Tuomarin rooli yhteiskunnassa – erityisesti oikeusvaltiollisuuden takaamiselementit

Kari Kuusiniemi, presidentti, korkein hallinto-oikeus

Hyvät kuulijat, oikeusvaltio on ollut viime aikoina esillä julkisessakin keskustelussa aivan toisessa mitassa kuin esimerkiksi opiskellessani nelisenkymmentä vuotta sitten. Yleismediaan käsite on tullut vasta viime vuosina erityisesti EU:n eräiden jäsenvaltioiden oikeusvaltiollisten ongelmien kautta, varsinkin Puolan ja Unkarin unionin tuomioistuimen kanta-asiakkuuden myötä. Itse asiassa Puolan tilanne luokitellaan Brysselissä tämän hetken isoihin EU-ongelmiin, ja jopa keskustelu Polexitistä käy kuumana. Kuten Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski kirjoitti: kun oikeusvaltiosta puhutaan, kyse on yleensä ongelmista.

Tarkastelen esityksessäni ensin oikeusvaltion käsitettä ja sen elementtejä. Keskityn tämän jälkeen erityisesti tuomioistuinten riippumattomuuteen sekä tuomarin asemaan ja rooliin. Kansainvälisten esimerkkien valossa tarkastelen, miten oikeusvaltiollisuutta on pyritty horjuttamaan ja millä keinoin tällaista uhkaa voitaisiin torjua.

Oikeusvaltion käsitettä on suorasti ja epäsuorasti määritelty muun muassa Venetsian komission ohjekirjassa, Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa.

Venetsian komission mukaan oikeusvaltion ydinelementtejä ovat laillisuus, mukaan lukien läpinäkyvä, uskottava ja demokraattinen lainsäädäntöprosessi, oikeusvarmuus, mielivallan kielto, pääsy riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen, mukaan lukien hallintopäätösten oikeudellinen kontrolli, ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä syrjintäkielto ja yhdenvertaisuus lain edessä.

EU-sopimuksen 2 artiklassa määritellään unionin arvoperusta. Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

Suomen perustuslain 2 §:n otsikkona on kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate. Pykälän 3 momentissa oikeusvaltioperiaate näyttäytyy perinteikkäänä lakisidonnaisuutena: Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Suomen tuomariliiton hyväksymien tuomarin eettisten periaatteiden mukaan tuomari sitoutuu oikeusvaltioperiaatteeseen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Tuomari ei ylitä laillisuuden tai harkintavaltansa rajoja.

Oikeusvaltiolle on olennaista, että kaikki julkisen vallan toiminta on sidottu lakiin ja viime kädessä riippumattomat tuomioistuimet ratkaisevat, mikä asiassa on lainmukaista. Tuomarin valta on suuri. Lähtökohtaisesti kaikki eri tason hallintoviranomaisten päätökset ovat tuomioistuinten kontrollissa, ja tuomioistuimilla on myös perustuslain jälkivalvontaan liittyvä, periaatteellisesti äärimmäisen tärkeä tehtävä. Kuten tietenkin muistatte, perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on konkreettisessa tapauksessa annettava perustuslain säännökselle etusija, mikäli sovellettava tavallisen lain säännös on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tätä on painotettava kansainvälisesti ainutlaatuisen perustuslain ennakkovalvontajärjestelmämme rinnalla, kun ennakkovalvonta tapahtuu eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Oikeusvaltion käsite ei tyhjenny muodollisiin ja menettelyllisiin vaatimuksiin, vaan käsitteellä on keskeinen demokratia- ja perusoikeusulottuvuus. Tiivistetysti sanoen, ei ole demokratiaa ilman oikeusvaltiota ja perusoikeuksien kunnioitusta eikä oikeusvaltiota ilman demokratiaa ja perusoikeuksien kunnioitusta. Oikeusvaltion ytimessä ovat demokratia ja vallanjako, ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittaminen sekä riippumattomat tuomioistuimet.

Oikeusvaltioperiaatteen loukkaamisesta moitittujen valtioiden edustajat ovat usein kyseenalaistaneet oikeusvaltion käsitteen tarkkuuden, moittineet muita valtioita niiden oikeusvaltio-ongelmista ja kaksoisstandardien käyttämisestä sekä puhuneet illiberaalista demokratiasta tavoittelemanaan mallina. Erityisesti näitä puheenvuoroja on käyttänyt Unkarin pääministeri Viktor Orbán, jonka muistamme kritikoineen Suomea maamme EU-puheenjohtajuuskaudella muun muassa perustuslakituomioistuimen puutteesta; palaan tähän hetken päästä. Unkari on kuitenkin unioniin liittyessään sitoutunut kunnioittamaan näitä arvoja ja oikeusvaltioperiaatetta. Tämä ei ole mielipidekysymys.

Maat, joissa poliittiset päättäjät ovat puuttuneet tuomioistuinten riippumattomuuteen, ovat usein vedonneet siihen, että muissakin maissa politiikka tunkeutuu tuomioistuimeen. Tähän on paha väittää vastaan. Erityisesti perustuslakituomioistuimissa ja tuomioistuimissa, joilla on merkittävää perustuslain valvontaa liittyvää toimivaltaa, tämä on tyypillistä. Jokainen tietää USA:n presidenttien arvioivan tarkoin kandidaattien ennakoitavaa linjaa suurissa periaatekysymyksissä, kuten uskonnossa, abortissa, aseenkanto-oikeudessa ja verotuksessa, kun he nimittävät tuomareita etenkin liittovaltion korkeimpaan oikeuteen. Saksan liittovaltion perustuslakituomioistuimessa on selkeät mandaattipaikat eri puolueiden nimeämille ehdokkaille: puhutaan punaisista, mustista, keltaisista ja vihreistä tuomareista samaan tapaan kuin meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa liikennevaloista. Sveitsin liittovaltion korkeimman oikeuden tuomarit kuuluvat ainakin muodollisesti johonkin puolueeseen ja maksavat jopa eräänlaista puolueveroa. Sinänsä näiden kaikkien instanssien tuomareiden ammattipätevyys on kiistaton.

Etenkin perustuslakia soveltaessaan tuomioistuimet käyttävät merkittävää yhteiskunnallista valtaa, jolla on myös poliittinen dimensio. Siksi on ymmärrettävää tai ainakin ymmärrettävissä, että tällaisia asioita ratkaisevien tuomareiden nimittämisessä myös poliittinen vastuukate tai demokraattinen legitimiteetti on esillä. Tämä on kuitenkin aivan toinen asia kuin se, että hallitusvalta pyrkii konkreettisia poliittisia tavoitteita edistääkseen varmistamaan, että ylimpien tuomioistuinten tuomarit mahdollisimman kattavasti tuomitsemistoiminnassaan toimisivat tämän hallituksen politiikkaa edistäen.

Haluan korostaa, että oikeusvaltiokäsitteen sisältö ei ytimeltään ei ole makuasia. Tietenkin on tunnustettava, että Venetsian komission 50-sivuinen ohjekirjanen sisältää niin suuren joukon vaatimuksia, ettei varmaankaan mikään maa niitä viimeiseen pilkkuun saakka täytä. Ajattelen, että kysymys on toimivasta perusstruktuurista ja oikeudellisesta kulttuurista. Olen puheissani käyttänyt koirarotuvertausta: aivan kuten jo pieni lapsi kykenee ymmärtämään, että chihuahua ja saksanpaimenkoira edustavat samaa eläinlajia, vähän pintaa raaputtamalla kykenemme havaitsemaan, onko tietty maa pohjimmiltaan oikeusvaltio. Tällainen kriteeri ei taatusti ole se, onko maassa perustuslakituomioistuin. Kuten tiedämme, missään pohjoismaassa ei ole, eikä pohjoismaita yleisesti ottaen ole pidetty oikeusvaltiokehityksen ongelmamaina, vaan ne ovat kaikkien oikeusvaltioindeksien kärjessä. Mutta, parhaissakin perheissä sattuu ja tapahtuu, kuten myöhemmin kerron.

Oikeusvaltion käsitteen kulmakivi – ainakin meidän tuomareiden näkökulmasta – on siis tuomioistuinten riippumattomuus. Tällöin on pohdittava, kenestä tai mistä tuomioistuimen pitää olla riippumaton, miten riippumattomuuteen saatetaan puuttua ja miksi riippumattomuus on niin tärkeää.

Tarkastelu on paikallaan aloittaa jo koulun yhteiskuntaopista tutulla Montesquieun lanseeraamalla valtiovallan kolmijako-opilla. Suomessa oppi on kanonisoitu perustuslain 3 §:ään. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti ja valtioneuvosto. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimmässä asteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on eriytetty eri toimielimille tasapainon ja valvonnan mahdollistavalla tavalla. USA:ssa käytetään käsitettä checks and balances.

Tuomioistuimen riippumattomuutta arvioidaan yleensä suhteessa toimeenpanovaltaan, hallitukseen keskeisenä poliittisena päätöksentekijänä. Kuten professori Panu Minkkinen on äskettäin korostanut, kolmitahoinen malli on vahvan enemmistöhallituksen ja heikon parlamentin käyttäessä valtaa typistynyt kaksinapaiseksi järjestelmäksi, jossa tuomioistuinten roolina on varmistaa perusoikeuksien toteutuminen.

Lähtökohtaisesti tuomioistuimet tietenkin ovat riippuvaisia lainsäädäntövallasta. Juuri tuomioistuinten on noudatettava eduskunnan säätämää lakia, sanoin kuin tietysti sitovaa ylikansallista normistoa. Olennaista on kuitenkin, että eduskunta säätää yleisiä lakeja ennakolta ja tuomioistuimet soveltavat niitä jälkikäteen niiden ratkaistavaksi säädetyissä konkreettisissa oikeusriidoissa. Eduskunta ei saa säätää tapauskohtaista lainsäädäntöä (lex in casu) eikä se voi puuttua vireillä olevaan prosessiin sen enempää konkreettisesti kuin säätämällä taannehtivaa lainsäädäntöä prosessiin vaikuttaakseen. Mutta jollei tuomioistuinten linja parlamenttia (ja sille lakiesityksiä tekevä hallitusta) miellytä, lainsäädäntöä voidaan toki muuttaa halutun poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi, kunhan se tapahtuu perustuslaissa säädetyssä järjestyksessä ja ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioitetaan.

Riippumattomuuselementti liittyy myös eduskunnan budjettivaltaan. Tuomioistuimet ovat riippuvaisia eduskunnan, käytännössä tietenkin paljolti hallituksen ja erityisesti valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön esityksiin perustuen, myöntämistä määrärahoista. Tähän järjestelmään liittyy potentiaalinen riippumattomuusuhka. Jos tuomioistuinten määrärahoja leikataan selkeästi riittämättömälle tasolle, ne eivät kykene suoitutumaan tehtävästään pääsyä tuomioistuimeen koskevia oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen. Tähän ihmisoikeustuomari Pauliine Koskelo kiinnitti perustellusti huomiota oikeusministeriön oikeusvaltioseminaarissa 11.11.2021. Oikeudenkäynnit viivästyvät eikä ylikuormittunut tuomarikunta ehkä kykene puuttumaan oikeusturvaongelmiin riittävästi. Unionin tuomioistuimen Portugalin tilintarkastustuomioistuinta koskeva suuren jaoston ratkaisu osoittaa, että periaatteessa tuomareiden palkkojen alentaminen voi loukata unionin oikeusvaltiollisia vaatimuksia.

Tuomari on myös riippumaton päällikkötuomarista ja kollegoistaan. Päällikkötuomarilla on velvollisuuskin johtaa tuomioistuinta virastona, mutta ei hän missään oloissa saa pyrkiä vaikuttamaan yksittäisen tuomarin laintulkintaan ja hänen omaksumaansa ratkaisuun. Tietenkin ratkaisukokoonpanon jäsenenä päällikkötuomarilla on sama argumenteilla vaikuttamisen mahdollisuus kuin kokoonpanon muillakin jäsenillä. Tuomioistuinten sisäiseen riippumattomuuteen liittyy tuore unionin tuomioistuimen suuren jaoston ratkaisu asiassa C-487/19, jossa kysymys oli – yllätys, yllätys! – Puolasta. Tuomioistuimen päällikkötuomari oli siirtänyt tuomarin tuomioistuimen sisällä osastolta toiselle. Unionin tuomioistuin edellytti, että tuomarilla tuli olla oikeussuojakeino tätä toimenpidettä vastaan. Tämä tuntuu Suomessa aika vieraalta – tietysti olen tuomioistuimen päällikkönä jäävi tätä arvioimaan – mutta puheena olevassa asiassa olosuhteet näyttävät olleen sellaiset, että siirtoa käytettiin eräänlaisena sanktiona tai painostuskeinona, mikä tietenkin on yksiselitteisesti tuomittavaa.

Tuomarin eettisten periaatteiden mukaan tuomari on lainkäyttötehtävässään riippumaton lakia säätävästä ja toimeenpanevasta valtiovallasta. Tuomarin riippumattomuus edellyttää lisäksi vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin. Tuomari ei tietenkään voi irrottautua yhteiskunnasta omaan kamariinsa, vaan yhteiskunnan kehityksen laaja-alainen seuraaminen kuuluu tuomarinkin yleissivistykseen.

Tuomarin täytyy tietenkin olla riippumaton oikeudenkäynnin osapuolista ja heidän edustajistaan tai avustajistaan. Tätä pyritään varmistamaan esteellisyyssäännöksillä. Ideaalina on vahva ja itsenäinen tuomari, joka kuitenkin kuulee osapuolia ja suhtautuu arvostavasti kollegojen kantoihin. Tuomarin tulee niin ikään kyetä toimimaan vapaana ulkopuolisesta painostuksesta ja median myllerryksestä. Yksi puistattavimmista viimeaikaisista esimerkeistä oli Daily Mailin etusivu, jolla eräät Brexit-prosessiin osallistuneet tuomarit leimattiin kansanvihollisiksi. Tällä käsitteellä on meille kolkko kaiku. On arvioitu, että tällä keskustelulla on jo ollut vaikutusta Britannian korkeimman oikeuden ratkaisuihin poliittisesti latautuneissa tapauksissa. Aikamme vastenmielisiä ilmiöitä ovat some-kampanjat ja maalittaminen, joiden tuoksinassa riippumattomuus ja työssä jaksaminen saattavat olla koetteilla. Tähän puoleen keskittyy hovioikeudenneuvos, mediatuomari Juha Hartikainen seuraavassa esityksessä. Totean omasta puolestani vain, että vapaa media on erottamaton osa demokraattista oikeusvaltiota.

Tässä kohdin haluaisin tuomarin asemaan liittyen korostaa, että tuomari ei ole virkamies eikä tuomioistuin lainkäyttötehtävässään viranomainen. Tältä osin vanhempi lainsäädäntömme saattaa edelleen sisältää virheellisiä mainintoja valitusviranomaisesta jne. Suomalaisessa yhteiskunnassa, jopa oikeushallinnossa ja eduskunnassa, ei ehkä ole kristallin kirkkaana käsitys esimerkiksi siitä, mikä on Tuomioistuinviraston asema ja tehtävä tuomioistuinten keskushallintoyksikkönä verrattuna itse riippumattomiin tuomioistuimiin. Tästä muistutti oikeusvaltioseminaarin puheessaan korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen.

Riippumattomuus tuo valtaa mutta sisältää myös painavan vastuun taakan: riippumattomuus ei suinkaan ole tuomaria ja hänen mukavuuttaan varten. Olaus Petrin tuomarinohjeissakin sanotaan, että tuomarin tulee muistaa tuomarinviran olevan asetetun yhteisen kansan hyödyksi eikä tuomarin omaksi hyödyksi. Kuten tuomarin eettisissä periaatteissa korostetaan, tuomarin riippumattomuus on tarkoitettu oikeudenkäynnin asianosaisten turvaksi ja suojaamaan kansalaisia epäasianmukaiselta vallankäytöltä. Riippumattomuutta ei ole tarkoitettu suojaamaan tuomarin omia etuja.

Sen turvaamiseksi, ettei tuomaria voida painostaa esimerkiksi erottamisuhalla tai jatkokauden uusimatta jättämisellä, vakinaiset tuomarit nimitetään virkoihinsa lähtökohtaisesti eläkeikään asti (USA:n korkeimmassa oikeudessa jopa pitempään) ja tuomareilla on perustuslaissa turvattu virassapysymisoikeus. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla eikä kaikissa tuomioistuimissa. Esimerkiksi useissa perustuslakituomioistuimissa tai vastaavissa mandaatti on rajoitettu tiettyyn vuosimäärään. Joissakin tapauksissa se on uusittavissa, toisinaan ei. Esimerkiksi Sveitsin liittovaltion korkeimmassa oikeudessa toimikausi on kuusi vuotta, ja käytännössä on voinut esiintyä painostusta tuomaria kohtaan toimikauden uudistamiseen liittyen.

Riippumattomuuden tärkeys kulminoituu siihen, että ihmisten ja yhteisöjen oikeussuoja ja perusoikeuksien turvaaminen on keskeistä juuri silloin, kun valtaa pitävät niitä loukkaavat. Elleivät tuomioistuimet ole riippumattomia hallitusvallasta, oikeussuoja jää illuusioksi. Muodollinen pääsy tuomioistuimeen ei auta, jollei kyseinen tuomioistuin ole riippumaton ja sitoutunut ratkaisemaan asian oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä lain mukaan kohtuullisessa ajassa. Riippumattomuus sisältää myös vakuutuksen siitä, että muiden EU-maiden tuomioistuimet voivat luottaa ulkomaisiin kollegoihinsa. Koko unionin oikeusjärjestelmän runko perustuu ajatukselle vastavuoroisesta tunnustamisesta ja keskinäisestä luottamuksesta. Kansalaiset voivat luottaa siihen, että päätöksentekijät ovat vastuunalaisia. Sisämarkkinoilla yritykset voivat perustaa toimintansa vakaille ja ennustettaville olosuhteille. Ennakoitavuudelle rakentuvassa yhteiskunnassa ne uskaltavat investoida: tämän mahdollistaa viranomaisten ja tuomioistuinten toiminnan lakisidonnaisuus.

Unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka vallanpitäjät ovat pyrkineet loukkaamaan tuomioistuimen riippumattomuutta. Esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa on tuomareiden eroamisikään vaikuttamalla pyritty mahdollistamaan uusien, vallanpitäjille lojaalien tuomareiden nimittäminen tilalle. Puolan korkeimpaan oikeuteen perustettiin kurinpitojaosto, joka selvästikään ei täyttänyt riippumattomuusvaatimusta; puolalaistuomareita on muun muassa pyritty estämään pyytämästä ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Unkari puolestaan tuomittiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa silloisen korkeimman oikeuden presidentin virkakauden ennenaikaisesta katkaisemisesta.

Mutta muuallakin osataan loukata oikeusvaltioperiaatetta. Kardinaaliesimerkki tuomioistuimen haltuunottostrategiasta (court packing) tulee 1930-luvun suuren laman jälkeisestä Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt väläytti radiopuheessaan mahdollisuutta nimittää korkeimpaan oikeuteen lisää tuomareita, jos tuomioistuin kumoaisi hänen New Deal -pakettinsa. Kuten aiemmin vihjaisin, myös pohjoismaista löytyy tuore ja karkea oikeusvaltioperiaatteen loukkaus, jonka tapahtumisen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto tuomiollaan vahvisti. Islantiin perustettiin uusi väliasteen tuomioistuin, jonne nimitettiin 15 tuomaria. Pääosin tuomioistuinten edustajista koostuva arviointikomitea asetti hakijat meriittien perusteella järjestykseen, jolloin 15 ansioituneinta oletettiin nimitettävän. Oikeusministeri kuitenkin päätti toisin ja sisällytti esitykseensä neljä sellaista ehdokasta, joita arviointikomitea ei ollut rankannut 15 etevimmän joukkoon. Parlamentti hyväksyi ministerin esityksen ja tasavallan presidentti teki nimityspäätöksensä sen mukaisesti.

Kansainväliset esimerkit siis osoittavat, että hallitusvalta on pyrkinyt puuttumaan tuomioistuinten riippumattomuuteen esimerkiksi alentamalla tuomareiden pakollista eroamisikää, manipuloimalla tuomareiden määrää, puuttumalla tuomarinimityksiin, erottamalla tuomioistuinpäälliköitä ja rakenteellisilla ratkaisuilla, kuten perustamalla kurinpitojaoston. Tuomareiden ei tietenkään tule voida käyttää valtaansa vailla vastuuta, mutta tuo vastuu tulee voida toteuttaa vain riippumattomassa tuomioistuimessa oikeudenmukaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä.

Tapahtumat EU:n jäsenmaissa ja muissa lähtökohtaisesti oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutuneissa maissa ovat herättäneet kysymyksiä siitä, voisiko jotain tällaista tapahtua Suomessa. En pidä tätä todennäköisenä lähitulevaisuudessa, mutta Hallintotuomioistuinpäivän puheessani viime maaliskuussa esittämässäni oikeusvaltion määräaikaishuollossa on kysymys varautumisesta hyvin epätodennäköisiin tulevaisuuden kuviin. Silti olisi turhan hyväuskoista olettaa, ettei meillä ikinä voisi sattua mitään vastaavaa.

Norjassa komitea on vuonna 2020 esittänyt lukuisia oikeusvaltion toiminnan ja tuomioistuinten riippumattomuutta edistäviä muutoksia, muun ohella korkeimman oikeuden tuomarien enimmäismäärän kirjaamista perustuslakiin. Ruotsissa on parhaillaan käynnissä laaja komiteatyö muun muassa sen arvioimiseksi, tulisiko tuomioistuinten riippumattomuuden perustuslaillisia takeita vahvistaa esimerkiksi säätämällä perustuslaissa korkeimpien oikeuksien tuomareiden määrästä ja pakollisesta eroamisiästä. Myöskään Suomessa tällaisia säännöksiä ei perustuslain tasolla ole. Tämä merkitsee, että yksinkertaisen parlamenttienemmistön tuella toimiva hallitus voisi alentaa tuomareiden eroamisikää ja lisätä tuomareita, jolloin hallitukselle lojaalit tuomarit voisivat ottaa tuomioistuimen haltuunsa palvellakseen hallitusvaltaa kansan oikeusturvan sijaan. Selvitystyö on tehtävä ja lainsäädännön tarkistamistarpeet arvioitava silloin, kun uhkatilanne ei ole päällä. Kun sauna palaa, on liian myöhäistä ottaa vakuutus.

Oikeusministeriö onkin pari viikkoa sitten järjestänyt oikeusvaltioseminaarin, jossa tuomioistuinten riippumattomuutta käsiteltiin useasta näkökulmasta. Samoin ministeriö on vastikään asettanut oikeudenkäytön kehittämistyöryhmän, jonka tulee pohtia tulevaisuuden tuomioistuinrakennetta. Toimeksiantoon kuuluu riippumattomuuden vahvistamistarpeiden punninta.

Oikeusvaltion ylläpitämisessä ja tuomioistuinten riippumattomuuden kunnioittamisessa on syytä olla tarkkana. Muutoin vaarana voi olla näiden periaatteiden eroosio, vähittäinen rapautuminen. Oikeusvaltion murtuminen voi alkaa pienistäkin säröistä. Yritetään kukin omalla panoksellamme pitää huolta siitä, että perusta säilyy tiiviinä. Oikeusvaltiota ei ylläpidetä juhlapuhein vaan arkisissa käytännöissä. Jokainen meistä tuomareista on oikeusvaltion riippumaton lähettiläs, joka hyvin perustelluilla ratkaisuillaan, prosessinjohdollaan ja muulla toiminnallaan viestii ympäröivään yhteiskuntaan lain kunnioitusta. Vain tällaiselle perustalle voidaan rakentaa yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa sekä tuomioistuimiin ja viranomaisiin. Tällainen yhteiskunta voi hyvin sekä taloudellisesti, sosiaalisesti että ekologisesti.