KHO:2021:160

Unionin kansalainen A oli Suomessa oleskellessaan syyllistynyt maaliskuussa 2018 kahteen varkauteen, joista hänet oli tuomittu neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Varkaudet olivat kohdistuneet kahteen tyhjillään olleeseen asuinrakennukseen, joista toinen oli ollut vapaa-ajan käytössä.

Maahanmuuttovirasto oli vuonna 2019 tekemällään päätöksellä päättänyt käännyttää A:n kotimaahansa sekä määrännyt hänelle kahden vuoden Suomea koskevan maahantulokiellon. Maahanmuuttovirasto oli katsonut A:n käyttäytymisen muodostavan ulkomaalaislain 156 §:ssa tarkoitetun välittömän uhan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvioitaessa unionin kansalaisen käännyttämistä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumisen perusteella on otettava huomioon, että kysymyksessä on poikkeus unionin kansalaisen vapaan liikkuvuuden perusperiaatteesta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällaista poikkeusta on tulkittava suppeasti.

A:n syyksi luetut kaksi omaisuusrikosta olivat kohdistuneet asuinrakennuksiin ja ne oli tehty varsin lyhyen ajan sisällä. Rikosten voitiin katsoa ilmentävän tekijän piittaamattomuutta toisten omaisuudesta, kotirauhasta ja lain noudattamisesta. A:n rikokset olivat siten kohdistuneet ulkomaalaislain 156 §:ssä tarkoitettuihin yhteiskunnan olennaisiin etuihin.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tuomioistuimen on asiaa ratkaistessaan otettava arvioinnissaan kuitenkin huomioon myös se, onko unionin kansalaisen käyttäytymisen yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle mahdollisesti aiheuttama uhka poistunut tai pienentynyt huomattavasti viranomaisen käännyttämispäätöksen jälkeen.

A:n syyksi luetuista rikoksista oli asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä kulunut jo noin kolme vuotta, eikä A:n ollut esitetty syyllistyneen tuona aikana uusiin rikoksiin. A oli esittänyt selvitystä työllistymisestään ja hänen elämäntilanteensa Suomessa vaikutti vakiintuneen. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon rikosten laatu sekä unionin oikeuden tulkintavaikutus, A:n käyttäytymisen ei asiaa kokonaisuutena arvioiden voitu katsoa muodostava ulkomaalaislain 156 §:ssä tarkoitettua yhteiskunnan olennaiseen etuun vaikuttavaa todellista, välitöntä ja riittävän vakavaa uhkaa.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin.

Ulkomaalaislaki 146 §, 156 §, 167 § 1 momentti 1 kohta, 170 § 1 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 27 artikla

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Vaasan hallinto-oikeus 12.11.2020 nro 62/2020

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 28.5.2019 päättänyt käännyttää muutoksenhakijan kotimaahansa Viroon ja määrännyt hänelle kahden vuoden Suomea koskevan maahantulokiellon siitä lukien, kun hän poistuu Suomesta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan sovelletut oikeusohjeet ja asiassa saatua selvitystä perustellut päätöstään muutoin seuraavasti:

A on syyllistynyt kahteen varkauteen lyhyen ajan sisällä, joista hänet on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A:n voidaan siten katsoa olevan ulkomaalaislain 156 §:ssä tarkoitettu välitön uhka yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

A:lla on esitetyn selvityksen mukaan perhesiteitä sekä Viroon että Suomeen. Hänen kulttuuristen siteidensä on, Suomessa oleskelun lyhyt aika huomioon ottaen, katsottava painottuvan Viroon. Hänellä ei ole esitetty olevan merkittäviä sosiaalisia siteitä Suomessa.

Kun otetaan huomioon edellä lausutut seikat ja asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että käännyttämisen puolesta puhuvat seikat ovat kokonaisharkinnassa sitä vastaan olevia seikkoja painavampia ja että A on voitu käännyttää kotimaahansa Viroon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tai ulkomaalaislain 147 §:n sitä estämättä.

Näin ollen Maahanmuuttovirasto on voinut käännyttää A:n käännytettäväksi Viroon ja määrätä hänelle kahden vuoden maahantulokiellon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 146 §, 147 §, 156 §, 167 § 1 momentti 1 kohta, 170 § 1 momentti

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 21 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Mäki ja Petri Forma. Esittelijä Ville-Sakari Ervasti.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa saada valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksenhakija on vaatinut, että päätös käännyttämisestä ja maahantulokiellon määräämisestä kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastoon uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on vakavaa väkivaltaa käyttäen pakotettu niihin tekoihin, jotka on luettu hänen syykseen ja joihin käännyttämistä koskeva päätös perustuu. Muutoksenhakijan maahantulon estämisen tulisi perustua yksinomaan sellaiseen muutoksenhakijan omaan käyttäytymiseen, joka muodostaa välittömän ja riittävän vakavan uhan, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Muutoksenhakijan ei voida katsoa muodostavan tällaista uhkaa.

Muutoksenhakija on lisäksi solminut 7.6.2020 toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen valituskirjelmästä tarkemmin ilmenevän yhtiön kanssa. Kaksi muutoksenhakijan veljeä, joista toisella on perhe, oleskelevat myös Suomessa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa se on todennut muun ohella seuraavaa:

Käräjäoikeus on lukenut varkausrikokset muutoksenhakijan syyksi syytekohdissa esitettyjen teonkuvausten mukaisesti. Tuomiosta ei käy ilmi, että käräjäoikeus olisi katsonut muutoksenhakijan toimineen toisen tekijän pakottamana. Muutoksenhakijalle määrätty rangaistus on tuomion perustelujen mukaan ollut yleisen rangaistuskäytännön mukainen. Käräjäoikeuden tuomiosta ei käy ilmi, että muutoksenhakijan syyksi luettujen varkausrikosten ja häneen kohdistetun törkeän pahoinpitelyn ja vapaudenriiston välillä olisi ollut välitön yhteys.

Muutoksenhakijalla on ollut käännyttämispäätöstä tehtäessä osa-aikainen työsuhde, joka oli tuolloin kestänyt alle kuukauden. Tätä ennen muutoksenhakija oli ilmoittanut olevansa työtön. Muutoksenhakijan kaksi veljeä asuvat Suomessa. Muutoksenhakija ei ole tuonut ilmi, että hänellä olisi Suomessa ulkomaalaislaissa tarkoitettuja perheenjäseniä. Toinen muutoksenhakijan syyksi luetuista varkausrikoksista on kohdistunut asumattomana olleeseen omakotitaloon ja toinen vapaa-ajan asuntoon. Vaikka asunnoissa ei ole tekohetkellä ollut asukkaita, kyseisen kaltaiset teot ovat omiaan loukkaamaan asuntojen omistajien yksityisyyttä ja heikentämään yleisemminkin turvallisuudentunnetta yhteiskunnassa.

Käännyttämisperusteita on pidettävä painavampina kuin käännyttämistä vastaan puhuvia seikkoja. Kahden vuoden maahantulokieltoa ei ole pidettävä kohtuuttomana. Muutoksenhakijan valitusvaiheessa esittämä selvitys uudesta työsuhteesta ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen. Vastaselityksessä on muun ohella todettu, että muutoksenhakijan syyksi luetut rikokset on tehty hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa muutoksenhakijalla ei käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua tekoihin. Rikoksista on nyt kulunut lähes kolme vuotta. Muutoksenhakijalla on nyt vakituinen työpaikka ja vuokra-asunto Suomessa. Myös kaksi hänen veljeään asuu Suomessa. Ei ole olemassa mitään vaaraa tai pelkoa siitä, että muutoksenhakija enää syyllistyisi Suomessa mihinkään rikolliseen tekoon.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 14.1.2021 taltionumero H38/2021 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antamallaan toisella päätöksellä (asia 22119/2020) ratkaissut muutoksenhakijan unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintiä koskevasta päätöksestä tehdyn valituslupahakemuksen ja valituksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää muutoksenhakijalle valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan.

Perustelut

1. Sovellettavat oikeusohjeet

1.1. Unionin oikeus

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2004/38/EY) 27 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei tämän luvun säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltiot voivat rajoittaa unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsentensä, näiden kansalaisuudesta riippumatta, vapaata liikkuvuutta ja oleskelua yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Näihin perusteisiin ei saa vedota taloudellisista syistä.

Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan yleisen järjestyksen tai yleiseen turvallisuuden vuoksi toteutettujen toimenpiteiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ja niiden on perustuttava yksinomaan asianomaisen henkilön omaan käyttäytymiseen. Aiemmat rikostuomiot eivät yksin saa olla perusteena tällaisten toimenpiteiden toteuttamiselle. Asianomaisen yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

1.2. Ulkomaalaislaki esitöineen

Ulkomaalaislain 167 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan käännyttää, jos hänen oleskeluoikeuttaan ei ole rekisteröity tai hänelle ei ole myönnetty oleskelukorttia sekä jos hän ei täytä 155, 156 tai 156 a §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä.

Ulkomaalaislain 156 §:n mukaan unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksenä on, että heidän ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta. Maahantulon estämisen ja maasta poistamisen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi tulee perustua yksinomaan yksilön omaan käyttäytymiseen, eikä perusteena voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita. Yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

Hallituksen esityksessä edustuskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 205/2006 vp) todetaan lakiehdotuksen 156 §:n 2 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaa voimassa olevan lain säännöstä. Pykälän loppuun ehdotetaan otettavaksi uusi säännös, jolla täsmennetään lain soveltamista siten kuin direktiivin 27 artiklan 2 kohdan toisessa kappaleessa on säädetty. Yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä. Kyse on sen määrittelemisestä, mille tasolle yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vaarantamisen uhka unionin kansalaisilla asetetaan.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut (asia 30/77, Bouchereau), että vaikka kansallinen viranomainen on oikeutettu asettamaan tiettyjä rajoituksia sellaisten henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle, joihin sovelletaan yhteisön oikeutta, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta, sen lisäksi, että kyseessä on kaiken lain rikkomisen tapaan yhteiskuntajärjestyksen häiritseminen.

Perustuslaki turvaa jokaiselle perusoikeudet. Ihmisillä on oikeus muun muassa henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Myös yksityiselämä ja omaisuus on perustuslain nojalla turvattu. Ulkomaalaisen maahantulon estäminen tai maasta poistaminen voi useissa tapauksissa tarkoittaa myös yksilön kannalta tärkeän perusoikeuden toteutumista muun muassa silloin, kun puhutaan toistuvasta törkeästä rikollisuudesta. Henkilökohtainen turvallisuus sekä yksityiselämän ja omaisuuden suoja edellyttää viihtyisää ja turvallista elinympäristöä. Esimerkiksi toistuvasti törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maasta karkottamisella on suora vaikutus asiaan.”

Ulkomaalaislain 170 §:n 1 momentin mukaan, jos unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä maasta poistaminen perustuu siihen, että hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansanterveyttä, hänelle voidaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto.

Ulkomaalaislain 146 §:n mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos pääsyn epääminen, käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Harkittaessa maahantulokiellon määräämistä ulkomaalaiselle, jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta tai hylätty, huomiota voidaan kiinnittää myös hakemuksen tutkimatta jättämisen tai hylkäämisen perusteena olleisiin seikkoihin sekä siihen, onko ulkomaalainen omalla toiminnallaan pyrkinyt olennaisesti vaikeuttamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä.

2. Oikeuskäytäntöä

2.1. Unionin tuomioistuin

2.1.1. Yhdistetyt asiat C-331/16 ja C-366/16

Unionin tuomioistuin on 2.5.2018 antamassaan tuomiossa yhdistetyissä asioissa K. ja HF. (C-331/16 ja C-366/16, ECLI:EU:C:2018:296) muun ohella todennut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vakiintuneesti katsotun, että vaikka jäsenvaltiot ovat periaatteessa vapaita määrittelemään kansallisten tarpeidensa, jotka voivat vaihdella jäsenvaltiosta ja aikakaudesta toiseen, mukaisesti yleisen järjestyksen ja yleisen turvallisuuden asettamat vaatimukset erityisesti silloin, kun on kyse henkilöiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatteeseen kohdistuvan poikkeuksen oikeuttamisesta, vaatimuksia on kuitenkin tulkittava suppeasti siten, etteivät jäsenvaltiot voi kukin yksinään määritellä niiden ulottuvuutta ilman unionin toimielinten valvontaa (tuomion kohta 40).

Oikeuskäytännössä yleisen järjestyksen käsitettä on tulkittu siten, että tähän käsitteeseen vetoaminen edellyttää joka tapauksessa – kaikki lain rikkominenhan häiritsee yhteiskuntajärjestystä –, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta (tuomion kohta 41). Yleisen turvallisuuden käsitteen osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä puolestaan ilmenee, että tähän käsitteeseen kuuluvat sekä jäsenvaltion sisäinen turvallisuus että sen ulkoinen turvallisuus. Sisäiseen turvallisuuteen voi vaikuttaa mm. suora uhka asianomaisen jäsenvaltion väestön rauhalle ja fyysiselle turvallisuudelle (tuomion kohta 42).

Yleisen järjestyksen ja yleisen turvallisuuden perusteella perusteltuja toimenpiteitä voidaan toteuttaa ainoastaan silloin, jos toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen osoittautuu, että kyseisen henkilön oma käyttäytyminen muodostaa välittömästi todellisen ja riittävän vakavan vaaran, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun (tuomion kohta 52). Tässä arvioinnissa on otettava huomioon asianomaisesta henkilöstä tehdyssä (---) päätöksessä esitetyt toteamukset sekä seikat, joihin päätös perustuu, erityisesti rikosten tai tekojen, joista häntä syytetään, luonne ja vakavuus, se, missä määrin hän on osallistunut näihin rikoksiin henkilökohtaisesti, sekä se, onko mahdollisesti olemassa rikosoikeudellisesta vastuusta vapauttavia oikeuttamisperusteita, kuten pakkotila tai hätävarjelu (tuomion kohta 54). Lisäksi on niin, että vaikka yleensä todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhan, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun, voidaan katsoa tarkoittavan, että kyseisellä henkilöllä on taipumus toimia uhkana pidettävällä tavalla myös tulevaisuudessa, voi aikaisempi käyttäytyminen sellaisenaankin osoittaa, että hän on tällainen uhka (tuomion kohta 56).

2.1.2. Asia C-430/10

Unionin tuomioistuin on 17.11.2011 antamassaan tuomiossa asiassa Gaydarov (C-430/10, ECLI:EU:C:2011:749) todennut, että unionin tuomioistuimelle toimitetun aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että pääasian kantajaa koskeva riidanalainen päätös perustuu yksinomaan rikostuomioon, joka hänelle on annettu, ilman että asianomaisen henkilön omaa käyttäytymistä olisi erikseen millään tavoin arvioitu (tuomion kohta 37). Unionin tuomioistuimen mukaan asianomaisen aiempi rikostuomio ei yksinään riitä siihen, että häntä voitaisiin automaattisesti pitää todellisena, välittömänä ja riittävän vakavana uhkana jollekin yhteiskunnan perustavanlaatuiselle edulle, ja että vain tämä oikeuttaisi rajoittamaan hänelle unionin oikeudessa annettuja oikeuksia (tuomion kohta 38).

2.1.3. Yhdistetyt asiat C-482/01 ja C-493/01

Unionin tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos and Others and Oliveri 29.4.2004 antamassaan tuomiossa (C-482/01 ja C-493/01, ECLI:EU:C:2004:262) todennut, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatetta on tulkittava laajasti, kun taas tähän periaatteeseen kohdistuvia poikkeuksia on sitä vastoin tulkittava suppeasti. Unionin kansalaisuus on asema, joka edellyttää, että tähän vapauteen tehtäviä poikkeuksia on tulkittava erityisen ankarasti (tuomion kohdat 64–65). Päättääkseen, voidaanko toisen jäsenvaltion kansalainen karkottaa yleiseen järjestykseen perustuvan poikkeuksen nojalla, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ratkaistava tapauskohtaisesti, osoittavatko tähän tuomioon johtanut teko tai olosuhteet henkilön sellaista käyttäytymistä, joka on vallitseva uhka yleiselle järjestykselle (tuomion kohta 77). Koska poikkeuksia työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta on tulkittava suppeasti, vallitsevan uhan olemassaoloa koskevan edellytyksen on lähtökohtaisesti täytyttävä karkotuksen ajankohtana (tuomion kohta 79).

Unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa oli ristiriidassa kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti. Näin oli erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika (tuomion kohta 82).

2.2. Korkein hallinto-oikeus

2.2.1. KHO 2016:12

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksessä KHO 2016:12 oli kysymys Euroopan unionin kansalaisen karkottamisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Romanian kansalainen A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa vuonna 2010. A:lla ja hänen puolisollaan oli yhteisessä huollossa oleva vuonna 2011 syntynyt lapsi. Työtodistuksen mukaan A:lla oli ollut vuodesta 2011 lukien toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. A:n oleskeluoikeus Suomeen oli rekisteröity vuonna 2011.

A oli Suomessa ollessaan syyllistynyt useisiin rikoksiin. Osa rikoksista oli ollut törkeitä. Niistä tuomitut rangaistukset olivat ankarimmillaan olleet ehdollisia vankeusrangaistuksia. A:n omaisuusrikokset olivat olleet ilmeisen suunnitelmallisia ja ne oli tehty taloudellisen hyödyn tavoittelutarkoituksessa yhdessä muiden henkilöiden kanssa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä oli sellainen toiminta, joka ulkomaalaislain 168 §:n esitöiden mukaan voi muodostaa yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavan, todellisen ja riittävän vakavan vaaran. Rangaistuksen mittaamiseen tai vankeusrangaistuksen ehdollisuuteen liittyville harkintaperusteille ei voitu sellaisenaan antaa tässä arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä.

Arvioitaessa karkottamisen edellytyksiä asiassa oli kuitenkin ulkomaalaislain 168 b §:ssä säädetyllä tavalla tarkasteltava muun ohella A:n perhetilannetta, taloudellista tilannetta sekä sitä, kuinka hyvin hän oli kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kun otettiin huomioon A:n lyhyehkö oleskelu Suomessa sekä toistuva syyllistyminen edellä mainittuihin rikoksiin, hänen karkottamisensa puolesta puhuvat seikat olivat kokonaisharkinnassa sitä vastaan olevia seikkoja painavampia. Ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset A:n karkottamiselle kotimaahansa Romaniaan ja kahden vuoden maahantulokiellon määräämiseen olivat olemassa.

2.2.2. KHO 2016:11

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:11 oli kysymys Euroopan unionin kansalaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Viron kansalainen A oli työskennellyt Suomessa ajoittain vuodesta 2009 alkaen. Vuodesta 2012 lähtien hänellä oli ollut Suomessa toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Suomessa ollessaan A oli asunut omistamassaan asuntovaunussa. A ei ollut rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomeen.

A oli Suomessa tuomittu kolmesta erillisestä vuosien 2011 ja 2012 aikana tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

A oli teoillaan vaarantanut muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomessa liikenneturvallisuutta oli pidettävä sellaisena suojeltavana etuna, joka ulkomaalaislain 156 §:n 1 momentissa tarkoitettiin. Kun otettiin huomioon A:n samanlaisten tekojen toistuvuus lyhyen ajan sisällä ja rattijuopumusten osalta niiden törkeä tekomuoto, hänen käyttäytymisensä muodosti ulkomaalaislain 156 §:n 2 momentissa tarkoitetun todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhkan liikenneturvallisuudelle. A:lla ei voitu katsoa olevan Suomeen kiinteitä ja pysyviä siteitä.

Ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset A:n käännyttämiselle kotimaahansa Viroon ja kolmen vuoden maahantulokiellon määräämiseen täyttyivät.

3. Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakija on syyllistynyt Suomessa kahteen varkauteen, joista toinen on ajoittunut ajalle 8.–16.3.2018 ja toinen ajalle 11.–13.3.2018. Molemmat varkaudet ovat olleet asuntomurtoja, jotka muutoksenhakija on tehnyt yhdessä toisen henkilön kanssa. Muutoksenhakija on tuomittu varkauksista neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Muutoksenhakijan koeaika on päättynyt 25.5.2020.

Muutoksenhakija on 5.2.2019 hakenut EU-kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintiä. Muutoksenhakija on hakemuksessaan ilmoittanut oleskelleensa Suomessa 10.9.2017 lähtien. Muutoksenhakijalla on ollut tilapäinen osoite ja asuinkunta Suomessa 1.12.2018 lähtien.

Muutoksenhakijalla ei ole Suomessa ulkomaalaislaissa tarkoitettuja perheenjäseniä. Hänen kaksi veljeään oleskelevat Suomessa.

Muutoksenhakijalla on ollut määräaikainen työsuhde erään yhtiön kanssa ajalla 2.5.–15.8.2019. Muutoksenhakija on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt solmineensa 7.6.2020 toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen toisen yhtiön kanssa.

4. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Arvioitaessa unionin kansalaisen käännyttämistä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumisen perusteella on otettava huomioon, että kysymyksessä on poikkeus unionin kansalaisen vapaan liikkuvuuden perusperiaatteesta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällaista poikkeusta on tulkittava suppeasti. Yleisen järjestyksen käsite edellyttää tällöin, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta vaarasta.

Maasta poistamisen yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen perusteella tulee perustua yksinomaan yksilön omaan käyttäytymiseen. Maasta poistamisen perusteena ei voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita, vaan henkilön kohdalla on tehtävä ajankohtaisen tilanteen mukainen kokonaisarviointi hänen muodostamastaan uhasta. Kun käyttäytymistä arvioidaan rikosasiassa ilmenneiden seikkojen perusteella, on arvioinnissa otettava huomioon teon laatu ja vakavuus, asiassa annettu tuomio sekä teosta kulunut aika. Myös käännyttämistä koskevan päätöksen jälkeen ilmenneet tosiseikat voivat osoittaa, että käännyttämistä koskevan päätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti.

Hallinto-oikeuden arvio muutoksenhakijan käännyttämisestä ulkomaalaislain 156 §:n perusteella on perustunut yksinomaan muutoksenhakijan saamaan rikostuomioon. Päätöksen perusteluista ei ilmene, että hallinto-oikeus olisi arvioinut muutoksenhakijan omasta käyttäytymisestä aiheutuvaa uhkaa. Hallinto-oikeuden oikeudellinen arvio on siten tältä osin ollut puutteellinen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei asiaa ole kuitenkaan tämän vuoksi syytä palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asia ratkaistaan tältäkin osin korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakija on syyllistynyt Suomessa oleskellessaan kahteen varkauteen maaliskuussa 2018. Muutoksenhakija on tuomittu näistä teoista neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rikokset ovat kohdistuneet tyhjillään oleviin asuinrakennuksiin, joista toinen on ollut vapaa-ajan käytössä. Käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, että muutoksenhakija olisi toiminut valituksessaan esittämällään tavalla pakotettuna.

Muutoksenhakijan syyksi luetut kaksi omaisuusrikosta ovat kohdistuneet asuinrakennuksiin ja ne on tehty varsin lyhyen ajan sisällä. Rikosten voidaan katsoa ilmentävän tekijän piittaamattomuutta toisten omaisuudesta, kotirauhasta ja lain noudattamisesta. Muutoksenhakijan rikokset ovat siten kohdistuneet ulkomaalaislain 156 §:ssä tarkoitettuihin yhteiskunnan suojattaviin olennaisiin etuihin.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tuomioistuimen on asiaa ratkaistessaan otettava arvioinnissaan kuitenkin huomioon myös se, onko unionin kansalaisen käyttäytymisen yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle mahdollisesti aiheuttama uhka poistunut tai pienentynyt huomattavasti viranomaisen käännyttämispäätöksen jälkeen.

Muutoksenhakijan syyksi luetuista rikoksista on asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistaessa kulunut jo noin kolme vuotta, eikä muutoksenhakijan ole esitetty syyllistyneen tuona aikana uusiin rikoksiin. Muutoksenhakija on esittänyt selvitystä työllistymisestään ja hänen elämäntilanteensa Suomessa vaikuttaa vakiintuneen. Edellä mainittuihin seikkoihin nähden ja kun otetaan huomioon rikosten laatu sekä unionioikeuden tulkintavaikutus, muutoksenhakijan käyttäytymisen ei asiaa kokonaisuutena arvioiden voida katsoa muodostavan ulkomaalaislain 156 §:ssä tarkoitettua yhteiskunnan olennaiseen etuun vaikuttavaa todellista, välitöntä ja riittävän vakavaa uhkaa.

Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei muutoksenhakijaa voida käännyttää Viroon ja määrätä maahantulokieltoon. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on tämän vuoksi kumottava.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Eija Siitari, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Minna Miettinen.