KHO:2022:29

Asiassa oli kysymys maasta karkottamista ja maahantulokieltoa koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa tuli arvioida lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä suhteessa muutoksenhakija A:n karkottamisperusteisiin.

Maahanmuuttovirasto oli lakkauttanut A:n toissijaisen suojeluaseman, ei ollut myöntänyt hänelle oleskelulupaa ja oli päättänyt karkottaa hänet kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet viideksi vuodeksi koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Päätöksen perusteena oli muun ohella A:n syyllistyminen törkeään huumausainerikokseen. A oli vielä Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta ja pahoinpitelystä vankeusrangaistuksiin.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n karkottamiselle oli ollut ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdan mukaiset perusteet. Koska päätöksellä oli vaikutuksia myös A:n Suomessa oleskelevaan lapseen, päätöksen vaikutuksia oli arvioitava paitsi suhteessa perhe-elämän suojaan myös lapsen kannalta niin, että lapsen etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista.

A:n vuonna 2004 syntynyt lapsi oli saapunut Suomeen yksin turvapaikanhakijana vuonna 2015. A oli asunut lapsensa kanssa Irakissa noin vuoden ja Suomessa noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin lapsi oli heinäkuussa 2017 sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu A:n törkeästä huumausainerikoksesta saaman vankeusrangaistuksen vuoksi. A oli määrätty lapsensa yksinhuoltajaksi. Lapsi oli vastustanut isänsä karkottamista. Asiakirjoista ilmeni, että lapsen biologinen äiti asui Ruotsissa, ja lapsi oli tavannut äitiään ja ollut muutenkin yhteydessä tähän.

Korkein hallinto-oikeus otti lapsen etua koskevassa arvioinnissaan huomioon sen, että A:n ja lapsen yhteinen perhe-elämä oli kestänyt vain lyhyen aikaa. Koska lapsi oli otettu huostaan, hän ei jäänyt vaille hyvinvointinsa kannalta välttämätöntä suojaa ja huolenpitoa. Lapsi oli täysi-ikäistymässä vuonna 2022. Hänellä oli ikänsä ja kehitystasonsa perusteella mahdollisuus ylläpitää yhteyttä A:n kanssa etäviestimin. Lapsella oli myös yhteys toiseen, Ruotsissa asuvaan vanhempaansa.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa oli otettava huomioon karkottamista puoltavana seikkana rikosten laatu ja toistuvuus, A:n sopeutumattomuus suomalaiseen yhteiskuntaan sekä A:n siteiden painottuminen alkuperämaahan, ja toisaalta karkottamista vastaan puhuvana seikkana perhe-elämän suoja. Tässä punninnassa korkein hallinto-oikeus piti karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja painavampina. Lapsen etu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. A:n karkottaminen Irakiin ei tässä tilanteessa ollut myöskään suhteellisuusperiaatteen eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.

Kun otettiin huomioon edellä karkottamisen kokonaisharkinnan yhteydessä lausuttu ja se, että A voi tavata kohta täysi-ikäistyvää lastaan Schengen-alueen ulkopuolella ja pitää lapseensa yhteyttä myös Irakista käsin, A oli voitu määrätä viiden vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.

Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide

Ulkomaalaislaki 5 §, 6 §, 146 §, 149 § 1 momentti ja 150 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 24 artikla 1 kohta

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3 artikla 1 kohta, 7 artikla 1 kohta ja 9 artikla 1 ja 4 kohta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot Üner v. Alankomaat (18.10.2006, suuri jaosto), Jeunesse v. Alankomaat (3.10.2014, suuri jaosto) ja Ejimson v. Saksa (1.3.2018)

Unionin tuomioistuimen tuomio 11.3.2021 M. A. vastaan Belgian valtio (C-112/20, ECLI:EU:C:2021:197)

Ks. ja vrt. KHO 2016:199, KHO 2020:67 ja KHO 2021:100

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 14.9.2020 nro 20/1121/4

Asian tausta ja aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 19.9.2018 lakkauttanut Irakin kansalaisen A:n (jäljempänä myös valittaja tai muutoksenhakija) toissijaisen suojeluaseman, ei ole myöntänyt hänelle uutta oleskelulupaa ja on päättänyt karkottaa hänet kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet maahantulokieltoon. Itä-Suomen hallinto-oikeus on 26.3.2019 tekemällään päätöksellä kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen vuoksi.

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 9.8.2019 lakkauttanut muutoksenhakijan toissijaisen suojeluaseman, ei ole myöntänyt hänelle uutta oleskelulupaa ja on päättänyt karkottaa hänet kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet viideksi vuodeksi koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon.

Päätöksen perusteluista käy ilmi muun ohella, että Oulun poliisilaitos on 1.8.2017 esittänyt muutoksenhakijan karkottamista rikoksiin syyllistymisen perusteella.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään, siltä osin kuin asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, seuraavasti:

( -- )

Muutoksenhakija oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa. Hänen on todettu syyllistyneen rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Muutoksenhakija on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Kyseisiin rikoksiin syyllistyminen osoittaa hänen sopeutumattomuutensa suomalaiseen yhteiskuntaan ja välinpitämättömyytensä lainsäädäntöä kohtaan. Muutoksenhakija on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla osoittanut olevansa käyttäytymisellään vaaraksi muiden turvallisuudelle osallistumalla huumausaineiden levittämiseen. Tuomion mukaan häneltä takavarikoitujen hasiksen ja marihuanan katukauppa-arvoksi arvioitiin noin 140 000 euroa.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdissa tarkoitetut karkottamisperusteet ovat siten olemassa.

Muutoksenhakija on asunut suurimman osan elämästään kotimaassaan Irakissa. Hän on saapunut Suomeen maaliskuussa 2012 ja asunut täällä seitsemän vuotta. Muutoksenhakijan lapsi on saapunut Suomeen turvapaikanhakijana joulukuussa 2015. Muutoksenhakija on viettänyt perhe-elämää lapsensa kanssa Suomessa noin 1,5 vuoden ajan ennen vangitsemistaan. Muutoksenhakijan sukulaiset ovat huolehtineet hänen lapsestaan useita vuosia ennen muutoksenhakijan Suomeen tuloa. Muutoksenhakijan perheside hänen lapseensa on vapaaehtoisesti katkennut. Lapsi on huostaanotettuna ja asuu sijaisperheessä huolimatta siitä, että muutoksenhakija on nyt hänen huoltajansa.

Muutoksenhakijalla ei ole työ- eikä opiskelupaikkaa ja hänet on määrätty viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Muutoksenhakijan toimeentulo Suomessa on perustunut sosiaalietuuksiin sekä rikollisella toiminnalla hankittuihin varoihin. Hän on sunnimuslimi ja puhuu äidinkielenään arabiaa. Ensimmäisessä turvapaikkapuhuttelussa muutoksenhakija kertoi asuneensa 36 vuotta Bagdadissa omaistensa kanssa. Hänen kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä painottuvat hänen kotimaahansa.

Kun muutoksenhakijan kohdalla maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja, eli seitsemän vuoden oleskelua Suomessa sekä yhteyttä sijaisperheessä asuvaan alaikäiseen lapseen, jonka huoltajaksi hänet on määrätty, verrataan maasta karkottamisperusteisiin, eli vakaviin yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantaviin rikoksiin syyllistymistä, on maasta karkottamisperusteita pidettävä kokonaisharkinnan perusteella painavampina kuin karkotusta vastaan puhuvia seikkoja.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että näissä olosuhteissa lapsen etu ei edellytä muutoksenhakijan maassa oleskelua, ottaen huomioon karkotusperusteen. Karkottaminen ei myöskään merkitse Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista puuttumista perhe-elämään, muutoksenhakija karkotetaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi. Vaikka muutoksenhakija on määrätty lapsensa huoltajaksi 13.2.2019 alkaen, hän ei ole viettänyt lapsensa kanssa tosiasiallista perhe-elämää moneen vuoteen oman toimintansa sekä vankeusrangaistuksensa vuoksi eikä lapsi tällä hetkelläkään asu hänen kanssaan. Lapsi asuu sijaisperheessä eikä sosiaaliviranomaisten mukaan tilanteeseen ole tulossa muutosta.

Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 146 §:n mukaisesti sellaisia kokonaisharkinnassa huomioitavia seikkoja, jotka olisivat karkottamis- tai maahantulokieltoon määräämisperusteita painavampina.

( -- )

Karkottaminen ei loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa, koska muutoksenhakija on syyllistynyt rikoksiin Suomessa.

( -- )

Rikosten vakavuus sekä niiden yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheuttama haitta huomioiden Maahanmuuttovirasto määrää, että muutoksenhakija ei saa viisi vuotta päätöksen päivämäärästä lukien saapua Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon. Hänellä on Suomessa 14-vuotias lapsi, mutta hän ei kuitenkaan asu lapsensa kanssa. Muutoksenhakija on kaiken kaikkiaan asunut poikansa kanssa vain noin 1,5 vuoden ajan Suomessa. Lapsi asuu sijaisperheessä, ja hänellä on yhteys Ruotsissa asuvaan äitiinsä. Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrättäessä Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon muutoksenhakijan rikosten vakavuuden ja yleiselle turvallisuudelle aiheutuneen haitan, vahingon ja vaaran sekä hänen siteensä Suomeen ja kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahansa Irakiin.

( -- )

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, seuraavasti:

( -- )

Oleskelulupa

(---)

Valittaja on syyllistynyt Suomessa eriasteisiin rikoksiin, joista hänelle on tuomittu vankeus- ja sakkorangaistuksia. Valittaja on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Huumausainerikoksen kohteena on ollut suuri määrä huumausainetta ja rikoksella on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. Rikos on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Maahanmuuttoviraston ratkaistua valituksenalaisen asian valittaja on jatkanut rikollista toimintaansa, ja hänet on tuomittu toisesta törkeästä huumausainerikoksesta ehdottomaan vankeuteen. Valittajan voidaan katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla. Valittajan menettely kokonaisuudessaan merkitsee hänen suhtautuvan välinpitämättömästi lain kieltoihin ja määräyksiin.

Valittajalla on vuonna 2004 syntynyt huollettava lapsi, jolla on oleskelulupa Suomeen. Valittaja on asunut yhdessä lapsensa kanssa Suomessa noin puolentoista vuoden ajan, ennen kuin lapsi on heinäkuussa 2017 sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu valittajan vankeusrangaistuksen vuoksi. Valittaja ei väestötietojärjestelmän tietojen ja kertomansa perusteella ole tämän jälkeen asunut lapsensa kanssa samassa taloudessa, vaan lapsi asuu sijaisperheessä. Valittajan mukaan hän tapaa kuitenkin lastaan säännöllisesti ja hänellä on aikomus tulevaisuudessa huolehtia lapsesta. Hallinto-oikeus toteaa, että vaikka valittaja ei asu yhdessä lapsensa kanssa, voidaan hänen kuitenkin lapsensa huoltajana ja lasta säännöllisesti tapaamalla katsoa viettävän perhe-elämää yhdessä lapsensa kanssa.

Kuitenkin kun otetaan huomioon edellä todettu valittajan rikollinen toiminta, jonka perusteella valittajan on katsottu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ei oleskeluluvan myöntämättä jättämisen ole katsottava olevan lapsen edun vastaista. Valittajan lapsi on tälläkin hetkellä huostaanotettuna ja asuu sijaisperheessä, jossa hänestä pidetään huolta. Lapsi ei siten ole vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa Suomessa. Kun otetaan huomioon valittajalle 10.3.2020 tuomittu toinen ehdoton vankeusrangaistus, hallinto-oikeus pitää epätodennäköisenä, että valittaja ja hänen lapsensa tulisivat ennen lapsen täysi-ikäistymistä asumaan yhdessä perheenä. Valittajalla on mahdollisuus pitää lapseensa yhteyttä myös muilla tavoin ja tavata häntä Schengen-alueen ulkopuolella. Päätös ei ole Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen, koska viranomaisilla on oikeus puuttua perhe-elämän suojaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi. Oleskeluluvan myöntämättä jättämiselle ei edellä lausuttu huomioon ottaen ole myöskään 66 a §:stä johtuvaa estettä.

(---)

Karkottaminen ja maahantulokielto

Valittaja oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa. Hän on syyllistynyt rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Hänet on tuomittu törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä huumausainerikoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, joten hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohdissa säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesti karkottamista koskevat päätöksen perusteena olevat ja asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan.

Valittaja on oleskellut Suomessa lähes yhdeksän vuotta. Asiassa ei ole ilmennyt, että hänellä olisi työ- tai opiskelupaikkaa, ja hänet on määrätty viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Valittajalla on Suomessa huollettava lapsi, joka on kuitenkin huostaanotettuna ja asuu sijaisperheessä. Valittajan syyllistyminen laadultaan vakaviin rikoksiin ei osoita, että valittaja olisi kyennyt sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Valittaja on asunut merkittävän osan elämästään Irakissa, jonne hänen kielelliset ja kulttuuriset siteensä painottuvat. Kun valittajan kohdalla maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja eli maassa oleskelun pituutta ja perhesidettä lapseensa verrataan maasta karkottamisperusteisiin eli rikoksiin ja niiden laatuun, on maasta karkottamisperusteita pidettävä kokonaisharkinnan perusteella painavampina. Valittajan karkottamisen ei ole katsottava olevan lapsen edun vastaista.

Koska valittajaan ei ole katsottava kohdistuvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa ja ulkomaalaislain 147 §:ssä kiellettyä kohtelua kotimaassaan, valittaja on voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin. Valittajalle määrättyä viiden vuoden maahantulokieltoa on pidettävä valittajan syyllistymien rikosten laatu huomioon ottaen yleisen soveltamiskäytännön mukaisena, eikä asiassa ole ilmennyt perusteita siitä poikkeamiselle. Valittajalla on mahdollisuus pitää Suomessa asuvaan lapseensa yhteyttä myös muilla tavoin. Maahanmuuttoviraston päätöstä määrätä valittaja karkotettavaksi sekä maahantulokieltoon ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Ulkomaalaislaki 6 §, 37 § 1 momentti, 54 § 7 momentti, 87 §, 107 § 3 momentti, 147 a § 2 momentti ja 150 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Mirjami Pakanen ja Maria Rautsi, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa saada valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksenhakija on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ensisijaisesti kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa oleskelulupaa koskevan asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämistä varten. Joka tapauksessa hallinto-oikeuden päätös tulee kumota karkottamista koskevilta osin. Toissijaisesti maahantulokielto tulee määrätä enimmillään yhden vuoden pituiseksi ja kansallisena. Lisäksi muutoksenhakija on vaatinut, että päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on poikansa virallinen ja ainoa huoltaja sekä siten ulkomaalaislain tarkoittama perheenjäsen. Lapsen etu on täysin erillinen asia siitä, onko oleskeluluvalle ulkomaalaislain mukainen este. Kansainväliset sopimukset ja jo pelkästään ulkomaalaislaki edellyttävät, että lapsen etu tulee asettaa päätöksenteon etusijalle. Rikos, johon muutoksenhakija on syyllistynyt, ei ole kohdistunut lapseen. Lapsen etua ei voida siten myöskään arvioida kyseiseen rikokseen syyllistymisen vuoksi vaan täysin erillisenä asiana.

Muutoksenhakijan Suomessa asuva biologinen lapsi on vastustanut muutoksenhakijan karkottamista ja esittänyt toiveensa ja tahtonsa asua isänsä kanssa. Tällä hetkellä tapaamiset eivät ole valvottuja, vaan muutoksenhakijan poika viettää hänen luonaan pitkiäkin aikoja. Muutoksenhakija on koko vankeusrangaistuksensa ajan ja vapautumisensa jälkeen ollut päivittäin useita kertoja puhelimitse yhteydessä poikaansa. Poika on ollut kesällä muutoksenhakijan luona 21 päivää ja viettää koko syyslomansa muutoksenhakijan kanssa. Sitä seikkaa, että he eivät asu yhdessä, ei voida katsoa muutoksenhakijan vahingoksi tässä asiassa. Huomionarvoista on, että viranomaiset eivät ole purkaneet huostaanottoa ainoastaan siitä syystä, että Maahanmuuttovirasto on antanut karkotuspäätöksen jo ennen kuin muutoksenhakija on vapautunut vankilasta. Huostaanottopäätös on tehty ainoastaan siitä syystä, että muutoksenhakija on joutunut vankilaan. Poika on edelleen huostaanotettuna siitä syystä, että Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa muutoksenhakijan, ei siksi, että muutoksenhakija ei olisi kykenevä ja soveltuva huolehtimaan pojastaan. Sosiaaliviranomaisen mukaan muutoksenhakijan pojan asiassa ei voida tehdä tällä hetkellä muutoksia, koska karkotusasia on keskeneräinen.

Muutoksenhakija on tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kyseessä on kuitenkin yksi ainoa tekokokonaisuus, josta muutoksenhakija ei ollut edes tietoinen ennen kuin poliisi löysi huumeet hänen pihaltaan ja kertoi, että hänen yrityksensä kirjanpidossa on epäselvyyttä. Muutoksenhakija on harjoittanut liiketoimintaa yhdessä toisen henkilön kanssa. Hän ei ole tiennyt törkeään kirjanpitorikokseen liittyvistä asioista ennen kuin poliisi niistä hänelle kertoi. Muutoksenhakijalle tuomittu rangaistus kahdesta rikoksesta ei osoita sellaista vaaraa yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle kuin laissa tarkoitetaan. Kirjanpitorikos ei missään tapauksessa ole sellainen rikos, jonka johdosta henkilön voidaan katsoa olevan vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle.

Oikeuskäytännön mukaan henkilön on todettu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, jos tämä on syyllistynyt useisiin vakaviin rikoksiin tai jos hänet on tuomittu useista rikoksista. Oikeuskäytännössä ehdolliseen vankeuteen tuomitsemista ei ole pidetty sellaisena rikosoikeudellisena seuraamuksena, jonka perusteella henkilö vaarantaisi yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Muut Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainitut kolme rikettä tai rikosta ovat vähäisiä sakkorangaistuksilla sovitettuja satunnaisia rikkomuksia ja rikoksia liikenteessä. Vuonna 2020 annettu käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen ja rikoksen syyksi lukeminen on muutoinkin kyseenalainen. Edellä mainittu rikoshistoria ei osoita väitettyä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantamista rikollisen toiminnan johdosta.

Muutoksenhakijalla on yksi lainvoimainen rikostuomio kahdesta rikoksesta. Rikokset eivät ole kuitenkaan siten merkittäviä, että niiden myötä muutoksenhakijan voitaisiin katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Huomiota tulee kiinnittää rikosten luoteeseen ja niiden taustalla oleviin todellisiin tapahtumiin. Muutoksenhakijaa ei ole tuomittu väkivaltarikoksista eikä muutoinkaan toisen henkeen, koskemattomuuteen tai turvallisuuteen liittyvistä rikoksista. Yksi rikostuomio kahdeksan vuoden aikana ei osoita ilmeistä piittaamattomuutta lain käskyistä ja kielloista tai kyvyttömyyttä sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Muutoksenhakija on 10.3.2020 tuomittu 29.8.2019 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta vankeusrangaistukseen. Tämä tuomio on vailla lainvoimaa ja muutoksenhakija kiistää edelleen syyllistyneensä kyseiseen rikokseen. Muutoksenhakijan asunnosta tai hänen hallustaan ei ole löytynyt huumausaineita, eikä hänellä olisi ollut varaakaan ostaa teonkuvauksessa mainittua määrää huumausaineita. Yksi kanssasyytetyistä on myöntänyt syyllistyneensä rikokseen ja kertonut toimineensa yksin. Hänen mukaansa muutoksenhakija ei osallistunut rikoksen tekemiseen eikä tiennyt huumausaineista. On erittäin todennäköistä, että hovioikeus hylkää syytteet. On myös erittäin tärkeää, että muutoksenhakija saa olla henkilökohtaisesti läsnä ja pystyy siten puolustautumaan asianmukaisesti omassa asiassaan hovioikeuden suullisessa käsittelyssä. Suomen perustuslain mukaiset oikeudet oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tulee taata kaikille, myös muutoksenhakijalle.

Hallinto-oikeus on katsonut, että asiassa ei ole ilmennyt karkottamisen ja maahantulokiellon kokonaisarviossa huomioon otettavia seikkoja, jotka painaisivat enemmän kuin karkottamisperusteet ja perusteet maahantulokiellon määräämiselle viideksi vuodeksi. Tämä on täysin virheellinen johtopäätös. Muutoksenhakija on integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan, hän puhuu ja ymmärtää suomen kieltä ja hänellä on Suomessa biologinen lapsi, jonka huoltaja hän on. Muutoksenhakijalla on ollut ennen vankilaan joutumistaan Suomessa yritys ja sen myötä viisi kauppaa. Muutoksenhakija on avioitumassa pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa, ja hän on etsinyt vankilasta vapautumisestaan lähtien työpaikkaa. Nyt muutoksenhakijalla ei ole enää työnteko-oikeutta. Hän on asunut Suomessa vuodesta 2012 alkaen ja vielä pidempään Irakin ulkopuolella. Hänellä on vakiintunut ystäväpiiri Suomessa, eikä hänellä ole enää kulttuurisia ja sosiaalisia siteitä Irakiin. Kokonaisharkinta puoltaa karkottamista ja maahantulokiellon määräämistä koskevan päätöksen kumoamista.

Viiden vuoden maahantulokielto on joka tapauksessa liiallinen, perustelematon ja räikeästi vastoin lapsen etua. Maahanmuuttovirasto riistää päätöksellään alaikäisen pojan biologisen isän ja pakottaa alaikäisen asumaan sijaisperheessä, joka ei pysty takaamaan eikä ylläpitämään lapsen oikeutta uskontoonsa, kulttuuriinsa ja kieleensä. Käräjäoikeus on tutkinut asian ja katsonut 13.2.2019 tekemällään päätöksellä, että muutoksenhakija on kelpoinen huoltaja pojalleen. Maahanmuuttovirasto on lausunut vastoin käräjäoikeuden päätöstä ja kokonaan selvittämättä asiaa, että muutoksenhakijan kyvystä huolehtia pojastaan ei ole selvitystä. Samanlaisen päättelyn nojalla ja vastoin asiassa esitettyä selvitystä Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa muutoksenhakijan, määrännyt tämän viiden vuoden maahantulokieltoon sekä todennut, että lapsen etu on otettu päätöksessä huomioon. Hallinto-oikeus on vahvistanut Maahanmuuttoviraston johtopäätökset. Sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus rikkovat räikeästi lapsen etua perustamalla päätöksensä omaan arvaukseensa ja päättelyynsä olosuhteista.

Muutoksenhakija on toimittanut lisäselvityksen, jonka mukaan hänen rikosasiassaan on määrätty hovioikeuden käsittelypäiväksi 17.2.2021.

Muutoksenhakija on toimittanut lisäselvityksen, jonka mukaan muutoksenhakijan kertoman perusteella Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on 3.12.2020 pidetyssä palaverissa ilmoittanut, että suunnitelma ja toimenpiteet muutoksenhakijan lapsen kotiuttamiseksi muutoksenhakijan kotiin ja huoltoon aloitetaan vuonna 2021. Samassa yhteydessä on päätetty, että lapsi on muutoksenhakijan luona joulun ja uuden vuoden loppiaiseen saakka. Palaverissa laaditut asiakirjat toimitetaan pikimmiten.

Muutoksenhakija on toimittanut lisäselvityksen, jonka mukaan hänen rikosasiassaan määrätty hovioikeuden pääkäsittely on siirtynyt ja uudeksi päiväksi on määrätty 2.6.2021.

Muutoksenhakijaa on pyydetty toimittamaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle ajantasaista selvitystä lapsensa huostaanottotilanteesta. Muutoksenhakija on toimittanut vastauksena selvityspyyntöön lastensuojelun 11.8.2021 päivätyn asiakaskertomuksen aikaväliltä 2.12.2020–15.7.2021. Asiakaskertomuksesta ilmenee muun ohella, että muutoksenhakijan lapsi on käynyt joustavasti muutoksenhakijan luona. Kertomukseen on 3.12.2020 kirjattu, että perheenyhdistämistä arvioidaan isän vankilatuomion jälkeen. Siitä ilmenee myös, että lapsen uusi tukiperhepäätös on tehty ajalle 1.7.2021–31.12.2021, ja tukiperhepalaveri sovitaan loppuvuoteen. Lapsi on matkustanut 16.7.–29.7.2021 äitinsä luo Ruotsiin.

Muutoksenhakijan toimittaman selvityksen saatekirjeessä muutoksenhakija on ilmoittanut, että seuraava lapsen asiaa käsittelevä tapaaminen on 6.10.2021, jolloin tarkoituksena on tarkistaa lapsen tilanne ja jatkosuunnitelma. Muutoksenhakija on myös kertonut, että selvityksestä puuttuvat uusimmat kirjaukset 18.8.2021 tapaamisesta ja että lapsi on ilmaissut haluttomuutensa mennä muutoksenhakijan luo asumaan, koska muutoksenhakija kykenee rajaamaan lapsen toimintaa merkittävästi paremmin kuin laitoksessa kyetään.

Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa lausunnon, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä ja lausuttu muun ohella seuraavaa:

Karkottamisperusteita on pidettävä kokonaisharkinnan perusteella painavampina. Muutoksenhakijalla on 14.10.2004 syntynyt huollettava lapsi, jonka oleskelulupa Suomeen on voimassa 28.10.2024 saakka. Lapsi on saapunut Suomeen 6.12.2015. Muutoksenhakija on asunut lapsensa kanssa Suomessa noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin lapsi on sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu muutoksenhakijan vankeusrangaistuksen vuoksi. Muutoksenhakija on itse omalla rikollisella käyttäytymisellään aiheuttanut perhe-elämän katkeamisen.

Muutoksenhakijan lapsi ei ole vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa Suomessa. Lapsen hoito ja huolenpito on järjestetty lastensuojelullisten toimenpiteiden avulla sekä mahdollistettu yhteydenpito muutoksenhakijan kanssa. Lapsella on Ruotsissa äiti, jota hän on käynyt tapaamassa kesällä 2021 ja jonka luokse lapsi on ilmaissut sosiaaliviranomaisten antamien selvitysten perusteella halunneensa muuttaa. Yksinomaan yhteiselämän katkeamisen mahdollisuus toisen vanhemman kanssa ei edellytä oleskeluluvan myöntämistä ja karkottamisesta luopumista. Perhe-elämän viettämisen rajoittamiselle Suomessa on hyväksytty syy, koska muutoksenhakija on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Muutoksenhakijan toistuva syyllistyminen rikoksiin etenkin törkeiden huumausainerikosten ja pahoinpitelyn osalta muodostaa vakavan uhan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Maahantulokiellon muuttamiselle ei ole perusteita. Maahantulokiellon pituus on vallitsevan oikeuskäytännön mukainen ottaen huomioon rikosten laatu ja luonne. Muutoksenhakijan rikoshistoria huomioiden lapsen etua ei voida käyttää sellaisenaan maahantulokieltoa vastaan puhuvana seikkana, vaan yksilön suojan kannalta lapsen edun huomioon ottaminen puoltaa muutoksenhakijalle määrättävää maahantulokieltoa. Lapsi täysi-ikäistyy vuoden päästä, ja muutoksenhakija voi pitää lapseensa yhteyttä sekä tavata häntä jatkossa Schengen-alueen ulkopuolella. Maahanmuuttoviraston päätös ei ole myöskään Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen, koska viranomaisilla on oikeus puuttua perhe-elämän suojaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi.

Muutoksenhakijalle on varattu tilaisuus antaa vastaselitys.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 18.6.2021 antamallaan välipäätöksellä taltionumero H2245/2021 kieltänyt muutoksenhakijan maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituslupahakemuksen toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisen ja oleskeluluvan osalta.

2. Karkottamisen ja maahantulokieltoon määräämisen osalta korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Toissijaisen suojeluaseman lakkauttaminen ja oleskelulupa

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei näiltä osin ole ulkomaalaislain 196 §:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

2. Karkottaminen ja maahantulokielto

2.1. Kysymyksenasettelu

Muutoksenhakija on syyllistynyt Suomessa ollessaan rikoksiin. Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa muutoksenhakijan kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet viideksi vuodeksi koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Asiassa on kysymys maasta karkottamista ja maahantulokieltoa koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa arvioidaan lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä suhteessa valittajan rikolliseen toimintaan.

2.2. Sovellettavat oikeusohjeet

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti otettava huomioon häntä koskevissa asioissa.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea valvoo lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista. Komitea on 29.5.2013 päivätyssä 3 artiklan 1 kohtaa koskevassa yleiskommentissaan (CRC/C/GC/14) korostanut lapsen edun olevan kolmiosainen käsite. Kyse on ensinnäkin aineellisesta oikeudesta: lapsella on oikeus siihen, että hänen etunsa arvioidaan ja otetaan ensisijaisesti huomioon, kun tarkastellaan erilaisia etuja päätöksen tekemiseksi käsiteltävänä olevassa asiassa, ja takeet siitä, että tämä oikeus pannaan täytäntöön aina, kun tehdään yhtä lasta, määriteltyä tai määrittelemätöntä lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevia päätöksiä. Toiseksi kyse on perustavanlaatuisesta tulkintaperiaatteesta: jos lain säännös voidaan tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla, tulisi valita sellainen tulkinta, joka palvelee tehokkaimmin lapsen etua. Kolmanneksi kyse on menettelysäännöstä: aina kun tehdään tiettyyn lapseen, tiettyyn lapsiryhmään tai yleisesti lapsiin vaikuttavia päätöksiä, päätöksenteossa on arvioitava päätöksen mahdollisia myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia kyseiseen lapseen tai kyseisiin lapsiin. Lapsen edun arviointi ja määrittäminen edellyttävät menettelytakeita. Lisäksi päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi, että kyseinen oikeus on otettu nimenomaisesti huomioon.

Yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

Yleissopimuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Ulkomaalaislain 5 §:n mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos pääsyn epääminen, käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa, 2 kohdan mukaan, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, sekä 3 kohdan mukaan, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole mainitun lain 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty tai jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti, jollei 146 §:stä muuta johdu. Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokielto määrätään enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi. Laadultaan törkeästä tai ammattimaisesta rikoksesta rangaistukseen tuomitulle ulkomaalaiselle maahantulokielto voidaan määrätä toistaiseksi silloin, kun hän muodostaa vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle.

2.3. Asiaa ratkaistaessa huomioon otettavaa oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on suuren jaoston tuomiossa 18.10.2006 asiassa Üner v. Alankomaat käsitellyt tapausta, jossa 12-vuotiaana Alankomaihin siellä jo asuneen isänsä luo muuttanut Turkin kansalainen oli myöhemmin tuomittu taposta ja pahoinpitelystä seitsemän vuoden vankeuteen. Hänellä oli kaksi lasta Alankomaiden kansalaisen kanssa.

Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei taannut ulkomaalaiselle oikeutta tulla tiettyyn maahan ja asua siellä, ja valtiot saavat karkottaa rikoksista tuomittuja ulkomaalaisia. Jos tällöin tehdyillä päätöksillä puututaan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaisiin oikeuksiin, toimenpiteiden tulee olla lainmukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa eli niiden tulee perustua pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen ja olla oikeassa suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiinsa. Nämä periaatteet soveltuvat riippumatta siitä, onko ulkomaalainen tullut maahan aikuisena, hyvin pienenä lapsena tai jopa syntynyt siellä. Ulkomaalaista ei kuitenkaan voida rinnastaa maan kansalaiseen siinäkään tapauksessa, että hänellä on hyvin vahva asema maassa oleskeluun.

Tuomioistuin viittasi aikaisemmassa asiassa Boultif v. Sveitsi (2.8.2001) antamassaan tuomiossa esittämiinsä kriteereihin, joilla voidaan harkita, onko karkotus välttämätön ja oikeasuhtainen. Näitä perusteita ovat valittajan tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten eri henkilöiden kansalaisuudet, valittajan perhesuhteet, kuten avioliiton kesto ja puolisoiden perhe-elämän vahvuutta osoittavat muut seikat, puolison tietoisuus rikoksesta perhesuhteen alkamisen aikaan, avioliitossa syntyneet lapset ja heidän ikänsä sekä ne vaikeudet, joita puolisolla todennäköisesti olisi siinä maassa, jonne henkilö karkotettaisiin. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon henkilö karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että perhe-elämän suojaamisen intressit väistyivät suhteessa muihin harkinnassa huomioon otettaviin näkökohtiin. Valittajan rikokset olivat hyvin törkeitä. Siitä huolimatta, että valittaja oli asunut huomattavan pitkään Alankomaissa ja perustanut siellä perheen ja että valittajan avopuolisolla voisi olla käytännössä vaikeaa seurata häntä Turkkiin, kun perhe oli asunut yhdessä suhteellisen lyhyen aikaa, valittajan oleskelu Turkissa ennen maahanmuuttoa ei ollut ollut niin lyhytaikaista, että hänellä ei enää olisi Turkkiin siteitä. Valittajan karkottaminen ei ollut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.3.2018 asiassa Ejimson v. Saksa koskee sopimuksen 8 artiklan vaikutusta oleskeluluvan myöntämiseen perhesiteen perusteella. Tuomioistuin totesi, että sopimuksen 8 artikla ei takaa ulkomaalaiselle oikeutta saapua tiettyyn maahan tai oleskella siellä eikä siten myöskään artiklasta seuraa valtiolle yleistä velvollisuutta sallia ulkomaalaisen oleskelua alueellaan tai myöntää tietynlaista oleskelulupaa. Kuitenkin perhe-elämää ja maahanmuuttoa koskevissa tapauksissa valtion velvollisuudet vaihtelevat riippuen henkilöiden erityisistä olosuhteista ja yleisestä edusta. Tällöin tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä, missä valtiolla on tietty harkintamarginaali. Huomioon otettavia seikkoja ovat, missä määrin perhe-elämä tulisi rikkoutumaan, siteiden voimakkuus sopimusvaltioon, onko perheen asumiselle kyseisen ulkomaalaisen kotimaassa ylipääsemättömiä esteitä sekä se, onko asiassa maahanmuuton valvontaan tai yleiseen järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka puoltavat maahan pääsyn epäämistä. Tärkeä näkökohta on myös se, onko perhe-elämä perustettu aikana, jolloin asianomaiset ovat olleet tietoisia, että jonkun heistä maahanmuuttaja-asema tekee perhe-elämän jatkuvuudesta isäntämaassa alusta alkaen epävarmaksi. Lisäksi on otettava huomioon lapsen etu, jolle on annettava merkittävä painoarvo, vaikka se ei yksinään voi olla ratkaiseva.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 3.10.2014 asiassa Jeunesse v. Alankomaat (suuri jaosto) todennut, että kun kysymys on lapsista, myös heidän etunsa on otettava huomioon. Tuomioistuin muistutti vallitsevasta laajasta yksimielisyydestä, jonka mukaan kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä heidän etunsa on asetettava etusijalle. Vaikka lapsen etu ei voi yksinään olla ratkaiseva, sille on annettava merkittävää painoarvoa. Siten kansallisten päätöksentekijöiden pitää periaatteessa viitata tosiseikkoihin ja arvioida niitä suhteessa ulkomaalaisen vanhemman maasta poistamisen käytännöllisyyteen, toteutettavuuteen ja suhteellisuuteen, jotta voidaan antaa tehokasta suojaa ja riittävää painoarvoa niiden lasten edulle, joihin maasta poistaminen välittömästi vaikuttaa.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 11.3.2021 M. A. vastaan Belgian valtio (C-112/20) todennut, että jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon lapsen etu ennen palauttamispäätöksen, johon on liitetty maahantulokielto, tekemistä myös silloin, kun kyseisen päätöksen kohde ei ole alaikäinen, vaan hänen isänsä (tuomion kohta 43).

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä

Vuosikirjaratkaisussa KHO 2016:199 oli muun ohella tutkittavana, oliko vuonna 1996 Suomeen saapunut A voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin ja toistaiseksi voimassa olevaan koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. A oli syyllistynyt Suomessa toistuvasti vakaviin rikoksiin ja käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Maahanmuuttoviraston korkeimmalle hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan A:n oli epäilty lisäksi syyllistyneen puolisoonsa ja lapsiinsa kohdistuneeseen laittomaan uhkaukseen Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen. A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen Suomessa olevat perhesiteensä ja hänen pitkä oleskelunsa Suomessa. A:lle ei hänen pitkästä maassaolostaan huolimatta ollut kehittynyt Suomeen merkittäviä siteitä. Kun otettiin huomioon A:n muiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle aiheuttama pitkäaikainen ja vakava uhka, jonka ei ollut useita vuosia jatkunut rikollinen toiminta ja viimeisestä rikostuomiosta kulunut suhteellisen lyhyt aika huomioon ottaen katsottava poistuneen tai ratkaisevasti vähentyneen, hänen karkottamistaan Etelä-Irakin Basraan ei ollut pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaisena. A oli voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin sekä toistaiseksi voimassa olevaan maahantulokieltoon.

Vuosikirjaratkaisussa KHO 2020:67 oli kysymys maasta karkottamista koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten kyseisessä kokonaisharkinnassa lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä arvioidaan suhteessa A:n rikolliseen toimintaan.

A oli tuomittu vuonna 2015 tapahtuneesta laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän oli syyllistynyt vuonna 2016 kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. A oli saapunut Suomeen 16-vuotiaana vuonna 2009. Hänelle oli vuonna 2012 myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella ajalle 11.6.2012–11.6.2016. A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 13.4.2017. A:lla oli puolisonsa kanssa vuonna 2018 syntynyt lapsi, joka oli vanhempiensa yhteishuollossa. A puhui suomen kieltä, ja hän oli suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. A oli työskennellyt opintojensa ohella.

A:n karkottamista puolsi hänen syyllistymisensä rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi, että laittoman maahantulon järjestäminen oli suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla olivat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi.

A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen suhteellisen pitkä oleskeluaikansa Suomessa, hänen kiinteät perhe- ja muut siteensä Suomeen sekä hänen aktiivinen pyrkimyksensä kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi, että A:n syyllistymisessä laittoman maahantulon järjestämiseen oli ollut kysymys yksittäisestä teosta, eikä hänen toimintaansa ollut esitetty liittyneen suunnitelmallisuutta tai taloudellisen hyödyn tavoittelua. A ei ollut muutoinkaan syyllistynyt tekomuodoltaan törkeisiin rikoksiin. Hänen laittoman maahantulon järjestämisestä saamansa rangaistuksen koeaika oli päättynyt 30.4.2018, eikä hänen ollut esitetty syyllistyneen rikoksiin 24.5.2018 jälkeen.

Korkein hallinto-oikeus otti huomioon yhtäältä A:n syyllistymisen rikokseen ja rikoksen laadun sekä toisaalta perhe-elämän suojan, lapsen edun ja A:n osoittaman pyrkimyksen integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja katsoi, että karkottamista vastaan puhuvat seikat olivat punninnassa painavampia. A:n karkottamista ei tässä tilanteessa ollut myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:ta tullut määrätä maasta karkotettavaksi ja maahantulokieltoon.

Vuosikirjaratkaisussa KHO 2021:100 oli kysymys ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesta kokonaisharkinnasta, jossa oli yhtäältä voimakkaasti A:n karkottamisen puolesta ja toisaalta voimakkaasti karkottamista vastaan puhuvia seikkoja. Erityisesti oli kiinnitettävä huomiota perhe-elämän suojaan ja lasten etuun. Koska A oli syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikänsä, karkottamisen tuli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan olla poikkeuksellista ja karkottamisen puolesta puhuvien seikkojen hyvin painavia (viittaukset ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomioon 18.10.2006 Üner v. Alankomaat sekä tuomioihin 23.10.2018 Levakovic v. Tanska ja 22.12.2020 Z. v. Sveitsi).

Korkein hallinto-oikeus otti yhtäältä huomioon A:n vahvat siteet Suomeen sekä perhe-elämän suojan ja lasten edun ja toisaalta hänen yhteiskunnan turvallisuudelle aiheuttamansa pitkäaikaisen ja vakavan uhan, jonka ei voitu arvioida poistuneen ja joka toistuvuudellaan osoitti myös rikosten uusimisen vaaraa. Vaikka A:n rikokset olivat alkaneet nuoruusiässä ja rikoksiin liittyi merkittävällä tavalla A:n päihteidenkäyttö ja siitä seuraavat vaikeudet hallita elämää, rikosten jatkuvuus, määrä ja laatu osoittivat samalla puuttuvaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n karkottaminen Somaliaan ollut suhteellisuusperiaatteen eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista. Kun otettiin huomioon A:n jatkuva rikollinen toiminta, joka oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja joka oli edelleen jatkunut, maasta karkottamista puoltavia seikkoja oli pidettävä sitä vastaan olevia seikkoja painavampina. Lasten etu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Asiassa ei ollut myöskään arvioitava, että A olisi ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun vaarassa Somaliassa. Tämän vuoksi A oli voitu määrätä karkotettavaksi Somaliaan ja kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.

2.4. Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakija on Irakin kansalainen, sunnimuslimi ja kotoisin Bagdadista. Hän on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 24.3.2012. Maahanmuuttovirasto ei ole antanut muutoksenhakijalle turvapaikkaa, mutta on myöntänyt hänelle oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella ajalle 19.4.2013–19.4.2017. Muutoksenhakija on hakenut Suomesta pysyvää oleskelulupaa 14.2.2017.

Muutoksenhakija on tuomittu Suomessa sakkorangaistuksiin ajalla 19.5.2016–31.1.2017 tehdyistä kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Oulun käräjäoikeus on 8.2.2018 tuominnut muutoksenhakijan 1.7.2016–7.7.2017 tehdyistä törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta kolmen vuoden kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on lisäksi määrännyt muutoksenhakijan viiden vuoden liiketoimintakieltoon. Muutoksenhakija on päästetty ehdonalaiseen vapauteen 18.2.2019. Koeajan viimeinen päivä on ollut 3.10.2020. Jäännösrangaistus on ollut 593 päivää. Tuomio on lainvoimainen.

Oulun käräjäoikeus on 10.3.2020 tuominnut muutoksenhakijan 29.8.2019 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeus on määrännyt jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi kokonaan. Muutoksenhakija on tuomittu yhteiseen kahden vuoden 15 päivän vankeusrangaistukseen. Muutoksenhakija on kertonut, että kyseistä asiaa käsitellään hovioikeudessa 2.6.2021.

Maahanmuuttoviraston korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittaman lausunnon mukaan, johon muutoksenhakijalla on ollut mahdollisuus antaa vastine, muutoksenhakija on tuomittu 17.1.2020 pahoinpitelystä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Muutoksenhakija on sakkorekisteriotteen mukaan lisäksi syyllistynyt 4.11.2020 ja 25.6.2021 liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Asiakirjoissa olevan selvityksen mukaan muutoksenhakija on kertonut eronneensa lapsensa äidistä vuonna 2005, mistä lähtien muutoksenhakijan vuonna 2004 syntynyt lapsi on ollut pääsääntöisesti muutoksenhakijan äidin huollossa Irakissa vuoteen 2015 saakka. Lapsi on saapunut Suomeen yksin alaikäisenä turvapaikanhakijana vuonna 2015 ja asunut muutoksenhakijan kanssa noin puolitoista vuotta ennen kuin lapsi on heinäkuussa 2017 sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu muutoksenhakijan vankeusrangaistuksen vuoksi. Muutoksenhakija on 13.2.2019 Oulun käräjäoikeuden lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevalla päätöksellä 19/4075 määrätty lapsensa yksinhuoltajaksi. Päätöksen perustelujen mukaan on olemassa perusteet määrätä muutoksenhakija lapsensa huoltajaksi, eikä asiassa ole ilmennyt riittäviä perusteita poiketa siitä selvästä pääsäännöstä, että vanhemmat tai vanhempi toimivat lapsensa huoltajana. Oulun kaupungin sosiaalityöntekijän 3.7.2019 päiväämän lausunnon mukaan muutoksenhakijan lapsi on huostaanotettu muutoksenhakijan vankeusrangaistuksen vuoksi. Perheellä on jo tätä ennen ollut asiakkuus sosiaalipalveluiden piirissä. Asiakkuuden aikana on ollut huolta muutoksenhakijan kasvatuskyvyistä ja siitä, miten muutoksenhakija kohtelee lasta vanhempana. Lapsi on kertonut tavanneensa kuolleeksi luulemansa äitinsä Ruotsissa vuonna 2017. DNA-testillä on varmistuttu siitä, että nainen on lapsen biologinen äiti. Äiti on ollut valmis ottamaan lapsen luokseen asumaan. Lapsella on muutakin sukulaisverkostoa Ruotsissa. Hänen kanssaan on keväällä 2018 suunniteltu muuttoa Ruotsiin, mutta lapsi onkin muuttanut mielensä. Hän on kuitenkin todennut, että voisi joskus asua Ruotsissa äitinsä luona. Sosiaalityöntekijöiden mukaan muutoksenhakijan karkottaminen on vastoin lapsen etua ja Ruotsiin muuttaminen voisi olla hyvä vaihtoehto lapsen tulevaisuutta ajatellen.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetun selvityksen mukaan muutoksenhakijan lapsi on edelleen huostaanotettuna. Lapsi on käynyt joustavasti muutoksenhakijan luona ja vieraillut äitinsä luona Ruotsissa 16.7.–29.7.2021.

Muutoksenhakijan lapsi vastustaa muutoksenhakijan karkottamista Suomesta.

2.5. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Muutoksenhakijan toissijainen suojeluasema on lakkautettu, eikä hänelle ole myönnetty oleskelulupaa. Muutoksenhakija on syyllistynyt rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään vuosi vankeutta. Koska hän on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen, hänen voidaan katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Näin ollen karkottamiselle on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohtien mukainen peruste.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseensä liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Karkottamisen syynä olevan rikollisen toiminnan osalta on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä arvioitaessa on otettava huomioon lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan, 7 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan säännökset ja niitä koskeva tulkintakäytäntö. Viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettu perhe-elämän suoja ei ole ehdoton, vaan siihen voidaan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen mukaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että harkinnassa on otettava huomioon ulkomaalaisen tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten henkilöiden kansalaisuudet, ulkomaalaisen perhesuhteet, kuten avioliitossa syntyneet lapset ja heidän ikänsä. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon ulkomaalainen karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa. Punninnassa on arvioitava, onko puuttuminen perhe-elämän suojaan välttämätöntä ja oikeasuhtaista, kun otetaan huomioon valittajan rikollisen toiminnan yleiselle turvallisuudelle aiheuttama vaara ja toisaalta lapsen etu.

Muutoksenhakijan karkottamisen puolesta puhuu hänen rikoshistoriansa. Muutoksenhakijan ensimmäisessä rikostuomiossa on ollut muun muassa kysymys törkeästä huumausainerikoksesta, joka on liittynyt huumausaineiden levittämistarkoitukseen. Muutoksenhakija on edelleen vielä karkottamispäätöksen jälkeen ja lapsensa ollessa huostaanotettuna tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta sekä pahoinpitelystä vankeusrangaistuksiin. Lisäksi hänelle on tuomittu sakkorangaistuksia muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosten toistuvuus osoittaa piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Erityisesti törkeät huumausainerikokset ja pahoinpitely ovat laadultaan sellaisia rikoksia, että ne osoittavat muutoksenhakijan käyttäytymisen muodostavan vaaran yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Vaikka muutoksenhakija on asunut Suomessa vuodesta 2012 lähtien, hänen ei toistuviin rikoksiin syyllistymisen perusteilla voi katsoa sopeutuneen suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 1975 syntyneen muutoksenhakijan karkottamista puoltaa myös hänen siteidensä selkeä painottuminen kotimaahansa Irakiin, jossa hän on asunut pääosan elämästään.

Muutoksenhakijan karkottamista vastaan puhuu erityisesti hänen perhesiteensä lapseensa, joka on huostaanotettuna Suomessa. Koska karkottamista koskevalla päätöksellä on vaikutuksia myös muutoksenhakijan lapseen, päätöksen vaikutuksia on arvioitava paitsi suhteessa perhe-elämän suojaan myös lapsen kannalta niin, että lapsen etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista. Muutoksenhakijan lapsi on vastustanut isänsä karkottamista ja maahantulokieltoa. Muutoksenhakija on lapsen ainoa huoltaja. Muutoksenhakija pitää yhteyttä lapseensa, ja lapsi on vieraillut joustavasti hänen luonaan.

Asiassa saadun selvityksen perusteella muutoksenhakijan lapsi ei kuitenkaan ensimmäistä elinvuottaan lukuun ottamatta ole asunut isänsä kanssa Irakissa. Suomessa ollessaan hän on asunut yhdessä isänsä kanssa vain noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin hänet on isänsä rikosten ja tämän saaman vankeusrangaistuksen vuoksi sijoitettu ja myöhemmin otettu huostaan. Muutoksenhakijan ja tämän lapsen yhdessä asuminen on siten kestänyt vain lyhyen aikaa. Koska lapsi on huostaanotettuna, hän ei jää vaille hyvinvointinsa ja kehityksensä kannalta tarpeellista hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Lapsi tulee vuonna 2022 täysi-ikäiseksi. Hänellä on ikänsä ja kehitystasonsa perusteella mahdollisuus ylläpitää yhteyttä muutoksenhakijan kanssa etäviestimin, eikä yhteydenpito siten kokonaan katkea. Lapsella on myös Ruotsissa asuva äiti, jonka luona lapsi on vieraillut. Lapsella on siten yhteys myös toiseen vanhempaansa. Näin ollen edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen lapsen etu tulee riittävästi huomioiduksi ja turvatuksi, vaikka hänen mahdollisuutensa henkilökohtaiseen kanssakäymiseen muutoksenhakijan kanssa heikentyvät muutoksenhakijan karkottamisen myötä.

Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otetaan huomioon karkottamista puoltavana seikkana edellä kuvattu rikosten laatu ja toistuvuus, muutoksenhakijan sopeutumattomuus suomalaiseen yhteiskuntaan sekä muutoksenhakijan siteiden painottuminen alkuperämaahan, ja toisaalta karkottamista vastaan puhuvina seikkoina perhe-elämän suoja, karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja on pidettävä tässä punninnassa painavampina. Lapsen etu ei edellä mainituilla perusteilla anna aihetta arvioida asiaa toisin. Muutoksenhakijan karkottamista ei ole tässä tilanteessa myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaisena. Muutoksenhakija on voitu määrätä karkotettavaksi Irakiin.

Muutoksenhakija on määrätty viiden vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. Kun otetaan huomioon edellä karkottamisen kokonaisharkinnan yhteydessä lausuttu ja se, että muutoksenhakija ja hänen kohta täysi-ikäistyvä lapsensa voivat tavata Schengen-alueen ulkopuolella ja pitää keskenään yhteyttä myös muutoksenhakijan oleskellessa Irakissa, muutoksenhakija on voitu määrätä viiden vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.

Edellä mainituilla perusteilla Maahanmuuttovirasto on päätöksestään ilmenevässä punninnassa voinut päätyä siihen, että karkottamista puoltavat perusteet ovat olleet sitä vastustavia perusteita painavammat sekä määrätä päätöksestään ilmenevän maahantulokiellon. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Eija Siitari, Jaakko Autio, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Niina Ristolainen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Jaakko Aution äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Eija Siitari yhtyi:

”Hylkään enemmistön tavoin valituslupahakemuksen toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisen osalta. Myönnän valitusluvan karkottamisen ja maahantulokieltoon määräämisen osalta ja tutkin asian. Kumoan Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset karkottamisen ja maahantulokiellon osalta. Palautan tämän lopputuloksen vuoksi asian Maahanmuuttovirastolle oleskelulupahakemuksen käsittelemistä varten.

Viittaan enemmistön perusteluihin sovellettavien kansainvälisten sopimusmääräysten sekä säännösten ja niitä koskevan lainvalmisteluaineiston ja asiassa saadun selvityksen osalta.

Totean ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön osalta täydentävästi ensinnäkin, että suuren jaoston tuomion Üner v. Alankomaat (2006) jälkeen ihmisoikeustuomioistuin on soveltanut tuomiossa mainittuja kriteereitä lukuisissa tapauksissa painottaen kunkin tapauksen olosuhteita. Esimerkiksi henkilön rikoksen erityinen vakavuus ei ole sellaisenaan ratkaiseva tekijä kokonaisharkinnassa (näin esimerkiksi tuomio vuodelta 2020 Unuane v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion kohta 87).

Ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytännön mukaisesti perhe-elämän suojan ytimen muodostaa perheenjäsenten oikeus elää yhdessä siten, että perhesuhteet voivat kehittyä normaalisti (esimerkiksi tuomio vuodelta 1979 Marckx v. Belgia, tuomion kohta 31) ja perheenjäsenet voivat nauttia toistensa seurasta. Perhe-elämän suojan ytimeen ei vaikuta se, että perheen vanhempien välit ovat rikkoutuneet eikä myöskään se, että kansalliset viranomaiset ovat puuttuneet perhe-elämän viettämiseen sopimuksen 8 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla (esimerkiksi suuren jaoston tuomio vuodelta 2000 Elsholz v. Saksa, tuomion kohta 43 ja suuren jaoston tuomio vuodelta 2001 K. ja T. v. Suomi, tuomion kohta 151).

Avioliitossa syntynyt lapsi on perheen jäsen de jure syntymästään lähtien (esimerkiksi tuomio vuodelta 1988 Berrehab v. Alankomaat, tuomion kohta 21). Lapsen ja hänen vanhempiensa välillä valitsee siten sopimuksen soveltamisalaan kuuluva perhe-elämän suojan side. Tapauksessa Hokkanen v. Suomi (1994) ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että isä ja avioliitossa syntynyt lapsi kuuluivat 8 artiklan soveltamisalaan siitä huolimatta, että he eivät olleet vuosiin asuneet yhdessä eivätkä olleet edes tavanneet toisiaan.

Ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytännön mukaan päätettäessä asioista, jotka vaikuttavat lapsen kehitykseen ja terveyteen, on kaikissa tilanteissa otettava huomioon lapsen etu (esimerkiksi suuren jaoston tuomio vuodelta 2021 asiassa Vavřička ym v. Tsekin tasavalta, tuomion kohdat 287 ja 288, suuren jaoston tuomio vuodelta 2013 asiassa X v. Latvia, tuomion kohta 96, sekä suuren jaoston tuomio vuodelta 2010 Neulinger ja Shuruk v. Sveitsi, tuomion kohta 96).

Perhe-elämää suojattaessa lapsen etu voi ylittää vanhempien edut (esimerkiksi suuren jaoston tuomio vuodelta 2003 Sahin v. Saksa, tuomion kohta 66). Joka tapauksessa etujen punninnassa merkitystä on sillä, voivatko vanhemmat säilyttää lapseen yhteyden (esimerkiksi edellä mainittu Neulinger and Shuruk v. Sveitsi, tuomion kohta 134). Lapsen edun huomioon ottaminen merkitsee, että lapsen yhteyttä perheen jäseniin on ylläpidettävä, paitsi jos perhe on osoittautunut erityisen epäsoveliaaksi lapselle.

Tämän jälkeen lausun asian oikeudellisena arviointina seuraavan:

Muutoksenhakijan toissijainen suojeluasema on lakkautettu, eikä hänelle ole myönnetty oleskelulupaa. Muutoksenhakija on myös syyllistynyt rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään vuosi vankeutta. Näin ollen karkottamiselle on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukainen peruste.

Asiassa on ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Karkottamisen syynä olevan rikollisen toiminnan osalta on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä arvioitaessa on otettava huomioon lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan, 7 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan säännökset ja niitä koskeva tulkintakäytäntö. Viimeksi mainitussa sopimusmääräyksessä tarkoitettu perhe-elämän suoja ei ole ehdoton, vaan siihen voidaan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen mukaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi.

Muutoksenhakijan karkottamista puoltaa hänen syyllistymisensä rikoksiin Suomessa. Muutoksenhakija on syyllistynyt 1.7.2016–7.7.2017 tehtyyn törkeään huumausainerikokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Rikosten voidaan arvioida olevan luonteeltaan sellaisia, että niiden perusteella muutoksenhakija voi aiheuttaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Muutoksenhakija on edelleen tuomittu 29.8.2019 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Muutoksenhakija on kertonut, että asiaa käsitellään hovioikeudessa 2.6.2021. Muutoksenhakija on tuomittu 17.1.2020 pahoinpitelystä vankeuteen. Muutoksenhakija on myös tuomittu Suomessa sakkorangaistuksiin.

Muutoksenhakijan karkottamista vastaan puhuu muutoksenhakijan perheside hänen lapseensa, joka on huostaanotettuna Suomessa. Koska muutoksenhakijan karkottamista koskevalla päätöksellä on vaikutuksia myös muutoksenhakijan lapseen, on päätöksen vaikutuksia arvioitava paitsi suhteessa muutoksenhakijan perhe-elämän suojaan myös lapsen kannalta niin, että lapsen etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista.

Muutoksenhakija on lapsensa ainoa huoltaja. Muutoksenhakija pitää yhteyttä lapseensa, ja lapsi on vieraillut toistuvasti muutoksenhakijan luona. Lapsen äiti asuu Ruotsissa, ja lapsi on vieraillut myös äitinsä luona. Asiassa ei ole kuitenkaan ilmennyt selvitystä, jonka perusteella lapsen voitaisiin katsoa olevan muuttamassa asumaan äitinsä luo Ruotsiin. Lapsella ei ole muutoksenhakijan lisäksi Suomessa asuvia muita sukulaisia.

Muutoksenhakijan karkottamisen puolesta puhuu olosuhteita kokonaisuudessaan harkittaessa, että muutoksenhakija on vielä Maahanmuuttoviraston 5.8.2019 tekemän karkottamispäätöksen jälkeen ja hänen lapsensa ollessa huostaanotettuna tuomittu 29.8.2019 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Muutoksenhakijan vuonna 2022 täysi-ikäiseksi tuleva lapsi on sijoitettu ja myöhemmin huostaanotettu muutoksenhakijan vankeusrangaistuksen vuoksi. Myös muutoksenhakijan rikosten laatu tulee ottaa huomioon arvioitaessa lapsen etua.

Muutoksenhakijan karkottamista puoltaa myös hänen siteidensä selkeä painottuminen hänen kotimaahansa Irakiin, jossa vuonna 1975 syntynyt muutoksenhakija on asunut pääosan elämästään.

Muutoksenhakijan lapsi on eri syistä johtuen asunut pitkiä aikoja erillään muutoksenhakijasta, mutta myös äidistään. Ennen muutoksenhakijan vankeusrangaistusta muutoksenhakija ja lapsi olivat asuneet tuossa vaiheessa yhdessä noin puolentoista vuoden ajan Suomessa. Saadun selvityksen mukaan perhe on kokonaisuudessaan asunut yhdessä Irakissa lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana.

Kun otetaan huomioon lapsen ikä ja kehitystaso, yhteydenpitoa muutoksenhakijan kanssa on mahdollista ylläpitää avustettuna etäviestimin, jotta yhteydenpito ei kokonaisuudessaan katkea.

Muutoksenhakijan lapsella voidaan toisaalta katsoa huostaanotettuna lapsena olevan yksilöllisiä tarpeita, jotka on syytä ottaa erityisesti huomioon hänen etuaan arvioitaessa. Huostaanotto päättyy, jollei sitä lopeteta erikseen aikaisemmin, lapsen tullessa 18 vuoden ikään, mutta tämänkin jälkeen hän on lastensuojelulain mukaisten jälkihuollon tukitoimien piirissä.

Kuten YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa nro 20 (2016) lapsen oikeuksien täytäntöönpanosta nuoruusiällä todetaan, valtioiden tulisi myös ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla tuetaan vaihtoehtoisessa hoidossa olevien nuorten itsenäisyyttä, parannetaan heidän mahdollisuuksiaan elämässä ja puututaan erityiseen haavoittuvuuteen ja epävarmuuteen, jota he kokevat tullessaan tarpeeksi vanhoiksi lähteäkseen tällaisesta hoidosta (kohta 53). Vaihtoehtoisesta hoidosta, kuten huostaanotosta, lähtevät nuoret tarvitsevat tukea siirtymisen valmisteluun, työpaikan, asunnon ja psykologisen tuen hankkimiseen, kuntoutukseen osallistumiseen perheidensä kanssa, jos tämä on heidän etunsa mukaista, ja jälkihoitopalveluihin pääsyyn (kohta 54). Lastensuojeluviranomaiset eivät ole saadun selvityksen perusteella esittäneet, että muutoksenhakija olisi epäsopiva lapsen tilanne huomioon ottaen antamaan vanhemman tukea lapselleen huostaanoton kestäessä ja huostaanoton päättyessä.

Lapsen etua tarkasteltaessa on kokonarvioinnissa painavana seikkana otettava huomioon muutoksenhakijan lapsen erityiset olosuhteet huostaanotettuna ja se, että lapsi on jäämässä Suomeen kokonaan ilman huoltajaa tai muita perheenjäseniä. Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otetaan huomioon karkottamista puoltavana seikkana edellä kuvattu rikosten ja toisaalta perhesiteen laatu sekä karkottamista vastaan puhuvina seikkoina perhe-elämän suoja ja lapsen etu, on karkottamista vastaan pidettäviä seikkoja pidettävä punninnassa painavampina lapsen edun vuoksi. Muutoksenhakijan karkottamista ei ole tässä tilanteessa myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Näin ollen muutoksenhakijaa ei tule määrätä maasta karkotettavaksi ja maahantulokieltoon.”

Asian esittelijä oikeussihteeri Niina Ristolaisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Jaakko Aution äänestyslausunto.