Muu päätös 564/2015

Asia Julkista hankintaa koskevat valitukset

Valittajat

I

Kuljetus Oy Laakso

II

Maanrakennus Aarre Kujala Oy

KMR-Rakennus Oy

Jukka Aimola, toiminimi Jukka Aimola -nimisen toiminimen haltijana

Tomppa Salminen Ky

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 8.4.2014 nro 232/14

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Nurmijärven kunta on ilmoittanut 12.6.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta kuljetus- ja työkonepalveluiden hankinnasta sopimuskaudelle 2013–2015 ja mahdolliselle yhden vuoden optiokaudelle.

Nurmijärven kunnan tekninen lautakunta on 29.8.2013 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 98) valinnut muun ohella kuljetuspalveluiden suorittajat puitejärjestelyyn.

Nurmijärven kunnan tekninen lautakunta on 10.10.2013 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä (§ 139) muun ohella osittain hylännyt Jeritek Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 6 000 000–7 000 000 euroa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus, jossa Jeritek Oy on ollut valittajana, Nurmijärven kunta vastapuolena ja muiden ohella nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa olevat valittajat kuultavina, on valituksenalaisella päätöksellään Jeritek Oy:n valituksesta kumonnut Nurmijärven kunnan teknisen lautakunnan 29.8.2013 tekemän hankintapäätöksen (§ 98) ja 10.10.2013 tekemän hankintaoikaisupäätöksen (§ 139) kuljetuspalveluiden hankinnan osalta. Markkinaoikeus on velvoittanut Nurmijärven kunnan korvaamaan Jeritek Oy:n oikeudenkäyntikulut 226 eurolla.

Markkinaoikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, lausunut ratkaisunsa perusteluina seuraavaa:

Sovellettavat oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.

Asian arviointi

Tarjouspyynnön mukaan hankinnan kohteena ovat olleet kuljetus- ja työkonepalvelut. Hankinnan kohteet ja niitä koskevat vaatimukset, työkoneet ja ajoneuvot määrällisine tarvearvioineen on kuvattu ja yksilöity työkone- ja ajoneuvokohtaisesti tarjouspyynnön liitteissä 2A, 2B ja 2C.

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyyntö on ollut liitteessä 2A mainittujen kuljetuspalveluiden hintojen ilmoittamisen osalta epäselvä.

Tarjouspyynnön kohdan 7 "Tarjouksen laatiminen" mukaan tarjouksen on tullut sisältää muun ohella tarjottavaa palvelua koskevat tarjouslomakkeet.

Tarjouspyynnön kohdan 10 "Tarjousten valintaperusteet ja vertailu" mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus ja sen vertailuperusteina hinta 75 prosentin ja laatu 25 prosentin painoarvolla. Tarjouspyynnön edellä mainitun kohdan mukaan hinnat vertaillaan ja pisteytetään palveluittain tarjouspyynnön tarjouslomakkeiden perusteella. Liitteen 2A mukaisten maarakennuksen ja kunnossapidon kuljetuspalveluiden maksuperusteena tarjouspyynnön mainitussa kohdassa on ilmoitettu käytettävän työtilanteesta riippuen joko aikaperusteista korvausta "€/h" tai suoriteperusteista korvausta "€/tonni". Suoriteperusteisen hintaa on vielä täsmennetty seuraavasti: "(maanrakennus: maa- ja kiviaineskuljetukset)".

Maarakennusta ja kunnossapitoa koskevien kuljetuspalveluiden tarjouslomakkeen (Liite 2A) kohdassa 2 "Tiedot kuorma-autosta" tarjoajan on tullut ilmoittaa tiedot kuorma-autosta. Kyseessä olevassa kohdassa tarjoajan on muun tiedon ohella tullut ilmoittaa lomakkeessa annettujen vaihtoehtojen perusteella, onko ajoneuvo maansiirtoauto, huoltoauto, vaihtolava vai nosturi.

Tarjouslomakkeen kohdassa 4 "Tarjoushinnat" on ollut täytettävät kohdat "Perusvarusteilla", "Aikaperusteinen työ (€/h, alv 0 %)" ja "Suoriteperusteinen työ (€/tn, alv 0 %)". Näiden alla lomakkeen mainitussa kohdassa on ollut kaksi vierekkäistä saraketta tarjoushinnan ilmoittamiseksi kasettiautoille siten, että lomakkeen vasemmassa sarakkeessa on tullut ilmoittaa tuntihinnat kyseisille kasettiautoille kokonaispainoalueittain. Kasettiauton tuntihinnan on ilmoitettu mahdollistavan myös tuntiperusteisen ajon, eikä pelkästään urakka-ajoa. Lomakkeen oikeassa sarakkeessa on puolestaan tullut ilmoittaa suoriteperusteiset yksikköhinnat "€/tn" ja "€/tn/km".

Markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyynnöstä ole riittävässä määrin ilmennyt, mikä merkitys ajoneuvojen luokittelulla ja kuljetuspalveluiden jakaantumisella yhtäältä maa- ja kiviainesten kuljetuksiin sekä toisaalta muihin maarakennuksen ja kunnossapidon kuljetuksiin on ollut kyseessä olevassa hankinnassa erityisesti tarjousten hinnoittelun kannalta. Tarjouspyyntöasiakirjoista ei ole yksiselitteisesti ilmennyt, mitä hintoja mistäkin ajoneuvosta on tullut ilmoittaa tarjouksessa ja mitä hintaa hankintayksikön on ollut tarkoitus käyttää tarjousten vertailussa. Tarjoajat ovat tarjouspyyntöasiakirjojen ja asiassa saadun selvityksen perusteella voineet perustellusti päätyä hinnoittelemaan tarjoamansa kuljetuspalvelun siinä määrin eri tavoin, että tarjousten yhteismitallisuus on vaarantunut.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö ei ole ollut omiaan tuottamaan keskenään vertailukelpoisia tarjouksia tai turvaamaan tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousvertailussa.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintaa koskevia päätöksiä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen muutoksenhaun kohteena olevat päätökset voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja niiden täytäntöönpano kieltää.

Koska jo hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö on ollut hankintasäännösten vastainen, hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain siten, että hankinnasta järjestetään kokonaan uusi tarjouskilpailu.

Mikäli Nurmijärven kunta aikoo edelleen toteuttaa kuljetuspalveluiden hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

I Kuljetus Oy Laakson valitus (diaarinumero 1557/3/14)

Kuljetus Oy Laakso on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin markkinaoikeus on kumonnut hankintapäätöksen kuljetuspalveluiden huoltoajoneuvojen valinnan osalta ja saattaa hankintayksikön alkuperäisen päätöksen tältä osin voimaan. Yhtiö on vaatinut, että markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään siltä osin kuin hankintayksikkö on velvoitettu järjestämään uusi tarjouskilpailu kuljetuspalveluista huoltoajoneuvojen osalta. Yhtiö on vaatinut, että ensisijaisesti Jeritek Oy, ja toissijaisesti Nurmijärven kunta velvoitetaan korvaamaan yhtiön arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 3 005 eurolla viivästyskorkoineen.

Kuljetus Oy Laakso on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa:

Markkinaoikeudelle valituksen tehnyt Jeritek Oy ole asianosaisen siltä osin kuin kyse on Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetulla huoltoautolla suoritettavasta kuljetuspalvelusta. Markkinaoikeus on virheellisesti kumonnut hankintayksikön päätöksen myös hankinnan kohteena olleen Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton osalta. Markkinaoikeuden päätös tulee tältä osin kumota ja saattaa voimaan vastaavalta osin hankintayksikön päätös.

Hankintalain mukaan hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee.

Hankintalain esitöissä asianosaisella on todettu tarkoitettavan henkilöä, jolla on oikeudellinen intressi saada muutos virheelliseen hankintamenettelyyn. Hankintalain esitöissä ja vakiintuneessa oikeuskäytännössä asianosaisena on pidetty lähinnä alalla toimivaa yrittäjää, jolla on tai olisi ollut mahdollisuus saada oma tarjouksensa hyväksytyksi oikein toteutetussa hankintamenettelyssä. Alalla toimiminen on riittänyt asianosaisaseman edellyttämän oikeudellisen intressin perusteeksi erityisesti niissä tapauksissa, joissa oikeussuojapyyntö perustuu hankinnan kilpailuttamisen laiminlyömiseen. Hakijana on voinut olla myös toimittaja, jonka hankintayksikkö on muutoin lainvastaisesti jättänyt tarjousmenettelyn ulkopuolelle. Tilanteissa, joissa hankintayksikkö on kilpailuttanut hankinnan hankintasäännösten edellyttämällä tavalla, alalla toimiva yrittäjä on oikeuskäytännössä katsottu asianosaiseksi lähtökohtaisesti vain, jos yrittäjä on antanut tarjouskilpailussa tarjouksen tai jos yrittäjä on ainakin voinut osoittaa pyrkineensä osallistumaan tarjouskilpailuun.

Markkinaoikeudessa valittajana ollut Jeritek Oy ei ole jättänyt tarjousta huoltoautosta. Jeritek Oy ei tiettävästi ole myöskään pyrkinyt osallistumaan huoltoautoa koskevaan hankinnan osaan eikä se ole muutenkaan osoittanut, että se olisi pyrkinyt osallistumaan Nurmijärven Veden käyttöön tulevaa huoltoautoa koskevaan tarjouskilpailuun.

Hankintayksikkö on valinnut valittajan tarjouksen puitejärjestelyyn osa-alueen 2A:n kuljetuspalveluihin Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoautolla suoritettavan kuljetuspalvelun suorittajaksi.

Tarjouspyynnön tarjouslomakkeessa 2A tarjoajan on tullut täyttää kohdassa "tiedot kuorma-autosta", onko tarjottava kuorma-auto maansiirtoauto vai huoltoauto. Jälkimmäisen osalta on lisäksi tullut valita, onko tarjotussa huoltoautossa vaihtolava tai nosturi. Edelleen kohdassa "hinnat" tarjoajan on tullut ilmoittaa hinta perusvarusteiselle kuorma-autolle. Lomakkeessa on ollut mahdollista täyttää hinnat aikaperusteisena työnä euroa per tunti ja suoritusperusteisena työnä euroa per tonni ainoastaan kasettiautojen osalta. Muiden ajoneuvojen osalta tällaista mahdollisuutta ei ole pyydetty.

Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton osalta tarjouspyyntö on mahdollistanut ainoastaan aikaperusteisen veloituksen euroa per tunti. Alalla ammattimaisesti toimivan tarjoajan on tullut havaita, ettei hinnan antamiselle huoltoauton osalta ole ollut kuin yksi mahdollinen vaihtoehto. Huoltoautoja koskevan tarjousvertailutaulukon perusteella kaikki huoltoautoa tarjonneet tarjoajat ovat ilmoittaneet hinnan euroa per tunti.

Tarjouspyyntö on ollut Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton osalta niin selkeä, että ammattimaisesti alalla toimivan yrittäjän on tullut ymmärtää, että tarjous hinnoitellaan euroa per tunti.

II Maanrakennus Aarre Kujala Oy:n, KMR-Rakennus Oy:n, Jukka Aimolan ja Tomppa Salminen Ky:n valitus (diaarinumero 1448/3/14)

Maanrakennus Aarre Kujala Oy, KMR-Rakennus Oy, Jukka Aimola ja Tomppa Salminen Ky ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet markkinaoikeuden päätöksen kumoamista.

Maanrakennus Aarre Kujala Oy, KMR-Rakennus Oy, Jukka Aimola ja Tomppa Salminen Ky ovat perusteluina vaatimuksilleen esittäneet muun ohella seuraavaa:

Väite epäselvyydestä perustuu siihen, että tarjouspyynnössä on pyydetty hinta kuljetuspalveluille kahdella eri tavalla eli aikaperusteisella korvauksella "€/h" ja suoriteperusteisella korvauksella "€/tn".

Markkinaoikeus on käsittänyt asian virheellisesti siten, että kaikille ajoneuvoille olisi tullut antaa sekä aika- että suoriteperusteinen hinta. Hankintayksikkö on omassa vastineessaan selvästi esittänyt, että hinnat kahdella eri perusteella on vaadittu vain kasettiautoille.

Kunnan näkemystä tukee myös se, että kasettiautoja varten on erikseen selvennetty "€/h" hintaa tarjouskilpailun liitteessä 2A jakamalla tuntihinnan ilmoittaminen ajoneuvon tonniluokkiin. Vastaavasti "€/tn" hinnoittelua on täsmennetty siten, että on pyydetty hinta erikseen ensimmäiselle kilometrille "0–1 km €/t" ja sen jälkeiselle ajolle niin sanottuun nousuhintana "Nousu, €/tn/km".

Kaikille kuljetusalan ammattilaisille on selvää, että ensimmäisen kilometrin hinta pitää sisällään kuormauksen aiheuttamat kustannukset ja että "nousulla" tarkoitetaan ensimmäisen kilometrin jälkeistä ajomatkaa. Hankintayksikkö on oikein pyytänyt hintaa kuljetetun maan painotonnille kutakin kuljetettua kilometriä kohden (= €/tn/km).

Jeritek Oy on valituksessaan vedonnut siihen, että muut tarjoajat eivät ole antaneet muille ajoneuvoille kuin kasettiautoille hintaa kohtaan "€/tn". Alan ammattilaisille on selvää, ettei hankintayksikkö ole edes pyytänyt kyseistä hintaa.

Kuljetusliiketoiminnassa keskeinen kustannustekijä on aina liikuttu matka. Tavaran siirtämisestä aiheutuu aina kuluja polttoaineen ja muun laitteiden kulutuksen muodossa ja ajan kulumisen muodossa. Näin ollen olisi pitänyt ymmärtää, että on mahdotonta antaa maansiirtotyölle hinta, joka perustuu ainoastaan kuljetettuun painoon ilman kuljetuksen sitomista aikaan tai matkaan.

Tarjouspyynnössä ei ollut määritelty kuljetettavaa matkaa, joten on selvää, että tarjouspyynnössä muiden kuin kasettiautojen osalta ei pyydetty suoriteperusteista hintaa. Kasettiautoista suoritusperusteinen hinta on tarjouspyynnön mukaan tullut antaa muodossa €/tn/km.

Käytetystä työajasta tai kuljetusta matkasta riippumatonta "€/tn" hintaa ei voi antaa pelkälle kuljetuspalvelulle. Kyseisen kaltainen hinta olisi mahdollista antaa maa-ainekselle (esimerkiksi sora tai multa) siten, että hinta sisältäisi sekä maa-aineksen hinnan että kuljetuksen. Sen sijaan pelkälle kuljetukselle hintaa ei ole mahdollista antaa.

Ei ole kohtuullista, jos julkisilta tarjouspyynnöiltä edellytetään sellaista selkokielisyyttä, että jokainen alaa heikosti tunteva toimija ymmärtää varmasti asian.

Selitykset (diaarinumerot 1557/3/14 ja 1557/3/14)

Jeritek Oy on antanut valitusten johdosta selityksen.

Jeritek Oy on esittänyt selityksessään muun ohella seuraavaa:

Jeritek Oy ei ole markkinaoikeudessa vaatinut uuden tarjouskilpailun järjestämistä vaan hyväksyttyjen kuljetuspalveluiden listojen korjausta muotoon, josta ilmenisi tuntiperustaiset hinnat ja suoriteperustaiset hinnat. Uuden tarjouskilpailun järjestäminen huoltoajoneuvoista olisi väärin, koska niistä ei ole pyydetty suoriteperustaista hintaa.

Hankintayksikkö on laatinut tarjouspyynnön oikein ja selkokielisesti. Tarjouspyynnössä on pyydetty molempien hintojen antamista maa- ja kiviaineskuljetuksista, mikä on normaali tapa. Tällä tavalla saadaan suoritetehokkuus niin tilaajalle kuin tarjoajallekin. Maansiirtokuljetuksista on tyypillistä tarjota tunti- ja suoriteperustaiset hinnat.

Nurmijärven kunta on antanut valitusten johdosta selityksen.

Nurmijärven kunta on selityksessään viitannut markkinaoikeudelle antamaansa vastineeseen sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Valitukset ovat perusteltuja ja aiheellisia. Tarjouspyynnössä ei ole pyydetty hintoja Jeritek Oy:n esittämällä tavalla. Osa-alueen 2A kuljetuspalveluita koskevassa tarjouspyynnössä on pyydetty aika- ja suoriteperusteiset hinnat kasettiautoille. Maansiirtokuorma-autoille ei ole pyydetty suoritusperusteista hintaa, vaan näille on pyydetty perusvarusteilla oleva hinta euroa per tunti.

Kuljetus Oy Laakso on Maanrakennus Aarre Kujala Oy:n, KMR-Rakennus Oy:n, Jukka Aimolan ja Tomppa Salminen Ky:n valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hyväksytään, markkinaoikeuden päätös kumotaan ja hankintayksikön hankintapäätös saatetaan voimaan.

Kuljetus Oy Laakso on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa:

Kuljetus Oy Laakso on omassa valituksessaan todennut, että Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton osalta hinnoittelu on ollut mahdollista tehdä vain yhdellä tavalla, euroa per tunti.

Julkisia hankintoja koskevassa oikeuskäytännössä on arvioitaessa tarjouspyynnön selkeyttä vakiintuneesti viitattu siihen, mitä alalla ammattimaisesti toimivan palveluntarjoajan on tullut käsittää tarjouspyynnön perusteella. Markkinaoikeus on ratkaisukäytännössään hyväksynyt myös sen, että perustellusta syystä tarjousvertailun kannalta mahdottomia vertailuperusteita ei sovelleta, jos alalla ammattimaisesti toimiva tarjoaja on voinut ymmärtää, ettei perustetta voida käytännössä soveltaa.

Vaikka puheena olevalle tarjouslomakkeelle olisikin ollut mahdollista merkitä hinta myös euroa/tonni, kyseisen hinnan soveltaminen olisi ollut valittajien osoittamalla tavalla mahdotonta. Jeritek Oy ei ole perustellusti voinut olettaa, että kuljetuspalveluja voitaisiin hankkia alan vakiintuneista käytännöistä poikkeavasti euroa/tonni. Siten Jeritek Oy ei ole voinut myöskään olettaa, että hankintayksikkö hylkää kaikki tarjoukset, joista kyseinen hinta on puuttunut. Hankintayksikkö on voinut jättää huomioitta euroa/tonni -hinnat, vaikka sellaisten merkitseminen tarjouslomakkeelle olisikin ollut mahdollista.

Kuljetuspalvelut veloitetaan normaalisti tuntihinnalla. Tämä on ollut myös nyt kyseessä olevassa hankinnassa lähtökohtana. Tarjouspyynnössä on ollut erilainen hinnoittelulähtökohta vain kasettiautojen osalta, mikä on tuotu tarjouslomakkeessa selkeästi esille. Pelkästään se seikka, että tarjouslomakkeeseen on saattanut voida merkitä hinnan muodossa euroa/tonni myös muille kuin kasettiautoille, ei tarkoita, että tarjouspyyntö olisi ollut epäselvä tai mahdollistanut erilaisia hinnoittelutapoja, jotka eivät olisi vertailukelpoisia keskenään. Alalla ammattimaisesti toimivalle tarjoajalle ei ole ollut epäselvää, mitä hintoja hankintayksikkö tulee käyttämään tarjousten vertailussa.

Tarjouspyynnön ja alan vakiintuneiden käytäntöjen perusteella hinnoittelu euroa/tonni ei ole ollut mahdollinen. Hankintayksikkö ei ole käyttänyt kyseisiä hintoja tarjousten vertailussa. Hankintasäännösten vastaisena ei voida pitää menettelyä, jossa hankintayksikkö on jättänyt huomioitta tarjousten vertailuun vaikuttamattomana euroa/tonni -hintojen puuttumisen.

Nyt kyseessä olevassa hankinnassa Jeritek Oy on alun perin käsittänyt, että hankinnassa tulisi antaa hinta euroa/tonni myös muille kuin kasettiautoille. Tähän on saattanut vaikuttaa tarjouspyyntöasiakirjassa ollut maininta maksuperusteesta, jossa mainitaan maksuperusteiksi aikaperusteinen ja suoriteperusteinen korvaus.

Kyseisessä tarjouspyynnön kohdassa viitataan kuitenkin nimenomaisesti liitteeseen 2A ja siitä todetaan, että hinnat "vertaillaan ja pisteytetään - - tarjouslomakkeiden (liitteet 2A, 2B ja 2C) perusteella".

Tarjouslomakkeessa 2A, jonka mukaisista palveluista nyt on kysymys, mainitaan suoriteperusteinen työ ainoastaan kasettiautoja koskevassa kohdassa.

Espoon KTK Oy on valitusten johdosta antamassaan selityksessä yhtynyt valituksiin ja vaatinut markkinaoikeuden päätöksen kumoamista.

Espoon KTK Oy on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Tarjouspyyntö on ollut selkeä. Tarjouspyynnön liitteen 2A tarjoushintoja koskevasta kohdasta käy yksilöidysti selville, että suoriteperusteista hintaa pyydetään ainoastaan kasettiautoille. Lomakkeessa on ollut mahdollista täyttää ainoastaan kasettiautojen osalta hinnat aikaperusteisena työnä euroa per tunti ja suoriteperusteisena työnä euroa per tonni.

Espoon KTK Oy on merkittävä toimija alallaan tuottaen muun muassa kuljetus - ja työkonepalveluita pääkaupunkialueella useille kaupungeille, kunnille ja yrityksille. Kaupunkien ja kuntien kuorma-autopalvelujen sopimusperusteinen kuljetushinnoittelu perustuu kaikissa tämänhetkisissä sopimuksissa aikaperusteiseen työhön euroa per tunti, jota voidaan pitää yleisesti käytössä olevana hinnoitteluperusteena edellä mainitun kaltaisissa työtehtävissä.

Kaikkien alalla ammattimaisesti toimivien tarjoajien on tullut tarjousvaiheessa ymmärtää ja havaita, mitä hintoja mistäkin ajoneuvosta on pyydetty. Vain kasettiautoille on pyydetty aika- ja suoriteperusteiset hinnat ja kuorma-autoille vain aikaperusteiset hinnat. Mikäli jollekin tarjoajalle tarjouspyyntö on ollut epäselvä, tarjoajan on ollut mahdollista pyytää lisätietoja. Jeritek Oy ei ole tällaista mahdollisuutta käyttänyt.

Juhani Viljakainen, Maanrakennus J. Viljakainen -nimisen toiminimen haltijana on antanut valitusten johdosta selityksen.

Viljakainen on selityksessään viitannut markkinaoikeudelle antamaansa lausuntoon ja esittänyt lisäksi seuraavaa:

Tarjouskilpailun uudelleen järjestäminen olisi kohtuutonta ja väärä toimenpide erityisesti, kun tätä ei ole edes vaadittu.

Vesiliikelaitoksen käyttöön tulevasta huoltoautosta ja muista huoltoautoista ei ole pyydetty suoriteperustaisia hintoja. Maa- ja kiviaineskuljetuksiin suoriteperusteisia hintoja on selkeästi pyydetty.

Toni Lindfors Oy, EF-Trans Oy, Hartzell Oy, Konerinki Oy, Helsingin KTK Oy, K. Kalliokoski Oy, Kuljetus Haapasalo Oy, Kuljetus Timo Åberg Oy, Kuljetusmestari Oy, Maanrakennus P Örn Oy, Piharatamo Oy, Vantaan Rahtikeskus Oy, Maanrakennus Aarre Kujala Oy, KMR-Rakennus Oy, Jukka Aimola ja Tomppa Salminen Ky eivät ole käyttäneet tilaisuutta antaa selitys.

Vastaselitykset (diaarinumerot 1557/3/14 ja 1557/3/14)

Kuljetus Oy Laakso on antanut vastaselityksen

Hankintayksikkö ja valituksen markkinaoikeudelle tehnyt Jeritek Oy ovat yksimielisiä tarjouspyynnön sisällöstä. Molemmat ovat todenneet pitävänsä Kuljetus Oy Laakson valitusta asianmukaisena.

Markkinaoikeuteen valituksen tehneellä Jeritek Oy:llä ole ollut oikeudellista intressiä eikä asianosaisasemaa asiaan siltä osin kuin kyse on Nurmijärven Veden käyttöön tulevasta huoltoautosta.

Markkinaoikeus on ottaessaan Jeritek Oy:n valituksen tutkittavaksi myös Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton osalta tosiasiassa tutkinut Jeritek Oy:n valituksen laajemmin kuin mitä tämä on valituksessaan esittänyt ja myös sellaisilta osin, joihin Jeritek Oy:llä ei ole asianosaisasemaa.

Hankintapäätöksen perusteella hyväksyttävän tarjouksen Nurmijärven Veden huoltoauton osalta ovat jättäneet Kuljetus Oy Laakson lisäksi kolme muuta tarjoajaa. Asianosaisasema on näillä neljällä kuljetusliikkeellä. Kun hankinnassa on ollut mahdollista tehdä osatarjouksia, ei niillä tarjoajille, jotka eivät ole jättäneet tarjoustaan kyseiseen osa-alueeseen, ole voinut olla myöskään asianosaisasemaa tähän hankinnan osa-alueeseen.

Markkinaoikeudella ei ole ollut toimivaltaa kumota hankintayksikön päätöstä Jeritek Oy:n valituksen johdosta siltä osin kuin kyse on ollut Nurmijärven Veden käyttöön tulevan huoltoauton kuljetuspalveluiden hankinnasta.

Markkinaoikeuden ei olisi tullut tutkita asiaa edes siinä tapauksessa, että menettely olisi ollut joltakin osin virheellistä. Markkinaoikeudella ei ole toimivaltaa ottaa omasta aloitteestaan tutkittavaksi asiaa sellaisilta osilta, joihin valittajalla ei ole ollut asianosaisasemaa tai joiden osalta valittaja ei ole esittänyt vaatimuksia. Vaikka markkinaoikeuden on hallintolainkäyttölain mukaisesti huolehdittava asian selvittämisestä aineellisen totuuden selvittämiseksi, tämä ei kuitenkaan voi lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä, että markkinaoikeus selvittäisi asiaa yli sen, mitä valittajan perustellut oikeusturvaintressit ja asianosaisasema edellyttävät.

Nurmijärven kunnalle, Jeritek Oy:lle, Maanrakennus Aarre Kujala Oy:lle, KMR-Rakennus Oy:lle, Jukka Aimolalle, Tomppa Salminen Ky:lle, Espoon KTK Oy:lle, Juhani Viljakaiselle, Toni Lindfors Oy:lle, EF-Trans Oy:lle, Hartzell Oy:lle, Konerinki Oy:lle, Helsingin KTK Oy:lle, K. Kalliokoski Oy:lle, Kuljetus Haapasalo Oy:lle, Kuljetus Timo Åberg Oy:lle, Kuljetusmestari Oy:lle, Maanrakennus P Örn Oy:lle, Piharatamo Oy:lle ja Vantaan Rahtikeskus Oy:lle on lähetetty tiedoksi Kuljetus Oy Laakson vastaselitys.

Kuljetus Oy Laakso on ilmoittanut oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa määrän, joka on lähetetty tiedoksi Jeritek Oy:lle ja Nurmijärven kunnalle.

Maanrakennus Aarre Kujala Oy, KMR-Rakennus Oy, Jukka Aimola ja Tomppa Salminen Ky eivät ole käyttäneet tilaisuutta antaa vastaselitys.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on kumonnut Nurmijärven kunnan teknisen lautakunnan 29.8.2013 tekemän hankintapäätöksen (§ 98) ja 10.10.2013 tekemän hankintaoikaisupäätöksen (§ 139) kuljetuspalveluiden hankinnan osalta niiltä osin kuin kumoaminen on koskenut tarjouspyynnön alaliitteen 2.1 mukaisten huoltoajoon tarkoitetun kuorma-auton (kohde 2. kuorma-auto), Nurmijärven Veden käyttöön tarkoitetun huoltoauton (kohde 3. huoltoauto) ja kunnallistekniikan maarakennustehtäviin (kohde 1. kuorma-auto) tarkoitetun yhdistelmäkuljetuskuorma-auton hankintaa.

Jeritek Oy:n markkinaoikeudelle tekemä valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin siinä on vaadittu Nurmijärven kunnan teknisen lautakunnan kuljetuspalveluiden hankinnasta 29.8.2013 tekemän hankintapäätöksen (§ 98) ja 10.10.2013 tekemän hankintaoikaisupäätöksen (§ 139) kumoamista edellä mainittujen huoltoajoon tarkoitetun kuorma-auton, huoltoauton ja yhdistelmäkuljetuskuorma-auton hankinnan osalta.

Nurmijärven kunnan teknisen lautakunnan 29.8.2013 hankintapäätös (§ 98) ja 10.10.2013 hankintaoikaisupäätös (§ 139) kuljetuspalveluiden hankinnasta jää voimaan siltä osin kuin päätös on koskenut huoltoajoon tarkoitetun kuorma-auton, huoltoauton ja yhdistelmäkuljetuskuorma-auton valintaa.

Muilta osin markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Korkein hallinto-oikeus velvoittaa Nurmijärven kunnan korvaamaan Kuljetus Oy Laakson oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 500 eurolla korkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden tämän päätöksen antamisesta.

3. Lausuminen Kuljetus Oy Laakson täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Nurmijärven kunnan alueen kuljetus- ja työkonepalveluista. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että kyseisessä tarjouspyynnössä kuvataan ja yksilöidään ilman sitoumusta hankinnan kohteet ja niitä koskevat vaatimukset, työkoneet ja ajoneuvot määrällisine tarvearvioineen työkone- ja ajoneuvokohtaisesti tarjouspyynnön liitteissä 2A, 2B ja 2C.

Tarjouspyynnön mukaan osatarjoukset on sallittuja ja osatarjoukset on tullut antaa palveluittain seuraavasti:

"1. Kuljetuspalvelut (tarjouslomake liite 2A)

2. Työkonepalvelut: maarakennus ja kunnossapito (tarjouslomake liite 2B)

3. Työkone- ja kuljetuspalvelut: lumenauraus- ja hiekoitus (tarjouslomake liite 2C)"

Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen on voinut jättää joko yhdestä, useasta tai kaikista edellä mainituista palveluista (1–3). Kustakin tarjottavasta palvelusta on tullut tehdä erillinen tarjous omalla tarjouslomakkeellaan. Tarjouslomakkeilla on ilmoitettu ohjeistettavan, miten tarjous pitää tehdä. Tarjous on voinut käsittää yhden tai useampia ajoneuvoja ja koneita. Tarjottavat palvelut on ilmoitettu arvioitavan ja vertailtavan erikseen, jonka jälkeen jokaisesta palvelusta tehdään oma hankintapäätös.

Palvelusopimukset on ilmoitettu tehtävän puitesopimuksen ehdoilla tilaajan palvelujen tarpeen mukaan erikseen. Tilaukset on ilmoitettu tehtävän kokonaistaloudellisin perustein määritellyssä etusijajärjestyksessä. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että puitesopimuksilta (oikeastaan puitesopimustoimittajilta) voivat tilata seuraavat Nurmijärven kunnan yksiköt etusijajärjestyksessä:

"1. Tekninen keskus (toimii myös koordinointivastuuyksikkönä)

2. Aleksia kiinteistöpalvelut ja Tilakeskus

3. Nurmijärven Vesi"

Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen on tullut pitää sisällään muun ohella tarjoajaa koskevat soveltuvuusvaatimukset (liite 1) sekä palvelukohtainen tarjouslomake (liite 2A kuljetustarjouslomake / maanrakennus ja kunnossapito, liite 2B työkonetarjouslomake / maanrakennus ja kunnossapito tai liite 2C työkone- ja kuljetustarjouslomake / lumenauraus ja hiekoitus) jokaisen ajoneuvon ja työkoneen sekä kuljettajan (liite 3) osalta erikseen.

Tarjouksen on tullut olla sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen ja sisältää kaikki tarjoajien ja tarjousten arvioinnissa sekä tarjousten vertailussa tarvittavat pyydetyt tiedot.

Tarjouksen valintaperusteeksi on ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus ja sen vertailuperusteiksi hinta 75 prosentin painoarvolla ja laatu 25 prosentin painoarvolla.

Hinta on ilmoitettu vertailtavan palveluittain työkone- ja kuljetuspalvelukohtaisesti tarjouspyynnön tarjouslomakkeiden (liitteet 2A, 2B ja 2C) perusteella.

Kuljetuspalveluiden (liite 2A) maksuperusteena on ilmoitettu käytettävän työtilanteesta riippuen joko aikaperusteista korvausta "€/h" tai suoriteperusteista korvausta "€/tonni (maanrakennus: maa- ja kiviaineskuljetukset)".

Tarjouspyynnön liitteen 2A alaliitteellä 2.1 "Kuljetuspalvelut kalustotarve" on typpikohtaisesti eritelty tarjouspyynnön kohteena olevat ajoneuvot, niiden lukumääräiset tarvearviot ja varustelua koskevat erityisvaatimukset.

Kalustotarpeeksi on alaliitteellä 2.1 ilmoitettu kunnallistekniikan maarakennustehtäviin (kohde 1. kuorma-auto) kuorma-autoja 6–8 kappaletta, (kohde 2. kuorma-auto) huoltoajoon yksi kuorma-auto ja (kohde 3. huoltoauto) Nurmijärven Vedelle yksi huoltoauto. Kustakin ajoneuvosta on lomakkeella esitetty niiden ominaisuuksia ja varustelua koskevia erityisvaatimuksia, joita koskeviin kysymyksiin tarjoajien on tullut vastata tarjoamiensa ajoneuvojen mukaisesti.

Kunnallistekniikan maarakennustehtävien ajoneuvojen vaihtoehdoiksi on esitetty kolmi- ja neliakseliset kuorma-autot sekä yhdistelmäkuljetuskuorma-auto. Huoltoajon kuorma-auton vaihtoehdoiksi on esitetty kaksi- ja kolmiakseliset kuorma-autot, joissa on vaihtolavaominaisuus ja nosturi tai vastaavat kuin edelliset kuorma-autot, mutta jossa on vain vaihtolavaominaisuus. Nurmijärven Veden huoltoauton vaihtoehdoiksi on esitetty kolmiakselinen ajoneuvo, kantavuutta ja vaijerivaihtolavalaitteita koskevat edellytykset sekä muita vaihtoehtoisia lisävarusteluita koskevia vaatimuksia.

Tarjouspyynnön liitteellä 2A on tullut ilmoittaa muun ohella tiedot kuorma-autosta, joiden on ilmoitettu olevan vähimmäisvaatimuksia sekä tarjoushinnat. Kuorma-auton tietoina on tullut ilmoittaa muun ohella akseliston lukumäärä (2–4) sekä perusvarusteet (joiden on ilmoitettu sisältyvän tuntihintaan kohdassa 4), joiden osalta on tullut ilmoittaa, onko kyseessä maansiirtoauto vai huoltoauto sekä onko ajoneuvossa vaihtolava- tai nosturi-ominaisuutta.

Tarjouspyynnön liitteen 2 A kohdassa 4 on tullut ilmoittaa tarjoushinnat perusvarusteilla. Tarjoushintojen on kohdassa todettu vaikuttavan tarjousten vertailuun, pois lukien lisävarustehinnat. Kohdassa on ollut omat sarakkeet aikaperusteisen työn ("€/h") ja suoriteperusteisen työn ("€/tn") hintojen ilmoittamiselle. Kohdassa on ollut myös kaksi saraketta kasettiautojen hintojen ilmoittamiselle siten, että ensimmäisessä on tullut ilmoittaa tuntihinnat kokonaispainoalueittain ja toisessa 0–1 kilometrin hinta "€/tn" sekä nousuhinta "€/tn/km". Kohdassa on kasettiautojen osalta vielä todettu, että kasettiauton tuntihinta mahdollistaa myös tuntiveloitusperusteisen ajon, eikä pelkästään urakka-ajoa.

1.2 Saadut tarjoukset ja niiden hinnoittelu

Hankintayksikkö on saanut kuljetuspalveluiden (2A) kohteisiin 1–3 tarjouksia siten, että osa tarjotuista ajoneuvoista on koskenut vain kohdetta 1, osa kohdetta 2, osa kohteita 2–3 ja osa kaikkia kohteita 1–3. Osa kohteeseen 1 ja yksi kaikkiin kohteisiin 1–3 tarjotuista ajoneuvoista on ilmoitettu olevan yhdistelmäkuljetuskuorma-autoja.

Vain kohteisiin 2 ja 3 tarjotuista huoltoajoon tarkoitetuista kuorma-autoista ja huoltoautoista on ilmoitettu ainoastaan aikaperusteinen työn hinta "€/h".

Kohteeseen 1 ja kaikkiin kohteisiin 1–3 tarjotuista ajoneuvoista on ilmoitettu hinnat vaihtelevasti siten, että osassa tarjouksista on ilmoitettu vain aikaperusteinen työn hinta "€/h" ja mahdollisesti aikaperusteinen työnhinta sidottuna ajoneuvon kokonaispainoalueisiin riippumatta siitä, onko tarjottu ajoneuvo ollut ilmoitettu kasettiautoksi vai ei. Osassa tarjouksista on ilmoitettu puolestaan aikaperusteinen työnhinta sekä suoriteperusteinen työnhinta edelleen riippumatta siitä, onko tarjottu ajoneuvo ilmoitettu kasettiautoksi vai ei. Hankintayksikkö on siten saanut tarjouksia kasettiautoista, joissa ei ole ilmoitettu suoriteperusteista hintaa, ja tarjouksia kuorma-autoista, joissa on ilmoitettu aikaperusteisen työnhinnan lisäksi kokonaispainoaluehinnat sekä suoriteperusteiset hinnat.

1.3 Tarjousten vertailu ja hankintapäätös

Tarjousten vertailuasiakirjoista käy ilmi, että tarjousten vertailu on suoritettu autokohtaisesti. Hankintayksikkö on vertaillut erikseen kuljetuspalveluiden (2A) osalta 3- ja 4-akseliset kuorma-autot, 2- ja 3-akseliset huoltoautot, joissa on vaihtolavaominaisuus ja nosturi, 2- ja 3-akseliset huoltoautot, joissa on vain vaihtolavaominaisuus, ja Nurmijärven Veden osalta 3-akselisen huoltoauton. Hankintayksikkö on lisäksi vertaillut kasettiautot erikseen aikaperusteisesti ja suoriteperusteisesti. Suoriteperusteisen hinnoittelun osalta on laskettu yhteen "€/tn" ja "nousu €/tn/km" -hinnat, jonka yhteissumman perusteella hintavertailu on tehty.

Hankintapäätöksessä 29.8.2013 (§ 98) on todettu kunnallistekniikan kuljetuspalveluiden suorittajiksi valitun yrittäjät tarjousten vertailuasiakirjan mukaisesti tarjouksissa esitetyillä tunti-, lisälaite- ja puitesopimushinnoilla. Hankintapäätöksen mukaan kuljetus- ja työkonepalveluissa autot ja koneet työllistetään esitetyillä tunti-, lisälaite- ja puitesopimushinnoilla tarjouskilpailun paremmuusjärjestystä noudattaen. Tekninen lautakunta on oikeuttanut työnjohdon harkintansa mukaan valitsemaan muun ohella kunnan kuljetuspalveluiden tehtäviin kulloinkin sopivan auto- tai konekaluston eri painoluokista sekä niihin tarvittaessa käytettävät lisälaitteet, ottaen huomioon työmaan laatu, laajuus ja kesto.

1.4 Jeritek Oy:n valituksen tutkiminen markkinaoikeudessa

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 85 §:n (321/2010) 1 momentin mukaan hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee.

Hallituksen esityksessä (HE 190/2010 vp) on 85 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

"Asianosaisen puhevallan osalta momentti vastaa voimassa olevan lain 78 §:n 1 momenttia. Hankintalain esitöissä tällaisella asianosaisella on todettu tarkoitettavan henkilöä, jolla on oikeudellinen intressi saada muutos virheelliseen hankintamenettelyyn (ks. HE 50/2006 vp s. 120−121). Hankintalain esitöissä ja vakiintuneessa oikeuskäytännössä asianosaisena on pidetty lähinnä alalla toimivaa yrittäjää, jolla on tai olisi ollut mahdollisuus saada oma tarjouksensa hyväksytyksi oikein toteutetussa hankintamenettelyssä (- - -). Alalla toimiminen on riittänyt asianosaisaseman edellyttämän oikeudellisen intressin perusteeksi erityisesti niissä tapauksissa, joissa oikeussuojapyyntö perustuu hankinnan kilpailuttamisen laiminlyömiseen. Hakijana on voinut olla myös toimittaja, jonka hankintayksikkö on muutoin lainvastaisesti jättänyt tarjousmenettelyn ulkopuolelle. Tilanteissa, joissa hankintayksikkö on kilpailuttanut hankinnan hankintasäännösten edellyttämällä tavalla, alalla toimiva yrittäjä on oikeuskäytännössä katsottu asianosaiseksi lähtökohtaisesti vain, jos yrittäjä on antanut tarjouskilpailussa tarjouksen tai jos yrittäjä on ainakin voinut osoittaa pyrkineensä osallistumaan tarjouskilpailuun (- - -)."

Markkinaoikeudessa valittajana ollut Jeritek Oy on jättänyt tarjouksen yhdestä neliakselisesta kuorma-autosta ainoastaan tarjouspyynnön osa-alueella 1. (Kuljetuspalvelujen kunnallistekniikan maanrakennustehtävät). Jeritek Oy:n ei näin ollen ole katsottava tavoitelleen puitesopimusta huoltoajoon tarkoitetusta kuorma-autosta, Nurmijärven Veden huoltoautosta eikä yhdistelmäkuljetuskuorma-autosta. Jeritek Oy:llä ei siten ole ollut oikeudellista intressiä saada muutosta virheellisenä pitämäänsä hankintamenettelyyn näiltä osin eikä yhtiö ole ollut asianosainen hankintamenettelyn huoltoajoon tarkoitetun kuorma-auton, huoltoauton eikä yhdistelmäkuljetuskuorma-auton hankinnan osalta. Markkinaoikeuden ei siten olisi pitänyt tutkia asiaa Jeritek Oy:n valituksesta edellä mainituilta osin.

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia kuudesta kahdeksaan kunnallistekniikan maarakennustehtäviin käytettävistä kolmesta erityyppisestä kuorma-autosta. Myös hankintapäätöksen mukaan kunnan kuljetuspalveluiden tehtäviin valitaan kulloinkin sopiva auto- tai konekalusto hankintapäätöksestä tarkemmin ilmenevällä tavalla. Tällöin samoihin kunnallistekniikan maarakennustehtäviin käytetään mahdollisesti tilanteesta riippuen sekä kolmiakselisia että neliakselisia kuorma-autoja. Jeritek Oy:llä on siten ollut oikeudellinen intressi saada muutosta virheellisenä pitämäänsä hankintamenettelyyn kunnallistekniikan maarakennustehtäviin tarjottujen kolmi- ja neliakselisten kuorma-autojen osalta. Yhtiötä on tullut pitää asianosaisena siltä osin kuin hankinta on koskenut kunnallistekniikan maarakennustehtäviin hankittavia kolmi- ja neliakselisia kuorma-autoja.

1.5 Tarjouspyynnön epäselvyys

Kuljetuspalveluita koskevaan osa-alueeseen (tarjouslomake liite 2A) saatujen tarjousten perusteella on ilmeistä, etteivät tarjoajat ole tarjouspyynnön vertailu- ja maksuperusteita sekä tarjouslomakkeen tarjoushintoja koskevien kohtien perusteella ymmärtäneet, mikä merkitys suoriteperusteisten hintojen ilmoittamisella on kuorma-autojen hintojen vertailussa ja miten kunnallistekniikan maarakennustehtäviin tarjottujen kuorma-autojen hintojen vertailu tullaan suorittamaan.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät markkinaoikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen muilta osin ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Kuljetus Oy Laakso joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Nurmijärven kunta on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentin nojalla määrättävä korvaamaan Kuljetus Oy Laakson oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

3. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Sakari Vanhala, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Saija Laitinen.