Muu päätös 2709/2015

Saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon merkitsemistä koskeva valitus

Antopäivä: 30.9.2015
Taltionumero: 2709
Diaarinumero: 2856/3/15

Asia Saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon merkitsemistä koskeva valitus

Valittaja A, Sodankylä

Päätös, jota valitus koskee

Saamelaiskäräjien hallitus 3.8.2015 nro 8.137 §

Asian aikaisempi käsittely

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on 24.2.2015 tekemällään päätöksellä (7.5 §) hylännyt valittajan pyynnön, että hänet merkitään vuoden 2015 saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on kokouksessaan 7.–8.6.2015 tekemällään päätöksellä (5.94 §) hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen.

Saamelaiskäräjien hallituksen ratkaisu

Saamelaiskäräjien hallitus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajan vaalilautakunnan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

Saamelaiskäräjien hallitus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Hallintolain 31 §:n 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimustensa perusteista. Tätä perusteluvelvollisuutta on tarkemmin täsmennetty oikeusministeriön asetuksella saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä (965/2006).

Arkistoviranomaisen todistuksen mukaan hakija on vuoden 1739 maakirjassa lappalaisten joukkoon merkityn Pehr Pehrsson Eiran jälkeläinen. Saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdassa ei mainita sitä, milloin henkilön esivanhempien on viimeksi ollut oltava merkittyinä lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuihin rekistereihin, jotta saamelaisuuden edellytys täyttyisi. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun (22.9.1999/3181 KHO 1999:55) mukaan ajankohtaa ei voida ulottaa kuinka kauaksi tahansa eikä ainakaan pidemmälle kuin saamelaismäärittelyn pääperusteena oleva kieliperuste ulottuu. Merkitystä oli korkeimman hallinto-oikeuden mielestä annettava alkuperäiskansan omalle käsitykselle siitä, keitä ryhmään kuuluu. Muutoin asiassa voitaisiin nähdä pyrkimystä sulauttaa alkuperäiskansa pääväestöön. Hakijan ja lappalaiseksi merkityn henkilön sukulaisuus ulottuu kauemmaksi kuin kahdeksanteen sukupolveen. Tämä on ajallisesti liian kaukana, jotta hakija voitaisiin merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella (ks. saamelaiskäräjien hallituksen liitteenä oleva perustelu, saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelu kohta 4 ja saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 6, 7, 10, 11 ja 12). Hakijan polveutumisesta hänen lappalaisesta esi-isästään ei ole esitetty luotettavaa aukotonta selvitystä (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 21).

Saamelaiskäräjälain hallituksen esityksessä (HE 248/1994 vp) säädetään perusteista tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin kohdan 3 perusteella. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin.

Saamelaisten alkuperäiskansan itsehallintoa koskevan perustuslain säännöksen (HM 51 a §, nykyisin PL 121 §:n 4 momentti) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan saamelaisen käsite sekä saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetun lain 2 §:n 1 momentissa että ehdotetun saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentissa perustuu lähtökohtaisesti siihen, että henkilö pitää itseään saamelaisena ja että hän on saamenkielistä syntyperää (HE 248/1994 vp s. 22–23). Perustuslakia toteuttavan saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentissa on saamelaiskäsitteen mukainen saamelaisen määritelmä. Saamelaismäärittelyn pääperuste on perustuslain mukaisesti saamen kieli ensin opittuna kielenä. Saamen kieli on ensisijainen saamelaisuuden objektiivinen kriteeri, jonka perusteella saamelaisuus voi ulottua kolmanteen sukupolveen eli hakijan isovanhempiin (ks. saamelais­käräjien hallituksen yleisperustelut koskien saamelaiskäräjien vaali­luetteloon hakeutumista kohta 1 ja 10). Edellä käsitellyt seikat tukevat saamelaiskäräjien hallituksen käsitystä, että hakijan vanhempien tai isovanhempien ensiksi oppima kieli ei ole saame.

Hakija ilmoittaa, että hänen isänsä B olisi voitu merkitä vaaliluetteloon, koska B:n isoisän isoisä oli saamelainen poropaimen Nils Suikki, ja hänen äitinsä C olisi voitu merkitä vaaliluetteloon, koska hän polveutuu vuoden 1739 maakirjaan lappalaiseksi merkitystä Pehr Pehrsson Eirasta. Hakija ei esitä arkistoviranomaisen todistusta Nils Suikista polveutumisesta tai virkatodistusta Nils Suikin ensiksi opitusta kielestä. Hakijan äidin ja lappalaiseksi merkityn henkilön sukulaisuus ulottuu kauemmaksi kuin seitsemänteen sukupolveen. Hakijan toimittama virkatodistus ei ilmoita kyseisen henkilön ensiksi opitusta kielestä mitään. Hakija ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä, jonka perusteella hänet voitaisiin merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 1 ja 10).

Hakijan liitteissään ilmoittamat muut seikat eivät ole saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja saamelaisuuden edellytyksiä (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 22).

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi saamelaiskäräjien vaalilautakunta on kokouksessaan 24.2.2015 yksimielisellä päätöksellään todennut, ettei tunnista A:ta saamelaisten alkuperäiskansan jäseneksi, jolloin saamelaisten itsemääräämisoikeuteen kansainvälisen oikeuden mukaan sisältyvä ryhmähyväksyntä jää A:n kohdalla puuttumaan (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 9 ja 16).

Yksilön eriasteisesti kokemasta saamelaisuudesta ja halusta tulla merkityksi vaaliluetteloon sekä väitteestä mielivaltaisuudesta ryhmäedellytyksen osalta ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaalilautakunnalle tehtyihin oikaisuvaatimuksiin kohta 1 ja 2. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalla tai hallituksella ei ole velvollisuutta hyväksyä ketä tahansa henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut tosiasialliseen yhdenvertaisuuteen liittyen kohta 3).

Saamelaiskäräjien hallitus kommentoi lisäksi hakijan oikaisuvaatimuksessa esittämiä muita väitteitä:

Hakija vetoaa oikaisuvaatimuksessaan, että on oikeustajun vastaista, että saamelaiskäräjät ei tunnusta keminsaamelaisryhmää, vaikka selkeät näytöt historiasta löytyvät kulttuurin olemassaolosta. Saamelaiskäräjien hallituksen käsityksen mukaan Kemin Lapissa ollut niin sanottu metsäsaamelaiskulttuuri (hakija käyttää sanamuotoa keminsaamenkulttuuri) alkoi sulautua suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin jo 1600-luvun lopulla. Metsäsaamelaisia tai metsälappalaisia ei esiinny Suomen maa-, veronkanto- tai henkikirjoissa yksilötasolla. Tarkasteltaessa maakirjoja ja muita luetteloita 1600- ja 1700-luvuilta, maakirjat ja veronkantoluettelot eivät sisällä lainkaan erittelyä sen mukaan, oliko henkilö tunturi-, metsä- tai kalastajalappalainen. Henkilö oli lappalainen tai sitten hän mahdollisesti oli merkittynä uudisasukkaaksi, erilaisten veroluetteloiden sekavuus huomioon ottaen (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 4). Vuoden 1845 erityismaakirjassa mainitaan ensimmäisen kerran käsite "metsälappalainen", lappalaisten yhteisveron nimittäjänä, mutta siis vain otsakkeena "Kalastaja-, metsä- ja tunturilappalaisten vero".

Erityismaakirjoissa ei luetella veronmaksajia henkilöittäin vaan ainoastaan yhteisveron summa, yhtenä kiinteistön osana "metsälappalaiset". Esi-isän lappalaismerkintä ei tarkoita välttämättä, että hän olisi ollut saamelainen (ks. saamelaiskäräjien hallituksen liitteenä oleva perustelu, saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelu kohta 4 ja saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaaliluetteloon hakeutumiseen liittyen kohta 6, 7, 10, 11 ja 12).

Hakija vetoaa, että hän polveutuu suoraan Pehr Pehrsson Eirasta ja Johan Pärsson Kallatsista. Esi-isän lappalaismerkintä ei tarkoita välttämättä, että hän olisi ollut saamelainen. Eira-suvun etninen tausta on epäselvä (ks. saamelaiskäräjien hallituksen liitteenä oleva perustelu kohta 1 ja saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 4). Julkisuudessakin esitettyjen tietojen mukaan useat Enontekiöltä tulevat hakijat pohjaavat hakemuksensa Pehr Pehrsson Eiraan, joten tuntuu epäuskottavalta, että Eira olisi myös väitetyn keminsaamelaisen kansanosan esi-isä. Hakija vetoaa, että vuoden 1962 väestötutkimus ei päässyt 100 prosentin peittävyyteen eli ei voida todeta yksiselitteisesti, että kaikki saamelaiset olisi haastateltu. Erkki Nickul teki väestöntutkimuksen pohjalta tilastotieteen pro gradun vuonna 1968. Tämä luettelo oli pohjana saamelaisvaltuuskunnan vaalien ensimmäiseen vaaliluetteloon vuonna 1973. Saamelaisvaltuuskunnan vaaliluetteloon hakeutuminen oli myös sen perustamisen aikoihin ja sen jälkeenkin esillä mediassa. Vaaliluetteloon on voinut hakeutua yli 40 vuoden ajan. Nickul esittää myös runsaasti ko. väestöntutkimuksen luotettavuutta puoltavia näkökantoja eli pro-argumentteja (ks. saamelaiskäräjien vaalilautakunnan yleisperustelut 2015 vaalilautakunnalle tehtyihin oikaisuvaatimuksiin kohta 5 ja saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 9).

Hakija vetoaa, että saamelaiskäräjien tulee noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden tulkintaa, jonka mukaan ne, joiden esivanhempi on merkitty lappalaisluetteloihin ja joilla on saamelaiskulttuurin mukainen elämäntapa, tulee merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjien hallitus toteaa, että Suomen oikeusjärjestyksessä ylimmän hallintotuomioistuimen ratkaisuilla on lähtökohtaisesti ns. heikosti velvoittavan oikeuslähteen asema. Mikäli hakija viittaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2011:81, niin siinä sovellettiin mm. kokonaisharkintaa selittämättä tarkemmin, mitä se tarkalleen ottaen tarkoitti, eikä saamelaiskäräjien hallituksen käsityksen mukaan korkein hallinto-oikeus ottanut kantaa mihinkään yksittäisen säännöksen sitovaan tulkintaan (ks. saamelaiskäräjien hallituksen yleisperustelut kohta 11).

Saamelaiskäräjien hallitus katsoo, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaista uutta tietoa eikä näyttöä vaatimustensa tueksi, jolla olisi merkitystä hänen merkitsemisessään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdan perusteella. Saamelaiskäräjien hallituksen tiedossa ei ole myöskään virhettä, jonka perusteella saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätöstä tulisi oikaista. Saamelaiskäräjien hallitus yhtyy saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätökseen olla merkitsemättä hakija vaaliluetteloon.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että saamelaiskäräjien hallituksen päätös kumotaan ja hänet merkitään saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon.

Valittaja on lisäksi vaatinut, että saamelaiskäräjät velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa viivästyskorkoineen.

Valittaja on valituksensa perusteluina uudistanut aikaisemmin esittämänsä ja lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valittaja on vaatinut merkitsemistään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon lappalaisperusteella sekä saamelaiskulttuurin mukaisen elämäntapansa ja itseidentifikaationsa perusteella. Hän kokee voimakkaasti olevansa saamelainen ja hänellä on saamelaiset sukujuuret. Hän on kertonut polveutuvansa sellaisista henkilöistä, jotka on merkitty metsä- ja kalastajalappalaiseksi maa- tai veronkantokirjaan. Valittajan äiti kuuluu Pehr Persson Eiran sukuun ja isä Johan Pärsson Kallatsin sukuun. Valittajan isoäiti D oli lapsena oppinut saamen kielen.

Saamelaiskulttuurin mukainen elämäntapa on olennainen osa valittajan elämää ja luontoyhteys elää hänessä vahvana ja on siirtynyt sukupolvilta toisille. Valittaja on Sattasniemen paliskunnan osakas. Hän on pienestä pitäen osallistunut poronhoitoon ja siihen liittyviin töihin sekä valmistaa porosta erilaisia ruokia. Poro ja poronhoitoon liittyvä kulttuuri on osa valittajan jokapäiväistä elämää samoin kuin marjastus ja metsästys sekä kalastus jo lapsuudesta lähtien. Valittaja käyttää juhlapäivinä perinteistä lapinpukua ja talvipakkasilla nutukkaita. Hän osallistuu aktiivisesti saamelaisten kulttuuritapahtumiin.

Saamelaiskäräjien hallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa viitannut asiassa antamaansa ratkaisuun perusteluineen ja katsonut, ettei sen ratkaisua tule muuttaa.

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian ja hylkää valituksen.

2. Valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Sovellettavat kansalliset säännökset perusteluineen ja oikeuskäytäntö

1.1.1 Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain 17 §:ssä säädetään oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin. Pykälän 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla.

Mainitun momentin edeltäjän, Suomen Hallitusmuotoon perusoikeusuudistuksen yhteydessä vuonna 1995 lisätyn 14 §:n 3 momentin perusteluissa (HE 309/1993 vp) kulttuuri on ymmärretty laajasti. Säännös ei rajoittuisi pelkästään vähemmistöjen kielellisten oikeuksien turvaamiseen, vaan ulottuisi laajemmin turvaamaan vähemmistöjen kulttuurimuotoja. Siten esimerkiksi säännöksen turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys.

Perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisesta Suomen Hallitusmuotoon ja muuhun lainsäädäntöön annetun hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) mukaan saamelaisten oikeus muihin väestöryhmiin nähden yhdenvertaiseen kohteluun hallinnossa turvataan etnisen kulttuuri-itsehallinnon perustalta. Esitys sisälsi muun ohella ehdotuksen saamelaiskäräjistä annetuksi laiksi.

1.1.2 Saamelaiskäräjistä annettu laki

Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin mainitussa laissa ja muualla laissa säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaan saamelaisella tarkoitetaan mainitussa laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai

2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka

3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Saamelaiskäräjistä annetun lain yleistä toimivaltaa koskevan 5 §:n 1 momentin mukaan saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat.

Lain 5 §:n 2 momentin mukaan tehtäviinsä kuuluvissa asioissa saamelaiskäräjät voi tehdä viranomaisille aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja. Näissä asioissa saamelaiskäräjät käyttää lisäksi päätösvaltaa siten kuin tässä laissa tai muualla laissa säädetään.

Lain 6 §:n mukaan saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.

Saamelaismääritelmää koskevan 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 248/1994 vp) lausuttiin seuraavaa:

"Pykälässä määriteltäisiin, kenellä on lakiehdotuksen mukaiset saamelaisen oikeudet. Saamelaisen määritelmä olisi ehdotetussa muodossaan aikaisempaa väljempi, joten saamelaisiksi katsottavien henkilöiden määrä saattaisi jonkin verran lisääntyä. Ehdotettu saamelaisen määritelmä on sisällöltään samankaltainen kuin saamelaisten kielilaissa oleva määritelmä siten, että henkilön on itse pidettävä itseään saamelaisena. Tämän subjektiivisen kriteerin lisäksi määritelmään sisältyisi kuten aikaisemminkin myös objektiivinen peruste. Sen pääsisältönä olisi periaate, että henkilön tulee olla saamelaista syntyperää: saamelaiseksi synnytään, ei tulla tai päästä. Poikkeuksena tästä säännöstä olisi ottolapsi, joka muuallakin lainsäädännössä rinnastetaan biologisesti omaan lapseen. Nämä objektiiviset perusteet on lueteltu kohdissa 1–3.

Saamelaiseksi katsottaisiin 1 kohdassa henkilö, joka itse, tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Ensisijaisena näyttönä kielitaidosta olisi Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestölaskenta, jonka mukaiset henkilöt ovat pohjoissaamen-, inarinsaamen- tai koltansaamenkielisiä. Tämä luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen, joten henkilön voitaisiin myös muutoin todeta oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Säännös vastaa Ruotsin ja Norjan saamelaismääritelmää.

Uutena perusteena ehdotetaan 2 kohdassa, että saamelaisiksi katsottaisiin myös lappalaisten jälkeläiset ilman, että heidän tarvitsi esittää näyttöä omasta tai takenevan polven sukunsa saamenkielen taidosta. Säännöksen mukaisesti henkilö olisi saamelainen, mikäli joku hänen vanhemmistaan tai esivanhemmistaan olisi merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi valtion viranomaisten pitämissä rekistereissä. Näitä maaveroja ja niiden maksuvelvollisia henkilöitä tilittäviä rekisterejä olivat maakirjat, veronkantoluettelot ja henkikirjat. Olennaista ei olisi se, että henkilö on rekisterin mukaan maksanut kyseisenä vuonna maaveronsa (lappalaisten kylävero), vaan että hän oli rekisterin mukaan verovelvollinen. Tällaisten rekisterien pito lopetettiin vuonna 1923 maaverotuksen lakkauttamisen myötä, joten rekisteriin merkittyjä henkilöitä ei juuri ole elossa. Ensimmäisiksi huomioon otettaviksi viranomaisrekistereiksi ehdotetaan vuoden 1875 luetteloja, mistä säädettäisiin tarkemmin asetuksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 1800-luvun alkupuolella syntyneestä lappalaisesta alkaen hänen suoraan alenevassa polvessa oleva jälkeläinen voidaan katsoa saamelaiseksi. Mikäli mentäisiin ajallisesti vielä kauemmas,

saattaisivat näyttövaikeudet lisääntyä kohtuuttomasti ja hakijan tosiasiallinen yhteys saamen kansaan saattaisi olla kyseenalainen. Kolttasaamelaisista tulee tarvittaessa käyttää vastaavia saatavissa olevia luetteloja.

Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevasta laista on otettu ehdotuksen 3 kohdan peruste. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin. Tämä ei ole voimassa olevan lain mukaan mahdollista niiden henkilöiden osalta, joiden suvussa saamenkielinen syntyperä jää isovanhempia kauemmaksi. Nykyisen lain mukaan tällainen henkilö ei ole enää saamelainen, vaikka hänen molemmat vanhempansa olisi saamelaisina merkitty äänioikeutetuiksi saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa. Mainituista syistä ehdotetaan, että saamelaisella tarkoitettaisiin myös henkilöä, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa."

Perustuslakivaliokunta lausui saamelaisen käsitteestä mietinnössään (PeVM 17/1994 vp) seuraavaa:

"Saamelaiskäräjiä koskevan lakiehdotuksen 3 §:ssä määritellään saamelaisen käsite. Valiokunta, yhtyen sinänsä lakitekstiin, huomauttaa, ettei laki tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella oikeuta esityksen perusteluissa mainittua mahdollisuutta, jonka mukaan asetuksella voitaisiin säätää vuoden 1875 luettelot laissa tarkoitetuiksi yksinomaisiksi viranomaisrekistereiksi. Valiokunta ei myöskään pidä tarkoituksenmukaisena täydentää lakia tässä suhteessa erillisin asetuksenantovaltuuksin."

Saamelaiskäräjistä annetun lain 26 b §:n 1 momentin mukaan saamelaiskäräjien hallituksen vaaliluettelon oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään 14 päivänä siitä päivästä, kun asianomainen on saanut päätöksestä tiedon.

Lakiesityksen (HE 248/1994 vp) 26 §:n 2 momentin mukaan saamelaiskäräjien hallituksen oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen ei olisi saanut hakea muutosta. Kielto hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta perusteltiin asian kiireellisyydellä. Perustuslakivaliokunta lausui tältä osin mietinnössään (PeVM 17/1994 vp) seuraavaa: "2. lakiehdotuksen 26 §:n 2 momentin loppusäännös sisältää valituskiellon saamelaiskäräjien hallituksen sellaiseen päätökseen, joka on annettu vaaliluettelosta tehdyn oikaisuvaatimuksen johdosta. Valituskielto ei ole oikeusturvasyistä asianmukainen, sillä saamelaiskäsite jää joiltain osin tulkinnanvaraiseksi. Valiokunta onkin poistanut valituskieltosäännöksen."

1.1.3 Saamelaiskäräjistä annettu laki oikeuskäytännössä ja lain muuttamista koskeva esitys

Ensimmäisten saamelaiskäräjistä annetun lain säätämistä seuranneiden vaalien yhteydessä tehtiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen satoja valituksia. Antamassaan vuosikirjaratkaisussa KHO 1999:55 korkein hallinto-oikeus katsoi, että koska valittajan esivanhempi oli viimeksi merkitty lappalaisten joukkoon maakirjaan vuonna 1762, ei valittajaa pelkästään tällä perusteella voitu pitää lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna saamelaisena. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan säännöksen tulkinnassa huomioon otettavaa maakirjamerkintää ei voinut ulottaa pidemmälle kuin saamelaismäärittelyn pääperusteena ollut kieliperuste ulottuu, mikä käytännössä tarkoitti, että vanhimman huomioon otettavan maakirjamerkinnän tuli olla vuodelta 1875.

Seuraava merkittävä linjaus tehtiin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2011:81. Korkein hallinto-oikeus viittasi YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevalla sopimuksella perustetun komitean toistuviin kannanottoihin (ks. jäljempänä kohta 1.2.2), joissa oli korostettu vähemmistöön kuuluvan henkilön itseidentifikaation merkitystä, sekä katsoi, että laki ei sisällä rajoitusta, jonka mukaan vain vuoden 1875 tai sitä uudemmat luettelot voitaisiin ottaa huomioon polveutumista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti tarkasteltaessa. Vaikka valittajaa ei pelkästään sen perusteella, että hän oli vuoden 1825 maa- ja verokantokirjaan tunturilappalaiseksi merkityn henkilö jälkeläinen, voitu pitää säännöksessä tarkoitettuna saamelaisena, voitiin mainittu seikka ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko itseään saamelaisena pitävän henkilön itseidentifikaatiolle objektiivisia perusteita. Asiaa koskevan kokonaisarvion perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että mainitussa tapauksessa valittajaa oli pidettävä laissa tarkoitettuna saamelaisena.

Vuonna 2014 hallitus antoi hallituksen esityksen (HE 167/2014 vp) saamelaiskäräjistä annetun lain (ja erään siihen liittyvän rikoslain pykälän) muuttamisesta. Edellä mainittua saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohtaa esitettiin muutettavaksi niin, että se kuuluisi seuraavasti:

"2) että hän on omaksunut sukusiteittensä kautta saamelaiskulttuurin ja ylläpitänyt yhteyttä siihen ja on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty verotusta tai väestökirjanpitoa varten laadittuun viranomaisasiakirjaan lappalaiseksi".

Pykälään ehdotettiin myös lisättäväksi 2 momentti siitä, että saamelaiskäräjät käsittelee hakemukset saamelaisten ottamiseksi vaaliluetteloon ja ilmoitukset vaaliluettelosta poistamiseksi. Tarkoituksena oli tuoda esiin saamelaisten yhteisön ryhmähyväksynnän merkitys käsiteltäessä saamelaiseksi itsensä identifioivan hakemusta vaaliluetteloon merkitsemisestä.

Esityksestä antamassaan mietinnössä (PeVM 12/2014 vp) eduskunnan perustuslakivaliokunta ehdotti, että lain 3 §:ää ei muuteta. Valiokunta viittasi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2011:81 ja lausui muun muassa seuraavaa:

"Valiokunta pitää korkeimman hallinto-oikeuden tapaan muun ohella itseidentifikaatiota ja asian kokonaisharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa tärkeinä. Valiokunta korostaa oikeusvarmuuden merkitystä ja pitää tärkeänä, että saamelaismääritelmään liittynyt epävarmuus poistuu. Valiokunta katsoo, että hallituksen esityksen mukainen 1 momentin 2 kohdan määritelmä, jossa edellytetään henkilön omaksuneen saamelaiskulttuurin sukusiteidensä kautta ja pitäneen siihen yhteyttä, olisi liian tulkinnanvarainen, kun otetaan huomioon myös saamelaiskulttuurin käsitteen epämääräisyys. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu uusi muotoilu voisi johtaa epävarmuuteen ja pykälän 2 momentti korostaisi liikaa ryhmäidentifikaatiota. Näistä syistä valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 3 §:ää ei muuteta, vaan pykälä säilyy nykyisessä muodossaan.

Valiokunta pitää tärkeänä, että saamelaismääritelmää sovellettaessa saamelaiskulttuurin moninaisuus otetaan aidosti huomioon ja huolehditaan kaikkiin saamelaisryhmiin kuuluvien oikeuksista."

Sittemmin hallitus peruutti esityksensä ja lakiehdotus raukesi.

1.1.4 Hallintolaki

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

1.1.5 Oikeusministeriön asetus saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä

Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 2 §:n 1 momentin mukaan vaaliluetteloon hakeutuvan henkilön on liitettävä hakemukseen:

1) luotettava selvitys saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetusta saamen kielen oppimisesta ensimmäisenä kielenä;

2) arkistoviranomaisen todistus siitä, että tietty henkilö on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaisena todistuksessa mainittuun maa-, veronkanto- tai henkikirjaan, sekä lisäksi viranomaisen antama todistus siitä, että hän on kyseisen henkilön jälkeläinen; tai

3) yksilöity tieto, jonka perusteella vaalilautakunta voi todeta, että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

1.2 Kansainvälisoikeudelliset asiakirjat

1.2.1 Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1976 (SopS 8/1976). Sopimuksen 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

1.2.2 YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva sopimus

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1970 (SopS 37/1970). Sopimuksessa sopimusvaltiot tuomitsevat rotusyrjinnän ja sitoutuvat muun ohella kaikin asianmukaisin keinoin viipymättä ryhtymään rotusyrjinnän poistamiseen sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Sopimuksessa käsite "rotusyrjintä" tarkoittaa kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.

Sopimuksen valvontaa varten on perustettu YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea.

YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea antoi vuonna 1990 yleisen suosituksen (General Recommendation No. 8), joka koskee samaistumista tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään. Käsiteltyään eri valtioiden yleissopimuksen nojalla antamia kertomuksia siitä, millä tavoin henkilöiden katsotaan kuuluvan tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään, komitea esitti mielipiteenään, että pääsääntöisesti ryhmään samaistumisen tulisi perustua kysymyksessä olevan henkilön itseidentifikaatioon. Erityisesti Suomen osalta komitea katsoi vuonna 2003 antamissaan suosituksissa, että saamelaisen määritelmä, johon saamelaisia koskevan lainsäädännön soveltaminen perustuu, on liian suppea. Vuonna 2007 antamassaan vastauksessa komitealle Suomen hallitus ilmoitti määritelmän osaltaan perustuvan korkeimman hallinto-oikeuden lain osalta omaksumaan tulkintaan lisäten, että lain muuttamiselle tässä suhteessa ei nähty tarvetta (YK-asiakirja CERD/C/FIN/19, 15.10.2007). Käsiteltyään Suomen hallituksen määräaikaisraporttia keväällä 2009 pidetyssä istunnossaan komitea ilmoitti loppupäätelmissään toistavansa suosituksensa siitä, että sopimusvaltion tulisi antaa enemmän asiaankuuluvaa merkitystä kyseisten henkilöiden itseidentifikaatiolle, kuten komitean edellä mainitussa yleisessä suosituksessa nro 8 (1990) esitetään.

Vuonna 2012 antamassaan suosituksessa komitea pani merkille, että korkein hallinto-oikeus oli tukeutunut komitean aiempiin loppupäätelmiin 26. syyskuuta 2011 tehdyssä päätöksessään, jossa oli määritelty saamelaiskäräjien vaaleissa äänioikeutettu saamelainen. Komitea oli kuitenkin huolestunut siitä, että korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymässä määritelmässä painotettiin riittämättömästi saamelaisten itsemääräämisoikeuksia, jotka oli tunnustettu YK:n julistuksessa alkuperäiskansojen oikeuksista (3 artikla), erityisesti oikeutta määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti (33 artikla) sekä oikeutta siihen, ettei alkuperäiskansoja pakkosulauteta eikä niiden kulttuuria tuhota (5 ja 8 artikla).

Komitea suositteli, että kun sopimusvaltio määrittelee, kenellä on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa, se antaa asianmukaisen painoarvon saamelaisten itsemääräämisoikeudelle, joka liittyy heidän asemaansa Suomessa, heidän oikeudelleen määrätä omasta jäsenyydestään ja oikeudelleen siihen, ettei heitä pakkosulauteta.

1.2.3 Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjinnän kieltämistä koskeva 12. lisäpöytäkirja on tullut Suomen osalta voimaan 1.4.2005. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää kaikkinaisen syrjinnän kiellon. Sen 1 kappaleen mukaan laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista muun ohella kieleen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään tai kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuvaa syrjintää. Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa syrjiä viranomaistoiminnassa artiklan 1 kappaleessa tarkoitetuilla perusteilla. Lisäpöytäkirjan sisältämä syrjinnän kielto soveltuu myös saamelaiskäräjiä koskeviin vaaleihin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka mainitussa yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

1.2.4. Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus

Euroopan neuvoston piirissä solmittu kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus tuli niin Suomen osalta kuin kansainvälisestikin voimaan vuonna 1998 (SopS 1‒2/1998). Sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kansalliseen vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä on oikeus vapaasti valita, haluaako hän tulla kohdelluksi vähemmistön jäsenenä. Sopimusta koskevassa selitysmuistiossa (Explanatory Memorandum) tähdennetään, että tätä ei ole ymmärrettävä niin, että henkilöllä olisi oikeus mielivaltaisesti valita, kuuluuko hän vähemmistöön, vaan subjektiiviseen valintaan tulee erottamattomasti liittyä yksilön identiteetin kannalta merkityksellisiä objektiivisia kriteereitä.

1.2.5 Kansainvälisen työjärjestön alkuperäiskansasopimus

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on vuonna 1989 hyväksynyt Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen n:o 169 (niin sanottu ILO:n alkuperäiskansasopimus). Suomi ei ole ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta, mutta eduskunnan sosiaalivaliokunnan esittämän kannanoton mukaan Suomessa olisi kuitenkin ryhdyttävä toimenpiteisiin ratifioinnin edellytysten luomiseksi. Lisäksi va- liokunnan mukaan on jo ennen sopimuksen ratifiointia pyrittävä lainsäädännössä ja hallinnossa toimimaan yleissopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti (SoVL 11/1990 vp).

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisessa Suomen perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön on hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) yleisperustelujen mukaan pyritty ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa asetettuihin päämääriin. Saamelaisille on ollut tarkoitus turvata sopimuksen edellyttämät oikeudet hallita mahdollisimman laajasti omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurikehitystään sekä osallistua sen suunnitteluun alueellisella ja kansallisella tasolla.

1.2.6 YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista

Alkuperäiskansoilla on YK:n yleiskokouksessa vuonna 2007 hyväksytyn alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen 3 artiklan mukaan itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden perusteella ne määräävät vapaasti poliittisen asemansa ja kehittävät vapaasti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä olojaan.

Alkuperäiskansoilla on 5 artiklan mukaan oikeus ylläpitää ja vahvistaa erillisiä poliittisia, oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä instituutioitaan, säilyttäen samalla oikeutensa osallistua halutessaan täysimääräisesti valtion poliittiseen ja sosiaaliseen elämään sekä talous- ja sivistyselämään.

Julistuksen 8 artiklan mukaan alkuperäiskansoilla ja niihin kuuluvilla yksilöillä on oikeus siihen, ettei niitä pakkosulauteta eikä niiden kulttuuria tuhota. Valtiot tarjoavat tehokkaat järjestelmät, joilla estetään ja hyvitetään muun ohella kaikenlainen pakkosulauttaminen tai -liittäminen.

Alkuperäiskansoilla on 33 artiklan mukaan oikeus määrätä omasta identiteetistään tai jäsenyydestään tapojensa ja perinteidensä mukaisesti. Alkuperäiskansoilla on oikeus määrätä toimielintensä rakenteet ja valita niiden jäsenet omia menettelyjään noudattaen.

Käytettäessä julistuksessa ilmaistuja oikeuksia on 46 artiklan mukaan kunnioitettava kaikkien ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Julistuksessa ilmaistujen oikeuksien käyttämiseen saa kohdistaa ainoastaan lailla säädettyjä rajoituksia kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti. Näiden rajoitusten on oltava syrjimättömiä ja ehdottoman välttämättömiä ainoastaan sen varmistamiseksi, että muiden oikeudet ja vapaudet tunnustetaan ja niitä kunnioitetaan asianmukaisesti ja että demokraattisen yhteiskunnan oikeutetut ja pakottavimmat vaatimukset täyttyvät.

1.3 Saamelaismääritelmän tulkinta

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n johtolauseen mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena. Tämän subjektiiviseen arvioon perustuvan samaistumisen eli niin sanotun itseidentifikaation ohella henkilön määritteleminen saamelaiseksi edellyttää ainakin jonkin kyseisessä pykälässä mainitun objektiivisen edellytyksen täyttymistä. Pykälän 1 kohdan mukaan edellytyksenä on, että henkilö itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään, ja pykälän 2 ja 3 kohdassa säädetään henkilön syntyperää koskevista edellytyksistä.

Kun otetaan huomioon mainitun lain tarkoitus säätää tarkemmin perustuslaissa turvatusta saamelaisten oikeudesta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, objektiivisista edellytyksistä keskeinen on kieltä koskeva peruste, vaikka perustuslain 17 §:n 3 momentti turvaa kielen lisäksi laajemmin myös kulttuuria muun ohella perinteisine elinkeinoineen. Syntyperää koskevat edellytykset on lain valmistelutöiden valossa ymmärrettävä uusiksi ja täydentäviksi perusteiksi, joilla saamelaiskäsitettä oli tarkoitus laajentaa aiemmin sovelletusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että voimassa olevassa saamelaiskäräjistä annetussa laissa on yhtäältä jossain määrin laajennettu saamelaisuuden määritelmää verrattuna ennen vuotta 1996 vallinneeseen oikeustilaan, mutta toisaalta ankkuroitu se itseidentifikaation ohella objektiivisiin kieltä ja syntyperää koskeviin perusteisiin. Nämä objektiiviset kriteerit ovat perustana sille, kuka saamelaiseksi itsensä mieltävä henkilö hyväksytään kyseiseen ryhmään. Itsensä ryhmään samaistavan yksilön oikeuksien rajoittamiselle tulee olla objektiivinen ja kohtuullinen oikeutus, ja rajoituksen tulee olla tarpeellinen koko vähemmistöryhmän hyvinvoinnin ja elinkyvyn kannalta. Vaatimus on omiaan suojaamaan saamelaisväestöä sulauttamiselta pääväestöön ja näin edistämään perustuslain 17 §:ssä sekä edellä kuvatuissa kansainvälisissä asiakirjoissa ilmaistuja tavoitteita alkuperäiskansojen kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista.

Hallituksen esityksessä (HE 284/1994 vp) ehdotettiin, että asetuksella rajattaisiin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukainen maa-, veronkanto- tai henkikirjaan perustuvaan jälkeläisyyteen liittyvä peruste vuoden 1875 luetteloihin. Tätä perusteltiin myös näyttövaikeuksilla. Perustuslakivaliokunta ilmoitti mietinnössään yhtyvänsä 3 §:n lakitekstiin, mutta ei pitänyt tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella mahdollisena asetuksella säätää, että mainitussa lainkohdassa tarkoitettaisiin vain vuoden 1875 tai sitä uudempia luetteloja.

Hallituksen esityksen mukaan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan tarkoituksena oli kiistatta rajoittaa lainkohdassa tarkoitettujen luetteloiden käyttäminen saamelaisuuden perusteena vuoden 1875 tai sitä uudempiin maa-, veronkanto- tai henkikirjoihin. Tästä oli tarkoitus säätää asetuksella. Tällainen rajoitus ei kuitenkaan ilmene itse laista eikä lakiin sisällytetty tältä osin asetuksenantovaltuutta. Asetuksenantovaltuuden poisjättäminen vastasi perustuslakivaliokunnan kantaa. Perustuslakivaliokunta, jonka kannanottoa on lain tarkoituksen tulkinnan kannalta pidettävä ratkaisevana, katsoi, ettei lakia tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaan voida tulkita hallituksen esityksessä tarkoitetulla tavalla. Valiokunta kuitenkin ilmaisi hyväksyvänsä lakitekstin hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisena, ja tämän sisältöisenä laki myös saatettiin voimaan.

Korkein hallinto-oikeus on edellä lausuttuun nähden katsonut, että laki ei sisällä sellaista rajoitusta, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmat luettelot voitaisiin ottaa huomioon polveutumista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti tarkasteltaessa (KHO 2011:81). Lakia ei viitatun ennakkoratkaisun mukaan perustuslakivaliokunnan edellä mainittu kanta (PeVM 17/1994 vp) huomioon ottaen myöskään voitu tulkita niin, että kaikissa tapauksissa vuotta 1875 aikaisemmat luettelomerkinnät olisivat vailla merkitystä tulkittaessa saamelaisen määritelmää ja siten oikeutta äänestää saamelaiskäräjävaaleissa. Ratkaisussaan korkein hallinto-oikeus otti huomioon myös YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean kannanotot siitä, mikä merkitys henkilön itseidentifikaatiolle tulee antaa määriteltäessä hänen kuulumistaan tiettyyn rodulliseen tai etniseen ryhmään. Korkein hallinto-oikeus korosti asiaan liittyvää kokonaisharkintaa ja perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa.

Lakia ja sen 3 §:ää ei ole edellä mainitun vuosikirjapäätöksen jälkeen muutettu. Saamelaiskäräjälain muuttamisesta vuonna 2014 annettuun hallituksen esitykseen (HE 167/2014 vp) sisältyi ehdotus muun muassa kysymyksessä olevan säännöksen muuttamisesta, mutta esitys raukesi hallituksen peruutettua sen. Perustuslakivaliokunta ehti kuitenkin antaa lakiesityksestä mietinnön (PeVM 12/2014 vp), jossa se ehdotti, että lakiehdotuksen 3 §:ää ei muuteta, vaan pykälä säilyy nykyisessä muodossaan. Valiokunta viittasi ratkaisuun KHO 2011:81 ja piti korkeimman hallinto-oikeuden tapaan muun ohella itseidentifikaatiota ja asian kokonaisnaisharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa tärkeinä.

Korkein hallinto-oikeus viittaa ratkaisuun KHO 2011:81 ja toteaa lisäksi seuraavaa.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1–3 kohtaan sisältyvät perusteet ovat pykälän rakenne ja perustelut huomioon ottaen keskenään vaihtoehtoisia edellytyksiä, joiden mukaan saamelaisena itseään pitävä henkilö voidaan todeta saamelaiseksi. Edellä lausuttu huomioon ottaen pykälän 2 kohdassa säädettyä saamelaisuuden perustetta ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavan niin, että hyvin varhaisen esivanhemman merkitseminen mainitussa lainkohdassa tarkoitettuihin luetteloihin automaattisesti johtaisi siihen, että saamelaisiksi olisi katsottava kaikki tällaisen esivanhemman jälkeläiset, jotka ilmoittaisivat pitävänsä itseään saamelaisena. Aina 1500-luvulta peräisin oleviin viranomaisluetteloihin merkittyjen henkilöiden jälkeläisten määrä voisi nousta varsin suureksi ja tosiasiallinen kielellinen ja kulttuurinen yhteys saamelaisiin alkuperäiskansana jäädä hyvin ohueksi. Asiaa arvioitaessa on pidettävä mielessä perustuslaista ilmenevä ja saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:ssä säädetty tavoite suojata saamelaisten kielellistä ja kulttuurista itsehallintoa. Tällä myötävaikutetaan myös muun muassa kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan sopimuksen mukaisesti siihen, ettei saamelaisia pakkosulauteta valtaväestöön. Asiassa sovellettavana oleva laki ei kuitenkaan edellytä, että saamelaiskäräjien kanta ryhmähyväksynnän ilmauksena olisi yksinään ratkaiseva, vaan asia on päätettävä lain 3 §:n mukaisia kriteerejä noudattaen. Näitä sovellettaessa on varmistettava, että kaikki ne saamelaisiksi itsensä kokevat, joiden itseidentifikaatiolle on riittävä, objektiivinen peruste, voivat tulla merkityksi vaaliluetteloon.

Edellä lausuttuun nähden saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohtaa ei ole perusteita tulkita kaavamaisesti siten, että vain vuoden 1875 tai sitä uudemmilla viranomaisluetteloilla olisi merkitystä tai että saamelaisuus mainitun lainkohdan sisältämällä jälkeläisperusteella voisi ulottua kaikissa yksittäistilanteissa yksinomaan neljän sukupolven päähän. Saamelaiskäräjistä annetun lain 1 §:stä ilmenevä lain tarkoitus ja edellä mainitut lain 3 §:n 2 kohdan syntyyn vaikuttaneet näkökohdat huomioon ottaen lainkohtaa ei liioin ole perusteita tulkita niin, että mainittu 2 kohta ei sisältäisi mitään ajallista rajoitusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan mukaista perustetta, jossa edellytetään saamen kielen oppimista ensimmäisenä kielenä, on eräissä tapauksissa esimerkiksi isovanhempien osalta vaikea luotettavasti selvittää ja näyttää toteen. Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohta ja asian luonne huomioon ottaen asiasta ei voida edellyttää esitettävän kaikissa tapauksissa viranomaisselvitystä.

Edellä mainituilla perusteilla saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ää on tulkittava perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti kokonaisuutena tilanteissa, joissa itseidentifikaation perustaksi ei voida esittää aukotonta selvitystä pykälän 1 kohdassa tarkoitetusta kieliperusteesta. Tulkinnan lähtökohtana on sen arvioiminen, pitääkö henkilö itseään saamelaisena ja onko tälle samaistumiselle objektiivisia perusteita. Pykälän 1 kohdan kieliperusteen tueksi esitetyn selvityksen uskottavuus on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen muun ohella huomioon hallintolain 31 §:n säännös asian selvittämisestä ja saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:n 1 momentin 1 kohta. Tulkittaessa saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettua jälkeläisyyttä lähtökohtana on lain tarkoitus huomioon ottaen se, että kaukaisten esivanhempien esiintyminen rekistereissä ei osoita asianomaisen yksin tällä perusteella olevan saamelainen. Vanhoillakin rekisterimerkinnöillä voi kuitenkin olla merkitystä itseidentifikaation ja asian kokonaisarvioinnin kannalta, vaikka pääsääntöisesti esivanhemman esiintyminen vuotta 1875 vanhemmissa luetteloissa ei sellaisenaan osoitakaan asianomaista saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n mukaisesti saamelaiseksi.

Kokonaisarvioinnilla on merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa henkilö lähtökohtaisesti täyttää ainoastaan saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdan mukaisen edellytyksen, mutta lainkohdan mukainen merkintä on ajalta ennen vuotta 1875. Mitä vanhemmasta luettelomerkinnästä on kysymys, sitä vahvempaa selvitystä edellytetään henkilön muista siteistä saamelaiskulttuuriin.

1.4 Ratkaisu valitukseen

Valittaja on ilmoittanut pitävänsä itseään saamelaisena sekä noudattaneensa lapsuudesta asti ja yhä edelleen saamelaista elämäntapaa. Tämän itseidentifikaation ohella jonkin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädetyn objektiivisen kriteerin tulee olla käsillä.

Valittaja on vaaliluetteloon hakeutuessaan ilmoittanut, että hänen isänsä olisi voitu merkitä vaaliluetteloon, koska hänen isoisänsä isoisä oli saamelainen poropaimentolainen Nils Suikki, ja hänen äitinsä olisi voitu merkitä vaaliluetteloon, koska hän polveutuu vuoden 1739 maakirjaan lappalaiseksi merkitystä Pehr Persson Eirasta. Valituksessaan valittaja on perustellut merkitsemistään vaaliluetteloon itseidentifikaatiollaan, saamelaiskulttuurin mukaisella elämäntavallaan ja polveutumisellaan sellaisista henkilöistä, jotka on merkitty metsä- ja kalastajalappalaiseksi maa- ja veronkantokirjaan. Hän on myös todennut, että hänen isoäitinsä D (1890–1971) on lapsena oppinut saamen kielen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että viranomaisselvityksen puuttuminen asiasta ei osoita sitä, etteikö valittajan isovanhemman ensimmäisenä oppima kieli olisi voinut olla saame. Valittaja ei kuitenkaan ole esittänyt asiasta sellaista selvitystä, jonka perusteella häntä voitaisiin pitää saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 1 kohdan nojalla saamelaisena.

Valittaja on esittänyt arkistoviranomaisen todistuksen, jonka mukaan hän on vuoden 1739 maakirjaan lappalaisten joukkoon merkityn Pehr Persson Eiran ja vuoden 1762 maakirjaan lappalaisten joukkoon merkityn Johan Pärsson Kallatsin jälkeläinen. Aikaisemmin lausuttu huomioon ottaen valittajan ei kuitenkaan voida pelkästään tällä perusteella katsoa olevan saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu saamelainen.

Valittajan saamelaisuuteen liittyvän itseidentifikaation aitoutta ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Kun kuitenkin otetaan huomioon, ettei valittaja ole esittänyt riittävää selvitystä isovanhempansa ensimmäisenä oppimasta kielestä ja se, että valittajan esittämä saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetut merkinnät ovat niinkin kaukaa kuin vuosilta 1739 ja 1762, valittajan ei voida katsoa esittäneen sellaista selvitystä, että häntä voitaisiin kokonaisharkinnankaan perusteella pitää saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuna saamelaisena. Valitus on tämän vuoksi hylättävä.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, valittajalle ei ole määrättävä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusinemi, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Eija Siitari. Asian esittelijä Riitta Kreula.

 
Julkaistu 30.9.2015