KHO:2022:46

Kansaneläkelaitoksen mukaan se oli myöntänyt X:lle perusteettomasti perustoimeentulotukea ajalle 1.11.2017–31.7.2018 yhteensä yli 5 000 euroa. X oli lainvastaisesti jättänyt ilmoittamatta Kelalle uuden pankkitilinsä ja sille tehdyt käteispanot sekä ulkomailla oleskelunsa. Kela oli päätöksellään 18.5.2020 käsitellyt X:n perustoimeentulotuen mainitulta ajalta uudelleen viitaten asiavirheen korjaamista koskevaan hallintolain 50 §:ään. Päätöksen mukaan perustoimeentulotukea ei tullut maksettavaksi mainitulta ajalta.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli Kelan muutoksenhaun johdosta ratkaistavana, oliko Kela voinut hallintolain 50 §:n perusteella mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla poistaa aiemmat perustoimeentulotuen myöntämistä koskevat päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että esillä olevan kaltaisessa tilanteessa toimeentulotukipäätösten korjaamista eli asioiden ratkaisemista uusilla sitovilla hallintopäätöksillä ei voitu tarkastella toimeentulotuen takaisinperinnästä erillisenä kysymyksenä. Toimeentulotuesta annetussa laissa oli erityisesti säädetty niistä edellytyksistä, joilla aiempien päätösten perusteella asiakkaalle maksettuihin etuuksiin voitiin takaisinperinnällä puuttua. Toimeentulotuesta annetussa laissa toimivalta tällaisten päätösten tekemiseen oli osoitettu hallinto-oikeudelle, ei toimeentulotuesta päättävälle viranomaiselle. Kela ei ollut esillä olevassa tilanteessa voinut hallintolain 50 §:n perusteella poistaa aiempia perustoimeentulotuen myöntämistä koskevia päätöksiään ja ratkaista asiaa uudelleen. Kelan valitus hylättiin.

Äänestys 3–2

Laki toimeentulotuesta 1 § 1 momentti, 19 §, 20 § 2 momentti, 21 § sekä 22 § 1 momentti

Hallintolaki 5 § 1 momentti, 50 §

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 14.6.2021 nro 21/0110/1

Asian aikaisempi käsittely

Kansaneläkelaitos (jäljempänä myös Kela) oli useilla eri päätöksillä myöntänyt X:lle perustoimeentulotukea ajalle 1.11.2017–31.7.2018 yhteensä 4 900,70 euroa. Lisäksi lääkkeiden maksusitoumuksen perusteella oli maksettu 430,06 euroa.

Kansaneläkelaitos on 18.5.2020 tehdyn päätöksen mukaan käsitellyt X:n perustoimeentulotuen mainitulta ajalta uudelleen. Päätöksen mukaan perustoimeentulotukea ei tule maksettavaksi mainitulta ajalta.

Päätöksen perusteluista ilmenee muun ohella, että X:lla oli ollut käytössään toinen tili, josta hän ei ollut ilmoittanut Kelalle, ja että hän oli Kelalle ilmoittamatta oleskellut osan ajasta ulkomailla. Aikaisemmat päätökset ovat perustuneet selvästi virheelliseen tai puutteelliseen tietoon. Ne on voitu korjata ilman X:n suostumusta, koska virhe on ollut ilmeinen ja johtunut hänen omasta menettelystään. Kelan päätöksessä on edelleen todettu, että perustoimeentulotuki voidaan periä takaisin, jos tuen myöntäminen on perustunut tahallaan annettuihin erehdyttäviin tietoihin tai ilmoitusvelvollisuuden tahalliseen laiminlyöntiin. Takaisinperinnästä päättää lopullisesti tuomioistuin. Mahdollinen takaisinperintä käsitellään erikseen. Päätöksessä viitataan sovellettuina lainkohtina toimeentulotuesta annetun lain säännösten ohella hallintolain 50 §:ään.

Kelan oikaisuvaatimuskeskus (jäljempänä myös oikaisuvaatimuskeskus) on päätöksellään 10.8.2020 jättänyt X:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta takaisinperinnän osalta. Muilta osin oikaisuvaatimus on hylätty.

Päätöstä on tutkimatta jättämisen osalta perusteltu muun ohella toteamalla, että takaisinperinnästä päättää lopullisesti tuomioistuin. Kyse on valmistelevasta ratkaisusta, johon ei saa hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Oikaisuvaatimuksen hylkäämisen osalta päätöstä on perusteltu selostamalla, miten uusi selvitys asiakkaan toimeentulotuessa huomioon otettavista tuloista ja ulkomailla oleskelusta on vaikuttanut aiempiin perustoimeentulotukea koskeviin laskelmiin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään X:n valituksesta kumonnut oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan sovellettavat oikeusohjeet perustellut päätöstään seuraavasti:

Nyt kysymyksessä oleva Kelan päätös on tehty hallintolain 50 §:n mukaisena asiavirheen korjaamisena. Kela on päätöksessään katsonut, että virhe on ollut ilmeinen ja se on aiheutunut valittajan omasta menettelystä, minkä vuoksi se on ratkaissut asian valittajalta suostumusta pyytämättä.

Asiavirheen korjaamista koskevan hallintolain 50 §:n nojalla viranomainen voi tuossa säännöksessä asetettujen edellytysten täyttyessä korjata myös pysyväksi tarkoitettuja hallintopäätöksiä. Mahdollisuus korjata hallintopäätöksiä tämän säännöksen perusteella on tarkoitettu käytettäväksi tilanteissa, joissa virheet ovat selviä ja luonteeltaan ilmeisiä. Pykälän 2 momentista ilmenee, että asiavirheen korjaaminen ilman asianosaisen suostumusta on tämän säännöksen perusteella mahdollista vain hyvin rajatuissa tilanteissa. Väärään päätökseen johtaneen virheen tulee olla ilmeinen ja sen on tullut aiheutua asianosaisen omasta menettelystä. Virhettä voidaan pitää tässä tarkoitetulla tavalla ilmeisenä silloin, kun sitä ei voida pitää millään tavoin tulkinnanvaraisena.

Hallintolain asiavirheen korjaamista koskevat säännökset soveltuvat sinänsä myös tilanteisiin, joissa toimeentulotuen myöntämisen jälkeen ilmenee, että tuki on myönnetty virheellisen tai puutteellisen selvityksen perusteella. Kuitenkin niihin tilanteisiin, joissa tuen myöntämisen jälkeen havaitaan jo myönnettyyn tukeen liittyviä tuen hakijan vilpilliseksi arvioidusta toiminnasta johtuvia seikkoja, liittyy monenlaista tulkinnanvaraisuutta. Jo myönnetyn tuen peruuttaminen ilman asianosaisen suostumusta ei tällaisissa tilanteissa ole mahdollista asiavirheen korjaamista koskevien hallintolain yleisten säännösten perusteella. Mikäli toimeentulotuen myöntäminen on perustunut tahallaan annettuihin erehdyttäviin tietoihin tai ilmoitusvelvollisuuden tahalliseen laiminlyöntiin, Kelalla on mahdollisuus periä tuki takaisin toimeentulo-tukilaissa säädetyin edellytyksin.

Edellä lausuttu huomioon ottaen valituksenalainen päätös on virheellisenä kumottava.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolaki 50 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja-Riitta Tuisku ja Meri-Kristiina Saxholm. Esittelijä Minna Mattila.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kansaneläkelaitos on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Viranomainen voi hallintolain 50 §:n mukaan poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Asianosaisen suostumusta päätöksen korjaamiseen ei tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

Hallinto-oikeus ei ole perustellut, miksi se on pitänyt X:n omalla menettelyllään aiheuttamaa päätösten virheellisyyttä tulkinnanvaraisena ottaen erityisesti huomioon hänen itsensä 31.7.2019 antama selvitys asiaan sekä ilmoitusvelvollisuus. Hallinto-oikeuden päätöksestä ei myöskään ilmene, mitä se tarkoittaa tuen peruuttamisella, sillä päätöksen korjaaminen ei tarkoita maksetun tuen takaisinperintää eikä tukea ole siten kyseisellä päätöksellä peruutettu.

X on hakenut perustoimeentulotukea ajalle 1.11.2017–31.7.2018. Hän on jättänyt ilmoittamatta Kelaan, että hän on avannut uuden pankkitilin ja saanut kyseiselle tilille tuloja useina käteispanoina.

X on hakenut perustoimeentulotukea ajanjaksoille 1.5.–13.7.2018 ja 1.6.–31.8.2018. Kummassakin hakemuksessa on kysytty nimenomaisesti, oleskeleeko hakija ulkomailla. X on jättänyt ilmoittamatta oleskelevansa ulkomailla ajalla 19.6.–17.7.2018.

Kela on saanut toukokuussa 2019 ilmiannon koskien X:n uutta pankkitiliä ja kuullut häntä 31.7.2019 tämän johdosta. Hän on vastannut kuulemiseen kertoen muun muassa, ettei hän voinut laittaa lainaamiaan rahoja aiemmalle tililleen, koska Kela olisi evännyt toimeentulotuen, jota hän tarvitsi elämiseen. X oli siten tietoinen toimeentulotuesta annetun lain 17 §:n mukaisesta ehdottomasta ilmoitusvelvollisuudesta. Kyse on ollut sen tahallisesta laiminlyönnistä, ja tavoitteena on ollut perusteettoman taloudellisen hyödyn saaminen. Hän on siten tietoisena perustoimeentulotuessa huomioitavista tuloista ja niiden vaikutuksista myönnettävän tuen määrään salannut uuden pankkitilinsä ja sinne saamansa tulot saadakseen perusteettomasti perustoimeentulotukea. Asiassa ei ole sellaista tulkinnanvaraisuutta, jonka perusteella hallinto-oikeus on kumonnut Kelan päätöksen.

Alkuperäisten päätösten virheellisyydestä ei ole epäilystä. Ne ovat olleet X:n toiminnasta johtuen alun perin vääriä ja asiat olisi ratkaistu toisella tavalla, jos tosiasiat hänen taloudellisesta tilanteestaan ja ulkomailla oleskelustaan olisivat olleet asianmukaisesti Kelan käytettävissä ratkaisuja tehtäessä. Näin ollen päätökset on voitu korjata ilman hakijan suostumusta. Hallinto-oikeuden päätös ei vastaa hallintolain 50 §:n 2 momentin sanamuotoa siltä osin, kuin hallinto-oikeus on todennut Kelan voivan korjata hakijan omalla menettelyllään aiheuttamat ilmeiset virheet vain hakijan suostumuksella. Hallinto-oikeuden päätös tulisi kumota, sillä Kela on voinut ilman X:n suostumusta korjata päätökset salattujen tulojen ja ulkomailla oleskelun osalta.

Hallintolain 50 §:n mukaisella asiavirheen korjaamispäätöksellä korjataan virheellinen päätös oikeaksi vastaamaan ratkaisuhetken todellista tilannetta. Sillä ei ratkaista eikä edes voida ratkaista sitä, peritäänkö virheellisesti liikaa maksettu tuki takaisin, vaan tästä päättää aina erikseen tuomioistuin. Jos päätöksiä ei korjata hallintolain 50 §:n mukaisesti, jäävät virheelliset päätökset voimaan.

X on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä.

Kansaneläkelaitos on antanut vastaselityksen, joka on annettu tiedoksi X:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Kansaneläkelaitoksen mukaan se on myöntänyt X:lle perusteettomasti perustoimeentulotukea ajalle 1.11.2017–31.7.2018. Virheelliset päätökset ovat Kelan mukaan johtuneet siitä, että X on lainvastaisesti jättänyt ilmoittamatta Kelalle uuden pankkitilinsä ja sille tehdyt käteispanot sekä ulkomailla oleskelunsa. Kansaneläkelaitos on päätöksellään 18.5.2020 käsitellyt X:n perustoimeentulotuen mainitulta ajalta uudelleen viitaten asiavirheen korjaamista koskevaan hallintolain 50 §:ään. Päätöksen mukaan perustoimeentulotukea ei tule maksettavaksi mainitulta ajalta.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, onko Kansaneläkelaitos voinut esillä olevassa tilanteessa hallintolain 50 §:n perusteella mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla poistaa aiemmat perustoimeentulotuen myöntämistä koskevat päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Lain 4 luvussa säädetään toimeentulotuen takaisinperinnästä.

Lain 4 lukuun sisältyvän 19 §:n mukaan toimeentulotukea ei saa periä takaisin, ellei tässä luvussa toisin säädetä.

Lain 20 §:n 2 momentin mukaan, jos tuen myöntäminen on perustunut tahallaan annettuihin erehdyttäviin tietoihin tai 17 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden tahalliseen laiminlyöntiin, Kansaneläkelaitos voi periä tuen takaisin näiden tietojen antajalta tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneeltä siltä osin kuin tuen myöntäminen on perustunut tästä syystä virheellisiin tietoihin.

Lain 21 §:ssä säädetään takaisinperinnän edellytyksistä ja esteistä.

Lain 22 §:ssä säädetään takaisinperinnästä päättämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä on tehtävä hallinto-oikeudelle 20 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa viiden vuoden kuluessa siitä, kun tuki on maksettu.

Hallintolain 5 §:n 1 momentin mukaan, jos muussa laissa on mainitusta laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan mainitun lain asemasta.

Hallintolain 50 §:ssä säädetään asiavirheen korjaamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voidaan korjata 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.

3. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki. Kuten toimeentulotuesta annetun lain 19 §:stä ilmenee, asiakkaalle maksettu toimeentulotuki voidaan periä takaisin vain lain 4 luvussa erikseen säädetyissä tilanteissa. Lain 20 §:n 2 momentista puolestaan ilmenee, että lain säännöksillä rajoitetaan mahdollisuutta periä toimeentulotukea takaisin myös tilanteissa, joissa virheet ovat ilmeisiä ja virheelliset päätökset ovat johtuneet asiakkaan omasta menettelystä. Takaisinperintä on toimeentulotuesta annetun lain erityisen säännöksen perusteella mahdollista vain, jos toimeentulotuen myöntäminen on perustunut tahallaan annettuihin erehdyttäviin tietoihin tai ilmoitusvelvollisuuden tahalliseen laiminlyöntiin.

Toimeentulotuesta annetun lain 22 § koskee takaisinperinnästä päättämistä. Säännöksestä ilmenee, että toimeentulotuen myöntäneellä viranomaisella ei ole toimivaltaa päättää takaisinperinnästä hallintopäätöksellä, vaan takaisinperinnästä päättää hallinto-oikeus viranomaisen hakemuksesta. Näin ollen myös sen ratkaiseminen, täyttyvätkö lain 20 §:n 2 momentin mukaiset takaisinperinnän erityiset edellytykset, kuuluu ensiasteessa tuomioistuimelle.

Kansaneläkelaitos näyttää katsovan, että virheellisten päätösten korjaaminen ja takaisinperintä on pidettävä toisistaan erillään myös esillä olevan kaltaisissa tilanteissa. Se on myös todennut, että jos aiempia virheellisiä päätöksiä ei korjata hallintolain 50 §:n perusteella, ne jäävät voimaan. Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksessä todetun perusteella asiavirheen oikaisupäätös olisi takaisinperintää valmisteleva, tältä kannalta muutoksenhakukelvoton päätös.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevan kaltaisessa tilanteessa toimeentulotukipäätösten korjaamista eli asioiden ratkaisemista uusilla sitovilla hallintopäätöksillä ei voida tarkastella toimeentulotuen takaisinperinnästä erillisenä kysymyksenä. Toimeentulotuesta annetussa laissa on erityisesti säädetty niistä edellytyksistä, joilla aiempien päätösten perusteella asiakkaalle maksettuihin etuuksiin voidaan takaisinperinnällä puuttua. Toimeentulotuesta annetussa laissa toimivalta tällaisten päätösten tekemiseen on osoitettu hallinto-oikeudelle, ei toimeentulotuesta päättävälle viranomaiselle. Tuomioistuimen takaisinperintää koskeva päätös voi vaikuttaa viranomaisen aiemman päätöksen oikeudelliseen merkitykseen, vaikkei viranomaisen päätöstä muodollisesti korjata tai kumota.

Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että Kansaneläkelaitos ei ole esillä olevassa tilanteessa voinut hallintolain 50 §:n perusteella poistaa aiempia perustoimeentulotuen myöntämistä koskevia päätöksiään ja ratkaista asiaa uudelleen.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Juha Lavapuron äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Janne Aer yhtyi:

”Kuten enemmistökin myönnän valitusluvan ja tutkin valituksen.

Kumoan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen ja palautan asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Kansaneläkelaitos on päätöksellään 18.5.2020 käsitellyt X:n perustoimeentulotuen uudelleen ajalta 1.11.2017–31.7.2018. Päätöksen mukaan perustoimeentulotukea ei tule maksettavaksi mainitulta ajalta. Kansaneläkelaitoksen mukaan se on myöntänyt X:lle perusteettomasti perustoimeentulotukea mainittuna aikana, koska X on lainvastaisesti jättänyt ilmoittamatta Kelalle uuden pankkitilinsä ja sille tehdyt käteispanot sekä ulkomailla oleskelunsa.

Asiassa on kyse siitä, onko Kansaneläkelaitos voinut muuttaa jo myönnettyä toimeentulotukea koskevaa päätöstään asiavirheen korjaamista koskevien hallintolain 50 §:n säännösten nojalla ilman asianosaisen suostumusta tilanteessa, jossa virhe on aiheutunut asianosaisen omasta vilpilliseksi arvioidusta menettelystä.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan tilanteisiin, joissa tuen myöntämisen jälkeen havaitaan jo myönnettyä tukea koskevia tuen hakijan vilpilliseksi arvioidusta toiminnasta johtuvia seikkoja, liittyy monenlaista tulkinnanvaraisuutta. Jo myönnetyn tuen peruuttaminen ilman asianosaisen suostumusta ei tällaisissa tilanteissa ole hallinto-oikeuden mukaan mahdollista asiavirheen korjaamista koskevien hallintolain yleisten säännösten perusteella. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on kumonnut Kansaneläkelaitoksen 18.5.2020 tekemän päätöksen, jolla on käsitelty X:n perustoimeen-tulotuen myöntäminen uudelleen.

Hallintolain 8 luvun virheen korjaamista koskevat yleissäännökset antavat mahdollisuuden puuttua virheellisiin päätöksiin. Hallintolain 50 §:n 1 momentin mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen muun ohella, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Päätös voidaan hallintolain 50 §:n 2 momentin mukaan kuitenkin korjata asianosaisen vahingoksi ilman tämän suostumusta ainoastaan, jos virhe on ilmeinen ja se on johtunut asianosaisen omasta menettelystä.

Hallintolakia sovelletaan hallintoasiassa noudatettavaan menettelyyn, ellei muussa laissa ole poikkeavia säännöksiä, joita sovelletaan hallintolain asemesta.

Toimeentulotuesta annetussa laissa ei ole säännöksiä toimeentulotukipäätösten jälkikätisestä muuttamisesta. Toimeentulotuen tarkistamista ja toimeen-tulotuen takaisinperintää koskevat säännökset eivät sääntele yleisesti eivätkä tyhjentävästi toimeentulotuen myöntämistä koskevan päätöksen jälkikätistä muuttamista ja korjaamista. Takaisinperintää koskeviin säännöksiin ei myöskään sisälly säännöstä siitä, onko ennen takaisinperintää koskevaa hakemusta tehtävä päätös toimeentulotuen korjaamisesta. Esimerkiksi kansaneläkelaissa on erikseen säädetty päätöksen oikaisemisesta ja virheen korjaamisesta.

Edellä esitetyn vuoksi on perusteltua katsoa, että toimeentulotuen myöntämistä koskevassa päätöksessä olevan virheen korjaamiseen voidaan soveltaa hallintolain 8 luvun säännöksiä. Myös hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaisena on pidettävä sitä, että hallintopäätökset perustuvat oikeille tosiasioille, ja että virheelliset päätökset oikaistaan. Tämä puoltaa sitä, että Kansaneläkelaitoksen tulee oikaista virheelliset päätökset, joilla on myönnetty toimeentulotukea.

Toimeentulotukiasiassa tehty asiavirheen korjauspäätös koskee sitä, onko tuen hakija ollut toimeentulotuen tarpeessa. Asiavirheen korjauspäätös ei sisällä mitään kannanottoa siihen, peritäänkö etuus takaisin taikka täyttyvätkö takaisinperinnän edellytykset. Toimeentulotuen takaisinperinnässä noudatettavasta menettelystä ja sen edellytyksistä on säädetty erikseen ja tyhjentävästi toimeentulotuesta annetun lain 4 luvussa. Hallintolain 8 luvussa tarkoitettu asiavirheen korjaaminen on tämän vuoksi takaisinperintään nähden eri asia.

Tämän vuoksi toimeentulotuesta annetun lain takaisinperintää koskevien säännösten ja niihin sisältyvän 19 §:n takaisinperintäkiellon ei voida katsoa poissulkevan viranomaisen mahdollisuutta virheellisen toimeentulotukipäätöksen korjaamiseen. Asianosaisen oikeusturvaa vahvistaa se, että viranomainen selvittää ja tutkii, onko toimeentulotukea myönnetty virheellisin perustein ennen takaisinperintää koskevan hakemuksen tekemistä hallinto-oikeudessa. Kysymys siitä, voidaanko virhettä pitää hallintolain 50 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisenä, ratkaistaan tällöin kussakin yksittäistapauksessa erikseen.

Koska hallinto-oikeudella on ollut eri käsitys asiassa sovellettavasta laista, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.”