KHO:2021:195

Irakin kansalainen A oli saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. A oli mainitun päätöksen saatuaan vedonnut uutena turvapaikkaperusteena kristityksi kääntymiseensä. A:ta oli kuultu uudesta turvapaikkaperusteesta Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa ja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät olleet vakuuttuneita A:n vakaumuksen aitoudesta eivätkä siitä, että A olisi kristinuskon vuoksi kotimaassaan vainon vaarassa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteenaan vedonneen A:n vakaumusta oli arvioitava tilanteessa, jossa hän oli osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten oli arvioitava tästä toiminnasta A:lle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisun lähtökohdissaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus on näin ollen keskeisessä asemassa. Olennaista on pyrkiä selvittämään hakijan motivaatiota kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut henkilön elämään. Tämän lisäksi kokonaisarviossa on annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle kuten asiakirjatodisteille ja todistajien kertomuksille, jotka voivat tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ole mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että suullisessa käsittelyssä kuultujen todistajien kertomuksen merkityksen arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa voidaan muun muassa kiinnittää huomiota siihen, kuinka läheisesti ja kuinka pitkältä ajalta todistaja tuntee muutoksenhakijan, missä määrin todistaja on tehnyt havaintoja tämän uskonnonharjoittamisesta tai kääntymisprosessista ja sen eri vaiheista, ovatko todistaja ja muutoksenhakija keskustelleet uskonnollisista kysymyksistä tai mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu. Keskusteluja uskonnollisista kysymyksistä on voitu käydä tulkin välityksellä. Arvioitaessa sitä, mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu, erityistä merkitystä on kuitenkin annettava sille, onko todistajalla ja muutoksenhakijalla ollut yhteistä kieltä, jolla näitä keskusteluja on käyty.

Asiassa oli selvitetty, että A oli hallinto-oikeuden toimittamaan suulliseen käsittelyyn mennessä osallistunut seurakunnan toimintaan noin neljän vuoden ajan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että seurakuntayhteys on sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa oli siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n kristinuskoon kääntyminen oli aluksi voinut olla muodollista ja sen tarkoituksena oli voinut olla turvapaikka-asian edistäminen. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että kristinuskoon kääntyminen ja kristillinen vakaumus eivät ole pysyviä ja muuttumattomia asioita, vaan vaiheittain etenevä ja kehittyvä prosessi, oli alussa tarkoitushakuisena ilmenneestä kääntymisestä huolimatta mahdollista, että kristinusko oli myöhemmin muodostunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi. Kun A oli sittemmin aktiivisesti harjoittanut kristinuskoa jo useamman vuoden ajan, kääntymisen alkuvaiheiden olosuhteille ei tullut antaa arvioinnissa vähäistä suurempaa merkitystä, vaan asiassa oli ensisijaisesti arvioitava A:n vakaumuksen nykytilaa.

Korkein hallinto-oikeus piti A:n kertomusta henkilökohtaisesta vakaumuksestaan ja sen merkityksestä itselleen riittävän omakohtaisena ja johdonmukaisena. A:n kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan tukivat hänen pitkäaikainen, oma-aloitteinen ja aktiivinen osallistumisensa seurakuntatoimintaan sekä asiassa kuultujen todistajien kertomukset. Todistajilla oli pitkäaikaisia ja läheisiä havaintoja A:n kristillisestä elämästä ja toisella heistä oli yhteinen kieli muutoksenhakijan kanssa.

Kun otettiin huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli riittävän luotettavasti selvitetty, että A:lle oli muodostunut sellainen kristillinen vakaumus, joka edellytti hänen harjoittavan ja tunnustavan kristinuskoa avoimesti. A:n ei voitu edellyttää elävän vakaumuksensa vastaisesti tai piilottelevan vakaumustaan vainolta välttyäkseen.

A:n kohdalla täyttyivät ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa turvapaikan myöntämiselle säädetyt edellytykset. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla A kohta 2 alakohta

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18 artikla 1–3 kappaleet

Euroopan ihmisoikeussopimus 9 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 10 artikla 1 kohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla d alakohta, 4 artikla 1-3 kohdat, 5 artikla, 9 artikla 1 kohta a alakohta sekä 10 artikla 1 kohta b alakohta ja 2 kohta

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b § 1 momentti, 2 momentti 2 kohta ja 5 momentti, 88 b §, 88 c §, 88 d § ja 147 §

Unionin tuomioistuimen tuomio 5.9.2012 yhdistetyissä asioissa Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11)

Unionin tuomioistuimen tuomio 4.10.2018 asiassa Bahtiyar Fathi (C-56/17)

Kts. KHO 2017:63, KHO 2018:118 ja KHO 2018:130

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 16.10.2020 nro 20/1823/3

Asian aikaisempi käsittely

Muutoksenhakija on hakenut kansainvälistä suojelua 4.10.2015 vedoten parturintyöstään aiheutuvaan militioiden uhkaan.

Maahanmuuttovirasto on 10.8.2016 hylännyt muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin.

Muutoksenhakija on valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeudelle ja ilmoittanut kääntyneensä kristinuskoon.

Helsingin hallinto-oikeus on 25.4.2017 kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Maahanmuuttovirasto on kuullut muutoksenhakijaa kristinuskoon kääntymisestään turvapaikkapuhuttelussa. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt muutoksenhakijan kääntymistä tai siitä aiheutuvaa uhkaa tosiseikkana ja on 28.6.2019 hylännyt muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on toimittanut asiassa 19.8.2020 asiassa suullisen käsittelyn. Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan (jäljempänä myös valittaja) valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on selostanut ajantasaista maatietoa ja perustellut päätöstään muutoin seuraavasti:

Asiassa saatu kirjallinen selvitys

Valittaja on etniseltä taustaltaan arabi ja uskonnoltaan alkujaan shiiamuslimi. Hän on kotoisin Bagdadista.

Valittaja on hänelle 25.11.2015 järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa kertonut työskennelleensä kotialueellaan parturina. Hän on 16-vuotiaana päässyt parturiliikkeeseen siivoojaksi ja noin puolitoista vuotta myöhemmin aloittanut varsinaisen parturintyön. Valittajan ja liikkeenomistajan lisäksi parturiliikkeessä on työskennellyt noin 12-vuotias siivooja. Valittaja on leikannut länsimaalaisia kampauksia alueen nuorille miehille. Vanhemmat asiakkaat ovat joitakin kertoja huomauttaneet, että kyseiset kampaukset eivät ole sopivia. Liikkeeseen on toimitettu nimetön uhkauskirje, jossa on ollut mukana luoti ja hiuksia. Kirjeessä on vaadittu valittajaa lopettamaan länsimaalaisten kampausten tekeminen. Valittajaa on 7–10 päivää kirjeen saamisen jälkeen 7.6.2015 puukotettu kadulla selkään, kun hän on ollut matkalla kotiin. Naamioituneita puukottajia on ollut kaksi, eivätkä he ole sanoneet mitään. Puukotuksen jälkeen tekijät ovat paenneet paikalta. Valittaja ei tiedä, ketkä häntä ovat puukottaneet, mutta hän epäilee puukotuksen ja uhkauskirjeen tekijöiden olleen shiiamilitantteja. Puukotuksen jälkeen valittaja on ollut kolme päivää sairaalassa. Liike on suljettu puukotuksen jälkeen. Muutama päivä puukotuksen jälkeen liikkeenomistaja on ammuttu. Valittaja on kuullut ampumisesta muilta ihmisiltä.

Valittaja on hänelle 24.5. ja 19.7.2017 järjestetyssä uudessa turvapaikkapuhuttelussa kertonut kääntyneensä Suomessa kristinuskoon. Valittajan perhe on shiiataustainen ja he ovat noudattaneet tavanomaisia uskonnollisia sääntöjä. Myös valittaja on aiemmin rukoillut ja paastonnut. Kotimaassaan valittaja on ollut vakuuttunut siitä, että shiiamuslimit ovat oikeaoppisia. Häntä on kotona, koulussa ja moskeijassa sekä televisio-ohjelmien kautta opetettu vihaamaan ihmisiä, joilla on toinen uskonsuuntaus.

Valittaja on Suomeen tultuaan alkanut kulkea One Way Mission -seurakunnan järjestämillä bussikuljetuksilla keskustaan, koska vastaanottorahan pienuuden vuoksi hän ei ole voinut käyttää julkista liikennettä. Valittaja ei ole aluksi käynyt bussikuljetusten yhteydessä järjestetyissä seurakunnan tilaisuuksissa. Eräs valittajan vastaanottokeskuksessa asunut ystävä on kuitenkin vaikuttanut tyytyväiseltä, ja valittajan kysyttyä ystävältä kristinuskosta ystävä on kehottanut valittajaa käymään itse kirkossa. Ystävä on sanonut, että mikäli valittaja on varma uskostaan, ei kirkossa käymisessä ole vaaraa. Valittaja on keskustelun myötä päättänyt käydä kirkossa, ja hän on ensivierailulla kesäkuun 2016 lopulla pannut merkille, että hänet on otettu vastaan hyvin lämpimästi. Kokouksessa on puhuttu paljon rakkaudesta, vaikka valittaja oli luullut, että he vihaavat islamia ja muslimeja. Muista uskonlahkoista ei puhuttu. Siellä puhuttiin siitä, että Jumala rakastaa ihmisiä ja uhrautui meidän puolestamme. Siitä syystä meidän jokaisen tulee rakastaa toisia ihmisiä. Tämä kaikki on tehnyt valittajaan vaikutuksen. Kokouksen jälkeen on tarjottu ruokaa. Kun valittaja on jälleen palannut kirkon bussilla vastaanottokeskukseen, keskuksen edessä olleet asukkaat ovat moittineet häntä siitä, että hän on käynyt kirkossa.

Ensimmäisen vierailun jälkeen valittaja on jatkanut kirkkokäyntejään säännöllisesti joka keskiviikko. Valittaja on vertaillut kirkon tilaisuuksia aiempiin kokemuksiinsa moskeijassa, missä on usein puhuttu muista lahkoista pahaa ja muutenkin tappamisesta ja vihasta. Pastori on kehottanut rakastamaan niitä, jotka kiroavat ja satuttavat, mikä on kiinnostanut valittajaa, ja hän on saanut tietää, että kyseessä on Jeesuksen ohje. Valittaja on sitten ottanut kirkosta mukaansa Raamatun. Hän on pelännyt muiden vastaanottokeskuksen asukkaiden reaktioita, joten hän on lukenut sitä pimeässä käyttäen matkapuhelimensa valoa apunaan. Valittaja on ensimmäisenä lukenut Markuksen evankeliumin 10 luvun 45 jakeen. Siinä puhuttiin siitä, että ihmisen poika on tullut maan päälle palvelemaan ihmisiä ja uhraamaan itsensä muiden puolesta. Hän on lukenut myös Johanneksen evankeliumin luvun 15 jaetta 14. Siinä on kerrottu, että ihmiset eivät ole orjia Jumalalle, vaan Jumalan rakkaita ja että hän antaa jokaiselle tilaisuuden. Raamatun teksti on koskettanut valittajaa. Seuraavana aamuna valittaja on keskustellut asiasta kristityn ystävänsä kanssa, mutta hän on ollut huolissaan perheensä suhtautumisesta, sillä hän on tiennyt perheensä hylkäävän hänet, jos hän kääntyy. Valittaja on jatkanut kirkossa käyntiä ja hänestä on alkanut tuntua, että asiat ovat muuttuneet hänen sisällään. Hän on myöhemmin saanut tietää, että nämä muutokset hänen sisällään ovat Pyhän hengen tekemiä muutoksia. Usko kehittyy pikkuhiljaa, eikä tule yhtäkkiä. Valittaja on uskoon tultuaan huomannut myös, ettei hän ole enää vihannut erästä tuttavaansa.

Valittajan tutustuminen kristinuskoon ja kirkossa käynnit ovat keskeytyneet elokuun 2016 lopulla, kun hän on saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen hakemukseensa, vaikka hän on jo tuolloin ollut uskossa. Viiden päivän kuluttua päätöksestä valittaja on siirtynyt toiseen vastaanottokeskukseen. Päätös on ollut järkytys ja valittaja on masentunut. Jonkin ajan kuluttua valittaja on tavannut keskustassa kristityn ystävänsä, joka on kehottanut valittajaa palaamaan seurakuntaan, ja valittaja on noudattanut kehotusta. Palattuaan kirkkoon hän on kysynyt, miten kristinuskossa voidaan palvoa kolmea jumalaa, mikä seikka on myös estänyt hänen välittömän kääntymisensä. Kun hän on kuullut, että kyseessä on ainoastaan Jumalan kolme eri muotoa, hän on voinut hyväksyä ajatuksen. Hän on myös nimenomaan kysynyt, miten Jumala voi ruumiillistua ja tulla ihmisen muotoiseksi. Hän on saanut vastauksen tähänkin kysymykseensä. Valittaja on päättänyt kääntyä, sillä hän ei ole enää voinut hyväksyä perheensä ajatuksia siitä, että hänen tulisi vihata ihmisiä koko elämänsä ajan. Valittaja on ilmaissut myös haluavansa kasteen. Hän on saanut tietää, että Jumala on suositellut kastetta. Matteuksen evankeliumin luvun 28 jakeessa 19 puhutaan tästä. Hän on kysynyt, onko estettä sille, että hän saa kasteen. Hänelle on kerrottu, että estettä ei ole, mikäli hän uskoo Jeesukseen Kristukseen, siihen että tämä on hänen pelastajansa ja on uhrautunut hänen puolestaan tulemalla ristiinnaulituksi. Valittaja on kertonut uskovansa Jeesukseen, joka on vapahtaja ja joka on pyyhkinyt pois meidän syntimme. Valittajan käytyä noin kahden kuukauden ajan kasteopetuksessa hänet on 4.12.2016 kastettu. Kasteen jälkeen valittaja on käynyt edelleen aktiivisesti seurakunnassa osallistuen keskiviikkoisin ja torstaisin opetukseen, perjantaisin lähetystyöhön sekä sunnuntaisin jumalanpalvelukseen. Seurakunnan toiminnan lisäksi valittaja on harjoittanut uskoaan myös omatoimisesti rukoilemalla. Uskoontulon myötä valittaja on kokenut sisäisiä muutoksia. Hän tietää nyt pääsevänsä kuoleman jälkeen taivaaseen ja saavansa ikuisen elämän. Hän ei enää suutu yhtä helposti. Hän myös käyttäytyy hyvin ja kunnioittavasti ihmisiä kohtaan riippumatta näiden vakaumuksesta. Hän ei myöskään enää vihaa muita ihmisiä, vaan pitää muista yhtä paljon kuin itsestään. Valittaja on tuonut esiin hänelle tärkeänä kohtana Raamatusta Johanneksen evankeliumin luvun, jossa käsitellään huorin tehnyttä naista, jonka Jeesus on armahtanut, sillä islaminuskossa naista ei olisi armahdettu.

Tieto valittajan kääntymisestä on mennyt hänen perheelleen Irakiin. Perhe on tiennyt valittajan kirkossa käymisestä jo aiemmin, kun valittaja on kertonut puhelimessa olevansa matkalla kirkkoon. Tuolloin perhe ei ole reagoinut asiaan mitenkään. Tieto hänen varsinaisesta kääntymisestään on mennyt Irakiin vasta hänen kasteensa jälkeen. Vastaanottokeskuksessa asuneet kaksi henkilöä, jotka ovat kotoisin samalta alueelta kuin valittaja, ovat kertoneet asiasta valittajan veljille. Toinen näistä henkilöistä on valittajan veljen ystävä. Nämä henkilöt ovat tienneet valittajan kääntymisestä ja varoittaneet valittajaa kirkossa käymisestä. Valittajan perhe on tiedon saatuaan vienyt asian klaaninsa johtajalle. Klaani on päättänyt klaanin johtajan, valittajan isän ja isoveljen allekirjoittamalla päätöksellä luopua valittajasta ja julistanut tämän veren vuodatettavaksi. Turvapaikkapuhuttelun merkintöjen mukaan päätös on tehty 20.1.2017. Päätöksen tekemisen jälkeen valittajan perhe on soittanut hänelle ja ilmoittanut asiasta sekä samassa yhteydessä toimittanut valittajalle kuvan päätöksestä. Valittaja ei ole kiistänyt asiaa puhelussa, sillä hän ei ole voinut teeskennellä olevansa muslimi. Puhelun jälkeen valittaja ei ole enää ollut yhteydessä perheeseensä. Päätös on jaettu Irakissa myös muille klaaneille. Kysyttäessä, eikö valittajan perhe ollut varmistanut valittajalta, että tämä on kääntynyt, valittaja on todennut perheensä uskoneen todistajia. Valittajalta on vielä tiedusteltu, onko klaanin kirje ollut valmis jo silloin, kun valittajan perhe on soittanut valittajalle, mihin valittaja on vastannut myöntävästi.

Valittaja on esittänyt 5.12.2016 päivätyn seurakunnan pastorin todistuksen koskien valittajan kastetta, seurakunnan operatiivisen johtajan 14.12.2016 ja 28.2.2018 päivätyt lausunnot ja vapaaehtoistyöntekijä B:n 3.5.2018 päivätyn lausunnon koskien valittajan osallistumista One Way Mission -seurakunnan toimintaan.

Lisäksi valittaja on 11.10.2017 esittänyt lisäselvitystä, jonka mukaan hänen isänsä on menehtynyt. Valittajan veljet ovat valittajan mukaan syyttäneet asiasta valittajaa ja uhanneet valittajaa Messenger-ohjelman kautta käyttäen valittajan äidin tiliä. Liitteinä on toimitettu kuvakaappaukset, jotka kerrotusti esittävät uhkausviestiä Facebook-sivulla, jolla on ilmoitettu valittajan isän menehtymisestä.

Suullisessa käsittelyssä saatu selvitys

Valittaja on kertonut syntyneensä shiiamuslimiperheeseen, jossa on noudatettu uskonnollisia rituaaleja, joita valittajakin on velvollisuudesta noudattanut. Hän ei ole tuolloin tuntenut kristittyjä, mutta hän on oppinut koulussa heidän olevan vääräuskoisia ja palvovan kolmea jumalaa. Hän on jo matkatessaan Suomeen havainnut eron kristittyjen ja muslimien välillä, kun hän on yöpynyt Ruotsissa ollessaan kirkossa ja moskeijassa. Kirkossa häntä on autettu ja hänet on toivotettu tervetulleeksi. Moskeijassa hänet on herätetty ja pakotettu rukoilemaan. Valittaja on Suomeen tultuaan harjoittanut vielä ajoittain islaminuskoa rukoilemalla, mutta hän ei ole kokenut saavansa yhteyttä Jumalaan, ja hän on jo tuolloin ihmetellyt, miten Jumala on sallinut hänelle tapahtuneet asiat.

Suomessa eräs valittajan kanssa samassa vastaanottokeskuksessa asunut ystävä on kääntynyt kristinuskoon, ja tämä on vaikuttanut iloiselta. Valittaja on kysynyt asiasta, mutta ystävä on ainoastaan todennut, että valittaja käy jo seurakunnan bussilla keskustassa ja että jos valittaja haluaa tutustua kristinuskoon, valittaja voi käydä joskus kirkossa. Valittaja on ajatellut, että jos hän luottaa omaan uskontoonsa, ei siitä voi olla haittaa hänelle, joten hän on käynyt kesäkuun 2016 alussa kirkossa. Seurakunnassa valittaja on kiinnittänyt huomiota siihen, että siellä on ollut naisia ja miehiä, toisin kuin moskeijassa. Lisäksi seurakunnassa on rukoiltu muslimien puolesta. Valittaja on käynyt kirkossa vielä toisen kerran kesäkuun aikana, minkä jälkeen bussikuljetukset ovat jääneet kesäloman vuoksi tauolle, ja valittajan käynteihin on tullut tauko. Valittaja on kertonut asiasta eri tavalla turvapaikkapuhuttelussaan, sillä hänen saadessaan tammikuussa puhelun perheeltään hän on kuullut isänsä saaneen halvauksen. Valittajan mieliala on ollut sen vuoksi huono, eikä hän ole kyennyt keskittymään puhuttelussa. Valittaja on ottanut jälkimmäisellä käynnillään seurakunnasta mukaansa Raamatun, jota hän on tutkinut vastaanottokeskuksessa omatoimisesti. Ensimmäisenä valittaja on lukenut Markuksen evankeliumin 10 luvun 45 jakeen, jossa Jeesus on todennut, ettei tämä ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Se on jäänyt valittajalle mieleen, koska islaminuskossa pitää palvoa jumalaa, eikä jumala auta valittajaa. Samoin valittaja on havainnut, että luvussa on todettu avioliiton useamman naisen kanssa olevan haureutta, ja hän on verrannut tähän mielessään useamman naisen kanssa naimisissa ollutta isäänsä. Raamatussa ei ole myöskään puhuttu tappamisesta tai muustakaan, mikä olisi vastoin valittajan omaatuntoa. Lisäksi valittajaan on tehnyt vaikutuksen Raamatussa toistuva ajatus vihollisten rakastamisesta.

Valittaja on palannut seurakuntaan syyskuun alussa. Hän on sitä ennen 13.8.2016 saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja vaihtanut joidenkin päivien kuluttua siitä vastaanottokeskusta Pitäjänmäen vastaanottokeskuksesta Keran vastaanottokeskukseen. Kielteinen päätös on vaikuttanut valittajaan kielteisesti. Hän on kuitenkin tavannut keskustassa kristityn ystävänsä, joka on houkutellut hänet takaisin seurakunnan toimintaan. Seurakunnassa ihmiset ovat toivottaneet valittajan tervetulleeksi, vaikka he eivät ole tienneet hänen sisäisestä kamppailustaan, mikä on osaltaan vetänyt valittajaa seurakuntaan. Valittaja on jatkanut käyntejään ja kuuntelemalla pastorin puheita saanut vastauksia mielessään olleisiin kysymyksiin. Lokakuussa pastori on kysynyt valittajan tilanteesta, jolloin valittaja on ymmärtänyt haluavansa Jumalan lähelleen ja antavansa anteeksi vihamiehilleen. Valittaja ei ole enää hyväksynyt islaminuskon ja lapsuutensa väkivaltaisuutta. Seurakunnassa hän on kokenut vain rakkautta, mutta hän on edelleen empinyt kääntymistä. Valittajan kääntyminen on tapahtunut asteittain syksyllä hänen palattuaan seurakuntaan. Hän on ensin käynyt sisäistä taistelua, sillä hän on tiennyt, että islamista luopuminen johtaa siihen, että hänen läheisensä hylkäävät hänet. Hän on rukoillut Jumalalta johdatusta. Lopulta hänen kristinuskosta ja seurakunnasta löytämänsä rakkaus on saanut hänet kääntymään, kun hän on vertaillut kristinuskoa islaminuskoon, jossa on sallittu myös valittajan omantunnon vastainen toiminta kuten valehtelu, ja toisaalta islamissa ilmenevät opetukset kostosta. Valittaja ei ole myöskään saanut rakkautta perheeltään ja hänen isänsä on pahoinpidellyt hänen äitiään. Valittaja on ottanut kasteen joulukuussa 2016 käytyään ensin kasteopetuksessa.

Uskoontulonsa jälkeen valittaja on jatkanut osallistumista seurakunnan toimintaan aktiivisesti ja säännöllisesti neljän vuoden ajan. Seurakunnan toiminnassa häneen on vedonnut se, että se on kuin perhe. Kaikki auttavat ja osallistuvat ja heillä on yhteinen tavoite sekä usko. Osallistuminen on myös kristityn velvollisuus ja se antaa valittajalle sisäistä rauhaa ja rakkautta. Hän on osallistunut torstaisin opetukseen, joka on järjestetty seurakunnan kahvilassa etenkin entisille muslimeille. Valittaja on osallistunut opetukseen, koska hänen sisällään on ollut hengellinen jano ja hän on halunnut oppia lisää Jeesuksesta. Hän on lisäksi ennen koronapandemiaa osallistunut seurakunnan perjantaisin rautatieasemalla harjoittamaan lähetystyöhön kertomalla kristinuskosta arabeille ja jakamalla muunkielisille kristillistä kirjallista aineistoa. Valittaja on myös tuonut kolme muuta muslimia seurakuntaan. Seurakunnan ulkopuolella valittaja on käynyt luomiskertomuskurssin. Omatoimisesti hän on harjoittanut uskontoaan rukoilemalla ja lukemalla päivittäin Raamattua. Valittaja on lukenut Raamattua matkapuhelimestaan esimerkiksi junassa ollessaan. Hän on lukenut enimmäkseen kohtia, jotka ovat käsitelleet ihmisiä, joilla on ollut elämässään vihaa. Niitä luettuaan hän on kiittänyt Herraa siitä, että tämä on antanut hänelle oikean tien, ja muutenkin hän on lukiessaan kokenut Jeesuksen koskettavan häntä. Esimerkkeinä valittaja on kertonut lukevansa esimerkiksi Matteuksen, Johanneksen ja Markuksen evankeliumeja sekä apostolien tekoja. Valittaja ei ole lukenut Raamattua tietyssä järjestyksessä vaan esimerkiksi sen mukaan, mitkä kohdat ovat liittyneet seurakunnan saarnoihin. Raamatusta erityisen tärkeänä kohtana valittaja on tuonut esiin Saulin tarinan. Ennen kuin Saulista tuli Paavali, tämä on tuntenut vain vihaa kristittyjä kohtaan ja tappanut heitä. Valittaja on itsekin ollut aiemmin sekä vainoaja että vainottu ja islamissa on opetettu hänelle vain vihaa. Erityisenä valittajaan vaikutuksen tehneenä kohtana Jeesuksen elämässä valittaja on tuonut esiin vuorisaarnan. Muslimina valittajalla ei ole ollut moraalietiikkaa, vaan hän on esimerkiksi saattanut valehdella. Kristinusko on antanut pohjan hänen käytökselleen. Jeesus on esimerkiksi sanonut, että jos näkee naisen ja haluaa olla tämän kanssa, tekee syntiä.

Kristinuskossa tärkeintä valittajalle on rakkaus. Raamatussa on sanottu, että se, joka ei osaa rakastaa, ei tunne Jumalaa. Jumala on kehottanut rakastamaan myös vihollisia. Islaminuskossa opetetaan vihaamaan vihamiehiä ja rakastamaan vain niitä, jotka rakastavat takaisin. Raamatussa on kuitenkin todettu, että jos rakastat vain heitä, jotka rakastavat sinua, mitä hyvää olet tehnyt. Valittajan mielestä ilman rakkauden tunnetta ei voi saada Jumalaa sisäänsä. Jeesus on valittajalle Jumala ja pelastaja, ja hänen suhteensa Jeesukseen on kuin suhde isään. Valittaja ei tunne noloutta tai häpeää rukoillessaan Jeesusta, tai tarvitse mitään heidän välilleen. Valittajan ollessa muslimi henkilökohtainen kunnia on ollut hänelle tärkeää, eikä sitä ole saanut loukata, mutta kristinuskon myötä asia on muuttunut. Toisin kuin islamissa, kristittynä valittajalle on myös selvää, mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen. Kristinuskoon kääntymisen myötä valittaja ei ole enää hermostunut tai suuttunut yhtä helposti kuin muslimina, ja hän osaa antaa ihmisille anteeksi.

Tieto valittajan kääntymisestä on mennyt hänen kotimaahansa. Samassa vastaanottokeskuksessa asuneet kaksi henkilöä ovat nähneet valittajan liikkuvan seurakunnan bussilla ja varoittaneet tätä kirkosta. He ovat myöhemmin Irakiin palattuaan kertoneet asiasta valittajan perheelle. Valittajan äiti on myös kerran soittanut valittajalle, kun tämä on ollut matkalla seurakuntaan. Valittaja on tuolloin kertonut olevansa matkalla seurakuntaan, missä on ollut tarjolla kakkua ja kahvia. Äiti ei ole tuolloin reagoinut asiaan. Tammikuussa 2017 valittajan perheenjäsenet ovat soittaneet hänelle ja kysyäkseen, onko valittaja kääntynyt kristinuskoon. Perhe ei ole vielä tuolloin kertonut asiasta klaanille, koska he ovat halunneet varmistua asiasta ensin. Jonkin ajan kuluttua puhelusta perhe on lähettänyt Messenger-sovelluksen kautta valittajalle paperin, jolla hänet on 20.1.2017 hylätty klaanista. Valittaja on mahdollisesti ymmärtänyt väärin hänelle turvapaikkapuhuttelussa esitetyn kysymyksen, kun hän on tuolloin vastannut, että perhe on puhunut klaanille jo ennen puhelua. Perhe on kuitenkin luottanut asiasta heille kertoneisiin kahteen henkilöön, koska perhe on pyytänyt heitä pitämään valittajasta huolta Suomessa. Klaani on myös ollut tietoinen tilanteesta, mutta lopullinen päätös on ollut perheellä, ja perhe on tehnyt sen vasta puhelun jälkeen.

Valittaja on edelleen uhattuna kotialueellaan myös aiemman parturintyönsä takia. Militiat ovat myös hallitusta voimakkaampia, eikä valittaja voi saada suojelua keneltäkään.

Todistaja B on kertonut työskentelevänsä One Way Mission -seurakunnassa vapaaehtoisena maahanmuuttajatyössä. B on tuntenut valittajan marraskuusta 2016 lähtien. Hän on opettanut seurakunnassa valittajalle suomen kieltä ja seuraavana kesänä hän on opettanut valittajaa kahden kuukauden pituisella al-Massira-kurssilla. He ovat tavanneet seurakunnassa muissakin yhteyksissä ja käyneet hengellisiä keskusteluja. He ovat kommunikoineet arabian kielellä. Valittaja on kertonut B:lle myös elämästään Irakissa ja suvultaan saamistaan uhkauksista sekä häntä koskettaneista raamatunkohdista ja kokemistaan ihmeistä. Viimeisimpänä ihmeenä valittaja on kertonut B:lle vastaanottokeskuksen huoneen oven jumiutuneen lukon avautuneen, kun valittaja on rukoillut. Valittaja on kokenut Jumalan vastanneen hänen rukoukseensa. Valittaja on seurakuntaan tullessaan ollut arka ja epävarma, mutta vuosien aikana hän on B:n mukaan saanut varmuutta, iloa ja rauhaa. B on vakuuttunut valittajan vakaumuksen aitoudesta.

Todistaja C on kertonut olevansa mukana seurakunnan maahanmuuttajatyössä ja tavanneensa valittajan syyskuussa 2016. C on opettanut valittajalle suomen kieltä, minkä lisäksi he ovat käyneet seurakunnan retkillä ja uimahallissa. Valittaja on käynyt myös C:n vaimon järjestämässä kristillisessä terapiatapaamisessa. Valittaja on ollut seurakunnassa innokas raamatunlukija. C ja valittaja ovat kommunikoineet englanniksi ja käyneet jonkin verran kahdenkeskisiä hengellisiä keskusteluja. Valittajan käytös on C:n käsityksen mukaan kristillistä, ja valittaja luottaa Jumalaan sekä on rauhallinen. C on vakuuttunut valittajan uskon aitoudesta.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Valittaja on vedonnut kansainvälisen suojelun tarpeen perusteenaan aiemmasta parturintyöstään aiheutuvaan uhkaan sekä Suomessa tapahtuneen kristinuskoon kääntymisensä johdosta hänelle aiheutuvaan uhkaan.

Parturintyöstä johtuva uhka

Maahanmuuttovirasto on valituksenalaisessa päätöksessään hyväksynyt tosiseikkana, että valittaja on työskennellyt Irakissa parturina, että liikkeeseen on toimitettu uhkauskirje ja että valittajaa on puukotettu. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut, ettei asiassa voida varmistua siitä, että puukotus olisi liittynyt valittajan toimimiseen parturina. Maahanmuuttovirasto on edelleen katsonut, ettei valittaja ole aiemman parturintyönsä johdosta profiloitunut sellaisella tavalla, että häneen kohdistuisi Irakissa uhkaa.

Hallinto-oikeus toteaa, että parturina toimiminen voi olla riskialtis elinkeino Irakissa, koska erilaiset ääriryhmät saattavat pitää sitä islamin vastaisena käytöksenä. Asiassa ei ole ilmennyt ajallisen yhteyden lisäksi muita perusteita uskoa, että valittajaan kohdistunut puukotus olisi liittynyt valittajan saamaan uhkaukseen tai parturintyöhön. Joka tapauksessa oikeudenloukkausten olisi katsottava johtuneen parturintyöstä yleisesti, eikä valittajan henkilöön liittyvistä seikoista. Valittaja ei ole ollut kotimaassaan poliittisesti tai yhteiskunnallisesti aktiivinen, eikä häntä voida pitää parturintyönsä johdosta tai muutoinkaan erityisen profiloituneena henkilönä. Kun otetaan näiden seikkojen lisäksi huomioon se, että valittaja on lopettanut parturintyönsä jo viisi vuotta sitten, hallinto-oikeus pitää epätodennäköisenä, että valittaja olisi kotimaassaan edelleen jonkin tahon kielteisen mielenkiinnon kohteena aikaisemman parturina työskentelemisensä takia. Valituksessa esitetyt seikat eivät ole sellaisia, joiden perusteella asiaa olisi arvioitava toisin.

Kristinuskoon kääntymisestä johtuva uhka

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen aitoutta on UNHCR:n suuntaviivojen mukaan arvioitava erityisesti hakemuksen uskottavuutta sekä olosuhteita, joissa kääntyminen tapahtuu. Keskeistä on selvittää uskonnollisen kääntymisen motivaatiota ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. (UNHCR Guidelines on International Protection: Religion-Based Refugee Claims under Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 28.4.2004)

Valittajan kristinuskoon kääntymisen aitoutta arvioitaessa riittävänä selvityksenä ei voida pitää yksinomaan sitä, että valittaja on 4.12.2016 kastettu One Way Mission -seurakunnassa, tai seurakunnan edustajien antamia kirjallisia lausumia. Kysymys on sen sijaan kokonaisarvion tekemisestä kaiken saatavilla olevan selvityksen ja erityisesti valittajan oman kertomuksen perusteella.

Asiassa on ensinnäkin arvioitava niitä syitä, jotka ovat johtaneet valittajan kristinuskoon kääntymiseen. Tässä arvioinnissa on osaltaan merkitystä sillä, millaisissa olosuhteissa kääntyminen ja kääntymiseen vetoaminen turvapaikkaperusteena on tapahtunut. Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on kertonut turvapaikkapuhuttelussaan tulleensa uskoon jo kesällä 2016 ja käyneensä seurakunnassa säännöllisesti kesäkuun alusta lähtien 13.8.2016 tapahtuneeseen Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen tiedoksisaamiseen asti. Suullisessa käsittelyssä valittaja on sitä vastoin kertonut käyneensä seurakunnassa vain kahdesti kesäkuussa, minkä jälkeen seurakunnan järjestämät bussikuljetukset ovat jääneet tauolle, ja ettei hän ole palannut seurakuntaan ennen syyskuuta. Lisäksi hän on kertonut kääntymisensä tapahtuneen vasta syksyllä. Valittajan ei voida katsoa esittäneen uskottavaa syytä kertomuksensa muuttumiselle. Hallinto-oikeus toteaa, että mainitut ristiriidat heikentävät valittajan kertomuksen yleistä uskottavuutta. Hallinto-oikeus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että valittaja on kesällä 2016 asunut vastaanottokeskuksessa, joka on sijainnut samassa kaupungissa kuin seurakunta, eikä asiassa siten voida katsoa, etteikö valittaja olisi kyennyt osallistumaan seurakunnan toimintaan myös bussikuljetusten mahdollisesti ollessa tauolla, mikäli hän olisi jo tuolloin kokenut aitoa kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.

Valittajan suullisessa käsittelyssä kertoman sekä suullisten ja kirjallisten lausuntojen perusteella on joka tapauksessa katsottava, että valittajan kesällä 2016 tapahtuneet vierailut seurakunnassa ovat liittyneet lähinnä seurakunnan järjestämiin ilmaisiin kuljetuksiin ja että hänen aktiivinen hakeutumisensa seurakunnan toimintaan itse on tapahtunut vasta syksyllä eli miltei välittömästi Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen tiedoksisaannin jälkeen. Merkillepantavaa on myös se, että valittaja on kertonut käyneensä kasteopetuksessa kahden kuukauden ajan ennen 4.12.2016 tapahtunutta kastettaan, mikä merkitsee myös kasteen pyytämisen olleen ajallisessa yhteydessä kielteisen turvapaikkapäätöksen saamiseen. Edellä tarkoitetut seikat viittaavat lähtökohtaisesti siihen, että valittajan seurakuntaan hakeutumisen ja kristinuskoon kääntymiseen vetoamisen tarkoituksena on ollut turvapaikka-asian edistäminen. Kääntymisen aikaiset olosuhteet eivät kuitenkaan yksinään ole ratkaiseva seikka, vaan kerrotun valittajan kristillisen vakaumuksen aitoutta koskevassa arvioinnissa tulee osaltaan ottaa huomioon valittajan toiminta kääntymisen jälkeen.

Valittaja on oman kertomansa ja seurakunnan edustajan antamien kirjallisten lausumien sekä todistajien suullisessa käsittelyssä kertoman mukaan osallistunut vuoden 2016 syksystä alkaen säännöllisesti seurakunnan toimintaan, minkä on sinällään katsottava tukevan valittajan kertomaa vakaumuksestaan. Aktiivinenkaan järjestettyyn seurakuntatoimintaan osallistuminen ja tätä kautta hankitut tiedot kristinuskon opillisesta sisällöstä eivät kuitenkaan sellaisenaan ole riittävä osoitus siitä, että valittajalla olisi kristillinen vakaumus. Erityistä merkitystä on tämän sijasta sillä, mitä valittaja on kertonut uskonnon merkityksestä hänelle itselleen omantunnonkysymyksenä ja elämäntapana.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittajan kertoma siitä, miten hän harjoittaa uskontoaan seurakunnan ulkopuolella, on jäänyt yleisluonteiseksi. Valittaja on kertonut rukoilevansa sekä lukevansa päivittäin Raamattua matkapuhelimestaan. Kun otetaan kuitenkin huomioon, että valittaja on tuonut esiin lukeneensa Raamattua päivittäin usean vuoden ajan, on hänen kertomaansa siitä, mitä kohtia hän on lukenut ja millä perusteella hän on lukemiaan kohtia valinnut, pidettävä varsin ylimalkaisena ja täsmentymättömänä. Myös valittajan kertoma siitä, mitä kristinusko hänelle henkilökohtaisella tasolla merkitsee, on suullisen käsittelyn jälkeenkin jäänyt pääosin pintapuoliseksi. Valittaja on tältä osin kertonut etenkin rakkauden tärkeydestä ja vihamiesten rakastamisesta. Valittaja on muuten viitannut islaminuskon ja kristinuskon välillä havaitsemiinsa eroihin ja mieltymyksiinsä kristinuskon oppeihin rakkaudesta ja anteeksiannosta, sekä pettymykseensä islaminuskoa kohtaan. Hän ei kuitenkaan ole tarkemmin eritellyt kristinuskon oppeja tai niiden merkitystä kääntymispäätöksensä tai henkilökohtaisen uskonsa kannalta. Vaikka valittaja on kertonut edellä mainituista seikoista pääosin johdonmukaisesti, valittajan kertomuksesta on jäänyt suurelta osin puuttumaan sellainen henkilökohtainen ja perusteellinen uskonnon vaihtamiseen ja uuden uskonnon seuraamiseen liittyvä pohdinta, jollaista on voitava odottaa henkilöltä, joka aikuisiällä omasta päätöksestään omaksuu uuden uskonnon. Kristinuskon vaikutuksista elämäänsä valittaja on kertonut, että hän ei enää hermostu yhtä helposti kuin ennen ja että hän antaa ihmisille anteeksi ja käyttäytyy hyvin näitä kohtaan. Valittajan kertoma on tältäkin osin jäänyt yleistasoiseksi, eikä valittajan kertoma kristinuskon vaikutuksesta elämäänsä ja ajatuksiinsa ole myöskään mainittavasti syventynyt suullisessa käsittelyssä turvapaikkapuhutteluun verrattuna, vaikka niiden välissä on kulunut useita vuosia.

Hallinto-oikeus ei asiassa saatua selvitystä kokonaisuutena arvioiden voi vakuuttua siitä, että valittaja olisi vakaumuksellinen kristitty. Kun valittajan oma kertomus on asiassa ensisijaisesti merkityksellinen, asiaa ei ole syytä arvioida toisin yksinomaan sen perusteella, että todistajat B ja C ovat pitäneet valittajan kristinuskoon kääntymistä aitona. Hallinto-oikeus pitää epätodennäköisenä, että valittaja tulisi kotimaassaan harjoittamaan kristinuskoa, eikä syynä kristinuskon harjoittamatta jättämiseen voida arvioida olevan vainon pelko. Asiassa ei voida esitetty selvitys kokonaisuutena huomioon ottaen vakuuttua myöskään siitä, että valittajalla muutoinkaan olisi islamista merkittävästi poikkeavaa vakaumusta tai elämänkatsomusta, jota hän joutuisi erityisesti peittelemään kotimaassaan.

Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, olisiko valittaja vaarassa joutua kotimaassaan oikeudenloukkausten kohteeksi sen johdosta, että jokin taho pitäisi häntä edellä todetusta huolimatta kristinuskoon kääntyneenä. Valittaja on esittänyt käsityksenään, että tieto hänen kristinuskoon kääntymisestään on mennyt Irakiin, kun hänen kotialueeltaan kotoisin olevat, samassa vastaanottokeskuksessa asuneet henkilöt ovat kertoneet asiasta hänen perheelleen kotimaahansa palattuaan. Valittajan mukaan tämä on johtanut valittajan erottamiseen perheestään ja klaanistaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on kertonut turvapaikkapuhuttelussa ja suullisessa käsittelyssä ristiriitaisesti etenkin siitä, onko hylkäyspäätös tehty ennen vai jälkeen sen, kun valittaja on puhelimitse keskustellut perheensä kanssa kääntymisestään. Valittaja on kertonut mahdollisesti ymmärtäneensä kysymyksen turvapaikkapuhuttelussaan väärin. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajalta on turvapaikkapuhuttelussa kysytty useita kertoja siitä, onko klaani laatinut hylkäämispäätöksen ennen puhelua, mihin valittaja on vastannut jokaisella kerralla myöntävästi. Tähän nähden väitettä siitä, että valittaja olisi ymmärtänyt kysymyksen tuolloin väärin, ei ole pidettävä uskottavana. Hallinto-oikeus katsoo, että kun otetaan mainitun, laadultaan merkittävän ristiriidan lisäksi huomioon se, että valittajan kertomus tiedon kulkeutumisesta hänen perheelleen on muilta osin jäänyt jokseenkin täsmentymättömäksi, ei voida pitää uskottavana, että tieto valittajan kääntymisestä olisi kulkeutunut Irakiin väitetyin seurauksin. Valittajan toimittaman kerrotusti heimonsa erottamispäätöstä esittävän asiakirjan ja veljiensä kerrotusti hänelle lähettämän uhkausviestin osalta hallinto-oikeus toteaa, ettei niiden aitoudesta ja lähettämisen tai laatimisen tarkoitusperistä voida varmistua, eikä niille siten voida antaa asiassa ratkaisevaa merkitystä. Kun otetaan lisäksi huomioon se, että valittajan kristillisestä vakaumuksestaan kertomaa ei ole edellä lausutuin perusteluin pidettävä uskottavana, asiassa ei ole perusteltua aihetta olettaa, että valittaja olisi Irakissa vakavien oikeudenloukkausten vaarassa sen vuoksi, että hänet on Suomessa ollessaan kastettu ja että hän on osallistunut seurakunnan toimintaan.

Lopputulos

Edellä esitetyn perusteella ei ole todennäköistä, että valittajalla olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei aseellinen selkkaus valittajan kotikaupungissa Bagdadissa ole siihen liittyvän mielivaltaisen väkivallan aste huomioon ottaen sellainen, että siitä aiheutuisi ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa kenelle tahansa kaupungissa oleskelevalle, sieltä kotoisin olevalle henkilölle. Kun otetaan lisäksi huomioon valittajan henkilökohtaiset olosuhteet, hallinto-oikeus katsoo, että valittajalle ei voida myöntää oleskelulupaa myöskään ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi Irakiin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 146, 147 ja 148 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Haanperä, Jatta Rinta-Hoiska ja Andreas Byggmästar. Esittelijä Jukka Ojala.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa saada valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksenhakija on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle kansainvälisen suojelun myöntämiseksi tai toissijaisesti hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Muutoksenhakija on myös vaatinut, että päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valituslupa tulee myöntää erityisen painavan syyn vuoksi. Muutoksenhakijan käännyttäminen kotimaahansa rikkoisi palautuskieltoa. Lisäksi korkeimman hallinto-oikeuden on annettava oikeuskäytäntöä ohjaava ratkaisu islamista kristinuskoon kääntyneiden hakemusten arvioimisesta.

Hallinto-oikeuden päätöksen äänestysratkaisu osoittaa, kuinka vaikeaa on arvioida kääntymisen aitoutta. Kääntymisen aitouden arvioimisen kriteerit tulee eritellä selvemmin ja avoimemmin, jotta myös lukija ymmärtää hallinto-oikeuden tekemät johtopäätökset. Asiassa ei ole sovellettu pakolaisoikeuden todistelusääntöjä.

Muutoksenhakija on toimittanut lisäselvitystä. Muutoksenhakija on esittänyt 14.11.2020 päivätyn B:n lausunnon muutoksenhakijan uskonnollisesta vakaumuksesta. Lisäksi muutoksenhakija on esittänyt kuvakaappauksia hänen ja hänen äitinsä välillä 30.12.2020 käydystä viestinvaihdosta sekä näiden viestien käännökset.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

Muutoksenhakijan suhteellisen pitkään jatkunut osallistuminen seurakuntatoimintaan sekä asiassa esitetyt todistajien lausunnot tukevat muutoksenhakijan kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan. Seurakunnan toimintaan osallistumista ei voida kuitenkaan yksinomaan pitää osoituksena uskonnollisen vakaumuksen aitoudesta eivätkä myöskään seurakuntien edustajien tai muiden todistajien lausunnot tai todistukset yksinomaan ole riittävä selvitys henkilön uskonnollisen vakaumuksen ja kääntymisen aitoudesta.

Muutoksenhakijan oma kerronta kääntymisprosessistaan sekä uuden vakaumuksen omaksumisesta ja sen henkilökohtaisesta merkityksestä ei ole hallinto-oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä syventynyt ja täsmentynyt. Etenkin kun otetaan huomioon muutoksenhakijan osallistuminen usean vuoden ajan seurakunnan toimintaan sekä hänen kertomansa seurakunnan ulkopuolella tapahtuvasta kristinuskon tutkimisesta ja harjoittamisesta, hänen voidaan kohtuudella odottaa syventävän tietämystään ja osoittavan syvällisempää pohdintaa ja erittelyä uuden vakaumuksensa mukanaan tuomasta vaikutuksesta elämäänsä erityisesti kääntymisen ensimmäisinä vuosina. Kristinuskon merkitys muutoksenhakijalle omantunnon kysymyksenä ja elämäntapana ei ole hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin täsmentynyt.

Kun otetaan kokonaisuutena huomioon Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä esitetyt muutoksenhakijan kristinuskoon tutustumiseen ja kääntymiseen liittyvät olosuhteet, muutoksenhakijan seurakuntatoimintaan osallistumisen kesto, hänen vakaumustaan tukeva asiakirjanäyttö ja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä täsmentymättömäksi ja syventymättömäksi jäänyt kertomus kristinuskon merkityksestä muutoksenhakijalle, asiassa esitetty näyttö ei anna aihetta arvioida asiaa Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä poikkeavalla tavalla.

Valituslupahakemuksen täydennyksenä toimitetun viestinvaihdon alkuperästä, viestin laatijasta ja laatimisen taustalla vaikuttavista tarkoitusperistä ei voida varmistua, eikä niille siten voida antaa merkittävää painoarvoa asiaa kokonaisuutena arvioitaessa. Esitetty selvitys ei anna aihetta arvioida muutoksenhakijan kertomusta perheensä ja sukunsa taholta tulevasta uhasta toisin kuin Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä on tehty.

Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, joka antaisi aihetta Maahanmuuttoviraston päätöksen kumoamiseen. Valituslupahakemuksessa tarkoitettu turvapaikka-asia ei ole poikkeuksellinen, eikä tehty päätös poikkea muissa samanlaisissa asioissa tehdyistä päätöksistä. Valitusluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain 196 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Muutoksenhakija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 18.2.2021 välipäätöksellään taltionumero H506/2021 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että muutoksenhakijalle on 31.5.2021 myönnetty työntekijän oleskelulupa. Ilmoitus on lähetetty tiedoksi muutoksenhakijalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Helsingin hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan antamiseksi.

Perustelut

1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistava, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteena vedonneen muutoksenhakijan vakaumusta arvioidaan tilanteessa, jossa hän on osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten arvioidaan tästä toiminnasta muutoksenhakijalle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

2.1 Kansainväliset sopimukset

Pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolainen on jokainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.

Artiklan 3 kappaleen mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.

Saman artiklan 2 kappaleen mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

2.2 Euroopan unionin oikeus

2.2.1 Perusoikeuskirja

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artikla koskee oikeutta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Sen 1 kohta vastaa sanamuodoltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaletta.

2.2.2 Uudelleen laadittu määritelmädirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan edellä tarkoitetut seikat koostuvat hakijan lausumista sekä hakijan saatavilla olevista asiakirjoista, jotka koskevat hänen ikäänsä, taustaansa, myös asiaankuuluvien omaisten taustaa, henkilöllisyyttä, kansallisuutta tai kansalaisuuksia, aikaisempaa tai aikaisempia asuinmaita ja -paikkoja, aikaisempia turvapaikkahakemuksia, matkareittiä, matkustusasiakirjoja sekä kansainvälisen suojelun hakemisen syitä.

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan nojalla kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää; kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan; hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa; hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana.

Direktiivin 5 artikla koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä sur place -tilanteessa. Artiklan 1 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua alkuperämaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin. Artiklan 2 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua toimiin, joihin hakija on osallistunut alkuperämaasta lähtönsä jälkeen, erityisesti jos todetaan, että kyseiset toimet perustuvat hakijan alkuperämaassaan omaksumaan vakaumukseen tai suuntautumiseen ja ilmentävät sitä.

Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että hakemuksen myöhemmässä vaiheessa tehneelle hakijalle ei yleensä myönnetä pakolaisasemaa, jos vaara joutua vainotuksi perustuu olosuhteisiin, jotka hakija on itse aiheuttanut alkuperämaasta lähdön jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Geneven yleissopimuksen soveltamista.

Direktiivin 9 artiklassa säädetään vainoksi katsottavista teoista. Mainitun artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan, jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla.

Direktiivin 10 artiklassa säädetään vainon syistä. Mainitun artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.

2.3 Ulkomaalaislaki esitöineen

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan vainon syinä uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Pykälän 5 momentin mukaan arvioitaessa, onko hakijalla perusteltu pelko joutua vainotuksi, merkitystä ei ole sillä, onko hakijalla todellisuudessa alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka johtavat vainoon, jos vainon harjoittaja kuitenkin arvioi hakijalla olevan tällaisia piirteitä.

Ulkomaalaislain 88 b §:n mukaan edellä 87 §:n 1 momentissa tarkoitettu perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai 88 §:n 1 momentissa tarkoitettu todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin tai sellaisiin toimiin, joihin hakija on lähtönsä jälkeen osallistunut.

Ulkomaalaislain 88 c §:n mukaan vainoa harjoittavia toimijoita voivat olla: 1) valtio; 2) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt; taikka 3) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että 88 d §:n mukaiset suojelun tarjoajat ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vainoa vastaan.

Ulkomaalaislain 88 d §:n mukaan suojelun tarjoaja voi olla sellainen valtio tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävä kansainvälinen järjestö, joka on halukas ja kykenevä tarjoamaan suojelua. Suojelun on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää. 

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 166/2007 vp) todetaan ulkomaalaislain 88 b §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

”Ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi direktiivin 5 artiklaan perustuva 88 b §, joka koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä niin kutsutussa sur place -tilanteessa. Ehdotetun uuden pykälän mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua tapahtumiin tai toimiin, joihin hakija on kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähtönsä jälkeen osallistunut. Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa ei ole tämän sisältöistä pykälää, ja direktiivin täytäntöönpanon ja hakijan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että sur place -tilanteesta säädetään laissa.

On olemassa tilanteita, joissa kansainvälisen suojelun tarve syntyy vasta ulkomaalaisen lähdettyä kotimaastaan tai pysyvästä asuinmaastaan. Kyseeseen voi tulla tilanne, jossa turvapaikanhakijan kotimaan tai pysyvän asuinmaan olosuhteet ovat muuttuneet. Myös hakijan oma tilanne on voinut muuttua tavalla, joka tekee paluun kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan mahdottomaksi. Hakija voi olla suojelun tarpeessa sellaisten omien toimiensa vuoksi, joihin hän on osallistunut lähtönsä jälkeen. Kyseiset toimet voivat perustua hakijan kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa omaksumaan vakaumukseen tai suuntautumiseen ja ilmentää sitä. Pykälää sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon, että jokaiselle kuuluviin uskonnon- ja sananvapauteen sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen kuuluu myös oikeus vaihtaa uskontoa tai vakaumusta tai ryhtyä poliittisesti aktiiviseksi milloin tahansa, myös kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähdön jälkeen. Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa on otettava huomioon, ovatko tällaiset hakijan toimet tulleet kotimaan tai pysyvän asuinmaan viranomaisten tietoon ja miten he niihin suhtautuisivat.”

3 Oikeuskäytäntöä

3.1 Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä

3.1.1 Yhdistetyt asiat C-71/11 ja C-99/11

Unionin tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11, ECLI:EU:C:2012:518) 5.9.2012 antamassaan tuomiossa käsitellyt 21.12.2013 asti voimassa olleen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseistä säännöstä sekä 2 artiklan c alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohtaa.

Tuomioistuin on muun ohella lausunut, että uskonnonvapautta koskevan oikeuden loukkaus voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vainoa, jos turvapaikanhakija sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, altistuu todelliselle vaaralle siitä, että hän esimerkiksi joutuu syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 67). Kun otetaan huomioon, että direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyyn uskonnon käsitteeseen kuuluvat myös osallistuminen yksin tai yhdessä julkisesti muodolliseen uskonnonharjoittamiseen, tällaisen osallistumisen kieltäminen voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu riittävän vakava teko ja näin ollen vainoa, jos se asianomaisessa alkuperämaassa aiheuttaa todellisen vaaran siitä, että hakija joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 69).

Tuomioistuin on todennut, että direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että

- jokaista uskonnonvapauteen puuttumista, jolla loukataan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, ei voida pitää kyseisessä direktiivin säännöksessä tarkoitettuna ”vainoksi katsottavana tekona”

- kyseisen vapauden ulkoiseen ilmaisemiseen puuttuminen voi olla vainoksi katsottava teko ja

- sen arvioimiseksi, voiko uskonnonvapautta koskevaan oikeuteen puuttuminen, jolla rikotaan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, olla vainoksi katsottava teko, toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava asianomaisen henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, altistuuko asianomainen sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, todelliselle vaaralle siitä, että hän joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 72).

Tuomioistuin on lausunut, ettei missään (- -) todeta, että arvioitaessa sitä, kuinka suuri vaara henkilöllä on tosiasiallisesti joutua vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tietyssä tilanteessa, olisi otettava huomioon se mahdollisuus, että hakija voisi välttää vainolle altistumisen vaaran luopumalla kyseessä olevasta uskonnollisesta toiminnasta ja tämän vuoksi suojasta, joka direktiivillä pyritään hänelle pakolaisaseman tunnustamisella takaamaan (kohta 78). Tuomioistuin on todennut, että (- -) direktiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että hakijalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, kun toimivaltaiset viranomaiset hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella arvioivat, että on kohtuullista olettaa, että hän palatessaan alkuperämaahansa harjoittaa uskonnollista toimintaa, joka altistaa hänet tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Pakolaisaseman myöntämistä koskevaa hakemusta tapauskohtaisesti arvioidessaan viranomaiset eivät voi kohtuudella edellyttää, että hakija luopuu tästä uskonnollisesta toiminnasta (kohta 80).

3.1.2 Asia C-56/17

Unionin tuomioistuin on 4.10.2021 antamassaan tuomiossa Batiyar Fathi (C-56/17, ECLI:EU:C:2018:803) tulkinnut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmella tuomiossa mainitulla kysymyksellään tiedustelleen lähinnä sitä, onko direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua hakevan, joka vetoaa hakemuksensa tueksi uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, täytyy uskoaan koskevien väitteidensä tueksi antaa lausumia tai esittää asiakirjoja tässä säännöksessä tarkoitetun uskonnon käsitteen kaikista osatekijöistä (kohta 76).

Tuomioistuin on viitannut edellä mainitun tuomion Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11) kohtaan 63, jossa tuomioistuin on jo todennut aikaisemman direktiivin tulkinnasta, että säännöksessä annetaan uskonnon käsitteelle laaja määritelmä, johon sisältyvät kaikki sen osatekijät riippumatta siitä, ovatko ne julkisia vai yksityisiä, kollektiivisia vai henkilökohtaisia (tuomion kohta 78). Tuomioistuin on lausunut, että säännöksen sanamuodosta ja erityisesti ilmaisusta ”erityisesti” ilmenee selvästi, että sen sisältämä uskonnon käsitteen määritelmä on vain viitteellinen luettelo tekijöistä, jotka luonnehtivat tätä käsitettä sellaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä, joka perustuu pelkoon joutua vainotuksi uskonnon vuoksi (kohta 79).

Tuomioistuin on todennut, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklassa tarkoitetun uskonnon käsitteen, joka on direktiivin 2011/95/EU johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenevällä tavalla otettava huomioon myös tämän direktiivin tulkinnassa, osalta unionin tuomioistuin on korostanut tämän käsitteen laajaa merkitystä siten, että siihen sisältyvät sekä forum internum eli se, että henkilöllä on vakaumus, että forum externum eli uskon julkinen tunnustaminen, koska uskonto voi ilmetä kummassakin muodossa (kohta 81 ja ks. vastaavasti tuomio 29.5.2018, Liga van Moskeeën en Islamitische Organisaties Provincie Antwerpen ym., C 426/16, EU:C:2018:335, 44 kohta ja tuomio 10.7.2018, Jehovan todistajat, C 25/17, EU:C:2018:551, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Tuomioistuin on lausunut, että kun nämä seikat otetaan huomioon, kansainvälisen suojelun hakijalta, joka vetoaa uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, ei voida vaatia, että hän antaa lausumia tai esittää asiakirjoja kustakin direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan kattamasta osatekijästä uskonnollisen vakaumuksensa osoittamiseksi (kohta 82).

Tuomioistuimen mukaan toimia, joihin viranomaiset voivat ryhtyä hakijaa vastaan uskontoon liittyvistä syistä hänen alkuperämaassaan hänen palattuaan sinne, on arvioitava niiden vakavuuden mukaan. Näin ollen niitä voidaan tämän perusteen mukaisesti pitää ”vainona” ilman, että ne aiheuttavat haittaa kaikille uskonnon käsitteen osatekijöille (kohta 83).

Hakijan on kuitenkin perusteltava asianmukaisesti väitteensä, jotka liittyvät uskonnolliseen kääntymykseen, ja pelkät uskonnolliseen vakaumukseen liittyvät lausumat tai kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön muodostavat vain lähtökohdan direktiivin 2011/95/EU 4 artiklassa säädetylle tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointimenettelylle (kohta 84 ja ks. analogisesti tuomio 2.12.2014, A ym., C 148/13–C 150/13, EU:C:2014:2406, 49 kohta ja tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 28 kohta).

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat (kohta 85 ja ks. analogisesti tuomio 2.12.2014, A ym., C 148/13–C 150/13, EU:C:2014:2406, 50 kohta).

Kun toimivaltaisten viranomaisten mainitun direktiivin 4 artiklan nojalla tekemien selvitysten yhteydessä todetaan, että kansainvälistä suojelua hakevan henkilöiden lausumien tiettyjen seikkojen tueksi ei ole esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, nämä seikat voidaan ottaa huomioon vain, jos saman direktiivin 4 artiklan 5 kohdan a–e alakohdassa säädetyt kumulatiiviset edellytykset täyttyvät (kohta 86).

Tällaisia edellytyksiä ovat muun muassa se, että hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina, eivätkä ne ole ristiriidassa hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen kanssa, ja se, että hakija on todettu yleisesti uskottavaksi (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 33 kohta). Toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa otettava huomioon myös todisteiden puuttumisesta annettu selitys ja hakijan yleinen uskottavuus (kohta 87 ja tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Sellaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon paitsi hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, se, miten hän ymmärtää uskonsa tai ateisminsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, se, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden keskinäinen vuorovaikutus (kohta 88).

Tuomioistuin katsoi edellä esitetyn perusteella, että neljänteen, viidenteen ja seitsemänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua hakevan, joka vetoaa hakemuksensa tueksi uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, ei täydy uskoonsa perustuvien väitteidensä tueksi antaa lausumia tai esittää asiakirjoja uskonnon käsitteen, sellaisena kuin se on määritelty direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, kaikista osatekijöistä. Hakijan on kuitenkin tuettava uskottavalla tavalla mainittuja väitteitä esittämällä seikkoja, joiden avulla toimivaltainen viranomainen voi varmistua väitteiden paikkansapitävyydestä (kohta 90).

3.2 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä

Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjapäätöksessään KHO 2017:63 muun ohella, että henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voitiin katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voitu ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että riittävällä tavalla oli selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voitiin selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään oli kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoi uskontoa kotimaassa harjoittaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjapäätöksissään KHO 2018:118 ja KHO 2018:130 muun ohella, että kysymys islamista luopumisen ja kristinuskoon kääntymisen uskottavuuden arvioinnista on olennainen osa kansainvälisen suojelun edellytyksiä koskevaa harkintaa. Harkinta perustuu keskeisesti valittajan oman kertomuksen uskottavuuden arviointiin. Uskonnollisen kääntymisen osalta on riittävällä tavalla selvitettävä kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana.

4 UNHCR:n kannanotto uskontoon perustuvien turvapaikkahakemusten käsittelystä

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut turvapaikkahakemuksia käsitteleville tahoille ohjeistuksen uskontoon perustuvaa suojeluntarvetta koskien (UNHCR Guidelines on International Protection: Religion-Based Refugee Claims under Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 28.4.2004).

UNHCR:n tulkintaohjeiden mukaan uskontoon perustuva kansainvälisen suojelun peruste voi sisältää yhden tai useamman seuraavista elementeistä: uskonnon vakaumuksena (religion as belief, including non-belief), uskonnon identiteettinä (religion as identity) ja uskonnon elämäntapana (religion as a way of life) (kohta 5). Vakaumuksen, identiteetin tai elämäntavan aitoudesta varmistuminen ei välttämättä ole tarpeen jokaisessa tapauksessa, koska henkilöön tai ryhmään voi kohdistua vainon vaaraa jo sillä perusteella, että vainoa harjoittava toimija mieltää henkilön tai ryhmän kyseiseen uskontoon kuuluvaksi (kohta 9).

Ohjeiden mukaan uskottavuus on keskeisessä asemassa arvioitaessa uskontoon perustuvan pakolaisaseman olemassaoloa (kohta 28). Uskottavuusarvion merkitys korostuu, kun kyse on kotimaasta lähdön jälkeisestä, eli niin sanotun sur place -tilanteen aiheuttavasta, uskonnollisesta kääntymisestä. Tällöin kääntymisen olosuhteita ja aitoutta on tutkittava perusteellisesti ja huolellisesti (kohta 34).

Ohjeiden mukaan uskottavuusarvioinnissa esimerkiksi uskontoa koskevien tietojen tarkastaminen ei ole kaikissa tilanteissa tarpeellista eikä hyödyllistä. Joka tapauksessa tällöin huomioon on ainakin otettava hakijan yksilölliset olosuhteet, kuten sosiaalinen, taloudellinen ja koulutuksellinen tausta, ikä ja sukupuoli (kohta 28). Ohjeiden mukaan uskottavuusarvioinnissa on hyödyllistä selvittää, mikä on uskonnon henkilökohtainen merkitys hakijalle, miten hän on harjoittanut uskontoaan, miten hän tuli uskoon ja mitä arvoja uskonto hänen mielestään edustaa. Hakijan uskonnollisen identiteetin tai uskonnollisen elämäntavan selvittäminen on usein hyödyllisempää kuin selvitys hakijan tietämyksestä uskonnollisten oppien yksityiskohdista (kohta 29).

Sur place -tilanteissa, jossa uskottavuusarvioinnilla on korostunut luonne, on ohjeiden mukaan tarpeen muun ohella arvioida aikaisemman uskonnon ja uuden uskonnon luonnetta ja keskinäistä yhteyttä, mahdollista tyytymättömyyttä aikaisempaan uskontoon, sitä, miten hakija tuli tietoiseksi uudesta uskonnostaan, hänen kokemuksiaan uudesta uskonnostaan, hänen henkistä tilaansa ja sitä, onko asiassa esitetty kääntymistä tukevaa näyttöä hakijan osallistumisesta ja jäsenyydestä uudessa uskontokunnassaan (kohta 34).

Ohjeissa korostetaan myös, että esimerkiksi tilanteissa, joissa on järjestetty systemaattisia uskoon käännyttämisiä tai hakijoiden valmennus on yleistä, uskonoppien osaamisen selvittämisellä on vähäinen merkitys. Hakijan haastattelussa tulisi tietojen testaamisen sijasta pyrkiä avoimin kysymyksin selvittämään hakijan kääntymisen motiiveja ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut hakijan elämässä (kohta 35).

Ohjeiden mukaan kysymys on lopulta siitä, onko hakijalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa palatessaan vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Tämän arviointi puolestaan edellyttää yksityiskohtaista maatietoa (kohta 35).

Mikäli hakija on kääntynyt uuteen uskontoon tarkoituksenaan luoda olosuhteet, joissa hän altistuu vainon vaaralle, ns. ”self-serving activities”, ei hän ole turvapaikan tarpeessa, mikäli hänen toimintansa luonne on selvää myös vainoa harjoittaville tahoille kotimaassa (kohta 36).

5 Irakia koskevaa maatietoa

Arvioiden mukaan Irakissa on noin 250 000 kristittyä. Useimmat Irakin kristityt ovat paenneet jo ennen Isisin valtaannousua vuonna 2014. Suurin osa Irakiin jääneistä kristityistä asuu Bagdadissa, Mosulissa, Nineven tasangoilla, Kirkukissa, Basrassa ja Kurdistanissa. Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeisinä vuosina puhjenneissa väkivaltaisuuksissa kristityt ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi uskonnollisten ja länsimaisten yhteyksiensä vuoksi. Kaikki kristityt eivät kohtaa vainoa. Henkilökohtaista arviota tehtäessä on otettava huomioon vainon vaaraan vaikuttavat olosuhteet kuten kotialue ja henkilön sukupuoli. Riski on suurempi alueilla, joilla Isis jatkaa toimintaansa. Kurdistanissa riski on pienempi. (EASO: Country Guidance Iraq: Guidance note and common analysis, kesäkuu 2019.)

Irakissa kristinuskoon kääntyneeseen henkilöön voi kohdistua riski joutua surmatuksi. Kristinuskoon kääntyneet voivat kohdata vaikeuksia viranomaisten kanssa, mutta pääasiassa ongelmia aiheuttavat yhteisö ja perhe. Suhtautuminen kristinuskoon kääntyneisiin vaihtelee perheittäin. Joissakin tapauksissa perheenjäsenet ovat vapaamielisiä eivätkä reagoi kääntymiseen millään tavalla, kun taas toisissa perheissä kristinuskoon kääntynyt voidaan kieltää, hän voi saada tappouhkauksia tai hänet voidaan jopa tappaa. Kristinuskoon kääntyneen tilanne voi vaihdella myös hänen sosiaalisen asemansa ja heimotaustansa perusteella. Kurdiheimot voivat suhtautua kristinuskoon kääntyneisiin sallivammin kuin arabiheimot. Suhtautuminen vaihtelee myös alueittain, ja yleensä maaseudulla suhtautuminen kääntymiseen on ankarampaa. Kristinuskoon kääntyneiden tilanteen on raportoitu olevan huonompi Irakin muissa osissa verrattuna Kurdistaniin. (EASO: Country Guidance Iraq: Guidance note and common analysis, kesäkuu 2019.)

UNHCR:n Irakia koskevan vuoden 2019 kannanoton mukaan kristinuskoon kääntyneet ovat todennäköisesti suojelun tarpeessa, huomioon ottaen tapauksen henkilökohtaiset olosuhteet. Irakista lähdön jälkeen tapahtuneen kristinuskoon kääntymisen riskejä ei voida sulkea pois, kun otetaan huomioon laajalle levinnyt vihamielisyys islamin uskosta kääntyneitä kohtaan yhteiskunnassa ja perheiden sekä heimojen kollektiivinen kunniakäsitys. (UNHCR: International Protection Considerations with Regard to People Fleeing the Republic of Iraq, toukokuu 2019.)

6 Asiassa esitetty selvitys

Tässä asiassa huomioon otettava selvitys perustuu asiakirjoissa olevaan kirjalliseen selvitykseen. Lisäksi korkeimmalla hallinto-oikeudella on asiaa ratkaistessaan ollut käytettävissä tallenne Helsingin hallinto-oikeuden toimittamasta suullisesta käsittelystä.

Muutoksenhakija on kotoisin Bagdadista. Hän on etniseltä taustaltaan arabi ja uskonnoltaan alkujaan shiiamuslimi.

Muutoksenhakija on harjoittanut kotimaassaan islamia. Hän ei ole tuolloin tiennyt kristinuskosta muuta kuin sen, että kristityt ovat vääräuskoisia ja palvovat kolmea jumalaa. Muutoksenhakija on tavannut kristittyjä pakomatkallaan Suomeen ja havainnut heidän kohtelevan turvapaikanhakijoita myönteisemmin kuin muslimit. Muutoksenhakija on ajoittain jatkanut islamin harjoittamista myös Suomessa ja tuolloin kyseenalaistanut sitä, miksi jumala on sallinut hänelle tapahtuneet kielteiset asiat. Hän ei kuitenkaan ole saanut yhteyttä jumalaan ja on siksi kokenut hengellistä tyhjyyttä.

Muutoksenhakija on huomannut eräässä tuttavassaan myönteisiä muutoksia tämän alettua käydä kirkossa. Hän on mennyt kesällä 2016 kyseisen tuttavan kehotuksesta tutustumaan kirkkoon. Muutoksenhakija on kirkossa hämmästynyt siitä, että kristityt rukoilevat myös muslimien puolesta. Muutoksenhakija on käynyt joitakin kertoja uudelleen kirkossa sekä tutkinut itsenäisesti kirkosta saamaansa Raamattua. Hän on etsinyt tietoa myös internetistä. Muutoksenhakija on saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa 13.8.2016. Muutoksenhakija on tämän jälkeen osallistunut kaksi kuukautta kestäneeseen opetukseen ja ottanut One Way Mission -seurakunnassa kasteen 4.12.2016.

Muutoksenhakija on kertonut olleensa ennen kääntymistään henkisesti vaikeassa tilanteessa, koska hän oli kyseenalaistanut koko aikaisemman uskontonsa. Hän oli miettinyt, voiko luopua omasta uskostaan ja samalla kohdata siitä aiheutuvat kielteiset seuraukset, kuten perheensä ja koko yhteiskunnan hylkäämisen. Hän oli päätynyt vertailemaan islaminuskossa ja kristinuskossa havaitsemiaan eroja ja todennut, että monet seikat islaminuskossa ovat sellaisia, että hänen on niitä omatuntonsa vuoksi vaikea hyväksyä. Muutoksenhakija on lopulta vakuuttunut kristinuskossa ilmenevästä ehdottomasta ja kaikkiin, myös vihamiehiin, ulottuvasta rakkaudesta.

Muutoksenhakija on kokenut syntyneensä kasteessa uudelleen. Hän on kertonut, että Jeesus merkitsee hänelle Jumalaa ja pelastajaa. Hän on kokenut olleensa sairas, ja ainoa keino päästä sairaudesta on ollut se, että hyväksyy Jeesuksen pelastajakseen. Jeesus on kantanut ihmisten synnit, ristiinnaulittu ja tehnyt sovitustyön muutoksenhakijan puolesta. Muutoksenhakija kokee olevansa kuin lapsi ja Jumala on hänen isänsä. Hänellä on Jumalaan välitön yhteys rukouksen kautta. Muutoksenhakija näkee tulevaisuutensa kristittynä siten, että hänellä on iankaikkinen elämä Jeesuksen kanssa. Muutoksenhakija on kertonut muuttuneensa uskoon tulon myötä rauhallisemmaksi ja anteeksiantavaisemmaksi.

Muutoksenhakija on osallistunut aktiivisesti seurakunnan toimintaan nyt jo useamman vuoden ajan. Hän on kertonut osallistuvansa torstaisin opetukseen, perjantaisin lähetystyöhön ja sunnuntaisin jumalanpalvelukseen. Hän kokee, että lähetystyö on kristityn velvollisuus. Muutoksenhakija on kertonut tuoneensa seurakuntaan ystäviään. Hän on tehnyt lähetystyötä myös jakamalla Helsingin rautatieasemalla raamatunlauseita ja kertomalla Jeesuksesta. Muutoksenhakija on kertonut pitävänsä seurakunnasta, koska se on kuin perhe, jossa kaikki auttavat ja osallistuvat ja jossa kaikilla on yhteinen tavoite ja usko. Muutoksenhakijan mukaan osallistuminen on myös kristityn velvollisuus ja muutoksenhakija saa siitä sisäistä rauhaa ja rakkautta.

Muutoksenhakija on kertonut osallistuvansa opetukseen, koska hänen sisällään on hengellinen jano ja hän haluaa oppia lisää Jeesuksesta. Muutoksenhakija on lisäksi kertonut harjoittavansa kristinuskoa seurakunnan ulkopuolella lukemalla päivittäin Raamattua ja rukoilemalla. Muutoksenhakijan mukaan hän lukee usein niitä Raamatun kohtia, jotka on mainittu saarnassa. Hän on kertonut esimerkkejä joistain kohdista. Asiassa on jo Maahanmuuttovirastossa hyväksytty tosiseikaksi, että muutoksenhakijalla on hyvät tiedot Raamatusta.

Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä kuultu todistaja B on kertonut tunteneensa muutoksenhakijan loppuvuodesta 2016 lähtien ja tuntevansa muutoksenhakijan hyvin sekä seurakunnasta että sen ulkopuolelta. He ovat käyneet keskenään hengellisiä keskusteluja, joiden aiheista B on antanut esimerkkejä. B on kertonut olevansa arabiankielentaitoinen ja kommunikoivansa muutoksenhakijan kanssa arabiaksi. Hän on muun ohella kertonut, että hakija on tuonut Al-Massira -kurssille kaksi muslimia. B on myös ollut tekemässä lähetystyötä rautatieasemalla yhdessä hakijan kanssa. B on havainnut hakijan olemuksessa merkittävän muutoksen ja heittäytymisen uskon varaan.

Myös todistaja C on tuntenut muutoksenhakijan pitkään. Hän on kertonut muutoksenhakijan olevan ahkera Raamatun lukija. Myös C on havainnut muutoksen muutoksenhakijan olemuksessa. Tämä on aiemmin ollut ujo ja arka, mutta nyt hänessä on iloa, rauhaa ja vakaa luottamus Jumalaan.

Molemmat todistajat ovat olleet vakuuttuneita muutoksenhakijan vakaumuksen aitoudesta.

7 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

7.1 Parturin työstä johtuva kansainvälisen suojelun tarve

Korkein hallinto-oikeus arvioi muutoksenhakijan kansainvälisen suojelun tarvetta suhteessa aiemmasta parturintyöstään johtuvaan uhkaan samoin kuin hallinto-oikeus valituksenalaisessa päätöksessään.

7.2 Kristinuskosta johtuva kansainvälisen suojelun tarve

7.2.1 Arvioinnin lähtökohdista

Muutoksenhakija on vedonnut kansainvälisen suojelun perusteenaan myös siihen, että on hylännyt islamin ja kääntynyt kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät saadun selvityksen perusteella ole pitäneet uskottavana, että muutoksenhakijan kääntyminen kristinuskoon on aitoa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että uskonnollinen kääntyminen yksilötasoisesti voi ilmetä monin eri tavoin eikä kääntymiselle ole olemassa mitään vakiintunutta tapaa tai kaavaa. Kääntymisen uskottavuuden arviointi on kussakin yksittäistapauksessa tehtävää kokonaisarviointia.

Kansainvälisen suojelun kannalta on olennaista selvittää, onko hakija omaksunut kristinuskon omantunnonkysymyksenä ja elämäntapana ja harjoittaako hän kristinuskoa niin, että siitä maatieto huomioon ottaen aiheutuu hänelle kotimaassaan vainon vaaraa.

Arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on unionin tuomioistuimen asiassa C-56/17 antaman tuomion perusteella otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus on näin ollen keskeisessä asemassa. Tämän lisäksi kokonaisarviossa on annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle, kuten asiakirjatodisteille tai todistajien kertomuksille, joka voi tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ole mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

7.2.2 Muutoksenhakijan uskonnollisen vakaumuksen arviointi

Muutoksenhakija on alkanut aktiivisesti osallistua seurakunnan toimintaan vasta syksyllä 2016 saatuaan Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Hän on tuolloin hyvin pian pyytänyt päästä kasteopetukseen ja saanut kasteen. Seurakunnassa aktivoitumisen ajallinen yhteys kielteiseen päätökseen ja verraten nopealla aikataululla tapahtunut kaste viittaavat siihen, että kristinuskoon kääntyminen on aluksi voinut olla muodollista ja sen tarkoituksena on voinut olla turvapaikka-asian edistäminen.

Kristinuskoon kääntyminen ja kristillinen vakaumus eivät kuitenkaan ole pysyviä ja muuttumattomia asioita, vaan islamista luopuminen, kristinuskoon kääntyminen ja kristillisen vakaumuksen omaksuminen voivat tapahtua vaiheittain etenevänä ja kehittyvänä prosessina. Siten, vaikka kristinuskoon kääntymisen taustalla olisi alun perin ollut jokin muu kuin aidosta vakaumuksesta johtuva syy, on pidettävä mahdollisena, että kristinusko on sittemmin muuttunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi.

Kun otetaan erityisesti huomioon, että muutoksenhakija on aktiivisesti harjoittanut kristinuskoa jo useamman vuoden ajan, ei kääntymisen alkuvaiheiden olosuhteille tule antaa vähäistä suurempaa painoarvoa, vaan asiassa on ensisijaisesti arvioitava hakijan vakaumuksen nykytilaa.

Vaikka muutoksenhakijan kaste on tapahtunut hyvin nopeasti kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen, hän on asian käsittelyn eri vaiheissa johdonmukaisesti kertonut henkisestä tyhjiöstä ja tarpeestaan jumalayhteyteen. Hän on myös omakohtaisella tavalla kertonut uskonnon vaihtamiseen liittyvästä harkinnasta ja epäröinnistä ja sen hänessä aiheuttamasta ahdistuksesta. Muutoksenhakija on hänelle kristinuskossa tärkeitä asioita kysyttäessä tuonut esiin lähimmäisenrakkauden ja vihamiesten rakastamisen. Muutoksenhakija on kertonut Jeesuksen sovitustyöstä ja henkilökohtaisesta suhteestaan Jumalaan. Muutoksenhakija on lisäksi korostanut seurakunnassa kokemiaan sisäisiä rauhan ja rakkauden tunteita. Hän on johdonmukaisesti toistanut näitä teemoja esimerkiksi kuvatessaan pettymystään islamiin, kertoessaan mieltymyksestään kristinuskoon, kertoessaan seurakunnassa käymisensä syistä ja kertoessaan kristinuskon myötä tapahtuneesta elämänmuutoksestaan. Vaikka rakkaus ja rauha ovat sinänsä yleisluontoisia käsitteitä, on muutoksenhakija kyennyt johdonmukaisesti sitomaan nämä käsitteet nimenomaan omaan henkilökohtaiseen vakaumukseensa. Muutoksenhakijan kertomus on siten ollut omakohtainen ja johdonmukainen sen osalta, mitä hän itse pitää kristinuskossa tärkeänä ja itselleen merkityksellisenä, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, sekä mikä hänen suhteensa on kristinuskon oppeihin.

Muutoksenhakija on ollut aktiivisesti mukana kristillisessä yhteisössä hallinto-oikeuden suulliseen käsittelyyn mennessä jo noin neljän vuoden ajan. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että seurakuntayhteys on sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa on siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoo asiassa tulleen selvitetyksi, että muutoksenhakijan osallistuminen seurakuntatoimintaan on ollut pitkäjänteistä ja hän on ollut oma-aloitteisesti aktiivinen seurakuntatoiminnassa. Muutoksenhakija on kertonut, että hän tuntee olonsa seurakunnassa uudestisyntyneeksi ja saa sieltä rauhaa ja rakkautta. Hän on osallistunut aktiivisesti kristinuskon opetukseen ja hänellä on todettu olevan hyvät tiedot Raamatusta. Muutoksenhakija on myös tuonut seurakuntaan muita muslimeja ja tehnyt julkisella paikalla lähetystyötä, mikä osoittaa, ettei hän halua peitellä uskoaan. Kaiken kaikkiaan selvitys muutoksenhakijan osallistumisesta seurakuntatoimintaan tukee näin ollen hänen kertomustaan kristillisestä vakaumuksestaan.

Hallinto-oikeuden järjestämässä suullisessa käsittelyssä on kuultu kahta todistajaa. Vaikka henkilön omaa kertomusta uskonnollisesta vakaumuksestaan on pidettävä keskeisenä selvityksenä arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen uskottavuutta, on todistajien kertomuksille ja muulle asiassa esitetylle selvitykselle kuitenkin annettava merkitystä muutoksenhakijan kertomusta täydentävänä selvityksenä. Todistajien kertomuksen merkityksen arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa voidaan muun muassa kiinnittää huomiota siihen, kuinka läheisesti ja kuinka pitkältä ajalta todistaja tuntee muutoksenhakijan, missä määrin todistaja on tehnyt havaintoja tämän uskonnonharjoittamisesta tai kääntymisprosessista ja sen eri vaiheista, ovatko todistaja ja muutoksenhakija keskustelleet uskonnollisista kysymyksistä tai mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu. Keskusteluja uskonnollisista kysymyksistä on voitu käydä tulkin välityksellä. Arvioitaessa sitä, mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu, erityistä merkitystä on kuitenkin annettava sille, onko todistajalla ja muutoksenhakijalla ollut yhteistä kieltä, jolla näitä keskusteluja on käyty.

Molemmat todistajat ovat tunteneet muutoksenhakijan usean vuoden ajan sekä seurakunnasta että sen ulkopuolelta. Etenkin todistaja B, joka on arabiankielentaitoinen, on keskustellut muutoksenhakijan kanssa myös hengellisistä asioista. Todistajien kertomukset ovat yhdenmukaiset muutoksenhakijan kertomuksen kanssa tämän tekemästä lähetystyöstä sekä muutoksenhakijan olemuksessa kristinuskoon kääntymisen myötä tapahtuneiden muutosten osalta. Molemmat ovat olleet vakuuttuneita muutoksenhakijan vakaumuksen aitoudesta. B on antanut myös kirjallisen lausunnon muutoksenhakijan vakaumuksesta, joka on toimitettu korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että todistajien kertomukset ja kirjallinen lausunto tukevat muutoksenhakijan kertomusta hänen kristillisestä vakaumuksestaan.

7.2.3 Johtopäätös ja lopputulos

Kun otetaan huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on riittävän luotettavasti selvitetty, että muutoksenhakijalle on muodostunut sellainen kristillinen vakaumus, joka edellyttää hänen harjoittavan ja tunnustavan kristinuskoa avoimesti. Muutoksenhakijan ei voida edellyttää elävän vakaumuksensa vastaisesti tai piilottelevan vakaumustaan vainolta välttyäkseen.

Tämän seurauksena muutoksenhakijalla olisi Irakiin palatessaan perustellusti aihetta pelätä, että hän joutuisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vainotuksi uskonnollisen vakaumuksensa johdosta. Irakia koskevan maatiedon perusteella hänen ei voida edellyttää turvautuvan sanotun maan suojeluun. Muutoksenhakijan kohdalla täyttyvät siten turvapaikan antamiselle säädetyt edellytykset.

Edellä ilmenevillä perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Eija Siitari, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Minna Miettinen.