KHO:2014:53

Julkisen hankinnan tarjouskilpailuun osallistunut yhtiö oli ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa hakemuksessaan vaatinut, että sille palautetaan määräaika, jossa hankintapäätöksestä oli valitettava markkinaoikeudelle. Yhtiön mukaan se ei ollut voinut tehdä valitusta hankintalaissa säädetyssä 14 päivän valitusajassa, koska sen tiedoksi saama päätös oli ollut sisällöltään puutteellinen.

Hankintalain mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä 14 päivän kuluessa hankintapäätöksen tiedoksi saannista. Mikäli tiedoksi saatu päätös on olennaisesti puutteellinen, valitus on lain mukaan tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä.

Korkein hallinto-oikeus totesi yhtiön hakemuksessa olleen asiallisesti kysymys siitä, oliko hankintapäätös annettu yhtiölle tiedoksi siten, että hankintalaissa säädetty 14 päivän valitusaika oli alkanut kulua, vai oliko asiassa noudatettava laissa säädettyä kuuden kuukauden valitusaikaa. Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu ensi asteena ratkaista se, onko hankintaa koskeva valitus tehty sille hankintalaissa säädetyissä määräajoissa. Kysymys ei ollut tilanteesta, jossa määräaika valituksen tekemiseksi olisi voitu ylimääräisin muutoksenhakukeinoin palauttaa. Hakemus hylättiin.

Hallintolainkäyttölaki 58 ja 61 §

Laki julkisista hankinnoista 87 § 1 ja 3 momentti

Määräaika, jota hakemus koskee

Julkisista hankinnoista annetun lain 87 §:n 1 momentissa tarkoitettu muutoksenhakuaika Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä 11.12.2013 (UUDELY/3160/05.14.02/2013)

Asian aikaisempi käsittely

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 30.9.2013 päivätyllä tarjouspyynnöllä pyytänyt tarjouksia ammatillisesta työvoimakoulutuksesta. Hankinta on koskenut muun ohella CAD-, media- ja desing-osaajan, CMD-osaajan koulutusta.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään 11.12.2013 (UUDELY/3160/05.14.02/2013) hyväksynyt Espoon oppimiskeskuksen (HRM-Consulting) tarjouksen edellä mainitusta koulutuksesta. Päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa on muun ohella todettu, että asian voi saattaa julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti markkinaoikeuden käsiteltäväksi valittamalla.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Faktia Valmennus Oy on tänne 13.1.2014 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että sille palautetaan Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hankintapäätöstä koskeva muutoksenhaun määräaika.

Faktia Valmennus Oy on esittänyt perusteluina vaatimukselleen muun ohella seuraavaa:

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) on toimittanut hankintapäätöksen tarjouskilpailuun osallistuneelle Faktia Valmennus Oy:lle sähköpostitse tiedoksi 11.12.2013. Hankintapäätös on lisäksi toimitettu yhtiölle kirjeitse 18.12.2013.

Hankintapäätöksestä ei ilmennyt, miten tarjouksia oli vertailtu. Hankintapäätöksessä ei ollut lainkaan tarjousten hintatietoja, vaan ainoastaan pylväsdiagrammi, josta ei näkynyt tarjoushintojen eroa.

Faktia Valmennus Oy tiedusteli 17.12.2013 voittaneen tarjouksen asianosaisjulkisia tietoja ELY-keskukselta. ELY-keskus ei vastannut pyyntöön. Faktia Valmennus Oy tiedusteli asiaa uudelleen 20.12.2013, jolloin ELY-keskus pyysi lähettämään pyynnön uudelleen.

Uudelleen lähetetyn pyynnön johdosta ELY-keskus tiedusteli, oliko Faktia Valmennus Oy:llä mahdollisuutta tulla katsomaan asiakirjoja paikan päälle esimerkiksi viikolla 2. Yhtiö ymmärsi vastauksen siten, että asiakirjoja ei ollut mahdollista saada kirjeitse tai sähköpostitse. ELY-keskus ei ilmaissut, että muita vaihtoehtoja kuin tarjottu ajankohta olisi ollut. ELY-keskuksen edustaja tiedusteli 27.12.2013 sähköpostitse, oliko asialla kiire.

Faktia Valmennus Oy:n edustajat pääsivät tutustumaan asiakirjoihin 7.1.2014. Tällöin hankintapäätöstä koskeva muutoksenhakuaika oli jo päättynyt.

Faktia Valmennus Oy sai 7.1.2014 nähtäväkseen tarjousten numeerisen pisteytystaulukon sekä voittaneen tarjoajan tarjouslomakkeen. Pisteytystaulukosta yhtiö sai myös kopion. Pisteytyksestä ilmeni, että hankintapäätös oli Faktia Valmennus Oy:tä syrjivä ja siten lainvastainen. Faktia Valmennus Oy:n noin 360 000 euron tarjous oli ollut yli 95 000 euroa voittanutta tarjousta halvempi.

Faktia Valmennus Oy:n muutoksenhakuaika on kulunut umpeen ELY-keskuksen viivyttelyn vuoksi. Yhtiön ei ole ollut muutoksenhakuaikana tiedoksi saamansa aineiston perusteella mahdollista todeta hankintapäätöksen lainvastaisuutta. Yhtiö ei siten ole voinut hallintolainkäyttölain 61 §:ssä tarkoitetusta syystä hakea muutosta päätökseen määräajassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

Perustelut

Hallintolainkäyttölain 58 §:n mukaan hallintoasiassa tehtyyn lainvoiman saaneeseen päätökseen saa hakea muutosta ylimääräisellä muutoksenhakukeinolla, joita ovat kantelu, menetetyn määräajan palauttaminen ja purku.

Hallintolainkäyttölain 61 §:n mukaan menetetty määräaika voidaan palauttaa sille, joka laillisen esteen tai muun erittäin painavan syyn vuoksi ei ole voinut määräajassa muun ohella hakea muutosta päätökseen (2 kohta).

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:ssä on säädetty muutoksenhakuajoista kyseisen lain soveltamisalaan kuuluvia hankintoja koskeviin päätöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan, jollei tässä pykälässä toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Pykälän 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Faktia Valmennus Oy on menetetyn määräajan palauttamista koskevassa hakemuksessaan esittänyt, että se ei ole voinut hakea määräajassa muutosta hankintapäätökseen, koska päätös on ollut puutteellinen. Asiallisesti yhtiön hakemuksessa on näin ollen kysymys siitä, onko hankintapäätös annettu yhtiölle tiedoksi siten, että hankintalain 87 §:n 1 momentissa säädetty 14 päivän valitusaika on alkanut kulua, vai onko asiassa noudatettava pykälän 3 momentissa säädettyä kuuden kuukauden valitusaikaa.

Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu ensi asteena ratkaista se, onko hankintalaissa tarkoitettua hankintaa koskeva valitus tehty sille hankintalain 87 §:ssä säädetyissä määräajoissa. Tältä osin asian ratkaisee markkinaoikeus sikäli kuin Faktia Valmennus Oy tekee markkinaoikeudelle valituksen hankintapäätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaisesti.

Faktia Valmennus Oy:n hakemuksesta ei edellä olevan perusteella ole todettavissa, että kysymys olisi tilanteesta, jossa määräaika valituksen tekemiseksi markkinaoikeudelle voitaisiin hallintolainkäyttölain 58 ja 61 §:n nojalla palauttaa. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Toni Kaarresalo.