KHO:2025:87

Linja-autoyhtiöiden omistamat yhteisyritykset olivat jättäneet tarjoukset alueellisissa tarjouskilpailuissa. Linja-autoyhtiöt olivat tuottaneet tarjouskilpailuissa voitetun liikennöinnin suurin piirtein yhteisyrityksestä omistamiensa omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli yhtiöiden valituksista ratkaistavana, oliko yhteisyritysten nimissä annetuissa tarjouksissa ollut kysymys kilpailulain vastaisesta tarjousyhteistyöstä, josta oli voitu määrätä seuraamusmaksut.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevan kilpailulain 5 §:n soveltamisen edellytyksenä horisontaalista yhteistyötä koskevien järjestelyjen osalta on, että yhteistyö toteutetaan sellaisten elinkeinonharjoittajien välillä, joiden kilpailutilanne on vähintään potentiaalinen, ellei se ole todellinen. Potentiaalisen kilpailusuhteen toteaminen edellytti sen osoittamista, että osakasyhtiöillä oli ollut tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet osallistua kyseessä oleviin tarjouskilpailuihin itsenäisellä tarjouksella ja ottaa vastattavakseen tarjouskilpailujen kohteena oleva liikennöinti.

Potentiaalisen kilpailusuhteen edellytyksenä ei ollut sen osoittaminen, että yhtiöt olisivat varmuudella jättäneet itsenäiset tarjoukset ilman kyseessä olevaa tarjousyhteistyötä. Sillä, olisiko osakasyhtiön itsenäinen tarjous voittanut tarjouskilpailun tai olisiko tarjousyhteistyön kautta annettu tarjous ollut edullisempi kuin itsenäinen tarjous, ei ollut arvioinnissa merkitystä. Ratkaisevaa ei myöskään ollut yhtiön subjektiivinen halukkuus osallistua tarjouskilpailuun itsenäisellä tarjouksella, vaan yhtiön tosiasiallista kykyä osallistua kyseiseen tarjouskilpailuun ja vastata hankintasopimuksen tarkoittaman liikennöinnin tuottamisesta oli arvioitava objektiivisesti.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhteisyritysten osakasyhtiöillä oli ollut kalusto-, kuljettaja- ja varikkoresurssien osalta tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet kilpailla tarjouskilpailuissa sopimuksista itsenäisesti. Kaikilla yhtiöillä oli jo tarjouskilpailujen aikaan ollut pitkäaikainen, useiden vuosikymmenten mittainen kokemus toimialalta. Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellyn kaluston saatavuus, investointien rahoitusmahdollisuudet tai kyky tehdä kohteiden edellyttämiä kalustohankintoja eivät olleet muodostaneet estettä hankintasopimusten tavoittelemiselle. Myöskään liikennöintisopimuksiin sisältyneitä riskejä suhteutettuna asianosaisten osakasyhtiöiden liiketoimintaan ei voitu pitää riskien tarkastelun näkökulmasta kyseiselle liiketoiminnalle siinä määrin poikkeuksellisina, etteivät mainitut osakasyhtiöt olisi kyenneet vastaamaan niistä itsenäisesti. Yhteisyritysten osakasyhtiöt olivat toistensa potentiaalisia kilpailijoita.

Kun otettiin huomioon tarjoushinnan vahvistamisesta ja tarjouskilpailujen kattamien markkinoiden jakamisesta aiheutunut kilpailun rajoittuminen, korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhtiöiden menettelyssä oli ollut kysymys tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, joka oli ilmentänyt jo luonteensa puolesta riittävää vahingollisuutta kilpailulle. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, ettei liikennöinnin jakaminen osakasyhtiöille suurin piirtein niiden omistusosuuksien suhteessa ollut ollut välttämätöntä yhtiöiden esittämien tehokkuusetujen saavuttamiseksi, eivätkä kilpailulain 6 §:ssä tarkoitetun kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevan poikkeuksen soveltamisedellytykset siten olleet asiassa täyttyneet.

Äänestys 3–1–1

Kilpailulaki 5 ja 6 §

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-211/22, Super Bock Bebidas (ECLI:EU:C:2023:529), C-331/21, EDP – Energias de Portugal ym. (ECLI:EU:C:2023:812) sekä C-333/21, European Superleague Company (ECLI:EU:C:2023:1011)

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erillisenä liitetiedostona.

​Korkeimman hallinto-oikeuden päätös​

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Pikkujämsä (eri mieltä), Vesa-Pekka Nuotio (eri mieltä), Anne Nenonen, Jaakko Autio ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Heidi Muukkonen.