KHO:2017:77

Valittaja oli hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta alaikäisenä. Hänet oli aiemmin rekisteröity laittomasta ulkorajanylityksestä Bulgariassa ja Unkarissa sekä turvapaikanhakijana Bulgariassa. Asiassa oli ratkaistavana, oliko valittajan täällä alaikäisenä jättämä hakemus käsiteltävä Dublin III -asetuksen 8 artiklan 4 kohdan perusteella Suomessa, vaikka valittaja oli täällä tullut täysi-ikäiseksi asian käsittelyn aikana.

Säännöksen sanamuodon ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä ratkaisevana oli pidettävä hakemuksen jättämisen ajankohtaa. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III) 3 artikla 1-2 kohta, 6 artikla 1 kohta, 7 artikla 1-2 kohta, 8 artikla 4 kohta

Ulkomaalaislaki 6 § 1 ja 3 momentti, 103 § 1 momentti 2 kohta

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-648/11, MA. BT ja DA

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 10.3.2016 nro 16/0480/7

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 20.4.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n (s. 1.1.1997, jäljempänä valittaja tai hakija) oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Kansainvälistä suojelua koskevilta osin hakemus on jätetty tutkimatta. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää hakijan Bulgariaan ja määrännyt, että hän ei saa kahden vuoden kuluessa päätöspäivästä lukien uudelleen saapua Suomeen.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Hakija ei ole esittänyt Suomessa mitään luotettavaa selvitystä henkilöllisyydestään. Hakija on ennen Suomeen tuloaan rekisteröity Unkarissa täysi-ikäisenä ja myös Bulgarian rekisteröimän henkilöllisyyden mukaan hakija on täysi-ikäistynyt 1.1.2015. Hakija on kertonut, että hän on esittänyt Bulgarian viranomaisille Iranin oleskelulupakortin, josta on ilmennyt hänen henkilötietonsa. Maahanmuuttovirasto on viraston ohjeen MIGDno/2014/174 mukaisesti katsonut, että hakijan käytössä olevana henkilöllisyytenä pidetään Bulgariassa rekisteröityjä henkilötietoja.

Ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, kun hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Hakija on ennen Suomeen tuloaan hakenut kansainvälistä suojelua Bulgariasta. Vastuunmäärittä³misasetuksen 18 artiklan 1 b kohdan mukaan Bulgaria on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Koska vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan vain yksi ainoa jäsenvaltio tutkii turvapaikkahakemuksen, ei hakemusta ole tutkittu aineellisesti Suomessa.

Hakija on kertonut, ettei hän haluaisi palata Bulgariaan, koska hänellä ei ole siellä mitään mahdollisuuksia asua ja siellä on paljon ristiriitoja eri ryhmien välillä. Bulgaria on hyväksynyt vastuunmäärittämisasetuksen, jossa sitoudutaan noudattamaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Maahanmuuttovirasto luottaa siihen, että hakijaa kohdellaan Bulgariassa EU:n perusoikeuskirjan, Geneven yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti. Hakijan on mahdollista kääntyä Bulgarian viranomaisten puoleen mahdollisissa Bulgariassa oleskelemiseen liittyvissä ongelmissa ja Bulgarian terveydenhoitopalvelut pystyvät tarjoamaan hakijalle hänen mahdollisesti tarvitsemaansa hoitoa hakijan kertomiin terveydellisiin ongelmiin.

Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 94 §:n 3 momentissa tarkoitettuja perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi. Maassa oleskelun jatkaminen edellyttäisi oleskelulupaa, jota muutoksenhakijalle ei ole myönnetty. Käännyttämiselle on siten ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukainen peruste.

Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestä ja maahantulokiellosta päättäessään ottanut huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Hakija voidaan käännyttää hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan valtioon ilman, että hän voi joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun taikka perustuslain 9 §:n 4 momentissa tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrätessään Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon sen, ettei hakijalla ole sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Maahanmuuttovirasto ei ole määrännyt vapaaehtoisen paluun aikaa ja on määrännyt maahantulokiellon, koska kyse on 103 §:ssä tarkoitetusta hakemuksen tutkimatta jättämisestä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittaja on Suomesta turvapaikkaa hakiessaan ilmoittanut syntymäajakseen 1.10.1997. Valittaja on aiemmin rekisteröity turvapaikanhakijana Bulgariassa, jossa hänen syntymäajakseen on rekisteröity 1.1.1997. Valittajan mukaan hän oli Bulgariassa kysyttäessä vastannut olevansa 17-vuotias, mutta hän ei muistanut päivää. Bulgarian viranomaiset ottivat häneltä henkilötodistukset pois, joten syntymäajaksi merkittiin 1.1.1997.

Hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on voinut katsoa valittajan syntymäajaksi Bulgariassa rekisteröidyn mukaisesti 1.1.1997. Asian enempi selvittäminen tai oikeuslääketieteellisen iänmäärityksen tekeminen ei ole ollut asiassa tarpeen.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (vastuunmäärittämisasetus) 8 artiklan 4 kohdan mukaan, jollei alaikäisellä ole artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua perheenjäsentä, sisarusta tai sukulaista, hakemuksen käsittelystä on vastuussa se jäsenvaltio, jossa ilman huoltajaa oleva alaikäinen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, edellyttäen että tämä on alaikäisen edun mukaista.

Vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan perusteita, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty tässä luvussa. Artiklan 2 kohdan mukaan tässä luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jossakin jäsenvaltiossa.

Hallinto-oikeus toteaa, että vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio määritetään asetuksen 8–15 artikloissa säädettyjen perusteiden mukaisesti sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jossakin jäsenvaltiossa. Tämän säännöksen tarkoituksena ei kuitenkaan voi olla muuttaa kyseisten perusteiden merkitystä vaan määrittää kehys, jossa kyseisiä perusteita on sovellettava vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.

Kun otetaan huomioon, mitä edellä on lausuttu valittajan iästä, hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on Suomessa ollessaan ollut alaikäinen vain ajanjakson 17.-31.12.2014. Hän ei turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa valtiota määritettäessä ole enää ollut alaikäinen. Vastuunmäärittämisasetuksen 8 artiklan 4 kohta ei siten ole ollut esteenä valittajan siirrolle Bulgariaan.

Bulgaria on näin ollen vastuunmäärittämisasetuksen mukaan vastuussa valittajan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Maahanmuuttovirasto on voinut päätöksessään mainitsemillaan perusteilla jättää tutkimatta valittajan turvapaikkaa koskevan hakemuksen ja hylätä oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksessä lausuttu sekä kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan, valittaja on voitu käännyttää Bulgariaan ja määrätä maahantulokieltoon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 103 § 1 mom 2 kohta (301/2004), 146, 147, 148 ja 150 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Hakkarainen, Sirpa Tammisalo ja Marja Viima. Esittelijä Taina Niinivirta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valituksessaan hän on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja valittajan turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valittaja on hakenut turvapaikkaa Suomesta 17.12.2014 eli alaikäisenä. Näin ollen valittajan turvapaikkahakemuksen jättämisajankohta on ratkaiseva Dublin III -asetuksen määrittämisessä. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että valittaja on täyttänyt Bulgarian ilmoituksen mukaan 18 vuotta 1.1.2015, koska valittaja on hakenut turvapaikkaa alaikäisenä. Vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan ratkaisevaa on hakemuksen jättämisen hetki eli 17.12.2014, ei sen jälkeiset tapahtumat.

Maahanmuuttovirasto ei ole huomioinut päätöksenteossaan edellä mainittua artiklaa ja on käännyttämässä valittajaa Bulgariaan, vaikka valittaja on ollut alaikäinen hakemuksen jättämisen hetkellä myös Bulgarian antamien tietojen perusteella.

Mikäli katsotaan, että asetuksen määrittelyssä ratkaisevaa ei ole hakemuksen jättämisen hetki vaan päätöksentekohetki, vedotaan asiassa siihen, että valittaja on edelleen alaikäinen.

Valittajan tapauksessa käännyttämisen täytäntöönpano on kiellettävä siksi ajaksi, kunnes Maahanmuuttovirasto hankkii Bulgarian viranomaisilta tiedon siitä, ovatko valittajan Bulgariaan viranomaisille jättämät henkilöllisyysasiakirjat tallessa ja mitä henkilöllisyysasiakirjojen perusteella voidaan todeta valittajan iästä. Valittaja on tehnyt väitteen Maahanmuuttovirastolle siitä, että hänellä on Bulgariassa Iranin oleskelulupakortti, josta ilmenee hänen ikänsä. Maahanmuuttovirasto ei ole noudattanut hallintolain 31 §:n selvitysvelvollisuuttaan asiassa, vaan on vedonnut valittajan oikeuksia loukaten suoraan omaan ohjeistukseensa iän määrittämisen osalta ja aiempiin viranomaismerkintöihin.

Valittaja on Bulgariassa kertonut tulkille olleensa 17-vuotias. Tulkki oli pashtun kielinen. Valittaja on antanut Iranin väliaikaisen oleskelulupakortin Bulgarian viranomaisille. Iranin oleskelulupakortissa valittajan syntymäajaksi on merkitty 10.7.1376 (1.10.1997). Bulgaria ei ole tehnyt riittäviä asetuksen mukaisia tarkistuksia asiassa lapsen edun perusteella. Asia tulee selvittää Maahanmuuttovirastossa iänmäärityksen perusteella tai Bulgarian viranomaisilta on pyydettävä lisäselvityksiä nimenomaisesti tähän iranilaiseen oleskelulupakorttiin liittyen.

Valittajan tapauksessa hän ei ole saanut vielä päätöstä mistään maasta ja hänen prosessinsa on vasta alussa Bulgariassa. Näin ollen valittajan alaikäisyyden merkitys korostuu tässä tapauksessa. Tästä syystä lapsen edun perusteella asia on tutkittava tarkemmin ja nimenomaan valittajan väite henkilöllisyysasiakirjojen jättämisestä Bulgariaan.

Valittaja on käyttänyt menneisyydessään huumeita ja on päässyt niistä eroon Suomessa. Valittajan edun mukaista on jäädä Suomeen, missä hän saa asianmukaista tukea huumeidenkäytön ehkäisyyn. Bulgariassa valittajan tilanne erittäin todennäköisesti muuttuu niin epätoivoiseksi, että riski turvautua huumausaineisiin on erittäin suuri. Valittajan Suomeen jääminen ehkäisee tätä riskiä niin olennaisesti, että olisi kohtuutonta, että valittaja käännytettäisiin Bulgariaan.

Valituksessa on viitattu UNHCR:n antamaan ohjeistukseen koskien alaikäisiä turvapaikanhakijoita Dublin-menettelyssä ja Euroopan komission ehdotukseen vastuunmäärittämisasetuksen muuttamisesta siltä osin kuin on kyse ilman huoltajaa olevan alaikäisen, jolla ei ole laillisesti jossakin jäsenvaltiossa oleskelevia perheenjäseniä, sisaruksia tai sukulaisia, tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä (COM (2014) 382 final). Lisäksi valituksessa on vedottu Bulgarian epäinhimillisiin vastaanotto-olosuhteisiin.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 23.3.2016 antamallaan päätöksellä taltionumero 1040 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Maahanmuuttovirasto on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Unionin tuomioistuin on 6.6.2013 yhdistetyissä asioissa MA, BT ja DA antamassaan tuomiossa C-648/11 ratkaissut miten vastuunmäärittämisasetuksen 343/2003/EY 6 artiklan 2 kohtaa tulee tulkita tilanteessa, jossa ilman huoltajaa tulevalla alaikäisellä turvapaikanhakijalla ei ole laillisesti oleskelevia perheenjäseniä minkään jäsenvaltion alueella.

Tuomion mukaan 6 artiklan 2 kohtaa tulkitaan siten, että sen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee siellä kyseisen hakemuksen tehtyään (kohta 60). Tuomion perusteluiden mukaan tulkinnan taustalla on lapsen etu, jonka mukaista on, ettei vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyä pitkitetä tarpeettomasti ja että lapselle taataan nopea pääsy pakolaisaseman määrittämismenettelyihin (kohdat 55 ja 61).

Vaikka tuomio koskee vain asetusta 343/2003, sen tulkinta on sovellettavissa myös asetukseen 604/2013, jonka 8 artiklan 4 kohta vastaa sanamuodoltaan aiempaa 6 artiklan 2 kohtaa.

Tuomio on merkittävä poikkeus siihen vastuunmäärittämisasetuksen pääsääntöön ja tarkoitukseen, että hakemuksen käsittelee vain yksi valtio, eikä hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio muutu kuin asetuksessa säädetyin perustein. Vastuunmäärittämisasetuksen systematiikassa vastuu määritetään III luvun perusteiden nojalla vain kerran ja myöhempien hakemusten kohdalla kyse on VI luvun mukaisesta takaisinottopyyntömenettelystä. Tuomion perusteella alaikäisten kohdalla vastuu kuitenkin määritettäisiin III lukuun kuuluvan 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti jokaisen hakemuksen yhteydessä uudestaan. Tuomioistuin perusteli poikkeusta nimenomaisesti lapsen edulla, mikä erottaa tilanteen aikuisen hakijan tilanteesta.

Vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään III luvussa esitetty-jen perusteiden mukaisesti sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa. Säännöksen tarkoituksena on määrittää yksiselitteisesti mitkä ovat ne tosiseikat, joiden perusteella vastuu määritetään. Ensimmäisen hakemuksen tekohetken jälkeisillä tapahtumilla ei siten ole vaikutusta vastuun määräytymiseen, ellei siitä ole erikseen säännöksiä vastuunmäärittämisasetuksessa. Maahanmuuttovirasto korostaa, että säännöksessä puhutaan nimenomaan ensimmäisestä hakemuksesta jossakin jäsenvaltiossa, mikä valittajan kohdalla on ollut 12.11.2014 Bulgariassa jätetty turvapaikkahakemus. 7 artiklan 2 kohtaa ei sen sanamuodon mukaan kuitenkaan sovelleta silloin, kun on kyse VI luvun mukaisesta takaisinottopyyntömenettelystä, jossa ei sovelleta III luvun vastuuperusteita.

Tuomion C-648/11 mukaisesti tulkittuna 8 artiklan 4 kohta luettuna yhdessä 7 artiklan 2 kohdan kanssa tarkoittaisi sitä, että alaikäisenä ensimmäisen hakemuksensa tehneen hakijan myöhempien hakemusten käsittelystä vastuussa oleva valtio olisi aina se, jossa hakija oleskelee. Tämä tulkinta johtaisi tilanteeseen, jossa myöhemmin täysi-ikäistyneen henkilön hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio vaihtuisi aina sen mukaan, missä valtiossa täysi-ikäinen oleskelee ja hakee kansainvälistä suojelua. Tuomio kuitenkin perustui nimenomaisesti lapsen edun ensisijaisuuteen eikä sen perusteella voida johtaa tällaista tulkintaa.

Tuomiossa C-648/11 ei ole otettu mitenkään kantaa, kuinka vastuuvaltio tulee määrittää tilanteessa, jossa hakija täysi-ikäistyy ensimmäisen hakemuksen tekemisen jälkeen. Valituslupahakemuksessa nostetaan esiin, ettei ole selvää mikä hetki on ratkaiseva, kun arvioidaan onko hakija täysikäinen. Käytännössä kyse on siitä, tuleeko vastuu määrittää uudes-taan kuten alaikäisen hakijan kohdalla 8 artiklan 4 kohdan perusteella vai sovelletaanko 23 artiklan mukaista takaisinottopyyntömenettelyä kuten täysi-ikäisen hakijan kohdalla. Kysymykseen ei ole vastuunmäärittämisasetuksen eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella selkeää vastausta.

Maahanmuuttovirasto toteaa, että 23 artiklan mukaisia takaisinottopyyntöjä koskevissa tilanteissa lähtökohtaisesti kunkin hakemuksen tekohetken tulisi olla ratkaiseva hetki vastuun määrittämisessä. Kyse olisi esimerkiksi tilanteesta, jossa aiemmin määritetty vastuu on määräaikojen tai 19 artiklan perusteilla siirtynyt valtiolta toiselle. Tällöin kyseisen hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi valtioksi on katsottu se valtio, joka on ollut vastuussa sillä hetkellä, kun kyseinen hakemus jätettiin. Jos ratkaisevaa olisi takaisinottopyynnön esittämishetki tai siihen vastaamishetki, kyse olisi mielivaltaisesti määräytyvästä hetkestä, mikä voisi johtaa oikeudellisesti epäselvään tilanteeseen. Tämä ei toteuttaisi vastuunmäärittämisasetuksen johdannossa asetettua tavoitetta selkeästä menettelystä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion määrittämiseksi.

Muutoksenhaun kohteena olevassa asiassa on kuitenkin kysymys vastuunmäärittämisasetuksen systematiikkaan sekä tuomioon C-648/11 nähden poikkeuksellisesta tilanteesta. Sinänsä hakemus Suomessa on tehty hetkellä, jolloin hakija on syntymäajalla 1.1.1997 ollut alaikäinen. Kuitenkin vastuun määrittäminen sekä muutoksenhaun kohteena oleva päätös on tehty hetkellä, jolloin hakija on ollut tällä syntymäajalla täysi-ikäinen eikä asiassa siten ole enää ollut olemassa lapsen etua. Tässä tilanteessa Maahanmuuttovirasto on katsonut, ettei täysi-ikäistyneen hakijan kohdalla vastuuta voida määrittää lapsen edun lähtökohdasta ja 8 artiklan 4 kohdan perusteella siten, että hakemuksen käsittelystä vastuussa olisi Suomi, jossa hakija on tehnyt hakemuksensa ja oleskelee. Maahanmuuttovirasto on tämän vuoksi katsonut 23 artiklan mukaisesti Bulgarian olevan vastuussa hakemuksen käsittelystä ja esittänyt takaisinottopyynnön 18.1 b artiklan nojalla. Valituslupahakemuksessa esitetty väite siitä, että tilanteessa olisi tullut soveltaa 8 artiklan 4 kohtaa, tarkoittaisi sitä, että Maahanmuuttoviraston olisi tullut päätöksentekohetkellä ottaa huomioon lapsen etu, vaikka kyse on ollut täysi-ikäisestä hakijasta.

Hakijan iän ja sen selvittämisen osalta Maahanmuuttovirasto toteaa, että se on ilmoittanut Bulgarialle takaisinottopyynnössään 21.1.2015, että hakija on kertonut henkilökorttinsa olevan Bulgarian viranomaisten hallussa. Bulgarialla on siten ollut mahdollisuus tarkistaa kortin henkilötiedot ja tarvittaessa todeta, että hakija on edelleen alaikäinen. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei asiassa ole ollut tarpeen erikseen pyytää tarkempia selvityksiä mahdollisesta Bulgariassa olevasta henkilökortista.

Valituslupahakemuksessa on vedottu Bulgarian huonoihin vastaanotto-olosuhteisiin, joissa on esitetty olevan systeemisiä puutteita, joiden perusteella hakemus tulisi käsitellä Suomessa Bulgarian sijaan. Bulgaria on vastuunmäärittämisasetuksen nojalla vastuussa valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. Bulgariaa koskevista viimeaikaisista kansainvälisten järjestöjen laatimista raporteista ei käy ilmi, että Bulgarian turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmissä olisi sellaisia puutteita, joiden perusteella olisi syytä uskoa, että turvapaikanhakijoiden kansainvälisen suojelun tarvetta ei tutkittaisi siellä kansainvälisiä normeja noudattaen, tai että turvapaikanhakijoiden kohtelu ei vastaisi direktiivien 2013/33, 2011/95 ja 2013/32 vaatimuksia. Unionin tuomioistuimen tuomion C-411/10 kohtien 80 ja 94 mukaisesti Maahanmuuttovirasto luottaa siihen, että valittajia kohdellaan Bulgariassa EU:n perusoikeuskirjan, Geneven yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi olisi tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai muuta erityisen painavaa syytä valitusluvan myöntämiselle. Maahanmuuttovirasto toteaa, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, mikä antaisi aihetta valituksenalaisten päätösten kumoamiseen. Maahanmuuttovirasto esittää ensisijaisesti valituslupahakemuksen hylkäämistä ja toissijaisesti valituksen hylkäämistä.

Valittaja on antanut vastaselityksen. Vastaselitykseen on liitetty todistus valittajan jäsenyydestä B:n seurakunnassa.

Valittaja on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle opiskelutodistuksen, jonka mukaan hän opiskelee C:n seudun koulutuskeskuksessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Sovellettavat oikeusohjeet

1.1 Vastuunmäärittämisasetus

Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto ovat 26.6.2013 antaneet asetuksen (EY) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämis³asetus, ns. Dublin III).

Vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka asetuksen III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Saman artiklan 2 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan jollei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää tässä asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

Asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kaikkien tässä asetuksessa säädettyjen menettelyjen soveltamisessa otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

Asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan perusteita, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty tässä luvussa.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan tässä luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.

Asetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jos hakija on ilman huoltajaa oleva alaikäinen, hakemuksen käsittelystä on vastuussa se jäsenvaltio, jossa joku ilman huoltajaa olevan alaikäisen perheenjäsen tai sisarus laillisesti oleskelee, mikäli tämä on alaikäisen edun mukaista.

Saman artiklan 4 kohdan mukaan jollei 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua perheenjäsentä, sisarusta tai sukulaista ole, hakemuksen käsittelystä on vastuussa se jäsenvaltio, jossa ilman huoltajaa oleva alaikäinen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, edellyttäen että tämä on alaikäisen edun mukaista.

Asetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan jos tämän asetuksen 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa selostettujen todisteiden tai aihetodisteiden, myös asetuksessa (EU) N:o 603/2013 tarkoitettujen tietojen, perusteella voidaan todeta, että hakija on ylittänyt jäsenvaltion rajan luvattomasti maitse, meritse tai lentoteitse kolmannesta maasta käsin, on kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa se jäsenvaltio, johon hän on tällä tavoin tullut. Tämä vastuu päättyy 12 kuukauden kuluttua päivästä, jona luvaton rajan ylittäminen tapahtui.

Asetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:

( - - )

b) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin hakijan, jonka hakemusta käsitellään ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa.

Asetuksen johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan Tampereen päätelmissä todetaan, että yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään olisi lyhyellä aikavälillä sisällytettävä selkeä ja toimiva menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.

Asetuksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan tällaisen menettelyn perusteiden olisi sekä jäsenvaltioiden että asianomaisten henkilöiden kannalta oltava puolueettomat ja oikeudenmukaiset. Menettelyn mukaisesti olisi erityisesti voitava määrittää nopeasti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jotta voidaan taata hakijoille tehokas pääsy kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeviin menettelyihin ja jotta ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista.

1.2 Ulkomaalaislaki

Ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Saman pykälän 3 momentin mukaan alaikäistä lasta koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisesti.

2. Unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytäntöä

2.1 Unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuin on 6.6.2013 antamassaan tuomiossa asiassa C-648/11 käsitellyt Dublin II -asetuksen (aiemmin voimassa ollut vas-tuunmäärittämisasetus N:o 343/2003) 6 artiklan 2 kohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään Dublin III -asetuksen (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus N:o 604/2013) 8 artiklan 4 kohtaa. Unionin tuomioistuimen ratkaistavana oli kysymys siitä, onko Dublin II -asetuksen 6 artiklan toista kohtaa tulkittava siten, että kun ilman huoltajaa tuleva alaikäinen, jolla ei ole laillisesti oleskelevia perheenjäseniä minkään jäsenvaltion alueella, on hakenut turvapaikkaa useammasta kuin yhdestä jä-senvaltiosta, mainitun säännöksen mukaan "vastuussa olevana jäsenvaltiona" on jäsenvaltio, jossa alaikäinen on tehnyt ensimmäisen hakemuksensa, vai onko säännöstä tulkittava siten, että sen mukaan tällaisena jäsenvaltiona on jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee tehtyään siellä viimeisimmän turvapaikkahakemuksensa (42 kohta).

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan muun ohella todennut, että asetuksen 6 artiklan toisen kohdan asiayhteydestä on huomattava, että asetuksen 5 artiklan 2 kohdassa käytettyä ilmausta "tehdessä ensimmäisen kerran hakemuksensa" ei toisteta asetuksen 6 artiklan toisessa kohdassa. Toisaalta tässä viimeksi mainitussa säännöksessä viitataan jäsenvaltioon, "jossa alaikäinen on tehnyt turvapaikkahakemuksensa", kun taas saman asetuksen 13 artiklassa todetaan nimenomaisesti, että "käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa turvapaikkahakemus on tehty". (51 kohta). Jos unionin lainsäätäjän tarkoituksensa olisi ollut määrittää asetuksen N:o 343/2003 6 artiklan toisessa kohdassa vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi "ensimmäinen jäsenvaltio", se olisi ilmaistu käyttäen yhtä tarkkaa sanamuotoa kuin asetuksen 13 artiklassa (52 kohta). Niinpä ilmausta "jäsenvaltio, jossa alaikäinen on tehnyt turvapaikkahakemuksensa", ei voida ymmärtää niin, että sillä tarkoitettaisiin "ensimmäistä jäsenvaltiota, jossa alaikäinen on tehnyt turvapaikkahakemuksensa" (53 kohta).

Tuomioistuin on lausunut, että asetuksen 6 artiklan toista kohtaa on tulkittava myös tarkastelemalla sen päämäärää, jonka mukaan ilman huoltajaa tuleviin alaikäisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja kyseisen asetuksen ensisijaista päämäärää, joka on - - taata se, että arvioidaan tehokkaasti, onko hakija pakolainen (54 kohta). Koska ilman huoltajaa tulevat alaikäiset muodostavat erityisen haavoittuvien henkilöiden kategorian, vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyä ei saa pitkittää enempää kuin on ehdottomasti tarpeen, mikä edellyttää, ettei heitä lähtökohtaisesti siirretä toiseen jäsenvaltioon (55 kohta). Lapsen edun huomioon ottaminen edellyttää lähtökohtaisesti, että - - asetuksen 6 artiklan toista kohtaa tulkitaan siten, että sen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee siellä kyseisen hakemuksen tehtyään (60 kohta).

Tuomioistuin on lopuksi todennut, että kaiken edellä esitetyn perusteella asetuksen N:o 343/2003 6 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa, joissa ilman huoltajaa tuleva alaikäinen, jolla ei ole laillisesti oleskelevia perheenjäseniä minkään jäsenvaltion alueella, on hakenut turvapaikkaa useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta, mainitun säännöksen mukaan "vastuussa olevana jäsenvaltiona" on jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee siellä turvapaikkahakemuksen tehtyään.

2.2 Bundesverwaltungsgericht, Saksa, 16.11.2015 (BverwG 1 C 4.15)

Saksan ylin hallintotuomioistuin (Bundesverwaltungsgericht) katsoi 16.11.2015 antamassaan ratkaisussa muun ohessa, että turvapaikanhakijan jätettyä hakemuksensa alaikäisenä ei sillä, että hän myöhemmin oli tullut täysi-ikäiseksi, ollut merkitystä Dublin II -asetuksen 6 artiklan soveltamisen kannalta. Turvapaikkahakemus tuli tutkia siinä maassa, jossa hakija oli alaikäisenä jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa.

3. Asiassa esitetty selvitys

Valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta 17.12.2014. Eurodac-tietokantaan tehdyn haun mukaan hänet on ennen Suomeen tuloaan rekisteröity laittomasta ulkorajanylityksestä Bulgariassa 21.10.2014 ja Unkarissa 6.12.2014, sekä rekisteröity turvapaikanhakijana Bulgariassa 12.11.2014. Maahanmuuttovirasto on päätöksestään ilmenevällä tavalla 21.1.2015 esittänyt Bulgarialle vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohtaan perustuvan vastaanottopyynnön. Bulgarian viranomaiset ovat hyväksyneet Maahanmuuttoviraston pyynnön 23.3.2015 vastuunmäärittämisasetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla.

Valittaja on Suomesta turvapaikkaa hakiessaan ilmoittanut olevansa 17-vuotias ja syntyneensä 1.10.1997. Unkarin viranomaiset ovat vastauksena Maahanmuuttoviraston tiedusteluun ilmoittaneet, että valittaja on rekisteröity Unkarissa syntymäajalla 1.1.1995. Bulgariassa valittajan syntymäajaksi on rekisteröity 1.1.1997. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että koska valittaja ei ole Suomessa esittänyt mitään luotettavaa selvitystä henkilöllisyydestään, hänen käytössä olevana henkilöllisyytenä pidetään Bulgariassa rekisteröityjä henkilötietoja.

4. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat esitetyn selvityksen perusteella voineet pitää valittajan syntymäaikana 1.1.1997. Valittaja on siten kansainvälistä suojelua 17.12.2014 Suomesta hakiessaan ollut alaikäinen. Hän on kuitenkin tullut täysi-ikäiseksi 1.1.2015 eli ennen kuin Maahanmuuttovirasto on esittänyt Bulgarialle uudelleenlaaditun vastuunmäärittämisasetuksen (ns. Dublin III -asetus) 13 artiklan 1 kohtaan perustuvan vastaanottopyynnön 21.1.2015 ja jättänyt valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta päätöksellään 20.4.2015.

Vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 1 kohdan perusteella perusteita, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty asetuksen III luvussa. Asiassa on siten ratkaistava, onko valittajan täällä alaikäisenä jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsiteltävä kyseisen etusijajärjestyksen nojalla vastuunmäärittämisasetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti Suomessa, vaikka valittaja on täällä tullut täysi-ikäiseksi asian käsittelyn aikana.

Vastuunmäärittämisasetuksen 8 artiklan 4 kohdan perusteella tilanteessa, jossa alaikäisellä hakijalla ei ole jäsenvaltioiden alueella artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua perheenjäsentä tai sukulaista, hakemuksen käsittelystä on vastuussa se jäsenvaltio, jossa ilman huoltajaa oleva alaikäinen on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, edellyttäen että tämä on alaikäisen edun mukaista. Unionin tuomioistuin on tuomiossaan C-648/11 tulkinnut sisällöltään vastaavaa asetuksen N:o 343/2003 (ns. Dublin II -asetus) 6 artiklan 2 kohtaa. Tuomioistuimen mukaan säännöstä on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa ilman huoltajaa tuleva alaikäinen on hakenut turvapaikkaa useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta, turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa on se jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee siellä turvapaikkahakemuksen tehtyään. Tuomioistuin päätyi tulkintaan muun ohella vertailtuaan Dublin II -asetuksen 6 artiklan 2 kohdan sanamuotoa saman asetuksen 5 artiklan 2 kohtaan (vastaavasti Dublin III -asetuksen 7 artiklan 2 kohta) ja 13 artiklaan (vastaavasti Dublin III -asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ensimmäinen kappale). Tuomioistuin kiinnitti huomiota siihen, että 6 artiklan 2 kohdassa ei käytetä jälkimmäisiin säännöksiin sisältyviä ilmauksia "tehdessä ensimmäisen kerran hakemuksensa" ja "ensimmäinen jäsenvaltio". Näin ollen ilmausta "jäsenvaltio, jossa alaikäinen on tehnyt turvapaikkahakemuksensa", ei voida ymmärtää niin, että sillä tarkoitettaisiin "ensimmäistä jäsenvaltiota, jossa alaikäinen on tehnyt turvapaikkahakemuksensa".

Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että Dublin II -asetuksen 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava myös tarkastelemalla säännöksen ja koko asetuksen päämääriä, joita ovat lapsen edun huomioon ottaminen ja käsittelyn tehokkuus. Koska ilman huoltajaa tulevat alaikäiset muodostavat erityisen haavoittuvien henkilöiden kategorian, vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyä ei saa tuomioistuimen mukaan pitkittää enempää kuin se on ehdottomasti tarpeen, mikä edellyttää, ettei heitä lähtökohtaisesti siirretä toiseen jäsenvaltioon.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei unionin tuomioistuimen tuomiosta käy nimenomaisesti ilmi soveltuuko tuomion sisältämä tulkinta myös henkilöön, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jälkimmäisessä jäsenvaltiossa alaikäisenä mutta joka on tullut täysi-ikäiseksi ennen vastaanottopyynnön esittämistä tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ratkaisemista.

Vastuunmäärittämisasetuksen 8 artiklan 4 kohdan sanamuoto, jonka mukaan "hakemuksen käsittelystä on vastuussa se jäsenvaltio, jossa alaikäinen on jättänyt hakemuksensa", näyttää kuitenkin selkeästi ilmaisevan sen lähtökohdan, että ratkaisevana on pidettävä hakemuksen jättämisen ajankohtaa. Tätä puoltaa myös se, ettei jäsenvaltion määrittelyä tule unionin tuomioistuimen mukaan alaikäisen kohdalla tarpeettomasti pitkittää enempää kuin on ehdottomasti tarpeen. Korkein hallinto-oikeus huomauttaa tässä yhteydessä, ettei vastuussa olevan jäsenvaltion määrittelyssä ole kysymys hakemuksen aineellisesta ratkaisemisesta, vaan ainoastaan siitä, missä jäsenvaltiossa hakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsitellään.

Vastuun määrittyminen hakemuksen jättämisajankohdan perusteella on myös selkeämpi menettely kuin se, että vastuu hakemuksen käsittelystä määräytyisi hakijan kannalta sattumanvaraisesti esimerkiksi takaisinottopyynnön esittämisen tai siihen vastaamisen taikka hakemusta koskevan päätöksen tekemisen ajankohdan mukaisesti. Jälkimmäisissä tapauksissa vastuu voisi nimittäin vaihtua hakijan vahingoksi hakemuksen käsittelyn aikana viranomaisen käsittelyn tehokkuudesta riippuen. Vastuun määräytyminen sen mukaan, onko hakija ollut alaikäinen hakemuksen jättäessään, toteuttaa siten myös Dublin III -asetuksen neljännessä ja viidennessä johdantokappaleessa esitettyjä päämääriä menettelyn selkeydestä ja toimivuudesta sekä hakijan tehokkaasta pääsystä kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeviin menettelyihin.

Vastuunmäärittämisasetuksen 8 artiklan 4 kohdan sanamuodon, unionin tuomioistuimen sitä koskevan oikeuskäytännön ja muiden edellä mainittujen seikkojen perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan Suomessa alaikäisenä jättämä hakemus on käsiteltävä Suomessa eikä valittajaa näin ollen tule käännyttää Bulgariaan. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että valittaja on tullut täysi-ikäiseksi asian käsittelyn aikana. Hakemuksen käsitteleminen on myös ollut hakemuksen jättämishetkellä alaikäisenä olleen valittajan edun mukaista. Tähän nähden asiassa ei ole tarpeen ottaa kantaa muihin asiassa esitettyihin valitusperusteisiin.

Edellä mainituilla perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeusapu

Avustajalle oikeusapulain nojalla maksettava määrä hyväksytään vaatimuksen mukaisena. Tämä määrä jää valtion vahingoksi.

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin nojalla määrätään, että avustajan määräys on voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Anna Mähönen.