KHO:2022:43

Asiassa oli kysymys Kaarinan kaupungin velvollisuudesta myöntää vaikeavammaiselle henkilölle oikeus käyttää jo myönnettyä kuljetuspalvelua kahtena päivänä kuukaudessa Helsingin sisäisinä kuljetuksina majoituspaikan ja toissijaisen työpaikan välillä, kun hänen edellytettiin työskentelevän työnantajansa pääkonttorissa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Helsinki ei ole Kaarinan maantieteellinen lähikunta eikä Helsinkiä voida myöskään pitää Kaarinan toiminnallisena lähikuntana sillä perusteella, että vaikeavammaisen henkilön toissijainen työskentelypaikka sijoittuu Helsinkiin.

Asiassa saadun selvityksen perusteella vaikeavammainen henkilö tarvitsi vammansa johdosta välttämättä vaadittua kuljetuspalvelua suoriutuakseen matkoista majoituspaikan ja toissijaisen työskentelypaikkakunnan sisällä. Kun otettiin erityisesti huomioon vaikeavammaisen henkilön yksilöllinen tarve ja kun kyseessä oli jo myönnetyn kuljetuspalvelun toteuttaminen osittain Helsingissä, korkein hallinto-oikeus katsoi, että matkoja voitiin pitää vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisina.

Vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin säännös kuljetuspalvelun rajautumisesta asuinkunnan alueella tapahtuviin tai lähikuntiin ulottuviin kuljetuksiin rajoittaisi tällaisessa tilanteessa hakijan oikeutta kuljetuspalveluun tavalla, joka tässä yksittäistapauksessa johtaisi ristiriitaan vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin kanssa. Korkein hallinto-oikeus totesi tämän perusteella, että vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin säännös tuli tässä yksittäistapauksessa jättää perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta. Tämä lopputulos oli myös yhteensopiva perustuslain 6 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen ja vammaispalvelulain 1 §:stä ilmenevän vammaispalvelulain tarkoituksen kanssa.

Suomen perustuslaki 6 § 1 ja 2 momentti sekä 107 §

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (vammaispalvelulaki) 1 §, 3 §, 8 § 2 ja 3 momentti

Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 §, 5 § 1 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Turun hallinto-oikeus 30.4.2020 nro 20/0278/2

Asian aikaisempi käsittely

Viranhaltija on 29.11.2018 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen työhön liittyvien kuljetuspalvelumatkojen myöntämisestä Helsingin sisäisiin matkoihin, koska ne ovat työssäkäyntialueen ulkopuolella. Lisäksi viranhaltijan päätöksen perustelujen mukaan vammaispalvelulain mukaan korvattavia matkoja ovat yhdensuuntaiset matkat kodin ja työpisteen välillä/enimmillään kaksi yhdensuuntaista matkaa päivässä, joten työpäivän sisäiset matkat eivät kuulu korvattavuuden piiriin.

Kaarinan yksilöasioiden jaosto on päätöksellään 29.1.2019 (§ 2) hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

A on hallinto-oikeudessa vaatinut, että yksilöasioiden jaoston päätös kumotaan ja vammaispalvelulain mukaisista työ- ja vapaa-ajan matkoista osa myönnetään tehtäväksi toiminnallisessa lähikunnassa eli pääkaupunkiseudun sisällä kahtena päivänä kuukaudessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.

Pykälän 2 momentin mukaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

Yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Pykälän 2 momentin mukaan mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon vammaisen ihmisen tarpeiden lisäksi 1 momentissa tarkoitetun toimijan koko, taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus sekä mukautusten arvioidut kustannukset ja mukautuksia varten saatavissa oleva tuki.

Asiassa saatu selvitys

Hakemuksen mukaan A:lla on diastrofinen dysplasia. Hänellä on käytössään yksilölliset ortopediset jalkineet sekä liikkumisen apuvälineinä kyynärsauvat, potkulauta, sähköpotkulauta ja ajohallintavälinein varustettu auto. Hänelle on jo aiemmin myönnetty kuljetuspalvelu vapaa-ajan matkoihin. Työmatkat toiselle paikkakunnalle maksaa työnantaja, mutta kuljetuspalvelut mahdollistavat esimerkiksi liikkumisen työpaikalta majoituspaikkaan ja vapaa-ajan matkan kuten menon syömään tai hakemaan kaupasta ruokatarpeita. Välillä työmatkoilla on käytössä oma auto, mutta välillä A ei sairautensa vuoksi pysty käyttämään omaakaan autoa tai se voi joutua huoltoon tai korjattavaksi.

A on liittänyt hakemukseensa todistuksen, josta ilmenee, että hän on aloittanut vakituisen työsuhteen järjestöasiantuntijana Invalidiliitto ry:ssä 7.5.2018. Työ sisältää matkustusta sekä ilta- ja viikonlopputyötä.

Yksilöasioiden jaoston valituksen johdosta antamassa lausunnossa on muun ohella todettu, että vammaispalvelun oikeuskäytännön mukaan vammaispalvelulain edellyttämällä tavalla korvattavia työmatkoja ovat yhdensuuntaiset matkat kodin ja työpisteen välillä, eivätkä työpäivän sisäiset tai työpäivän jälkeiset matkat kuulu vammaispalvelulain mukaan myönnettävien työmatkojen piiriin. A:n tapauksessa on harkittu, että työnantajan edellyttämiä käyntejä kahdesti kuukaudessa Helsingissä ei voida pitää erityisen painavana, merkittävänä ja yksilöllisenä perusteena, jonka perusteella viranhaltija olisi poikennut noudatetusta vammaispalveluasetuksen mukaisesta ja Kaarinan kaupungin hyväksymästä käytännöstä. A:n työnantajan lausunnosta ei käy ilmi, miksi A:n tulisi ja olisi työtehtäviensä hoitamisen kannalta välttämätöntä yöpyä Helsingissä. A:n on mahdollista palata Turkuun työpäivän päättymisen jälkeen. Yhteydet Turun ja Helsingin välillä ovat hyvät ympärivuorokautisesti. Lausunnon mukaan käytettävissä olevan tiedon perusteella voidaan todeta, että on A:n oma valinta jäädä Helsinkiin viettämään vapaa-aikaansa työpäivän jälkeen.

A on todennut vastaselityksessään muun ohella, että hänen on vammansa vuoksi mahdotonta siirtyä Turun ja Helsingin välillä kulkevien liikenneyhteyksien äärelle kummassakin kaupungissa ilman kuljetuspalvelua. Hän tietää lukuisia tapauksia, joissa kunnat ovat antaneet luvan käyttää kuljetuspalvelumatkoja toisella paikkakunnalla ja matkat on korvattu jälkikäteen kuitteja vastaan sekä vähennetty kokonaismatkoista.

Kaarinan kaupungin vammaispalveluohjeistuksen mukaan työmatkat myönnetään pääsääntöisesti asuinkuntaan tai lähikuntiin ja kunnan korvattavaksi tulevat kohtuulliseksi katsottavat kustannukset.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut lausunnossaan muun ohella, että valtuutetun näkemyksen mukaan vammaispalvelulain 8 § antaa laajan mahdollisuuden mukauttaa vammaispalveluja asiakkaan yksilöllisten tarpeiden sitä vaatiessa. Valtuutetulle toimitettujen asiakirjojen perusteella ei nouse esille syitä, miksi pyydetty mukautus muodostuisi Kaarinan kaupungille kohtuuttomaksi toimeksi ottaen huomioon vammaispalvelulain tarkoitus, vammaispalvelulain 8 §, yhdenvertaisuuslain kohtuullisia mukautuksia koskeva 15 § sekä yhdenvertaisuuslain 5 §:ssä säädetty viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Valtuutetun käsityksen mukaan valittajan kannalta mukautus tukisi hänen pysymistään työelämässä sekä hänen tosiasiallista yhdenvertaisuuttaan suhteessa vammattomiin henkilöihin ja suhteessa niihin muihin vammaisiin henkilöihin, joiden kunnissa tämänkaltaisiin mukautuksiin on ryhdytty. Mukautus turvaisi myös YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksen 27 artiklan toteutumista valittajan kannalta. Mikäli valittajan ei ole töiden takia yövyttävä Helsingissä, on valtuutetun näkemyksen mukaan tässäkin tapauksessa mukautusta puoltavana seikkana kohtuullisuusarvioinnissa otettava huomioon se seikka, että matka Kaarinan ja Helsingin välillä olisi valittajan mukaan nimenomaan hänen vammansa vuoksi kohtuuton. Valtuutettu on katsonut, ettei valittajan tekemä mukautuspyyntö ole ollut kohtuuton.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

A on työmatkoja koskevan kuljetuspalveluhakemuksen liitteenä olevassa kirjelmässään pyytänyt myös, että hän saisi käyttää osan hänelle jo aiemmin myönnetyistä vapaa-ajan matkoista Helsingin alueella. Viranhaltija ja yksilöasioiden jaosto eivät ole päätöksillään ratkaisseet asiaa tältä osin. Kun vapaa-ajan matkojen käyttäminen tältä osin liittyy Helsingissä työskentelyyn, hallinto-oikeus tutkii asian enemmän viivästyksen välttämiseksi myös tältä osin.

A on vaatinut oikeutta käyttää hänelle myönnettyjä kuljetuspalveluja myös Helsingin alueella eli noin 160 kilometrin etäisyydellä A:n asuinkunnasta Kaarinasta. Kaarinan kaupungin velvollisuus järjestää kohtuulliset kuljetuspalvelut rajoittuu A:n asuinkunnan tai sen lähikuntien alueelle, joksi Helsinkiä ei voida määritellä sen maantieteellisen sijainnin vuoksi. Asiassa esitetyt A:n yksilölliset kuljetustarpeet Helsingissä eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Kaarinan kaupungilla ei siten ole ollut velvollisuutta myöntää A:lle oikeutta käyttää hänelle myönnettyjä kuljetuspalveluita Helsingin alueella. Yhdenvertaisuuslain 15 § tai Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Seija Kaijanen, Katja Sorsimo ja Kati Niemi (eri mieltä). Esittelijä Jenna Willisi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt asiassa valituslupaa ja valituksessaan vaatinut, että hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu toiselle paikkakunnalle kohtuullisena mukautuksena.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Lainkäyttöviranomaisen ratkaisu eroaa yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnosta. Kuljetuspalvelua on haettu kahtena päivänä kuukaudessa pääkaupunkiseudun sisällä tehtäväksi osana jo myönnettyjä kuljetuspalveluja. Kuljetuspalveluja on haettu toissijaisesta työpaikasta majoituspaikkaan ja käyntiin ruokakaupassa tai ruokaravintolassa sen mukaan, onko majoituspaikassa ruuan valmistusmahdollisuus vai ei. Hakemus perustuu työtehtävistä johtuviin syihin olla kaksi perättäistä päivää työmatkalla. Vammasta johtuen A ei pysty kahtena perättäisenä päivänä ajamaan menopaluu-matkaa Turusta Helsinkiin ja takaisin. Hakemukseen tulee suostua yhdenvertaisuuden ja kohtuullisten mukautusten soveltamiseksi vammaiseen työssäkävijään.

A on viitannut perustuslakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista.

Kaarinan yksilöasioiden jaosto on antanut lausunnon, jossa se on uudistanut aiemmin esittämänsä ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

A:n olosuhteita ei voida pitää niin poikkeuksellisina tai välttämättöminä, että hänelle tulisi mahdollistaa muita asiakkaita laajemmat oikeudet kuljetuspalvelun käyttämiselle. Kohtuullisten mukautusten tekemistä on harkittu yhdenvertaisuuslain ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen näkökulmasta. Helsinkiä ei työ- ja elinkeinoministeriön määrityksen mukaan voida pitää Kaarinan työssäkäyntialueen sisään lukeutuvana työskentelypaikkakuntana. A:n kertomuksen mukaan jää ristiriitaiseksi, käykö hän pääkonttorilla yhtenä tai kahtena päivänä kuukaudessa. Kunnan tiedossa ei ole, että työnantaja edellyttäisi muutoksenhakijan viettävän Helsingissä kaksi peräkkäistä päivää kuukaudessa.

Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen. Pääkaupunkiseudun sisällä tehtävien matkojen voidaan katsoa olevan yhtä kohtuullisia kuin Kaarinassa ja sen lähikunnissa tehtävien matkojen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Turun hallinto-oikeuden ja Kaarinan yksilöasioiden jaoston päätökset kumotaan. Asia palautetaan Kaarinan yksilöasioiden jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

A:lle on Kaarinan yksilöasioiden jaoston alaisen viranhaltijan päätöksen perusteella myönnetty vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu työssäkäynnin mahdollistava kuljetuspalvelu Kaarinan ja Turun välille, yhteensä enintään 44 matkaa kuukaudessa. Hänelle ei ole myönnetty vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua Helsingin sisäisiin matkoihin, koska ne ovat tämän työssäkäyntialueen ulkopuolella. A on hakenut vammaispalvelulain kuljetuspalvelumatkoja kahtena päivänä kuukaudessa pääkaupunkiseudun sisällä tehtäväksi majoituspaikan ja toissijaisen työpaikan välillä osana jo myönnettyjä kuljetuspalveluja.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A:n hakemaa työssä käymiseen liittyvää kuljetuspalvelua Helsingin sisäisiin matkoihin pidettävä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulain) 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena kuljetuspalveluna, jonka Kaarinan kunnan on järjestettävä, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Sovellettavat oikeusohjeet

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

Vammaispalvelulain 1 §:n mukaan mainitun lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.

Vammaispalvelulain 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle muun ohella kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Mainitun pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä muun ohella kuljetuspalvelujen sisällöstä ja järjestämisestä.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta (HE 219/1986 vp) on 8 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

”Kuljetuspalvelu on keskeinen vaikeavammaisten omatoimista suoriutumista edesauttava palvelumuoto. Kuljetuspalveluja järjestetään muun ohella työssä käymisen mahdollistamiseksi. Julkisten joukkoliikennepalvelujen ulkopuolelle jää sellaisia henkilöryhmiä, joiden tavanomaiseen elämään kuuluvan liikkumisen kannalta yhteiskunnan järjestämät kuljetuspalvelut ovat välttämättömiä.

(---)

Kuljetuspalveluina toteutettavat kuljetukset voisi kunta järjestää itse tai korvata vammaiselle henkilölle kuljetuksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Kohtuullisina kustannuksina pidetään kustannuksia, jotka aiheutuvat yleensä oman kunnan alueella tapahtuvista tai lähikuntiin ulottuvista takseilla tai niin sanotuilla invatakseilla suoritettavista matkoista. Kuljetuspalvelujen kohtuullisesta määrästä ja alueellisesta ulottuvuudesta on tarkoitus säätää asetuksella.”

Vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

Pykälän 3 momentin mukaan kuljetukset voi kunta järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/92) 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka korvata jäljempänä 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle taksilla, invataksilla tai vastaavalla ajoneuvolla tapahtuvasta kuljetuksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset.

Oikeudellinen arviointi

Vammaispalvelulain tarkoituksena on lain 1 §:n mukaan edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelulain esitöiden (HE 219/1986 vp) mukaan lain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettua kuljetuspalvelua pidetään vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen kannalta välttämättömänä palvelumuotona.

Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvan kuljetuspalvelun alueellisesta ulottuvuudesta on säädetty tarkemmin vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa, jonka mukaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että edellä mainitussa asetuksessa tarkoitettuina vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalveluun kuuluvina lähikuntina on pidettävä vaikeavammaisen henkilön asuinkuntaan rajoittuvia naapurikuntia. Korkein hallinto-oikeus on aiemmassa käytännössään katsonut lisäksi, ettei asuinkunnan lähikuntaa voida määritellä yksinomaan siten, että se koskisi vain asuinkunnan maantieteellisiä naapurikuntia. Vammaispalveluasetuksessa tarkoitettuna lähikuntana on tämän vuoksi pidetty myös niin sanottuja toiminnallisia lähikuntia, jolloin on otettava käsitettä laajentavana seikkana huomioon tarve sellaisiin yleensä saatavilla oleviin palveluihin, joita ei asuinkunnan tai naapurikunnan alueella ole (KHO 2012:86, KHO 2013:9 ja KHO 2016:8). Samalla korkein hallinto-oikeus on todennut, että lähikuntia näin määriteltäessä tulee kuitenkin kiinnittää huomiota matkan pituuteen sekä vammaisen henkilön esittämään yksilölliseen kuljetustarpeeseen. Korvattavien kustannusten on myös oltava vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti ja vammaispalveluasetuksen 4 §:n 3 momentti huomioon ottaen kohtuullisia (KHO 2013:9).

Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei Helsinkiä voida pitää Kaarinan toiminnallisena lähikuntana. Se ei ole Kaarinan toiminnallinen lähikunta myöskään sillä yksilöllisellä perusteella, että A:n toissijainen työskentelypaikka sijoittuu Helsinkiin.

Korkein hallinto-oikeus kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että A ei ole hakenut kuljetuspalvelua Kaarinan ja Helsingin välisiin kuljetuksiin, vaan kuljetuksiin, jotka tapahtuvat kahtena päivänä kuukaudessa toissijaisella työskentelypaikkakunnalla Helsingissä kaupungin sisäisinä kuljetuksina. A:n työskentelystä Helsingissä esitetyn selvityksen perusteella kuljetuspalvelua voidaan pitää hänen jokapäiväiseen elämäänsä kuuluvan työssä käymisen kannalta välttämättömänä. Hakemus koskee myös hänelle jo vammaispalvelulain perusteella myönnettyjen Turun ja Kaarinan välisten vapaa-ajan matkojen käyttämistä osittain Helsingin sisäisinä kuljetuksina. Kun otetaan huomioon A:n yksilöllinen tarve ja kun kyseessä on jo myönnetyn kuljetuspalvelun toteuttaminen osittain Helsingissä kaupungin sisäisinä kuljetuksina, korkein hallinto-oikeus katsoo, että vaadittuja matkoja voidaan pitää vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisina.

Vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin säännös kuljetuspalvelun rajautumisesta asuinkunnan alueella tapahtuviin tai lähikuntiin ulottuviin kuljetuksiin rajoittaisi tällaisessa tilanteessa hakijan oikeutta kuljetuspalveluun tavalla, joka tässä yksittäistapauksessa johtaisi ristiriitaan vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin kanssa. Korkein hallinto-oikeus toteaa tämän perusteella, että vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin säännös tulee tässä tapauksessa jättää perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta. Tämä lopputulos on myös yhteensopiva perustuslain 6 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen ja vammaispalvelulain 1 §:stä ilmenevän vammaispalvelulain tarkoituksen kanssa.

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja yksilöasioiden jaoston päätökset on kumottava ja asia on palautettava yksilöasioiden jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Janne Aer, Monica Gullans, Juha Lavapuro ja Ari Wirén. Asian esittelijä Satu Niemelä-Ahokas.