KHO:2019:170

Euroopan unionin toisen jäsenmaan kansalaisella, joka oli muuttanut pysyvästi Suomeen ja rekisteröinyt oleskeluoikeutensa ulkomaalaislain mukaisesti, oli oikeus kotikuntaan Suomessa, vaikka hän työskenteli Euroopan kemikaalivirastossa ja siten nautti erioikeutena ja vapautena mahdollisuutta välttyä ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevilta muodollisuuksilta. Hallinto-oikeuden ja maistraatin päätökset kumottiin ja asia palautettiin maistraatille henkilön kotikunnan väestötietojärjestelmään merkitsemistä varten.

Kotikuntalaki 4 § 1 momentti 3 kohta ja 3 momentti

Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus 20 artikla 1 kohta ja 2 kohta a alakohta sekä 21 artikla 1 kohta

Euroopan unionin erioikeuksia ja vapauksia koskeva pöytäkirja 11 ja 13 artikla

Suomen tasavallan hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välinen toimipaikkasopimus 8 ja 10 artikla

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 28.2.2019 nro 19/0160/2

Asian aikaisempi käsittely

Uudenmaan maistraatin Helsingin yksikkö on 8.5.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen saada Suomessa oleva vakinainen osoite (kotikunta) rekisteröidyksi väestötietojärjestelmään.

Maistraatti on 25.10.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n maistraatin päätöksestä tekemän valituksen ja oikeudenkäyntikulujen 4 273,80 euroa korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Pääasia

Suomen tasavallan hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen (SopS 11/2008, jäljempänä toimipaikkasopimus) 8 artiklassa säädetään muun ohella viraston henkilöstön nauttimista erioikeuksista ja vapauksista.

Toimipaikkasopimuksen 10 artiklan mukaan viraston henkilöstöön kuuluville ja heidän perheenjäsenilleen annetaan heidän pyynnöstään suomalaiset henkilötunnukset.

Toimipaikkasopimuksen hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen (HE 88/2007 vp) 10 artiklan yksityiskohtaisten perustelujen mukaan viraston ulkomaisen henkilöstön katsotaan kuuluvan kotikuntalain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin, jotka oleskelevat Suomessa tilapäisesti ja joilla ei ole kotikuntaa Suomessa.

Kotikuntalain 4 §:n 3 momentin mukaan henkilöllä, joka on vieraan valtion diplomaattisen edustuston tai sellaiseen rinnastettavan muun edustuston taikka lähetetyn konsulin viraston palveluksessa, ei kuitenkaan ole kotikuntaa Suomessa, ellei hän ole Suomen kansalainen tai ellei hänellä ole ennestään kotikuntaa Suomessa. Kotikuntaa ei myöskään ole tässä momentissa tarkoitetun henkilön perheenjäsenellä eikä hänen yksityisessä palveluksessaan olevalla, ellei tämä ole Suomen kansalainen tai ellei tällä ole ennestään kotikuntaa Suomessa.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan valittaja on Tšekin kansalainen ja hän on asunut Suomessa ja työskennellyt Suomessa sijaitsevassa Euroopan kemikaalivirastossa vuodesta 2010 lähtien. Valittajan väestötietorekisteriin merkitty kotikunta on ulkomailla. Valittajalla on ollut kotikunta Suomessa vuosina 2006–2007 sekä tilapäinen osoite Suomessa vuosina 2002–2006. Valittajan mukaan toimipaikkasopimusta ja kotikuntalakia on sovellettu virheellisesti ja hänen oikeuksiaan Euroopan unionin kansalaisena on loukattu. Valittaja vaatii, että väestötietojärjestelmään on merkittävä hänen kotikunnakseen Helsinki.

Asiassa on kyse siitä, onko Suomen väestötietojärjestelmään kotikuntalain mukaan tehtävä merkintä siitä, että valittajan kotikunta on Helsinki. Ottaen huomioon ylempänä hallituksen esityksessä kemikaaliviraston ulkomaisesta henkilöstöstä kirjoitetun ja toimipaikkasopimuksen 8 artiklassa kemikaaliviraston työntekijöille säädetyt erivapaudet ja oikeudet, hallinto-oikeus katsoo, että valittajaan on sovellettava kotikuntalain 4 §:n 3 momenttia. Sillä seikalla, että valittajalla on ollut vuosina 2006–2007 kotikunta Suomessa, ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, koska valittajalla ei ole ollut kotikuntaa Suomessa hänen aloittaessaan työnsä kemikaalivirastossa ja muuttaessaan Suomeen vuonna 2010.

Valittajan 3.4.2017 saamalla Euroopan unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintitodistuksella ei ole merkitystä kotikunnan merkitsemisen kannalta. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin Euroopan unionin oikeuden tai Suomen perustuslaissa säädetyn kannalta. Valituksessa esitetyn perusteella ei ole syytä katsoa, että maistraatin päätöksellä olisi loukattu yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta.

Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntikuluvaatimus

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sanotun pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut viranomaisen virheestä. Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole pidettävä kohtuuttomana, että valittaja joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Laki Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (1304/2007)

Suomen tasavallan hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välinen toimipaikkasopimus (SopS 11/2008) 8 ja 10 artikla

Suomen perustuslaki 6 §

Ulkomaalaislaki 161 g §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Rita Ruuhimäki, Airi Helenius ja Maarit Alhonnoro. Esittelijä Joel Oksanen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja maistraatin päätökset kumotaan ja asia palautetaan maistraatin käsiteltäväksi. A:lle tulee rekisteröidä vakituinen osoite väestötietojärjestelmään. Lisäksi A on vaatinut, että maistraatti velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valittaja on Suomessa yhteensä yli 13 vuotta asunut Tsekin ja Euroopan Unionin kansalainen. Hän on ensin asunut Suomessa vuodesta 2002 vuoteen 2007 oleskellen tällä välillä joitakin aikoja poissa Suomesta. Valittajan vakinainen osoite on vuosina 2006-2007 ollut Suomessa. Lisäksi hänellä on ollut tilapäinen osoite Suomessa 31.10.2002–23.1.2006. Valittaja on sekä opiskellut että työskennellyt Suomessa sanottuina ajankohtina. Valittaja on avioitunut vuonna 2009 Saksan ja Euroopan Unionin kansalaisen kanssa. Valittaja on saapunut jälleen Suomeen vuonna 2010, jolloin hän aloitti edelleen jatkuvan työskentelyn Euroopan kemikaalivirastossa. Myös valittajan puoliso työskentelee kemikaalivirastossa. Valittaja omistaa puolisonsa kanssa Suomessa asunnon, jossa perhe asuu. Kaikki muu valittajan omaisuus, muun muassa kesämökkikiinteistö, on Suomessa. Valittajalla ei ole omaisuutta missään muulla. Valittaja ei ole kahdeksaan vuoteen asunut muualla kuin Suomessa. Valittajan Tsekissä oleva osoite ei ole hänen todellinen osoitteensa vaan hänen vanhempiensa osoite, ja osoite on hänen käytössään siitä syystä, että muussa tapauksessa valittaja ei asuisi missään.

Valittajalla ja hänen puolisollaan on vuosina 2011 ja 2013 Suomessa syntyneet lapset. Valittajan lapset käyvät Suomessa koulua ja puhuvat sujuvaa suomen kieltä. He ovat asuneet koko ikänsä Suomessa ja pitävät Suomea kotimaanaan. Myös valittaja ymmärtää ja puhuu suomea jossain määrin.

Valittajan tiedossa on useita Euroopan kemikaaliviraston työntekijöitä, joille on myönnetty kotipaikkaoikeus.

Hallituksen esitys ei ole sitova oikeuslähde. Toisaalta hallituksen esityksessä ei todeta, että toimipaikkasopimuksella kavennetaan Euroopan Unionin kansalaisten sellaisia oikeuksia, jotka heille kuuluvat EU-oikeuden mukaisesti.

Toimipaikkasopimuksen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut, että täällä työskentelevillä kemikaaliviraston työntekijöillä on samat oikeudet kuin pysyvästi Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla hoitaessaan käytännön asioita. Tämä oikeus ei toteudu, kun ulkomaalaisella työntekijällä on toimipaikkasopimuksen 10 artiklan mukainen maistraatin myöntämä henkilötunnus tilapäisellä osoitteella. Lisäksi maistraatti on jättänyt soveltamatta toimipaikkasopimuksen 8 artiklan 6 kohdan mukaista velvollisuuttaan toteuttaa kaikki tarvittavat toimet helpottaakseen kemikaaliviraston työntekijöiden oleskelua maassa.

Asiassa tulee toimipaikkasopimuksen sijaan soveltaa ensisijaisesti EU-oikeutta, koska valittaja on EU:n kansalainen. Valittaja on EU-kansalaisena oikeutettu kotikuntaan Suomessa.

Koska valittajalla on aikaisemmin ollut pysyvä osoite (kotikunta) Suomessa, olisi hänelle kotikuntalain 4 §:n 3 momentin mukaan tullut myöntää kotikunta.

Valittaja ei ole kotikuntalain 4 §:n 3 momentin tarkoittama sellainen henkilö, joka on diplomaattiseen edustustoon rinnastettavan viraston palveluksessa. Valittaja ei nauti diplomaattisista eduista. Toimipaikkasopimuksen mukaan valittaja ei maksa kansallisia veroja Suomeen, mutta niitä eivät maksa myöskään virastossa työskentelevät suomalaiset työntekijät.

Valittaja on halutessaan vapautettu maahanmuuttoa rajoittavista määräyksistä ja rekisteröinnistä. Tämän lisäksi valittaja on Euroopan yhteisöjen oman sosiaaliturvajärjestelmän piirissä. Tämä ei kuitenkaan ole sama tilanne kuin on diplomaattisen edustuston palveluksessa olevalla henkilöllä, joka on asemamaansa lähettämä ja nauttii lähettäjävaltionsa palveluksista ja suojasta sen määrätyn ajan, kun hän on asemamaassaan. Valittaja on itse normaalilla hakumenettelyllä hakenut työpaikkaa kemikaalivirastosta ja saanut sen. Hänen työpaikkansa on pysyvä ja hän voi käytännössä jatkaa työskentelyään täällä eläkeikäänsä asti. Valittajan työantaja ei huolehdi valittajan asumisesta tai muista asioista, vaan valittaja huolehtii elämiseensä ja asumiseensa liittyvistä järjestelyistä itse. Valittajalla on samat velvollisuudet asuinvaltiotaan kohtaan kuin kaikilla muillakin suomalaisilla tai täällä asuvilla ulkomaalaisilla, ei-diplomaateilla.

Hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmene, miksi Euroopan unionin oikeutta ei voida soveltaa valittajaan, joka on Euroopan unionin kansalainen.

Kotipaikkaoikeuden puuttuminen on vaikeuttanut valittajan elämää ja asioiden hoitoa.

Uudenmaan maistraatti on antanut lausunnon. Maistraatti on vaatinut, että valitus hylätään, ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Euroopan kemikaalivirasto on Euroopan unionin erityisvirasto, jota koskevassa toimipaikkasopimuksessa säädetään muun ohella viraston henkilöstön nauttimista erioikeuksista ja vapauksista. Kemikaaliviraston henkilöstö ja heidän perheenjäsenensä on muun muassa vapautettu ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevista muodollisuuksista. Heidät voidaan rekisteröidä väestötietojärjestelmään suppein perustiedoin, jos he sitä haluavat.

Toimipaikkasopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että kemikaaliviraston ulkomaisen henkilöstön katsotaan kuuluvan kotikuntalain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin, jotka oleskelevat Suomessa tilapäisesti ja joilla ei ole kotikuntaa Suomessa. Kemikaaliviraston työntekijän perheenjäsenillä on kuitenkin oikeus kotikuntaan, jos heidän kohdallaan itsenäisesti kotikuntalain 4 §:n edellytykset kotikunnan saamiselle täytyvät. Maistraatti ei siten rekisteröi kemikaaliviraston henkilöstöön kuuluville henkilöille kotikuntaa, elleivät he ole Suomen kansalaisia tai ellei heillä ole jo ennestään kotikuntaa Suomessa. Kaikissa tapauksissa maistraatin tiedossa ei kuitenkaan ole, että henkilö työskentelee Euroopan kemikaalivirastossa. Valittajalla on ollut kotikunta Suomessa vuosina 2006–2007, mutta ei silloin, kun hän on aloittanut vuonna 2010 työskentelyn Euroopan kemikaalivirastossa.

Maistraatti myöntää kemikaaliviraston henkilöstölle pyynnöstä normaalit henkilötunnukset ja heille tallennetaan tilapäiset osoitteet väestötietojärjestelmään. Kotikunta-asiassa annettu ratkaisu ei vaikuta henkilötunnuksen muotoon. Maistraatin kotikunta-asiassa tekemä ratkaisu ei ole muualla hallinnossa sitova vaan muut viranomaiset ratkaisevat toimivaltaansa kuuluvat asiat maistraatin kotikuntamerkintää koskevasta ratkaisusta riippumatta.

A on antanut vastaselityksen.

A on ilmoittanut oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa määräksi korkeimman hallinto-oikeuden osalta 2 114,20 euroa. Vaatimus on lähetetty tiedoksi maistraatille.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää A:lle valitusluvan ja tutkii asian.

1. Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden ja maistraatin päätökset kumotaan. Asia palautetaan maistraatille A:n vakituisen osoitteen ja kotikunnan väestötietojärjestelmään merkitsemistä varten.

2. Uudenmaan maistraatti velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Helsingin hallinto-oikeudessa 1 500 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Perustelut

1. Pääasia

1.1. Sovellettavat säännökset

Kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan Suomeen ulkomailta tulleen ja täällä asuvan henkilön kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka määräytyy tämän lain säännösten mukaisesti, jos hän on Euroopan unionin jäsenmaan, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ja hän on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti.

Saman pykälän 3 momentin mukaan henkilöllä, joka on vieraan valtion diplomaattisen edustuston tai sellaiseen rinnastettavan muun edustuston taikka lähetetyn konsulin viraston palveluksessa, ei kuitenkaan ole kotikuntaa Suomessa, ellei hän ole Suomen kansalainen tai ellei hänellä ole ennestään kotikuntaa Suomessa. Kotikuntaa ei myöskään ole tässä momentissa tarkoitetun henkilön perheenjäsenellä eikä hänen yksityisessä palveluksessaan olevalla, ellei tämä ole Suomen kansalainen tai ellei tällä ole ennestään kotikuntaa Suomessa.

Ulkomaalaislain 159 §:n 1 momentin mukaan, jos unionin kansalainen oleskelee Suomessa yli kolme kuukautta, hänen on rekisteröitävä oleskelunsa. Rekisteröintihakemus jätetään Maahanmuuttovirastolle kolmen kuukauden kuluessa maahantulopäivästä.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 artiklan 1 kohdassa, 2 kohdan a alakohdassa ja 21 artiklan 1 kohdassa taataan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.

Euroopan unionin erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan (jäljempänä erioikeuspöytäkirja) 11 artikla sisältää määräykset unionin virkamiehillä ja muulla henkilöstöllä olevista erioikeuksista ja vapauksista. Mainitun artiklan b kohdan mukaan maahanmuuttoa koskevat rajoitukset tai ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevat muodollisuudet eivät koske heitä, heidän puolisoitaan eikä heidän huollettavana olevia perheenjäseniään. Vastaava määräys on kemikaalivirastoa koskevan toimipaikkasopimuksen 8 artiklan 1 kohdan b kohdassa.

Erioikeuspöytäkirjan 13 artikla sisältää määräykset unionin niiden virkamiesten ja sen muun henkilöstön, jotka hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa muuttavat asumaan toisen jäsenvaltion alueelle, verotuksellisen kotipaikan määräytymisestä.

Toimipaikkasopimuksen 10 artiklan mukaan viraston henkilöstöön kuuluville ja heidän perheenjäsenilleen annetaan heidän pyynnöstään suomalaiset henkilötunnukset.

1.2. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Asiassa on kysymys A:n kotikunnan määräytymisestä kotikuntalain mukaan vaan ei verotuksellisesta kotipaikasta.

Suomeen tulleen Euroopan unionin jäsenmaan kansalaisen Suomeen muodostuvan kotikunnan määräytyminen edellyttää kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sitä, että henkilö on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti. Lain esitöissä on säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 206/2006 vp) viitattu Pohjoismaiden kansalaisten erityisasemaan ja todettu, että ehdotetun säännöksen mukaan kotikunnan saaminen edellyttäisi Pohjoismaiden kansalaisia lukuunottamatta aina, että henkilö olisi ulkomaalaislain mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa.

A on Tsekin kansalainen. Hänelle voi kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan muodostua Suomeen rekisteriin merkittävä kotipaikka vain, mikäli hän on ulkomaalaislain 159 §:n 1 momentin mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan tällainen rekisteröinti on tapahtunut 3.4.2017 eli ennen kuin valittaja on 4.4.2017 pyytänyt maistraattia rekisteröimään hänelle vakinaisen osoitteen väestötietojärjestelmään.

Asiassa on ratkaistavana, onko valittajalta kuitenkin evättävä mahdollisuus Suomessa sijaitsevan kotikunnan rekisteröimiseen sen johdosta, että valittaja työskentelee Euroopan kemikaalivirastossa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valittaja nauttii muiden kemikaaliviraston työntekijöiden tavoin erioikeutena ja vapautena mahdollisuutta välttyä maahanmuuttoa koskevilta rajoituksilta ja ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevilta muodollisuuksilta. Koska erioikeuspöytäkirjassa tai kemikaalivirastoa koskevassa toimipaikkasopimuksessa ei ole verolainsäädännön soveltamisen ulkopuolelle ulottuvia määräyksiä unionin henkilöstöön kuuluvan henkilön kotipaikan määräytymisestä, mainituista unionin oikeuteen kuuluvista säädöksistä ei johdu, ettei kemikaaliviraston työntekijä voisi luopua mainitusta erioikeudestaan ja muiden unionin kansalaisten käytettävissä olevin tavoin rekisteröidä oleskeluoikeutensa.

Asiaa kansallisen lainsäädännön kannalta arvioitaessa kysymys on erityisesti siitä, onko kemikaalivirasto rinnastettava kotikuntalain 4 §:n 3 momenttia sovellettaessa vieraan valtion diplomaattiseen edustustoon. Mikäli näin katsotaan, viraston palveluksessa olevalle muodostuu tuon lainkohdan nojalla Suomeen kotikunta vain, mikäli hän on Suomen kansalainen tai hänellä on täällä ennestään kotikunta.

Kemikaaliviraston toimipaikkasopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 88/2007 vp) 10 artiklan yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetyn mukaan viraston ulkomaisen henkilöstön katsotaan kuuluvan kotikuntalain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin, jotka oleskelevat Suomessa tilapäisesti ja joilla ei ole kotikuntaa Suomessa. Artiklaa on perusteltu toteamalla, että suomalaisen henkilötunnuksen voivat tämän artiklan nojalla pyynnöstään saada asemastaan riippumatta kaikki virastoon henkilöstöön kuuluvat ja heidän perheenjäsenensä. Artiklan tarkoituksena on taata viraston henkilöstölle käytännön asioiden joustava hoito Suomessa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että mainittu hallituksen esitys (HE 88/2007 vp) ei kuulu kotikuntalain 4 §:n esitöihin. Toimipaikkasopimuksen 10 artiklalla, jonka perusteluista on kysymys, on tavoiteltu ensisijaisesti viraston sellaisten työntekijöiden ja näiden perheenjäsenten käytännön elämän sujuvoittamista, jotka nauttivat vapaudesta välttyä ulkomaalaisten rekisteröintiä koskevilta muodollisuuksilta. Se, että tällaiselle henkilölle ei muodostu Suomessa rekisteröitävää vakinaista kotipaikkaa, seuraa jo tästä erioikeuspöytäkirjaan perustuvasta erivapaudesta itsestään ja kotikuntalain 4 §:n 1 momentin 3 kohdasta. Mainituista syistä tuossa hallituksen esityksessä lausutulla on vain rajallista merkitystä kotikuntalain 4 §:n 3 momenttia tulkittaessa ja sovellettaessa.

Kansallisen lainsäädännön tulkinta, joka johtaisi kotipaikkaoikeuden epäämiseen sellaiseltakin kemikaaliviraston työntekijältä, joka on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa ja näin luopunut rekisteröintivelvollisuutta koskevasta erivapaudestaan, merkitsisi unionin kansalaiselle perusvapautena kuuluvan liikkumis- ja oleskeluoikeuden rajoittamista. Kun lisäksi otetaan huomioon, että unionin toimielimiin kuuluvan kemikaaliviraston asema ja tehtävät monin tavoin poikkeavat lainkohdassa nimenomaisesti mainituista vieraan valtion diplomaattisesta edustustosta ja lähetetyn konsulin virastosta, kotikuntalain 4 §:n 3 momenttia ei ole perusteltua tulkita niin, että kemikaalivirasto rinnastettaisiin näihin. A:ta ei siten ole pidettävä kotikuntalain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuna henkilönä.

Edellä olevan johdosta hallinto-oikeuden ja maistraatin päätökset on kumottava ja asia palautettava maistraattiin A:n kotikunnan väestötietojärjestelmään merkitsemistä varten.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Uudenmaan maistraatti on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Uudenmaan hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Kari Nieminen.