KHO:2020:108

Aluehallintovirasto oli tartuntatautilain nojalla päätöksessä mainituin poikkeuksin kieltänyt yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus oli voinut jättää muun ohella kokoontumisoikeuteensa vedonneen henkilön aluehallintoviraston päätöksestä tekemän valituksen tutkimatta. Aluehallintoviraston päätöstä ei ollut kohdistettu muutoksenhakijaan eikä päätöksen voitu katsoa vaikuttavan välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa. Valitusoikeus ei syntynyt pelkästään yleisen intressin kuten päätöksen laillisuuden selvittämisen tai yksinomaan subjektiivisesti koetun, hypoteettisen oikeusturvan tarpeen perusteella.

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 7 § 1 momentti ja 81 § 2 momentti 4 kohta

Tartuntatautilaki 58 § 1 momentti ja 90 § 1 momentti

Perustuslaki 21 § 1 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 13 artikla

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 9.9.2020 nro 20/0487/2

Asian aikaisempi käsittely

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 24.8.2020 tekemällään päätöksellä nro PSAVI/6345/2020 tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla kieltänyt toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen päätöksen liitteenä olevaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 14.5.2020 antamaa ohjetta. Päätös on voimassa ajalla 1.9.–30.9.2020. Päätös on pantu täytäntöön heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt A:n valituksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valittaja on päätöksen tiedoksiantotavan sekä perustuslain 9 §:n turvaaman liikkumisvapauden perusteella katsonut, että kuka tahansa Suomen oikeuspiirissä oleva on oikeutettu hakemaan päätökseen muutosta. Valittajan mukaan päätös kohdistuu yleisesti kaikkiin. Lisäksi valittaja on katsonut perustuslain 21 §:n puoltavan valitusoikeuden olemassaoloa.

Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalainen päätös on annettu tiedoksi hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona pitämällä päätös nähtävillä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa ja julkaisemalla päätös aluehallintoviraston verkkosivuilla. Päätöstä ei ole kohdistettu valittajaan. Se, että päätös on annettu tiedoksi mainitulla tavalla, ei perusta valittajalle asianosaisasemaa ja valitusoikeutta kysymyksessä olevassa asiassa.

Valituksenalaisella päätöksellä on kielletty tietynlaisten yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestäminen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa. Valitusasiakirjojen mukaan valittaja asuu Espoon kaupungissa, joka ei kuulu sanottuun toimialueeseen ja johon päätöksessä määrätyt rajoitukset eivät ulotu. Valituksessa ei väitetäkään, että valittaja olisi aikeissa järjestää sellaisen kokouksen tai tilaisuuden, jota päätös koskee, tai siihen osallistua. Valitusoikeuden tueksi esitetyt seikat eivät osoita siitä huolimatta, että ihmisten liikkumis- ja kokoontumisvapaus on perustuslailla turvattu, että mainitulle toimialueelle asetetut rajoitukset vaikuttaisivat välittömästi valittajan oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Myöskään Suomen perustuslain 21 §:n säännöstä siitä, että jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, ei voida tulkita niin, että sillä olisi tarkoitettu välittömästi laajentaa asianosaiselle kuuluvaa valitusoikeutta siten, että valittajaa olisi pidettävä asianosaisen asemassa nyt kysymyksessä olevassa asiassa.

Koska valitusoikeudesta ei ole kysymyksessä olevassa asiassa erikseen säädetty, eivätkä valituksessa esitetyt seikat muutoinkaan osoita, että päätös vaikuttaisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa, ei valittajalla ole asiassa valitusoikeutta. Tämän vuoksi valitus on jätettävä tutkimatta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi tartuntatautilaki 90 § 1 momentti

Asian on ratkaissut hallinto-oikeuden jäsen Mikko Pikkujämsä. Esittelijä Arto Rousti.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt valituslupaa ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa on taustaltaan kysymys siitä, voiko aluehallintovirasto tartuntatautilain 58 §:n nojalla vastoin perustuslain 13 §:n 1 momentissa säädettyä kieltoa asettaa yleisiä, kokoontumis- ja erityisesti mielenosoitusoikeutta rajoittavia ehtoja. Aluehallintovirasto on tosiasiallisesti asettanut alueellaan yleisiä normeja, jotka käytännössä vastaavat lakia. Tämän ei pitäisi olla perustuslain 80 §:n säännös huomioon ottaen mahdollista.

Muutoksenhakija voisi liikkumisvapautensa perusteella käydä koska tahansa missä vain järjestämässä mielenosoituksen, joka olisi niin laaja, että päätöksessä asetetut ehdot tulisivat sitä koskemaan. Sillä, millä paikkakunnalla hän asuu, ei ole tässä yhteydessä merkitystä.

Hallinto-oikeuden tulkinta johtaa tilanteeseen, jossa tarvittaisiin konkreettinen tilanne valitusoikeuden olemassaoloon, vaikka on epäiltävissä, että viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tavalla, jossa hallinto- ja lainsäädäntövalta ovat sekoittuneet. Ei voi olla oikeuden syvärakenteiden mukaista, ettei tällaista yleistä normia ja sen asettamista voisi kyseenalaistaa millään muutoksenhaulla.

Perustuslain 21 § turvaa viimekätisesti muutoksenhakuoikeuden viranomaisten päätöksiin, mikäli muuta tehokasta oikeussuojakeinoa ei ole. Tämän korkein hallinto-oikeus on todennut muun muassa ratkaisussaan KHO 2013:142.

Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa on turvattu oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon, kun kyse on ihmisoikeussopimuksessa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien loukkaamisesta. Ihmisoikeussopimuksen 11 artikla turvaa kokoontumisvapauden siten, ettei sille saa asettaa muita kuin lailla säädettyjä, välttämättömiä edellytyksiä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Lausuminen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. A:n oikeus valittaa aluehallintoviraston päätöksestä

Valituksenalainen päätös perustuu tartuntatautilain 58 §:n 1 momentissa aluehallintovirastolle annettuun nimenomaiseen toimivaltaan tehdä alueellaan päätös muun ohella yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä silloin, kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa.

Tartuntatautilain 58 §:n 1 momentissa tarkoitettuun aluehallintoviraston päätökseen saa lain 90 §:n 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96), nykyisin laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, säädetään.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin säännös on lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 29/2018 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tarkoitettu vastaamaan sisällöltään lain voimaan tullessa voimassa olleen hallintolainkäyttölain 6 §:ää.

Hallintolainkäyttölain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 217/1995 vp) lain 6 §:ää koskevien yksityiskohtaisisten perustelujen mukaan valitusoikeus olisi ensinnäkin sillä, johon päätös on kohdistettu. Valitusoikeus olisi siten sillä, jolle päätöksessä on nimenomaisesti asetettu jokin velvollisuus, rajoitus tai kielto tai jolta on evätty kokonaan tai osittain jokin oikeus tai etu. Toiseksi valitusoikeus olisi sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa mutta johon päätöstä ei ole muodollisesti kohdistettu. Valitusoikeutta ei voitaisi johtaa yksinomaan päätöksen välillisistä vaikutuksista. Välittömyyskriteerin soveltuvuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota kunkin asian laatuun ja asiassa ilmenevään oikeusturvan tarpeeseen.

Asiassa on selvää, että valituksenalaista päätöstä ei ole nimenomaisesti kohdistettu muutoksenhakijaan. Päätöksen ei myöskään voida katsoa vaikuttavan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa pelkästään sillä perusteella, että hänellä on perustuslain yleisesti suojaama oikeus liikkua vapaasti maassa ja järjestää kokoontumisia tai osallistua sellaisiin.

Muutoksenhakija ei ole osoittanut, että päätöksellä olisi millään muullakaan perusteella välittömiä vaikutuksia hänen oikeuksiinsa, velvollisuuksiinsa tai etuihinsa. Valitusoikeus ei synny pelkästään yleisen intressin kuten päätöksen laillisuuden selvittämisen tai yksinomaan subjektiivisesti koetun, hypoteettisen oikeussuojan tarpeen perusteella. Perustuslain 21 §:n 1 momentissa turvattu oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa tarkoitettu tehokkaan oikeussuojakeinon vaatimus eivät edellytä valitusoikeuden myöntämistä tällaisessa yhteydessä.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 81 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla tullut jättää A:n valitus tutkimatta.

2. Päätöksen täytäntöönpano

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Ari Wirén ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Kristina Björkvall.