KHO:2013:58

Helsingin hallinto-oikeus 12.5.2011 nro 11/0459/5

Asian käsittely Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston alainen viranhaltija oli 9.7.2010 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen saada 43 euroa toimeentulotukea heinäkuulle 2010.

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto on 29.9.2010 (11 §) tekemällään päätöksellä pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. Päätöksen perustelujen mukaan vankila huolehtii A:n päivittäisestä ylläpidosta. Ylläpitoon kuuluu asumisen lisäksi muun muassa vaatetuksen, ruokailun sekä asianmukaisen terveyden- ja sairaanhoidon järjestäminen. Tämän lisäksi A on saanut vankilasta käyttörahaa 47 euroa kuukaudessa. A ei ole osoittanut, että hänellä on vankilassa sellaisia erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkittuja menoja, joita hänen vankilasta saamansa käyttöraha ei riittäisi kattamaan.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että hänelle myönnetään toimeentulotukea siten, että käyttövara otetaan huomioon 90 euron eikä 47 euron suuruisena. Toimeentulotukea tulee siis myöntää näiden summien erotus eli 43 euroa.

Vankila ei ole kyennyt tarjoamaan A:lle heinäkuuksi työ- tai opiskelumahdollisuutta, minkä vuoksi hän sai käyttövaroja vain 47 euroa. Vankilan tarjoamaan ylläpitoon ei sisälly kaikkia sellaisia menoja, jotka voidaan ottaa huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Menoja, jotka vanki joutuu kustantamaan itse, ovat puhelukortit, postimerkit, kirjekuoret ja kirjepaperi, jotka ovat välttämättömiä yhteydenpidossa perheenjäseniin, sukulaisiin ja ystäviin. Hygieniatuotteista vanki joutuu itse maksamaan hammastahnan, hammasharjan, deodorantin, parranajovälineet, ihovoiteet, shampoon, hoitoaineen, vanupuikot jne. Lisäksi on mahdollisuus pieniin ostoksiin kuten hedelmiin, kahviin, teehen ja mehuihin. Laitoksessa asuvan vangin käyttövaroiksi on määritelty 90 euroa kuukaudessa, jolla vangin tulee hankkia itse kustannettavat tuotteet.

Espoon kaupunki syrjii vankeusvankeja toimeentulotukea myönnettäessä. Kaupunki myöntää tutkintavangeille, jotka saavat samoin periaattein perusylläpidon vankilalta, 90 euroa kuukaudessa käyttövaroiksi silloin, kun omia tuloja ei ole.

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto on antanut lausunnon. A on saanut käyttövaroja 47 euroa kuukaudessa, vaikka hän ei ole osallistunut heinäkuussa työhön tai muuhun toimintaan. Lisäksi A:n oman rahan saldo on kesäkuun lopussa ollut 50 euroa. Hänen kohdallaan ei ole ollut erityistä tarvetta tai olosuhdetta, jonka perusteella hänelle olisi tullut myöntää toimeentulotukea heinäkuulle.

A on antanut hallinto-oikeudelle vastaselityksen ja uudistanut vaatimuksensa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain 2 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Mainitun lain 6 §:n mukaan toimeentulotuen määrä on saman lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tuloina otetaan lain 11 §:n mukaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot ja 12 §:n mukaan toimeentulotukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat mainituissa pykälissä säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Vankilassa saatava ylläpito on vangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Vankeja ei ole kuitenkaan suljettu pois toimeentulotuen piiristä. Vanki voi joutua toimeentulotuen tarpeeseen, jolloin hänellä on oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin muillakin tuen tarpeessa olevilla. Toimeentulotukea myönnettäessä on selvitettävä, mitä vangin on tosiasiallisesti mahdollista saada vankeinhoitolaitoksen kustantamana ja mitkä ovat vangin todelliset tulot ja menot.

A on vankeusvankina Riihimäen vankilassa. Hän on saanut vankilasta käyttörahaa ajalle 1.7.–31.7.2010 yhteensä 47 euroa. Asiassa ei ole tullut riittävästi näytetyksi, että A:lla olisi tältä ajalta ollut sellaisia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, joita hänen ylläpitonsa ei kattaisi tai joihin hänelle maksettavat käyttörahat eivät olisi riittäneet. Jaoston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja
Laki toimeentulotuesta 7 §, 7 a §, 7 b § ja 7 c §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Väinämö ja Mauri Hyvönen. Esittelijä Anna-Liisa Partanen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä vaatinut, että hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston päätökset kumotaan ja hänelle myönnetään haettu toimeentulotuki.

A on vaatimustensa tueksi lausunut muun ohella seuraavaa:

Kuntien käytännöt vaihtelevat myönnettäessä toimeentulotukea vankeusvangille. Vankeinhoito ei korvaa vangille kuluja, jotka aiheutuvat muun ohella yhteydenpidosta perheenjäseniin, muihin sukulaisiin ja ystäviin. Vankila ei myöskään korvaa kuluja, jotka aiheutuvat puheluista, postimerkeistä, kirjekuorista ja kirjepaperista. Vankila ei myöskään korvaa hammashygieniatuotteita, deodoranttia, shampoota eikä parranajovälineitä. A käyttää kuukausittain noin 20 postimerkkiä ja kolme puhelinkorttia, mikä vastaa 45 euron menoa. Sosiaalitoimi on myöntänyt A:lle eri kuukausina erilaisia summia toimeentulotukea. Vangeille tulee määritellä 97 euron kuukausittainen käyttövara.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 14.10.2011 antanut korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lausunnon hankittuaan ensin selvityksen Rikosseuraamuslaitokselta. Ministeriön lausunnossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Vankeinhoidon järjestämä ylläpito on toimeentulotukeen nähden tutkintavangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Toimeentulotuesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella tuen myöntämisperusteet täyttävällä on oikeus toimeentulotukeen. Siten myöskään vankeja ei ole suljettu pois toimeentulotuesta annetun lain mukaisen toimeentulotuen piiristä.

Mikäli vanki on vankeinhoidon järjestämästä ylläpidosta huolimatta kunnan toteuttaman toimeentulotuen tarpeessa, hänellä on oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin muillakin tuen tarpeessa olevilla. Kysymys on tällöin vankeusvankien osalta pääsääntöisesti lähinnä tarveharkintaisen täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä esimerkiksi sellaisiin erityismenoihin, jotka muodostuvat yhteydenpidosta omaisiin taikka valmistautumisesta vankilan ulkopuoliseen elämään.

Toimeentulotuesta annetussa laissa ei ole määritelty erikseen vankeusvankien asemaa toimeentulotuen saajina. Maksettavan toimeentulotuen myöntämisperusteet ja määrä on siten arvioitava kunnassa aina tapauskohtaisesti saadun selvityksen perusteella. Vankeinhoidon tarjoama majoitus ja ylläpito sekä pääsääntöisesti erikseen maksettava käyttöraha kattavat yleensä ne vankeusoloissa vankeusvangille syntyvät perusmenot, joita muutoin tuetaan perustoimeentulotuella.

Toimeentulotuen viimesijainen ja tilapäinen luonne huomioon ottaen toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa kunnassa on selvitettävä, mitä vangin on tosiasiallisesti kulloisessakin tilanteessa mahdollista saada vankeinhoitolaitoksen kustantamana ja mitkä ovat vangin tosiasialliset tulot ja varat. Lisäksi vastaavasti on selvitettävä, mitä ovat ne vangin tosiasialliset menot, joita hänen tulonsa ja varansa eivät kata.

Vankien käyttörahan suuruutta ei ole määritelty sosiaalilainsäädännössä. Siten myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (734/l992) ei voida suoraan soveltaa vankien henkilökohtaista käyttörahan määrää arvioitaessa. Sen sijaan vankeuslaissa, tutkintavankeuslaissa, valtioneuvoston vankeudesta antamassa asetuksessa ja valtioneuvoston tutkintavankeudesta antamassa asetuksessa on säännöksiä vangeille ja tutkintavangeille maksettavaan käyttörahaan liittyen. Mainitut lait ja asetukset kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalaan.

On tärkeää, että sekä tutkinta- että vankeusvankien toimeentulo järjestetään ihmisarvoisen elämän turvaavalla ja yhdenvertaisella tavalla ja että ensisijaisesti tästä vastaa vankeinhoidosta vastuussa oleva taho.

Rikosseuraamuslaitos on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle 19.8.2011 päivätyn selvityksen, jossa on todettu muun ohessa seuraavaa:

Vankeusvankien perusylläpitoon kuuluvat vankeuslain 7 luvun mukaan asianmukaiset asumis- ja peseytymistilat ja terveellinen, monipuolinen ja riittävä ravinto sekä mahdollisuus pestä vaatteensa. Vankila on velvollinen antamaan soveltuvan vaatetuksen suljetussa vankilassa käytettäväksi sekä tuomioistuimessa käyntiä että muuta vankilasta poistumista varten, mikäli vangilla ei ole asianmukaista omaa vaatetusta. Vankien on käytettävä työtä tehdessään asianmukaista vaatetusta, josta vankila huolehtii. Suljetussa vankilassa omien vaatteiden käyttöä voidaan rajoittaa. Rikosseuraamuslaitoksen määräyksellä (dno 7/011/2011 Vankien vaatetus) on ja oli säädetty, mitä asusteita annetaan vankien käyttöön vankilassa. Televisio ja radio ovat usein joko sellin kiinteänä kalustuksena tai vankilan muuten hankkimana.

Ylläpitoon sisältyy myös terveydenhuolto sekä kiireellinen ja välttämätön hammashoito. Silmälaseja voidaan antaa varattomalle vangille lainaksi. Perusruokavaliosta voidaan poiketa terveydellisin syin tai uskonnollisen vakaumuksen pohjalta.

Vankilaan saapuvan ja vankilasta vapautuvan matkakustannukset korvataan valtion varoista Suomen alueella ja perustellusta syystä joitakin muita matkakuluja.

Rikosseuraamuslaitoksen määräyksen (dno 24/011/2006 Vankien asuminen ja perushuolto) mukaan vangilla on oltava käytössään yleisissä ja sellikohtaisissa peseytymistiloissa hygieniatarvikkeita kuten hiustenpesuainetta ja saippuaa. Vangille annetaan vankilaan saapuessa perushygieniapakkaus, joka vuonna 2010 on sisältänyt muun ohella hammasharjan, hammastahnan, hammasmukin, hammastikkuja, kamman, kynsiviilan, kertakäyttöpartateriä ja desinfiointiainetta.

Kaikille toimintoihin osallistumattomille vankeusvangeille on pääsääntöisesti maksettu käyttörahaa siitä päivästä alkaen, kun vanki on otettu vankilaan. Poikkeuksena ovat luvattomat poissaolopäivät. Lisäksi käyttörahaa ei makseta osallistumisvelvollisuudesta pitkäaikaisesti vapautetulle, eläkettä vankila-aikana saavalle vangille. Vangille, joka saa muulta viranomaiselta tukea, palkkaa siviilityöstä tai muuta vastaavaa ansiota, jonka on tarkoitus kattaa myös työkyvyttömyysaika, käyttörahaa ei makseta työkyvyttömyysajalta.

Vankila maksaa vangille käyttörahaa säännönmukaiselta työ- tai toiminta-ajalta, jolta ei makseta toimintarahaa tai palkkaa, siitä päivästä asti, jolloin vanki on otettu vankilaan. Säännönmukainen työaika avolaitosten ammattityössä on 38,25 tuntia viikossa ja toiminta-aika on avolaitoksissa ja suljetuissa vankiloissa 35 tuntia viikossa.

Käyttörahaa maksetaan 0,30 euroa/tunti. Jos vanki omasta syystään ei osallistu toimintaan (kieltäytyy) tai kurinpitorangaistuksen aikana hänelle maksetaan 0,15 euroa/tunti.

Toimintaan osallistunut vanki voi saada korotettua käyttörahaa, jos hänellä on hyväksytty syy poissaoloon. Käyttöraha on tuolloin 70 prosenttia toimintarahasta eli 0,49 euroa, 0,63 euroa tai 0,84 euroa/tunti. Palkkaa saaneen vangin (avolaitoksissa) käyttöraha on 1,20 euroa/tunti. Vangille, joka täyttää osallistumisvelvollisuuttaan vankilan järjestämässä tai hyväksymässä toiminnassa, maksetaan toimintarahaa tai avolaitosten ammattityössä palkkaa. Siviilityössä oleva vanki saa palkkaa ja opintoluvalla oleva voi saada opintososiaalisia etuisuuksia. Vangilla on myös mahdollisuus tehdä tuottavaa omaa työtä, mutta se on harvinaista.

Vankila maksaa avolaitospalkkaa viiden palkkaluokan perusteella ja toimintarahaa kolmen palkkaluokan mukaisesti. Palkan tuntihinnat ovat 4,10–7,30 euroa ja toimintarahan tuntihinnat ovat 0,70–1,20 euroa.

Avolaitosten ammattityössä maksetaan palkka työhön käytettyjen tuntien mukaan työn vaativuuden ja raskauden sekä vaadittavan ammattitaidon ja työsuorituksen perusteella. Avovankiloissa maksetaan pääsääntöisesti 4,10–4,50 euroa/tunti. Muiden kuin Rikosseuraamuslaitoksen lukuun tehtävissä töissä (entiset työsiirtolatyöt) maksetaan 6,00–7,30 euroa/tunti.

Avolaitoksissa voidaan ja yleensä maksetaan toimintarahaa kolmannen toimintarahaluokan mukaan (1,20 euroa/tunti). Suljetuissa vankiloissa toimintarahaa maksetaan kolmessa luokassa työn, koulutuksen tai muun toiminnan vaativuuden, osallistumisen säännöllisyyden ja keston sekä vangin henkilökohtaisen suoriutumisen mukaan. Toimintarahaa voidaan maksaa myös työsuoritukseen perustuen urakkatyöstä.

Kunnissa on erilaiset käytännöt käyttörahan myöntämisessä. Joissakin kunnissa käyttörahaa saatetaan maksaa tutkintavangeille muttei vankeusvangeille. Joissakin kunnissa otetaan huomioon siviilistä vangille tullut raha, toisissa kunnissa ei. Yleensä sosiaalitoimistot maksavat vangille asiakasmaksulain mukaisen 90 euron tai 97 euron ja vangin muiden tulojen välisen erotuksen.

Rikosseuraamuslaitoksen näkemyksen mukaan vankilassa olevat ovat verrattavissa pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleviin, minkä vuoksi heidän toimeentulonsa tulisi olla samantasoista. Vankien ansiot vaihtelevat huomattavasti yksilöittäin ja kunkin tilanne tulee erikseen selvittää toimeentulotukiasiaa käsiteltäessä. Noin puolet vangeista ei syystä tai toisesta osallistu toimintaan tai heillä on aikoja, jolloin he eivät osallistu. Tällöin heidän henkilökohtaiseen käyttöönsä tarvitsemansa varat tulee turvata jollain muulla tavalla. Sitä varten on käyttöraha, joka vaihtelee vankeusvangeilla kuukaudessa noin 23–47 euroa välillä. Se on vähemmän kuin laitosasukkaan käyttövara. On tarkoituksenmukaista, että varattomat vangit saavat puuttuvan osan oman kuntansa myöntämästä toimeentulotuesta.

A on antanut selityksen.

Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto on antanut selityksen ja uudistanut aiemmin lausumansa.

A on antanut vastaselityksen ja uudistanut aiemmin lausumansa. Hänen tietoonsa on tullut, että vankeusvangeille on myönnetty toimeentulotukea 90 euron käyttövaraan. Vangeilla tulee olla yhteneväinen ja kohtuullinen summa käytettävänään välttämättömiä henkilökohtaisia hankintoja varten.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää A:lle valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

A:n toimeentulotukihakemus koskee kuukautta, jolloin hän on ollut suorittamassa vankeusrangaistusta vankilassa. A on vaatinut, että hänen menoikseen on arvioitava 90 euroa ja hänelle on myönnettävä toimeentulotukea.

A:lle ei ole myönnetty toimeentulotukea. Hänen tuloinaan on otettu huomioon vankilasta maksettu käyttöraha 47 euroa. Toimeentulolaskelmassa on arvioitu, että hänellä ei ole ollut vankilassa sellaisia toimeentulotuella katettavia menoja, joihin hänen vankilasta saamansa 47 euroa ei olisi riittänyt.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, millä perusteilla toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon vankeusvangin niitä menoja, joita hänelle aiheutuu jokapäiväisistä henkilökohtaisista tarpeista. Tässä asiassa on siis kysymys perustoimeentulotuesta, ei sitä vastoin täydentävästä toimeentulotuesta.

Sovellettavat säännökset

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Pykälän 2 momentin mukaan ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.

Toimeentulotuesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Lainkohdan 2 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä, siinä laajuudessa kuin avioliittolaissa (234/1929), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975) ja muussa laissa säädetään, puolisonsa sekä alaikäisten lastensa ja ottolastensa elatuksesta.

Toimeentulotuesta annetun lain 6 §:n mukaan toimeentulotuen määrä on sanotun lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.

Toimeentulotuesta annetun lain 7 §:n mukaan perustoimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perusosalla katettavat menot (perusosa) sekä muut perusmenot, sen mukaan kuin jäljempänä erikseen säädetään.

Sanotun lain 7 a §:n mukaan perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.

Sanotun lain 7 b §:n mukaan perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon: 1) asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot; 2) taloussähköstä aiheutuvat menot; 3) kotivakuutusmaksu; sekä 4) vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot.

Sanotun lain 7 c §:n mukaan täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat:
1) lasten päivähoitomenot; 2) muut kuin 7 b §:ssä tarkoitetut asumisesta aiheutuvat menot; sekä 3) henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot. Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita.

Sanotun lain 8 §:n mukaan menoja ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavina sikäli kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella.

Vankeutta koskevat säännökset

Vankien mahdollisuudesta ansiotyöhön sekä vangeille maksettavasta palkasta, toimintarahasta ja käyttörahasta on säädetty vankeuslaissa (767/2005) ja vankeudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (509/2006).

Vankeuslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan vanki on velvollinen vahvistettuna työ- ja toiminta-aikana osallistumaan vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan (osallistumisvelvollisuus). Pykälän 2 momentin mukaan vanki on kokonaan tai osittain vapautettava osallistumisvelvollisuudesta, jos hänen terveydentilansa, toimintakykynsä tai ikänsä sitä vaatii.

Vankeuslain 9 luvun 6 §:n mukaan ammattityöstä maksetaan avolaitoksessa käypä palkka ja suljetussa vankilassa toimintaraha. Valmentavaan työhön, koulutukseen tai muuhun vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan osallistuvalle vangille maksetaan toimintarahaa. Vangille, joka on vapautettu osallistumisvelvollisuudesta, maksetaan käyttörahaa. Työ- tai toiminta-ajalta, jolta ei makseta palkkaa tai toimintarahaa, maksetaan käyttörahaa. Vankeuslain 9 luvun 8 §:n mukaan toiminta- tai käyttöraha voidaan jättää kokonaan tai osittain maksamatta, jos maksaminen vangin muulta viranomaiselta kyseiseen toimintaan saama tuki huomioon ottaen taikka muista erityisistä syistä ei ole tarpeen.

Oikeudellinen arviointi

Sosiaalihuoltojärjestelmässä toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki. Vankilassa saatava ylläpito on vangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Toisaalta jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla. Mitään ryhmää ei ole suljettu pois toimeentulotuen piiristä. Mikäli vanki on vankeinhoidon järjestämästä ylläpidosta huolimatta kunnan myöntämän toimeentulotuen tarpeessa, hänellä on oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin muillakin tuen tarpeessa olevilla.

Toimeentulotuesta annetussa laissa ei ole määritelty erikseen vankien asemaa toimeentulotuen saajina. Toimeentulotuen myöntämisperusteita arvioitaessa on otettava huomioon, että vangin vankeudessa saama majoitus ja ylläpito kattavat suurelta osin ne vankeusoloissa vangille syntyvät perusmenot, joita toimeentulotuen myöntämisen edellytysten täyttyessä tuetaan toimeentulotuen perusosalla. Vangin itsensä kustannettavaksi jää kuitenkin myös menoja, jotka toimeentulotuen tarvetta määriteltäessä kuuluvat perusosalla katettaviin menoihin. Tässä asiassa on ratkaistavana, onko nämä menot otettu toimeentulolaskelmassa huomioon liian pieninä, kun on arvioitu, että ne eivät ylitä 47 euroa.

Sosiaalilainsäädännössä ei ole määritelty, minkä verran vangilla tulisi olla käytettävissään rahaa henkilökohtaisiin, jokapäiväisiin menoihinsa vankeuden aikana (niin sanottu käyttövara). Tutkintavangin toimeentulotukihakemusta on perusteltu rinnastuksella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain säännöksiin.

Rinnastukselle asiakasmaksulakiin voidaan saada tukea oikeusministeriön työryhmämietinnöstä 2006:12 "Normaalisuusperiaatteen toteutuminen vankien, tutkintavankien ja yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien kohtelussa". Työryhmä esitti (s. 94), että vankien toimeentulotuen myöntämisperusteita tulee edelleen yhtenäistää. Vankeinhoito vastaa vangin päivittäisistä perustarpeista, joten toimeentulotukea myönnetään tarveharkintaisesti. Työryhmä esitti, että huomioon otettaisiin asiakasmaksulain 7 c §:ssä säädetty laitosasukkaiden käyttövaraminimi (tuolloin 80 euroa/kk) sekä yksilökohtaiset tarpeet. Normaalisuusperiaate tulee esille myös Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa eurooppalaisiksi vankilasäännöiksi (Rec (2006)2 on the European Prison Rules).

Oikeusministeriön työryhmän ehdotuksessa tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettu laki koskee kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Asiakasmaksulain 7 c §:ssä määritellään pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet. Maksu peritään maksukyvyn mukaan ja pääsääntöisesti se voi olla enintään 85 prosenttia hoidossa olevan kuukausitulosta. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään laissa määrätty määrä. Vuonna 2011 tämä henkilökohtainen vähimmäiskäyttövara oli 97 euroa.

Asiakasmaksulaissa säädetään siis siitä enimmäismäärästä, jonka laitoshoidossa oleva asiakas on velvollinen maksamaan kuukausituloistaan laitoksessa saamastaan palvelusta sekä vähimmäiskäyttövarasta, joka hänelle on kuukausituloistaan jäätävä henkilökohtaiseen käyttöön. Asiakasmaksulain tavoite ja toimeentulotuesta annetun lain tavoite poikkeavat toisistaan. Laitoshoitoa saava asiakas, jolta peritään kuukausituloistaan asiakasmaksulain mukainen enimmäismäärä sekä vankeusvanki, jonka ylläpidosta Rikosseuraamuslaitos edellä selvitetysti pääosin vastaa, eivät myöskään ole keskenään samanlaisessa asemassa. Yhdenvertaisuuden vaatimuksen ei voida katsoa edellyttävän, että se vähimmäismäärä, joka laitoshoidossa olevalle henkilölle on jätettävä käyttöön hänen tuloistaan, olisi yleistettävä sovellettavaksi toisentyyppisiin tilanteisiin. Kun arvioidaan vangin oikeutta toimeentulotukeen, kunnalla ei ole velvollisuutta ottaa toimeentulotukilaskelmassa menopuolella huomioon vangin henkilökohtaisia menoja toisenlaisista lähtökohdista säädetyn asiakasmaksulain euromäärän perusteella.

Toimeentulotuen viimesijainen ja tilapäinen luonne huomioon ottaen toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa kunnan viranomaisen on selvitettävä, mitä vangin on tosiasiallisesti kulloisessakin tilanteessa mahdollista saada vankeinhoitolaitoksen kustantamana ja mitkä ovat vangin tosiasialliset tulot ja varat. Vastaavasti on selvitettävä, mitä ovat ne vangin tosiasialliset menot, joita hänen tulonsa ja varansa eivät kata. Rikosseuraamuslaitoksen antaman selvityksen mukaan vangin kustannettavaksi voivat jäädä lähinnä yhteydenpitoon sekä harrastus- ja virkistystoimintaan liittyvät kustannukset sekä osa hygieniakustannuksista.

A:n toimeentulolaskelmassa hänen kuukausimenojaan ei ole arvioitu 47 euroa suuremmiksi. Asiassa ei ole ilmennyt, että hänellä olisi heinäkuussa 2010 tosiasiassa ollut sellaisia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, joita hänen vankilasta saamansa ylläpito ei ole kattanut ja joihin hänen käytettävissään olleet tulonsa 47 euroa eivät ole riittäneet. Näillä perusteilla Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole ollut velvollinen myöntämään A:lle toimeentulotukea heinäkuulle 2010.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Eija Siitari-Vanne, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.