Virastomestari

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa työskentelee useita eri ammattiryhmiä. Tässä juttusarjassa esitellään KHO:n henkilöstöä ja sitä kaikkea erilaista työtä, jota KHO:ssa tehdään. Vuorossa korkeimman hallinto-oikeuden virastomestari Toni Pylvänäinen.

Toni Pylvänäinen on työskennellyt virastomestarina KHO:ssa hieman yli vuoden. Hän meni töihin heti peruskoulun jälkeen ja ehti hankkia monipuolista työkokemusta yksityiseltä sektorilta noin 20 vuoden ajan ennen kuin haki KHO:ssa avoinna ollutta virastomestarin paikkaa. Valtio kiinnosti työnantajana Pylvänäistä.

Virastomestarin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia KHO:n tilojen järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä auttaa ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin, mikä tarkoittaa esimerkiksi sisäpostin jakamista ja virkakuljetuksien hoitamista.

”Mikä tahansa ongelma täällä KHO:ssa tuleekin kiinteistöön ja tiloihin liittyen, asiaa kysytään ensimmäisenä virastomestareilta. Katsomme, voimmeko tehdä asialle jotakin tai ainakin ohjaamme taholle, joka osaa auttaa”, Pylvänäinen kuvailee.

Virastomestarin työpäivät voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Jokapäiväisiin virastomestarin työtehtäviin kuuluu esimerkiksi tehdä postinjakokierrokset, tarkistaa tilojen yleiskunto ja hoitaa mahdolliset puutteet. Työpäivä voi pitää sisällään myös KHO:n vartijan sijaistamista, taloon tulevien vieraiden vastaanottamista ja ohjaamista sekä kuljetustehtäviä.

Virastomestarin on hyvä olla työssään positiivinen, helposti lähestyttävä, asiakaspalveluhenkinen, yhteistyötaitoinen ja ongelmanratkaisukykyinen. Hyvällä maalaisjärjellä pääsee Pylvänäisen mukaan jo pitkälle.

Pylvänäinen nauttii työn tuomasta vapaudesta ja vastuusta. Virastomestarina saa tehdä töitä monien eri ihmisten kanssa. KHO:ssa parasta on rento työilmapiiri ja mukavat ihmiset.

”KHO ei ole liian iso organisaatio. Tunnen täällä lähes jokaisen. Töissä ei tule tylsää hetkeä, vaan aina, kun käyn eri kerroksissa hoitamassa työtehtäviäni, voin samalla vaihtaa sanan jonkun toisen kanssa”, Pylvänäinen kertoo.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa työskentelee kaksi virastomestaria.

Julkaistu 5.4.2024