KHO:2022:95

Valtiokonttori oli määrännyt liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta laiminlyöntimaksun hieman yli yhden vuorokauden kestäneestä laiminlyönnistä. Maksua määrättäessä oli käytetty korotuskerrointa 2.

Hallinto-oikeus oli muuttanut Valtiokonttorin päätöstä ja vahvistanut korotuskertoimeksi 1. Hallinto-oikeus oli perustellut päätöstään sillä, että Valtiokonttorin päätöksestä tehty valitus oli ollut laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottava ja tämän vuoksi korotuskerrointa oli tässä tapauksessa syytä alentaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, kuten ratkaisussa KHO 2022:94, että hallinto-oikeuden ei olisi tullut muuttaa Valtiokonttorin päätöstä mainitsemillaan perusteilla.

Korkein hallinto-oikeus katsoi Valtiokonttorin päätöksen lainmukaisuutta arvioidessaan, että hyvin lyhyessä laiminlyönnissä, johon ei liittynyt kerrointa korottavia perusteita, käytettävissä olleen asteikon yläpäähän sijoittuvaa korotuskerrointa 2 ei voitu pitää liikennevakuutuslaissa kertoimen määräämiselle säädettyjen perusteiden mukaisena. Valtiokonttorin päätös oli tältä osin lainvastainen. Valtiokonttorin valitus hylättiin ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos pysytettiin.

Liikennevakuutuslaki 6 § 1 mom, 27 § 1 mom, 28 § 1 mom ja 29 § 2 mom

Ks. ja vrt. KHO 2022:94

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Vaasan hallinto-oikeus 17.12.2021 nro 824/2021

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Valtiokonttorille valitusluvan ja tutkii asian.

Valtiokonttorin valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1) Valtiokonttori on päätöksellään 18.1.2021 määrännyt A:n maksettavaksi liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta ajalta 17.–18.9.2020 vakuutusmaksua vastaavan maksun 25 euroa ja laiminlyöntimaksun 50 euroa. Laiminlyöntimaksua määrättäessä on käytetty korotuskerrointa 2.

(2) A on hallinto-oikeudessa vaatinut, että Valtiokonttorin päätös kumotaan. A:n mukaan hän ei ole ollut tietoinen siitä, että vakuutus on tullut ottaa määräajassa auton ostohetken jälkeen. Autolla ei ollut ajettu sen ostamisen ja talliin ajamisen jälkeen. Valtiokonttorin päätöksellä asetettu maksuvelvollisuus on kohtuuton tahattoman laiminlyönnin lyhyen keston vuoksi.

(3) Hallinto-oikeus on valituksen enemmälti hyläten muuttanut Valtiokonttorin päätöstä laiminlyöntimaksun korotuskertoimen osalta. Hallinto-oikeus on vahvistanut korotuskertoimeksi 1, jolloin laiminlyöntimaksun määräksi on tullut 25 euroa.

(4) Hallinto-oikeus on laiminlyöntimaksun osalta todennut päätöksensä perusteluina muun ohella, että ajoneuvon omistajan tietämättömyys hankkia liikennevakuutus määrätyssä ajassa ei ole sellainen erityinen syy, jonka perusteella laiminlyöntimaksu voitaisiin jättää määräämättä. Hallinto-oikeus on kuitenkin todennut pitävänsä A:n valitusta laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottavana, joten tässä tapauksessa laiminlyöntimaksun korotuskerrointa on syytä alentaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jani Ruotsalainen, Riikka Mäki ja Hanna Vainionpää. Asian esittelijä Patrick Laaksoharju.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(5) Valtiokonttori on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan laiminlyöntimaksun korotuskertoimen osalta ja Valtiokonttorin päätös saatetaan voimaan.

(6) A ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut selitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(7) Asiassa on kysymys siitä, onko Valtiokonttori voinut määrätä A:lle liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta laiminlyöntimaksun käyttäen päätöksestään ilmenevää korotuskerrointa. Muilta osin Valtiokonttorin päätöksestä ei ole korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys.

(8) Valtiokonttori on esittänyt muun ohella, että se on liikennevakuutuslain voimaantulosta vuonna 2017 lähtien käyttänyt vakiintuneesti korotuskerrointa 2 enintään 30 päivän laiminlyöntien osalta ja kerrointa 2,5 pidempien laiminlyöntien osalta. Valtiokonttori on poikennut näistä kertoimista yleensä vain, jos tapauksessa on ollut erityispiirteitä, jotka ovat vaikuttaneet laiminlyönnin tahallisuusarviointiin (esimerkiksi terveydelliset tekijät) tai muiden kertoimeen vaikuttavien tekijöiden arviointiin. Valtiokonttori käsittelee vuosittain kymmeniä tuhansia laiminlyöntiasioita. Kaikista hallinto-oikeuksista ainoastaan Vaasan hallinto-oikeus on alentanut kertoimia lähes säännönmukaisesti. Yhdenvertaisuuden kannalta on kestämätöntä, että yhden hallinto-oikeuden tuomiopiirissä laiminlyöntimaksu voi olla selvästi alempi kuin muualla. Vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamusten tulisi myös olla liikennevakuutusdirektiivissä (direktiivi 2009/103/EY) tarkoitetulla tavalla tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia.

(9) Valtiokonttorin mukaan laiminlyöntimaksun korotuskerroin ei ole ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus ei voi muuttaa Valtiokonttorin päätöstä vain sillä perusteella, että toinen kerroin olisi ollut hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan parempi. A:n laiminlyönti on johtunut vähintään tavallisesta huolimattomuudesta. A ei ole ottanut selvää vakuuttamisvelvollisuudesta eikä tehnyt omistajanvaihdosilmoitusta ajoissa. Valtiokonttorin määräämä laiminlyöntimaksu on saatettava voimaan.

Sovellettavat oikeusohjeet

(10) Liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon omistaja ja haltija ovat velvollisia vakuuttamaan ajoneuvon sen omistus- tai hallintaoikeuden siirtymispäivästä lukien.

(11) Liikennevakuutuslain 27 §:n 1 momentin mukaan se, joka on laiminlyönyt 6 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa, on velvollinen maksamaan maksun, joka vastaa kohtuulliseksi katsottavaa vakuutusmaksua siltä ajalta, jota laiminlyönti koskee, ei kuitenkaan pitemmältä ajalta kuin kulumassa olevalta ja viideltä viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta.

(12) Liikennevakuutuslain 28 §:n 1 momentin mukaan se, joka on laiminlyönyt 6 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa, on velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksun, joka on enintään kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen. Laiminlyöntimaksun korotuskerrointa määrättäessä otetaan huomioon laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä se, onko ajoneuvoa käytetty liikenteessä.

(13) Liikennevakuutuslain 29 §:n 2 momentin mukaan Valtiokonttori määrää vakuutusmaksua vastaavan maksun ja laiminlyöntimaksun sekä velvoittaa vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneen ajoneuvon omistajan tai haltijan maksamaan maksut Liikennevakuutuskeskukselle. Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä vain erityisestä syystä.

(14) Liikennevakuutuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 123/2015 vp) laiminlyöntimaksun on todettu olevan osin uudella tavalla määräytyvä vakuutusmaksuvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella määrättävä sanktioluonteinen seuraamusmaksu, joka korvaisi aiemman lain mukaisen hyvikkeen korotusosan. Hallituksen esityksen mukaan laiminlyöntimaksulle ei ehdoteta säädettäväksi vähimmäismäärää.

(15) Mainitussa hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että lain 29 §:ssä tarkoitettu erityinen syy voisi olla esimerkiksi se, että rekisteröimättömän ajoneuvon kohdalla on objektiivisesti arvioiden huomattavaa oikeudellista tulkinnanvaraisuutta tai muuta epäselvyyttä siitä, onko ajoneuvo teknisiltä ominaisuuksiltaan sellainen, että se tulee 5 §:n perusteella vakuuttaa tai jättää 8 §:n perusteella vakuuttamatta.

(16) Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Oikeudellinen arviointi

(17) Hallinto-oikeus on muuttanut Valtiokonttorin päätöstä laiminlyöntimaksun korotuskertoimen osalta. Ratkaisua on perusteltu sillä, että A:n valitus on ollut laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottava ja tämän vuoksi korotuskerrointa on tässä tapauksessa syytä alentaa.

(18) Asiassa on aluksi arvioitava, onko hallinto-oikeus voinut mainitsemillaan perusteilla muuttaa Valtiokonttorin päätöstä laiminlyöntimaksun korotuskertoimen osalta.

(19) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeuden on tullut valituksen johdosta arvioida, onko Valtiokonttorin päätös lainmukainen. Päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava laiminlyöntimaksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet huomioon ottaen.

(20) Hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmene, että asiaa arvioitaessa olisi otettu huomioon muita liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyjä perusteita kuin laiminlyönnin tahallisuus. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut muuttaa Valtiokonttorin päätöstä mainitsemillaan perusteilla.

(21) Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko Valtiokonttorin päätös ollut laiminlyöntimaksun osalta lainmukainen, kun otetaan huomioon maksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet.

(22) Laiminlyöntimaksu on rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus, joka voidaan jättää määräämättä vain erityisestä syystä. Valtiokonttorin on maksun määräämistä koskevan päätöksen perusteluissa nojauduttava niihin perusteisiin, jotka maksun määräämiselle on laissa säädetty.

(23) Liikennevakuutuslain 28 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin laiminlyöntimaksu voi olla enintään kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen. Säännöksen mukaan korotuskerrointa määrättäessä otetaan huomioon laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä se, onko ajoneuvoa käytetty liikenteessä.

(24) Laissa ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, miten edellä todettuja perusteita on maksua määrättäessä sovellettava. Perusteiden soveltamiseen vaikuttaa käytännössä myös se, että maksua määrättäessä kaikista perusteista, kuten laiminlyönnin tahallisuudesta tai ajoneuvon käyttämisestä liikenteessä, ei välttämättä ole kaikissa tapauksissa käytettävissä eikä edes mahdollista hankkia selvitystä.

(25) Valtiokonttorilla on liikennevakuutuslaissa säädettyjen perusteiden soveltamisessa tältä osin harkintavaltaa, jota käytettäessä on noudatettava muun ohella hallintolain 6 §:stä ilmeneviä hallinnon oikeusperiaatteita. Valtiokonttorin ratkaistavaksi tulevien asioiden suuri määrä huomioon ottaen erityistä merkitystä on myös sillä, että perusteiden soveltaminen on tasapuolista, johdonmukaista ja ennakoitavaa.

(26) Valtiokonttorin kuvaaman kaltaista käytäntöä, jossa laiminlyöntimaksun korotuskerroin määrätään porrastetusti laiminlyöntiajan pituuden perusteella ja muut perusteet otetaan huomioon kerrointa alentavina tai korottavina, voidaan pitää lähtökohdiltaan edellä todettujen vaatimusten mukaisena.

(27) A:n laiminlyöntimaksua määrätessään Valtiokonttori on ottanut huomioon laiminlyöntiajan pituuden siten, että päätöksessä on käytetty korotuskerrointa 2, koska ajoneuvo on ollut vakuuttamaton enintään 30 päivää. Valtiokonttorin päätöksessä ei tuoda esiin, että kerrointa olisi alennettu tai korotettu muiden liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyjen perusteiden johdosta.

(28) A on hallinto-oikeudessa vedonnut erityisesti siihen, ettei hän ole ollut tietoinen velvollisuudesta ottaa vakuutus määräajassa auton ostohetken jälkeen. Kun otetaan huomioon, että kysymys on A:lle ajoneuvon omistajana kuuluvasta lakisääteisestä velvollisuudesta, A:n esittämälle tietämättömyydelle ei ole annettava merkitystä arvioitaessa Valtiokonttorin päätöksen lainmukaisuutta.

(29) A on lisäksi vedonnut siihen, että Valtiokonttorin määräämä maksu on kohtuuton laiminlyönnin lyhyen keston vuoksi. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan liikennevakuutus olisi tullut ottaa viimeistään 16.9.2020, mutta vakuutus on saadun selvityksen perusteella otettu aamulla 18.9.2020. Laiminlyöntimaksu on määrätty ajalta 17.–18.9.2020.

(30) A:n laiminlyöntiaika on näin ollen ollut hyvin lyhyt. Valtiokonttorin päätöksen perusteella laiminlyöntimaksua määrättäessä käytetty kerroin 2 on perustunut laiminlyöntiajan pituuteen eikä sitä ole korotettu muiden liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyjen perusteiden johdosta.

(31) Laiminlyöntiajan pituus on yksi liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädetty laiminlyöntimaksun korotuskerrointa määrättäessä huomioon otettava seikka. Säädettäessä mainittu seikka huomioon otettavaksi kerrointa määrättäessä tarkoituksena on ollut erottaa kestoltaan eripituiset vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnit.

(32) Liikennevakuutuslain 28 §:n perusteella laiminlyöntimaksu voi olla enintään kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen. Maksulle ei ole laissa säädetty vähimmäismäärää. Kun otetaan huomioon tämä korotuskerrointa määrättäessä käytettävissä oleva asteikko sekä se, että kerrointa määrättäessä otetaan edellä todetulla tavalla huomioon laiminlyöntiajan pituus, asteikon yläpäähän sijoittuvan kertoimen 2 käyttämistä hyvin lyhyessä laiminlyönnissä, johon ei liity kerrointa korottavia perusteita, ei voida pitää liikennevakuutuslaissa kertoimen määräämiselle säädettyjen perusteiden mukaisena. Laissa säädettyjen perusteiden soveltamista siten, että käytettävissä olevasta asteikosta jää vain suhteettoman pieni osa pidemmille tai muutoin vakavammille laiminlyönneille, on pidettävä myös suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Laiminlyöntimaksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet huomioon ottaen asiaa ei ole arvioitava toisin Valtiokonttorin viittaaman direktiivin 2009/103/EY perusteella.

(33) Edellä olevan perusteella Valtiokonttori ei ole voinut määrätä A:lle laiminlyöntimaksua päätöksestään ilmenevällä tavalla käyttämällä korotuskerrointa 2. Valtiokonttorin päätös on tältä osin lainvastainen.

(34) Hallinto-oikeus on muuttanut Valtiokonttorin päätöksen mukaisen korotuskertoimen siten, että kertoimeksi on määrätty 1. Kun otetaan huomioon edellä todetut laiminlyöntimaksun määräämisen perusteet, sanottua kerrointa ei ole pidettävä lainvastaisena.

(35) Edellä olevan perusteella hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiselle ei ole perustetta. Valtiokonttorin valitus on tämän vuoksi hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Anne Nenonen, Joni Heliskoski, Tero Leskinen ja Toni Kaarresalo. Asian esittelijä Pekka Savola.