Oikeusvaltion haasteet ja hallintolainkäyttö

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ylituomaripäivien osanottajat, ärade deltagare i överdomaredagen, ylituomarijoukon vaihtuvuus on parin vuoden takaiseen verrattuna tasaantunut, mutta onpa mainioon joukkoonne sentään taas yksi tulokas löytänyt tiensä, Vaasan hallinto-oikeuden ylituomari Riikka Mäki: tervetuloa uudessa roolissasi ensimmäisille ylituomaripäiville, Riikka!

Käsittelen puheessani oikeusvaltion haasteita hallintotuomioistuinten kannalta sekä kerron perinteiseen tapaan KHO:n kuulumiset ja esittelen keskeisintä oikeuskäytäntöä.

Oikeusvaltion turvaaminen arjessa: viivästysten torjuminen

Oikeusvaltiokeskustelu on ollut viime vuosina vilkasta. Tässä keskustelussa painopiste on ollut tuomioistuinten riippumattomuudessa ja sen loukkauksissa hallitusvallan taholta sekä etenkin tilanteessa Euroopan unionissa. Meillä on ruotsalaiseen ja norjalaiseen keskusteluun liittyen nostettu esille muun muassa tuomioistuinten riippumattomuuden perustuslailliset takeet, kuten tarve paaluttaa korkeimpien oikeuksien tuomareiden määrä ja pakollinen eroamisikä perustuslaissa. Tämä on tarpeellista keskustelua, ja tätä koskevat selvitykset ovat käynnistymässä Oikeudenkäytön kehitystyöryhmän elokuisen arviomuistion pohjalta. Puheenvuoroni fokus on kuitenkin toisaalla.

Suomalaisen oikeusvaltion tila on hyvä. Tuomioistuinten institutionaalinen riippumattomuus toimeenpanovallasta on tosiasiallisesti rikkumaton. Lokakuun lopulla julkaistussa World Justice Projectin maailmanlaajuisessa oikeusvaltioindeksissä Suomi on edelleen komealla pronssisijalla Tanska ja Norjan jälkeen, Ruotsin edellä. Jotain oikeaa on Pohjoismaissa tehty näiden lukujen valossa. Liialliseen itsetyytyväisyyteen ei silti ole aihetta. Toimintaa voidaan kehittää vain tunnistamalla kipukohdat.

Olen useissa puheissani korostanut keskeisenä oikeusvaltiollisena ongelmana oikeudenkäyntien liiallista kestoa. Kliseemäinen maksiimi ”Justice delayed is justice denied” valitettavasti pitää monissa tilanteissa kutinsa. Jollei asiaa kyetä lopullisesti ratkaisemaan tuomioistuimessa riittävän nopeasti, huostaanotetun lapsen tai mielenterveyspotilaan epävarmuus tulevasta on piinaavaa, vammaisen tai vanhuksen palvelut viivästyvät heikentäen vakavasti elämänlaatua, investoinnit tai taloudelliset transaktiot voivat estyä, asuntojen rakentaminen siirtyy tuonnemmas.

Tuomioistuinprosessien nopeuttaminen riippuu monista seikoista. Tuomioistuimen resurssit ovat avainasemassa. Riittävä määrä vakinaista henkilökuntaa suhteessa asiamäärään ja asioiden vaativuuteen tarvitaan, jotta asioiden käsittely voi olla viivytyksetöntä. Tämä on myös tuomioistuinten riippumattomuuskysymys – aivan erityisesti tuomareiden osalta. Määräaikainen projektirahoitus voi olla välttämätöntä aivan yllättäviä tilanteita, kuten vuoden 2015 maahanmuuttokriisiä, varten, mutta sekä periaatteellisista riippumattomuussyistä että jatkuvien rekrytointien ja perehdytyksen kierteen välttämiseksi pysyvän rahoituksen tulee riittää takaamaan mahdollisuus asioiden kohtuulliseen käsittelyaikaan.

Riittävät resurssit ovat välttämätön edellytys kohtuullisten käsittelyaikojen saavuttamiseksi. Mutta rahakaan ei takaa riittävästi osaavaa henkilöstöä, jollei tuomioistuinlaitos ole houkutteleva, kilpailukykyinen työnantaja. Kysymys on osin – erityisesti kansliahenkilöstön osalta – palkoista mutta paljolti myös järjellisestä työmäärästä. Näitä kysymyksiä tarkastellaan myös parhaillaan vireillä olevassa Tuomioistuinlaitoksen strategiatyössä.

Nopeuttamispaineet ja ongelmat ympäristösektorilla

Paineet nopeuttaa hallintotuomioistuinten ratkaisutoimintaa ovat viime aikoina tulleet vahvimmin esille ympäristö- sekä maankäyttö- ja rakentamispuolella. Parhaillaan käsitellään eduskunnassa vihreään siirtymään liittyvien energia- ym. investointien käsittelyn kiirehtimiseen tähtäävää lainsäädäntöä. Aiemmista luonnoksista poiketen esitys ei puutu tuomioistuinten riippumattomuuteen määrittelemällä erilaisten asiaryhmien kiireellisyysjärjestystä, vaan ainoastaan asiaryhmän sisällä määrittää etusijan tietyille yksilöidyille hanketyypeille. Muunlainen ratkaisu ei olisi ollutkaan hyväksyttävissä.

Kiirehtimisen keskellä on kuitenkin tärkeää korostaa kahta seikkaa. Oikeudenkäytön tulee klassisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaan olla varmaa, nopeaa ja halpaa. Oikeusvarmuus, lainkäyttöratkaisujen laatu, asioiden riittävä selvittäminen ja oikeudenmukainen oikeudenkäyntimenettely ovat lainkäytön ja oikeusvaltion peruskallio. Niitä ei hätäilemällä saa loukata. Tietenkin tuomarin ammattitaitoon kuulu myös suhteellisuudentaju ja kyky panna asialle piste. Loputtomiin ei omaa epävarmuuttaan saa purkaa asian venyttämiseen. Tämän itsenäiset, sisäisesti riippumattomat tuomarimme kyllä osaavat. Toiseksi on tärkeää huomata, että jo nyt suuri määrä esimerkiksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävistä asiaryhmistä on joko laissa säädetty kiireellisesti käsiteltäviksi tai ne ovat luonteeltaan kiireellisesti käsiteltäviä, jottei mahdollisuus oikeussuojaan jää illuusioksi. Tuomioistuimen päällikön ja muun johdon tehtävänä on tällöin määrittää prioriteetit ja vastata tuloksesta sen osalta. Lainsäätäjän, täytäntöönpanovallan käyttäjistä puhumattakaan ei tule tähän herkkään tasapainoon puuttua.

Kokonaisuutena hallintolainkäyttöprosessia tarkasteltaessa on muistettava, että korkein hallinto-oikeus on nyt lähes kattavasti valituslupatuomioistuin. Oikeussuojan antamisen ja hallinnon lainalaisuuden valvonta keskittyy aiempaa selkeämmin ensi asteen hallintotuomioistuimiin. Sen vuoksi niiden resurssointi on aivan keskeinen oikeusvaltiokysymys. Riittävä, osaava henkilöstö ja taitava johto varmistavat asioiden kohtuulliset käsittelyajat. Korkein hallinto-oikeus painottaa työssään ensi asteen hallintotuomioistuinten ja hallintoviranomaisten käytännön ohjaamista julkaistavin vuosikirjaratkaisuin, mutta on kaksiasteisessa hallintotuomioistuinkentässä myös velvollinen myöntämään valitusluvan ilmeisen virheen tai painavan syyn perusteella. Tärkeää on muistaa, että hallintotuomioistuimen päätös on valituslupaa edellyttävässä asiassa pantavissa täytäntöön, jollei korkein hallinto-oikeus kiellä täytäntöönpanoa. Tämä on kokonaisprosessin keston kannalta olennainen seikka, jota julkisessa keskustelussa ei yleensä tunnisteta.

Yleismediassa hallintotuomioistuimet ovat kuluneen vuoden aikana saaneet – ei aina kovin myönteistä huomiota – liittyen karhun ja suden metsästystä koskeviin lupiin sekä erilaisiin koronarajoituksiin. Metsästysluvissa on usein ollut kysymys siitä, että hallinto-oikeus on luonnonsuojeluyhdistyksen valituksessa esitetyn täytäntöönpanokieltovaatimuksen vuoksi kieltänyt luvan täytäntöönpanon. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että asiaa ei ole lopullisesti ehditty ratkaisemaan luvan lyhyenä voimassaoloaikana, minkä vuoksi metsästys on väliaikaismääräyksen vuoksi estynyt.

Tilanne on epätyydyttävä. Siitä huolimatta on oikeusvaltioidean kannalta kestämätöntä, että kyseenalaistetaan hallintotuomioistuimen toimivalta ratkaista näitä asioita ja viitataan jonkinlaiseen paikalliseen ratkaisuun. Tämä vaikuttaisi lähentelevän oikeudenkäytön ottamista omiin käsiin. Se on omiaan rapauttamaan koko oikeusvaltion ydintä. Haluan muistuttaa, että oikeus hakea muutosta hallintopäätöksiin on koko hallinnon lainalaisuuden kannalta aivan keskeinen lähtökohta ja periaate. Laissa säädetään, kuka muutosta saa hakea. Eduskunta on kansainväliset velvoitteet huomioon ottaen säätänyt, että muutoksenhakuoikeus on muun ohella eri järjestöillä. Suurpetojen pyynnin oikeudelliset reunaehdot tulevat Euroopan unionin niin sanotusta luontodirektiivistä, jossa säädetään sitovat, varsin tiukat edellytykset poikkeusten myöntämiselle. Näitä edellytyksiä unionin tuomioistuin on täsmentänyt ja selkeyttänyt korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä vuonna 2019 antamassaan sudenpyyntiä koskevassa ennakkoratkaisussa (asia C-647/17). Ennakkoratkaisut sitovat jäsenvaltioiden viranomaisia ja tuomioistuimia. Kuhmolainen-lehden 19.11.2022 uutisoinnin mukaan Metsästäjäliiton suurpetoseminaarissa on todettu ”oikeuslaitosten” kävelleen lainsäätäjän tahdon yli ja katsottu, että Suomessa EU-säännöksiä tulkitaan tiukemmin kuin Ruotsissa, jossa suden kannanhoidollinen metsästys on sallittu. (Suomen) korkeimman hallinto-oikeuden unionin tuomioistuimelta saamassa ennakkoratkaisussa nimenomaan katsottiin, että kannanhoidollinen metsästys on sinänsä luontodirektiivissä hyväksytty peruste poiketa suojelusta. Kysymys on siitä, onko asiassa riittävästi selvitetty, että muut edellytykset – vaihtoehtojen puute ja suotuisan suojelutason säilyttäminen – täyttyvät. Unionin tuomioistuin ei tosin ratkaise itse oikeudenkäynnin kohteena olevaa asiaa vaan ainoastaan EU-oikeuden oikean, yhtenäisen tulkinnan koko unioin alueella, mutta unionin tuomioistuimen päätöksen perustelut KHO:n pyytämässä ennakkoratkaisussa eivät tulkinnanvaraa käytännössä jättäneet (ks. KHO 2020:27-28). Siis: kysymys on tapauskohtaisesta arviosta ja riittävistä selvityksistä. Lisäksi vahinkoperusteiset luvat ovat tietenkin vielä eri asemassa (ks. esim. KHO 2020:29).

Jos viranomainen on myöntänyt poikkeuksen suden tai karhun metsästykseen ja määrännyt päätöksen välittömästi noudatettavaksi, mutta siitä valitetaan, hallinto-oikeuden on tällaisessa tilanteessa välittömästi otettava kantaa siihen, onko täytäntöönpano kiellettävä. Täytäntöönpano tekee muutoksenhaun hyödyttömäksi, jos eläin on jo ehditty tappaa. Kun unionioikeudesta tulevat edellytykset ovat tiukat ja moninaiset, on erittäin keskeistä viranomaispäätöksessä seikkaperäisesti osoittaa, että nuo edellytykset ovat olemassa. Jollei tämä ole selvää, on aika lähellä ajatus, että täytäntöönpano tulee kieltää ja asiaa selvittää tarkemmin. Jos luvan voimassaoloaika on määrätty lyhyeksi, esimerkiksi pariksi-kolmeksi viikoksi, ei ole realistista, että hallinto-oikeus kykenisi tuossa ajassa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita kunnioittaen ratkaisemaan asian lopullisella päätöksellä niin, että luvan voimassaoloaikaa olisi vielä jäljellä. Tässä on nyt oikeudellinen haaste: voidaanko luvat myöntää aiemmin, voidaanko pyyntiaika määrätä pitemmäksi, voidaanko aika kytkeä hallinto-oikeuden ratkaisuun?

Samantyyppinen asetelma kääntäen on tullut esiin erilaisia koronarajoituksia koskevissa päätöksissä. Ne pannaan tartuntatautilain mukaan täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Jos kuntosali on jo suljettu, yleisötilaisuus kielletty, ravintolan asiakasmäärää rajoitettu jne., oikeussuoja jää jälkijättöiseksi, kun tuomioistuin ei mitenkään ehdi antaa lopullista ratkaisua ajoissa. Näissä tilanteissa oikeudenvastaisuus on kuitenkin periaatteessa hyvitettävissä korvauksin jälkikäteen. Joissakin tilanteissa puolestaan hallinto-oikeus on kieltänyt rajoituksen täytäntöönpanon, jolloin tilanne on käänteinen.

Saamelaisasiat jälleen pinnalla

Saamelaiskäräjävaaleihin liittyvät asiat ovat saaneet runsaasti julkisuutta, kun päätös pitkään vireillä olleen saamelaiskäräjälakiuudistuksen viemisestä eduskuntaan synnytti kitkaa hallituksessa. Korkein hallinto-oikeus on taas kerran saanut osansa julkisen keskustelun kritiikistä siinä määrin, että onpa meitä syytetty saamelaisten riitaisuuden aiheuttajaksikin ihmisoikeusloukkauksista puhumattakaan. Asiantuntemattomuudestakin on moitittu. Nämä moitteet tuntuvat KHO:n sitoutuneen henkilöstön kannalta kohtuuttomilta.

Ensinnäkin haluan sanoa, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa saamelaisten asema Euroopan ainoana alkuperäiskansana tunnistetaan, tunnustetaan ja sitä arvostetaan suuresti. Toiseksi totean, että nykyiseen saamelaiskäräjälakiin sisältyvä niin sanottu lappalaiskriteeri ei sisällä sukupolvista rajausta toisin kuin lakiehdotuksen mukaan oli tarkoitettu säädettävän asetuksella. Tämä ei kuitenkaan toteutunut perustuslakivaliokunnan vastustettua asetuksella säätämistä. Keskustelussa on aivan oikein todettu, että täysin rajaamaton sukupolvitakauma johtaisi saamelaisten määrän merkittävään lisäämiseen. Sen vuoksi tätä kriteeriä sovellettiin ja sovelletaan edelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa pidättyvästi. Pidättyvää linjaa tarkistettiin vuonna 2011 jaoston täysistunnossa ratkaisussa asiassa, jossa viitattiin YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean Suomeen kohdistamiin moitteisiin siitä, että itseidentifikaatiolle ei annettu riittävää merkitystä ja näin ollen saamelaismääritelmää tulkittiin liian ahtaasti. Asiantuntemukseen liittyen mainitsen tässä, että ratkaisua tekemässä oli meidän muiden tuomareiden joukossa Suomen aiempi ihmisoikeustuomari ja kansainvälisen oikeuden professori Matti Pellonpää. KHO:n jäsenten laaja ja syvällinen asiantuntemus on todettavissa kotisivuillamme olevista esittelyistä. Se, että korkein hallinto-oikeus tulkitsisi saamelaismääritelmää pelkästään epämääräisen kokonaisharkinnan perusteella laissa olevista kriteereistä riippumatta, ei pidä paikkaansa. Viittaan nyt vain ratkaisuun KHO 2015:147, jossa selkeästi näkyy kokonaisharkinnan rooli tilanteessa, jossa saamelaisuus perustuisi vanhaan lappalaiskriteerin täyttymistä koskevaan merkintään.

Sanon vielä senkin itsestään selvyyden, että korkein hallinto-oikeus noudattaa eduskunnan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen uudistamaa saamelaiskäräjälakia. Jos lainsäätäjä haluaa muuttaa vallitsevaa oikeustilaa lakia muuttamalla, korkein hallinto-oikeus tietenkin toimii sen mukaisesti. Oikeusvaltiossa tulee kuitenkin aina olla järjestelmä, jossa päätöksiin tyytymättömillä on oikeus saattaa asiansa tuomioistuinten käsiteltäväksi. Saamelaiskäräjävaaliasioissa tuo tuomioistuin on viime kädessä korkein hallinto-oikeus. Puheet siitä, että korkein hallinto-oikeus on mestaroinut saamelaiskäräjäasioita tai sekaantunut niihin, ovat kummallisia. Päätöksenteko keskeisiin kansalaisoikeuksiin kuuluvissa asioissa ei voi jäädä oikeudellisen kontrollin ulkopuolelle, vaan oikeudellisen kontrollin on turvattava alkuperäiskansan oikeus päättää ryhmäänsä kuuluvista ja assimilisaatio tulee estää. Mikään muu ei voi olla eikä ole tuomioistuimen agendana. Myös jatkossa muutoksenhakumahdollisuus tulee säilyttää. Korkein hallinto-oikeus ei pidä onnistuneena ehdotuksia, joiden mukaan KHO:n valituslupakriteerit pyrittäisiin rajaamaan pääsäännöstä poiketen hyvin ahtaiksi. Ymmärrän, että tämä perustuu tiettyjen tahojen epäluottamukseen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta uuden lain tullessa sovellettavaksi lähdetään puhtaalta pöydältä.

Oikeusvaltio voimavarana

Kun oikeusvaltiosta puhutaan mediassa, esiin nousevat ongelmat. Ratkaisujen viipyminen, liialliset kustannukset, resurssipula, riippumattomuuden uhkatekijät. Vastapainona olisi tärkeää muistaa myös saavutukset ja oikeusvaltion merkitys luottamusta ja sosiaalista pääomaa luovana instituutiona. Tuomioistuintemme ja median riippumattomuus ovat korkealla kansainvälisellä tasolla. Ei ole sattumaa, että samat maat, jotka saavuttavat korkeimpia sijoja näissä vertailuissa, ovat samalla kansalaisten kokeman onnellisuuden ja myös talouselämän kokeman luottamuksen osalta korkeimmin sijoittuneita.

Oikeusvaltio on voimavara. Se edistää yhteiskunnallista koheesiota ja luottamusta. Luottamus pitää ansaita. Tuomioistuinten roolina on omalla toiminnallaan olla kansalaisten luottamuksen arvoinen. Se edellyttää hyvin perusteltuja ratkaisuja, kohtuullisen nopeita prosesseja, eri osapuolia kunnioittavaa, läpinäkyvää prosessinjohtoa, vaikuttavaa viestintää. Ne ovat meidän keinomme kantaa yhteiskunnallista vastuuta. Nämä seikat ovat niin ikään keskeisellä sijalla, kun pyrimme vastaamaan oikeusvaltion pistemäisiin rapautumistendensseihin.

KHO:n päätösrakenneuudistus ja sen jatkotyö

Korkein hallinto-oikeus on vuoden 2020 alusta voimaan tulleen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain eli hallintoprosessilain mukaan valituslupatuomioistuin. Tämä on pitkäaikaisen, vähittäisen kehityksen tulos. Lainsäätäjän KHO:lle määrittämän tehtävän sisältönä on aiempaa korostetummin oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavien ratkaisujen antaminen. Hallinto-oikeudellisen oikeussuojajärjestelmän painopiste on tämän myötä siirtynyt ensi asteen hallintotuomioistuimille, mutta kaksiasteisessa hallintolainkäytön järjestelmässä korkeimman hallinto-oikeuden roolina ei edelleenkään ole ainoastaan ennakkopäätösten antaminen.

Jotta korkein hallinto-oikeus voisi tehokkaammin ja laadukkaammin huolehtia ohjaustehtävästään, on johdonmukaisesti asetettu tavoite kehittää päätösten rakennetta. Tämä ajatus oli idullaan jo 100-vuotisjuhlatäysistunnon muistiossa 2.9.2018 ja vielä julkilausutummin kesällä 2021 hyväksytyssä KHO:n ensimmäisessä strategiassa. Sisäisen päätösrakennetyöryhmän valmistelutyön tuloksena korkein hallinto-oikeus päätti keväällä 2022 uudistaa päätöstensä rakennetta ja kirjoittamistapaa. Tämä ja ero aiempaan on selkeästi havaittavissa kotisivuillamme julkaistavista vuosikirjapäätöksistä loppukeväästä alkaen.

Uudessa päätösrakenteessa – emme puhu päätösmallista, koska viime kädessä kokoonpano päättää kirjoittamistavan yksityiskohdista – KHO:n ratkaisu näkyy heti ensimmäiseltä sivulta. Päätöksen perustelukappaleet numeroidaan, mikä helpottaa viittauksia; saattaapa ajatus yhdestä asiasta yhdessä kappaleessa olla omiaan selkeyttämään myös kirjoittajan ajatusta. Kaikkein olennaisinta on, että päätöksen perustelujen selkeyttämiseksi päätöksiä, etenkin kertoelmaa aiempien vaiheiden ja KHO:ssa esitettyjen perustelujen osalta, on lyhennetty ratkaisevan paljon. Nyt päätöksen perustelut pyritään kirjoittamaan niin, että KHO johdattaa lukijan tietä perustelujen alusta johtopäätökseen. Aluksi määritellään se oikeuskysymys tai ne oikeuskysymykset, joihin korkein hallinto-oikeus ratkaisunsa antaa. Perusteluissa osoitetaan keskeiset oikeusohjeet sekä päädytään niitä asiassa saatuun selvitykseen soveltaen oikeudellisesti perusteltuun ratkaisuun. Näissä perusteluissa ilmenevät KHO:n kertomana myös ne osapuolten esittämät argumentit ja ensi asteen päätöksen perustelut, joihin ratkaisu osaltaan perustetaan. Näin ratkaisusta saadaan tiivis, selkeä ja johdonmukainen, eikä lukijan tarvitse etsiä samoja näkökohtia hallinto-oikeuden päätöksestä ja muutoksenhakukirjelmästä tai viranomaisten lausunnoista resiitin puolelta.

Tällä foorumilla on syytä selkeästi todeta, että korkeimman hallinto-oikeuden päätösten uusi rakenne on kehitetty nimenomaan oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavia ratkaisuja silmällä pitäen. Ensi asteen hallintotuomioistuinten rooli on toinen, eikä niiden päätöksissä ole syytä lähteä seuraamaan KHO:n mallia. Samoin edellä kuvailemani kirjoittamistapa johtaa siihen, että KHO käyttää hyväkseen ensi asteen hallintotuomioistuimen päätöksen perusteluja eli sisällyttää ratkaistavaan oikeuskysymykseen osuvasti vastaavia hallintotuomioistuimen käyttämiä argumentteja omaan päätökseensä.

Päätösrakennetyö jatkuu. Korkein hallinto-oikeus järjestää joulukuussa sidosryhmätilaisuuden, jossa eri tahoilta pyydetään kommentteja uudistuksesta. Näin voimme kehittää toimintaamme edelleen. Uudistus myös jatkuu siten, että sisäiset työryhmät arvioivat vuosikirjapäätösten otsikkojen yhdenmukaisuutta ja kehittämistarvetta sekä päätösten kielellistä ilmaisua.

Keskeistä uusinta oikeuskäytäntöä: Covid-19-tapauksia

Sitten viime ylituomaripäivän korkein hallinto-oikeus on antanut noin 150 vuosikirjaratkaisua. Monet niistä ovat teille tuttuja. Osalla on valtakunnallista merkitystä, osa saattaa antaa vastauksen tärkeisiin yksittäisiin juridisiin tulkintakysymyksiin, monissa voi olla kysymys perusoikeuksista, EU-oikeuden soveltamisesta jne.

Ajattelin tässä katsauksessa esitellä vain Covid19-pandemiaan liittyvää oikeuskäytäntöämme vuodelta 2022. Koko jaoston istunnossa ratkaistussa tapauksessa KHO 2022:63 oli kysymys siitä, voitiinko ravintolatoiminnan rajoituksia sisältäneestä valtioneuvoston asetuksesta tehty valitus tutkia. Vastaus oli kielteinen. KHO arvioi kysymystä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuinten ratkaisujen valossa; jotkut EIT:n ratkaisut viittaavat mahdollisuuteen tutkia myös säädösvallan käyttöön liittyviä valituksia, tosin hyvin rajatuin edellytyksin. Päätöksen vuosikirjaseloste kuuluu seuraavasti:

Asiassa oli ratkaistavana, oliko ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annettuihin valtioneuvoston asetuksiin kohdistuva ravitsemisliiketoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan valitus tutkittava korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Valtioneuvoston asetuksilla oli annettu säännöksiä muun ohella ravitsemisliikkeiden suurimmista sallituista asiakasmääristä sekä anniskelu- ja aukioloajoista. Vaikka asetuksilla oli ollut mahdollista säätää ja oli säädetty erilaisista alueellisista ja ravitsemistoiminnan luonnetta koskevista rajoituksista, jotka kohdistuivat konkreettisesti yksittäisiin elinkeinonharjoittajiin, ne olivat laissa säädetyn asetuksenantovaltuuden nojalla annettuja säädösvallan alaan kuuluvia yleisiä säännöksiä. Näin ollen asetukset eivät olleet oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:ssä ja 7 §:ssä tarkoitettuja hallintoasiassa tehtyjä päätöksiä, joista saa valittaa.

Asetuksia ei ollut muodollisesti osoitettu millekään yksittäiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, eivätkä ne vaikuttaneet olennaisesti tällaisen henkilön tai samankaltaisen henkilöryhmän oikeuksiin tai velvollisuuksiin tiettyjen heille ominaisten piirteiden tai heidät kaikista muista henkilöistä erottavan tosiasiallisen tilanteen vuoksi. Asetusten perustana olevan lainsäädännön perustuslainmukaisuutta oli arvioitu ennakollisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Asiassa ei ollut sellaisia poikkeuksellisia muutoksenhakijan oikeusturvaan ja tuomioistuimeen pääsyyn liittyviä perusteita, jotka Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella olisivat saattaneet edellyttää kotimaisen sääntelyn selkeästä pääsäännöstä poiketen mahdollisuutta tehdä valitus valtioneuvoston asetuksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lukumääräisesti tyypillisimpiä muutoksenhakuasioita korona-pandemiaan liittyen ovat olleet erilaiset tukiasiat. Niissä on vain poikkeuksellisesti päädytty myöntämään valituslupa, eikä julkaistavia linjaratkaisuja ole tehty. Sitä vastoin julkaistavia ratkaisuja on lähiaikoina tulossa ainakin kuntosaleihin, ravintoloihin ja vaalitilaisuuksiin liittyviä rajoituksia koskevissa asioissa.

Luottavaisesti tulevaisuuteen

Ensimmäinen oikeudenhoidon selonteko on valmistunut marraskuun alkupuolella ja sitä käsitellään eduskunnassa joulukuun alussa. Selonteossa kuvataan osuvasti oikeudenhoidon kentän vahvuudet ja ongelmat. Keskeinen ongelma tuomioistuinlaitoksen puolella ovat riittämättömät voimavarat ja paljolti siitä aiheutuva juttujen käsittelyn viivästyminen. Tämä onkin nähdäkseni suomalaisen oikeusvaltion ydinongelma. Vaikka painopiste viipymisongelmissa on selonteon perusteella rikos- ja riita-asioissa, myös hallintotuomioistuinten puolella on tehtävää. On tärkeää, että selonteossa selkeästi sanoitetaan lisäresurssien tarve: 90 miljoonaa euroa vuodessa. Pontta määrärahojen tarpeelle antaa muun muassa syyskuussa toteutettu työaikaseuranta. Kiitos koko hallintotuomioistuinväelle aktiivisesta osallistumisesta kyselyyn ja ennen kaikkea ahkerasta työstä! Osaava henkilöstö on oikeusvaltion ylläpitämisen ydin. Pysyvä rahoituksen tasonnosto antaisi myös edellytykset osaavien henkilöiden rekrytoimiselle; tilapäisin määrärahoin ei huippuosaajia houkutella.

Korkeimman hallinto-oikeuden työtilanne on kehittynyt suotuisaan suuntaan. Vireillä olevien asioiden määrä on tällä hetkellä runsaat 2 000. Lähes kattava valituslupajärjestelmä antaa edellytykset ratkaista vireille tulevat asiat kohtuullisessa ajassa laadukkaasti vakinaisten tuomareiden voimin. Jonkin verran määräaikaista henkilöstöä tarvitaan eri syistä esittelijä- ja hallinnollisiin tehtäviin. Ainakin KHO:ssa sähköinen asianhallintajärjestelmä Haipa on toiminut vähintäänkin tyydyttävästi. Kun vireille tulevista asioista noin 85 prosenttia on valituslupa-asioita ja kun valituslupia myönnetään asiaryhmistä riippuen karkeasti 10-20 prosentissa tapauksista, sähköinen menettely vakiomuotoisine päätöspohjineen on tuonut tehoa ja nopeutta niiden asioiden käsittelyyn, joissa valituslupa päädytään epäämään. Samalla voidaan kohdentaa työpanosta varsinkin oikeuskäytäntöä ohjaaviin ratkaisuihin. Täydellistä järjestelmää ei kaupan hyllyltä saa eikä kehittämiskohteita ole vaikeaa löytää. Silti on paikallaan antaa kiitos järjestelmän kehittäjille tähänastisesta työstä. Haipa on pienillä resursseilla pikavauhtia sisäiseen toimintakuntoon saatettu järjestelmä. Toivottavasti sen jatkokehittäminen Tuomioistuinvirastossa myös asiakasrajapintaa palvelevaksi, houkuttelevaksi kanavaksi saa riittävää huomiota.

Toivotan kaikille antoisaa ylituomaripäivää! Jag önskar er alla en givande överdomaredag!