KHO:2014:121

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen asiakkaan kanssa tehnyt pankki peri asiakkaalta esimerkiksi omaisuuden arvoon tai tuottoon perustuvan palkkion. Omaisuudenhoitajapankki antoi arvopaperien myynti- ja ostotoimeksiannot asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle arvopaperinvälittäjälle, joka veloitti välityspalkkionsa suoraan asiakkaan tililtä. Sijoitusrahastojen rahasto-osuuksia koskevat merkintä- ja lunastustoimeksiannot omaisuudenhoitajapankki antoi asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle rahastoyhtiölle, joka veloitti lunastuspalkkiot suoraan asiakkaan tililtä. Merkintäpalkkiot omaisuudenhoitajapankki veloitti asiakkaan tililtä siirtäen ne pankissa olevalle välitilille, josta rahastoyhtiö veloitti merkintäsumman sekä merkintäpalkkion.

Vaikka omaisuudenhoitajapankki sekä arvonpaperinvälittäjä ja rahastoyhtiö kuuluivat samaan arvonlisäverolain 13 a §:ssä tarkoitettuun verovelvollisuusryhmään, näiden yhtiöiden ryhmän ulkopuolelle suuntautuvan myynnin arvonlisäverokohtelua oli arvioitava erillisesti. Koska arvopaperikauppojen toteuttamiseen liittyvät palkkiot kertyivät suoraan arvopaperinvälittäjälle ja rahasto-osuuksien lunastamisesta kertyvät palkkiot kertyivät suoraan rahastoyhtiölle, omaisuudenhoitajapankkia ei katsottu näiden palvelujen myyjäksi eikä näitä palkkioita ollut luettava omaisuudenhoitajapankin täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta suoritettavan veron perusteeseen. Verovelvollisuusryhmän ei siten ollut suoritettava näistä palkkioista arvonlisäveroa.

Koska rahasto-osuuksien merkintäpalkkiot veloitti asiakkaan tililtä omaisuudenhoitajapankki eikä rahastoyhtiö, nämä palkkiot, kun otettiin huomioon myös se, että palkkioiden periminen oli omaisuudenhoitajapankin päätettävissä, oli luettava omaisuudenhoitajapankin täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta suoritettavan veron perusteeseen. Verovelvollisuusryhmän oli suoritettava merkintäpalkkioista arvonlisäveroa. Äänestys 3+1-1.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 2 § 1 momentti, 13 a § 1 ja 5 momentti, 13 b §, 73 § 1 momentti ja 188 § 3 momentti

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 11 artikla 1 alakohta, 73 artikla ja 193 artikla

Unionin tuomioistuimet tuomiot asioissa C-249/12 ja C-250/12, Tulica ja Plavosin, sekä asiassa C-44/11, Deutsche Bank.

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunta 8.3.2013 nro 23/2013

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

Private Banking -toiminta A-ryhmässä

A-ryhmässä pankkien Private Banking-yksiköt tarjoavat asiakkailleen sopimuspohjaista varallisuudenhoitoa. Varallisuudenhoidon palvelumalleina Private Banking -toiminnassa ovat täyden valtakirjan omaisuudenhoito ja sijoituskonsultointi. Näiden lisäksi palveluvalikoimaan kuuluvat kaikki pankki- ja vakuutustuotteet sekä lakiasiat. Asiakas saa halutessaan apua myös kiinteistösijoituksiin, asuntopalveluihin sekä verotukseen liittyvissä asioissa.

Täyden valtakirjan omaisuudenhoito

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelussa asiakkaan rahoitusvälineitä hoidetaan sopimuksen nojalla siten, että päätösvalta sijoittamisesta annetaan kokonaan palveluntarjoajalle. Asiakkaan kanssa sovitaan sijoitustoiminnan periaatteista ja rajoituksista, jonka jälkeen omaisuudenhoitaja sijoittaa asiakkaan varat asiakkaan kanssa sovitun suunnitelman mukaisesti. Omaisuudenhoitaja sitoutuu sopimuksessa hoitamaan asiakkaan varoja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti ja raportoimaan varojen hoidosta asiakkaalle.

Omaisuudenhoitaja hoitaa asiakkaan omaisuutta itsenäisesti ja tekee sijoituspäätökset asiakkaan lukuun parhaaksi katsomallaan tavalla. Varojen hoito noudattaa asiakkaan kanssa sovittuja sijoitustoiminnan periaatteita. Omaisuudenhoitajan osto- ja myyntipäätökset perustuvat omaisuudenhoitajan odotuksiin kunkin sijoituskohteen tulevasta arvonkehityksestä.

Omaisuudenhoidon käytännön toimenpiteitä ovat muun muassa asiakkaan salkussa olevien sijoitusten arvonkehityksen seuranta, sijoituspäätösten tekeminen ja toteuttaminen sekä raportointi. Omaisuudenhoitaja tarjoaa asiakkaalle palvelukokonaisuuden, johon kuuluu esimerkiksi asiakastapaamisia, sijoitusjulkaisuja ja uusista sijoitustuotteista informointia.

Omaisuudenhoitopalkkion määrä voi perustua esimerkiksi varallisuuden vuosittaiseen markkina-arvoon tai muuhun arvoon (tietty prosenttiosuus kyseessä olevasta arvosta), hoidettavan varallisuuden arvon kehittymiseen tietyllä ajanjaksolla, sovittuun vuosittaiseen kertaveloitukseen tai muuhun laskentatapaan.

Arvopapereilla ja sijoitusrahasto-osuuksilla käytävä kauppa

Arvopaperit

Omaisuudenhoidon piiriin kuuluvilla arvopapereilla käytävän kaupan hoitaa B Oyj omaisuudenhoitajan toimeksiannon mukaisesti ja samalla tavoin kuin kaikki muutkin arvopaperinvälitykseen liittyvät osto- tai myyntitoimeksiannot. Pääasiallisesti B Oyj toteuttaa toimeksiannon, vaikka omaisuudenhoitajat voivat käyttää myös muita arvopaperinvälittäjiä. Omaisuudenhoitaja välittää rahoitusvälinettä koskevan toimeksiannon B Oyj:lle, joka toteuttaa toimeksiannon asiakkaan lukuun sijoituspalvelulain 10 luvun 8 §:n mukaisesti.

B Oyj:n tarjoama rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen toteuttaminen asiakkaan lukuun on sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n mukaisesti omaisuudenhoidosta ja toimeksiantojen välittämisestä erillinen sijoituspalvelu.

Omaisuudenhoitajapankit tarjoavat toimeksiantojen välittämistä ja omaisuudenhoitoa koskevaa palvelua asiakkaille. Sijoituspalveluyrityksen välittämän toimeksiannon toteuttaminen toisen sijoituspalveluyrityksen toimesta perustuu sijoituspalvelulakiin ja on normaali markkinakäytäntö. Toimeksiannon toteuttaminen tapahtuu samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä sijoituspalveluyrityksen asiakkaan arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto vai omaisuudenhoitajan arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto.

Asiakkaan ja B Oyj:n välillä ei tehdä erillistä kirjallista sopimusta kaupan toteuttamisesta. B Oyj vastaanottaa sijoituspalvelua koskevan toimeksiannon toiselta pankilta sijoituspalvelulain 10 luvun 8 §:n mukaisesti. Sopimuksia toimeksiantojen toteuttamisesta ei tehdä asiakkaan ja B Oyj:n välillä riippumatta siitä, onko kyseessä pankin asiakkaan arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto vai omaisuudenhoitoon liittyvä arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto.

Pankin Private -yksikössä varainhoitaja antaa asiakkaan lukuun B Oyj:lle toimeksiannon arvopapereiden ostosta asiakkaan varainhoitosalkkuun. Vastaavasti varainhoitaja antaa asiakkaan lukuun B Oyj:lle myyntitoimeksiannon asiakkaan salkusta. Toimeksianto välitetään B Oyj:lle joko sähköisesti tai varainhoitaja soittaa B Oyj:n meklarille ja antaa hänelle toimeksiantoa koskevat tiedot (osto vai myynti, kappalemäärä, hintatieto, toimeksiannon voimassaoloaika).

B Oyj:ssä meklari vastaanottaa toimeksiannon ja toteuttaa toimeksiannon saamiensa ohjeiden mukaisesti markkinapaikalla (pörssissä). Meklari ei pääsääntöisesti saa asiakastietoa, sillä varainhoitaja välittää asiakastiedon toisaalle B Oyj:lle kauppojen jakoa varten. Asiakkaan lukuun toteutunut kauppa ja toimeksiantoa koskevat tiedot täsmäytetään B Oyj:n sisäisessä järjestelmässä.

B Oyj:n järjestelmästä kaupan ennakkotiedot lähetetään pankin salkkujärjestelmään. Kaupan tiedot päivittyvät sovellukseen siten, että ostetut arvopaperit näkyvät asianomaisen omaisuudenhoitoasiakkaan myytävissä olevina arvopapereina. Vastaavasti myydyt arvopaperit eivät näy asiakkaan tiedoissa myytävissä olevina.

Kaupan selvityksessä (T+3 päivänä) B Oyj veloittaa kaupan ja kauppaa koskevat tiedot viedään tilinhoitajan toimesta asiakkaan arvo-osuustilille. A-ryhmässä arvo-osuusjärjestelmän tilinhoitajana toimii B Oyj. Esimerkiksi arvopaperien oston yhteydessä B Oyj veloittaa kauppahinnan asiakkaan tililtä. Kauppahinta veloitetaan palkkioineen suoraan asiakkaalta. Ostetut arvopaperit kirjataan asiakkaan nimissä olevalle arvo-osuustilille tilinhoitajan B Oyj:n toimesta.

Vastaavasti myyntitilanteessa B Oyj veloittaa asiakkaan arvo-osuustililtä myydyt arvopaperit ja maksaa asiakkaan pankkitilille kauppahinnan, josta B Oyj veloittaa välityspalkkion.

Välittäjänä arvopaperikaupoissa toimii B Oyj (pankkiiriliike). Kaupat tehdään asiakkaan nimissä ja lukuun. B Oyj veloittaa välityspalkkion ja toimitusmaksun suoraan asiakkaalta siten että ne ostotilanteessa lisätään asiakkaan maksettavaan kauppasummaan ja myyntitilanteessa vähennetään asiakkaan saamasta kauppahinnasta.

Välityspalkkio ja toimitusmaksu määräytyvät lähtökohtaisesti B Oyj:n yleisen listahinnan mukaisesti. Koska pankin omaisuudenhoitoasiakkaiden sijoitettava varallisuus on huomattava ja transaktioiden määrä merkittävä, pankit yleensä saavat alennuksen listahinnasta, jonka pankki huomioi omaisuudenhoitoasiakkaalle annettavana alennuksena. Tämä alennettu välityspalkkio mainitaan läpinäkyvyyden takia omaisuudenhoitosopimuksessa, vaikka arvopaperikauppojen toteuttaminen ei kuulukaan omaisuudenhoitosopimuksen piiriin.

Rahaliikenne kulkee B Oyj:n ja asiakkaan välillä. Erillistä laskua ei lähetetä vaan välityspalkkio ja toimitusmaksu on eritelty asiakkaalle lähetettävällä kauppalaskelmalla.

Rahasto-osuuksien merkinnät ja lunastukset

Pankin Private-yksiköllä on käytössään päätteet, joiden avulla asiakkaiden rahastomerkinnät ja -lunastukset välitetään C-Rahastoyhtiön (jäljempänä myös rahastoyhtiö) järjestelmään, jossa ne toteutuvat kunkin rahaston sääntöjen mukaan. Rahastoyhtiö toteuttaa toimeksiantojen perusteella rahasto-osuuksien merkinnät ja lunastukset asiakkaan nimissä ja lukuun.

Asiakkaan ja rahastoyhtiön välillä rahasto-omistusta koskeva sopimus syntyy asiakkaan tai hänen puolestaan toimivan valtuutetun (esimerkiksi omaisuudenhoitajan) tehdessä rahasto-osuuden merkinnän. Asiakas hyväksyy merkinnän yhteydessä häntä koskevat kyseisen rahaston säännöt itseään sitoviksi ja ilmoittaa samalla, että hänelle on tarjottu rahaston avaintietoesite.

Rahastomerkinnät ja lunastukset toteutetaan rahastoyhtiössä pankin annettua ensin toimeksiannon rahastoyhtiölle. Toimeksianto, joka sisältää myös asiakkaan henkilötiedot, annetaan suoraan rahastoyhtiön rahastojärjestelmään. Järjestelmästä pankki näkee asiakkaalta merkinnän yhteydessä veloitettavan suorituksen määrän ja pankki veloittaa tämän summan asiakkaan tililtä ja siirtää pankissa olevalle välitystilille. Samassa yhteydessä pankki perii rahastojen merkinnöistä rahastojen sääntöjen ja esitteiden mukaisen merkintäpalkkion, joka veloitetaan edellä kuvatusti asiakkaan tililtä. Päätösvalta palkkion perimisestä on toimeksiannon antaneella pankilla. Tältä osin menettely on sama myös niiden asiakkaiden osalta, joilla ei ole omaisuudenhoitosopimusta, eli se liittyy kaikkeen rahastoliiketoimintaan. Myöhemmin rahastoyhtiö toteuttaa merkinnän samassa järjestelmässä ja veloittaa varat pankin välitystililtä. Rahastoyhtiö tilittää asiakkaalta perityt palkkiot toimeksiannot toteuttaneelle pankille.

Rahaston lunastuksen yhteydessä pankki antaa toimeksiannon rahastojärjestelmään ja rahastoyhtiö toteuttaa lunastuksen maksaen varat suoraan asiakkaan tilille ja perien samalla mahdollisen lunastuspalkkion.

Rahastoyhtiö toimittaa asiakkaalle merkinnöistä ja lunastuksista joko kirjallisen tai sähköisen vahvistuksen. Vahvistuksesta ilmenevät tehdyn toimenpiteen yksityiskohdat. Toimitustapa riippuu siitä, onko asiakkaalla internetpalvelu käytössä ja haluaako hän saada vahvistukset tähän palveluun vai paperisina. Rahastoyhtiö toimittaa tämän lisäksi raportin asiakkaan rahasto-omistuksista vähintään vuosittain tai jos asiakkaan kanssa on erikseen myös sovittu tätä useammin. Asiakas voi kuitenkin myös ilmoittaa, ettei hän halua saada tätä raportointia.

Raportoinnin yksinkertaistamiseksi voidaan myös tehdä niin, että asiakkaalle ei toimiteta erikseen yllä kerrottua vahvistusta ja raportointia, vaan hän saa vain omaisuudenhoitoasiakkaalle kohdistetun raportoinnin, johon sisältyy kaikkia asiakkaan omistamia sijoituskohteita koskeva raportointi (ei siis vain pelkästään rahastoja koskeva). Syynä tähän on lähinnä se, että halutaan välttää useita samasta asiasta kertovia raportteja, jotka aiheuttavat asiakkaissa hämmennystä.

Poikkeuksena edellä kerrotusta ovat ne rahastot, joissa rahaston sääntöjen mukaan merkinnän ja lunastuksen yhteydessä perittävät palkkiot on maksettava kyseiseen rahastoon eikä toimeksiannon antaneelle pankille. Näissä tilanteissa pankki ei voi vaikuttaa palkkion perimiseen, vaan se maksetaan aina sääntöjen ja esitteen mukaisesti rahastolle.

Rahastoyhtiö jakelee myös eräiden ulkomaisten rahastoyhtiöiden hallinnoimia rahastoja. Näiden osalta pankit antavat merkinnät ja lunastukset samoin kuin edellä on kuvattu, mutta rahastoyhtiö ei välitä pankkien antamien toimeksiantojen osalta asiakkaiden nimiä ulkomaisille rahastoyhtiöille vaan ainoastaan toimeksiantojen määrät. Ulkomaisten rahastojen asiakastietoja pidetään rahastoyhtiössä ja ulkomaisten rahastojen ulkomailla olevissa omistajarekistereissä esiintyy osuuksien hallinnoijana C-Rahastoyhtiö. Kyseessä on siis ulkomailla yleisesti rahastosijoittamisessa käytetty hallintarekisteröinti.

Palkkionpalautuksista

C-Rahastoyhtiö Oy:n rahastojen merkintä- tai lunastuspaikkana toimiva A-ryhmän toimipaikka saa palkkioita rahastomyynnin perusteella. Tämän rahasto-osuuksien välityksestä maksettavan palkkion suuruus voi perustua rahastomerkintöihin, lunastuksiin tai olemassa olevaan rahastokantaan.

B Oyj maksaa A-ryhmän toimipaikkojen asiakkaiden tekemistä osakekaupoista palkkion kyseiselle toimipaikalle. B Oyj maksaa osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiantoja välittävälle A-ryhmän toimipaikalle palkkiona osan omaisuudenhoitoasiakkaalta kaupankäynnistä peritystä kaupankäyntipalkkiosta ja toimitusmaksusta.

C-Rahastoyhtiö Oy:n jakelemia ulkomaisia rahastoja hallinnoiva rahastoyhtiö palauttaa osan rahaston hallinnointipalkkiosta C-Rahastoyhtiö Oy:lle, joka puolestaan palauttaa osan palkkionpalautuksesta sille A-ryhmän toimipaikalle, jonka asiakkaasta on kyse. Asiakkaalta merkinnän ja lunastuksen yhteydessä mahdollisesti perityt merkintä- ja lunastuspalkkiot palautetaan kokonaisuudessaan sille A-ryhmän toimipaikalle, joka toimeksiannon antoi.

Näiden maksujen ja palkkioiden tarkoituksena on parantaa palvelun laatua tarjoamalla mahdollisimman kattavat palvelut A-ryhmässä.

Palkkionpalautukset liittyvät samalla tavoin kaikkeen arvopapereiden ja rahasto-osuuksien välitykseen eikä täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon liittyvä välitys tässäkään suhteessa eroa muusta välityksestä.

Ennakkoratkaisukysymys

Onko A:n edustaman verovelvollisuusryhmän suoritettava arvonlisäveroa arvopaperinvälityspalkkiosta tai rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista, kun B Oyj välittää ja toteuttaa arvopaperikaupan omaisuudenhoitajapankin täyden valtakirjan omaisuudenhoitoasiakkaan nimissä ja lukuun tai C-Rahastoyhtiö Oy toteuttaa rahasto-osuuksien merkinnän tai lunastuksen täyden valtakirjan omaisuudenhoitoasiakkaan nimissä ja lukuun?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

Verovelvollisuusryhmän, jonka edustaja A on, on suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetusta välityspalkkiosta ja rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 8.5.2013–31.12.2014.

Keskusverolautakunta on perustellut antamaansa ennakkoratkaisua seuraavasti:

Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran tai palvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta rahoituspalvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoituspalveluna pidetään muun muassa arvopaperikauppaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan arvopaperikaupalla tarkoitetaan osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta liiketoimet, mukaan lukien välitys mutta lukuun ottamatta hallintoa ja tallessapitoa, jotka koskevat osakkeita, yhtiö- ja yhteenliittymäosuuksia, obligaatioita ja muita arvopapereita.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinta.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) mukaan arvopaperikauppa olisi arvonlisäverotonta. Arvopaperikaupalla tarkoitettaisiin osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvopaperin käsite olisi arvonlisäverotuksessa laajempi kuin esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa (495/89). Arvopapereita olisivat lähinnä osakkeet, osuustodistukset, sijoitusrahasto-osuudet, joukkovelkakirjat sekä näiden merkintäoikeus- ja väliaikaistodistukset sekä osinko- ja maksuliput samoin kuin erilaiset haltijalle asetut velkasitoumukset, joita käytetään rahamarkkinoilla.

Arvonlisäverottomuus koskisi omaan salkkuun tapahtuvan arvopaperikaupan lisäksi arvopaperin välitystoimintaa. Arvonlisäverotonta olisi myös arvopapereiden liikkeellelasku. Myös sijoitusrahastotoiminta jäisi arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Arvopapereiden säilytys- ja hallintapalvelut olisivat sitä vastoin arvonlisäverollisia.

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-44/11, Deutsche Bank, oli kysymys Deutsche Bank AG:n suorittaman asiakkaiden arvopaperiomaisuuden hallinnointiin liittyvän palvelun arvonlisäverokäsittelystä. Deutsche Bank AG sai itsenäisesti ryhtyä oman harkintansa mukaan kaikkiin sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vaikuttivat tarpeellisilta omaisuuden hallinnoimisen yhteydessä. Asiakkaat maksoivat vuosittaisena korvauksena 1,8 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta. Tämä korvaus koostui omaisuudenhoidon osuudesta, jonka suuruus oli 1,2 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta ja arvopapereiden ostoihin ja myynteihin liittyvästä osuudesta, jonka suuruus oli 0,6 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta.

Tuomiossa todetaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraavaa: Silloin kun liiketoimi koostuu useasta eri osatekijästä ja toiminnosta, on otettava huomioon kaikki ne olosuhteet, joissa kyseinen liiketoimi suoritetaan, jotta voidaan ratkaista yhtäältä, onko kyse kahdesta tai useammasta erillisestä suorituksesta vai yhdestä yhtenäisestä suorituksesta. Liiketoimea on pidettävä yhtenä yhtenäisenä suorituksena muun muassa silloin, kun tiettyä osatekijää on pidettävä pääasiallisena suorituksena ja tiettyä toista osatekijää liitännäisenä suorituksena, jota kohdellaan arvonlisäverotuksessa samoin kuin pääasiallista suoritusta. Arvonlisäveron kannalta kyseessä voi olla yksi yhtenäinen suoritus muissakin olosuhteissa. Näin voidaan katsoa olevan myös silloin, kun arvonlisäverovelvollisen keskivertokuluttajalle tarjoamat kaksi osatekijää tai toimintoa tai sitä useammat osatekijät tai toiminnot liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista.

Tuomioistuin toteaa edellä esitetyn jälkeen, että kun otetaan huomioon kaikki ne olosuhteet, joiden vallitessa Deutsche Bank AG palvelunsa suoritti, on selvää, että palvelussa on kyse sijoittajan omaisuuden analysoinnin ja valvonnan sekä arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen yhdistelmästä. Nämä palvelut voidaan tarjota myös erikseen. Sijoittaja voi haluta vain omaisuuden analysoinnin ja valvonnan kaltaista palvelua ja mieluummin toteuttaa itse arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiannot. Ja vastaavasti sijoittaja, joka mieluummin itse analysoi ja valvoo omaisuuttaan suorittamatta osto- ja myyntitoimenpiteitä, voi käyttää välittäjää jälkimmäisiin liiketoimiin. Keskivertosijoittaja hakee kuitenkin Deutsche Bank AG:n myymästä palvelusta juuri näiden kahden osatekijän yhdistelmää. Tuomioistuin katsoo näin ollen, että palvelun kaksi osatekijää eivät ole ainoastaan erottamattomat, vaan ne on lisäksi sijoitettava samalle tasolle. Näin ollen on katsottava, että mainitut osatekijät liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista.

Tuomioistuin toteaa edelleen, että vaikka arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiannot voivatkin kuulua arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan, sijoittajan omaisuuden analysointi ja valvonta sitä vastoin eivät voi kuulua. Sijoittajan omaisuuden analysointi ja valvonta eivät välttämättä edellytä liiketoimia, joilla voidaan luoda, muuttaa tai lakkauttaa oikeuksia ja velvollisuuksia, joita osapuolilla on arvopapereiden perusteella. Kun otetaan huomioon, että arvonlisäveron vapautuksia on tulkittava suppeasti ja Deutsche Bank AG:n myymää palvelua on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena, ei arvonlisäverolain 135 artiklan 1 kohdan f alakohta koske tätä palvelua.

Tuomiossa todetaan lisäksi, että Deutsche Bank AG:n suorittama palvelu ei vastannut myöskään arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa (oikeastaan g alakohdassa) tarkoitettua "sijoitusrahaston hallinnan käsitettä".

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-235/00, CSC Financial Services Ltd, on käsitelty arvopapereita koskevan välityspalvelun käsitettä. Tuomiossa todetaan, että tätä käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverodirektiivissä. Välityspalvelulla tarkoitetaan sellaisen välittäjänä toimivan henkilön toimintaa, joka ei ole tietyn rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuoli ja jonka toiminta muodostuu muista suorituksista kuin rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuolien tyypillisesti tällaisen sopimuksen perusteella tekemistä suorituksista. Välityspalvelulla tarkoitetaan palvelua, joka suoritetaan sopimuksen yhdelle osapuolelle ja josta tämä osapuoli suorittaa vastikkeen erillisenä välityspalkkiona. Kyseinen välityspalvelu voi käsittää muun muassa sen, että tälle osapuolelle ilmoitetaan tilaisuuksista tehdä tällainen sopimus ja että välittäjä on yhteydessä toiseen osapuoleen ja neuvottelee asiakkaan nimissä ja puolesta osapuolten vastavuoroisten suoritusten yksityiskohdista. Toiminnan tavoitteena on tehdä se, mikä on tarpeen, jotta kaksi osapuolta tekisivät sopimuksen ilman, että välittäjällä olisi omaa intressiä sopimuksen sisällön suhteen.

Edellä mainitussa tuomiossa todetaan edelleen, että kyse ei ole välityspalvelusta silloin, kun yksi rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuolista antaa alihankkijan tehtäväksi osan sopimukseen liittyvistä aineellisista toimista. Tällaisessa tapauksessa alihankintapalvelun ostaja on samassa asemassa kuin rahoituspalvelutuotteen myyjä eikä alihankintapalvelun ostaja toimi siten välittäjänä, jolla ei ole sopimuksen osapuolen asemaa.

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-2/95, Sparekassernas Datacenter, todetaan, että on selvää, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan d alakohdan 5 alakohdassa (arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohta) liiketoimilla, jotka koskevat osakkeita ja muita arvopapereita, mutta jotka eivät ole arvopapereiden hallinnointia ja tallessapitoa, tarkoitetaan arvopaperimarkkinoilla toteutettuja liiketoimia. Arvopaperikauppaan kuuluu liiketoimia, joilla muutetaan osapuolten oikeudellista ja taloudellista tilannetta vastaavalla tavalla kuin tilisiirron ja maksun osalta.

A-ryhmän omaisuudenhoitajapankit myyvät täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitoa koskevien ehtojen mukaan asiakas siirtää täyden valtakirjan omaisuudenhoitoa koskevan sopimuksen piiriin kuuluvaa omaisuutta koskevan sijoitustoimintansa päätösvallan omaisuudenhoitajalle. Omaisuudenhoitajapankki hoitaa asiakkaan omaisuutta itsenäisesti ja tekee sijoituspäätökset asiakkaan lukuun parhaaksi katsomallaan tavalla. Omaisuudenhoitajapankki perii täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelua koskevan sijoituspalvelusopimuksen mukaan vuosipalkkion, joka voi olla kiinteä palkkio, määräpalkkio tai tuottopalkkio. Tämän lisäksi jokaisesta arvopapereihin liittyvästä osto- ja myyntitoimeksiannosta peritään välityspalkkio sekä rahasto-osuuden merkinnän ja lunastuksen toteuttamisesta peritään merkintä- tai lunastuspalkkio.

Arvopapereita koskevat ostot ja myynnit hoitaa omaisuudenhoitajapankkien kanssa samaan verovelvollisuusryhmään kuuluva B Oyj. Rahasto-osuuksien merkintöjä ja lunastuksia koskevat toimenpiteet suorittaa puolestaan C-Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu myös omaisuudenhoitajapankkien kanssa samaan verovelvollisuusryhmään. Välityspalkkio ja merkintä- ja lunastuspalkkio muodostuvat B Oyj:n tai C-Rahastoyhtiö Oy:n osuudesta sekä omaisuudenhoitajapankin osuudesta. Käytännössä välityspalkkio veloitetaan asiakkaalta arvopapereiden oston yhteydessä ja lunastus- ja merkintäpalkkio rahasto-osuuden merkinnän tai lunastuksen yhteydessä samalla kun asiakkaalta peritään muutkin tässä yhteydessä veloitettavat suoritukset. Välityspalkkio tai lunastus- ja merkintäpalkkio veloitetaan joko asiakkaan omalta tililtä tai välitystililtä, jonne omaisuudenhoitajapankki on siirtänyt rahat asiakkaan tililtä. Arvopapereiden myynnin yhteydessä B Oyj veloittaa palkkion arvopapereiden myyntihinnasta. Välityspalkkion veloittaa B Oyj ja merkintä- ja lunastuspalkkion veloittaa C-Rahastoyhtiö Oy. B Oyj tai C-Rahastoyhtiö Oy pidättävät veloittamastaan palkkiosta oman osuutensa ja palauttavat palkkionpalautuksena omaisuudenhoitajapankille tämän osuuden palkkiosta.

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ostaja valtuuttaa omaisuudenhoitajapankin hoitamaan palvelun ostajan omaisuutta itsenäisesti. Tämä valtuutus koskee myös arvopapereita koskevia osto- ja myyntitoimeksiantoja sekä rahasto-osuuksia koskevia merkintöjä ja lunastuksia. Omaisuudenhoitajapankit toteuttavat nämä osto- ja myyntitoimeksiannot sekä merkintä- ja lunastustoimeksiannot alihankkijaa käyttäen. Arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvät palvelut sekä rahasto-osuuksien merkintään ja lunastuksiin liittyvät palvelut ovat arvonlisäverolain 42 §:n 1 kohdan 6 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuja arvonlisäverottomia palveluja.

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ostaja ei kuitenkaan osta edellä tarkoitettuja arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyviä palveluja tai rahasto-osuuksien merkintään ja lunastukseen liittyviä palveluja vaan palvelukokonaisuuden, johon kuuluu myös omaisuuden analysointiin liittyviä palveluja. Tämä on nimenomaan luonteenomaista täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelulle. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat palvelut liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista. Toisin kuin arvopapereiden ostoon ja myyntiin sekä rahasto-osuuksien merkintöihin ja lunastuksiin liittyvät palvelut arvopapereiden analysointiin liittyvät palvelut ovat arvonlisäverollisia palveluja. Näin ollen ja koska vapautuksia arvonlisäverosta on tulkittava suppeasti, on täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja pidettävä kokonaisuudessaan arvonlisäverollisina palveluina.

Välityspalkkiosta sekä merkintä- ja lunastuspalkkiosta sovitaan omaisuudenhoitajan ja täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ostavan asiakkaan välisessä sopimuksessa. Näitä palkkioita on näin ollen pidettävä kokonaisuudessaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun myynnistä veloitettuna korvauksena. Merkitystä ei ole sillä, miten ja minkä tahon toimesta palkkiot veloitetaan.

Edellä esitetyn perusteella verovelvollisuusryhmän, jonka edustaja A on, on suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetusta välityspalkkiosta sekä rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkiosta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A verovelvollisuusryhmän edustajana on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että verovelvollisuusryhmän ei ole tilitettävä arvonlisäveroa, kun B Oyj veloittaa arvopaperin välittäjänä suoraan sijoittajalta välityspalkkion tälle tuottamistaan välityspalveluista, tai kun C-Rahastoyhtiö Oy veloittaa sijoittajalta merkintä- tai lunastuspalkkion sijoittajan ostaessa tai myydessä C-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien tai jakelemien rahastojen rahasto-osuuksia.

Vaatimustensa tueksi A on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu ei ole edes Suomessa, saati sitten kansainvälisesti, vakiintunut ja sisällöltään aina samanlainen palvelukokonaisuus. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluun sisältyy sinänsä aina sen keskeinen elementti eli asiakkaan varojen optimaalisen sijoittamisen arviointi allokoimalla ne eri omaisuusluokkiin (esim. joukkovelkakirjalainat, osakkeet ja rahastot) ja tietyn omaisuusluokan sisällä tiettyyn arvopaperiin. Sen sijaan huomattavia eroja on sen suhteen, mikä on omaisuudenhoitajan rooli itse yksittäisen arvoperikaupan (esim. osakkeiden tai rahasto-osuuksien myynnit ja ostot) toteutuksessa ja erityisesti siinä, veloitetaanko kauppojen välittämisestä asiakkaan nimissä ja lukuun erillinen käsittelypalkkio vai sisältyykö se jo omaisuudenhoitopalkkioon.

Deutsche Bank -tapauksessa ei ollut lainkaan kysymys sijoittajan transaktiokohtaisista kustannuksista (tuloverotuksessa sijoittajan tulonhankkimismeno) eli välittäjän tai rahastoyhtiön suoraan tai omaisuudenhoitajan kautta sijoittajalta veloittamista palkkiosta. Tapauksessa otettiin kantaa vain Deutsche Bank AG:n itse veloittamiin palkkioihin sijoitusten hallinnoinnista (allokointi) ja arvopaperikauppojen hoidosta asiakkaan nimissä ja lukuun. Deutsche Bank AG veloitti hallinnoidun omaisuuden arvoon perustuvan kokonaispalkkion. Tähän sisältyi myös veloitus arvopaperikauppojen hoidosta asiakkaan nimissä ja lukuun. Näin Deutsche Bank AG sai myös kauppojen hoidosta yksinomaan hallinnoidun omaisuuden arvoon sidotun palkkion riippumatta siitä, kuinka monta kauppaa toteutui vai toteutuiko kauppoja lainkaan omaisuudenhoitopalkkion laskutuskautena. Tapauksen perusteella ei voi siis vetää sitä johtopäätöstä, että välittäjän suoraan asiakkaalta veloittamat välityspalkkiot sekä rahastoyhtiön tältä veloittamat merkintä- ja lunastuspalkkiot olisivat omaisuudenhoitajan verollisesta omaisuudenhoitopalvelusta saamaa vastiketta. Päinvastoin kyseessä olevien palkkioiden arvonlisäverokäsittely ei ollut muutoksenhakijan käsityksen mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksessä lainkaan ratkaistavana. Tämä selittyy sillä, että kaupankäyntimaksut eivät lähtökohtaisesti ole omaisuudenhoitajan veloittamaa palkkiota palvelustaan tai ylipäätänsä tämän tuloa.

Sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n mukaisesti omaisuudenhoito, toimeksiantojen välitys ja toimeksiantojen toteutus ovat toisistaan erillisiä palveluita ja vaativat kukin erillisen toimiluvan. Jo tällä perusteella on vähintäänkin kyseenalaista, että niin alan edellyttämien toimilupien näkökulmasta kuin asiakas- ja myös viranomaisraportoinnin osalta täysin erilaiset palvelukokonaisuudet voitaisiin arvonlisäverotuksessa käsitellä yhtenä kokonaisuutena.

Kaupan toteuttamista koskeva sopimus syntyy suoraan sijoittajan ja arvopaperivälittäjän välillä konkludenttisesti ja erikseen kunkin yksittäisen kaupan osalta. Tämä koskee yhtä lailla tilannetta, jossa sijoittaja antaa toimeksiannon suoraan välittäjälle, kuin täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen kautta tapahtuvia kauppoja, joissa omaisuudenhoitaja antaa asiakkaansa valtuuttamana välittäjälle tai rahastoyhtiölle toimeksiannon toteutettavaksi sijoittajan nimissä ja lukuun.

Omaisuushoitajapankit eivät veloita tai ole muullakaan tavalla mukana täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimusasiakkaan tekemien arvopaperikauppojen kaupankäyntikustannusten veloitusketjussa. Kun omaisuudenhoitajapankit antavat asiakkaan toimeksiannon tämän nimissä ja lukuun arvopaperivälittäjälle toteutettavaksi, nämä veloittavat palkkion tästä omaisuudenhoitajana suorittamasta tehtävästään asiakkaaltaan osana omaisuudenhoitopalkkiota. Asiakkaan arvopaperinvälittäjänä toimiva ja toimeksiannon toteuttanut B Oyj veloittaa kaupankäyntimaksunsa eli välityspalkkion suoraan asiakkaalta hakemuksessa kuvatun mukaisesti. Sanottu soveltuu myös omaisuudenhoitoasiakkaan tekemiin rahastosijoituksiin ja niihin liittyviin merkintä- ja lunastuspalkkioihin.

Omaisuudenhoitajan täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen mukainen suorite ei kata varsinaista arvopaperikauppaa, vaan päättyy siihen, kun omaisuudenhoitaja antaa sijoittajan nimissä ja lukuun toimeksiannon välittäjälle tai rahastoyhtiölle. Välitys-, merkintä- ja lunastuspalkkioiden määrän esittäminen täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksessa ei siis tarkoita sitä, että omaisuudenhoitajapankit olisivat sitoutuneet tuottamaan omaisuudenhoitoasiakkaalle arvopapereiden välityspalvelun tai rahasto-osuuksien kaupat itse tai alihankkijan kautta sopimuksen mukaista palkkiota vastaan.

Omaisuudenhoitosopimuksessa ainoastaan kerrotaan sijoittajalle, minkä suuruiset välittömät kustannukset hänelle aiheutuu kaupoista. Täyden valtakirjan omaisuudenhoito ja toimeksiantojen toteutus eivät muodosta arvonlisäverotuksessa yhtenä kokonaisuutena pidettävää palvelukokonaisuutta myöskään siitä syystä, että asiakasta informoidaan omaisuudenhoitosopimuksessa hänelle kaupankäynnistä suoraan ja välittömästi aiheutuvista kustannuksista. Sijoituspalvelulain 10 luvun 5 § velvoittaa sijoituspalvelun tarjoajan informoimaan ei-ammattimaista asiakasta "hyvissä ajoin ja pysyvällä tavalla" palveluun liittyvistä palkkioista ja kustannuksista.

Välittäjä ja rahastoyhtiö veloittavat palkkionsa suoraan sijoittajalta. Jos omaisuudenhoitosopimuksessa ei kerrottaisi sijoittajalle myös näistä häntä suoraan rasittavista kaupankäyntikustannuksista, sijoittajalla ei olisi etukäteen tietoa tämän sijoitustavan kokonaiskustannuksista.

Veron peruste on vastike ilman veron osuutta kaikkine myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvine hinnanlisineen. Vastikkeen eli myyjän ja asiakkaan välillä sovitun hinnan määrittämisessä on luonnollisesti ratkaisevaa ensinnäkin se, mikä on myyjän suorite asiakkaalle (eli mitä tavaraa ja/tai palvelua myyjä luovuttaa asiakkaalleen). Edellä mainitun mukaisesti omaisuudenhoitajapankit eivät suorita arvopaperien myynti- ja ostopalvelua (toimeksiantojen toteuttaminen) täyden valtakirjan omaisuuden hoitoasiakkaille valituksenalaisessa tilanteessa. Jo tällä perusteella pitäisi olla selvää, etteivät välityspalkkiot ja merkintä- ja lunastuspalkkiot kuulu omaisuudenhoitopalvelun myynnistä suoritettavan veron laskentaperusteeseen.

Lisäksi niin EU-oikeuskäytännön kuin kotimaisen arvonlisävero-oikeuskäytännönkin mukaan (esimerkiksi KHO 21.2.2008 T 298, vuosikirja) on myös selvää, etteivät myynnin veron perusteeseen voi kuulua sellaiset erät, joita myyjä ei tosiasiassa saa eikä ole oikeutettukaan saamaan. Arvonlisäveroa ei siis voi joutua suorittamaan tavaran tai palvelun myyntihintaa korkeammasta arvosta. Kaupankäyntikustannukset eivät ole omaisuudenhoitajapankkien kustannuksia, koska arvopaperikauppojen toteutuksia koskevat sopimussuhteet syntyvät suoraan välittäjän tai rahastoyhtiön ja sijoittajan välillä ja välittäjä tai rahastoyhtiö veloittaa edellä kuvatun mukaisesti palkkionsa suoraan asiakkaaltaan.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Oikeudenvalvontayksikkö on viitattuaan arvonlisäverolain 13 a §:n ja arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 11 artiklan säännöksiin sekä hallituksen esityksen (HE 266/2003 vp) perusteluihin katsonut, että hallituksen esityksessä 266/2003 vp laskutuksesta todetut seikat eivät estä pitämästä verovelvollisuusryhmää yhtenä verovelvollisena omaisuudenhoitopalveluasiakkaalle tapahtuvan myynnin arvonlisäverokäsittelyä ratkaistaessa.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan, kun ryhmää verotetaan yhtenä verovelvollisena, sillä, ostetaanko välityspalvelu ryhmän sisältä toiselta ryhmään kuuluvalta yhtiöltä asiakkaan nimissä ja lukuun, ei ole enää merkitystä.

Edelleen, kun ryhmää verotetaan yhtenä verovelvollisena, merkitystä ei oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan ole myöskään sillä, että asiakasta veloittaa arvonlisäpapereiden välityspalvelusta toinen ryhmään kuuluva yhtiö kuin se, joka laskuttaa omaisuudenhoidosta.

Tilanteessa, jossa verovelvollisuusryhmä maksaa merkintäpalkkioita ryhmän ulkopuolella toimivalle taholle ja laskuttaa sitten tämän erän asiakkaalta, voidaan oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan soveltaa liityntäperiaatetta vastaavasti kuin arvioitaessa ryhmän sisällä tuotetut arvopapereiden välityspalvelut liitännäisiksi suorituksiksi täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelulle, jota on pidettävä pääsuorituksena.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut tuomiossaan asiassa C-44/11 tulkinnan, jonka mukaan täyden valtakirjan omaisuudenhoito on arvonlisäverollista. Verohallinto on hyväksynyt tämän tulkinnan ja aikaisemmin verotuskäytännössä valinnut tulkinta siitä, että täydenvaltakirjan omaisuuden hoito on verotonta, on väistynyt. Unionin tuomioistuin on lisäksi määrittänyt, mitä tarkoitetaan direktiivin käsitteellä arvopapereiden välitys.

Unionin tuomioistuin on todennut tuomiossa asiassa C-162/07, Amplifin, että tässä säännöksessä [kuudennen direktiivin 4 artiklan 4 kohdan toisen alakohta] tarkoitetulla tavalla alisteisuussuhteessa olevia henkilöitä ei voida käsitellä kuudennen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina erillisinä verovelvollisina.

Unionin tuomioistuin linjasi tuomiossa asiassa C-44/11, että täyden valtakirjan omaisuudenhoidossa kaupankäynti liittyy liiketoimeen, jota on pidettävä yhtenä taloudellisena suorituksena (tuomion, kohta 29). Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan tämän ratkaisun jälkeen ei ole enää mahdollista tarkastella omaisuudenhoidosta erillään siihen olennaisesti liittyvää kaupankäyntiä. Kyse ei ole vain siitä, että erillään tarkastelu olisi keinotekoista. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan kyse on myös siitä, että erillään tarkastelu olisi vastoin ennakkoratkaisulla vahvistettua direktiivin tulkintaa.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan asiakkaan puolesta kaupankäynti on olennainen osa täydenvaltakirjan omaisuudenhoitoa. Pörssisäätiö opastaa internet-sivuillaan, että pörssin järjestelmässä ylempi ostotarjous syrjäyttää alemman ja alempi myyntitarjous ylemmän. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan täydenvaltakirjan omaisuudenhoidossa on kyse siitä, että omaisuudenhoitaja päättää, mitä kannattaa ostaa ja mihin hintaan sekä mitä kannattaa myydä ja mihin hintaan. Oikeudenvalvontayksikkö ei tämän vuoksi katso, että täydenvaltakirjan omaisuudenhoitoa koskeva palvelu päättyisi osto- tai myyntitarjouksen tekemiseen osakevälittäjälle. Päinvastoin, oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan täydenvaltakirjan omaisuudenhoitopalvelu on jatkumo, joka käsittää myös kauppojen toteutumista koskevan seurannan ja tilannearvion toteutuneiden kauppojen jälkeen. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan olisi keinotekoista tarkastella erillään omaisuudenhoidosta siihen olennaisesti liittyvää kaupankäyntiä.

Oikeudenvalvontayksikkö katsoo, että kaikki sellaiset sopimukset, joissa asiakas sitoutuu siihen, että omaisuudenhoitaja saa tehtäväkseen hoitaa asiakkaan omaisuutta itsenäisesti ovat peruslähtökohdaltaan samanlaisia. Näin sen vuoksi, että niiden tarkoitus on se, että asiakas ulkoistaa omaisuudenhoitajalle asiakkaan omalla riskillä vastuun oman raha- ja sijoitusvarallisuutensa kasvattamisesta ja sen arvon säilyttämisestä.

Oikeudenvalvontayksikkö pitää todennäköisenä, että myös pankkiiriliikkeistä riippumaton omaisuudenhoitaja joutuu käsittelemään liityntäperiaatteen soveltamisen vuoksi ulkopuoliselle meklarille arvonlisäverottomina maksamansa välityspalkkiot arvonlisäverollisena veloittaessaan ne edelleen omalta asiakkaaltaan. Keskusverolautakunnan tekemää tulkintaa verovelvollisuusryhmän vaikutuksesta käsillä olevassa tilanteessa voidaan siten pitää hyväksyttävänä kilpailuneutraalisuuden perusteella, koska ulkopuolista välittäjää käyttävä täyden valtakirjan omaisuudenhoitaja on samassa asemassa sellaisen tahon kanssa, joka käyttää oman verovelvollisuusryhmänsä välittäjää.

Sitä seikkaa, että välityspalkkiot ovat täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ostaneelle asiakkaalle verollisia ja muille asiakkaille verottomia, ei ole tarpeen pohtia, kun otetaan huomioon se, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun luonne ja verollisuus on vahvistettu unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisulla C-44/11.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan valituksenalainen ratkaisu ei ole vastoin veron perustetta koskevaa sääntelyä ja oikeuskäytäntöä. Käsillä olevassa ratkaisussa veron perustetta ei arvioida objektiivisesti eikä veron peruste ylitä myyjän ostajalta saamaa summaa, koska verovelvollisuusryhmää pidetään yhtenä verovelvollisena. Jos tämä tulkinta voidaan hyväksyä, myöskään sillä ei ole merkitystä, että omaisuudenhoitopalveluja tuottava yhtiö verovelvollisuusryhmän sisällä ei saa itse asiakkaan kokonaisrahasuoritusta eli kun välityspalkkion veloittaa muu yhtiö saman ryhmän sisällä.

Johtopäätöksenään oikeudenvalvontayksikkö katsoo, kuten keskusverolautakuntakin on katsonut, että verovelvollisuusryhmän on suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetusta välityspalkkioista sekä rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista.

A on antanut valituksen täydennyksen ja vastaselityksen. Valituksen täydennys ja vastaselitys on lähetetty veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Valitus hyväksytään siltä osin kuin siinä on kysymys B Oyj:n asiakkailta arvopaperikauppojen toteuttamisesta perimistä palkkioista ja C-Rahastoyhtiö Oy:n asiakkailta rahasto-osuuksien lunastamisesta perimistä palkkioista ja uutena ennakkoratkaisuna selitetään, että A:n edustaman verovelvollisuusryhmän ei ole suoritettava mainituista palkkioista arvonlisäveroa.

Valitus hylätään siltä osin kuin kysymys on A-ryhmään kuuluvien omaisuudenhoitajapankkien asiakkailta perimistä rahasto-osuuksien merkintäpalkkioista.

Perustelut

Tosiseikat

Asiakirjojen mukaan A-ryhmän omaisuudenhoitajapankit myyvät täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja. Omaisuudenhoitoa koskevassa sopimuksessa päätösvalta sijoittamisesta annetaan kokonaan omaisuudenhoitajalle sopimuksessa sovittavien periaatteiden ja rajoitusten puitteissa. Omaisuudenhoitaja saa omaisuudenhoidosta palkkion, jonka määrä voi perustua esimerkiksi varallisuuden vuosittaiseen markkina-arvoon, hoidettavan varallisuuden arvon kehittymiseen tietyllä ajanjaksolla tai sovittuun vuosittaiseen kertaveloitukseen tai muuhun laskentatapaan.

Omaisuudenhoidon piiriin kuuluvilla arvopapereilla käytävän kaupan hoitaa omaisuudenhoitajapankin kanssa samaan verovelvollisuusryhmään kuuluva B Oyj. Omaisuudenhoitajapankki antaa osto- ja myyntitoimeksiannot B Oyj:lle asiakkaan nimissä ja lukuun. B Oyj toteuttaa kaupat arvopaperipörssissä. Arvopaperin oston yhteydessä B Oyj velottaa arvopaperien kauppahinnan suoraan asiakkaan tililtä. Samassa yhteydessä B Oyj veloittaa asiakkaan tililtä myös arvopaperin välityspalkkion ja toimitusmaksun. Arvopaperien myynnin yhteydessä B Oyj tilittää myyntihinnat suoraan asiakkaan tilille, vähentäen tästä tilitettävästä määrästä oman välityspalkkionsa sekä toimitusmaksun. Asiakkaalta veloitettava välityspalkkio määräytyy prosenttiosuutena toteutettujen kauppojen arvosta ja välityspalkkion määrä ilmenee asiakkaan ja omaisuudenhoitajapankin välisestä omaisuudenhoitosopimuksesta. B Oyj:n ja omaisuudenhoitajapankin välisen sopimuksen perusteella B Oyj maksaa osan saamastaan välityspalkkiosta omaisuudenhoitajapankille niin sanottuna palkkionpalautuksena.

Omaisuudenhoitajapankki voi sijoittaa omaisuudenhoitosopimuksen piiriin kuuluvia varoja myös samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvan C-Rahastoyhtiö Oy:n (jäljempänä myös rahastoyhtiö) hallinnoimiin tai jakelemiin sijoitusrahastoihin. Rahastomerkinnän ollessa kysymyksessä omaisuudenhoitajapankki antaa merkintätoimeksiannon rahastoyhtiölle asiakkaan nimissä ja lukuun. Omaisuudenhoitajapankki veloittaa sijoituksen määrän sekä rahaston sääntöjen mukaisen merkintäpalkkion asiakkaan tililtä ja siirtää tämän määrän pankissa olevalle välitystilille. Päätösvalta merkintäpalkkion perimisestä on omaisuudenhoitajapankilla. Myöhemmin rahastoyhtiö toteuttaa merkinnän ja veloittaa varat omaisuudenhoitajapankin välitystililtä.

Rahasto-osuuksien lunastuksen yhteydessä omaisuudenhoitajapankki antaa rahastoyhtiölle lunastustoimeksiannon ja rahastoyhtiö toteuttaa lunastuksen maksaen varat suoraan asiakkaan tilille ja perien samalla mahdollisen lunastuspalkkion.

Omaisuudenhoitajapankki saa rahastoyhtiöltä palkkion rahastomyynnistä. Palkkion suuruus voi perustua rahastomerkintöihin, lunastuksiin tai olemassa olevaan rahastokantaan.

Asian rajaus

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että ennakkoratkaisuhakemus ja keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu koskee omaisuudenhoitoasiakkaalta arvopaperikauppojen toteuttamisesta perittävien palkkioiden sekä rahasto-osuuksien merkinnästä ja lunastamisesta perittävien palkkioiden verokohtelua. Asiassa ei ole kysymys omaisuudenhoitajapankin ja B Oyj:n tai C-Rahastoyhtiö Oy:n välisiin sopimuksiin perustuvien palkkionpalautusten verokohtelusta.

Verovelvollisuusryhmän vaikutus

Omaisuudenhoitajapankit ja B Oyj sekä C-Rahastoyhtiö Oy ovat arvonlisäverolain 13 a §:ssä tarkoitetun verovelvollisuusryhmän jäseniä, jonka lain 13 b §:ssä tarkoitettuna edustajana toimii A.

Edellä selostetun mukaisesti B Oyj veloittaa arvopaperien välityspalkkion ja toimitusmaksun suoraan omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä ja C-Rahastoyhtiö Oy veloittaa rahasto-osuuksien lunastusmaksun myös suoraan asiakkaan tililtä. Asiassa on ensin ratkaistava kysymys siitä, katsotaanko omaisuudenhoitajapankin, B Oyj:n ja C-Rahasto Oy:n suorittamat veloitukset saman verovelvollisen veloituksiksi, kuten Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vastineessaan esittää.

Säännökset

Arvonlisäverolain 13 a §:n 1 momentin mukaan Verohallinto voi kahden tai useamman elinkei³nonharjoittajan hakemuksesta määrätä, että niitä on mainittua lakia sovellettaessa kohdeltava yhtenä elinkeinonharjoittajana (verovelvollisuusryhmä). Pykälän 5 momentin mukaan sen estä³mättä, mitä 1 momentissa säädetään, mainitun lain laskuja koskevia säännöksiä sovelletaan jokaiseen elinkeinonharjoittajaan erikseen.

Lain 13 b §:n mukaan verovelvollisuusryhmän tulee ilmoittaa keskuudestaan ryhmään kuuluva elinkeinonharjoittaja, joka on velvollinen täyttämään ryhmän mainitussa laissa tarkoitetun ilmoitus- ja tilitysvelvollisuuden ja joka on oikeutettu tekemään laissa tarkoitetut veron palauttamista koskevat hakemukset.

Arvonlisäverolain 188 §:n 3 momentin mukaan edellä 13 a §:ssä tarkoitetun verovelvollisuusryhmän verosta ovat yhteisvastuullisesti vastuussa kaikki ryhmään kuuluvat elinkeinonharjoittajat.

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio voi, arvonlisäverokomiteaa kuultuaan, käsitellä yhtenä verovelvollisena sellaisia kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneita henkilöitä, jotka ovat oikeudellisesti itsenäisiä, mutta joilla on läheiset rahoitukselliset, taloudelliset ja hallinnolliset suhteet toisiinsa.

Oikeudellinen arviointi

Arvonlisäverodirektiivin 11 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jäsenvaltio voi kohdella yhtenä verovelvollisena sellaisia kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneita henkilöitä, jotka ovat oikeudellisesti itsenäisiä, mutta joilla on läheiset rahoitukselliset, taloudelliset ja hallinnolliset suhteet toisiinsa. Siitä, tuleeko ryhmään kuuluvien yhtiöiden suorittamat myynnit yhdistää toisiinsa liittymisperiaatteen näkökulmasta, ei ole unionin tuomioistuimen nimenomaista oikeuskäytäntöä.

Kun otetaan huomioon, ettei direktiivin säännöksiä voida soveltaa suoraan verovelvollisen vahingoksi, nyt kysymyksessä olevassa asiassa ratkaisevana on pidettävä sitä, miten arvonlisäveroryhmäjärjestelmä on toteutettu Suomen arvonlisäverolaissa.

Hallituksen esityksessä arvonlisäverolain muuttamiseksi (HE 76/1994 vp), jolla arvonlisäverolakiin lisättiin verovelvollisuusryhmää koskevat säännökset, ryhmärekisteröintimahdollisuuden käyttöönottoa on perusteltu yksinomaan tarpeella mahdollistaa pankkien ja vakuutusyhtiöiden suorittamien tukipalveluostojen verottomuus myös siinä tilanteessa, kun nämä tukipalvelut arvolisäverotuksen voimaan tulon myötä muuttuivat sinänsä arvonlisäverollisiksi. Tarkoituksena oli näin ollen taata ryhmään kuuluvien elinkeinonharjoittajien välisten veloitusten verottomuus. Ryhmän ulkopuolelle suuntautuvien myyntien osalta hallituksen esityksessä todetaan, että kun ryhmään kuuluva yritys myy verollisia palveluja ulkopuolisille, laskuun merkittäisiin sen eikä ilmoitusvelvollisen ryhmän jäsenen nimi.

Se, että veloitukset ryhmän ulkopuolelle tehdään ryhmään kuuluvan yhtiön eikä ryhmän nimissä, on vahvistettu myös arvonlisäverolain 13 a §:n 5 momentin säännöksellä. Näin ollen ryhmään kuuluvan yhtiön myydessä tavaroita tai palveluja ryhmän ulkopuolelle myyntilaskuun ei merkitä ryhmän edustajan nimeä. Verovelvollisuusryhmälle ei Verohallinnon toimesta anneta omaa erillistä arvonlisäverotunnusta.

Vaikka ryhmään kuuluvien yhtiöiden laatimat arvonlisäverolaskelmat yhdistetään ryhmän lain 13 b §:ssä tarkoitetun edustajan toimesta samalle arvonlisäveroilmoitukselle ja vaikka ryhmän jäsenet ovat yhteisvastuussa ryhmän suoritettavasta verosta, yksittäisen myynnin katsominen verovelvollisuusryhmän suorittamaksi edellyttäisi korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan sitä, että yksittäiseen myyntilaskuun olisi merkittävä verovelvollisuusryhmän edustajan nimi sekä ryhmälle annettu erillinen arvonlisäverotunniste. Kun näin ei ole, omaisuudenhoitajapankkien, B Oyj:n sekä C-Rahastoyhtiö Oy:n ryhmän ulkopuolelle suorittamien myyntien verokohtelua on arvioitava erillisesti.

Arvopaperikauppojen toteuttaminen

Keskusverolautakunta on antamansa ennakkoratkaisun perusteluissa unionin tuomioistuimen tuomion asiassa C-44/11, Deutsche Bank, perusteella katsonut, että omaisuudenhoitajapankin suorittama varainhoidon piirissä olevien sijoitusten analysointi ja sijoituksista päättäminen muodostavat B Oyj:n suorittaman arvopaperikauppojen toteuttamisen kanssa yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista, ja että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja on pidettävä kokonaisuudessaan arvonlisäverollisina. Perustelujen mukaan merkitystä ei ole sillä, miten ja minkä tahon toimesta palkkiot veloitetaan.

Asiakirjojen mukaan B Oyj veloittaa nyt kysymyksessä olevat arvopaperikauppojen toteuttamisesta perittävät palkkiot suoraan omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä. Asiassa on ratkaistava kysymys siitä, onko omaisuudenhoitajapankki velvollinen suorittamaan veroa suoraan B Oyj:lle kertyvistä palkkioista.

Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran tai palvelun myynnistä. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa (verovelvollinen) 1 §:ssä tarkoitetusta myynnistä on tavaran tai palvelun myyjä. Lain 73 §:n 1 momentin mukaan myynnistä suoritettavan veron peruste on vastike ilman veron osuutta. Vastikkeella tarkoitetaan myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvaa hintaa, joka sisältää kaikki hinnanlisät.

Arvonlisäverodirektiivin 193 artiklan mukaan arvonlisäveron on velvollinen maksamaan verovelvollinen, joka suorittaa verollisen tavaroiden luovutuksen tai verollisen palvelun. Direktiivin 73 artiklan mukaan tavaroiden luovutusten tai palvelujen suoritusten osalta veron peruste käsittää kaiken sen, mikä muodostaa luovuttajan tai suorittajan näistä liiketoimista hankkijalta tai kolmannelta saaman tai saatavan vastikkeen.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kahden samaan konserniin kuuluvan yhtiön palvelujen suoritukset voidaan katsoa yhdeksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi, jos nämä suoritukset on keinotekoisesti jaettu osiin ja jos kysymyksessä on oikeuden väärinkäyttö (tuomio asiassa C-425/06, Part Service). Asiassa oli kysymys siitä, oliko myös sinänsä verosta vapautettuja palvelujen suorituksia harjoittavan yhtiön suoritettava myynnistään arvonlisäveroa. Tuomion mukaan kansallisen tuomioistuimen on arvioitava, onko kysymyksessä oikeuden väärinkäyttö. Kun otetaan huomioon se, että nyt kysymyksessä oleva A-ryhmässä noudatettu toimintatapa on ollut yhtiöiden käytössä jo ennen kuin täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut muuttuivat Suomessa verollisiksi sekä se, että asiassa ei ole edes väitetty olevan kysymys oikeuden väärinkäytöstä sekä lisäksi vielä se, että nyt ei ole kysymys B Oyj:n verotuksesta, korkein hallinto-oikeus katsoo, että mainitulla unionin tuomioistuimen ratkaisulla ei ole merkitystä tässä asiassa.

Veron perusteen osalta unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että arvonlisäverodirektiivin 73 artiklassa säädetyn pääsäännön mukaisesti veron perusteena vastikkeellisessa luovutuksessa on verovelvollisen tämän johdosta todella saama vastike. Vastikkeena on subjektiivinen arvo eikä objektiivisin perustein arvioitu arvo (yhdistetyt asiat C-249/12 ja C-250/12, Tulica ja Plavosin, tuomion 33 kohta ja siinä mainitut oikeustapausviittaukset).

Edellä esitetyillä perusteilla omaisuudenhoitajapankkien ei ole katsottava myyvän arvopaperikauppojen toteuttamiseen liittyviä palveluja omaisuudenhoitoasiakkaille, koska näistä palveluista asiakkailta perittävät vastikkeet kertyvät suoraan B Oyj:lle. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että kauppojen toteuttamisesta perittävien vastikkeiden määrä on ilmoitettu omaisuudenhoitajapankkien ja omaisuudenhoitoasiakkaiden välisessä sopimuksessa. Koska omaisuudenhoitajapankkien verollisen myynnin veron perusteeseen on luettava vain näiden todella saama vastike, B Oyj:n saamaa vastiketta ei ole luettava omaisuudenhoitopankkien myynnistä suoritettavan veron perusteeseen. Näin ollen A:n edustaman verovelvollisuusryhmän ei ole suoritettava arvonlisäveroa B Oyj:n omaisuudenhoitoasiakkailta arvopaperikauppojen toteuttamisesta perimistä vastikkeista.

Rahasto-osuuksien merkintä ja lunastaminen

Lunastuspalkkiot

Asiakirjojen mukaan omaisuudenhoitajapankin antaessa C-Rahastoyhtiö Oy:lle asiakkaan nimissä toimeksiannon, jonka mukaan asiakas lunastaa rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen rahasto-osuuksia, rahastoyhtiö veloittaa lunastuspalkkion suoraan asiakkaan tililtä. Tällöin A:n edustaman verovelvollisuusryhmän velvollisuutta suorittaa lunastuspalkkioista arvonlisäveroa on arvioitava samoin perustein kuin edellä on B Oyj:n toteuttamien arvopaperikauppojen osalta selostettu. Näin ollen verovelvollisuusryhmän ei ole suoritettava arvonlisäveroa rahastoyhtiön asiakkailta perimistä lunastuspalkkioista.

Merkintäpalkkiot

Merkintäpalkkioiden osalta asiakirjoista ilmenee, että omaisuudenhoitajapankin antaessa asiakkaan nimissä rahastoyhtiölle toimeksiannon merkitä rahastoyhtiön hallinnoiman sijoitusrahaston rahasto-osuuksia merkintäpalkkion asiakkaan tililtä veloittaa omaisuudenhoitajapankki eikä rahastoyhtiö.

Tapauksessa, jossa omaisuudenhoitajapankki perii asiakkaalta omaisuudenhoitopalkkion lisäksi myös rahasto-osuuksien merkintäpalkkion, omaisuudenhoitajapankin myymän omaisuudenhoitopalvelun ja rahasto-osuuksien merkintään liittyvän palvelun on katsottava muodostavan yhden taloudellisen suorituksen, jonka jakaminen osiin olisi keinotekoista. Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-44/11, Deutsche Bank, tähän yhtenä palveluna pidettävään suoritukseen ei ole sovellettava arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädettyjä vapautuksia. Kun lisäksi otetaan huomioon, että merkintäpalkkion periminen on omaisuudenhoitajapankin päätösvallassa, omaisuudenhoitajapankin on arvonlisäverolain 73 §:n 1 momentin nojalla luettava asiakkaalta perityt merkintäpalkkiot täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta suoritettavan veron perusteeseen.

Johtopäätös

Edellä esitetyillä perusteilla keskusverolautakunnan päätös on kumottava siltä osin kuin siinä on kysymys B Oyj:n asiakkailta arvopaperikauppojen toteuttamisesta perimistä palkkioista ja C-Rahastoyhtiö Oy:n asiakkailta rahasto-osuuksien lunastamisesta perimistä palkkioista ja uutena ennakkoratkaisuna on selitettävä, että A:n edustaman verovelvollisuusryhmän ei ole suoritettava mainituista palkkioista arvonlisäveroa. Siltä osin kuin kysymys on A-ryhmään kuuluvien omaisuudenhoitajapankkien asiakkailta perimistä rahasto-osuuksien merkintäpalkkioista, keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Juhana Niemi.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Timo Viherkentän äänestyslausunto:

"Olen lopputuloksesta samaa mieltä kuin enemmistö seuraavin perustein:

Omaisuudenhoitajapankit kuuluvat samaan arvonlisäverolain 13 a §:n 1 momentissa tarkoitettuun verovelvollisuusryhmään B Oyj:n ja C-Rahastoyhtiö Oy:n kanssa. Enemmistön toteamalla tavalla ryhmään kuuluvan yhtiön myyntilaskuihin merkitään Suomessa myyjäyhtiön eikä ryhmän edustajan nimi eikä Verohallinto myöskään anna ryhmälle omaa arvonlisäverotunnusta. Kun mainitun lainkohdan mukaan ryhmän jäseniä kuitenkin kohdellaan arvonlisäverolakia sovellettaessa yhtenä elinkeinonharjoittajana ja kun otetaan huomioon myös direktiivin tulkintavaikutus, pidän mahdollisena, että samaan verovelvollisuusryhmään kuulumisella voi sinänsä joissakin tilanteissa olla myös tulkinnallista merkitystä ryhmän jäsenten toimintaa arvioitaessa.

Arvopapereiden välitystoiminta on pääsääntöisesti arvonlisäverolain 41 §:n ja 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaista arvonlisäverotonta rahoituspalvelua. Kuitenkin unionin tuomioistuimen rat³kaisussa C-44/11, Deutsche Bank, kaupankäynti katsottiin verolliseksi osana omaisuudenhoitajan kokonaispalvelua tilanteessa, jossa omaisuuden³hoitaja toteutti itse arvopaperikaupat. Tuossa asiassa omaisuudenhoidon kokonaispalkkioon sisältyi kaavamaisesti määräytynyt, todellisten kauppojen määrästä ja arvosta riippumaton korvaus myös kauppojen toteuttamisesta. Unionin tuomioistuimen mukaan "toiminta, jossa verovelvollinen päättää korvausta vastaan oman harkintansa mukaan arvopapereiden ostosta ja myynnistä sekä toteuttaa tällaiset päätökset ostamalla ja myymällä arvopapereita, muodostuu kahdesta osatekijästä, jotka liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden ainoan taloudellisen suorituksen" (tuomion 29 kohta). Näin ollen myös arvopaperikauppoihin kohdistettu osuus palkkiosta oli verollista.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa omaisuudenhoitajapankit antavat ostoja ja myyntejä koskevat toimeksiannot erillisille yhtiöille, jotka veloittavat suoraan omaisuudenhoitoasiakasta toteutettujen toimenpiteiden mukaan. Arvopaperikauppojen toteuttaminen on siten olennaisesti eriytyneempää omaisuudenhoidon ydintoiminnasta eli salkun sisällön muuttamista koskevien päätösten tekemisestä kuin asiassa C-44/11.

Kauppojen toteutus on itsessään yksi monista arvopaperimarkkinoilla esiintyvistä liiketoiminnan eri osa-alueista. Kauppoja toteutetaan tavan³omaisesti samalla tavoin niin samaan yritysryhmään kuuluvien yhtei³söjen kuin ulkopuolistenkin toimeksiannoista. Vastaavasti omaisuuden³hoitajat voivat antaa ja usein antavat arvopaperikauppojen toteuttamisen myös riippumattomien toi³mi³joiden tehtäväksi. Kaupankäynti ei siten lähtökohtaisesti liity erottamattomasti varsinaiseen omai³suudenhoitoon. Näin ollen salkun muutoksista päättäminen yhdessä yhteisössä ja kaup³pojen to³teuttaminen toisessa eivät lähtökohtaisesti muodosta yhtä jaka³matonta taloudellista suoritusta, jonka paloittelu osiin olisi ratkaisun C-44/11 mukaisesti keinotekoista. Toimijoiden kuulumisella samaan arvon³lisäveroryhmään voisi olla vaikutusta arviointiin lähinnä sellaisessa tilanteessa, jossa jokin toiminta pilkottaisiin samaan ryhmään kuuluvien yhtiöiden kesken liiketaloudellisesti epäluontevalla tavalla. Tällaisesta ei ole nyt kysymys.

Tulkinnassa on perusteltua antaa merkitystä myös sille, että arvopaperivälitys on lähtökohtaisesti verotonta rahoituspalvelua ja että tuomiossa C-44/11 se tuli poikkeuksellisesti verotuksen piiriin osana omaisuudenhoitajan toiminnan kokonaisuutta. Ratkaisua, jossa normaalisti veroton toiminta tulee tietyissä olosuhteissa verolliseksi, ei ole syytä tulkita laajentavasti, vaikka poikkeuksia arvonlisäverollisuudesta onkin yleensä aihetta tulkita suppeasti.

Edellä arvopaperien ostamisesta ja myymisestä todettua on perusteltua soveltaa kysymyksessä olevassa asiassa vastaavasti myös rahasto-osuuksien lunastamiseen. Rahasto-osuuksien merkitseminen on eri asemassa enemmistön perusteluissa todetuin tavoin.

Edellä esitetyn ja muilta osin enemmistön perusteluissa lausutun nojalla olen asian lopputuloksesta samaa mieltä kuin enemmistö."

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Eila Rotherin äänestyslausunto:

"Tosiseikkojen ja asian rajauksen osalta viittaan enemmistön perusteluihin.

Verovelvollisuusryhmän vaikutus

Unionin tuomioistuimen tuomion asiassa C-162/07, Amplifin, mukaan kuudennen arvonlisäverodirektiivin 4 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa (vastaa nykyisin voimassa olevan arvonlisäverodirektiivin 11 artiklan ensimmäistä kohtaa) säädetyn järjestelmän täytäntöönpano edellyttää, että tämän säännöksen perusteella annetussa kansallisessa lainsäädännössä mahdollistetaan se, että sellaisia henkilöitä ja erityisesti yhtiöitä, joilla on läheiset rahoitukselliset, taloudelliset ja hallinnolliset suhteet toisiinsa, lakataan käsittelemästä arvonlisäveron osalta erillisinä verovelvollisina ja niitä käsitellään yhtenä verovelvollisena. Näin ollen kun jäsenvaltio soveltaa kyseistä säännöstä, tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla alisteisuussuhteessa olevia henkilöitä ei voida käsitellä kuudennen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina erillisinä verovelvollisina. Tästä seuraa, että käsittely yhtenä verovelvollisena estää sen, että kyseiset alisteisuussuhteessa olevat henkilöt voisivat jatkossa antaa erikseen arvonlisäveroilmoitukset, ja sen, että niitä voitaisiin käsitellä konsernin sisällä tai ulkopuolella erillisinä verovelvollisina, koska vain kyseisellä verovelvollisryhmällä on oikeus antaa kyseiset veroilmoitukset. Näin ollen edellytetään välttämättä, että kun jäsenvaltio soveltaa direktiivin mainittua kohtaa, kansallisessa täytäntöönpanoa koskevassa lainsäädännössä on huolehdittava, että verovelvollisia on vain yksi ja että konsernille myönnetään vain yksi arvonlisäverotunniste (tuomion kohdat 19 ja 20).

Arvonlisäverolain 13 a §:n 1 momentin mukaan verovelvollisuusryhmän jäseniä on arvonlisäverolakia sovellettaessa kohdeltava yhtenä elinkeinonharjoittajana. Unionin tuomioistuimen mukaan tämä edellyttää, että myönnetään vain yksi arvonlisäverotunniste ja että ryhmän jäseniä lakataan käsittelemästä arvonlisäveron osalta erillisinä verovelvollisina. Ryhmän jäseniä ei voida käsitellä verovelvollisuusryhmän sisällä tai ulkopuolella erillisinä verovelvollisina.

Vaikka 13 a §:n 1 momentin mukaan verovelvollisuusryhmän jäseniä arvonlisäverolakia sovellettaessa on kohdeltava yhtenä verovelvollisena, sitä koskevassa soveltamiskäytännössä verovelvollisuusryhmälle ei anneta erillistä arvonlisäverotunnistetta eikä ryhmän jäseniä lakata käsittelemästä arvonlisäveron osalta kaikilta osin erillisinä verovelvollisina. Näin ollen ja ottaen myös huomioon lain 13 a §:n 5 momentti ja 13 b §, arvonlisäverodirektiivin 11 artiklan ensimmäistä kohtaa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ei ole Suomessa pantu täytäntöön asianmukaisesti. Tällä ei kuitenkaan ole ratkaisuuni tässä asiassa merkitystä.

Arvopaperinvälityspalkkiot sekä rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkiot

Arvonlisäveroa on suoritettava vastikkeellisesta palvelun suorittamisesta. Palvelun suorittajan ja vastaanottajan välillä on oltava oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia ja palvelun suorittajan saama vastike on todellinen vastasuoritus vastaanottajalle suoritetusta palvelusta.

Asiassa on kysymys siitä, onko sijoittajan ja arvopaperinvälittäjänä toimivan B Oyj:n välillä sellainen kaksipuolinen oikeussuhde, jossa arvopaperikaupan kaksi osapuolta sitoutuvat vastavuoroisesti luovuttamaan tietyn määrän rahoitusvälineitä ja samaan vastasuorituksena tietyn määrän rahoitusvälineitä (vastaavasti EUT C-172/96, FNBC, tuomion kohta 28), kun otetaan huomioon täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimus sijoittajan ja omaisuudenhoitajapankin välillä.

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelussa sijoittajan rahoitusvälineitä hoidetaan sopimuksen nojalla siten, että päätösvalta sijoittamisesta annetaan kokonaan omaisuudenhoitajalle. Omaisuudenhoitaja sijoittaa varat sovitun suunnitelman mukaisesti ja sitoutuu raportoimaan varojen hoidosta sijoittajalle. Omaisuudenhoitaja hoitaa sijoittajan omaisuutta itsenäisesti ja tekee sijoituspäätökset sijoittajan lukuun parhaaksi katsomallaan tavalla. Omaisuudenhoitajan osto- ja myyntipäätökset perustuvat omaisuudenhoitajan odotuksiin kunkin sijoituskohteen tulevasta arvonnoususta. Omaisuudenhoitajan käytännöntoimenpiteenä on muun ohella sijoituspäätösten tekeminen ja toteuttaminen. Omaisuudenhoitaja saa sopimuksen mukaisesti omaisuudenhoitopalkkion.

Arvopapereilla käytävää kauppaa varten omaisuudenhoitajapankki antaa toimeksiannon B Oyj:lle, joka toteuttaa arvopaperikaupan ja perii siitä välityspalkkion ja toimitusmaksun suoraan sijoittajan tililtä, mihin sijoittaja on antanut valtuutuksen sijoittajan ja omaisuudenhoitajapankin välisessä omaisuudenhoitosopimuksessa, sekä maksaa omaisuudenhoitajapankille palkkiona osan sijoittajalta kaupankäynnistä peritystä välityspalkkiosta ja toimitusmaksusta (palkkionpalautus). Koska kysymys on täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta, tosiasiassa B Oyj:n ja sijoittajan välillä ei ole sellaista oikeussuhdetta, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia, vaan ainoastaan seuraus sijoittajan ja omaisuudenhoitajapankin välisestä omaisuudenhoitosopimuksesta. B Oyj:n ja sijoittajan välillä ei myöskään ole asiakirjojen mukaan sijoituspalvelulain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettua kirjallista sopimusta sijoituspalvelusta.

Koska omaisuudenhoitajapankki on antanut arvopaperikauppaa koskevan toimeksiannon B Oyj:lle, omaisuudenhoitajapankin ja B Oyj:n välillä on sen sijaan oikeussuhde. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksesta ja siihen liittyvästä arvopaperikauppaa koskevasta toimeksiannosta seuraa, että tosiasiassa omaisuudenhoitajapankki on velvollinen suorittamaan B Oyj:lle palkkion siitä, että B Oyj on omaisuudenhoitajapankin toimeksiannosta suorittanut arvopaperikaupan toteuttamisen. Omaisuudenhoitajapankki on puolestaan oikeutettu sen ja sijoittajan välisen omaisuudenhoitosopimuksen perusteella veloittamaan sijoittajalta arvopaperikaupan toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset, mikä muodostaa tosiasiallisen vastasuorituksen omaisuudenhoitajapankin sijoittajalle suoritetusta kokonaispalvelusta.

Edellä mainitun mukaisesti omaisuudenhoitosopimuksessa on ainoastaan annettu valtuutus siihen, että kaikki arvopaperikaupan toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset veloitetaan suoraan sijoittajan tililtä ja tästä johtuen B Oyj maksaa omaisuudenhoitajapankille osan näistä sijoittajan tililtä veloittamistaan kustannuksista, mistä muodostuu omaisuudenhoitajapankin saama palkkio siitä, että se on tehnyt sijoittajaa velvoittavan arvopaperikauppaa koskevan toimeksiannon B Oyj:lle. Koska kysymys on täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta, B Oyj ei voi muultakaan osin tuottaa arvopaperinvälityspalveluja suoraan sijoittajalle vaan se tuottaa ne toimeksiantajana olevalle omaisuudenhoitajapankille ja sitä kautta sijoittajalle. Siten omaisuudenhoitajapankin ja B Oyj:n väliseen oikeussuhteeseen liittyvät suoritukset ovat myös vastavuoroisia ja todellisia. Vastaavasti on katsottava myös rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioiden osalta.

Sillä, että palkkiot veloitetaan suoraan sijoittajan tililtä, ei ole asiassa merkitystä, koska vastikkeella ei ole välitöntä yhteyttä palvelun luovutukseen. Palvelu luovutetaan omaisuudenhoitajapankille, jolla on päätösvalta sijoituspäätösten tekemisestä ja toteuttamisesta sekä raportointivelvollisuus varojen hoidosta sijoittajalle. Asiassa ei ole kysymys oikeuden väärinkäytöstä vaan omaisuudenhoitosopimuksen ja siihen liittyvien toimien tulkinnasta.

Edellä olevilla ja muutoin keskusverolautakunnan päätöksessä mainituilla perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta."