KHO:2013:84

Oulun hallinto-oikeus 7.4.2011 nro 11/0142/1

Asian aikaisempi käsittely

Toimitettaessa verotuksia on A:n ansiotuloksi luettu verovuodelta 2007 11 862,90 euron ja verovuodelta 2008 8 495,64 euron määräiset B Ky:n maksamat kilometrikorvaukset, jotka on katsottu asunnon ja varsinaisen työpaikan välisistä matkoista maksetuiksi.

Pohjois-Suomen verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 28.5.2009 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen, jossa oli vaadittu C:n ja D:n kuntien välisistä matkoista maksettujen kilometrikorvausten katsomista verovapaaksi tuloksi. Oikaisulautakunta on katsonut, että kun A kulkee jokaisena työpäivänään kotoaan C:n kunnasta D:n kuntaan rekkaparkille, jossa hänen ajamaansa kuorma-autoa on säilytetty, siitä on muodostunut A:n varsinainen työpaikka.

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle uudistanut vaatimuksensa kilometrikorvausten katsomiseksi verovapaaksi tuloksi. A on valituksessaan todennut muun ohessa, että rekkaparkki on aidattu alue ulkona, jossa on turvakamerat ja josta B Ky, jonka vastuunalainen yhtiömies A on, maksaa vuokraa kuukausittain, ja katsonut, ettei tuota rekkaparkkia voida pitää hänen varsinaisena työpaikkanaan. Veroviranomainen on laiminlyönyt lainmukaisen selvittämis- ja kuulemisvelvollisuuden. Verotuksessa tulee ottaa huomioon jatkuvuus ja luottamuksensuoja veroviranomaisiin nähden.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen ja A vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on kumonnut verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen ja poistanut A:n ansiotuloista siihen lisätyt kilometrikorvauksen nimellä maksetut etuudet, verovuodelta 2007 11 862,90 euroa ja verovuodelta 2008 8 495,64 euroa.

Hallinto-oikeus on selostettuaan tuloverolain 71 §:n 1 momentin ja 72 §:n säännökset ja Verohallituksen päätöksen verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2006 (953/2005) ja 2007 (1192/2006) 5 §:n määräykset sekä verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 3 ja 4 momentin säännökset perustellut ratkaisua seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

A on ollut tieliikenteen tavarankuljetusta harjoittaneen B Ky:n toinen vastuunalainen yhtiömies ja hän on myös työskennellyt yhtiössä. Hän on saanut yhtiöltä kilometrikorvausta verovuonna 2007 11 862,90 euroa ja verovuonna 2008 8 495,64 euroa. Korvaukset on kirjattu kommandiittiyhtiön kuluiksi ja ne on ilmoitettu Verohallinnolle annetussa työnantajan vuosi-ilmoituksessa. Korvaukset on maksettu päivittäisistä matkoista, jotka A on tehnyt omalla autollaan C:n kunnassa sijainneen asuntonsa ja D:n kunnassa sijainneen rekkaparkin välillä. Hän on noutanut rekkaparkista siellä säilytetyn kommandiittiyhtiön kuorma-auton, jolla hän on tehnyt tavarankuljetusajot. Kommandiittiyhtiö on maksanut rekkaparkin säilytystilasta kuukausittaista vuokraa. A on kilometrikorvausten lisäksi saanut kommandiittiyhtiöltä päivärahaa, joka on ilmoitettu työnantajan vuosi-ilmoituksessa, sekä nostanut yksityisottoina rahaa ja puhelinedun, mutta ei ole nostanut yhtiöstä rahapalkkaa.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Kun ennen verotusten toimittamista A:ta on kehotettu yksilöidyllä veroilmoituksen täydentämispyynnöllä antamaan selvitys kilometrikorvausten maksuperusteista ja hänelle on varattu tilaisuus antaa selvityksensä veroilmoituksesta poikkeamisen johdosta, verotusta toimitettaessa ei ole tapahtunut kuulemis- tai muuta menettelyvirhettä.

Kun otetaan huomioon A:n työn liikkuvuus ja se, että hän on työpäivinä noutanut D:n kunnassa sijaitsevasta rekkaparkista siellä säilytettävän kommandiittiyhtiön kuorma-auton, jolla hän on tehnyt työajot, hänellä on katsottava olleen mainitussa rekkaparkissa tuloverolain 72 §:n 3 momentissa ja oikeusohjeissa mainittujen Verohallituksen päätösten 5 §:ssä tarkoitettu varsinainen työpaikka. Kysymyksessä olevia matkoja on siten pidettävä asunnon ja varsinaisen työpaikan välisinä. Näin ollen niistä kilometrikorvauksen nimellä saatuja suorituksia ei voida pitää tuloverolain 71 ja 72 §:n nojalla verovapaana tulona.

Henkilöyhtiön vastuunalainen yhtiömies voi nostaa yhtiöstä etuuksia joko voitonjakona tai palkkana. Voitonjakona nostettua etuutta ei ole pidettävä vastuunalaisen yhtiömiehen veronalaisena tulona. Kun A:lla on ollut virheellinen käsitys siitä, että kilometrikorvaukset täyttävät tuloverolain 71 ja 72 §:n mukaiset verovapauden edellytykset, etuuden luonnetta arvioitaessa olennaista merkitystä ei voida antaa sille, että etuutta vastaavaa määrää ei ole palautettu kommandiittiyhtiön tuloon. Kun B Ky:n vastuunalainen yhtiömies A ei ole nostanut kommandiittiyhtiöstä lainkaan rahapalkkaa eikä hänen asuntonsa ja varsinaisen työpaikkansa välisistä matkoista maksettua etuutta ole kommandiittiyhtiön kirjanpidossa käsitelty palkkamenona toimittamalla siitä ennakonpidätys, etuutta on pidettävä voitonjakoeränä, joka ei ole hänen veronalaista tuloaan.

Sovelletut oikeusohjeet

Edellä mainitut
Tuloverolaki 16 § 1 momentti, 29 § 1 momentti ja 61 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Mattila, Eeva Luoma ja Jari Kostilainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että A:lle asunnon ja varsinaisen työpaikan välisistä matkoista maksetut kilometrikorvaukset, 11 862,90 euroa verovuodelta 2007 ja 8 495,64 euroa verovuodelta 2008, katsotaan A:n veronalaiseksi ansiotuloksi. Hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset ja toimitetut verotukset saatettava voimaan.

A on ollut tieliikenteen tavarankuljetusta harjoittaneen B Ky:n toinen vastuunalainen yhtiömies ja hän on työskennellyt yhtiössä. Hän on saanut verovuonna 2007 yhtiöltä kilometrikorvausta 11 862,90 euroa. Verovuonna 2008 kilometrikorvausten määrä oli 8 495,64 euroa. Korvaukset on kirjattu kommandiittiyhtiön elinkeinotoiminnan kuluiksi ja ne on ilmoitettu Verohallinnolle annetussa työnantajan vuosi-ilmoituksessa. Maksetut kustannusten korvaukset on siten tullut käsitellä myös kommandiittiyhtiön palkkakirjanpidossa.

Kilometrikorvaukset on maksettu päivittäisistä matkoista, jotka A on tehnyt omalla autollaan C:n kunnassa sijainneen asuntonsa ja D:n kunnassa sijainneen rekkaparkin välillä. Hän on noutanut rekkaparkista siellä säilytetyn kommandiittiyhtiön kuorma-auton, jolla hän on tehnyt tavarankuljetusajot. Kommandiittiyhtiö on maksanut rekkaparkin säilytystilasta kuukausittaista vuokraa. A on kilometrikorvausten lisäksi saanut kommandiittiyhtiöltä päivärahaa, joka on ilmoitettu työnantajan vuosi-ilmoituksessa, sekä nostanut yksityisottoina rahaa. Rahapalkkaa hän ei ole saanut, mutta luontoisetuna hänellä on ollut puhelinetu.

Kommandiittiyhtiön osakkaalle maksettu palkka on vähennyskelpoinen yhtiön verotuksessa. Tuloverolain (TVL) 31 §:n 2 kohdan mukaan palkan vähennyskelpoisuus kuitenkin edellyttää, että osakas on työskennellyt yhtiön ansiotoiminnassa ja että palkan määrä on kohtuullinen. Voitto-osuus ja yksityistilin kautta nostetut erät eivät ole yhtiömiehen veronalaista tuloa. Avoimelle yhtiölle ja kommandiittiyhtiölle ne eivät puolestaan ole vähennyskelpoisia. TVL:ssä ei ole voitto-osuuden ja yksityisottojen veronalaisuudesta nimenomaista säännöstä, mutta oikeuskirjallisuudessa oikeustilan on katsottu olevan tämä, koska henkilöyhtiöt ja niiden osakkaat eivät ole kahdenkertaisen verotuksen piirissä.

TVL 29 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ovat laissa säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Ennakkoperintälain (EPL) 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan palkalla tarkoitetaan myös avoimen tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehen nostamaa palkkaa.

EPL 15 §:n mukaan työnantaja voi korvata palkansaajan vaatimuksesta hänelle kertyvät työstä välittömästi johtuvat kustannukset tai vähentää kustannusosuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista. Tällaisia menoja ovat muun ohessa matkamenot, kuten työmatkoista maksetut kilometrikorvaukset ja päivärahat. Ennakkoperintäasetuksen 24 §:n mukaan palkkakortille on merkittävä ennakkoperintälain 15 §:ssä tarkoitettujen työstä johtuvien kustannusten korvausten maksettu määrä. Verotusmenettelystä annetun lain (VML) 15 §:n ja sen nojalla Verohallinnon yleisestä tiedonantovelvollisuudesta antaman päätöksen perusteella työnantajan on vuosi-ilmoituksessaan ilmoitettava Verohallinnolle tarpeelliset tiedot maksamistaan tai välittämistään rahanarvoisista suorituksista. Verohallinnon yleisestä tiedonantovelvollisuudesta antaman päätöksen 5 §:n mukaan työnantajan on ilmoitettava työmatkasta maksamansa verovapaat päivärahat, ateria- sekä kilometrikorvaukset.

Edellä selostetun sääntelyn mukaan henkilöyhtiö ja sen yhtiömies voivat sopia, maksetaanko yhtiömiehelle työstä palkkaa vai nostaako yhtiömies yhtiön tulosta osakkuuttaan vastaavan voitto-osuuden vai molempia. Yhtiömiehelle palkkana maksettua osuutta pidetään EPL:n tarkoittamana palkkana ja siten ansiotulona.

Asiassa on kysymys siitä, onko palkkakirjanpidossa ja vuosi-ilmoituksessa kustannusten korvauksena käsiteltyä yhtiömiehelle maksettua suoritusta edellä selostetun sääntelyn puitteissa pidettävä voitonjakona. Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että suoritusta on pidettävä voitonjakona, koska yhtiö ei ollut käsitellyt korvauksia veronalaisina palkkamenoina toimittamalla niistä ennakonpidätyksen ja toisaalta koska yhtiö ei ollut maksanut vastuunalaiselle yhtiömiehelle lainkaan rahapalkkaa.

Verotuskäytännössä elinkeinoyhtymän palkkakirjanpidossa ja vuosi-ilmoituksella käsitellyt yhtiömiehelle maksetut matkakustannusten korvaukset käsitellään samalla tavoin kuin muillekin työntekijöille maksetut kustannusten korvaukset. Jos katsotaan, että ne eivät ole Verohallinnon verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksen nojalla verovapaita, ne lisätään osakkaan veronalaisiin ansiotuloihin.

Hallinto-oikeus on ratkaisussaan asettanut painoarvoa sille, että A:lla on ollut virheellinen käsitys kilometrikorvausten verokohtelusta. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan tällä seikalla ei ole asiassa merkitystä.

Kustannusten korvausten käsittely asiassa osoittaa, että yhtiön ja yhtiömiehen välillä oli alun perin sovittu kustannusten korvausten maksamisesta työsuhteen perusteella. Se, että yhtiö ja yhtiömies olivat mahdollisesti virheellisessä käsityksessä kustannusten korvausten verokohtelun suhteen, ei muuta tuota sopimusta ja tahdonilmaisua muuksi. Lisäksi asiassa on otettava huomioon, että yhtiö tai A itse eivät ole edes väittäneet, että asiassa olisi erehdytty suoritettujen erien taloudellisesta luonteesta siinä vaiheessa, kun suoritukset on maksettu ja ne on merkitty palkkakirjanpitoon ja vuosi-ilmoituksille.

B Ky on käsitellyt kilometrikorvaukset palkkakirjanpidossaan ja ilmoittanut ne vuosi-ilmoituksella sekä vähentänyt ne elinkeinotulostaan. Etuus on myös maksettu sillä perusteella, että A on työskennellyt yhtiössä. A on siten saanut kyseessä olevan suorituksen sillä tavoin, että se on hänen veronalaista ansiotuloaan eikä voitonjakoa yhtymästä.

A on vastineessaan vaatinut, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hylätään ja hallinto-oikeuden päätös jätetään voimaan.

A on joutunut tekemään matkat omalla autolla D:n kuntaan, koska työajat ovat sellaiset, ettei yleisiä kulkuneuvoja kulje. Kysymyksessä on ainoa vartioitu rekkaparkki, johon rekka-auton voi jättää yöksi turvallisesti. Tätä rekkaparkkia ei voida pitää varsinaisena työpaikkana, vaan A ainoastaan hakee rekka-auton sieltä. Varsinainen työpaikka on hänen rekka-autonsa. Rekka-auton kuljettajalla ei työn luonteen vuoksi ole kiinteää toimipaikkaa.

A on myös viitannut luottamuksensuojaan ja siihen, että veroviranomaisella on selvittämis- ja kuulemisvelvollisuus toimittaessaan verotusta.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi A:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verovuosilta 2007 ja 2008 toimitetut verotukset saatetaan valituksenalaisilta osin voimaan.

Sovellettavat säännökset

Tuloverolain 71 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ei ole työnantajalta työmatkasta saatu matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Saman lain 72 §:n 1 momentin mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin (1535/1992) mukaan toimialoilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa joudutaan usein vaihtamaan alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi, pidetään työmatkana myös päivittäistä matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä, jos verovelvollisella ei ole varsinaista työpaikkaa. Saman pykälän 3 momentin (1535/1992) mukaan työmatkana ei pidetä verovelvollisen asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyä viikonloppu- ja muuta vastaavaa matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin mukaan jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaan, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu.

Mainitun pykälän 3 momentin mukaan, jos verotusta toimitettaessa poiketaan olennaisesti verovelvollisen antamasta veroilmoituksesta tai jos viranomainen oikaisee verotusta verovelvollisen vahingoksi, verovelvolliselle on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Verovelvolliselle on tarvittaessa asetettava kohtuullinen määräaika vastineen tai muun selvityksen antamiseen. Pyydettäessä verovelvolliselta vastinetta tai muuta selvitystä mahdollisuuksien mukaan on mainittava, mistä seikoista selvitystä erityisesti tulisi esittää.

Saman pykälän 4 momentin mukaan verovelvollisen täytettyä ilmoittamisvelvollisuutensa tulee veroviranomaisen ja verovelvollisen osallistua mahdollisuuksiensa mukaan asian selvittämiseen. Pääasiallisesti sen osapuolen, jolla on siihen paremmat edellytykset, on esitettävä asiasta selvitystä.

Tosiseikat

Hallinto-oikeuden päätöksessä selostetulla tavalla A on ollut B Ky:n toinen vastuunalainen yhtiömies. Hän on työskennellyt yhtiössä suorittamalla yhtiön omistamalla rekka-autolla tavarankuljetuksia. A on asunut C:n kunnassa. Kuljetuksiin käytettyä autoa on säilytetty ajoaikojen välillä rekkaparkissa D:n kunnassa, mistä säilytyksestä yhtiö on maksanut vuokraa. A:n ajot ovat siten alkaneet D:sta ja päättyneet sinne. Hän on saanut yhtiöltä C:n ja D:n välillä tehdyistä matkoista kotoa rekkaparkille ja takaisin kilometrikorvauksia verovuonna 2007 11 862,90 euroa ja verovuonna 2008 8 495,64 euroa. Lisäksi yhtiö on maksanut hänelle päivärahaa, mutta ei ole maksanut rahapalkkaa. A:lle maksetut kustannusten korvaukset on kirjattu kommandiittiyhtiön kirjanpidossa kuluksi ja vähennetty yhtiön tulosta. Korvaukset on ilmoitettu Verohallinnolle annetussa työnantajan vuosi-ilmoituksessa.

A:n verotusasiakirjojen mukaan hänelle on myönnetty vähennys asunnon ja työpaikan välisistä matkakustannuksista oman auton käytön mukaan D:n ja C:n kunnan väliseltä matkalta 11 kuukaudelta vuodelta 2007 yhteensä 3 620,32 euroa ja vuodelta 2008 yhteensä 3 949,44 euroa.

Oikeudellinen arvio

Hallinto-oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla asiassa ei ole tapahtunut A:n väittämää kuulemis- tai muuta menettelyvirhettä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo hallinto-oikeuden mainitsemilla perusteilla, että D:n kunnassa sijaitseva rekkaparkki on ollut A:n tuloverolain 72 §:n 3 momentissa tarkoitettu varsinainen työpaikka. A:n päivittäisistä matkoista asunnolta rekkaparkille maksetut korvaukset eivät siten ole A:n verovapaata tuloa matkakustannusten korvauksina.

Asiassa on kysymys siitä, onko hallinto-oikeus kuitenkin voinut kumota verotuksen sillä perusteella, että maksetut kustannusten korvaukset eivät ole palkkaa, vaan voitonjakoa, joka ei ole veronalaista tuloa.

Henkilöyhtiön vastuunalainen yhtiömies voi nostaa yhtiöstä etuuksia joko voitonjakona tai palkkana. Voitonjakona nostettu etuus ei ole vastuunalaisen yhtiömiehen veronalaista tuloa. Vastaavasti voitonjakona nostettua etuutta ei voida vähentää yhtiön menona. Sen sijaan yhtiömiehelle maksetut kilometrikorvaukset ovat yhtiön vähennyskelpoista menoa riippumatta siitä, ovatko ne vastuunalaisen yhtiömiehen verovapaata vai veronalaista tuloa.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä on ratkaisussa KHO 1.2.1982 taltio 423 katsottu tilanteessa, jossa avoin yhtiö oli maksanut osakkaalleen yhtiön lukuun tehdystä työstä palkkaa ja matkakustannusten korvauksia, että matkakustannusten korvausten veronalainen säästö oli palkkaa eikä saatua voitto-osuutta. Toisaalta ratkaisussa KHO 26.10.1982 taltio 4724 on katsottu tilanteessa, jossa kommandiittiyhtiö ei ollut maksanut vastuunalaiselle yhtiömiehelle palkkaa, että matkakustannusten korvaukset oli suoritettu yhtiön osakkuuden eikä työsuhteen perusteella, vaikka korvaukset oli merkitty osakkaan verokirjaan. Jälkimmäinen ratkaisu vastaa näiden seikkojen kannalta tämän asian tilannetta ja näyttäisi tukevan hallinto-oikeuden omaksumaa kantaa.

Oikeuskäytännössä on toisaalta myöhemmin ratkaisussa KHO 1996-B-505 katsottu, että henkilöyhtiön vastuunalaiselle yhtiömiehelle maksamat matkakustannusten korvaukset olivat yhtiön tulosta vähennyskelpoisia, vaikka yhtiömiehelle ei ollut maksettu rahapalkkaa, kun määrät ilmenivät vastuunalaisen yhtiömiehen ennakonpidätystodistuksesta. Nyttemmin vakiintuneen verotuskäytännön mukaan henkilöyhtiön yhtiömiehelle voidaankin maksaa kustannusten korvauksia verovapaasti työntekijää koskevien edellytysten puitteissa, vaikka yhtiömiehelle ei makseta palkkaa. Tämän vähennysmahdollisuuden osalta oikeuskäytännön voidaan katsoa muodostuneen yhdenmukaiseksi vasta ratkaisun 26.10.1982 taltio 4724 jälkeen.

Koska yhtiömiehet on asetettu palkansaajien kanssa kustannusten korvausten osalta samaan asemaan heille maksetusta palkasta riippumatta, on perusteltua, että yhtiön kirjanpidossa ja veroviranomaiselle annetuissa ilmoituksissa kustannusten korvauksena käsiteltyjä eriä arvioidaan myös yhtiön ja yhtiömiehen verotuksissa samoin perustein kuin muidenkin palkansaajien kohdalla, jos ne eivät täytä verovapaille korvauksille säädettyjä edellytyksiä. Ratkaisevaa siten on, onko suorituksia käsitelty yhtiön kirjanpidossa palkansaajalle maksettuina kustannusten korvauksina. Tämä vastaa myös Verohallinnon yhtenäistämisohjeiden mukaista verotuskäytäntöä ja on selkeä peruste palkan ja voitonjaon väliselle rajanvedolle.

Tässä tapauksessa kilometrikorvaukset on vähennetty yhtiön menona kirjanpidossa ja verotuksessa. Ne on myös käsitelty palkkakirjanpidossa ja ilmoitettu veroviranomaiselle työnantajan vuosi-ilmoituksessa. Mikään yhtiön ja A:n menettelyssä ei viittaa siihen, että korvaukset olisi tarkoitettu voitonjaoksi. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että yhtiön A:lle maksamia kilometrikorvauksia asunnon ja työpaikan välisistä matkoista on pidettävä palkkana eikä voitonjakona.

Asiassa ei ole myöskään käynyt ilmi seikkoja, joiden vuoksi matkakustannusten korvauksia koskeva asia olisi ratkaistava mainitusta poiketen verovelvollisen eduksi verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin luottamuksensuojaa koskevan säännöksen nojalla.

Näillä perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verovuosilta 2007 ja 2008 toimitetut verotukset on valituksenalaisilta osin saatettava voimaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother ja Timo Viherkenttä. Asian esittelijä Kari Honkala.