KHO:2020:63

Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt valittajalle oleskelulupaa valittajan Suomen kansalaisen kanssa solmiman avioliiton perusteella. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan oli perusteltua aihetta epäillä, että valittajan tarkoituksena oli maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Hallinto-oikeus oli katsonut asiakirjoista ja suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella valittajan ja perheenkokoajan viettävän perhe-elämää. Hallinto-oikeus oli kuitenkin pitänyt valittajan menettelyä kokonaisuutena arvioituna ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettuna maahantulosäännösten kiertämisenä otettuaan kokonaisuutena huomioon valittajan oleskelu- ja hakemushistoriasta, valittajan ja perheenkokoajan parisuhteen alkamisesta ja avioitumisesta sekä valittajan avioerosta todetun. Hallinto-oikeuden mukaan näissä olosuhteissa sillä, voitiinko valittajan katsoa viettävän perheenkokoajan kanssa todellista perhe-elämää, ei ollut ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin edellytysten täyttymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei hallinto-oikeus ollut voinut arvioida valittajan ja perheenkokoajan solmineen avioliittoa muussa tarkoituksessa kuin tosiasiallisen perhe-elämän viettämiseksi katsottuaan puolisoiden viettävän keskenään perhe-elämää. Hallinto-oikeus ei ollut siten voinut perustella oleskelulupahakemuksen hylkäämistä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla avioliiton aitouden kyseenalaistavilla perusteilla, eikä ratkaisevaa merkitystä ollut voitu antaa niille puolisoiden ensitapaamiseen ja avioitumiseen liittyville seikoille, joiden oli alun perin katsottu antavan perustellun aiheen epäillä avioliiton solmimisen tarkoitusta.

Asiassa oli vielä arvioitava, liittyikö valittajan hakemushistoriaan ja aikaisempaan oleskeluun Suomessa sellaisia seikkoja, jotka osoittivat maahantuloa koskevien säännösten kiertämisen tarkoitusta. Jos asiassa katsottaisiin mainituilta osin olevan perusteltua aihetta epäillä maahantulosäännösten kiertämisen tarkoitusta, asiassa oli vielä punnittava, oliko maahanmuuton hallintaa ja siihen liittyen yleistä etua pidettävä painavampana kuin valittajan Suomen kansalaisen kanssa yhdessä viettämää perhe-elämää.

Valittaja oli ennen nyt kysymyksessä olevaa oleskelulupahakemusta hakenut tammikuussa 2015 Suomesta kansainvälistä suojelua. Maahanmuuttovirasto ei ollut tutkinut hakemusta, vaan valittaja oli päätetty käännyttää Ranskaan, joka oli ollut vastuussa hänen turvapaikkahakemuksensa käsittelystä. Valittaja oli poistunut Suomesta käännyttämispäätöksen tiedoksi saatuaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei valittajan aikaisemmin tekemää hakemusta kansainvälisen suojelun saamiseksi voitu pitää näin ollen osoituksena maahantuloa koskevien säännösten kiertämisen tarkoituksesta eikä se siten voinut muodostua esteeksi valittajan hakeman perhesideperusteisen oleskeluluvan myöntämiselle.

Valittaja oli saapunut Suomeen kaksi kertaa Ranskan Schengen-alueelle myöntämän viisumin voimassa ollessa ja oleskellut Suomessa viisumien voimassaoloaikana. Ensimmäisen kerran Suomeen saavuttuaan ja kansainvälistä suojelua haettuaan valittajalla oli ollut oikeus jäädä odottamaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa ratkaisemista Suomessa. Suomeen palattuaan ja avioiduttuaan perheenkokoajan kanssa valittaja oli voinut jäädä odottamaan nyt kysymyksessä olevan oleskelulupahakemuksensa ratkaisemista Suomessa. Siten valittajan ei voitu katsoa oleskelleen Suomessa ulkomaalaislain säännösten vastaisesti.

Valittaja oli hakenut toisen kerran Suomeen saapuessaan viisumia Schengen-alueelle Ranskalta olettaen, ettei Suomi myönnä hänelle viisumia, vaikka hänen tarkoituksenaan oli ollut tulla nimenomaan Suomeen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tältä osin valittajan menettely osoitti pyrkimystä saapua Suomeen maahantuloa koskevia säännöksiä kiertäen. Kun punnittiin yhtäältä valittajan menettelyä ja toisaalta sitä seikkaa, että valittaja ja perheenkokoaja viettivät tosiasiallista perhe-elämää Suomessa, yleistä etua ei ollut valittajan tämän menettelyn vuoksi pidettävä niin painavana, että perhe-elämän suojan olisi tullut harkinnassa väistyä.

Hallinto-oikeuden ja maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämistä varten.

Äänestys 4-4.

Ulkomaalaislain 1 §, 5 §, 11 §:n 1 momentin 2 kohta, 11 §:n 2 momentti, 36 §:n 2 momentti, 37 §:n 1 momentti, 40 §:n 1 momentin 4 kohta, 40 §:n 3 momentti ja 50 §:n 1 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 810/2009 (viisumisäännöstö) 2 artikla 3 kohta, 5 artiklan 1 kohta ja 18 artikla

Ks. KHO 2016:164, KHO 2016:166, KHO 2017:41 ja KHO 2020:64

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 29.3.2019 nro 19/0288/1

Asian tausta

A (jäljempänä valittaja) on 6.1.2015 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Maahanmuuttovirasto on 10.3.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt hakemuksen oleskelulupaa koskevalta osin ja jättänyt hakemuksen tutkimatta kansainvälistä suojelua koskevalta osin, koska Ranska on ollut vastuussa valittajan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Maahanmuuttovirasto on käännyttänyt valittajan Ranskaan.

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 5.11.2017 tekemällään päätöksellä hylännyt perhesiteen perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan valittajan hakemuksen. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää valittajan kotimaahansa Algeriaan sekä määrännyt hänet kahden vuoden Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon päätöspäivämäärästä lukien. Perheenkokoaja on valittajan aviopuoliso, Suomen kansalainen B.

Maahanmuuttovirasto on päätöksensä perusteluissa lausunut muun ohella, että oleskelulupaa ei myönnetä, koska on perusteltua aihetta epäillä, että hakijan tarkoituksena on maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Oleskelulupaa ei ole haettu yhteisen perhe-elämän viettämisen tarkoituksessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajan valituksen.

Hallinto-oikeus on, selostettuaan asiakirjoista saadun selvityksen ja suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen, lausunut asian arviointina ja johtopäätöksinään seuraavasti:

Valittajan avioliitto perheenkokoajan kanssa muodostaa olettaman siitä, että valittajalle voidaan ulkomaalaislain 37 ja 50 §:n perusteella myöntää oleskelulupa. Asiassa on kuitenkin ensin arvioitava, onko oleskeluluvan myöntämiselle olemassa ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukainen este sillä perusteella, että valittajan tarkoituksena voidaan perustellusti epäillä olleen maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Asianosaiset ovat tällä hetkellä asuneet yhdessä ja olleet naimisissa yli kaksi vuotta. Asiakirjoista sekä suullisessa käsittelyssä asianosaisilta ja todistajalta saadun selvityksen perusteella asianosaiset viettävät perhe-elämää sekä aikaa toistensa ja yhteisten ystäviensä seurassa.

Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, että arvioitaessa sitä, onko oleskelulupahakemus voitu hylätä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin perusteella, huomiota on voitu kiinnittää myös muihin kuin välittömästi asianosaisten perhe-elämään liittyviin seikkoihin. Vaikka keskeisimpänä seikkana on arvioida oleskelulupahakemuksen perusteena olevan avioliiton luonnetta, on oleskelulupahakemus mahdollista hylätä 36 §:n 2 momentin perusteella, jos hakijan menettely oleskelulupaa hakiessa muutoin osoittaa sellaista maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämistä, jota on yleisen edun vuoksi pidettävä perhe-elämän suojaa painavampana.

Valittaja on 2.1.2015 saapunut Suomeen ensimmäisen kerran Ranskan myöntämällä viisumilla. Valittaja ei ole matkalla Suomeen käynyt Ranskassa. Valittaja itse on kertonut hänelle myönnetyn viisumin perustuneen työntekoon (visa d’affair). Asiakirjojen perusteella valittajalle on kuitenkin myönnetty 7.12.2014–4.6.2015 C-tyypin viisumi lyhytaikaiseen oleskeluun. Valittaja on vuonna 2016 hakenut jälleen viisumia Ranskasta. Valittajan passimerkintöjen perusteella valittaja on matkustanut Ranskan kautta. Esitetyn selvityksen perusteella valittaja ei kuitenkaan ole oleskellut Ranskassa pitkään ja hänen tarkoituksensa on ollut tulla Suomeen. Valittaja itse on kertonut hakeneensa viisumia Ranskasta, koska hänellä oli syytä olettaa, ettei Suomi myöntäisi hänelle viisumia.

Valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua 6.1.2015 Suomesta ja myöhemmin samana vuonna Saksasta. Suomessa tehty hakemus on perustunut siihen, että terroristit ovat valittajan kertoman mukaan uhkailleet valittajaa ja hänen perhettään Algeriassa, minkä lisäksi häntä on kiristetty antamaan tietoja Ranskan kansalaisista ja muista ulkomaalaisista sekä ottamaan kuvia koulutustiloista. Valittaja on lisäksi kertonut pelkäävänsä Ranskan viranomaisten antavan hänet ilmi Algerian viranomaisille, mikäli hän hakisi Ranskasta turvapaikkaa. Valittaja on myös kertonut pelkäävänsä Ranskan viranomaisia, koska hän on antanut tietoja Ranskan kansalaisista. Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksestaan huolimatta valittaja on myöhemmin vapaaehtoisesti palannut Algeriaan sekä hakenut toistamiseen viisumia Ranskasta ja matkustanut Ranskan kautta Suomeen palatessaan.

Valittaja on kertonut saaneensa Maahanmuuttoviraston 10.3.2015 tekemän, muun ohella käännyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi huhtikuussa 2015. Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että valittaja on omakseen suullisessa käsittelyssä tunnistamallaan allekirjoituksella vahvistanut saaneensa 18.3.2015 kyseisen päätöksen tiedokseen. Poliisi on 10.4.2015 myöntänyt valittajalle asiakirjan Ranskaan matkustamista varten. Näin ollen asiassa voidaan pitää selvitettynä, että valittaja on ollut tietoinen käännyttämistään koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä 21.3.2015 perheenkokoajan tavatessaan ja heidän suhteensa alkaessa.

Hallinto-oikeus toteaa, että asianosaisilla ei heidän tavatessaan ensin ole ollut yhteistä kieltä, vaan he ovat kommunikoineet yksinomaan käännössovellusten avustuksella. Hallinto-oikeus katsoo, että esitetyn selvityksen perusteella ei voida kohtuullisessa määrin vakuuttua siitä, että asianosaisilla olisi myöhemminkään suhteensa alkuvaiheessa ollut käytettävissään mahdollisuus sellaiseen keskinäiseen kommunikaatioon, jota syvällisemmän tutustumisen voidaan katsoa edellyttävän.

Perheenkokoajan mukaan asianosaisten suhde ei ole muuttunut vakavaksi ennen valittajaa koskevan käännytyspäätöksen täytäntöönpanoa, vaan vasta sitä seuraavan puolen vuoden aikana. Hallinto-oikeus toteaa, että asianosaiset ovat tuona ajanjaksona tavanneet toisiaan henkilökohtaisesti Suomessa viettämänsä lyhyen ajan lisäksi ainoastaan kahtena viikonloppuna. Edellä todetusti asiassa ei ole ollut mahdollista vakuuttua siitä, että heillä olisi ollut mahdollisuus syvällisemmän tutustumisen edellyttämään kommunikaatioon. Asianosaiset ovat päättäneet avioitua viettäessään Saksassa kolmatta viikonloppuaan yhdessä. Avioitumispäätöksensä jälkeen he eivät ole tavanneet toisiaan henkilökohtaisesti noin vuoteen. Valittajan Algeriassa viettämän ajan osalta asianosaiset ovat vedonneet erityisesti perheenkokoajan taloudelliseen tilanteeseen, joka on pääasiassa estänyt perheenkokoajan matkustamisen Algeriaan. Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon myös asianosaisten hakemusvaiheessa keskenään ristiriitaiset kertomukset valittajan oleskelusta Saksassa sekä se, että asianosaiset ovat solmineet avioliiton samalla viikolla, jona valittajan viisumiin perustuva oleskeluoikeus Suomessa on ollut päättymässä.

Valittajan kertomuksessa on lisäksi ilmennyt ristiriitoja niiltä osin kuin hän on kansainvälistä suojelua hakiessaan ja nyt oleskelulupahakemuksessaan kertonut entisestä aviopuolisostaan ottamastaan avioerosta. Valittaja on suullisessa käsittelyssä todennut ristiriitojen johtuneen puutteellisesta tulkkauksesta hänen hakiessaan kansainvälistä suojelua. Valittaja on niin ikään kertonut, ettei hän avioeron jälkeisen masennuksensa vuoksi saanut aikaiseksi avioeron virallistamista. Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on oleskellut Algeriassa noin kaksi vuotta avioeronsa jälkeen, eikä hän ole asian käsittelyn aikaisemmissa vaiheissa kertonut henkisen tilansa vaikuttaneen avioeron virallistamatta jättämiseen. Asiaa arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että perheenkokoaja on kertonut saaneensa neuvoja oleskeluluvan hakemiseen valittajan ollessa Algeriassa ja että valittajan avioero on virallistettu vasta 7.11.2016 siitä huolimatta, että valittaja on jo toukokuussa 2016 saapunut Algeriaan. Edellä todetut seikat huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo asiassa olevan aihetta pitää todennäköisenä, että valittaja ei ole vielä vuonna 2012 eronnut entisestä aviopuolisostaan.

Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon kokonaisuutena valittajan oleskelu- ja hakemushistoriasta, asianosaisten parisuhteen alkamisesta ja avioitumisesta sekä valittajan avioerosta todettu. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan menettelyä voidaan asiaa kokonaisuutena arvioituna pitää ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettuna maahantulosäännösten kiertämisenä. Näissä olosuhteissa sillä, voidaanko valittajan katsoa viettävän perheenkokoajan kanssa todellista perhe-elämää, ei ole ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin edellytysten täyttymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä.

Kun valittajan oleskelulupahakemus on hylätty, on hänen käännyttämiselleen ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukainen peruste.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella valittajan tarkoituksena on katsottava olleen oleskeluoikeuden saaminen Eurooppaan. Valittajan ja perheenkokoajan on katsottava aloittaneen perhe-elämän tietoisina siitä, että sen viettäminen Suomessa ei välttämättä ole mahdollista. Näissä oloissa perhe-elämää ei ole pidettävä kokonaisharkinnassa painavampana seikkana kuin käännyttämistä ja maahantulokieltoa puoltavia seikkoja. Asiaa ei ole arvioitava toisin myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun perhe-elämän suojan vuoksi. Kahden vuoden pituista Schengen-aluetta koskevaa maahantulokieltoa ei ole pidettävä kohtuuttomana.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 5, 36 § 2 momentti, 66 a, 146, 147, 148 ja 150 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Mikko Äijälä, Juha Rautiainen ja Leena Karhu. Esittelijä Jenni Hiltunen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan osalta. Maasta poistamisen täytäntöönpano on kiellettävä.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa on kysymys perhe-elämän suojasta. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan puolisot viettävät perhe-elämää. Avioliiton ja perhe-elämän aitoutta ei ole voitu epäillä valittajan osoitettua perhesiteensä olemassaolon. Puolisot asuvat yhä yhdessä ja ovat naimisissa. Perhe-elämä on todellista puolisoiden ikäerosta huolimatta. Molempien kielitaito on kohentunut koko ajan.

Puolisot menivät naimisiin valittajan tultua laillisesti viisumilla Suomeen. Valittaja ei ole ollut laittomasti Suomessa, hän ei ole syyllistynyt rikoksiin ja hän on esiintynyt oikealla henkilöllisyydellään. Valittaja ei ole ollut maahantulokiellossa. Valittaja ja perheenkokoaja halusivat toimia oikein, ja tämän vuoksi he kysyivät neuvoa oleskelulupaprosessissaan.

Hallinto-oikeus on soveltanut päätökseensä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua KHO 2017:41. Tapaus kuitenkin eroaa tästä asiasta. Tähän asiaan olisi pitänyt soveltaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua KHO 2016:166.

Vaikka puolisot eivät voineet taloudellisten syiden vuoksi tavata kovin usein ennen avioliiton solmimista, he pitivät kuitenkin keskenään yhteyttä ja kykenivät ylläpitämään suhdettaan.

Valittaja antoi hallinto-oikeudessa selvityksen siitä, miksi avioero Algeriassa virallistettiin vasta vuonna 2016. Valittajalla ei ollut tarvetta virallistaa avioeroa asuessaan Algeriassa. Valittajan Maahanmuuttovirastolle ilmoittama osoite on eri kuin hänen entiselle vaimolleen ilmoittama osoite. Tämä osoittaa, että valittaja ja hänen entinen vaimonsa olivat eronneet.

Valittaja oli saanut tiedokseen turvapaikkahakemuksen johdosta annetun käännytyspäätöksen Ranskaan pari päivää ennen kuin hän tapasi nykyisen vaimonsa. Valittaja ei muistanut tiedoksiantopäivää, koska asiakirjat eivät olleet hänen käytettävissään. Valittaja palasi myöhemmin Algeriaan selvittämään ongelmia, joiden takia hän oli sieltä alun perin lähtenyt.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on lausuttu turvapaikka-asiasta, vaikka sitä koskevaa hakemusta ei edes tutkittu Suomessa. Maahanmuuttoviraston päätöksessä oli turvapaikka-asian osalta ristiriitaisia tietoja, jotka valittaja oikaisi valituksessaan hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan valittaja ja perheenkokoaja olisivat kertoneet ristiriitaisesti valittajan Saksassa oleskelusta. Tällaista ristiriitaisuutta ei kuitenkaan ole Maahanmuuttoviraston päätöksessä todettu eikä hallinto-oikeuden päätöksestä myöskään ilmene, mikä tämä ristiriita olisi ollut.

Avioliiton solmimispäivä ei ollut yksin puolisoiden päätettävissä, vaan siihen vaikuttivat muun muassa esteettömyystodistusten saaminen ja maistraatin aikataulu. Valittajan oikeus oleskella Suomessa ei ollut päättänyt avioliittoa solmittaessa.

Perhe-elämän suoja edellyttää, että avioliiton aitoutta ei arvioida pelkästään sen tilanteen perusteella, joka on vallinnut Maahanmuuttoviraston päättäessä oleskeluluvasta, vaan on arvioitava myös perhe-elämän myöhempää kehitystä.

Asianosaiset ovat osoittaneet, että kyse on todellisesta avioliitosta. Tarkoituksena on perhe-elämän viettäminen eikä maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen. Puolisoilla on oikeus perhe-elämään ja sen suojaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nojalla.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa se on vaatinut valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä. Maahanmuuttovirasto on viitannut päätöksessään lausumaansa ja esittänyt lisäksi seuraavaa:

Valittajan oma toiminta osoittaa edelleen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua maahantulosäännösten kiertämistä. Näissä olosuhteissa sillä, että valittajan ja perheenkokoajan katsotaan viettävän todellista perhe-elämää, ei ole ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin edellytysten täyttymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä. Valittaja ei ole tuonut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset tulisi kumota.

Valittaja on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus perustelevat kielteisiä päätöksiään avioliittoa edeltäneillä tapahtumilla, jotka eivät kuitenkaan ole rinnasteisia ratkaisun KHO 2017:41 olosuhteisiin. Valittajan ja perheenkokoajan suhde on kestänyt kohta viisi vuotta ja heidän 3-vuotishääpäivänsä on pian. He ovat asuneet yhdessä vuodesta 2016. Suhteen kesto huomioon ottaen on kohtuutonta, jos oleskelulupa evätään.

Merkintä

Korkein hallinto-oikeus on 3.10.2019 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 4522 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämistä varten.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Valittaja on avioliitossa Suomen kansalaisen kanssa. Suomessa asuvan Suomen kansalaisen aviopuolisolle myönnetään perhesiteen perusteella jatkuva oleskelulupa Suomessa tai ulkomailla haettuna. Lähtökohtana on näin ollen oleskeluluvan myöntäminen valittajalle, jos oleskeluluvan myöntämisen muut edellytykset ovat olemassa.

Asiassa on kysymys siitä, onko oleskelulupa voitu jättää myöntämättä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla. Säännöksen mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Asiassa on arvioitava, liittyykö valittajan hakemushistoriaan ja aikaisempaan oleskeluun Suomessa sellaisia seikkoja, joiden vuoksi oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, vaikka valittajan Suomen kansalaisen kanssa solmima avioliitto katsottaisiin aidoksi ja puolisot viettäisivät yhdessä todellista perhe-elämää.

Sovellettavat oikeusohjeet ja niitä koskevaa lainvalmisteluaineistoa

Ulkomaalaislain 1 §:n mukaan ulkomaalaislain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Ulkomaalaislain 5 §:ssä säädetään ulkomaalaisen oikeuksien kunnioittamisesta. Pykälän mukaan ulkomaalaislakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Ulkomaalaislain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellyttää, että hänellä on voimassa oleva vaadittava viisumi, oleskelulupa taikka työntekijän tai yrittäjän oleskelulupa, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

Ulkomaalaislain 11 §:n 2 momentin mukaan kolmannen maan kansalaisen maahantuloedellytyksistä jäsenvaltioiden alueella oleskeluun, jonka on tarkoitus kestää enintään 90 päivää minkä hyvänsä 180 päivän jakson aikana, säädetään Schengenin rajasäännöstössä.

Ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan ulkomaalaislain mukaan laillista oleskelua on Schengen-viisumilla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu kuuden kuukauden aikana maahantulosta lukien.

Saman pykälän 3 momentin mukaan ulkomaalainen saa laillisesti oleskella maassa hakemuksen käsittelyn ajan, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös ulkomaalaisen maasta poistamiseksi.

Ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ja tämän alaikäiselle naimattomalle lapselle myönnetään perhesiteen perusteella jatkuva oleskelulupa Suomessa tai ulkomailla haettuna.

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan, kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Ulkomaalaislakia koskevan hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 5 §:n osalta, että pykälä sisältäisi voimassa olleen lain (378/1991) 1 §:n 4 momenttia vastaavan säännöksen. Säännös heijastaa hallinnossa yleisesti noudatettua suhteellisuusperiaatetta.

Ulkomaalaislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 47/1990 vp) on mainitusta säännöksestä todettu, että suhteellisuusperiaatteen kannalta merkittäviä ovat Suomea velvoittavat ihmisoikeussopimukset, jotka tulee ottaa huomioon lakia sovellettaessa.

Ulkomaalaislakia koskevan hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 36 §:n 2 momentin osalta muun ohella, että laiton maahanmuutto tarkoittaa yhä useammin laillisten maahantulokeinojen väärinkäyttöä. Viisumia ja oleskelulupaa haetaan perusteella, joka ei vastaa maahantulon todellista tarkoitusta. Viisumivapausaikaa käytetään laittomaan työntekoon. Myös turvapaikkamenettelyä voidaan käyttää väärin. Näennäisesti laillinen maahantulotapa saadaan aikaan salaamalla viranomaiselta maahantulon todellinen tarkoitus ja antamalla asiaan liittyviä vääriä tietoja mukaan lukien asiakirjaväärennykset. Maahantulosäännösten kiertämistä laillisia maahantulokeinoja väärinkäyttämällä voidaan kutsua myös näennäisesti lailliseksi maahanmuutoksi. Laittoman maahantulon järjestäminen tapahtuu entistä useammin muodollisesti laillista menettelyä (esimerkiksi liikemiesviisumit, opiskelija-asema, lumeavioliitot) käyttäen todellinen maahantulon tarkoitus salaamalla.

Ulkomaalaislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 28/2003 vp) todetaan 50 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että pykälän 1 momentin mukaan Suomen kansalaisen perheenjäsen voisi tulla Suomeen hakemaan oleskelulupaa ja oleskelemaan maahan luvan käsittelyn ajaksi. Pääsäännöksi käytännössä on tarkoitettu muodostuvaksi luvan hakeminen Suomessa. Koska tietyissä tilanteissa maahan saapuminen edellyttää viisumin saamista, on säännöksessä tehty mahdolliseksi oleskelulupahakemuksen jättäminen ulkomaillakin siltä varalta, että viisumia ei jostain syystä myönnettäisikään.

Ulkomaalaislain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 240/2009 vp) yleisperusteluissa todetaan, että maahantulosäännösten kiertämisellä viitataan näennäisesti lailliseen maahanmuuttoon laillisia maahantulokeinoja väärinkäyttäen. Maahantulosäännösten kiertämisen yleisimpiä muotoja perhesidetapauksissa ovat avioliiton solmiminen pelkästään oleskeluluvan saamiseksi ilman todellista tarkoitusta viettää perhe-elämää (niin sanotut lumeavioliitot) ja väärien tietojen antaminen oleskeluluvan saamiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 810/2009 (viisumisäännöstö), sellaisena kuin se on tätä asiaa koskevassa muodossaan viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 610/2013, 2 artiklan 3 kohdan mukaan ’yhtenäisellä viisumilla’ tarkoitetaan kaikkien jäsenvaltioiden alueella voimassa olevaa viisumia.

Viisumissäännöstön 5 artiklassa säädetään jäsenvaltiosta, joka on toimivaltainen käsittelemään hakemuksen ja tekemään siitä päätöksen. Artiklan 1 kohdan mukaan yhtenäistä viisumia koskevan hakemuksen käsittelyä ja sitä koskevaa päätöstä varten toimivaltainen jäsenvaltio on

a) jäsenvaltio, jonka alue on matkan tai matkojen ainoa kohde;

b) jos matka sisältää useamman kuin yhden kohteen, jäsenvaltio, jonka alue on matkan tai matkojen pääasiallinen kohde oleskelun keston tai tarkoituksen osalta; tai

c) jos pääasiallista kohdetta ei voida määritellä, se jäsenvaltio, jonka ulkorajan kautta hakija aikoo saapua jäsenvaltioiden alueelle.

Viisumisäännöstön 18 artiklassa säädetään konsulaatin toimivallan tutkimisesta. Artiklan 1 kohdan mukaan, kun hakemus on jätetty, konsulaatin on tarkistettava, onko se toimivaltainen tutkimaan hakemuksen ja päättämään siitä 5 ja 6 artiklan säännösten mukaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan, jos konsulaatti ei ole toimivaltainen, sen on palautettava viipymättä hakemuslomake ja hakijan toimittamat asiakirjat sekä viisumimaksu ja ilmoitettava, mikä konsulaatti on toimivaltainen.

Keskeiset tosiseikat

Valittajalla on ollut Ranskan myöntämä Schengen-alueella voimassa oleva viisumi ajalle 7.12.2014–4.6.2015. Viisumi on oikeuttanut 30 päivän oleskeluun Schengen-alueella. Valittaja on saapunut Suomeen 2.1.2015 viisumin voimassa ollessa ja hän on 6.1.2015 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua suhteessa kotimaahansa Algeriaan, josta hän oli lähtenyt 29.12.2014. Valittaja ei ollut käynyt ennen Suomeen tuloaan Ranskassa, vaan hän oli matkustanut Suomeen Sveitsin ja Tanskan kautta. Valittaja on kertonut, että hän haki viisumia ilman tarkoitusta palata kotimaahansa Algeriaan.

Maahanmuuttovirasto on 10.3.2015 hylännyt valittajan oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Valittajan hakemus on jätetty tutkimatta kansainvälistä suojelua koskevalta osin, koska Ranska on vastuunmäärittämisasetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013) mukaan ollut vastuussa valittajan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Valittajalle ei ole määrätty maahantulokieltoa. Valittaja on saanut Maahanmuuttoviraston päätöksen tiedokseen 18.3.2015.

Valittaja ja perheenkokoaja ovat kertomansa mukaan tavanneet toisensa Helsingissä sijaitsevassa baarissa 21.3.2015. Yhteisen kielen puuttumisen vuoksi he kommunikoivat käännösohjelman avulla. Valittaja ja perheenkokoaja alkoivat seurustella ensimmäisen tapaamisen jälkeen ja tapailivat usein toisiaan.

Maahanmuuttovirasto on 16.4.2015 käännyttänyt valittajan Ranskaan. Tämän jälkeen valittaja on oleskellut noin vuoden Saksassa. Valittaja on kertonut hakeneensa Saksasta turvapaikkaa. Valittaja ja perheenkokoaja ovat kertoneet pitäneensä yhteyttä kommunikaatiosovellusten avulla. Perheenkokoaja on myös vieraillut valittajan luona Saksassa kolme kertaa. Viimeisellä vierailukerralla 19.–22.12.2015 valittaja ja perheenkokoaja ovat päättäneet avioitumisestaan.

Valittaja on matkustanut Algeriaan toukokuussa 2016. Valittajan kertoman mukaan hän matkusti Algeriaan järjestääkseen asiansa kuntoon ja virallistaakseen avioeronsa entisestä vaimostaan. Valittaja on 7.11.2016 Algeriassa tuomittu avioeroon.

Valittaja on palannut Suomeen joulukuun 2016 lopussa. Hän on matkustanut kotimaastaan Algeriasta ensin Ranskaan, jonne hän on saapunut 28.12.2016. Valittajalla on ollut Ranskan ajalle 16.12.2016–20.3.2017 myöntämä Schengen-alueella voimassa oleva viisumi, joka on oikeuttanut 30 päivän oleskeluun Schengen-alueella. Valittaja on kertonut, että hän haki viisumia Ranskasta, koska se oli hänelle helpompaa, ja hän oletti, ettei Suomi myönnä hänelle viisumia.

Valittaja on avioitunut perheenkokoajan kanssa 25.1.2017 ja hakenut nyt kysymyksessä olevaa avioliittoon perustuvaa oleskelulupaa 26.1.2017. Suomeen palattuaan valittaja on asunut perheenkokoajan luona.

Hallinto-oikeus on 6.3.2019 toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, jossa on aviopuolisoiden lisäksi kuultu todistajana heidän yhteistä tuttavaansa. Puolisot ovat muun ohella kertoneet yhteisestä arjestaan sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Valittaja ja perheenkokoaja ovat kertoneet oppineensa toistensa puhumia kieliä, ja erityisesti valittaja on oppinut englantia. Todistajan kertomien havaintojen mukaan puolisot viettävät normaalia perhe-elämää ja heidän suhteensa on hyvä. Todistaja on kertonut, että puolisot ovat molemmat tosissaan avioliiton suhteen, minkä näkee heidän lämpimästä yhdessäolostaan.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään 5.11.2017 katsonut, että valittaja on solminut avioliiton perheenkokoajan kanssa vain saadakseen oleskeluluvan Suomeen. Maahanmuuttoviraston päätös on perustunut kokonaisarviointiin, jossa on otettu huomioon muun ohella valittajan ja perheenkokoajan ensitapaamisen ja valittajan käännyttämispäätöksen läheinen ajallinen yhteys, valittajan ja perheenkokoajan yhteisen kielen puuttuminen, heidän vähäiset tapaamisensa ennen avioitumista ja heidän viettämänsä perhe-elämän lyhytaikaisuus sekä valittajalle myönnettyjen viisumien väärinkäyttö ja se, ettei valittaja ole palannut Algeriaan viisumien umpeuduttua sekä se, että valittaja on kertonut ristiriitaisesti perheestään Algeriassa turvapaikka- ja perhesidekuulemisessa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että edellä mainittujen seikkojen, viisumien käyttämistä koskeva peruste jäljempänä ilmenevältä osin, on voitu katsoa muodostavan asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä perustellun aiheen epäillä, että valittaja on solminut avioliiton yksinomaan oleskeluoikeuden saadakseen. Siten Maahanmuuttovirasto on voinut arvioida, että asiassa on perusteltua aihetta epäillä valittajan tarkoituksena olevan maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen.

Jos viranomainen on osoittanut, että on perusteltua aihetta epäillä niin sanottua lumeavioliittoa, oleskeluluvan hakijan on osoitettava epäily aiheettomaksi. Perhe-elämän suoja edellyttää, että avioliiton aitoutta ei arvioida pelkästään sen tilanteen perusteella, joka on vallinnut Maahanmuuttoviraston päättäessä oleskeluluvasta, vaan on arvioitava myös perhe-elämän myöhempää kehitystä.

Hallinto-oikeus on asiakirjoista ja suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella katsonut valittajan ja perheenkokoajan viettävän perhe-elämää. Hallinto-oikeus on kuitenkin pitänyt valittajan menettelyä kokonaisuutena arvioituna maahantulosääntöjen kiertämisenä otettuaan huomioon valittajan oleskelu- ja hakemushistoriasta, asianosaisten parisuhteen alkamisesta ja avioitumisesta sekä valittajan avioerosta todetun. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan näissä olosuhteissa sillä, voidaanko valittajan katsoa viettävän perheenkokoajan kanssa todellista perhe-elämää, ei ole ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin edellytysten täyttymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei hallinto-oikeus ole voinut arvioida valittajan ja perheenkokoajan solmineen avioliittoa muussa tarkoituksessa kuin tosiasiallisen perhe-elämän viettämiseksi katsottuaan esitetyn selvityksen perusteella puolisoiden viettävän keskenään perhe-elämää. Hallinto-oikeus ei ole siten voinut perustella oleskelulupahakemuksen hylkäämistä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla avioliiton aitouden kyseenalaistavilla perusteilla, eikä ratkaisevaa merkitystä ole voitu antaa niille puolisoiden ensitapaamiseen ja avioitumiseen liittyville seikoille, joiden on alun perin katsottu antavan perustellun aiheen epäillä avioliiton solmimisen tarkoitusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden aikaisemman oikeuskäytännön mukaan (erityisesti KHO 2016:164 ja KHO 2017:41), arvioitaessa sitä, onko oleskelulupahakemus voitu hylätä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin perusteella, voidaan kuitenkin kiinnittää huomiota myös muihin kuin välittömästi puolisoiden perhe-elämään liittyviin seikkoihin. Vaikka keskeisimpänä seikkana on arvioida oleskelulupahakemuksen perusteena olevan avioliiton luonnetta, oleskelulupahakemus on mahdollista hylätä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin perusteella, jos hakijan menettely oleskelulupaa hakiessa muutoin osoittaa sellaista maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämistä, jota on yleisen edun vuoksi pidettävä perhe-elämän suojaa painavampana.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että yleistä etua voidaan pitää perhe-elämän suojaa painavampana hakijan ulkomaalaislain vastaisen menettelyn vuoksi esimerkiksi silloin, kun hakija on oleskellut maassa vuosia hakematta oleskelulupaa, hakija on rikkonut maahantulokieltoa tai hakenut oleskelulupaa maahantulokiellon voimassa ollessa tai kun hakija on pyrkinyt harhaanjohtamaan viranomaisia esimerkiksi vääriä henkilötietoja antamalla taikka on pakoillut viranomaisia maasta poistamisen estämiseksi.

Asiassa on näin ollen arvioitava, liittyykö valittajan menettelyyn kansainvälisen suojelun hakemisessa sekä viisumien hakemisessa ja niiden käyttämisessä sellaisia seikkoja, jotka osoittavat maahantuloa koskevien säännösten kiertämisen tarkoitusta. Jos asiassa katsottaisiin edellä mainituilta osin olevan perusteltua aihetta epäillä maahantulosäännösten kiertämisen tarkoitusta, asiassa on vielä punnittava, onko maahanmuuton hallintaa ja siihen liittyen yleistä etua pidettävä painavampana kuin valittajan Suomen kansalaisen kanssa yhdessä viettämää perhe-elämää.

Valittaja on ennen nyt kysymyksessä olevaa oleskelulupahakemusta hakenut tammikuussa 2015 Suomesta kansainvälistä suojelua. Maahanmuuttovirasto ei ole tutkinut hakemusta, vaan valittaja on päätetty käännyttää Ranskaan, joka on ollut vastuussa hänen turvapaikkahakemuksensa käsittelystä. Valittaja on poistunut Suomesta käännyttämispäätöksen tiedoksi saatuaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajan aikaisemmin tekemää hakemusta kansainvälisen suojelun saamiseksi voida pitää näin ollen osoituksena maahantuloa koskevien säännösten kiertämisen tarkoituksesta eikä se siten voi muodostua esteeksi valittajan hakeman perhesideperusteisen oleskeluluvan myöntämiselle.

Valittaja on saapunut Suomeen kaksi kertaa Ranskan Schengen-alueelle myöntämän viisumin voimassa ollessa ja oleskellut Suomessa viisumien voimassaoloaikana. Ensimmäisen kerran Suomeen saavuttuaan ja kansainvälistä suojelua haettuaan valittajalla on ollut oikeus jäädä odottamaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa ratkaisemista Suomessa. Suomeen palattuaan ja avioiduttuaan perheenkokoajan kanssa valittaja on voinut jäädä odottamaan nyt kysymyksessä olevan oleskelulupahakemuksensa ratkaisemista Suomessa. Siten valittajan ei voida katsoa oleskelleen Suomessa ulkomaalaislain säännösten vastaisesti.

Valittaja on hakenut toisen kerran Suomeen saapuessaan viisumia Schengen-alueelle Ranskalta olettaen, ettei Suomi myönnä hänelle viisumia, vaikka hänen tarkoituksenaan on ollut tulla nimenomaan Suomeen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tältä osin valittajan menettely osoittaa pyrkimystä saapua Suomeen maahantuloa koskevia säännöksiä kiertäen. Kun punnitaan yhtäältä valittajan menettelyä ja toisaalta sitä seikkaa, että valittaja ja perheenkokoaja viettävät tosiasiallista perhe-elämää Suomessa, yleistä etua ei ole valittajan tämän menettelyn vuoksi pidettävä niin painavana, että perhe-elämän suojan tulisi harkinnassa väistyä.

Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys sellaisesta maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisestä, jonka perusteella valittajan oleskelulupahakemus olisi voitu hylätä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla, kun hän viettää tosiasiallista perhe-elämää puolisonsa kanssa.

Näin ollen hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämistä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Timo Räbinä, Anne Nenonen, Tero Leskinen ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Heidi Jääskeläinen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Tero Leskisen äänestyslausunto, johon oikeusneuvokset Vesa-Pekka Nuotio, Leena Äärilä ja Hannele Ranta-Lassila yhtyivät:

”Hylkään valituslupahakemuksen. Velvollisena lausumaan pääasiasta katson, ettei hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ole perusteita.

Perustelut

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.”