22.12.2020/H1094

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt A:n kansalaisuushakemuksen, koska A:n henkilöllisyyttä ei ollut voitu pitää luotettavasti selvitettynä. Kielteinen päätös oli perustunut kokonaisharkintaan, jossa oli otettu muun ohella huomioon A:n Suomessa tekemä väestötietojärjestelmään merkitty nimenmuutos. Maahanmuuttovirasto oli päätöksessään kokonaisarviointiin vaikuttavana seikkana katsonut, että A oli esittänyt ristiriitaisia tietoja nimestään muuttamalla etu- ja sukunimensä väestötietojärjestelmään. Kysymys ei Maahanmuuttoviraston mukaan ollut vähäisestä muutoksesta ja nimien oikaisusta, vaan nimien muuttamisesta. Hallinto-oikeus oli katsonut, että vaikka valittaja oli Suomessa ollessaan esiintynyt nimenmuutokseen saakka samoilla henkilötiedoilla ja vaikka valittajan oli katsottava sinänsä uskottavasti selvittäneen nimenmuutokseen johtaneet seikat, Maahanmuuttovirasto oli kokonaisharkinnan perusteella voinut katsoa, että valittajan henkilöllisyyttä ei ollut kansalaisuuslain 6 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla luotettavasti selvitetty.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A oli muuttanut etu- ja sukunimeään tekemällä nimilain (694/1985) mukaisen hakemuksen asianomaiselle Suomen viranomaiselle. Muutokset nimiin oli hyväksytty ja ne oli merkitty väestötietojärjestelmään. A oli perustellut muutoksia hänen etu- ja sukunimestään aiheutuneilla käytännön ongelmilla. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei tällaisella Suomessa tehdyllä nimenmuutoksella, jonka ei voitu katsoa merkitsevän henkilöllisyyden muutosta, ollut merkitystä arvioitaessa, oliko A:n henkilöllisyys luotettavasti selvitetty kansalaisuuslain 6 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Arvioituaan nimenmuutosta ja muita Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä mainittuja kokonaisarvioinnissa huomioon otettuja osatekijöitä, korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hakemusta ollut voitu hylätä sillä perusteella, ettei muutoksenhakijan henkilöllisyyttä ollut luotettavasti selvitetty.

Kansalaisuuslaki 6 § 1 ja 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Petri Helander, Toomas Kotkas ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Vilma Vanhamäki.