lainvastainen.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Anne Laine.

 
Julkaistu 8.11.2019