KHO:2021:6
Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan Iranissa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. A:lle ei kuitenkaan ollut annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen perusteella.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että poikkeussäännöksenä poissulkemislauseketta on tulkittava suppeasti. Pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisen tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen poissulkemislausekkeessa tarkoitetun teon.
Esimerkiksi jäsenyys terroristiseksi luokitellussa järjestössä ei automaattisesti merkitse poissulkemista. Henkilökohtaista vastuuta poissulkemislausekkeessa tarkoitetusta teosta on arvioitava yksittäistapauksellisten tosiseikkojen perusteella ottaen huomioon poissulkemislausekkeen soveltamista koskeva näyttökynnys. Henkilökohtainen vastuu ei kuitenkaan edellytä, että henkilö olisi itse osallistunut terroritekoihin tai avustanut niiden suorittamisessa taikka yllyttänyt niihin, mikäli viranomainen on osoittanut henkilön olevan vastuussa osasta järjestön tarkasteluajanjaksona suorittamista teoista.
Näyttökynnyksen ylittyminen ei kuitenkaan edellytä, että voidaan osoittaa jokin tietty terroriteko, johon henkilö on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut. Perustellun epäilyn henkilön syyllistymisestä poissulkemislausekkeessa tarkoitettuun tekoon voi myös synnyttää esimerkiksi terroristiseksi luokitellun järjestön toiminnan ja päämäärien edistämisen kannalta olennainen propagandistinen tai aatteellinen toiminta tai henkilöiden värvääminen terroristiseen toimintaan.
A oli toiminut Kurdistanin työväenpuolueessa (PKK) ja sen alaisuudessa toimivissa järjestöissä useiden vuosien ajan. Voitiin pitää ilmeisenä, että hän oli ollut tietoinen PKK:n toimintatavoista ja näin ollen järjestön toimintaan liittyvistä terroristisiksi katsottavista teoista. Korkein hallinto-oikeus myös selvyyden vuoksi totesi, että terroritekojen luonteisia tekoja, joille on ominaista väkivalta siviiliväestöä kohtaan, on pidettävä poissulkemislausekkeessa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, vaikka niillä väitettäisiin olevan poliittinen tavoite.
A ei kuitenkaan ollut toiminut nyt kyseessä olevissa järjestöissä johto- tai muussa esimiesasemassa, eikä hänen asemaansa voitu myöskään muulla perusteella pitää erityisen merkittävänä. Hänen työskentelynsä oli painottunut järjestöstä tiedottamiseen, minkä sinänsä voitiin katsoa edistäneen järjestön toimintaa ja tavoitteita. Hänen ei kuitenkaan voitu yksin tiedottamisen ja käännöstyön perusteella arvioida olleen henkilökohtaisesti vastuussa PKK:n taistelijoiden tekemistä Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisista teoista. A:n henkilökohtaisen vastuun terrorismiteoista ei voitu katsoa syntyneen myöskään sillä perusteella, että hän oli välittänyt tietoa järjestöstä ja järjestöön liittymisestä. Tältä osin oli todettava jääneen spekulatiiviseksi, että henkilöitä olisi hänen toimintansa johdosta liittynyt järjestöön ja että tällaiset henkilöt olisivat myöhemmin syyllistyneet poissulkemislausekkeessa tarkoitettuihin tekoihin. Asiassa ei ollut myöskään esitetty, että A olisi yllyttänyt tai muullakaan tavoin osallistunut PKK:n tai Iranissa toimivan kurdijärjestön (PJAK) suorittamiin Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin. A:n asema ja tehtävät huomioon ottaen hänen ei voitu katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa suoritetuista terroriteoista.
Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Maahanmuuttoviraston valituksesta hallinto-oikeuden päätöstä, jolla Maahanmuuttoviraston päätös oli kumottu poissulkemislausekkeen osalta ja palautettu tältä osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 artiklan F kohta
Ulkomaalaislaki 87 §:n 2 momentti
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) johdanto-osan 4 ja 31 perustelukappaleet, 12 artiklan 2 ja 3 kohdat.
Ks. ja vrt. KHO 2021:5
Päätös, jota valitus koskee
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 21.1.2020 nro 20/0009/4
Asian aikaisempi käsittely
Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 29.3.2018 hylännyt A:n turvapaikkaa ja toissijaisen suojelun perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan hakemuksen, mutta on myöntänyt hänelle tilapäisen (B) oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n perusteella yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.
Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:lla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sisäinen pako ei tule sovellettavaksi. Hänelle ei ole kuitenkaan annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen perusteella.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt A:n (jäljempänä tässä valittaja) valituksen tutkimatta siltä osin kuin asiassa on vedottu hänen kääntymiseensä kristinuskoon. Hallinto-oikeus on hylännyt pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeus on kumonnut valituksenalaisen päätöksen poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja palauttanut asian tältä osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus on selostettuaan sovellettavat oikeusohjeet perustellut päätöstään seuraavasti:
Tutkimatta jättäminen
Asiassa on riidatonta, että valittajalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi poliittisen mielipiteensä johdosta. Kun valittajan on jo katsottu olevan kotimaassaan vainon vaarassa ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettu sisäinen pako ole hänen tapauksessaan mahdollinen, valittajalla ei ole oikeussuojan tarvetta asiassa siltä osin, kun hän on vedonnut kristinuskoon kääntymiseen. Valitus on tältä osin jätettävä tutkimatta.
Suullinen käsittely
Asian ratkaisuun nähden suullisen käsittelyn toimittaminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.
Valittajan kertomus
Valittaja on etniseltä taustaltaan kurdi, uskonnoltaan sunnimuslimi ja kotoisin Iranista X:n kaupungista.
Valittajan isä on tapettu valittajalle tuntemattomasta syystä, kun valittaja on ollut alle vuoden vanha. Myös valittajan setä on surmattu. Valittaja on 14-vuotiaana pakotettu avioliittoon kurdeja vastaan hallituksessa työskennelleen äitinsä serkun kanssa. Vuonna 1999 PKK:n pääsihteeri Abdullah Öcalan on pidätetty, ja Iranin kurdit ovat järjestäneet mielenosoituksen, jossa valittajan toinen setä on tapettu. Nämä tapahtumat ovat saaneet valittajan vuonna 1999 liittymään PKK-puolueeseen, kun PKK:n jäsenet ovat käyneet perheen naapurissa ja antaneet valittajalle tietoja liikkeestä. Valittaja on jättänyt miehensä ja lähtenyt sissien kanssa Irakiin.
Valittajaa on koulutettu sissiksi kolmen kuukauden ajan, jolloin hän on saanut aseellista taistelukoulutusta sekä ideologista koulutusta. Valittajan ryhmä on ollut enimmäkseen filosofinen, mutta on ollut myös ryhmiä, jotka ovat saaneet erikoiskoulutuksen. Valittaja ei ole saanut koulutusta operatiiviseen suunnitteluun. Valittaja on myös toiminut PKK:n PAJK-naisjärjestössä eli Kurdistanin naisten vapauspuolueessa. Valittaja on siirretty Kandil-vuorille, missä hän on työskennellyt kahden vuoden ajan julkaisuyksikössä, kirjoittanut artikkeleita ja toiminut kääntäjänä. Kirjoitukset ovat käsitelleet muun muassa naisten oikeuksia. Valittajan esimiehenä on toiminut erityisjäsenen arvon saanut B -niminen henkilö. Valittajaa on koulutettu tulevaisuutta varten, jotta häntä voitaisiin käyttää johtajaneuvostossa. Kuuden vuoden aikana valittaja ei ole osallistunut minkäänlaiseen yhteenottoon, eikä hän ole ampunut aseella ketään kohti. Valittaja on ollut 1,5 vuoden ajan aktiivina Suleimaniassa ja Bagdadissa, mistä hän on palannut Kandil-vuorille.
Iranissa on perustettu PJAK:n ryhmä, jonka yhdeksi naispuoliseksi johtajaksi valittajan on ollut tarkoitus myöhemmin alkaa. PJAK toimii samalla ideologialla kuin PKK, mutta ryhmä on perustettu Irania silmällä pitäen. PJAK:n hallinto on antanut valittajalle vuonna 2004 tai 2005 tehtäväksi mennä Iraniin viiden muun sissin kanssa jakamaan tietoa ihmisille ja lehdille ja näyttääkseen samalla oman toimintakykynsä, jotta hänelle voitaisiin antaa johtotehtäviä. Ryhmä on jäänyt kiinni Marivanin kaupungissa. Valittajaa on kidutettu, ja hänen on ollut pakko tunnustaa toiminta, koska heillä on ollut mukana sissivaatteita ja aseita. Kuuden kuukauden kuluttua valittaja on tuomittu viideksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen separatistiseen järjestöön liittymisestä, Iranin islamilaisen tasavallan vastapropagandasta ja ihmisten yllyttämisestä Iranin hallitusta vastaan. Valittajaa on myös syytetty terrorismista. Valittajan on täytynyt jatkaa häneltä vaadittuja ilmoittautumisia vankeustuomion jälkeenkin. Tiedustelupalvelun jäsen on myös raiskannut valittajan. Viranomaiset ovat vaatineet valittajaa avioitumaan todistaakseen, että hän on katkaissut yhteydet järjestöön. Valittaja on saanut tietää nykyisen puolisonsa aktiivisuudesta KDPI-puolueessa vasta avioiduttuaan tämän kanssa. Valittaja on paennut miehensä kanssa Iranista Irakiin Kurdistanin alueelle, missä myös valittaja on liittynyt KDPI:hin. Valittaja on lähtenyt miehensä kanssa Eurooppaan, koska Isis on ollut lähellä Erbiliä, ja Iranin viranomaiset ovat saaneet selville perheen olinpaikan. Valittaja on edelleen PKK:n kannattaja. Valittaja on todennut tietävänsä, että PKK:ta pidetään terroristisena järjestönä, vaikka valittaja itse ei pidä järjestöä sellaisena. Järjestössä on kuitenkin ongelmia. Valittaja ei ole ollut vuoden 2005 pidätyksen jälkeen aktiivinen PKK:ssa.
Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset
Asiassa on riidatonta, että valittajalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla poliittisen mielipiteensä johdosta. Asiassa on arvioitava, onko Maahanmuuttovirasto voinut jättää myöntämättä turvapaikan ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun poissulkemislausekkeen perusteella.
Valittaja ei ole riitauttanut Maahanmuuttoviraston päätöksessä esitettyä selvitystä PKK- ja PJAK-järjestöistä. Hallinto-oikeus viittaa tältä osin Maahanmuuttoviraston päätöksessä esitettyyn, jossa on muun ohella todettu, että PKK on historiansa aikana harjoittanut useaan otteeseen aseellista vastarintaa Turkin hallitusta vastaan. Muun muassa EU pitää PKK:ta terroristijärjestönä. PJAK on Iranissa toimiva kurdijärjestö, jota pidetään PKK:n Iranin haarana, vaikka järjestö itse kieltää viralliset yhteydet PKK:hon. PJAK:n aseellinen toiminta on aktivoitunut vuonna 2004, jolloin se on alkanut suorittaa Iranin hallituksen joukkojen vastaisia operaatioita. Iskuja on tehty pääasiassa Irakin rajan läheisyydessä, kuten esimerkiksi Marivanin kaupungissa, ja iskut ovat kiihtyneet vuonna 2005. Maahanmuuttovirasto on edelleen todennut, että PJAK:n poliittinen toiminta on pitkälti sitä, että järjestön jäsenet yrittävät tuoda puolueen agendaa esiin kansalaisjärjestötoiminnassa ja kokoontumisissa sekä jakavat tiedotteita ja järjestävät mielenosoituksia.
Hallinto-oikeus toteaa, että pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä poissulkemislausekkeiden soveltamisen näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisen tulee näyttää, että asiassa on perusteltua ja vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon. Poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti ja niiden soveltaminen edellyttää aina viranomaisen esittävän selvitystä poissulkemisperusteen soveltumisesta juuri kysymyksessä olevaan henkilöön. Pelkkä jäsenyys terrorismijärjestönä pidettävässä järjestössä ja edes tämän järjestön aseellisen taistelun aktiivinen tukeminen eivät automaattisesti muodosta vakavaa aihetta olettaa henkilön tehneen Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisen teon. Kussakin yksittäisessä tapauksessa tulee arvioida tiedossa olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa perusteltua aihetta epäillä, että asianomaisen suorittamat teot kuuluvat poissulkemislausekkeen soveltamisalaan.
Valittaja on osallistunut PKK:n ja PJAK:n toimintaan aktiivisesti useiden vuosien ajan. Hän on ilmaissut olleensa tietoinen PKK:n tekemistä oikeudenloukkauksista toteamalla tietävänsä järjestön ongelmista. Valittaja on työtehtävissään myös rekrytoinut ihmisiä sanottuihin järjestöihin, mikä on ollut omiaan mahdollistamaan järjestöjen toiminnan jatkumisen. Edellä todetut seikat tukevat Maahanmuuttoviraston johtopäätöstä siitä, että valittaja on tehnyt Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisen teon. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajan tehtävänkuvana Iranissa on ollut informaation jakamisen sijasta aseellinen sissitoiminta ja Iranin viranomaisia vastaan suunnatut kostoiskut. Maahanmuuttovirasto on perustellut näkemystään muun ohella PJAK:n valittajan toiminta-alueella lisääntyneillä iskuilla vuonna 2005 ja sillä, että valittaja esimies B on ollut yksi kurdijoukkojen aseellisen toiminnan komentajista. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on vedonnut siihen, että valittaja on joukkonsa kanssa pukeutunut sotilasasuihin ja he ovat kantaneet asetta. Hallinto-oikeus toteaa tältä osin, että valittaja on hänelle pidetyissä useissa turvapaikkapuhutteluissa sekä omin sanoin että lukuisiin hänelle esitettyihin täsmentäviin kysymyksiin vastaten johdonmukaisesti kertonut, ettei hän ole osallistunut PKK:n tai PJAK:n aseelliseen toimintaan. Maahanmuuttoviraston esittämät perusteet ovat niiden painavuudesta huolimatta kokonaisuudessaan spekulatiivisia. PJAK:lla on ollut Maahanmuuttoviraston esittämän maatiedon mukaan aseellisen toiminnan lisäksi poliittista toimintaa, mikä tukee valittajan kertomaa roolistaan järjestössä. Maahanmuuttoviraston esittämän näkemyksen tueksi ei ole muutoinkaan ilmennyt vakuuttavaa näyttöä.
Valittajan kertomusta toiminnastaan Iranissa ei siten voida pitää Maahanmuuttoviraston esittämillä perusteilla epäluotettavana.
Hallinto-oikeus toteaa, että valittajan toiminta järjestöissä on asiassa saadun selvityksen perusteella pääasiassa rajoittunut tiedottamiseen ja kääntämistyöhön. Asiassa ei ole väitettykään, että valittaja olisi rekrytoinut järjestöihin ihmisiä suorittamaan Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisia tekoja. Valittaja ei ole ollut ennen kiinni jäämistään järjestöissä esimiesasemassa tai muissa johtotehtävissä. Asiassa ei ole muutoinkaan tullut ilmi, että valittaja olisi henkilökohtaisesti vastuussa, tai että hän olisi yllyttänyt tai muulla tavoin osallistunut mihinkään PKK:n tai PJAK:n tekemään Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaiseen tekoon. Asiassa saatua selvitystä kokonaisuutena arvioitaessa asiassa ei ole näytetty, että olisi perusteltua aihetta epäillä valittajan tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja tekoja. Edellä mainituilla perusteilla Maahanmuuttoviraston päätös on kumottava poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja asia on palautettava tältä osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maarit Karjalainen ja Henri Matinolli, joka on myös esitellyt asian.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
1. A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Hän on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin se koskee valituksen tutkimatta jättämistä ja asia palautetaan tältä osin hallinto-oikeudelle tai Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
2. Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Maahanmuuttovirasto on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan. Toissijaisesti asia on palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
Maahanmuuttovirasto on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:
Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessä soveltanut väärin Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kohtaa, menettelydirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa sekä tätä tulkitsevaa unionin tuomioistuimen Lounani-ratkaisua keskittymällä yksinomaan A:n osallisuuteen terroritekoihin ja sivuuttamalla hänen muun toimintansa, joka voidaan myös katsoa Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiksi teoiksi. Poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko henkilö tietoisesti vaikuttanut tietyn terroriteon syntyyn tai ollut henkilökohtaisesti vastuussa sellaisesta. A on riidattomasti osallistunut PKK:n, PJAK:n ja PAJK:n toimintaan useiden vuosien ajan tietoisena näiden harjoittamista oikeudenloukkauksista ja tukenut ja edesauttanut näiden järjestöjen toimintaa omalla toiminnallaan. A on lisäksi rekrytoinut henkilöitä järjestöjen toimintaan. Vaikka asiassa ei ole esitetty, että A olisi nimenomaisesti tiennyt rekrytoimiensa henkilöiden osallistumisesta terroritekoihin, on hänen pitänyt vähintään tietää sellaisen mahdollisuuden olemassaolosta, eikä hän ole voinut vaikuttaa siihen, mihin tehtäviin hänen värväämänsä henkilöt on määrätty.
A ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. A:n valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua hänen valitukseensa.
2. Korkein hallinto-oikeus myöntää Maahanmuuttovirastolle valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
1. A:n valituslupahakemuksen hylkääminen
Ulkomaalaislain 196 §:n 4 momentin mukaan valituslupa voidaan myöntää, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos luvan myöntämiseen on muu erityisen painava syy.
Sen perusteella, mitä A on esittänyt ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole valitusluvan myöntämisen perustetta.
2. Maahanmuuttoviraston valituksen hylkääminen
2.1 Kysymyksenasettelu
Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:lla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi poliittisen mielipiteensä vuoksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut, että asiassa on perusteltua aihetta epäillä A:n myötävaikuttaneen Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin. Näin ollen hänelle ei ole annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteella. Hallinto-oikeus on kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen tältä osin.
Asiassa on otettava kantaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen soveltamisedellytyksiin tilanteessa, jossa on selvitetty, että turvapaikanhakija on osallistunut terroristijärjestön toimintaan.
2.2 Sovellettavat oikeusohjeet
Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968, jäljempänä pakolaissopimus tai Geneven yleissopimus) 1 artiklan F kohdan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:
a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen, tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;
b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;
c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.
Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen:
1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;
2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; tai
3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.
Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.
Direktiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleessa todetaan, että Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiset teot mainitaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa ja 1 ja 2 artiklassa, ja ne sisältyvät muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien terrorismintorjuntaan liittyvistä toimenpiteistä antamiin päätöslauselmiin, joiden mukaan sekä terroriteot, -menetelmät ja -käytännöt että terroritekojen tietoinen rahoittaminen, suunnittelu ja tekoihin yllyttäminen ovat Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisia tekoja.
Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:
a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;
b) tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena; tällä tarkoitetaan pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä. Erityisen raa'at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät;
c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti.
Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 2 kohdan säännöksiä sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen.
2.3 Oikeuskäytäntöä
2.3.1 Unionin tuomioistuin
2.3.1.1 Unionin tuomioistuimen tuomio 9.11.2010 yhdistetyissä asioissa B ja D (C–57/09 ja C–101/09)
Tuomiossa käsiteltiin direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan tulkintaa.
Henkilöt B ja D, joita asiat koskivat, olivat molemmat kertoneet osallistuneensa kapinallisina Turkin valtion vastaisiin toimiin. Tuomioistuin katsoi, että pelkkä jäsenyys terroristilistalla olevassa järjestössä ja tämän järjestön aseellisen taistelun aktiivinen tukeminen eivät automaattisesti muodosta vakavaa aihetta olettaa henkilön tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tai syyllistyneen Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaiseen tekoon. Se, onko vakavaa aihetta olettaa, että henkilö on tehnyt tällaisen rikoksen tai syyllistynyt tällaisiin tekoihin edellyttää täsmällisten tosiseikkojen yksittäistapauksellista arviointia sen määrittämiseksi, täyttävätkö kyseisen järjestön suorittamat teot asianomaisissa säännöksissä määritellyt kriteerit ja voidaanko yksilöllinen vastuu niiden suorittamisesta kohdistaa kyseiseen henkilöön, kun otetaan huomioon direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa edellytetty näyttökynnys. Henkilökohtaista vastuuta on arvioitava sekä objektiivisten että subjektiivisten kriteerien perusteella.
Tuomioistuin totesi, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen henkilölle, joka on kuulunut terrorimenetelmiä käyttävään järjestöön, edellyttää täsmällisten tosiseikkojen yksittäistapauksellista tutkimista, jonka perusteella voidaan arvioida, onko olemassa vakavaa aihetta olettaa, että tämä henkilö on kyseisen järjestön toiminnassa tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tai syyllistynyt YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin tai yllyttänyt tällaiseen rikokseen tai tällaisiin tekoihin tai osallistunut niihin muuten direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Jotta direktiivin 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa olevien poissulkemisperusteiden täyttymiseen voitaisiin vedota, kyseisen henkilön on mainitussa 2 kohdassa edellytetty näyttökynnys huomioon ottaen voitava katsoa olevan vastuussa osasta kyseisen järjestön sinä aikana suorittamia tekoja, jolloin hän oli sen jäsen.
Tuomioistuin totesi, että toimivaltaisen viranomaisen on erityisesti tutkittava kyseisen henkilön todellinen osuus kyseessä olevien tekojen toteuttamisessa, hänen asemansa järjestössä, järjestön toimia koskevan tietoisuuden taso, joka hänellä oli tai voidaan olettaa olleen, mahdollinen häneen kohdistunut painostus sekä muut seikat, joilla on voinut olla vaikutusta hänen käyttäytymiseensä. Viranomainen, joka tätä asiaa tutkiessaan havaitsee, että asianomainen henkilö on ollut johtavassa asemassa terrorimenetelmiä käyttävässä järjestössä, voi olettaa, että tämä henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa tämän järjestön merkityksellisenä aikana suorittamista teoista, mutta silti on välttämätöntä tutkia merkityksellisten olosuhteiden kokonaisuus ennen kuin voidaan tehdä päätös siitä, ettei mainitulle henkilölle myönnetä direktiivin 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella pakolaisasemaa.
2.3.1.2 Unionin tuomioistuimen tuomio 31.1.2017 asiassa Lounani
(C-573/14)
Tuomiossa käsiteltiin määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohdan tulkintaa.
Asiassa oli kyse Marokon kansalaisesta, joka oli Belgiassa tuomittu kuuden vuoden vankeusrangaistukseen osallistumisesta terroristiryhmään, Belgiassa toimivan solun toimintaa johtavana jäsenenä, osallistumisesta rikollisjärjestön toimintaan, väärennösten tekemisestä ja käytöstä sekä laittomasta oleskelusta. Tuomioistuimen ratkaistavana oleva pääkysymys liittyi siihen, onko direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että poissulkeminen edellyttää, että henkilö on tuomittu jostain terrorismirikoksesta, mihin tuomioistuin vastasi ei. Lisäksi tuomioistuimella oli vastattavana kysymys siitä, oliko osallistuminen terroristiryhmän tekoihin, josta Lounani oli tuomittu, määritelmädirektiivissä (12 art. 2 k. c alak. ja 3 k.) säädetty poissulkemisperuste, vaikka hän ei tehnyt, yrittänyt tehdä tai uhannut tehdä terroritekoa.
Tuomioistuin totesi, että pakolaisaseman myöntämättä jättämisen soveltaminen ei rajoitu terroritekojen tosiasiallisiin tekijöihin vaan se voi ulottua myös sellaisten henkilöiden värväämiseen, organisoitumiseen, kuljettamiseen tai varustamiseen, jotka matkustavat maahan, joka ei ole heidän asuinmaansa tai jonka kansalaisia he eivät ole, muun muassa tehdäkseen, suunnitellakseen tai valmistellakseen terroritekoja. Pakolaisaseman myöntämättä jättämistä sovelletaan myös henkilöihin, joiden osalta on vakavaa aihetta epäillä, että he ovat yllyttäneet Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin tai muulla tavoin osallistuneet niihin.
Tuomioistuin totesi, että määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa voidaan soveltaa vasta sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on arvioinut kussakin yksittäistapauksessa sen tiedossa olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa vakavaa aihetta epäillä, että asianomaisen, joka muuten täyttää pakolaisaseman saamisen edellytykset, suorittamat teot kuuluvat tämän poissulkemisperusteen soveltamisalaan.
Tuomioistuin katsoi, että määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 12 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että sellaiset teot, joilla osallistutaan terroristiryhmän toimintaan, kuten ne, joista Lounani on tuomittu, voivat olla pakolaisaseman myöntämättä jättämisen peruste, vaikka ei ole osoitettu, että kyseinen henkilö on tehnyt, yrittänyt tehdä tai uhannut tehdä terroriteon. Kun tarkastellaan tapauskohtaisesti tosiseikkoja, joiden nojalla voidaan arvioida, onko vakavaa aihetta epäillä, että henkilö on syyllistynyt YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin, yllyttänyt tällaisiin tekoihin tai muulla tavoin osallistunut niihin, sillä seikalla että jäsenvaltion tuomioistuimet ovat tuominneet tämän henkilön osallistumisesta terroristiryhmän toimintaan, on erityinen merkitys, samoin kuin sillä seikalla, että mainittu henkilö oli tämän ryhmän johtava jäsen, eikä ole välttämätöntä osoittaa, että tämä sama henkilö on itse yllyttänyt terroritekoihin tai osallistunut niihin.
2.3.2 Korkein hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus on arvioinut poissuljennan edellytyksiä useassa vuosikirjaratkaisussa:
2.3.2.1 KHO 2018:147
Hallinto-oikeus oli kumonnut A:ta koskeneen Maahanmuuttoviraston päätöksen poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus oli lausunut perusteluinaan muun ohella seuraavaa:
Vaikka A oli kertonut suorittaneensa asepalveluksen Syyrian armeijassa vuosina 2010–2012 Damaskoksessa ja Homsissa, oli hänen yksikkönsä rooli sekä hänen oma henkilökohtainen asemansa tässä yksikössä jäänyt jossain määrin epäselväksi. A oli myöntänyt ottaneensa kiinni mielenosoittajia ja etsintäkuulutettuja, mutta kiistänyt osallistuneensa Homsin pommittamiseen tai edes nähneensä sellaista tapahtuneen. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n ei voitu katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa kiinniotettujen henkilöiden myöhemmästä mahdollisesta kidutuksesta, kun erityisesti otettiin huomioon A:n asema armeijan organisaatiossa asevelvollisuutta suorittavana henkilönä.
Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut pelkästään sen seikan perusteella, että A oli suorittanut asepalvelusta Homsissa samaan aikaan, kun siellä oli raportoitu siviiliväestöön kohdistuvaa pommittamista, arvioida olevan perusteltua aihetta epäillä A:n syyllistyneen sotarikoksiin. A oli myös kiistänyt osallisuutensa tällaiseen toimintaan. Maahanmuuttovirasto ei ollut pystynyt osoittamaan, että juuri A:n yksikkö ja A tässä yksikössä olisi osallistunut pommituksiin. Hallinto-oikeus antoi tässä arviossaan painoarvoa UNHCR:n kannanotolle poissulkemislausekkeen suppean tulkinnan periaatteesta.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Maahanmuuttoviraston valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä.
2.3.2.2 KHO 2016:181
Korkein hallinto-oikeus totesi A:ta koskeneessa päätöksessään, että pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisten tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon. Poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti ja niiden soveltaminen edellyttää aina viranomaisen esittävän selvitystä poissulkemisperusteen soveltumisesta juuri kysymyksessä olevaan henkilöön. Viranomaisen näkemys sen epätodennäköisyydestä, että A ei hänen asemaansa ja tiedustelupalvelussa yksitoista vuotta kestäneeseen toimintaansa nähden olisi syyllistynyt poissulkemislausekkeen alaisiin tekoihin, ei ollut riittävää lausekkeen soveltamiseksi etenkin ottaen huomioon, että A:n oli asiassa ilmenneen selvityksen perusteella katsottava olleen verraten alhaisessa asemassa Irakia hallinneen Baath-puolueen hierarkiassa samoin kuin sotilastiedusteluorganisaatioissa. A oli kiistänyt tehneensä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1, 2 tai 3 kohdassa mainittuja tekoja, eikä Maahanmuuttovirasto ollut näyttänyt, että olisi perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen jonkun mainituissa kohdissa tarkoitetun teon. Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi perusteltua aihetta epäillä A:n syyllistyneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen 1 F artiklassa tarkoitettuihin tekoihin. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
2.3.2.3 KHO 2014:131
Korkein hallinto-oikeus katsoi A:ta koskeneessa päätöksessään, että asiassa oli perusteltua aihetta epäillä A:n tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. A oli vuosikymmenien ajan toiminut virkamiehenä ja ilmiantajana turvallisuuspalvelussa, joka maatiedon mukaan oli syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. A oli myös kertonut osallistuneensa komentajana tai komentajan sijaisena terroristijärjestöissä koulutettuna iskuihin ihmisiä vastaan.
2.3.2.4 KHO 2008:21
Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan osalta, että sitä on poikkeussäännöksenä tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of the doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.
2.4 Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita
2.4.1 UNHCR:n käsikirja Pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista, tammikuu 1993, uudelleen julkaistu 2011
UNHCR:n käsikirjan mukaan poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle.
Käsikirjassa todetaan törkeän ei-poliittisen rikoksen osalta muun ohella, että tämän poissulkemislausekkeen tarkoituksena on suojella vastaanottavan valtion yhteiskuntaa siltä, että maahan hyväksyttäisiin pakolainen, joka on tehnyt vakavan tavanomaisen rikoksen. Sen tarkoituksena on myös taata oikeudenmukainen kohtelu sellaiselle pakolaiselle, joka on tehnyt vähäisemmän tavanomaisen rikoksen (tai rikoksia) tai rikoksen, joka on luonteeltaan poliittinen. (kohta 151) Tätä poissulkemislauseketta sovellettaessa on välttämätöntä verrata toisiinsa hakijan tekemäksi oletetun rikoksen luonnetta ja pelätyn vainon astetta. Jos henkilöllä on perusteltua aihetta pelätä erittäin vakavaa vainoa, esimerkiksi vainoa, joka vaarantaa hänen henkensä tai vapautensa, rikoksen on oltava erittäin vakava, jotta poissulkemislauseketta voitaisiin soveltaa häneen. Jos pelätty vaino on vähemmän vakava, on otettava huomioon oletetun rikoksen tai rikosten luonne, jotta voitaisiin selvittää, pakeneeko hakija todellisuudessa oikeutta, vai onko hänen rikollisuutensa sen luonteista, että sillä on enemmän merkitystä kuin bona fide -pakolaisuudella. (kohta 156)
Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisten tekojen osalta todetaan muun ohella, että YK:n tarkoitusperät ja periaatteet sisältyvät Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdantoon sekä sen l ja 2 artiklaan. Näissä artikloissa on lueteltu ne perustavanlaatuiset periaatteet, joiden tulisi ohjata YK:n jäsenten käyttäytymistä heidän keskinäisissä suhteissaan ja kansainvälisen yhteisön piirissä. Tämän perusteella voitaneen päätellä, että ollakseen syyllistynyt näiden periaatteiden vastaiseen tekoon, yksilön on pitänyt olla asemassa, jossa hän on käyttänyt valtaa ja vaikuttanut siihen, että valtio on loukannut näitä periaatteita. Tämän lausekkeen soveltamisesta ei ole juurikaan ennakkotapauksia, ja sen yleisluonteisuudesta johtuen sitä on sovellettava varoen. (kohta 163)
2.4.2 Guidelines on International Protection: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees)
UNHCR:n poissulkemislausekkeita koskevassa tulkintaohjeessa todetaan muun ohella, että törkeitä muita kuin poliittisia rikoksia koskevaan poissulkemislausekkeeseen eivät kuulu vähäiset rikokset. Arvioitaessa teon vakavuutta on huomiota kiinnitettävä teon luonteeseen, todelliseen aiheutettuun vahinkoon, rikokseen syytteeseenpanossa käytettyyn menettelyyn, rangaistuksen luonteeseen sekä siihen, pidetäänkö tekoa useimmilla oikeudenkäyttöalueilla vakavana rikoksena. Näin ollen esimerkiksi murha, raiskaus ja aseellinen ryöstö luokiteltaisiin epäilemättä vakaviksi rikoksiksi.
Vakavaa rikosta olisi pidettävä ei-poliittisena, kun muut motiivit kuten henkilökohtaiset syyt tai hyöty ovat määräävänä motiivina rikokselle. Arvioitaessa teon poliittista luonnetta voidaan huomioida rikoksen vaikuttimet, konteksti, tekotapa ja suhteellisuus tavoiteltuun päämäärään nähden. Törkeät väkivallanteot, kuten rikokset, jotka yleisesti pidetään luonteeltaan terroristisina, voidaan lähes varmasti pitää täysin suhteettomina poliittiseen tavoitteeseen nähden.
Ottaen huomioon YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden yleisyys, 1 artiklan F kohdan c alakohdan mukaista poissulkemislauseketta olisi tulkittava suppeasti. Artikla tulee sovellettavaksi vain äärimmäisissä olosuhteissa toimintaan, joka hyökkää kansainvälisen rinnakkaiselon perustaan. Tällaisella toiminnalla on oltava kansainvälinen ulottuvuus. Rikokset, jotka voivat vaikuttaa kansainväliseen rauhaan, turvallisuuteen ja valtioidenvälisiin suhteisiin sekä vakavat ja jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset kuuluvat tähän kategoriaan.
Jotta poissulkeminen olisi perusteltua, henkilökohtaista vastuuta on voitava osoittaa suhteessa 1 artiklan F kohdassa tarkoitettuun rikokseen. Yleensä henkilökohtainen vastuu syntyy siitä, että henkilö tekee tai merkittävällä tavalla myötävaikuttaa rikolliseen tekoon, tietoisena tekonsa tai laiminlyöntinsä merkityksestä lopputuloksen kannalta. Henkilön ei tarvitse henkilökohtaisesti osallistua rikollisiin tekoihin, vaan riittävää on niiden alulle paneminen, avustaminen, yllyttäminen ja osallistuminen yhteiseen rikolliseen hankkeeseen.
Vapaaehtoinen jäsenyys joissakin erityisen väkivaltaisissa järjestöissä voi synnyttää olettaman henkilökohtaisesta vastuusta. Tällaisen oletetun vastuun yhteydessä on kuitenkin huomioitava järjestön todellinen toiminta, ryhmän organisaatiorakenne, henkilön asema järjestössä ja hänen mahdollisuutensa vaikuttaa järjestön toimintaan sekä ryhmän mahdollinen hajanaisuus.
Puheena olevan poissulkemislausekkeen tarkoituksena on suojella vastaanottavan valtion yhteiskuntaa siltä, että maahan hyväksyttäisiin pakolainen, joka on tehnyt vakavan tavanomaisen rikoksen. Tällöin muut motiivit kuten henkilökohtaiset syyt tai hyöty ovat määräävänä motiivina tietylle rikokselle. Tulkintaohjeiden mukaan törkeänä ei-poliittisena rikoksena on pidettävä muun muassa murhaa. Jotta poissuljenta olisi oikeutettua, tulee henkilön olla henkilökohtaisessa vastuussa rikoksesta. Yleisesti henkilökohtainen vastuu on seurausta siitä, mitä henkilö on itse tehnyt tai siitä, että hän on konkreettisesti ollut avustamassa rikolliseen tekoon tietoisena siitä, että hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä edesauttaisi rikollisen toiminnan täytäntöönpanemista. Siten yllyttäminen, avunanto sekä osallistuminen rikoskumppanina voivat olla riittäviä poissuljentaan. Rikosoikeudellista vastuuta harkittaessa otetaan yleensä huomioon puolustukseksi esitetyt näkökohdat.
2.5 Asiassa saatu selvitys A:n toiminnasta PKK:ssa, PJAK:ssa ja PAJK:ssa
A on liittynyt Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK) vuonna 1999, kun puolueen jäseniä oli käynyt perheen naapurissa ja antanut hänelle tietoa liikkeestä. A on jättänyt miehensä, jonka kanssa hänet oli 14-vuotiaana pakotettu naimisiin, ja lähtenyt sissien mukana Irakiin.
A on saanut kolmen kuukauden kestäneen koulutuksen, johon on sisältynyt niin aseellista kuin aatteellista koulutusta. Hän on myös toiminut PKK:n PAJK-naisjärjestössä eli Kurdistanin naisten vapauspuolueessa. A on siirretty Kandil-vuorille, missä hän on työskennellyt kahden vuoden ajan julkaisuyksikössä, kirjoittanut artikkeleita ja toiminut kääntäjänä. Kirjoitukset ovat käsitelleet muun muassa naisten oikeuksia. A on koulutettu tulevaisuutta ajatellen, jotta häntä voitaisiin käyttää johtajaneuvostossa. A ei ole osallistunut aseelliseen taisteluun eikä ole ampunut aseella ketään kohti. Noin kaksi vuotta ennen kiinnijäämistään A sai tehtäväksi toimia tiedonantajana ja aktivoijana kansan keskuudessa. Hän antoi ihmisille tietoa järjestöstä ja ohjasi asiasta kiinnostuneet eteenpäin. A toimi ensin Irakissa, kunnes hänet lähetettiin Iraniin.
Iranissa on perustettu kurdijärjestö (PJAK), jonka yhdeksi naispuoliseksi johtajaksi A:n on ollut tarkoitus myöhemmin ryhtyä. A:lle on vuonna 2004 tai 2005 annettu tehtäväksi mennä Iraniin viiden muun sissin kanssa jakamaan tietoa ihmisille ja lehdistölle sekä samalla osoittaa omaa toimintakykyään, jotta hänelle voitaisiin antaa johtotehtäviä. A on pidätetty ja hänet on tuomittu viiden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A:n on täytynyt mennä viikoittain ilmoittautumaan tiedustelupalvelun toimistoon. Ilmoittautumisvelvollisuus on jatkunut myös vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeen. A on solminut avioliiton ja myöhemmin paennut Iranista Irakiin miehensä poliittisen toiminnan vuoksi.
2.6 Oikeudellinen arviointi
2.6.1 Arvioinnin lähtökohtia
Poikkeussäännöksenä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momenttia eli poissulkemislauseketta on tulkittava suppeasti. Pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisen tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon.
Poissulkeminen edellyttää, että henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa poissulkemislausekkeessa tarkoitetusta teosta. Henkilökohtainen vastuu seuraa niistä teoista, joihin henkilö on konkreettisesti osallistunut. Henkilökohtainen vastuu voi myös syntyä avustamisesta tai yllyttämisestä tällaiseen tekoon, kun toiminta tai laiminlyönti on tehty tietoisena siitä, että se edesauttaa poissulkemislausekkeessa tarkoitetun toiminnan täytäntöönpanemista. Siten tekoihin osallistumisen lisäksi myös avunanto, laiminlyönti ja yllyttäminen voivat olla riittäviä poissulkemiseen.
Unionin tuomioistuimen edellä mainitussa oikeuskäytännössä on katsottu, että terroristiseksi luokiteltu järjestö voi syyllistyä Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastasiin toimiin. Myös UNHCR on katsonut, että kyseistä poissulkemislauseketta voidaan soveltaa paitsi valtion tai valtionkaltaisten toimijoiden johdossa oleviin henkilöihin myös terroristitekoihin syyllistyneiden järjestöjen johtohenkilöihin (UNHCR Statement on Article 1F of the 1951 Convention, heinäkuu 2009).
Terroritekojen luonteisia tekoja, joille on ominaista väkivalta siviiliväestöä kohtaan, on pidettävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, vaikka niillä väitettäisiin olevan poliittinen tavoite.
Jäsenyys terroristiseksi luokitellussa järjestössä ei automaattisesti oikeuta poissuljentaan, vaan henkilökohtaista vastuuta on arvioitava yksittäistapauksellisten tosiseikkojen perusteella ottaen huomioon poissulkemislausekkeen soveltamista koskeva näyttökynnys. Vaikka henkilökohtainen vastuu ei edellytä, että henkilö olisi itse konkreettisesti osallistunut terroritekoihin tai avustanut niiden suorittamista taikka yllyttänyt niihin, viranomaisen on näyttökynnys huomioon ottaen voitava osoittaa henkilön olevan vastuussa osasta järjestön merkityksellisenä aikana suorittamista teoista.
Näyttökynnyksen ylittyminen ei kuitenkaan edellytä, että voidaan osoittaa jokin tietty terroriteko, johon henkilö on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut. Perustellun epäilyn henkilön syyllistymisestä poissulkemislausekkeessa tarkoitettuun tekoon voi myös synnyttää esimerkiksi terroristiseksi luokitellun järjestön toiminnan ja päämäärien edistämisen kannalta olennainen propagandistinen tai aatteellinen toiminta tai henkilöiden värvääminen terroristiseen toimintaan.
2.6.2 PKK:n, PAJK:n ja PJAK:n toiminnasta
Euroopan unioni on määritellyt Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) terroristijärjestöksi. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän maatiedon perusteella voidaan pitää selvitettynä, että PKK on syyllistynyt lukuisiin terroristiseksi luokiteltaviin tekoihin sen aloitettua taistelun Turkin valtiota vastaan vuonna 1984. Se seikka, että PKK on sisällytetty Euroopan unionin neuvoston luetteloon terroristijärjestöistä vuodesta 2002 lähtien, viimeisin neuvoston kyseistä luetteloa koskeva päätös ollessa päivätty 13.1.2020, osoittaa osaltaan, että järjestön syyllistyminen terroristiseksi luokiteltaviin tekoihin ei rajoitu 1980- ja 90-luvuille.
PJAK:ia pidetään PKK:n Iranin haarana. PJAK ei järjestönä esiinny Euroopan unionin neuvoston terroristijärjestöjen luettelossa.
Marylandin yliopiston ylläpitämästä Global Terrorism Database -nimisestä tietokannasta (
Edellä mainitusta tietokannasta ilmenevien tietojen mukaan PJAK ei suorittanut terroristisiksi luokiteltuja tekoja ajanjaksolla 1999–2005. Tietokanta ei sisällä tietoa PAJK:sta.
Maatiedon mukaan myös konfliktin toinen osapuoli Turkin valtio on syyllistynyt vakaviin siviiliväestöön sekä epäiltyihin PKK:n jäseniin ja kannattajiin kohdistuviin oikeudenloukkauksiin. Arvioitaessa poissuljennan edellytysten täyttymistä ei kuitenkaan ole kysymys PKK:n tavoiteltujen päämäärien mahdollisesta oikeutuksesta, vaan järjestön päämääriensä saavuttamiseksi käyttämistä keinoista.
2.6.3 Johtopäätökset
Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmeneviä A:n toimintaan liittyviä tosiseikkoja on pidettävä selvitettyinä. Asiassa on edellä mainituin tavoin myös pidettävä selvitettynä, että PKK on syyllistynyt terrorismitoimiin tarkasteluajanjaksona 1999–2005. Näitä tekoja voidaan pitää YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisina tekoina. Edelleen voidaan pitää selvitettynä, että PJAK on PKK:n Iranissa toimiva haara ja siten PKK:n alaisuudessa toimiva järjestö. Asiassa on siten arvioitava A:n henkilökohtaista vastuuta suhteessa kyseisiin tekoihin. Tällöin tulee unionin tuomioistuimen tuomiosta yhdistetyissä asioissa B ja D (C–57/09 ja C–101/09) ilmenevällä tavalla ottaa huomioon A:n todellinen osuus nyt kyseessä olevien järjestöjen suorittamien tekojen toteuttamisessa, hänen asemansa järjestöissä, järjestöjen toimia koskevan tietoisuuden taso, joka hänellä oli tai voidaan olettaa olleen, mahdollinen häneen kohdistunut painostus sekä muut seikat, joilla on voinut olla vaikutusta hänen käyttäytymiseensä.
A on liittynyt PKK:hon vapaaehtoisesti ja toiminut siinä ja sen alaisuudessa toimivissa järjestöissä pitkäaikaisesti. Hän on saanut lyhyen sissikoulutuksen, mutta ei ole koskaan toiminut taistelutehtävissä. Hän on Irakin Kandilissa työskennellyt kahden vuoden ajan julkaisuyksikössä, jossa hän on muun ohella kirjoittanut artikkeleita ja toiminut kääntäjänä. Hän on lisäksi välittänyt kansan keskuudessa tietoa järjestöstä ja järjestöön liittymisestä. Hänen on ollut tarkoitus tulla Iranissa perustetun PJAK-järjestön yhdeksi naispuoliseksi johtajaksi. Hänet on yhdessä pienen ryhmän kanssa lähetetty Iranin puolelle, tarkoituksena jakaa tietoa järjestöstä ihmisille. Hänet on kuitenkin pidätetty ja tuomittu viiden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, minkä seurauksena hänen aktiivinen toimintansa PKK:ssa ja PJAK:ssa on päättynyt.
A on toiminut PKK:n ja sen alaisuudessa toimivissa järjestöissä useiden vuosien ajan. Voidaan pitää ilmeisenä, että hän on ollut tietoinen PKK:n toimintatavoista ja näin ollen järjestön toimintaan liittyvistä terroristisiksi katsottavista teoista. Hän ei kuitenkaan ole toiminut nyt kyseessä olevissa järjestöissä johto- tai muussa esimiesasemassa, eikä hänen asemaansa voida myöskään muulla perusteella pitää erityisen merkittävänä. Hänen työskentelynsä on painottunut järjestöstä tiedottamiseen, minkä sinänsä voidaan katsoa edistäneen järjestön toimintaa ja tavoitteita. Hänen ei kuitenkaan voida yksin tiedottamisen ja käännöstyön perusteella arvioida olevan henkilökohtaisesti vastuussa PKK:n taistelijoiden tekemistä Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisista teoista. Henkilökohtainen vastuu terrorismiteoista ei voida katsoa syntyneen myöskään sillä perusteella, että hän on välittänyt tietoa järjestöstä ja järjestöön liittymisestä. Tältä osin on todettava jääneen spekulatiiviseksi, että henkilöitä olisi hänen toimintansa johdosta liittynyt järjestöön ja että tällaiset henkilöt olisivat myöhemmin syyllistyneet poissulkemislausekkeessa tarkoitettuihin tekoihin. Asiassa ei ole myöskään esitetty, että hän olisi yllyttänyt tai muullakaan tavoin osallistunut PKK:n tai PJAK:n suorittamiin Yhdistyneiden kansakuntien vastaisiin tekoihin. A:n asema ja tehtävät huomioon ottaen hänen ei voida katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa suoritetuista terroriteoista.
Kun otetaan huomioon edellä mainitut poissulkemislausekkeen soveltamista ohjaavat tulkintaperiaatteet sekä A:n asema ja tehtävät järjestössä, ei ole ilmennyt perusteltua aihetta epäillä hänen syyllistyneen myötävaikuttamisen perusteella PKK:n tekemiin Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.
Edellä mainituilla perusteilla asiassa ei ole ollut edellytyksiä soveltaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 3 kohtaa. Näin ollen hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Esittelijä Jenny Rebold.