Muu päätös 316/2016

Iso Kortejärven vedenkorkeutta koskeva asia (Kouvola)

Antopäivä: 5.2.2016
Taltionumero: 316
Diaarinumero: 1098/1/14

Asia Vesitalousasiaa koskeva valitus

Valittajat A ja B

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 3.3.2014 n:o 14/0087/2

Asian aikaisempi käsittely

Asian taustaa

Uudenmaan läänin maaherra oli 9.2.1937 antamallaan päätöksellä n:ot 557 ja 10817/151/35 myöntänyt perustetulle järvenlaskemisyhtiölle luvan Jaalan kunnan Jaalan ja Palojärven kylissä olevien Iso- ja Vähä-Kortejärven sekä Iso- ja Vähä-Ruhmasjärven laskemiseen 17.8.1934 päivätyn suunnitelman mukaisesti noudattaen vesioikeuslain säännöksiä ja päätöksessä mainittuja ehtoja. Päätöksessä oli muun muassa määrätty, että työn suorittamisen jälkeenkin on jatkuvasti huolehdittava siitä, että peratut osat pysyvät kunnossa.

C, D, E, F, G ja H olivat 26.9.2007 Itä-Suomen ympäristö­lupavirastossa vireille panemassaan hakemuksessa pyytäneet Iso Kortejärven vedenkorkeuden määräämistä Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman lainvoimaisen päätöksen mukaiseksi. Tämä tarkoittaa päätösasiakirjoissa mainittuna kesävedenkorkeutena lukemaa N60 +76,99 m. Samalla tulee kumota Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen valvontakirjeessä 1.10.2003 sanottu lähtöojan (Kortesalmenojan) perkauksen yhteydessä rakennettavaksi määrätyn pohjapadon avulla saavutettava vedenkorkeus N60 +77,25 m.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto oli 17.9.2008 antamansa päätöksen nro 122/08/1 ratkaisussa todennut, että se oli käsitellyt hakemuksen vesilain (264/1961) 14 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisena asiana, jossa kysymys oli siitä, mikä on Iso Kortejärven vedenkorkeuden laillinen tila.

Ympäristölupavirasto oli katsonut, että Iso Kortejärven vedenkorkeuden suhteen oli noudatettava voimassa olevaa asiaa koskevaa päätöstä, joka oli 9.2.1937 annettu "Uudenmaan läänin Maaherran päätös Jaalan kunnan Jaalan ja Palojärven kylissä olevain Iso- ja Vähä-Kortesjärven sekä Iso- ja Vähä-Ruhmasjärven laskemislupaa koskevassa asiassa".

Maaherran päätökseen liittyvän suunnitelman mukaan Iso Kortejärvessä laskemisen määrä tuli olemaan: keskitulvavesi 0,67 m, kesävesi 0,74 m ja matalavesi 0,67 m. Vastaavasti vedenkorkeudet tulivat olemaan: 11,33 m, 11,13 m ja 11,03 m. Nämä hankkeessa käytetyssä korkeus­tasossa ilmoitetut lukemat vastaavat N60 -järjestelmässä korkeuksia: +77,19 m, +76,99 m ja +76,89 m.

Vaasan hallinto-oikeus oli 2.12.2009 antamansa päätöksen n:o 09/0390/1 pääasiaratkaisussa hylännyt I:n ja hänen asiakumppaniensa sekä muiden valitukset Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus oli 3.2.2012 antamallaan päätöksellä taltionumero 173 I:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen johdosta kumonnut hallinto-oikeuden päätöksen n:o 09/0390/1 pääasiaratkaisun osalta ja ympäristölupaviraston päätöksen n:o 122/08/1 ja palauttanut asian Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueelle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus on mainitun päätöksensä perusteluissa kohdassa Ratkaistava kysymys lausunut, että Uudenmaan läänin maaherra on 9.2.1937 antamallaan päätöksellä myöntänyt J:n, K:n ja L:n hakemuksesta luvan pääasiallisesti maan parantamista tarkoittavalle järvien laskemiselle Jaalan kunnan Jaalan ja Palojärven kylissä. Eräät järvien omistajat olivat vuonna 1934 tekemässään yhtiösopimuksessa sitoutuneet toteuttamaan suunnitelman sekä vastaamaan hankkeesta. Yhtiön toimitsijoiksi oli valittu hakemuksen tehneet J, K ja L. Maaherran päätöksen mukaan laskemisyrityksen osakkaiden on työn suorittamisen jälkeenkin jatkuvasti huolehdittava siitä, että peratut osat pysyvät kunnossa. Pöytäkirjasta, joka on pidetty 23.9.1940 toimitetusta loppukokouksesta eli niin sanotusta luovutuskokouksesta, ilmenee, että järvien laskemistyö on päättynyt ja osakkaat ovat hyväksyneet työn sekä suostuneet ottamaan sen vastaan.

Maaherran päätöksessä on siihen liittyvän suunnitelman mukaisesti vahvistettu kysymyksessä olevan Iso Kortejärvi -nimisen järven vedenkorkeudeksi lukemat, joita N60 -järjestelmässä vastaavat korkeudet +77,19 m (keskitulvavesi), +76,99 m (kesävesi) ja +76,89 m (matala vesi).

Nyt esillä olevassa asiassa on kysymys Iso Kortejärven laillisesta vedenkorkeudesta. Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa I:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen johdosta ratkaistavana, onko C:n ynnä muiden Itä-Suomen ympäristölupavirastolle vuonna 2007 tekemän hakemuksen johdosta annetun päätöksen mukaisesti järven laillisena vedenkorkeutena edelleen pidettävä maaherran päätöksen mukaisia korkeuksia vai joitakin muita korkeuksia.

Edelleen korkein hallinto-oikeus on mainitun päätöksensä perusteluissa kohdassa Oikeudellinen arviointi ja lopputulos lausunut, että lähtökohtaisesti Iso Kortejärven vedenkorkeus on määrättävä edelleen voimassa olevan luvan eli maaherran päätöksen mukaisesti. Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että järven vedenkorkeus on ainakin vuodesta 2002 lähtien ollut huomattavasti mainitussa päätöksessä määrättyä korkeammalla. Kun toisaalta otetaan huomioon, että kuivatusyhtiö on saadun selvityksen mukaan laiminlyönyt laskuojan kunnossapidon pitkään myös sitä edeltäneellä ajalla, voidaan pitää todennäköisenä, että vedenkorkeus on noussut jo ennen vuotta 2002. Asiassa on kuitenkin jäänyt luotettavasti selvittämättä, mihin tasoon ja missä vaiheessa vedenkorkeuden voitaisiin katsoa vakiintuneen maaherran päätöksen mukaisesta tasosta poikkeavaksi.

Maaherran päätöksen noudattaminen eli järven vedenpinnan laskeminen laskuojan kunnossapidolla ei edellytä erillistä lupaa. Tähän liittyen on kuitenkin samalla otettava huomioon, että rantojen maankäyttö on ainakin osittain sopeutunut päätöksessä tarkoitettua korkeampaan vedenkorkeuteen.

Mikäli Iso Kortejärven vedenkorkeus on pitkäaikaisesti vakiintunut maaherran päätöksessä määriteltyjä tasoja korkeammalle, maaherran päätöksen ei voida enää katsoa osoittavan laillista vedenkorkeutta. Asiakirjoissa ei ole asiasta riittävää selvitystä.

Näissä oloissa hallinto-oikeuden päätös pääasiaratkaisun osalta ja ympäristölupaviraston päätös on kumottava ja asia palautettava kokonaisuudessaan laillisen vedenkorkeuden määrittämiseksi aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Asiaa uudelleen käsiteltäessä sovelletaan 1.1.2012 voimaan tulleen vesilain säännöksiä. Järven laillisen vedenkorkeuden määrittämiseksi asiassa on ensin selvitettävä, onko vedenkorkeus pitkän ajan kuluessa pysyvästi vakiintunut tietylle tasolle. Mikäli selvitys osoittaa, että vedenkorkeus on vakiintunut tasoon, johon myös maankäyttö on sopeutunut, 1.1.2012 voimaan tulleen vesilain säännökset mahdollistavat sen, että viranomaiset voivat tarpeelliseksi katsottavalla tavalla puuttua maaherran päätöksen pysyvyyteen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston nyt kysymyksessä oleva päätös

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on nyt kysymyksessä olevalla päätöksellään 21.5.2013 n:o 95/2013/2 katsonut ratkaisunaan, että Iso Kortejärven laillisena vedenkorkeutena on edelleen pidettävä Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman päätöksen n:ot 557 ja 10817/151/35 mukaisia vedenkorkeuksia.

Maaherran päätöksessä on siihen liittyvän suunnitelman mukaisesti vahvistettu Iso Kortejärven tuleviksi vedenkorkeuksiksi hankkeen korkeustasossa +11,33 m (keskitulvavesi), +11,13 m (kesävesi) ja +11,03 m (matalavesi), joita N60 -korkeusjärjestelmässä vastaavat korkeudet +77,19 m (keskitulvavesi), +76,99 m (kesävesi) ja +76,89 m (matala­vesi).

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

= = =

Korkeimman hallinto-oikeuden palautuspäätös ja asiassa saadut lisäselvitykset

Korkeimman hallinto-oikeuden 3.2.2012 antaman palautuspäätöksen taltionumero 173 pääasiaratkaisun perustelujen mukaan lähtökohtaisesti Iso Kortejärven vedenkorkeus on määrättävä edelleen voimassa olevan luvan eli Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman päätöksen mukaisesti. Korkein hallinto-oikeus on katsonut asiakirjoista kuitenkin ilmenevän, että järven vedenkorkeus on ainakin vuodesta 2002 lähtien ollut huomattavasti mainitussa päätöksessä määrättyä korkeammalla. Korkein hallinto-oikeus on pitänyt myös todennäköisenä, että vedenkorkeus on noussut jo ennen vuotta 2002, koska saadun selvityksen mukaan kuivatusyhtiö oli laiminlyönyt laskuojan kunnossapidon pitkään myös sitä edeltäneeltä ajalta. Asiassa on kuitenkin jäänyt luotettavasti selvittämättä se, mihin tasoon ja missä vaiheessa vedenkorkeuden voitaisiin katsoa vakiintuneen maaherran päätöksen mukaisesta tasosta poikkeavaksi. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus on katsonut, että järven laillisen vedenkorkeuden määrittämiseksi asiassa on ensin selvitettävä, onko vedenkorkeus pitkän ajan kuluessa pysyvästi vakiintunut tietylle tasolle.

Aluehallintovirasto on varannut hakijoille tilaisuuden toimittaa luotettavaa selvitystä siitä, missä tasossa Iso Kortejärven vedenkorkeus on ollut ennen vuotta 2002, sekä selvitystä järven maankäyttömuodoista ja niiden sopeutumisesta vallinneisiin vedenkorkeuksiin eri vuosikymmeninä ja nykyään. Myös Iso Kortejärven rantakiinteistöjen ja vesialueen omistajilla sekä muilla asianosaisilla on hakemuksen uudelleen kuuluttamisen yhteydessä ollut tilaisuus tehdä muistutuksia ja esittää mielipiteitä sekä toimittaa uusia lisäselvityksiä asiasta. Hakijat sekä useat rantakiinteistöjen omistajista ovat toimittaneet aluehallintovirastoon lisäselvityksinä muun muassa runsaasti valokuvia omistamiensa kiinteistöjen ranta-alueilta eri vuosikymmenten ajoilta sekä kuvailleet omia havaintojaan vallinneista vedenkorkeuksista ja ranta-alueiden olosuhteista järven laskemisen jälkeiseltä ajalta aina 1940-luvulta lähtien nykypäivään asti. Iso Kortejärven vedenkorkeuksista ei ole kuitenkaan suoritettu järjestelmällisiä mittauksia ja asianosaisten muistikuvat ja mielipiteet eri vuosikymmenten aikana vallinneista vedenkorkeuksista poikkeavat suuresti toisistaan.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Aluehallintovirasto on käsitellyt hakemuksen vesilain (587/2011) 18 luvun 8 §:n 1 momentin mukaisena asiana, jossa on kysymys siitä erimielisyydestä, mikä on Iso Kortejärven laillinen vedenkorkeus.

Aluehallintovirasto on katsonut, että asiassa aikaisemmin toimitettujen selvitysten ja uusien lisäselvitysten perusteella ei voida luotettavasti todeta, milloin Iso Kortejärven laskuoja on ainakin osittain säännöllisten kunnossapitoperkausten laiminlyönnin seurauksena tukkeutunut ja kasvanut umpeen siten, että siitä on aiheutunut vedennousua Iso Kortejärvessä. Järven vedenkorkeuksista ennen vuotta 2002 ei ole toimitettu aluehallintovirastolle luotettavia mittaustuloksia ja asianosaisten muistikuvat ja käsitykset eri vuosikymmeninä vallinneista vedenkorkeuksista poikkeavat suuresti toisistaan. Asiassa toimitettujen kaikkien selvitysten ja mittaustulosten perusteella ei voida luotettavasti todeta, että vedenkorkeus Iso Kortejärvessä olisi pitkäaikaisesti vakiintunut tietylle maaherran päätöksestä poikkeavalle korkeammalle tasolle.

Edellä sanotun perusteella aluehallintovirasto on todennut, että Iso Kortejärven laillisena vedenkorkeutena on edelleen pidettävä Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman päätöksen n:ot 557 ja 10817/151/35 mukaisia vedenkorkeuksia. Lupa on myönnetty vesioikeuslain säännösten nojalla maanviljelysinsinööri M:n hanketta varten laatiman 17.8.1934 päivätyn suunnitelman mukaisesti ja se on koskenut silloisessa Jaalan kunnassa Jaalan ja Palojärven kylissä olevien Iso- ja Vähä-Kortejärven sekä Iso- ja Vähä-Ruhmasjärven laskemista. Paasilahden suunnitelman mukaan Iso Kortejärvessä laskemisen määräksi tuli keskitulvavedellä 0,67 m, kesävedellä 0,74 m ja matalavedellä 0,67 m. Siten Iso Kortejärven vedenkorkeuksiksi tulivat hankkeen korkeustasossa +11,33 m (keskitulvavesi), +11,13 m (kesävesi) ja +11,03 m (matalavesi), joita N60 -korkeusjärjestelmässä vastaavat korkeudet +77,19 m (keskitulvavesi), +76,99 m (kesävesi) ja +76,89 m (matala­vesi).

Asiassa toimitettujen selvitysten ja vuodesta 2002 alkaen suoritettujen harvalukuisten ja epäsäännöllisten vedenkorkeusmittausten perusteella aluehallintovirasto on todennut, että Iso Kortejärven vedenkorkeudet ovat vuoden 2002 jälkeen olleet selvästi korkeammalla, kuin sanotussa maaherran päätöksessä on tarkoitettu. Käytettävissä olevien mittaustietojen perusteella kesävedenkorkeus on ollut keskimäärin noin 30 cm korkeammalla kuin maaherran päätöksessä on tarkoitettu. Iso Kortejärven nykyiseen vedenkorkeuteen vaikuttaa ja alimmat vedenkorkeudet määrittelee Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen valvontakirjeessään 1.10.2003 antamasta kehotuksesta järven luusuaan rakennettu pohjapato, jonka harjankorkeus on N60 +77,25 m. Pohjapato ei kuitenkaan määrää järven vedenkorkeutta tulvatilanteissa. Pohjapadolla ei ole vesilain mukaista lupaa.

Olosuhteet ja rantojen käyttö Iso Kortejärven ranta-alueilla ovat kuitenkin vuonna 1940 loppuun saatetun järven laskemisen jälkeen oleellisesti muuttuneet. Osalle ranta-alueita on laadittu rantakaava ja ranta-alueet ovat nykyään suurelta osin loma- ja virkistyskäytössä. Rantojen maankäyttö on huomattavalta osin sopeutunut maaherran päätöksessä tarkoitettua korkeampaan vedenkorkeuteen. Järven vedenkorkeuden laskemisesta aiheutuisi siten haittoja järven tilalle ja virkistyskäytölle. Toisaalta rannoilla harjoitetaan kuitenkin edelleen jossain määrin myös maa- ja metsätaloutta, joille nykyisestä vedenkorkeudesta aiheutuu haittoja. Nykyisestä vedenkorkeudesta aiheutuu haittoja hakijoiden harjoittamalle metsätaloudelle ja heidän omistamilleen kiinteistöille sekä järven rannoilta lunastetuille vesijättömaille.

Aluehallintovirasto on todennut, että lainvoimaista vesioikeuslain mukaista lupaa voidaan muuttaa vain uudella vesilain mukaisella hakemuksella ja sen pohjalta tehtävällä päätöksellä. Asiassa ei ole tehty maaherran vuoden 1937 päätöksen muuttamista, tarkistamista, selventämistä tai korvaamista koskevaa hakemusta eikä myöskään Iso Kortejärven keskivedenkorkeuden nostamista koskevaa hakemusta. Aluehallintovirasto ei voi myöskään vesilain 19 luvun 16 §:n nojalla omasta aloitteestaan ottaa maaherran päätöksen selventämistä tai korvaamista käsiteltäväkseen, koska asia on edellä sanotun perusteella epäselvä eikä asian käsittely ole aluehallintovirastossa vireillä olevan muun asian käsittelyn vuoksi välttämätöntä. Myöskään vesilain 3 luvun 24 §:n mukaista hakemusta maaherran päätöksen määräämiseksi raukeamaan ei ole tehty pykälässä edellytetyllä tavalla ja sen lisäksi hanke ei ole ainakaan kokonaan menettänyt alkuperäistä merkitystään, luvanhaltijaa ei ole tässä yhteydessä yritetty saada selville eikä luvanhaltija ole raukeamaan määräämistä pyytänyt.

Sovelletut oikeusohjeet

Vesilaki (587/2011) 18 luku 8 § 1 momentti, 19 luku 3 § 2 momentti,

4 § 2 momentti ja 16 §, 3 luku 24 § sekä 6 luku 1 §, 3 § ja 9 §

Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa, siltä osin kuin nyt on kysymys

A on valituksessaan vaatinut, että aluehallintoviraston päätös kumotaan ja vedenkorkeuden määräämistä koskeva hakemus hylätään. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen viranomaislausunnossaan 1.10.2003 määräämä pitkään vallinnut vedenkorkeus N60 +77,25 m on vahvistettava Iso Kortejärven alivedenkorkeudeksi. Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antama päätös on määrättävä raukeamaan Iso Kortejärven osalta. Hallinto-oikeuden tulee järjestää Iso Kortejärvellä katselmus. Hakijoiden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston tulee korvata valittajien oikeudenkäyntikulut.

Vaatimuksia on perusteltu muun muassa sillä, että aluehallintovirasto on laiminlyönyt viranomaisella olevan selvitysvelvollisuuden. Korkein hallinto-oikeus on edellyttänyt selvitettäväksi, onko vedenkorkeus pitkän ajan kuluessa pysyvästi vakiintunut tietylle tasolle. Pitkään jatkunut maaherran päätöstä korkeampi vedenkorkeus olisi ollut todettavissa eri aikoina lunastettujen vesijättöjen rajoista ja rantaviivasta. Aluehallinto­virasto toteaa perusteluissaan virheellisesti, että rannoilla harjoitetaan edelleen jossain määrin maa- ja metsätaloutta, jolle nykyisestä vedenkorkeudesta aiheutuu haittoja. Maataloutta ei harjoiteta koko Iso Kortejärven valuma-alueella ollenkaan. Metsätaloudelle vakiintunut vedenkorkeus ei aiheuta haittaa. Laskuhankkeen tarkoituksena oli maatalousmaan kuivattaminen, joten hanke on menettänyt merkityksensä. Viranomaisten tulee ottaa vesienhoitolain mukaiset vesienhoitosuunnitelmat huomioon päätöksiä tehdessään. Hakijoiden intressi ei voi olla laillisen vedenkorkeuden selvittäminen, vaan vedenpinnan merkittävä laskeminen. Vedenkorkeuden laskeminen maaherran päätöksen mukaisesti edellyttää vesilain 6 luvun mukaista keskiveden pysyvän laskemisen menettelyä.

B on valituksessaan vaatinut, että aluehallintoviraston päätös kumotaan. Viranomaisten on ryhdyttävä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ja vesilain 3 luvun 24 §:n 1 momentin mukaisiin toimenpiteisiin maaherran 9.2.1937 tekemän päätöksen kumoamiseksi. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen viranomaislausunnossaan 1.10.2003 määräämä pitkään vallinnut vedenkorkeus N60 +77,25 m on vahvistettava Iso Kortejärven alivedenkorkeudeksi. Asiassa toimivaltainen viranomainen on määrättävä dokumentoidusti selvittämään prosessin aikana esitettyjen asioiden todenperäisyys sekä toteamaan vallitseva tilanne. Väite, että järven pinta olisi noussut pohjapadon rakentamisen seurauksena, ei pidä paikkaansa. Päinvastoin järven pinta laski noin 30 cm. Aluehallintovirasto ja hakijat tulee velvoittaa korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut ja järven ekologisesta kunnostamisesta aiheutuvat kustannukset. Käsittelystä ja toimeenpanosta mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia ei tule kohdistaa valittajille, jotka ovat asiassa vahinkoa kärsivä osapuoli.

Valittajat ovat perustelleet vaatimuksiaan muun muassa sillä, että hakijoiden väitteet vedenkorkeuden aiheuttamista haitoista eivät pidä paikkaansa. Aluehallintovirasto ei ole selvittänyt asiaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ja hallintolain edellyttämällä tavalla. Asiakirjoista käy ilmi, että 26.11.2007 päivätyn silloisen Jaalan kunnan maaseutuasiamieheltä saadun lausunnon mukaan maanviljelyä ei ole harjoitettu Iso Kortejärven rannoilla vuoden 1986 jälkeen. Metsätaloudelle vakiintunut vedenkorkeus ei aiheuta haittaa. Maaherran vuoden 1937 päätös on menettänyt alkuperäisen merkityksensä kaikilta osin. Iso Kortejärvi on arvokas pohjavesijärvi, jonka vedenpinnan laskemisesta seuraisi rantaviivan siirtyminen useita metrejä, järven rehevöityminen ja veden laadun heikkeneminen. Tästä aiheutuisi vakavia haittoja järven ekologialle ja virkistyskäytölle. Vedenlasku vaikuttaisi haitallisesti rannan läheisyydessä sijaitsevien pohjavesikaivojen vedenkorkeuteen.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on ilmoittanut, ettei sillä ole valitusten johdosta lausuttavaa.

C, D, E, F, G ja H ovat antaneet valitusten johdosta vastineen. Valitukset tulee hylätä. Vaatimukset tulee jättää tutkimatta niiltä osin kuin ne eivät ole tämän hakemusasian yhteydessä tutkittavia. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä joka tapauksessa sillä perusteella, että saatava ratkaisu on kaikkien kannalta tarpeellinen Iso Kortejärven laillista vedenkorkeutta koskevan epäselvyyden poistamiseksi.

Aluehallintovirastolla on ollut päätöstä tehdessään käytettävissä ne selvitykset, joita hakijat ja valittajat ovat pyynnöstä toimittaneet. Vedenkorkeustietoja on kuitenkin saatavilla vasta vuodesta 2002 lähtien muutama mittaustieto. Muistikuvat ja käsitykset eri vuosikymmenten aikana vallinneista vedenkorkeuksista poikkeavat suuresti toisistaan. Ne, jotka väittävät veden korkeuden vakiintuneen päätöksestä poikkeavalle tasolle, eivät ole näyttäneet väitettään toteen.

Aluehallintovirasto on päätöksessään todennut, että lopputulokseen on päädyttävä, koska vuoden 1937 päätöksen muuttamista tai vedenkorkeuden nostamista koskevaa hakemusta ei ole tehty. Näin ollen valituksissa esitetyillä väitteillä, järven rantakiinteistöjen virkistyskäytön lisääntymisellä, vedenkorkeutta puoltavien määrällä, peltokäytön mahdollisella vähenemisellä tai hakijoiden ja lupaviranomaisen arvostelulla ei ole merkitystä asiaa ratkaistaessa.

Vesilain mukaan lupaviranomainen voi tietyissä olosuhteissa hakemuksesta määrätä luvan raukeamaan. Tässä asiassa ei sellaista hakemusta ole tehty. Toteutettu järvienlaskuhanke on koskenut useita järviä ja vedenkorkeus on päätöksellä määrätty. Olennaista ei tässä asiassa ole, onko järvenlaskuyhtiötä olemassa. Asiassa osallisia ovat kiinteistöt, joihin hanke on vaikuttanut.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut lausunnon valituksista ja vastineista. Aluehallintovirasto on viitannut päätökseensä ja sen perusteluihin.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on ilmoittanut, ettei sillä ole vastineiden johdosta lausuttavaa.

B on antanut vastineiden johdosta vastaselityksen.

A on antanut vastineiden johdosta vastaselityksen.

C ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen A:n ja B:n vastaselityksiin.

A ja B ovat antaneet vastineet C:n vastaukseen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, jättänyt tutkimatta A:n ja B:n vaatimukset pohjapadon avulla määräytyvän Iso Kortejärven vedenkorkeuden vahvistamisesta ja vaatimukset Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antamien päätösten n:ot 557 ja 10817/151/35 rauettamisesta sekä hylännyt A:n vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta sekä A:n ja B:n muiden ohella tekemät valitukset Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä ja heidän vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti siltä osin kuin nyt on kysymys:

Tutkimatta jätetyt vaatimukset

Hallintolainkäyttölain 5 §:n mukaan päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta.

Vesilain (587/2011) 11 luvun 1 §:n mukaan hakemusasioiden käsittelyyn lupaviranomaisessa sovelletaan hallintolain lisäksi mainitun luvun säännöksiä. Saman luvun 2 §:n mukaan asia pannaan vireille lupaviranomaisessa kirjallisella hakemuksella.

Vesilain 3 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi hakemuksesta määrätä, että lupa raukeaa, jos: 1) luvanhaltijaa ei enää ole taikka luvanhaltijaa ei voida hankaluudetta saada selville; 2) hanke on menettänyt alkuperäisen merkityksensä; tai 3) luvanhaltija sitä pyytää.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan pohjapato Iso Kortejärven luusuaan on rakennettu Vähä- ja Iso Kortejärven välisen uoman perkauksen yhteydessä vuonna 2003. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on lausunnossaan 1.10.2003 E:lle todennut, että uoman kunnossapidon laiminlyömisen johdosta laskuojaan on syntynyt uusi luonnontila ja että vedenkorkeuden muutos voi aiheuttaa vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n mukaisia seurauksia. Hankkeelle olisi näin ollen haettava ympäristölupaviraston lupa. Ympäristökeskus kuitenkin katsoi, että laskuojan varressa olevien metsätilojen kuivatusta voidaan parantaa laskuojaa perkaamalla, jos järven vedenkorkeuden muutokset estetään pohjapadolla, jonka harjankorkeus olisi N60 +77,25 m ja harjanleveys vähintään 3 metriä.

Pohjapadolle ei ole haettu ympäristölupaviraston eikä myöhemmin aluehallintoviraston lupaa. Aluehallintovirasto ei voi käsitellä pohjapadon rakentamis- tai pysyttämisasiaa ilman vesilain mukaista hakemusta.

Samoin maaherran päätöksen rauettamisasiaa aluehallintovirasto voi käsitellä vain hakemuksesta. Rauetusta ei ole haettu aluehallintovirastolta.

Hallinto-oikeus ensiasteena ei ole toimivaltainen käsittelemään lupa- eikä rauettamisasiaa. = = =

Katselmuspyynnön hylkääminen

Asian ratkaisun kannalta olennaiset tosiseikat käyvät ilmi hallinto-oikeuden käytettävissä olevista asiakirjoista, joten katselmus on ilmeisen tarpeeton.

Perustelut pääasiaratkaisun osalta

Uudenmaan läänin maaherra on 9.2.1937 antamallaan päätöksellä n:ot 557 ja 10817/151/35 myöntänyt perustetulle järvenlaskemisyhtiölle luvan Jaalan kunnan Jaalan ja Palojärven kylissä olevien Iso- ja Vähä-Kortejärven sekä Iso- ja Vähä-Ruhmasjärven laskemista varten lähistöllä olevien viljelysmaiden parantamiseksi maanviljelysinsinööri M:n sitä varten laatiman ja 17.8.1934 päivätyn suunnitelman mukaisesti noudattaen vesioikeuslain säännöksiä ja päätöksessä mainittuja ehtoja.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksensä 3.2.2012 taltionumero 173 oikeudellisessa arviossa todennut, että lähtökohtaisesti Iso Kortejärven vedenkorkeus on määrättävä edelleen voimassa olevan luvan eli maaherran päätöksen mukaisesti. Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että järven vedenkorkeus on ainakin vuodesta 2002 lähtien ollut huomattavasti mainitussa päätöksessä määrättyä korkeammalla. Kun toisaalta otetaan huomioon, että kuivatusyhtiö on saadun selvityksen mukaan laiminlyönyt laskuojan kunnossapidon pitkään myös sitä edeltäneeltä ajalta, voidaan pitää todennäköisenä, että vedenkorkeus on noussut jo ennen vuotta 2002. Asiassa on kuitenkin jäänyt luotettavasti selvittämättä, mihin tasoon ja missä vaiheessa vedenkorkeuden voitaisiin katsoa vakiintuneen maa­herran päätöksen mukaisesta tasosta poikkeavaksi.

Maaherran päätöksen noudattaminen eli järven vedenpinnan laskeminen laskuojan kunnossapidolla ei edellytä erillistä lupaa. Tähän liittyen on kuitenkin samalla otettava huomioon, että rantojen maankäyttö on ainakin osittain sopeutunut päätöksessä tarkoitettua korkeampaan vedenkorkeuteen.

Asiaa uudelleen käsiteltäessä on sovellettu 1.1.2012 voimaan tulleen uuden vesilain säännöksiä. Järven laillisen vedenkorkeuden määrittämiseksi aluehallintoviraston on ollut selvitettävä, onko vedenkorkeus pitkän ajan kuluessa pysyvästi vakiintunut tietylle tasolle. Korkein hallinto-oikeus on katsonut, että mikäli Iso Kortejärven vedenkorkeus on pitkäaikaisesti vakiintunut tasoon, johon myös maankäyttö on sopeutunut, uuden vesilain säännökset mahdollistavat sen, että viranomaiset voivat tarpeelliseksi katsottavalla tavalla puuttua maaherran päätöksen pysyvyyteen. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus oli palauttanut asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Iso Kortejärvestä ei ole säännöllisiä vedenkorkeushavaintoja. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on todennut järven lasku-uoman umpeen kasvamisen rumpulausunnossaan vuonna 1983. Ympäristökeskus on tehnyt yksittäisiä vedenkorkeuksia vuosina 2002–2007. Vedenkorkeus on vaihdellut välillä N60 +77,09–77,57 m. Alin vedenkorkeus +77,09 m on havaittu pohjapadon rakentamisen jälkeen 24.8.2006. Hakijoiden selityksessä 8.11.2012 aluehallintovirastossa on ilmoitettu vedenkorkeuksien vaihdelleen välillä +77,21–77,29 m ajalla 8.5.–22.6.2012. Osapuolten esittämien eri aikoina otettujen valokuvien perusteella ei ole mahdollista arvioida vallitsevaa vakiintunutta vedenkorkeutta.

Aluehallintovirasto on käsitellyt hakemuksen vesilain (587/2011) 18 luvun 8 §:n 1 momentin mukaisena asiana, jossa on kysymys siitä erimielisyydestä, mikä on Iso Kortejärven laillinen vedenkorkeus.

Hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirastokin, että asiassa aikaisemmin toimitettujen selvitysten ja uusien lisäselvitysten perusteella ei voida luotettavasti todeta, milloin Iso Kortejärven laskuoja on ainakin osittain säännöllisten kunnossapitoperkausten laiminlyönnin seurauksena tukkeutunut ja kasvanut umpeen siten, että siitä on aiheutunut vedennousua Iso Kortejärvessä. Järven vedenkorkeuksista ennen vuotta 2002 ei ole esitetty luotettavia mittaustuloksia. Asianosaisten muistikuvat ja käsitykset eri vuosikymmeninä vallinneista vedenkorkeuksista poikkeavat suuresti toisistaan. Asiassa toimitettujen kaikkien selvitysten ja mittaustulosten perusteella ei voida luotettavasti todeta, että vedenkorkeus Iso Kortejärvessä olisi pitkäaikaisesti vakiintunut tietylle maaherran päätöksestä poikkeavalle korkeammalle tasolle.

D:n ja hänen asiakumppaniensa vireille paneman hakemuksen luonteesta johtuen aluehallintovirasto ei ole tässä asiassa voinut vaatia hakijalta eikä keneltäkään muultakaan enempää selvityksiä tai hakemusta muusta vedenkorkeudesta. Edellä sanotun perusteella hallinto-oikeus katsoo, että aluehallintovirasto ei ole tehtyjen selvitysten perusteella voinut päätyä muuhun lopputulokseen kuin, että Iso Kortejärven laillisena vedenkorkeutena on edelleen pidettävä Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman päätöksen n:ot 557 ja 10817/151/35 mukaisia vedenkorkeuksia. Nykyisestä vedenkorkeudesta saattaa aiheutua haittoja metsätaloudelle ja järven rannoilta lunastetuille vesijättömaille. Hallinto-oikeus katsoo, ettei aluehallintoviraston päätöstä ole syytä tutkituissa valituksissa esitetyistä perusteista kumota tai muuttaa.

Lainvoimaista vesioikeuslain mukaista lupaa voidaan muuttaa vain uudella vesilain mukaisella hakemuksella ja sen pohjalta tehtävällä päätöksellä. Asiassa ei ole tehty maaherran vuoden 1937 päätöksen muuttamista, tarkistamista, selventämistä tai korvaamista koskevaa hakemusta eikä myöskään Iso Kortejärven keskivedenkorkeuden nostamista koskevaa hakemusta. Myöskään vesilain 3 luvun 24 §:n mukaista hakemusta maaherran päätöksen määräämiseksi raukeamaan ei ole tehty pykälässä edellytetyllä tavalla ja sen lisäksi hanke ei ole ainakaan kokonaan menettänyt alkuperäistä merkitystään.

A:n ja hänen asiakumppaneidensa pyyntöön selvittää, voiko E toimia asiassa hakijana, kun hän ei kiinteistötietojärjestelmän mukaan omista kiinteistöä 286-470-2-310, hallinto-oikeus toteaa, että E on omistanut kiinteistön, kun hakemus on tehty. Sittemmin kiinteistö on 29.12.2009 siirtynyt F:n omistukseen. Luvan hakijoiden vastineessa on mainittu muun muassa sen allekirjoittajina E ja F. Vesioikeuslain mukaisen järvenlaskuluvan oikeudet ja velvoitteet seuraavat hankkeesta hyötyä saaneiden kiinteistöjen omistusta, ellei asianomainen järvenlaskuyhtiö muuta päätä.

Ohjaus asiaan liittyvien mahdollisten päätöksen rauettamis- ja vedenpinnan nostamistoimien varalta

Siltä varalta, että Iso Kortejärvelle halutaan laillistaa jokin muu vedenkorkeus, hallinto-oikeus on antanut seuraavan ohjauksen.

Lupapäätöksen käymisestä tarpeettomaksi päättää hakemuksesta aluehallintovirasto. Asian voi vesilain 14 luvun 14 §:n perusteella panna vireille: 1) asianosainen; 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; 3) vesitaloushankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät; 4) asiassa yleistä etua valvova viranomainen.

Lupaa järven vedenkorkeuden nostamiseen ja rakennetun pohjapadon säilyttämiseen voivat vesilain 6 luvun 3 §:n mukaan hakea padosta yksityistä hyötyä saavan kiinteistön omistaja, hyödynsaajien muodostama vesilain mukainen yhteisö, yhteisen vesialueen osakaskunta tai osakas, asianomainen valtion viranomainen tai kunta. Lupakäsittelyssä tulee arvioitavaksi pohjapadon rakentamisen hyödyt ja haitat. Intressivertailun kautta arvioidaan edellytykset padon pysyttämiseen. Lupakäsittelyssä aluehallintovirastossa on mahdollista vaatia korvausta paitsi vahingoista, joita pohjapato tulee aiheuttamaan myös niistä vahingoista, jotka padon rakentaminen on jo aiheuttanut esimerkiksi siinä tapauksessa, että rantarakentamista on aikoinaan tehty haettua alhaisemman vedenkorkeuden vallitessa tai vesijättöä on lunastettu enemmän kuin pohjapadon aiheuttamalla vedenkorkeudella voidaan käyttää.

Oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu

Asian epäselvyydestä johtuen ei ole kohtuutonta, että kulujen korvaamista vaatineet valittajat = = = saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Oikeudenkäynti ei ole tapahtunut myöskään viranomaisen virheestä johtuen.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 5 §, 51 § 2 momentti ja 74 § 1 ja 2 momentti

Vesilaki (587/2011) 11 luku 1 ja 2 §, 3 luku 24 § 1 momentti, 18 luku

8 § 1 momentti, 19 luku 3 § 2 momentti, 4 § 2 momentti ja 16 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Yrjänä Honkavaara ja Unto Huttu (eri mieltä), joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että (1) Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan kokonaisuudessaan ja hakemus hylätään. Lisäksi he ovat vaatineet, että (2) Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen lausunnon 1.10.2003 perusteella vedenkorkeus N60 +77,25 m vahvistetaan Iso Kortejärven alivedenkorkeudeksi. Edelleen he ovat vaatineet, että (3) Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antama päätös määrätään raukeamaan Iso Kortejärven osalta ja että (4) hakijoiden vuonna 2004 rakentama pohjapato pysytetään.

Vaatimuksensa tueksi muutoksenhakijat ovat esittäneet seuraavaa:

Uuden vesilain 3 luvun 24 §:n mukaan lupa voidaan määrätä raukeamaan muun muassa sillä perusteella, että luvan haltijaa ei enää ole taikka ei voida hankaluudetta saada selville tai että hanke on menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa. Tässä tapauksessa vuoden 1937 järvenlaskuyhtiö ei oletettavasti ole loppukatselmuksen jälkeen toiminut lainkaan eikä sen osakkaita ole enää mahdollista selvittää. Näin ollen luvanhaltija ei voi pyytää luvan määräämistä raukeamaan. Asiassa ei ole myöskään esitetty selvitystä siitä, että hakijoiden tilat olisivat tuolloin olleet yhtiön osakkaita. Hanke on menettänyt täysin alkuperäisen tarkoituksensa. Iso Kortejärven rannoilla tai edes koko valuma-alueella ei tällä hetkellä ole lainkaan kuivatusta vaativia peltomaita tai ylipäätään peltomaata. Näin ollen vuoden 1937 lupa tulee määrätä rauenneeksi. Aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä on todettu perustelematta ja virheellisesti, että hanke ei ole ainakaan kokonaan menettänyt alkuperäistä merkitystään.

Valittajat ovat viitanneet myös hallinto-oikeuden päätökseen liitettyyn äänestyslausuntoon erityisesti seuraavalta osin: "Maaherran päätöksessä ei ole määrätty Iso Kortejärven vedenkorkeutta, vaan hankkeen suunnitelmassa on ainoastaan arvioitu hankkeen toteuttamisen jälkeen vallitsevat vedenkorkeudet. Näin ollen järvenlaskemissuunnitelmassa arvioituja hankkeen toteuttamisen jälkeen vallitsevia vedenkorkeuksia ei voida enää saavuttaa noudattamalla pelkästään maaherran päätöstä eikä pitää perusteena nykyisin noudatettavan vedenkorkeuden määräämisessä, joten aluehallintoviraston päätös on kumottava."

Hallinto-oikeuden päätöksessä olevan ohjauksen mukaiseen tilanteeseen päätyminen on kohtuutonta ja yleisen oikeustajun vastaista. Jotta vältettäisiin Iso Kortejärven ekologisen tilan ja virkistyskäyttöarvon tuhoava järven laskeminen, rantakiinteistöjen omistajien olisi haettava vesilain mukaista lupaa vedenpinnan nostamiseen. Se tarkoittaisi siis vedenpinnan nostamista kuvitteellisesta 1930-luvun laskuhankkeen arviolukemasta vuosikymmeniä vallinneeseen ja edelleen vallitsevaan korkeuteen. Tällainen hanke, vaikkei vedenpintaa siis nostettaisikaan, maksaa ELY-keskuksesta saadun tiedon mukaan ainakin 30 000 euroa. Pohjapato on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen määräämä. Sillä ei ole muutettu vedenkorkeutta, vaan varmistettu pitkään vallinneen vedenkorkeuden säilyminen myös perkauksen ja järven luusuan ruoppauksen jälkeen. Siten se ei ole tarvinnut vanhan eikä tarvitse uudenkaan vesilain mukaista lupaa.

ELY-keskuksen valvontaviranomaisena ja alueellisena asiantuntijana antamat lausunnot vallinneista vedenpinnan korkeuksista eri aikoina sekä Jaalan Palojärven osakaskunnan lausunto vesialueen omistajana vedenpinnan korkeuden säilyttämisen puolesta tulee ottaa huomioon asian ratkaisussa. Lisäksi vallinnutta pinnankorkeutta puolustavat tahot ovat esittäneet runsaasti erilaista materiaalia, josta käy kiistatta selville, ettei järvenlaskemishanketta ole koskaan toteutettu hankesuunnitelman arvioituihin tasoihin asti ja että vedenpinta on ollut ELY-keskuksen mittauksiinkin perustuen laskusuunnitelmaa korkeammalla tasolla ennen järven luusuan ja laskuojan ruoppausta pohjapadon rakentamisen yhteydessä.

Aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus hylkäsivät vaatimukset katselmuksen toimittamisesta ja toisaalta päätöksissään katsoivat, että vallinneista pinnankorkeuksista on esitetty ristiriitaisia tietoja. Katselmuksella olisi voitu todeta, että pinnankorkeuden laskeminen hakijoiden vaatimalla noin 30 cm:llä tarkoittaisi matalilla alueilla rantaviivan siirtymistä useilla metreillä ja hakijoiden sekä muiden rantakiinteistöjen osalta, jotka ovat vesijättöä lunastaneet, uuden vesijätön syntymistä. Aiemmin toimitetussa aineistossa olevissa valokuvissa on todettavissa hakijoidenkin kiinteistöjen rajapyykkien jääneen jo nyt uuden vesijätön sisään.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on lausuntonaan valituksen johdosta viitannut päätökseensä ja sen perusteluihin ja ilmoittanut, ettei sillä ole asiassa lisättävää.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut lausunnon valituksen ja aluehallintoviraston lausunnon johdosta. Iso Kortejärven vedenkorkeus on pitkäaikaisesti vakiintunut maaherran päätöksessä määriteltyjä tasoja korkeammalle, joten maaherran päätöksen ei voida enää katsoa osoittavan laillista vedenkorkeutta. Tältä osin ELY-keskus puoltaa tehtyä valitusta ja uudistaa asian käsittelyn aikaisemmissa vaiheissa esittämänsä perustelut. Asia on ollut vireillä valvonta-asiana yli kymmenen vuotta, mikä aiheuttaa epävarmuutta maanomistajien keskuudessa. Jotta asia saataisiin lopullisesti ratkaistua, ELY-keskus toivoo, että korkein hallinto-oikeus tekisi päätökseen tarvittavat muutokset eikä palauttaisi asiaa uudelleen käsiteltäväksi.

C ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet selityksen valituksen ja annettujen lausuntojen johdosta. Tähän asiaan kuulumattomat ja uudet vaatimukset on jätettävä tutkimatta. Valitus on hylättävä. Valittajat on velvoitettava korvaamaan selityksen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Korkeimman hallinto-oikeuden palautuspäätöksen jälkeen hankitut tiedot, havainnot ja näkemykset edustavat puutteellisuuksineen ja näkemyseroineen kaikkea saatavilla olevaa tietoa eikä korkein hallinto-oikeus voi arvioida selvitystä uudelleen ja päätyä aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä poikkeavaan lopputulokseen.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen. C:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylättävä. Toimitetut valokuvat, ELY-keskuksen lausunnot ja rannanomistajien kirjalliset vakuutukset lunastettujen vesijättöjen sijainnista nykyiseen rantaviivaan nähden antavat luotettavan kuvan vakiintuneesta vedenkorkeudesta. Asiassa ei ole järjestetty pyydettyä katselmusta eikä käytetty maanmittauslaitoksen aineistoja tilanteen selvittämiseksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus jättää tutkimatta ne A:n ja B:n valituksessa esitetyt vaatimukset, jotka on edellä kertoelmassa merkitty numeroin (3) ja (4).

2. Muutoin korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. C:n ja hänen asiakumppaniensa oikeudenkäyntikulujen korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Asiassa on kysymys Iso Kortejärven laillisen vedenkorkeuden ratkaisemisesta. Edellä numeroin (3) ja (4) merkityt vaatimukset ovat tähän nähden erillisiä. Niiden tutkiminen ei muutoinkaan kuulu korkeimman hallinto-oikeuden ensiasteiseen toimivaltaan. Tämän vuoksi mainitut vaatimukset on jätettävä tutkimatta.

2. Hallinto-oikeuden päätöksessä on asiaan liittyvien mahdollisten päätöksen rauettamis- ja vedenpinnan nostamistoimien varalta annettu ohjaus, jossa viitataan vesilain (587/2011) 6 luvun 3 §:ssä tarkoitettuun menettelyyn sekä saman lain 3 luvun 24 §:n 1 momentissa tarkoitettua vireillepanoa koskevaan lain 14 luvun 14 §:ään. Mainituista säännöksistä riippumatta korkein hallinto-oikeus toteaa seuraavaa:

Vesilain (587/2011) voimaantuloa vesioikeudellisten yhteisöjen osalta koskevan 19 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan mainitun uuden vesilain vesioikeudellisia yhteisöjä koskevia säännöksiä sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa perustettuihin vesioikeudellisiin yhteisöihin. Jos yhteisön sääntöihin sisältyy uuden vesilain vastainen määräys, uuden vesilain säännöstä sovelletaan pykälän 2 momentin mukaan mainitun säännöksen sijasta. Vesioikeudellisen yhteisön jäseniä ovat hankkeesta hyötyä saavat kiinteistöjen omistajat ja mahdolliset muut vesilain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitetut tahot. Vesilain 12 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan, jos vesioikeudellisen yhteisön toiminta on lakannut, yhteisön jäsen tai valvontaviranomainen voi kutsua yhteisön kokouksen päättämään hallituksen taikka yhden tai useamman toimitsijan asettamisesta huolehtimaan yhteisölle kuuluvista velvoitteista. Lisäksi saman luvun 19 §:n 1 momentin mukaan yhteisö ei voi purkautua, jos sillä on vesitaloushankkeelle myönnettyyn lupaan tai oikeuteen perustuvia velvoitteita tai vastuita. Jos yhteisö on luvanhaltijana vesilain 3 luvun 19 §:ssä tarkoitetussa hankkeessa, yhteisö voi purkautua, jos lupaviranomainen on antanut luvan hankkeen keskeyttämiselle.

Vesioikeudellisen luvan ja lupaan perustuvien oikeuksien pysyvyyden vastapainona vesilaissa on säännöksiä, joiden nojalla hankkeesta haittaa kärsivillä on, itse muutoshankkeen toteuttajaksi ryhtymättä, mahdollisuus saattaa lupaviranomaisessa hakemuksella vireille haittojen vähentämistä luvan määräyksiä lupapäätöstä muuttamalla tapahtuva asia. Vesilain (587/2011) 19 luvun 8 §:ssä on säädetty, että muulle kuin vesistön säännöstelyä koskevalle vesitaloushankkeelle ennen mainitun uuden vesilain voimaantuloa myönnetyn luvan vedenkorkeuteen tai vedenjuoksuun vaikuttavia lupamääräyksiä voidaan tarkistaa tai antaa uusia määräyksiä noudattaen soveltuvin osin, mitä saman luvun 7 §:ssä säännöstelyhankkeiden osalta säädetään.

Kun muilta osin otetaan huomioon Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen edellä ilmenevät perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, C:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, hallintoneuvokset Niilo Jääskinen, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä ja Janne Aer sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Harri Koivusalo. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Äänestyslausunnot

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Tuomas Lehtosen äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Niilo Jääskinen yhtyi:

Olen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla kysymyksissä, jotka koskevat asiassa tutkimatta jätettäviä vaatimuksia ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Muutoin olen eri kannalla.

Kumoan aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja hylkään C:n ja hänen asiakumppaneidensa hakemuksen.

Viittaan sovellettavien oikeusohjeiden osalta hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä mainittuihin säännöksiin.

C asiakumppaneineen on Itä-Suomen ympäristölupavirastossa 26.9.2007 vireille panemassaan hakemuksessa pyytänyt, että silloisessa Jaalan kunnassa ja nykyisessä Kouvolan kaupungissa sijaitsevan Iso Kortejärven vedenkorkeudeksi vahvistetaan Uudenmaan läänin maaherran 9.2.1937 antaman päätöksen mukainen vedenkorkeus. Tämä tarkoittaa päätöksen mukaista kesävedenkorkeutta, joka vastaa N60 -korkeusjärjestelmässä vedenkorkeutta N60 +76,99 m. Järven luusuaan on Kortesalmenojan perkauksen yhteydessä rakennettu pohjapato, joka nykyisin ylläpitää noin 30 senttimetriä korkeampaa vedenkorkeutta. Asiassa on kuitenkin selvitetty, että Iso Kortejärven vedenkorkeus on ollut jo tätä ennen selvästi maaherran päätöksen mukaista korkeustasoa korkeammalla tasolla. Oikeuskäytännön mukaan pitkän ajan kuluessa vakiintunut uusi korkeustaso (keskivedenkorkeus), johon rantojen maankäyttö on sopeutunut, muodostaa uuden laillisen vedenkorkeuden, johon tehtävien muutosten luvanvaraisuus määräytyy vesilain 3 luvun 2 §:n mukaan.

C:n hakemuksesta on ollut ratkaistava, onko maaherran päätöksen mukaista vedenkorkeutta edelleen pidettävä Iso Kortejärven laillisena vedenkorkeutena. Sanotun hakemuksen johdosta sen sijaan ei ole ollut ratkaistavana se, olisiko järven lailliseksi vedenkorkeudeksi tullut vahvistaa joku muu vedenkorkeustaso.

Olen samaa mieltä korkeimman hallinto-oikeuden enemmistön kanssa siitä, ettei asiassa saadun selvityksen perusteella edelleenkään voida todeta, minä nimenomaisena ajankohtana ja mille maaherran päätöksen mukaista tasoa korkeammalle tasolle Iso Kortejärven pinta on vakiintunut. Tämä ei kuitenkaan mielestäni muodostu tässä hakemusasiassa ratkaisevaksi kysymykseksi.

Asiassa on näkemykseni mukaan esitetty riittävä selvitys sen toteamiseksi, ettei Iso Kortejärvi ole enää vuosikymmeniin ollut maaherran päätöksen mukaisessa tasossa. Maaherran päätöksestä oli kulunut yli 70 vuotta silloin, kun C:n hakemus tuli vireille. Asian käsittelyä edeltävistä ja sen aikana esitetyistä valvontaviranomaisen (nykyisin Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) lausunnoista ilmenee, että Iso Kortejärven vedenpinta on ollut huomattavan pitkään maaherran päätöksen mukaista korkeustasoa korkeammalla, koska järven laskemishankkeen kunnossapitotyöt on laiminlyöty vuosikymmenien ajan. Luvan järven laskemiseen saanut yhteisö on asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan käytännössä lopettanut toimintansa pian sen jälkeen, kun hanke on saatettu loppuun vuonna 1940. Yhteisöllä ei ole enää vuosikymmeniin ollut toimivaa hallintoa. Iso Kortejärven maaherran päätöksen mukaista korkeustasoa ei siten ole voitu laillisesti ylläpitää, ja järven keskivedenkorkeus on lasku-uoman umpeenkasvun seurauksena vääjäämättä noussut. Samanaikaisesti olosuhteet ja järven ranta-alueiden maankäyttö ovat olennaisesti muuttuneet järven laskemishankkeen toteuttamisaikaan nähden. Osalle ranta-alueista on laadittu rantakaava ja ranta-alueet ovat nykyisin suurelta osin loma- ja virkistyskäytössä. Nämä maankäyttömuodot ovat sopeutuneet järven nykyisiin vedenkorkeuksiin. Järven laskemishankkeen alkuperäisenä maaherran päätöksessä mainittuna tarkoituksena on ollut viljelysmaiden viljelyskelpoisuuden parantaminen. Peltoviljely järven ranta-alueilla on kuitenkin loppunut.

Edellä selostetuille merkittäville muutoksille on mielestäni annettava olennainen merkitys harkittaessa, voidaanko maaherran vuonna 1937 tekemän päätöksen mukaista Iso Kortejärven vedenkorkeustasoa edelleen pitää järven laillisena vedenkorkeustasona. Mikäli näin katsotaan, voi järven laskuun luvan saanut yhteisö laskea sen mainittuun tasoon. Tällä toimenpiteellä olisi huomattavat ja korvaamatta jäävät vahingolliset seuraukset suurelle osalle järven rannoilla maata omistavia, jotka eivät ole voineet maata hankkiessaan tai muita toimenpiteitä suunnitellessaan käytännössä ottaa huomioon sitä, että järven laillinen vedenkorkeus olisikin toinen kuin se, mihin on vuosikymmenien aikana totuttu.

Edellä olevan perusteella katson, ettei maaherran päätöksen mukaista korkeustasoa voida C:n ja hänen asiakumppaneidensa hakemuksesta enää vahvistaa Iso Kortejärven lailliseksi korkeustasoksi, vaikka yksityiskohtaisempi tieto järven korkeuksista eri aikoina ennen vuotta 2002 puuttuukin. Sen vuoksi heidän hakemuksensa on hylättävä. Järven keskivedenkorkeuden muuttaminen voidaan ottaa erikseen ratkaistavaksi vesilain 6 luvun mukaisena hakemusasiana.

 
Julkaistu 5.2.2016