KHO:2021:165

Muutoksenhakija oli vedonnut turvapaikkaperusteenaan kristinuskoon kääntymiseensä. Maahanmuuttovirasto hylkäsi heinäkuussa 2018 muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskeneen hakemuksen ja käännytti muutoksenhakijan Irakiin. Hallinto-oikeus hylkäsi suullisen käsittelyn toimitettuaan valituksen maaliskuussa 2019 antamallaan päätöksellä. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi muutoksenhakijan valituslupahakemuksen syyskuussa 2019 antamallaan päätöksellä.

Muutoksenhakija haki lokakuussa 2019 uudelleen kansainvälistä suojelua Suomesta. Hän vetosi edelleen kristinuskoon kääntymiseensä. Maahanmuuttovirasto jätti 20.1.2020 tutkimatta muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ulkomaalaislain 102 §:ssä tarkoitettuna uusintahakemuksena, koska hakemus ei sisältänyt uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle.

Muutoksenhakija toi hallinto-oikeudessa esiin muun ohella sen, että uudessa hakemuksessa esitettyjä asioita oli arvioitu pelkästään edellisten virheellisten päätösten perusteella. Muutoksenhakija, jonka äidinkieli oli badini, oli ymmärtänyt hallinto-oikeuden aikaisemmin toimittamassa suullisessa käsittelyssä tulkkauskielenä käytettyä kurdi-sorania vain osittain. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen 31.7.2020 antamallaan päätöksellä.

Muutoksenhakijan korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittaman badinin kielen tulkin antaman lausunnon mukaan hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tulkki ei ollut puhunut lainkaan badinia. Aksentin perusteella tulkki vaikutti olevan Iranin kurdi, joka puhui kurdi-sorania. Lausunnon mukaan tulkkauksessa oli ollut puutteita suomesta badiniksi tulkattaessa samoin kuin badinista suomeksi tulkattaessa. Tulkki oli välillä lisännyt asioita tulkkaukseen, välillä jättänyt tulkkaamatta osia tai tulkannut väärin. Lausunnon mukaan muutoksenhakijan vastausten johdonmukaisuus oli kärsinyt pahoin tulkkauksesta.

Korkein hallinto-oikeus myönsi asiassa valitusluvan. Korkein hallinto-oikeus purki samalla viran puolesta hallinto-oikeuden maaliskuussa 2019 antaman päätöksen sekä päätöksen, jolla korkein hallinto-oikeus oli hylännyt valituslupahakemuksen. Korkein hallinto-oikeus kumosi valituksenalaiset hallinto-oikeuden päätöksen ja Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle uuden suullisen käsittelyn toimittamista ja asian ratkaisemista varten asiassa, joka koski Maahanmuuttovirasto heinäkuussa 2018 tekemää päätöstä hylätä muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskeva hakemus.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kun kysymys oli henkilön omakohtaiseen kertomukseen perustuvasta uskonnollisen vakaumuksen arvioinnista, henkilön oman ilmaisun tarkkuus ja yksilöllisten vivahteiden välittyminen oli hyvin tärkeää. Tuomioistuimen oli tällöin varmistuttava siitä, että tulkkaaminen oli riittävän ammattitaitoista, jotta kuultavan henkilön käyttämät ilmaukset olivat ymmärrettävissä oikein. Lisäksi kuultavan henkilön oli pystyttävä ymmärtämään hänelle esitetyt kysymykset. Ensisijaisesti oli pyrittävä käyttämään tulkittavan henkilön äidinkieltä tai vaihtoehtoisesti sellaista muuta kieltä, jolla henkilö tuli ymmärretyksi oikein.

Suullista käsittelyä toimitettaessa tulkkaamista käyttäen tuomioistuimen oli kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kuultava henkilö itse myös koki tulleensa ymmärretyksi. Lisäksi oli kiinnitettävä huomiota siihen, ilmenikö tulkkauksen aikana jotain sellaista, jonka johdosta saattoi olla syytä varmistaa tulkkauksen asianmukaisuus. Tällainen seikka voi ilmetä esimerkiksi siitä, että kuultavan vastaukset vaikuttivat olevan asiayhteyteen kuulumattomia tai että tulkin ja tulkittavan välisissä keskusteluista tai ilmaisuista kävi muutoin ilmi, että jompikumpi tai kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan taikka tulkin itsensä arvioista, että hänellä oli ongelmia ymmärtää kuultavaa henkilöä tai kääntää tälle esitettyjä kysymyksiä ymmärrettävästi.

Korkeimman hallinto-oikeuden käytössä olleista hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tallenteista ilmeni, että tulkki oli oma-aloitteisesti kesken käsittelyn tuonut esille, että hän ei suoriudu riittävällä tavalla tulkkauksesta kielimuurin vuoksi ja että tämän vuoksi tulkin vaihtaminen voisi olla tarpeen. Tulkki oli myös ilmoittanut, ettei hänellä ollut aiempaa kokemusta tuomioistuimessa tulkkaamisesta. Tulkki oli pelännyt, että asiassa tulee väärinkäsityksiä hengellisiä asioita koskevan puheen tulkkauksessa.

Kun asiassa otettiin huomioon hallinto-oikeuden suullisesta käsittelystä badinin kielen tulkin laatiman kirjallinen lausunto sekä hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tallenteelta ilmenevät seikat, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa jäi varteenotettava epäily siitä, että muutoksenhakijan ja tulkin välillä oli ollut vaikeuksia ymmärtää toisiaan, mikä oli voinut vaikuttaa myös muutoksenhakijan suomeksi tulkittuun kertomukseen ja siten hallinto-oikeuden tekemään uskottavuusarvioon. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä oli tapahtunut tulkkausta koskeva menettelyvirhe.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) 12.1 artikla b alakohta, 12.2 artikla ja 46.3 artikla.

Ulkomaalaislaki 203 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 52 §, 57 §, 117 §, 119 § 2 momentti, 120 §

Vrt. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.8.2018 Vizgirda v. Slovenia

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 31.7.2020 nro 20/1451/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään 27.6.2016 muun ohella hyväksynyt tosiseikkana sitä, että hakija (myöhemmin tässä päätöksessä myös valittaja tai muutoksenhakija) on kääntynyt kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet Irakiin.

Helsingin hallinto-oikeus on 17.5.2017 antamallaan päätöksellä kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi, koska virasto ei ole päätöksessään arvioinut kristityksi kääntyneiden tilannetta erityisesti Pohjois-Irakin autonomisella kurdialueella, jossa muutoksenhakijan kotialue sijaitsee.

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 31.7.2018 hylännyt muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää muutoksenhakijan Irakiin.

Helsingin hallinto-oikeus on 6.3.2019 antamallaan päätöksellä suullisen käsittelyn toimittamisen jälkeen hylännyt muutoksenhakijan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus on 27.9.2019 antamallaan päätöksellä taltionumero 4396 hylännyt muutoksenhakijan valituslupahakemuksen.

Maahanmuuttovirasto on 20.1.2020 tekemällään päätöksellä jättänyt muutoksenhakijan hakemuksen tutkimatta kansainvälistä suojelua koskevilta osin. Maahanmuuttovirasto on hylännyt oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä jättää kansainvälistä suojelua koskeva uusintahakemus tutkimatta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullinen käsittely

Kun otetaan huomioon ne perusteet, joihin valittaja on asiassa vedonnut, sekä asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys sekä edelleen se, mitä valittajan aiemmassa turvapaikka-asiassa toimitetussa hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä on selvitetty, asian ratkaisemiseksi merkityksellisistä tosiseikoista on jo saatu riittävä selvitys, jonka perusteella asia voidaan ratkaista ilman, että hallinto-oikeudelle jää varteenotettavaa epäilystä tosiseikoista. Näin ollen hallinto-oikeus jättää suullisen käsittelyn järjestämättä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella.

Pääasia

Ulkomaalaislain 102 §:n 1 momentin mukaan uusintahakemuksella tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, jonka ulkomaalainen tekee saatuaan lainvoimaisen päätöksen Maahanmuuttovirastolta tai hallintotuomioistuimelta aikaisemmin tekemäänsä hakemukseen, kun hän oleskelee edelleen maassa tai on päätöksen saatuaan lyhyeksi ajaksi poistunut maasta.

Ulkomaalaislain 102 §:n 3 momentin mukaan uusintahakemuksen tutkittavaksi ottaminen edellyttää, että hakemus sisältää tai asiassa muutoin ilmenee uusia seikkoja tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa tulisi pitää kansainvälistä suojelua saavana henkilönä. Tutkittavaksi ottaminen edellyttää myös, että hakija ei hänestä itsestään riippumattomista syistä ole voinut esittää näitä seikkoja tai perusteita aikaisemman hakemuksen käsittelyn tai sitä koskevan muutoksenhaun yhteydessä. Maahanmuuttovirasto voi selvittää tutkittavaksi ottamisen edellytykset pelkästään kirjallisen aineiston perusteella.

Ulkomaalaislain 103 §:n 4 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija on tehnyt uusintahakemuksen, joka ei täytä 102 §:n 3 momentissa säädettyjä edellytyksiä hakemuksen tutkittavaksi ottamiselle.

Valittaja on 12.10.2015 kansainvälistä suojelua Suomesta ensimmäistä kertaa hakiessaan ilmoittanut turvapaikkaperusteekseen kristinuskoon kääntymisen ja siitä aiheutuvan vaaran kotimaassaan. Valittaja on kertonut uskovansa, että hänen imaamina toimiva isänsä on tappanut valittajan kadonneen veljen, koska veli on viettänyt aikaa kristittyjen ystäviensä kanssa. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana valittajan kristinuskoon kääntymistä. Maahan-muuttovirasto on kiinnittänyt huomiota siihen, että valittajan tietämys kristinuskosta on huomattavan vähäistä. Valittaja ei myöskään ole osannut kertoa, missä seurakunnassa hän käy tai kuka seurakuntaa johtaa. Maahan-muuttovirasto on hylännyt valittajan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet Irakiin. Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi, koska päätöksestä ei ole ilmennyt, millaisen arvion virasto on tehnyt kristityksi kääntyneiden vallitsevasta tilanteesta erityisesti Pohjois-Irakin autonomisella kurdialueella sijaitsevalla valittajan kotialueella.

Maahanmuuttovirasto on uudella päätöksellään hylännyt valittajan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet Irakiin. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana, että valittaja olisi vakaumuksellinen kristitty, eikä sitä, että valittaja olisi kertomallaan tavalla kristinuskoon kääntymisen vuoksi vakavien oikeudenloukkausten vaarassa kotimaassaan. Tosiseikkana ei ole myöskään hyväksytty sitä, että valittajan isä olisi ollut valittajan kertomalla tavalla väkivaltainen valittajaa ja hänen veljeään kohtaan.

Helsingin hallinto-oikeus on suullisen käsittelyn toimittamisen jälkeen hylännyt valittajan valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asiassa ei voida vakuuttua siitä, että valittaja olisi vakaumuksellinen kristitty. Päätöksen mukaan valittaja on vasta suullisessa käsittelyssä, vuosi kadonneen ja surmatuksi luulemansa veljen puhelun jälkeen kertonut puhuneensa veljen kanssa puhelimessa kahdesti tammikuussa 2018, joista jälkimmäisellä kerralla valittajan isä on uhannut valittajaa tappamisella. Hallinto-oikeus on pitänyt epäuskottavana, ettei valittaja olisi maininnut lainkaan hänen henkeensä ja terveyteensä kohdistuvaa suoraa uhkausta viimeisimmässä hänelle pidetyssä turvapaikkapuhuttelussa 13.2.2018. Hallinto-oikeus ei ole pitänyt todennäköisenä, että tieto valittajan osallistumisesta seurakunnan toimintaan olisi mennyt Irakiin tai että valittaja olisi mainitun toimintansa johdosta kotimaassaan minkään tahon erityisen mielenkiinnon tai uhkan kohteena. Korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt asiassa valituslupaa.

Valittaja on 11.10.2019 hakenut uudelleen kansainvälistä suojelua Suomesta ja vedonnut edelleen kristinuskoon kääntymiseensä. Valittaja on kertonut isänsä uhkailevan häntä ja ettei perhe hyväksy sitä, että valittaja on kääntynyt kristityksi. Valittaja on kertonut olleensa yhteydessä veljeensä Facebookin kautta. Veli on pakotettu naimisiin ja uskomaan islamiin. Valittajan saamat uhkailut tulevat hänen veljensä kautta, koska valittaja itse ei ole enää yhteydessä vanhempiinsa. Isä on kieltänyt veljeä olemasta yhteydessä valittajaan.

Valittaja on toimittanut Maahanmuuttovirastolle 22.10.2019 päivätyn lisäselvityksen. Valittaja on vedonnut Turkin ja Syyrian rajan tuntumassa sijaitsevan kotikaupunkinsa X:n turvallisuustilanteeseen. Valittajan mukaan hän ei voi kristityksi kääntyneenä turvautua maan sisäiseen pakoon, koska hänen isänsä on korkeassa uskonnollisessa asemassa ja korruptoituneet ja uskonnolliset viranomaiset ja militantit saavat nopeasti tiedon valittajan paluusta. Valittaja on kertonut ystävänsä käyneen X:n kaupungissa vuonna 2018 ja saaneen tietää, että valittajan veli on ollut vankilassa noin viisi vuotta. Vankilassa veljeä on kidutettu, ja hänet on pakotettu lukemaan Koraania ja kääntymään islaminuskoon. Valittajan isä on pakottanut veljen avioliittoon musliminaisen kanssa. Valittaja on kertonut isänsä olleen aina väkivaltainen valittajaa kohtaan. Valittaja on saanut isältään ja serkultaan uhkausviestejä ja -puheluita kristinuskoon kääntymisensä vuoksi, mutta puhelin, jossa viestit olivat, on mennyt rikki ja viestit ovat kadonneet. Valittaja on ollut masentunut ja itsetuhoinen. Valittajan mukaan hänen turvapaikkapuhuttelussaan 14.11.2017 ja 13.2.2018 on tapahtunut pahoja tulkkausvirheitä, kun valittaja ei ole saanut badinin kielistä tulkkia, vaan tulkki on puhunut kurdi-sorania. Maahanmuuttoviraston edellinen vuonna 2018 tekemä päätös on annettu tiedoksi arabiaksi, mikä on johtanut väärinkäsityksiin.

Maahanmuuttovirasto on tehnyt asiassa päätöksen 28.10.2019, mutta koska valittajan 22.10.2019 päivättyä lisäselvitystä ei ollut otettu huomioon, Maahanmuuttovirasto on tehnyt uuden, nyt valituksenalaisena olevan päätöksen 20.1.2020. Maahanmuuttovirasto on todennut, että valittajan kristinuskoon kääntyminen, kristillinen vakaumus ja sen vuoksi valittajaan perheensä taholta kohdistuva uhka on jo lainvoimaisesti käsitelty eikä valittaja ole tuonut esiin, että hänen vakaumuksessaan tai sen esilletuonnissa olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden vuoksi näitä perusteita olisi syytä arvioida aiemmasta lainvoimaisesta päätöksestä poikkeavalla tavalla. Valittajan isän väkivaltaisuuteen ja veljeen liittyvät perusteet on myös käsitelty aiemman hakemuksen yhteydessä, eikä valittajan esittämä lisäselvitys anna aihetta arvioida näitä seikkoja aiemmasta poikkeavalla tavalla. Valittaja ei ole osoittanut, millä tavalla Turkin hyökkäys Syyriaan aiheuttaisi valittajalle oikeudenloukkausten vaaraa kotimaassaan Irakissa. Valittajan terveydentilan osalta on katsottu, että valittajan on mahdollista saada kotimaassaan hoitoa, mikäli hän sellaista tarvitsee.

Valittaja on valituksessaan Helsingin hallinto-oikeudelle esittänyt, että Maahanmuuttovirasto olisi tehnyt menettelyvirheen, kun se ei ole järjestänyt valittajalle uutta turvapaikkapuhuttelua. Valittajan mukaan hakemuksessa esitettyjä asioita on arvioitu pelkästään edellisten, virheellisten päätösten perusteella. Valitusajan päättymisen jälkeen toimittamissaan lisäkirjelmissä valittaja on vaatinut, että asiassa olisi tullut huomioida ehdottomat palautuskiellot sekä selvittää, miksi valittaja ja hänen veljensä eivät ole puhuneet toisilleen tammikuun 2018 ja uuden hakemuksen jättämisen välisenä aikana. Valittajan mukaan hänen asiassaan ei ole otettu huomioon sitä, mikä on valittajan uskonnollinen vakaumus tällä hetkellä. Valittaja on ilmoittanut, ettei ole ymmärtänyt kertoa veljensä kanssa käymästään puhelusta puhuttelussaan 13.2.2018, mutta on ilmoittanut asiasta silloiselle avustajalleen viimeistään muistiossa 13.8.2018. Lisäksi valittaja on vedonnut ymmärtävänsä vain osittain Helsingin hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä tulkkauskielenä käytettyä kurdi-sorania.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on uudessa kansainvälistä suojelua koskevassa hakemuksessaan ja valituksessaan vedonnut jo hänen edellisessä turvapaikkaprosessissaan lainvoimaisesti hylättyihin perusteisiin. Kun valittaja on tehnyt hakemuksensa saatuaan lainvoimaisen päätöksen edelliseen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseensa ja kun otetaan huomioon valittajan turvapaikkaperusteikseen esittämät seikat, Maahanmuuttovirasto on voinut selvittää tutkittavaksi ottamisen edellytykset pelkästään kirjallisen aineiston perusteella.

Valittajan esittämien tulkkauksiin liittyvien menettelyvirheväitteiden osalta hallinto-oikeus toteaa, että toisin kuin valittaja on esittänyt, hänen turvapaikka-puhuttelunsa 14.11.2017 ja 13.2.2018 on tulkattu hänen äidinkielellään badiniksi. Valittajalta on puhuttelussa varmistettu, että hän ymmärtää tulkkia, ja puhuttelupöytäkirja on käyty hänen kanssaan läpi. Maahanmuuttoviraston 31.7.2018 tekemä päätös on tiedoksiantomerkintöjen perusteella annettu valittajalle ja hänen tukihenkilölleen tiedoksi arabiaksi, jota valittaja on suullisessa käsittelyssä Helsingin hallinto-oikeudessa ilmoittanut osaavansa 70–80-prosenttisesti. Valittaja ei ole ilmoittanut, mitä väärinymmärryksiä tulkkauksesta on seurannut eikä ole vedonnut näihin seikkoihin 19.8.2018 päivätyssä valituksessaan Helsingin hallinto-oikeudelle. Helsingin hallinto-oikeudessa 28.1.2019 toimitetussa suullisessa käsittelyssä on ollut kurdin kielen badinin murteen tulkki. Valittajalta on uuden turvapaikkahakemuksensa jättämisen yhteydessä 11.10.2019 tarkistettu hänen kielitaitonsa ja valittaja on kertonut osaavansa äidinkielensä badinin lisäksi kurdi-sorania ja jonkin verran suomea. Hakemus on otettu vastaan kurdi-soranin kielellä ja valittajan kurdi-soranin osaamistaso on kirjattu erinomaiseksi. Asiassa ilmi tulleen perusteella ei voida katsoa, että valittajan turvapaikkaperusteiden selvittämisessä olisi ollut tulkkauksesta johtuvia olennaisia väärinymmärryksiä taikka puutteita.

Valittajan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on katsottava uusinta- hakemukseksi, joka ei täytä ulkomaalaislain 102 §:n 3 momentissa säädettyjä edellytyksiä hakemuksen tutkittavaksi ottamiselle. Perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä ei ole ilmennyt. Maahanmuuttovirasto on siten voinut jättää tutkimatta valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja hylätä oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Valitusvaiheessa esitetty ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Valituksenalainen Maahanmuuttoviraston päätös ei sisällä käännyttämistä ja maahantulokieltoa koskevaa määräystä.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 203 §

Hallintolaki 26 § 2 momentti

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 42 §, 57 § ja 58 §

Asian on ratkaissut hallinto-oikeuden jäsen Emmi Aakula. Esittelijä Maiju Olli.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan vaatinut, että asiassa aiemmin annetut päätökset kumotaan ja että täytäntöönpano kielletään. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on järjestänyt asian käsittelyn edellisessä vaiheessa suullisen käsittelyn, jossa on selvitetty muutoksenhakijan kääntymistä kristinuskoon ja siihen liittyvää vainon vaaraa. Hallinto-oikeus on todennut 6.3.2019 antamassaan päätöksessä muun ohella, että muutoksenhakijan suullisessa käsittelyssä antamat vastaukset kristinuskon oppeja ja Raamattua koskeviin kysymyksiin ovat olleet hyvin suppeita, pintapuolisia ja liittyneet anteeksiannon kaltaisiin yleisluonteisiin käsitteisiin.

Asiassa on jälkikäteen käynyt ilmi, että muutoksenhakijalla ei ole ollut äidinkielensä badinin tulkkia käytettävissään, vaikka hallinto-oikeuden päätöksessä näin todetaan. Tulkki on puhunut tosiasiassa sorania, jota muutoksenhakija ei hallitse. Muutoksenhakijalle on käännetty tärkeä tuomarin esittämä kysymys virheellisesti, mikä on johtanut hallinto-oikeuden väärään arvioon.

Kesken suullisen käsittelyn tulkki on yllättäen ja omasta aloitteestaan kertonut, että hän ymmärtää, jos muutoksenhakija haluaa vaihtaa tulkkia, koska hänen ja muutoksenhakijan välillä on kielimuuri. Hallinto-oikeuden puheenjohtaja on kuitenkin todennut, että tulkki voi jatkaa, koska tulkkaus oli mennyt hyvin siihen saakka. Asiassa ei ole ilmennyt, mistä puheenjohtaja on tiennyt tulkin tulkanneen hyvin ja oikein keskeytykseen asti. Muutoksenhakijan silloinen avustaja ei myöskään ole tukenut muutoksenhakijaa tulkkauksen kieliongelmassa.

Hallinto-oikeuden valituksenalaisen päätöksen perusteluissa on todettu muun ohella, että turvapaikkapuhuttelut 14.11.2017 ja 13.2.2018 on tulkattu muutoksenhakijan äidinkielellä badiniksi. Muutoksenhakijan käsityksen mukaan virheellistä tulkkivalintaa hallinto-oikeudessa ei voida puolustella sillä, että joskus aiemmin Maahanmuuttovirastossa on ollut asianmukainen tulkkaus.

Hallinto-oikeudella on ollut peruste selvittää viran puolesta tulkkauksen tarkkuutta, esitettyjä virheitä sekä tulkin omaa kantaa. Hallinto-oikeus on omalta osaltaan laiminlyönyt selvitysvelvollisuutensa. Tämän vuoksi asiassa tulee järjestää korkeimmassa hallinto-oikeudessa uusi suullinen käsittely, johon tulee hankkia ammattitulkki, joka hallitsee muutoksenhakijan käyttämää badinin kieltä.

Muutoksenhakija on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle badinin kielen tulkin antaman kirjallisen lausunnon, jonka mukaan hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tulkki vaikutti aksentin perusteella olevan Iranin kurdi, joka puhuu kurdi-sorania. Lausunnosta ilmenee, että suullisen käsittelyn tulkki ei ole puhunut lainkaan badinia eikä vaikuta olleen kurdin kielen badinin murteen tulkki. Tulkkauksessa on ollut puutteita suomesta badiniksi tulkattaessa samoin kuin badinista suomeksi tulkattaessa. Tulkki on tulkannut hyvin epätarkasti. Hän on välillä lisännyt itse asioita tulkkaukseen, välillä jättänyt tulkkaamatta osia tai tulkannut väärin. Lausunnon mukaan muutoksenhakijan vastausten johdonmukaisuus on kärsinyt pahoin tulkkauksesta.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 3.3.2021 taltionumero H697/2021 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitusluvan myönnettyään korkein hallinto-oikeus purkaa samalla Helsingin hallinto-oikeuden 6.3.2019 antaman päätöksen nro 19/0069/72 ja korkeimman hallinto-oikeuden 27.9.2019 antaman päätöksen taltionumero 4396.

Valitusluvan myönnettyään korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen 31.7.2020 nro 20/1451/3 ja Maahanmuuttoviraston päätöksen 20.1.2020.

Asia palautetaan Helsingin hallinto-oikeudelle käsiteltäväksi valituksena Maahanmuuttoviraston 31.7.2018 tekemästä päätöksestä diaarinumero 22019/210/2015. Asiassa on hallinto-oikeudessa toimitettava uusi suullinen käsittely. Päätöksen lopputuloksen vuoksi vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistavana, onko asian aikaisempi käsittely hallinto-oikeudessa ollut virheellinen sen vuoksi, ettei puutteellisen tulkkauksen vuoksi kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa olisi voitu lainkaan ratkaista hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella ja onko hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden aiemmat päätökset sen vuoksi viran puolesta purettava tutkimatta jätettyä uusintahakemusta koskevaa valituslupa-asiaa käsiteltäessä ja onko asiassa tämän vuoksi myönnettävä uusintahakemuksen osalta valituslupa.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 26.6.2013 antaneet direktiivin (2013/32/EU) kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu menettelydirektiivi).

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava kaikkien mainitun direktiivin III luvussa säädettyjen menettelyjen osalta, että kaikilla hakijoilla on alakohdissa a–f säädetyt takeet. Alakohdan b mukaan hakijoiden käyttöön on annettava tulkki, jotta he voivat esittää asiansa toimivaltaisille viranomaisille, aina kun tätä on pidettävä välttämättömänä. Jäsenvaltioiden on pidettävä tulkin käyttöön antamista välttämättömänä ainakin silloin, kun hakija aiotaan kutsua 14–17 ja 34 artiklassa tarkoitettuun puhutteluun ja kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman sitä. Tässä tapauksessa ja muissa tapauksissa, joissa toimivaltaiset viranomaiset kutsuvat hakijan paikalle, kustannukset maksetaan julkisista varoista.

Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla hakijoilla on direktiivin V luvussa (Muutoksenhakumenettelyt) säädetyissä menettelyissä 1 kohdan b–e alakohdassa tarkoitettuja takeita vastaavat takeet.

Direktiivin 46 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

a) päätökseen, joka koskee heidän tekemäänsä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, mukaan lukien: (---).

ii) päätös hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta 33 artiklan 2 kohdan perusteella; (---).

Edellä mainitun artiklan 3 kohdan mukaan edellä olevan 1 kohdan noudattamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tehokkaat oikeussuojakeinot sisältävät sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc -tutkimisen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen direktiivin 2011/95/EU mukaisesti, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa.

Ulkomaalaislain 203 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava tulkitsemisesta tai kääntämisestä, jos ulkomaalainen ei osaa kielilain mukaan viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä taikka hän ei vammaisuutensa tai sairautensa vuoksi voi tulla ymmärretyksi:

1) turvapaikkamenettelyssä käsiteltävässä asiassa;

2) käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa asiassa; taikka

3) asiassa, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta.

Hallintotuomioistuimen velvollisuudesta huolehtia tulkitsemisesta tai kääntämisestä säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun laissa.

Mainitun lain 52 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hallintotuomioistuin huolehtii tulkitsemisesta ja kääntämisestä, jos henkilö ei osaa tuomioistuimessa kielilain (423/2003) mukaan käytettävää kieltä taikka ei sairauden tai vammaisuuden vuoksi voi tulla ymmärretyksi ja asian aikaisemmassa käsittelyvaiheessa sitä käsitelleen viranomaisen on tullut huolehtia tulkitsemisesta tai kääntämisestä hallintolain 26 §:n 1 momentin tai muun säännöksen nojalla. Momentin 3 kohdan mukaan vastaava koskee myös, kun henkilöä kuullaan suullisesti.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa lainvoimaisen hallintopäätöksen tai hallintotuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen, jos:

1) asianosaiselle ei ole annettu oikeutta tulla kuulluksi tai asian käsittelyssä on tapahtunut muu menettelyvirhe;

2) päätös perustuu sellaiseen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

3) asiaan on tullut uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vaikuttaa asiaan, eikä johdu hakijasta, että selvitystä ei ole aikanaan esitetty;

4) päätös on niin epäselvä tai puutteellinen, ettei siitä käy ilmi, miten asia on ratkaistu.

Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen saa purkaa vain, jos päätös loukkaa yksityisen oikeutta tai jos yleinen etu vaatii päätöksen purkamista.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 119 §:n 2 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa vireillä olevan asian yhteydessä siihen liittyvän päätöksen ilman hakemusta viiden vuoden kuluessa siitä, kun purettava päätös sai lainvoiman. Erityisen painavista syistä se voi purkaa päätöksen määräajan päätyttyä.

Lain 120 §:n mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa päätöksen osittain tai kokonaan. Se voi samalla palauttaa tai siirtää asian toimivaltaiselle viranomaiselle tai tuomioistuimelle uudelleen käsiteltäväksi taikka tehdä asiassa uuden päätöksen.

3. Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakija on vedonnut turvapaikkaperusteenaan kristinuskoon kääntymisestä hänelle aiheutuvaan uhkaan. Maahanmuuttovirasto ei ole 31.7.2018 tekemällään päätöksellä hyväksynyt tosiseikkana sitä, että muutoksenhakija on kääntynyt kristinuskoon.

Helsingin hallinto-oikeus on 28.1.2019 toimittanut suullisen käsittelyn, jossa muutoksenhakijaa on kuultu kristinuskoon kääntymisestä.

Hallinto-oikeus on 6.3.2019 antamallaan päätöksellä hylännyt muutoksenhakijan valituksen.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asiassa ei ole voitu vakuuttua siitä, että muutoksenhakija olisi vakaumuksellinen kristitty. Hallinto-oikeus on muun ohella todennut, että muutoksenhakija on johdonmukaisesti kertonut hänen kristinuskoa kohtaan tuntemansa kiinnostuksen heränneen jo Irakissa työtovereiltaan kuulemansa perusteella ja että hän on oman kertomansa ja asiassa esitetyn kirjallisen selvityksen perusteella oma-aloitteisesti hakeutunut kristillisen toiminnan pariin pian Suomeen tulonsa jälkeen. Muutoksenhakijan kertomus osallistumisestaan Heinolan helluntaiseurakunnan toimintaan ja itsenäisestä Raamatun lukemisesta tukevat muutoksenhakijan kertomaa vakaumuksestaan. Muutoksenhakija on ilmaissut kristityksi kääntymisen tapahtuneen vähitellen ajan kuluessa, mutta hänelle esitetyistä useista kysymyksistä huolimatta hänen kertomastaan ei ole turvapaikkapuhuttelussa eikä suullisessa käsittelyssä ilmennyt, minkälaisten sisäisten vaiheiden kautta uskoontulo olisi tapahtunut tai mitä tuntemuksia aiemman uskon hylkääminen olisi hänessä herättänyt yleisluonteisen ilon tunteeseen viittaamista lukuun ottamatta. Muutoksenhakijan kertoma muun muassa uskontojen välisistä eroista on jäänyt suppeaksi ja yleisluontoiseksi muutoksenhakijan viitatessa ylimalkaisesti lähinnä islamiin liittyvään pakkoon ja kristinuskoon liittyvään vapaaehtoisuuteen, eikä hänen kertomastaan liittyen islamista luopumiseen ja toisaalta kristinuskoon kääntymisen motivaatioon ole ilmennyt sellaista omakohtaista hengellistä pohdintaa, jollaista voidaan yleensä odottaa henkilöltä, joka aikuisiällä omaksuu uuden uskonnon. Muutoksenhakijan sekä turvapaikkapuhuttelussa että suullisessa käsittelyssä antamat vastaukset kristinuskon oppeja ja Raamattua koskeviin kysymyksiin ovat olleet hyvin suppeita, pintapuolisia ja liittyneet anteeksiannon kaltaisiin yleisluonteisiin käsitteisiin. Myös muutoksenhakijan kertoma siitä, mitä kristinusko hänelle henkilökohtaisella tasolla merkitsee, on suullisen käsittelynkin jälkeen jäänyt hyvin suppeaksi muutoksenhakijan viitatessa vapauden, rauhan ja oikean tien kaltaisiin yleisluonteisiin seikkoihin.

Hallinto-oikeus on verrannut muutoksenhakijan vakaumuksen aitouden puolesta puhuvia seikkoja hänen kristinuskoon kääntymistään ja sen vaikutuksia koskevan kertomuksensa pintapuolisuuteen sekä omakohtaisuuden puutteeseen, ja katsonut, että asiassa ei ole voitu vakuuttua siitä, että muutoksenhakija on vakaumuksellinen kristitty.

Korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt asiassa valituslupaa.

Muutoksenhakija on tehnyt uusintahakemuksen, jossa hän on edelleen vedonnut kristinuskoon kääntymisestä aiheutuvaan uhkaan sekä siihen, että perhe ei hyväksy hänen kääntymistään ja isä uhkaa häntä. Maahanmuuttovirasto on jättänyt hakemuksen tutkimatta kansainvälistä suojelua koskevilta osin, koska hakemus ei ole sisältänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka merkittävästi lisäävät sen todennäköisyyttä, että muutoksenhakijaa tulisi pitää kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.

Muutoksenhakija on hallinto-oikeudelle toimittamassaan lisäkirjelmässä todennut, että hallinto-oikeuden järjestämässä suullisessa käsittelyssä tulkkaus on tapahtunut kurdin kielen badinin murteen sijaan kurdi-soranin kielellä, jota muutoksenhakija ymmärtää vain osittain. Lisäksi kysymysten sisältö on muuttunut tulkattaessa. Muutoksenhakija on vaatinut uuden suullisen käsittelyn järjestämistä, koska hänen kristillistä vakaumustaan ja elämäntapaansa ei ole tosiasiallisesti selvitetty tulkkausongelmista johtuen. Hallinto-oikeus on hylännyt suullisen käsittelyn järjestämistä koskevan vaatimuksen ja valituksen.

Muutoksenhakija on kotoisin Irakin Kurdistanista. Hänen äidinkielensä on badini. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetun badinin kielen tulkin antaman lausunnon mukaan hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tulkki on aksentin perusteella vaikuttanut olevan Iranin kurdi, joka puhuu kurdi-sorania. Tulkki ei ole puhunut badinia lainkaan. Tulkkauksessa on ollut puutteita sekä suomen kielestä badinin kielelle että päinvastoin. Lisäksi tulkki on tulkannut hyvin epätarkasti. Hän on välillä lisännyt kohtia, välillä jättänyt tulkkaamatta osia ja hän on tulkannut myös väärin. Lausunnon mukaan muutoksenhakijan vastausten johdonmukaisuus on kärsinyt pahoin tulkkauksen vuoksi.

Asiakirjoista ilmenee, että hallinto-oikeus on tilannut suulliseen käsittelyyn kristinuskoon kääntymistä koskevassa turvapaikka-asiassa badinin (kurdin) kielen tulkin. Lisätietoina tilauksen yhteydessä on ilmoitettu, että muutoksenhakija on irakilainen, ja tulkiksi on haluttu kurdin kielen badinin kielen murretta osaava tulkki.

Korkeimmalla hallinto-oikeudella on ollut käytettävissään tallenne Helsingin hallinto-oikeuden toimittamasta suullisesta käsittelystä. Tallenteelta ilmenee, että suullisen käsittelyn tulkki on käsittelyn edetessä oma-aloitteisesti tuonut esille, että hänen ja muutoksenhakijan välillä on kielimuuri. Tulkki on samassa yhteydessä esittänyt, että hän voisi kysyä muutoksenhakijalta, haluaako tämä toisen tulkin. Tulkki on tuonut esiin sen, että vaikka hän ymmärtää muutoksenhakijaa, hän pelkää, että tulee väärinkäsityksiä muutoksenhakijan hengellisiä (tallenteen mukaan ”henkisiä”) asioita koskevan puheen tulkitsemisessa. Tulkin mukaan tilanne on hänelle vieras, sillä hän ei aikaisemmin ole ollut tulkkina tuomioistuimen istunnossa.

Nauhoitteesta käy ilmi, että istunnon puheenjohtaja on ilmoittanut tulkin esittämän jälkeen käsityksenään, että istunto on sujunut hänen mielestään siihen asti hyvin. Myös muutoksenhakijan silloinen avustaja on ilmoittanut, että vastaukset ovat olleet sellaisia kuin hän on odottanutkin, koska hän avustajana tietää suurin piirtein, mitä muutoksenhakija aikoo sanoa. Istunnon puheenjohtaja on ilmoittanut, että ”tässä pystyy ehkä vähän myöskin arvaamaan niitä sanoja, jotka ei ehkä tuu suomeksi ihan oikein”. Puheenjohtaja ehdotti tulkille 10 minuutin mittaista taukoa, minkä jälkeen istuntoa on jatkettu. Nauhoitteesta ilmenee, että tauon jälkeen istunnon puheenjohtaja tiedusteli avustajalta, olivatko avustaja ja muutoksenhakija puhuneet tauolla tulkkauksesta ja sen sujumisesta. Puheenjohtajan kysymykseen on vastattu myöntävästi ja todettu tulkkauksen sujuvan.

4. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Suullisen käsittelyn tarkoitus on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin varmistaminen erityisesti asioissa, joissa henkilöiden välitön kuuleminen henkilökohtaisesti on keskeistä. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruslähtökohtana on pidettävä, että muutoksenhakijalla on mahdollisuus tulla asian käsittelyn eri vaiheissa oikein ymmärretyksi. Tämä edellyttää samalla, että henkilö voi ymmärtää hänelle tulkatun kielen riittävän hyvin.

Korkein hallinto-oikeus viittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan, jota on pidettävä yleisenä lähtökohtana oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tulkinnassa. Vaikka artiklan 3 kohtaa sovelletaan nimenomaisesti rikosasioissa, eikä 6 artiklan ole katsottu olevan sellaisenaan sovellettavissa ulkomaalaisasioissa, on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännölle annettava merkitystä, kun arvioidaan oikeudenkäynnissä kuultavan tulkkaukseen liittyviä lähtökohtia.

Ihmisoikeustuomioistuin on todennut esimerkiksi 28.8.2018 antamassaan tuomiossa Vizgirda v. Slovenia, että jos tulkkaus ei tapahdu henkilön äidinkielellä, tuomioistuimen on huolehdittava, että kääntäminen tapahtuu siten, että henkilö voi ymmärtää tulkatun kielen riittävän hyvin.

Kun kysymys on henkilön omakohtaiseen kertomukseen perustuvasta uskonnollisen vakaumuksen uskottavuuden arvioinnista, henkilön oman ilmaisun tarkkuus ja yksilöllisten vivahteiden välittyminen on hyvin tärkeää. Tuomioistuimen on tällöin varmistuttava siitä, että tulkkaus on riittävän ammattitaitoista, jotta kuultavan henkilön käyttämät ilmaukset ovat ymmärrettävissä oikein. Lisäksi kuultavan henkilön on pystyttävä ymmärtämään hänelle esitetyt kysymykset. Ensisijaisesti on pyrittävä käyttämään tulkattavan henkilön äidinkieltä tai vaihtoehtoisesti sellaista muuta kieltä, jolla henkilö tulee ymmärretyksi oikein.

Suullista käsittelyä toimitettaessa tulkkausta käyttäen tuomioistuimen on edellä todetun vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kuultava henkilö kokee myös itse tulevansa ymmärretyksi. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, ilmeneekö tulkkauksen aikana jotain sellaista, jonka johdosta saattaa olla syytä varmistua tulkkauksen asianmukaisuudesta. Tällainen seikka voi ilmetä esimerkiksi siitä, että kuultavan vastaukset vaikuttaisivat olevan asiayhteyteen kuulumattomia tai että tulkin ja tulkittavan välisistä keskusteluista tai ilmaisuista käy ilmi, ettei jompikumpi ymmärrä toistaan, taikka tulkin itsensä arviosta siitä, että hänellä on ongelmia ymmärtää kuultavaa henkilöä tai kääntää tälle esitettyjä kysymyksiä ymmärrettävästi.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa tulkki itse on tuonut esille epäilyksensä siitä, että hän ei suoriudu tulkkauksesta riittävällä tavalla kielimuurin vuoksi ja että tämän vuoksi tulkin vaihtaminen voisi olla tarpeen. Tulkki on myös ilmoittanut, ettei hänelle ole aiempaa kokemusta tuomioistuimessa tulkkaamisesta.

Kun otetaan huomioon korkeimmalle hallinto-oikeudelle tulkkauksesta toimitettu kirjallinen lausunto sekä hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn tallenteelta ilmenevä, korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa jää varteenotettava epäily siitä, että muutoksenhakijalla ja tulkilla on ollut huomattavia vaikeuksia ymmärtää toisiaan, mikä on voinut vaikuttaa myös muutoksenhakijan suomeksi tulkattuun kertomukseen ja siten tuomioistuimen kuultavan kertomuksen perusteella tekemään uskottavuusarviointiin tämän kristinuskoon kääntymisen aitoudesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, että Helsingin hallinto-oikeuden 28.1.2019 toimittamassa suullisessa käsittelyssä on tapahtunut puutteellisen tulkkauksen vuoksi menettelyvirhe, joka on voinut vaikuttaa päätöksen lopputulokseen. Muutoksenhakijan oikeusturva huomioon ottaen Helsingin hallinto-oikeuden 6.3.2019 antama päätös ja korkeimman hallinto-oikeuden 27.9.2019 antama päätös taltionumero 4396 on samalla viran puolesta purettava. Muutoksenhakijan kristinuskoon kääntymisen arviointi edellyttää, että asia on palautettava hallinto-oikeudelle uuden suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. Edellä todetun perusteella valituksenalainen Helsingin hallinto-oikeuden 31.7.2020 antama päätös ja Maahanmuuttoviraston 20.1.2020 tekemä päätös on kumottava.

Päätöksen lopputulokseen nähden suullisen käsittelyn järjestäminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 3 momentti huomioon ottaen tarpeen. Suullista käsittelyä koskeva vaatimus on siten hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Robert Utter. Asian esittelijä Satu Bäckmand-Liimatta.