Puhe ylituomaripäivillä Kittilässä Oikeusvaltio ja rajalaki

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ylituomaripäivien osanottajat, ärade deltagare i överdomaredagen, perinteisesti olemme ylituomaripäivän aluksi ottaneet luvun ja katsoneet, onko joukossa tapahtunut muutoksia edellisen kokoontumisen jälkeen. Ja onhan taas yksi muutos tapahtunut: meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomari Anu Koivuluoma. Onnittelut vielä tässäkin tilaisuudessa! Jokohan ensi vuonna olisi sellainen tilanne, että kokoonnumme samalla porukalla?

Ohjelmassa puheenvuoroni otsikko on lyhyesti ja ytimekkäästi KHO:n katsaus. Se mahdollistaa keskustelun erilaisista ajankohtaisista asioista eikä tietenkään rajoitu vain korkeimman hallinto-oikeuden asioista kertomiseen. Olen itse antanut puheelleni otsikon ”Oikeusvaltio ja rajalaki”. Otsikosta kuvastuu huoleni eräistä juuri nyt ajankohtaisista ilmiöistä sekä varsinkin niihin liittyvästä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta keskustelusta.

Eduskunta, kansanvalta ja perustuslaki

Demokraattisen oikeusvaltion toiminta perustuu vallanjakoon. Eduskunta ylimpänä valtioelimenä säätää yhteiskunnan toimintaa ohjaavat lait, hallinto panee niitä täytäntöön ja riippumattomat tuomioistuimet ratkaisevat, mikä yksittäistapauksissa on lain mukaista tai sen vastaista. Eduskunnalla – ja käytännössä sen enemmistön tukemalla enemmistöhallituksella – on keskeinen rooli päättää yhteiskunnan pelisäännöistä. Mutta viime aikoina on jouduttu useissa tilanteissa ja useista näkökulmista pohtimaan, onko eduskunnan vallalle olemassa rajoja ja mitkä nuo rajat ovat, mihin ne perustuvat, missä menettelyissä ne vahvistetaan tai niiden ylittäminen todetaan ja mikä taho näihin ylityksiin on toimivaltainen reagoimaan.

Jo oikeustieteen opintojen alkuvaiheessa opimme, että eduskunnalla on niin sanottu kompetenssi-kompetenssi. Sillä yksin on valta päättää perustuslain säätämisestä ja muuttamisesta, valta päättää myös oman toimivaltansa sisällöstä ja rajoista. Viimeaikaisessa kansalaiskeskustelussa on kovasti ihmetelty, miksei kansan enemmistön tahtoa edustava eduskunta voisi vapaasti päättää sellaisista laeista kuin se parhaaksi näkee. Näitä kommentteja on kuultu varsinkin niin sanotuista kansan syvistä riveistä, politiikan toimijoiden piiristä ja myös akateemisesti koulutettujen, useimmiten muun kuin juristikoulutuksen saaneiden henkilöiden, jopa eräiden professorien esittäminä. Keskustelua on esimerkiksi niin sanotun rajalain (laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi, 482/2024) yhteydessä suunnattu siihen, päättääkö lain sisällöstä eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella vai lakiesitystä valiokunnalle antamissaan lausunnoissa arvostelleiden oikeusoppineiden varsin yksimielinen joukko.

Katsotaanpa, mitä perustuslakimme asiasta sanoo. Perustuslain 1 §:n mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen valtiosääntö on vahvistettu perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. Perustuslain 2 §:n 1 momentin mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Pykälän 3 momentissa tuodaan julki lainalaisuus ja (muodollinen) oikeusvaltioperiaate: Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Perustuslain 3 §:ssä säädetään vallanjaosta.

Suvereenina valtiona Suomi on perustuslaissa vahvistanut muun muassa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja EU-jäsenyyden. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan mukaan unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa- arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Perustuslain 9 §:n 4 momenttiin sisältyy myös niin sanottu palautuskielto: Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perusoikeuksista poikkeusoloissa säädetään 23 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet. Perustuslain 73 §:ssä säädetään niin sanotusta perustuslain säätämisjärjestyksestä, joka koskee ehdotusta perustuslain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta taikka perustuslakiin tehtävästä rajatusta poikkeuksesta.

Näistä lähtökohdista on sitten arvioitava, voidaanko tietyn sisältöinen laki säätää ylipäätään millään eduskuntaenemmistöllä ja minkälaisessa menettelyssä muutos mahdollisesti on toteutettavissa.

Eduskunnan vallan rajat ja perustuslakivaliokunta

Perustuslaki siihen sisältyvine viittauksineen EU-oikeuteen ja kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin rajaa eduskunnan valtaa päättää lainsäädännöstä. Toisaalta eduskunta ylimpänä valtioelimenä ja lainsäätäjänä voi perustuslaissa säädetyssä järjestyksessä muuttaa perustuslakia. Meillä ei nimenomaisesti ole konstruoitu saksalaiseen, natsismin ihmisoikeusrikosten vaikutuksiin perustuvaa perustuslain ikuisuuslauseketta, jonka ajatuksena on, ettei perustuslakia voida muuttaa niin, ettei muun ohella ihmisarvon loukkaamattomuutta, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta enää tunnustettaisi (Saksan perustuslain 79 artiklan 3 momentti, jonka mukaan näiden periaatteiden vastainen perustuslain muutos ei ole sallittu). Saksassa tietenkin tämän kynnyksen ylittymistä valvoo viime kädessä liittovaltion perustuslakituomioistuin.

Luodaanpa tähän väliin katsaus lakien perustuslainmukaisuuden valvontaan. Perustuslakivalvonnan mallien rakenteellisia ääripäitä ovat parlamentaarinen suvereniteetti ja oikeudellinen ylivalta. Suomessa mallin olennaiset rakennepiirteet – jättäen sivuun muun ohella oikeuskanslerin eri roolit – ovat (parlamentaarinen) ennakkovalvonta, jota toteuttaa eduskunta perustuslakivaliokunnan kautta (perustuslain 74 §) ja tuomioistuinten käytännössä varsin rajallinen, perustuslain 106 §:stä ilmenevä jälkikontrolli. Suomen malli on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellinen ja erityinen, mikä tulee usein esille keskusteluissa ulkomaisten kollegojen kesken. Näissä kommenteissa korostuu suomalaisen yhteiskunnan vahva luottamus, joka on perusedellytys parlamenttipohjaisen systeemin toimivuudelle.

Suomessa siirryttiin nykyisen perustuslain myötä vahvaan enemmistöparlamentarismiin. Yhteiskunnallisia uudistuksia rajoittavia määräenemmistö- ja lepäämäänjättämissäännöksiä poistettiin. Samassa yhteydessä vastavuoroisesti vahvistettiin perusoikeuksia ja kavennettiin siten (tavallisen) lainsäätäjän suvereniteettia sekä annettiin tuomioistuimille niiden nykyinen jälkivalvonnallinen rooli.

Tarkasteltaessa perustuslain roolia tavallisen lainsäädännön sisältöä rajaavana asiakirjana voidaan viime vuosikymmeniltä erottaa erilaisia vaiheita. Etenkin 1970-1980-luvuilla omaisuudensuojan merkitys korostui, kun konservatiiviselta tai oikeistolaiselta suunnalta vedottiin perustuslakiin muun ohella ympäristöä tai luontoa suojelevien lakien rajoittamiseksi. Tällä hetkellä erityisesti vihertävien, vasemmistolaisten ja liberaalien suunnalta vedotaan perustuslakiin muun muassa ihmisoikeuksien ja sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamiseksi säädettyjen oikeuksien suojaamiseksi rajoituksilta tai leikkauksilta. Mielenkiintoisen erityisvaiheen sitä vastoin synnytti korona-aika, jonka aluksi eri ryhmät kilvan kannustivat perusoikeuksien rajoittamiseen terveyden suojelemiseksi.

Turvallistaminen, oikeusvaltion itsepuolustus ja tuomioistuimet

Tämän hetken diskurssissa vallalla on turvallistamiskeskustelu, oikeusvaltion ja suomalaisten suojaaminen ulkoisilta uhilta. Näyttääkin siltä, että suomalaisessa kansalaiskeskustelussa perusoikeuksien rajoittamiseen hyvässä tarkoituksessa suhtaudutaan sallivasti ja luottavaisesti (”eihän se haittaa, jos viranomaiset saavat yksityisyydensuojan kannalta arkaluonteisia tietoja tai asettavat rajoituksia hyvässä tarkoituksessa”). Luotto viranomaisiin ja päätöksentekijöihin on suuri.

Perustuslaki yhteiskunnan arvokatalogina ja demokratian pelisääntöjen asettajana on paljolti poliittinen asiakirja. Eduskunta on ylin valtioelin, mutta muistutan taas kerran siitä – toivoakseni – itsestään selvyydestä, että oikeusvaltio ei ole yksinkertaisen enemmistön diktatuuri. Rajalakikeskustelussa kuullut puheenvuorot, joissa ei missään oloissa pidetä mahdollisena, että tuomioistuimet voisivat rajoittaa eduskunnan enemmistön päätösvaltaa, ilmentävät juuri puuttuvaa ymmärrystä tältä osin. Euroopan unionin tuomioistuimen presidentti Koen Lenaerts vastasi syytöksiin EU-tuomioistuimen ratkaisujen poliittisuudesta puheessaan vuonna 2004 EU:hun liittyneiden maiden juhlassa toukokuussa 2024, että niin sanottua ehdollisuusasetusta koskevissa unionin tuomioistuimen täysistuntoratkaisuissa ei ollut kyse ”judicial activism but judicial existentialism”. Ehdollisuusasetuksella mahdollistetaan EU:lta tulevien maksujen pidättäminen valtioilta, jotka loukkaavat oikeusvaltioperiaatetta. Myös kansalliset tuomioistuimet viime kädessä puolustavat oikeusvaltion ydintä sekä perus- ja ihmisoikeuksia lainsäätäjän toimilta.

Olen edelleen sitä mieltä, että meillä on hyvä eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä korostava, perustuslakivaliokunnan toimintaan pohjautuva ennakkovalvonnan malli, jota tuomioistuinten tapauskohtainen jälkikontrolli varmistaa. Mallin toimivuus edellyttää valiokunnalta johdonmukaista otetta, jossa kunnioitetaan perustuslakia ja kansainvälisiä velvoitteita. Nykyisin parlamenttivetoisen järjestelmän oikeudelliset kontrollimekanismit ovat heiveröiset, mutta valmisteilla ovat ehdotukset tuomioistuinten riippumattomuuden takeiden lisäämiseksi perustuslakiin. Myös ilmeisyyskriteerin poistaminen perustuslain 106 §:stä voisi lisätä jälkikäteisen tuomioistuinkontrollin tasapainottavaa roolia.

En lähde spekuloimaan tilanteella, jossa perustuslakivaliokunta ei kykenisi uskottavasti täyttämään sille kuuluvaa roolia. Ehdotuksia on kuitenkin tehty paljon, mutta perustuslakituomioistuimen osalta viittaan akateemikko Martti Koskenniemen artikkeliin Helsingin Sanomissa 30.4.2021. Hän katsoi perustuslakivaliokunnan sopivan demokratian puolustajaksi. Valtiosääntötuomioistuin ulkoistaisi demokratian päivittäisen huolenpidon juridiselle eliitille ja lisäisi vastakkaisasettelua. Toivottavasti hänen kantansa on rajalakikäsittelyn jälkeen edelleen sama. Vastaus riippunee siitä, onko perustuslakivaliokunnan viimeaikaisessa toiminnassa kysymys professori Kaarlo Tuorin sanoin oikeusvaltion kriisistä vai anomaliasta.

Onko suomalainen oikeusvaltio kriisissä?

Oikeusvaltiokriisi, johon muun ohella presidentti Lenaertsin edellä viitattu puheenvuoro liittyi, kytkeytyi tuomioistuinten kaappaamiseen Unkarissa ja Puolassa autoritaarisen hallitusvallan käsikassaroiksi. Oltiinpa rajalain käsittelystä tai perustuslakivaliokunnan toiminnasta ylipäätään mitä mieltä hyvänsä, en näe Suomessa samantapaisiakaan merkkejä pyrkimyksestä yleisesti muuttaa valtioelinten suhteita. Rajalain julkilausuttuna tavoitteena on puolustaa oikeusvaltiota ulkoista uhkaa vastaan. Toki laki sisältää pyrkimyksen sulkea tuomioistuimet järjestelmän ulkopuolelle estämällä muutoksenhaku, mihin korkein hallinto-oikeuskin lausunnossaan kiinnitti huomiota. En silti näe tätä oikeusvaltion yleisenä haaksirikkona.

Mutta palataanpa siihen, mitä eduskunta perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella voi säätää ja missä menettelyssä. Perustuslain 23 § koskee perusoikeuksia poikkeusoloissa, ja meillä on olemassa myös poikkeusoloja koskevaa, tarvittaessa aktivoitavaa lainsäädäntöä (kuten korona-aikana käyttöön otettu valmiuslaki). Perustuslain 73 § puolestaan mahdollistaa rajatut poikkeukset perustuslakiin perustuslain säätämisjärjestyksessä. Mikä on rajatun poikkeuksen ala ja ulottuvuus, koskeeko poikkeusmahdollisuus ensinkään unionioikeudellisia velvoitteita, jotka ovat ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntöön nähden? Eduskunta voi toki tehdä päätöksen perustuslain muuttamisesta, EU:sta eroamisesta ja kansainvälisistä sopimuksista irtautumisesta, mutta näin ei tehty. Toteutettiin lainsäädäntöhanke rajattuna poikkeuksena perustuslaista. Päätöksen tietenkin tekee eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon saatuaan, eivät edes yksimieliset asiantuntijat. Eduskunta myös vastaa tulkintansa seurauksista.

Välineellistetty maahantulo aiheuttaa haasteita myös EU-tasolla ja kansainvälisellä tasolla. Kyse on laajemmin siitä, miten oikeudellinen systeemi voi puolustautua tällaisessa tilanteessa. Kansainvälisellä ja ylikansallisella tasolla aikajänne on ymmärrettävästi pidempi kuin kansallisten toimien suhteen.

Rajalakikeskustelussa nousi vahvasti esiin kysymys siitä, koskevatko tietyt kansainväliset rajoitteet ylipäätään rajalaissa kysymyksessä olevaa hybridisodankäyntiin vertautuvaa tilannetta. Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimen suomalainen tuomari Pauliine Koskelo kyseenalaisti puheessaan Kotkaniemi-seminaarissa 7.8.2024, voidaanko esimerkiksi ehdotonta palautuskieltoa soveltaa välineellistetyn maahanmuuton tilanteisiin. Hän peräänkuulutti kansallisen liikkumavaran säilyttämismahdollisuutta ja toivoi malttia ja ymmärtämystä myös eri mieltä olevien argumenteille.

Monista kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista ei voida poiketa edes kansallisen hätätilan tai sotatilan aikana. Mutta voitaisiinko joistakin yleisistä oikeudellisista periaatteista – ikään kuin systeeminulkoisesti – johtaa kansallisvaltiolle mahdollisuus poiketa tietyistä ihmisoikeus- tai EU-oikeudellisista velvoitteista oikeusvaltion suojaamiseksi ulkopuoliselta interventiolta? Mikä voisi olla peruste oikeusvaltion itsepuolustukselle ulkopuolista hyökkäystä vastaan, jos lakisääteiset rajat näille toimille näyttäisivät ylittyvän? Oikeuspositivistina ja muodollisen legalismin puolustajana tunnettu oikeusteoreetikko Joseph Raz on todennut, että oikeusvaltioperiaatteen rikkominen voi joskus olla ainoa tapa, jolla tärkeitä intressejä voidaan suojella (Raz, Joseph: The Law´s Own Virtue, Oxford Journal of Legal Studies, 2019, s. 16: ”Sometimes, violation of the rule of law is the only way in which important interest of the people can be protected”). Unionin oikeuden kannalta on tullut mieleen, voisiko vakiintunut unionioikeuden yleinen periaate oikeuden väärinkäytön kiellosta vaikuttaa arvioon (ks. esim. asia C-236/23, kohdat 51-53, jossa viitataan vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan unionin oikeudessa on yleinen oikeusperiaate, jonka mukaan yksityiset eivät saa vedota unionin oikeuteen vilpillisesti tai väärinkäyttönä pidettävällä tavalla; vrt. perusoikeuskirjan 54 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 17 artikla, joissa kielletään valtiota, ryhmää tai henkilöä ryhtymään toimintaan, jonka tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin oikeus). Hybridioperaation kohteena olevat maahanmuuttajat eivät tosin niinkään itse käytä väärin turvapaikkajärjestelmää ja vetoa palautuskieltoon, mutta vieras valtio eli Venäjä kylläkin. Tätä vahvistavaa oikeuskäytäntöä ei Eurooppa-tuomioistuimista ole tiedossani. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuressa jaostossa on vireillä kolme välineellistettyyn maahantuloon liittyvää asiaa (Liettuaa, Puolaa ja Latviaa vastaan). Toisen asteen valvonta-asiassa komissio v. Unkari unionin tuomioistuin kylläkin totesi, ettei Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäystä seuranneita muuttoliikkeitä voitu ”nyt käsiteltävässä asiassa pitää lieventävänä seikkana, koska Unkari ei ole kirjallisissa huomautuksissaan tai istunnossa osoittanut, millä tavalla kyseiset muuttoliikkeet olivat estäneet sitä toteuttamasta” rikkomustuomion täytäntöönpanoa (C-123/22, kohta 125).

Koskelon mukaan oikeusvaltio ei horju vain sen vuoksi, että jotkin kiperät perustuslailliset kysymykset ovat kiistanalaisia tai niiden tulkinnasta on erilaisia, jopa vastakkaisia näkemyksiä, eikä kaikkea kriittistä ajattelua tulisi leimata tuhotyöksi oikeusvaltiota vastaan. Hänen tapaansa toivon keskusteluun malttia ja perspektiiviä – kumpaakin kantaa edustavilta. Viisaissa sanoissaan itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen saarnassa piispa Teemu Laajasalo totesi, ettei ajatustemme moninaisuus ole uhka, mutta mieltemme loitontuminen toisistaan on. ”Isänmaamme kestää erimielisyyden, mutta se ei kestä jakaantumista”, hän kiteytti.

Mitä Ståhlberg olisi sanonut?

Tekee mieli kysyä, miten suomalaisen oikeusvaltion esitaistelija K. J. Ståhlberg olisi reagoinut nykykeskusteluun. Kirjassa ”Oikeusvaltion etuvartiossa” (Marjaliisa ja Seppo Hentilä, 2024, s. 308-309) viitataan Kekkosen vuonna 1934 julkaisemaan pamflettiin Demokratian itsepuolustus. Kekkosen mielestä Suomessakin oli syytä suhtautua vakavasti diktatuurin vaaraan, uhkasipa se oikealta tai vasemmalta. Hän moitti kansanvaltaisia puolueita nahjusmaisuudesta ja esitti, että demokratialla oli tarpeen vaatiessa sekä oikeus että velvollisuus puolustautua vaikka pakkokeinoin. Ståhlberg viehättyi Kekkosen tekstistä, joka paljolti vastasi hänen ajatuksiaan, mutta yhdestä asiasta hän oli jyrkästi eri mieltä. Hän ei hyväksynyt, että edes oikeusvaltion puolustamisessa turvauduttaisiin pakkokeinoihin.

Olisiko tiukka laillisuusmies Ståhlberg katsonut, että itsepuolustukseen on ryhdyttävä, mutta tarkoin laillisia muotoja ja menettelyjä seuraten? Olisiko hän ajatellut, että kysymyksessä ei ole normaaliolojen rajattu poikkeus perustuslaista, vaan olisi tullut turvautua poikkeusololainsäädäntöön? Olisiko hän arvioinut, ettei kansallinen perustuslakipoikkeus muun ohella palautuskiellosta ja oikeudesta hakea turvapaikkaa tule kysymykseen irtautumatta kansainvälisistä velvoitteistamme? Tähän meillä ei ole vastausta.

Joka tapauksessa Ståhlberg puolusti voimakkaasti eduskunnan asemaa eikä hän halunnut antaa tuomioistuimille lakien perustuslainmukaisuuden valvontaa. Mainitun kirjan (s. 232-233) mukaan Ståhlberg arvosteli eduskuntapuheessaan 13.11.1931 voimakkaasti hallitusmuotoon esitettyjä muutoksia, jotka hänen mukaansa olisivat romuttaneet parlamentarismin. Hän uskoi vakaasti parlamentarismin voimaan ja jatkuvuuteen, vaikka diktatuuri oli hetkellisesti sen tukahduttanut eräissä Itä- ja Keski-Euroopan maissa 1930-luvulla. Hän katsoi diktatuurin esiintyvän ”sairaalloisena poikkeusilmiönä, joka nykyaikaisessa sivistyskansassa voi tuskin tulla muuksi kuin ohimeneväksi ilmiöksi.” Ståhlberg vastusti myös hallitusmuodon 92 §:n muuttamista siten, että korkein oikeus olisi saanut ratkaistavakseen, olivatko lain säännökset perustuslain mukaiset, ja vallan kieltää lain soveltamisen. Muutos olisi murentanut parlamentarismin pyhimmän säännön, vallan kolmijaon. Sen tulkitseminen, missä järjestyksessä mikin laki oli säädettävä, oli Ståhlbergin mielestä varsinaisten lainsäädäntöelinten asia.

Oikeusvaltiolliset rakenteet ja menettelyt keskiöön

Historian valossa näyttää siltä, että perustuslakiin ovat eri aikoina ja eri tilanteissa vedonneet erilaisia näkemyksiä ja intressejä puolustavat tahot. Oikeusvaltion säilymisen kannalta olennaista on juuri sen vuoksi sen rakenteiden ja menettelyjen turvaaminen. Eduskunnalla tulee olla laaja valta lailla säätämällä ja jopa perustuslakia muuttamalla tai siitä poikkeamalla päättää yhteiskunnan kehittämisestä, mutta oikeusvaltiollisuuden sisällöllisiä rajoja tulee kunnioittaa. Vaikka eduskunnalla on oikeus muuttaa perustuslakia tai jopa kumota se sekä irtautua kansainvälisistä sopimuksista, tämän tulee tapahtua perustuslaissa säädettyjen menettelyjen mukaisesti, vaikka takana olisi viiden kuudesosan enemmistö. Näihin menettelyihin kuuluu käsittely perustuslakivaliokunnassa asiantuntijakuulemisineen. Kun kukaan ei tiedä, millä puolella kulloinkin sattuu olemaan, on varminta luottaa juuri rakenteisiin ja menettelyihin.

Akuutin kriisin uhatessa ongelmana on tietenkin (perustus)laissa säädettyjen menettelyjen tietynlainen hitaus. Näitä tilanteita varten meillä on poikkeuslainsäädäntöä, joskaan erinäiset ihmisoikeusvelvoitteet eivät väisty edes sotatilan tai muiden poikkeusolojen aikana. Oikeusvaltion puolustautumiskyky diktatuurivaltion harjoittamaa painostusta vastaan on viheliäinen ongelma. Jos poikkeamme oikeusvaltion periaatteista, menetämme jotain korvaamatonta yhteiskuntamme perusteista, jos hidastelemme ja otamme nöyrästi vastaan hybridioperaation sadon, oikeusvaltiomme resilienssi kärsii.

Miten rajalaki heijastuu (hallinto)tuomioistuimiin siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että se aktivoitaisiin käyttöön? Lain lähtökohtana on, että maahanpääsyn estäminen on tosiasiallista toimintaa, jossa ei synny valituskelpoista hallintopäätöstä. Eräänlainen hallinnollinen uudelleenarviointimenettely lisättiin lakiin eduskuntakäsittelyssä hallintovaliokunnan mietinnön pohjalta (4 §:n 5 momentti). Niin ikään lakia säädettäessä lähdettiin siitä, että kun kysymyksessä on poikkeuslaki, jossa poiketaan perustuslaista, perustuslain 106 §:n säännös tuomioistuinten vallasta jättää soveltamatta ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa oleva säännös ei tule sovellettavaksi. Onko järjestelyssä kokonaisuutena kysymys sellaisesta muusta kuin rajatusta poikkeuksesta perustuslakiin, erityisesti 21-22 §:iin, jää myöhemmän arvion varaan. Tästä riippumatta meidän ratkaistavaksemme saattavat tulla kysymykset kansalliseen lainsäädäntöön nähden etusijaisen unionioikeuden soveltamisesta. Samoin nämä asiat saattavat päätyä suoraan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pöydälle, koska kansallinen oikeussuojatie ei rajalain säännösten mukaan olisi käytettävissä. Näistäkään syistä en tässä puheessa avaa omaa kantaani enemmälti.

Lämmin kiitos koko hallintotuomioistuinväelle kuluneesta vuodesta oikeusvaltion turvaamiseksi! Toivotan kaikille antoisaa ylituomaripäivää! Jag önskar er alla en givande överdomaredag!