KHO:2020:98

Valittajalle annetun toissijaista suojelua koskevan päätöksen mukaan hänen kotialueensa Anbarin läänin turvallisuustilanne ei ollut sellainen, että vaara uhkaisi henkilökohtaisesti ketä tahansa pelkästään alueella oleskelemisen vuoksi. Päätöksessä oli todettu, että valittaja oli alaikäinen tyttö, jonka vanhemmat asuivat Bagdadissa, eikä hänellä ollut kotialueellaan Anbarin läänissä sellaista aikuista, joka olisi pystynyt huolehtimaan hänen turvallisuudestaan, tai muuta turvaverkkoa. Päätöksen mukaan nämä olivat sellaisia valittajan henkilökohtaiseen turvallisuuteen vaikuttavia seikkoja, jotka asettivat valittajan erityisen alttiiksi joutua mielivaltaisen väkivallan uhriksi kotialueellaan, kun otettiin huomioon alueen turvallisuustilanne.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, etteivät toissijaisen suojelun myöntämisen perusteena olleet seikat eli valittajan kotialueen Anbarin läänin turvallisuustilanne ja hänen paluunsa sinne yksin vanhempien asuessa Bagdadissa ja sittemmin Turkissa olleet sellaisia syitä, joilla voitaisiin perustella tarvetta lähettää valittaja pois vanhempiensa luota Bagdadista tai Turkista. Kun otettiin huomioon toissijaisen suojelun perusteet, valittajan vanhempien esille tuomista Irakin turvallisuustilanteeseen liittyvistä näkökohdista huolimatta asiassa ei voitu katsoa, että vanhempien päätökselle lähettää valittaja luotaan hakemaan Suomesta kansainvälistä suojelua olisi ollut valittajan henkeen tai terveyteen liittyvä pakottava syy.

Kun lisäksi otettiin huomioon asiassa ilmenneet muut olosuhteet, asiassa oli riittävällä varmuudella pääteltävissä vanhempien tarkoituksena olleen lähettää valittaja Suomeen hakeakseen oleskelulupia myöhemmin itselleen. Maahanmuuttovirasto oli siten voinut katsoa, että valittajan vanhemmat olivat pyrkineet kiertämään maahantuloa koskevia säännöksiä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Hakijoiden ja valittajan välillä ei voitu katsoa olevan kiinteää perhe-elämää, minkä vuoksi asiaa ei ollut aihetta arvioida toisin ulkomaalaislain 66 a §:n perusteella. Oleskelulupien hylkääminen ei myöskään merkinnyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista puuttumista perhe-elämän suojaan.

Äänestys 6-1.

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 36 § 2 momentti, 37 § 1 momentti, 66 a § ja 114 § 1 momentti

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3 artikla 1 kohta, 7 artikla 1 kohta ja 10 artikla 1 kohta

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Ks. KHO 2009:86

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 7.6.2019 nro 19/0396/71

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 10.11.2017 hylännyt B:n ja C:n perhesiteen perusteella myönnettäviä oleskelulupia koskevat hakemukset. Perheenkokoaja on heidän tyttärensä, Irakin kansalainen A (s. 8/2002), jolla on Suomessa toissijainen suojeluasema ja jolle on myönnetty jatkuva oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella 8.9.2016 alkaen neljäksi vuodeksi. Perheenkokoaja on ollut alaikäinen Maahanmuuttoviraston antaessa päätöksensä hakemuksiin.

Maahanmuuttovirasto on päätöksensä perusteluissa lausunut muun ohella, että asiassa saadun selvityksen perusteella perheenkokoajan lähettämiselle Suomeen ei ole ollut sellaista yksilöllistä pakottavaa syytä, joka olisi sitä edellyttänyt. Hakijat ja perheenkokoaja ovat lähteneet kotialueeltaan Fallujasta yhdessä alueen turvallisuustilannetta pakoon Bagdadiin ja sieltä vielä mahdollisesti yhdessä Turkkiin. Perheenkokoajan ja hänen vanhempiensa perhe-elämän katsotaan päättyneen perheenkokoajan lähdettyä pois vanhempiensa luota joko kotimaastaan tai silloisesta asuinmaastaan. Asiassa saadun selvityksen perusteella on ilmeistä, että perheenkokoajan huoltajat ovat perheenkokoajan Suomeen lähettämisellä tavoitelleet mahdollisuutta perheenyhdistämisen kautta saada itselleen oleskeluluvat Suomeen. Perheenkokoajan huoltajien menettelyä näissä olosuhteissa voidaan pitää yrityksenä kiertää maahantuloa koskevia säännöksiä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla.

Ulkomaalaislain 6 §:n mukainen lapsen etu ei edellytä oleskelulupien myöntämistä, koska hakijoiden ja perheenkokoajan perhe-elämän voidaan katsoa päättyneen vapaaehtoisesti. Hakijat ovat toimineet lapsen edun vastaisesti lähettäessään perheenkokoajan Suomeen saadakseen myöhemmin itselleen perhesideperusteiset oleskeluluvat. Perheenkokoajalla on Suomessa viisi vanhempaa sisarusta, joista kolme on jo täysi-ikäistä ja yksi täysi-ikäistymässä kuukauden kuluttua. Lisäksi perheenkokoajalla on Suomessa setä ja serkku.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaiset seikat eivät edellytä oleskeluluvan myöntämistä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt perheenkokoajan A:n (jäljempänä valittaja) valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan sovellettavat oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen lausunut asian arviointina ja johtopäätöksinään seuraavaa:

Perhesiteeseen perustuvien oleskelulupien myöntämisen lähtökohtaisena edellytyksenä on, että hakijoiden ja valittajan välillä vallitsee ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettu perheside. Todellisen perhesiteen olemassaolo ratkaistaan yksittäistapauksessa kokonaisharkinnan perusteella. Asiassa on tämän lisäksi ratkaistavana kysymys siitä, onko hakijoilta voitu evätä oleskeluluvat maahantulosäännösten kiertämistä koskevan ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla.

Maahanmuuttovirasto on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että valittajan ja hakijoiden välinen perhe-elämä on päättynyt valittajan lähdettyä pois hakijoiden luota joko kotimaastaan Irakista tai silloisesta asuinmaastaan Turkista. Maahanmuuttoviraston mukaan asiassa ei ole saadun selvityksen perusteella ollut sellaista yksilöllistä pakottavaa syytä, joka olisi edellyttänyt valittajan lähettämistä Suomeen. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että hakijoiden tarkoituksena on ollut maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Asiassa on riidatonta, että valittajan ja hakijoiden välillä on vallinnut tosiasiallinen perheside valittajan Suomeen lähtöön asti. Valittajan kertoman mukaan hän ei ole itse saanut päättää, jääkö hän hakijoiden kanssa Irakiin vai lähteekö hän sisarustensa mukana Suomeen, vaan hänen isänsä ja veljensä ovat päättäneet asiasta hänen puolestaan. Valittaja ja hakijat ovat jatkaneet yhteydenpitoa internetin ja puhelimen välityksellä ja siten ylläpitäneet perhesuhteitaan myös eron jälkeen. Ei ole myöskään syytä epäillä sitä, etteikö osapuolten tarkoituksena olisi yhteisen perhe-elämän viettäminen Suomessa. Hakijoita on nämä seikat huomioon ottaen edelleen pidettävä valittajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuina perheenjäseninä huolimatta siitä, että heidän välisensä perhe-elämä on tosiasiallisesti katkennut valittajan tultua Suomeen. Näin ollen oleskelulupien myöntämiselle hakijoille on sinänsä olemassa ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukainen peruste.

Hakijat ovat hakeneet oleskelulupia perusteella, jonka voidaan sinällään katsoa vastaavan heidän maahantulonsa tarkoitusta. Asiaa koskevassa arvioinnissa voidaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä KHO 2016:31 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti kuitenkin ottaa huomioon myös muunlainen menettely, jonka tarkoituksena on maahantulo tai maassa oleskelu maahanmuuttoviranomaisia harhauttamalla tai muutoin virheellisin perustein.

Hallinto-oikeus toteaa, että asianosaiset eivät ole suoraan ilmaisseet, että valittaja olisi lähetetty Suomeen siinä tarkoituksessa, että hakijoille myönnettäisiin myöhemmin oleskeluluvat Suomeen perhesiteen perusteella, vaan esittäneet valittajan Suomeen lähettämisen keskeisimmäksi syyksi kotimaansa turvallisuustilanteen. Hallinto-oikeus toteaa tältä osin, että vaikka valittajan on sittemmin todettu olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa suhteessa kotimaahansa, asiassa ei ole tuotu esiin tai muutenkaan ilmennyt olleen sellaisia nimenomaan valittajaa koskevia tämän henkeen ja terveyteen liittyviä pakottavia syitä, jotka olisivat edellyttäneet tuolloin 13-vuotiaan valittajan lähettämistä Suomeen ainakaan ilman vanhempiaan. Hallinto-oikeus katsoo tähän nähden ja valittajan Irakista lähdön aikaiset olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen, että asiassa on ollut riittävällä varmuudella pääteltävissä, että valittaja on lähetetty sisarustensa kanssa Suomeen, jotta hakijat voisivat myöhemmin hakea perheenyhdistämistä suhteessa valittajaan.

Maahanmuuttovirasto on edellä kuvatun mukaisissa olosuhteissa voinut katsoa hakijoiden pyrkineen menettelyllään kiertämään maahantuloa koskevia säännöksiä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava oleskelulupien myöntämättä jättämistä suhteessa lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti lapsen edun mukaista on, että alaikäinen lapsi saa viettää perhe-elämää yhdessä vanhempiensa kanssa. Lapsen edun vastaisena on toisaalta pidettävä valittajan lähettämistä hänelle vieraaseen maahan ilman vanhempiaan siitä huolimatta, että tähän olisi mahdollisesti liittynyt myös valittajan hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä tavoitteita. Valittaja on tällä hetkellä 16-vuotias ja hänellä on Suomessa sisaruksia ja myös muita sukulaisia. Valittajan kehityksen turvaamiseen liittyvien seikkojen ei voida katsoa ehdottomasti edellyttävän hakijoiden tuloa Suomeen. Asiassa ei ole muutoinkaan tullut esiin sellaisia yksilöllisiä, lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja, jotka edellyttäisivät oleskelulupien myöntämistä hakijoille. Sen ehkäisemistä, että lasta käytetään maahantulon välineenä, on myös yleisesti ottaen pidettävä lapsen edun mukaisena.

Hakijoiden on katsottava ryhtyneen valittajan lähettämiseen Suomeen tietoisina siitä, että heidän ja valittajan välisen perhe-elämän jatkuminen Suomessa on epävarmaa. Tähän nähden ja kun perhe-elämän viettämistä Suomessa on myös perusteltua rajoittaa edellä lausutun mukaisista välttämättömistä lapsen etuun sekä lasten oikeuksien ja vapauksien turvaamiseen liittyvistä syistä, ei oleskelulupien myöntämättä jättäminen loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua perhe-elämän suojaa.

Kun otetaan huomion edellä mainitut seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä hakijoiden oleskelulupahakemukset.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 36 § 2 momentti, 37 § 1 momentti, 66 a § ja 114 § 1 momentti

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3 artikla 1 kohta, 7 artikla 1 kohta ja 10 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Minna Martikainen, Anni Tuomaala ja Jatta Rinta-Hoiska. Esittelijä Henna Salovaara.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskelulupien myöntämistä varten. Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valittajan tapauksessa maahantulo ei ole tapahtunut maahanmuuttoviranomaisia harhauttamalla tai virheellisin perustein. Hakijoiden tarkoituksena on ollut lähettää lapsensa turvalliseen ympäristöön vaaralliseksi todetulta alueelta Bagdadista. Suomen viranomaiset ovat myöntäneet valittajalle kansainvälistä suojelua. Vanhempien tarve saada lapsensa suojaan on normaalia käytöstä eikä osoita tarkoitusta maahantulosäännösten kiertämisestä. Asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat hakijoiden alkuperäisenä tarkoituksena olleen myöhemmin hakea perheenyhdistämisen kautta oleskelulupia Suomeen.

Sekä hallinto-oikeus että Maahanmuuttovirasto ovat perusteettomasti päätyneet siihen, että tapauksessa on ollut kyse ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetusta maahantulosäännösten kiertämisestä.

Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa lausunnon, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä ja lausuttu muun ohella seuraavaa:

Toisin kuin valittaja on tuonut esiin, valittajalle ei ole myönnetty kansainvälistä suojelua sen vuoksi, ettei Bagdad olisi turvallinen, vaan koska valittajan kotipaikka Anbarin lääni ei ole turvallinen. Valittaja ja hakijat ovat yhdessä muuttaneet Anbarin läänistä Bagdadiin. Valittajan turvapaikkapäätöksessä on katsottu, että hänen kotipaikkansa Anbarin läänin yleinen turvallisuustilanne on vaikea siellä vallitsevasta aseellisesta konfliktista johtuen. Kyse ei kuitenkaan ole ollut sellaisesta aseellisen konfliktin aikana vallitsevasta poikkeuksellisesta tilanteesta, jolle on tyypillistä niin korkea mielivaltaisen väkivallan aste, että on olemassa merkittäviä perusteita uskoa, että vaara uhkaa henkilökohtaisesti ketä tahansa pelkästään alueella oleskelemisen vuoksi.

Valittajan tilanteesta on kansainvälistä suojelua koskevassa päätöksessä todettu se, että hän on alaikäinen tyttö, jonka vanhemmat asuvat Bagdadissa, joten valittajalla ei kotialueellaan Anbarin läänissä ole ollut sellaista aikuista, joka pystyisi huolehtimaan hänen turvallisuudestaan, tai muuta turvaverkkoa. Tämän vuoksi on katsottu, että valittaja on erityisen altis joutumaan mielivaltaisen väkivallan uhriksi kotialueellaan, kun otetaan huomioon alueen turvallisuustilanne.

Asiassa on lisäksi annettu ristiriitaista selvitystä siitä, missä perhe on asunut yhdessä ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Perheenkokoajan isän ja perheenkokoajan mukaan he ovat nähneet viimeksi Bagdadissa, mutta perheenkokoajan äiti on kertonut perheen asuneen yhdessä Turkissa ja nähneensä perheenkokoajan viimeksi, kun tämä lähti veneellä pois Turkista.

Saadun selvityksen perusteella perheenkokoajan lähettämiseksi Suomeen ei ole ollut sellaista yksilöllistä pakottavaa syytä, joka olisi sitä edellyttänyt. Valittaja on hakijoiden kanssa muuttanut kotialueeltaan Anbarin läänistä ensin turvallisempaan Bagdadiin ja sieltä mahdollisesti vielä Turkkiin. Asiassa ei ole ollut perusteltua syytä lähettää valittajaa ilman vanhempiaan näiltä kotialuetta turvallisemmilta alueilta vielä Suomeen hänen ollessaan 13-vuotias.

Valittaja ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta esittänyt vastaselitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Valittajana oleva perheenkokoaja on saapunut Suomeen alaikäisenä turvapaikanhakijana, ja hänelle on myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Maahanmuuttovirasto on hylännyt valittajan Turkissa asuvien vanhempien oleskelulupahakemukset, joiden perusteena on ollut perheside valittajaan. Valittaja on ollut alaikäinen Maahanmuuttoviraston antaessa päätöksen hänen vanhempiensa oleskelulupahakemuksiin.

Asiassa on kysymys siitä, onko Maahanmuuttovirasto voinut hylätä hakijoina olevien vanhempien oleskelulupahakemukset sillä perusteella, että asiassa on ollut perusteltu aihe epäillä heidän pyrkineen kiertämään maahantulosäännöksiä lähettämällä alaikäisen lapsensa Suomeen tarkoituksenaan saada itselleen oleskeluluvat.

Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen tai toissijaisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten ja hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä.

Ulkomaalaislain 114 §:n 3 momentin mukaan, jos perheenkokoaja on saanut oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella ja luvan myöntämisen peruste on aseellinen selkkaus, taikka jos hän on saanut oleskeluluvan tilapäisen suojelun perusteella, kokonaisharkintaa suoritettaessa otetaan huomioon se, että ehdotonta estettä perheenkokoajan paluulle kotimaahan ei ole.

Ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan, kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Eduskunnan hallintovaliokunta on ulkomaalaislakia koskevista hallituksen esityksistä HE 28/2003 ja HE 151/2003 vp antamassaan mietinnössä (HaVM 4/2004 vp) ulkomaalaislain 52 §:n osalta lausunut muun muassa, että pykälän säännökset oleskeluluvan myöntämisestä yksilöllisestä inhimillisestä syystä voivat tulla sovellettaviksi muun muassa maahan yksin tulleisiin alaikäisiin lapsiin. Tällaisen lapsen ja hänen olinpaikaltaan selvitettyjen vanhempien yhdistäminen tapahtuu hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan vanhempien oleskelumaassa, jos lapsi voi palata sinne turvallisesti.

Hallintovaliokunta on katsonut, että yksin tulleiden alaikäisten lasten osalta perheen yhdistämistä koskeva ratkaisu edellyttää kokonaisvaltaista arviota lapsen edusta, perheen siteistä ja perheen siteiden painottumisesta. Tällainen ajattelutapa heijastuu muun muassa useista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista. Lähettäessään lapsensa vieraaseen maahan vanhemmat saattavat pyrkiä turvaamaan ja suojaamaan lastensa elämää. Valiokunta on kiinnittänyt vakavaa huomiota kuitenkin myös siihen, että lasten käyttöä maahanmuuton välineenä tulee ehkäistä. Tämä on myös lasten edun mukaista. Yksin liikkuvien lasten turvallisuus ja hyvinvointi ovat erityisesti matkan aikana uhattuina. Lapsikauppa, lasten salakuljetus ja lasten moninainen hyväksikäyttö ovat niin vakavia ongelmia, että yhteiskunnan tulee toiminnassaan puuttua näihin ongelmiin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä ja kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut 14.11.2015 Suomeen alaikäisenä turvapaikanhakijana yhdessä sisarustensa kanssa, joista kolme on ollut täysi-ikäisiä, sekä setänsä ja serkkunsa kanssa. Maahanmuuttovirasto on 8.9.2016 myöntänyt valittajalle oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella neljäksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.

Maahanmuuttovirasto on tutkinut valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen suhteessa häneen kotikaupunkiinsa Fallujaan Anbarin läänissä. Maahanmuuttovirasto on valittajan kansainvälistä suojelua koskevassa päätöksessään katsonut, että valittajan kotipaikan Anbarin läänin yleinen turvallisuustilanne on vaikea siellä vallitsevasta aseellisesta konfliktista johtuen. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta aseellisen konfliktin aikana vallitsevasta poikkeuksellisesta tilanteesta, jolle on tyypillistä niin korkea mielivaltaisen väkivallan aste, että on olemassa merkittäviä perusteita uskoa, että vaara uhkaa henkilökohtaisesti ketä tahansa pelkästään alueella oleskelemisen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään lausunut, että valittaja on alaikäinen tyttö, jonka vanhemmat asuvat Bagdadissa, eikä valittajalla ole kotialueellaan Anbarin läänissä sellaista aikuista, joka pystyisi huolehtimaan hänen turvallisuudestaan, tai muuta turvaverkkoa. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan nämä ovat sellaisia valittajan henkilökohtaiseen turvallisuuteen vaikuttavia seikkoja, jotka asettavat valittajan erityisen alttiiksi joutua mielivaltaisen väkivallan uhriksi kotialueellaan, kun otetaan huomioon alueen turvallisuustilanne.

Valittajan isä ja äiti ovat hakeneet oleskelulupia valittajan perheenjäseninä 23.11.2016 Suomen Ankaran edustustossa.

Valittaja on perheenyhdistämishaastattelussa kertonut, että hän on asunut hakijoiden kanssa Irakissa ensin Fallujassa ja sen jälkeen Bagdadissa. Hakijat ovat oleskelulupahakemuksissaan kertoneet hoitaneensa lapsiaan siihen saakka, kun he lähtivät pois Irakista. Valittajan isän perheenyhdistämishaastattelussa kertoman mukaan perhe on muuttanut Fallujasta Bagdadiin vuonna 2014. Valittajan isä on kertonut päättäneensä lasten lähettämisestä Suomeen ja nähneensä perheenkokoajan viimeksi 2.11.2015 Bagdadissa. Valittajan äiti on perheenyhdistämishaastattelussa kertonut perheen asuneen Fallujassa vuoteen 2014 ja Bagdadissa vuoteen 2015, minkä jälkeen he muuttivat Turkkiin. Valittajan äiti on kertonut päättäneensä yhdessä miehensä kanssa lasten lähettämisestä Suomeen ja nähneensä valittajan viimeksi 2.11.2015 Turkissa.

Hakijat ovat kertoneet lähettäneensä lapsensa Suomeen kotimaansa turvallisuustilanteen vuoksi. Heillä ei myöskään ollut varaa kaikkien matkaan ja heidän oli jäätävä Irakiin huolehtimaan valittajan isovanhemmista. Valittajan äiti on haastattelussa kysyttäessä myöntänyt, että valittaja on lähetetty, jotta muut perheenjäsenet voisivat myöhemmin seurata häntä. Hakijoiden Suomeen muuttoa on perusteltu sillä, että heidän kolme alaikäistä lastaan tarvitsevat heidän huolenpitoaan. Valittaja ei voi henkisesti hyvin ja ikävöi hakijoita. Perheen yhdistyminen toisi turvaa lapsille ja perheen täysi-ikäiset lapset vapautuisivat kasvatusvastuustaan. Hakijoiden lapsista kuusi on Suomessa ja kaksi asuu Irakissa.

Valittaja on omassa perheenyhdistämishaastattelussaan kertonut isänsä ja veljensä päättäneen, että hän lähtee sisarustensa kanssa Suomeen eikä jää hakijoiden kanssa Irakiin. Valittaja ja hakijat ovat pitäneet yhteyttä puhelimen välityksellä. Hakijat asuvat Turkissa, ja valittaja asuu yhdessä kahden veljensä kanssa. Isovanhemmat asuvat toisessa maassa, jonka nimeä valittaja ei ole muistanut. Valittajan kaksi täysi-ikäistä veljeä huolehtivat hänestä Suomessa. Valittajan setä ja serkku asuvat myös Suomessa.

Valittaja on tullut täysi-ikäiseksi täytettyään 18 vuotta 8/2020.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua saavuttuaan Suomeen alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman huoltajaa yhdessä sisarustensa sekä setänsä ja serkkunsa kanssa. Valittajan kansainvälistä suojelua koskevan Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteella valittajaan ei ole Irakissa kohdistunut sellaista erityistä henkilökohtaista uhkaa, minkä takia hänet olisi tullut lähettää Suomeen. Toissijaisen suojelun myöntämisen perusteena olleet seikat eli valittajan kotialueen Anbarin läänin turvallisuustilanne ja valittajan paluu sinne yksin vanhempien asuessa Bagdadissa ja sittemmin Turkissa eivät ole sellaisia syitä, joilla voitaisiin perustella tarvetta lähettää valittaja pois vanhempiensa luota Bagdadista tai Turkista. Kun otetaan huomioon valittajan saaman toissijaisen suojelun perusteet, valittajan vanhempien esille tuomista Irakin turvallisuustilanteeseen liittyvistä näkökohdista huolimatta asiassa ei voida katsoa, että vanhempien päätökselle lähettää valittaja luotaan hakemaan Suomesta kansainvälistä suojelua olisi ollut valittajan henkeen tai terveyteen liittyvä pakottava syy.

Kun otetaan huomioon, että edellä todetulla tavalla valittajan vanhempiensa luota lähtöön ei ole ollut pakottavaa syytä ja kun lisäksi otetaan huomioon valittajan äidin perheenyhdistämishaastattelussa kertoma sekä muutoin valittajan lähtöön liittyvistä olosuhteista saatu selvitys, korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on riittävällä varmuudella pääteltävissä vanhempien tarkoituksena olleen lähettää tuolloin 13-vuotias tyttärensä Suomeen hakeakseen oleskelulupia myöhemmin itselleen. Maahanmuuttovirasto on siten voinut katsoa, että valittajan vanhemmat ovat pyrkineet kiertämään maahantuloa koskevia säännöksiä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Päättäessään lähettää valittajan matkalle Suomeen tämän sisarusten kanssa vanhempien on tullut käsittää, että yhteisen perhe-elämän jatkaminen Suomessa on epävarmaa. Nyttemmin täysi-ikäiseksi tullut valittaja on asunut Suomessa lähes viisi vuotta, ja valittajan kaksi täysi-ikäistä sisarusta ovat huolehtineet hänestä. Valittaja ja hänen vanhempansa ovat tänä aikana pitäneet yhteyttä puhelimen välityksellä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hakijoiden ja valittajan välillä ei voida katsoa olevan kiinteää perhe-elämää. Hakijat ovat asuneet koko ikänsä muualla kuin Suomessa, ja kaksi heidän lapsistaan asuu Irakissa. Näiden seikkojen vuoksi asiaa ei ole aihetta arvioida toisin ulkomaalaislain 66 a §:n perusteella. Oleskelulupien hylkääminen ei myöskään merkitse Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista puuttumista perhe-elämän suojaan.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen, Joni Heliskoski ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Jukka Koivusalo.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Joni Heliskosken äänestyslausunto:

”Myönnän valittajalle valitusluvan ja tutkin asian. Hyväksyn valituksen, kumoan Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset sekä palautan asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Katson, toisin kuin enemmistö, että Maahanmuuttovirasto ei ole voinut jättää oleskelulupia myöntämättä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin perusteella.

Valittajalle on 8.9.2016 myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Kun otetaan huomioon erityisesti valittajalle myönnetty toissijaisen suojelun asema, Maahanmuuttovirasto ei ole voinut arvioida valittajan lähteneen kotimaastaan tai asuinmaastaan ilman pakottavaa syytä. Siitä seikasta, että henkilön on katsottu olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa, seuraa, että hänen lähtönsä valtiosta, johon nähden hänelle on myönnetty kansainvälistä suojelua, ei voida katsoa tapahtuneen vapaaehtoisesti.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä henkilölle myönnetystä kansainvälisen suojelun asemasta on katsottu seuraavan, että hänen ja hänen perheenjäsentensä perhe-elämä ei ole päättynyt vapaaehtoisesti. Asiassa KHO 2016:167 kyse oli perheenkokoajasta, jolle oli myönnetty Suomessa toissijaista suojelua. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että koska perheenkokoaja ei ollut voinut palata Irakiin, hänen ja hänen vanhempiensa välisen perhe-elämän ei ollut katsottava päättyneen vapaaehtoisesti. Asiassa KHO 2016:204 perheenkokoajalle oli myönnetty Suomessa pakolaisasema ja turvapaikka. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että näissä olosuhteissa perheenkokoajan ja hänen lapsensa eron oli katsottava johtuneen pakottavista syistä.

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on perheenyhdistämistä koskevassa asiayhteydessä katsonut perheenkokoajalle myönnetystä kansainvälisen suojelun asemasta seuraavan, että hänen lähtönsä alueelta, johon nähden suojelua on myönnetty, ei ole tapahtunut vapaaehtoisesti (Mayeka ja Mitunga v. Belgia, tuomio 12.10.2006, kappale 75). Ihmisoikeustuomioistuin on myös muistuttanut, että kansainvälisen suojelun myöntämistä itsessään on pidettävä osoituksena henkilön haavoittuvasta asemasta, ja että kansainvälisesti ja Euroopassa vallitsee oikeudellinen yksimielisyys siitä, että pakolaisten perheenyhdistämiselle tulee asettaa suotuisammat edellytykset kuin muiden ulkomaalaisten perheenyhdistämiselle (Mugenzi v. Ranska, tuomio 10.10.2014, kappale 54; Tanda-Muzinga v. Ranska, tuomio 10.10.2014, kappale 75).

Katson, että edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenevää periaatetta tulee soveltaa myös valittajan tilanteessa oleviin ilman vanhempiaan tai muuta huoltajaa saapuneisiin alaikäisiin, joiden on katsottu olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa. Kyseiset henkilöt ovat lisäksi sekä ikänsä että henkilökohtaisen tilanteensa puolesta tyypillisesti poikkeuksellisen haavoittuvassa asemassa.

Viittaan tältä osin oikeudesta perheenyhdistämiseen annettuun neuvoston direktiiviin 2003/86/EY sisältyvään pakolaisia koskevaan sääntelyyn. Direktiivin johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa tunnustetaan, että pakolaisten tilanne vaatii erityistä huomiota niiden syiden vuoksi, jotka ovat pakottaneet heidät pakenemaan kotimaastaan ja jotka estävät heitä viettämästä siellä perhe-elämää. Tämän vuoksi direktiivissä on säädetty tavanomaista suotuisammista edellytyksistä heidän oikeudelleen perheenyhdistämiseen. Unionin tuomioistuin on vahvistanut, että direktiivin 10 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa tilanteessa, jossa pakolainen on ilman huoltajaa tuleva alaikäinen, jäsenvaltiot velvoitetaan sallimaan perheenkokoajan suoraan ylenevää polvea olevien ensimmäisen asteen sukulaisten perheenyhdistäminen ilman, että niillä on harkintavaltaa asiassa. Unionin tuomioistuimen mukaan kyseisellä säännöksellä pyritään erityisesti takaamaan lisäsuojaa niille pakolaisille, jotka ovat ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä (asia C-550/16, A ja S, tuomio 12.4.2018, 43-44 kohta).

Vaikka direktiiviä 2003/86/EY ei sen 3 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan sovelleta, kun perheenkokoajalle on myönnetty oikeus oleskella jäsenvaltiossa toissijaisen suojelun perusteella, unionin tuomioistuin on uudelleen laaditun määritelmädirektiivin 2011/95/EU soveltamisen yhteydessä todennut, että unionin lainsäätäjä on halunnut ottaa käyttöön kaikkien kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden yhdenmukaisen aseman ja että se on tämän vuoksi päättänyt myöntää toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille tarpeellisia ja objektiivisesti perusteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta samat oikeudet ja etuudet, jotka pakolais-aseman saaneille henkilöille myönnetään (asia C-720/17, Mohammed Bilali, tuomio 23.5.2019, 55 kohta). Lisäksi direktiivin 2011/95/EU 23 artiklan 1 kohdassa, jota siis sovelletaan sekä pakolaisiin että toissijaisen suojeluaseman saaneisiin henkilöihin, asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.

Totean myös, että Euroopan komissio on Euroopan parlamentille ja neuvostolle oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY soveltamista koskevista ohjeista antamassaan tiedonannossa (KOM(2014) 210 lopull.) katsonut, että toissijaista suojelua saavan henkilön humanitaarisen avun tarve ei eroa pakolaisten tarpeesta, ja kehottanut jäsenvaltioita ottamaan käyttöön säännöt, joilla pakolaisille sekä väliaikaista ja toissijaista suojelua saaville henkilöille myönnetään samanlaiset oikeudet.

Katson, että alaikäisen valittajan oikeus perhe-elämän suojaan ja perheenyhdistämiseen ei voi olla riippuvainen hänen vanhempiensa menettelystä. Viittaan tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Mayeka ja Mitunga v. Belgia antaman tuomion 84-85 kappaleeseen.

Katson myös, että esillä olevassa asiassa sillä, onko valittaja lähtenyt Suomeen suoraan kotimaastaan Irakista vai onko hän tätä ennen mahdollisesti oleskellut lyhyen ajan Turkissa, ei ole asiassa merkitystä. Merkitystä ei myöskään ole sillä, millä perusteilla valittajalle on myönnetty toissijaisen suojelun asema. Määritelmädirektiivissä 2011/95/EU vahvistettuun suojelun sisältöön eivät vaikuta ne syyt, joiden perusteella suojeluasema on myönnetty. Sama koskee pakolaisaseman saaneiden henkilöiden oikeutta perheenyhdistämiseen perheenyhdistämisdirektiivin 2003/86/EY perusteella.

Kun otan huomioon valittajalle myönnetyn toissijaisen suojelun aseman, edellä selostetut oikeusohjeet sekä asiassa saadun selvityksen, katson, että Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat soveltaneet virheellisesti ulkomaalaislain 36 §:n 2 momenttia katsoessaan, että valittajan lähettämiselle Suomeen ei ole ollut pakottavaa syytä ja että se seikka, että valittajan lähettämisen on katsottu tapahtuneen sen mahdollistamiseksi, että hänen vanhempansa voisivat myöhemmin hakea perheenyhdistämistä valittajaan, on merkinnyt maahantuloa koskevien säännösten kiertämistä sanotussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

Koska Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut jättää oleskelulupia myöntämättä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin perusteella, asiassa ei ole tarpeen lausua ulkomaalaislain 66 a §:n soveltamisesta.

Edellä mainituilla perusteilla katson, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.”