13.7.2016/3151

Ulkomaalaisasia ‒ Turvapaikka ‒ Toissijainen suojeluasema ‒ Turvallinen turvapaikkamaa ‒ Ilmeisen perusteeton hakemus ‒ Palautuskielto ‒ Italia

Antopäivä: 13.7.2016
Taltionumero: 3151
Diaarinumero: 1041/3/15
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:T3151

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt kahden Irakin kansalaisen turvapaikkahakemuksen ilmeisen perusteettomana ja vaatinut heitä välittömästi siirtymään Italiaan, jossa heille oli myönnetty toissijainen suojeluasema. Perheeseen kuului myös kaksi pientä lasta.

Hallinto-oikeus katsoi, että hakijat lapsineen olivat erityisen suojelun tarpeessa. Hallinto-oikeus palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi sen selvittämiseksi, tullaanko Italiassa tarjoamaan perheelle lasten ikätasoon sopivat olosuhteet ja voidaanko asianosaiset lapsineen palauttaa Italiaan siten, että he eivät joudu siellä ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. Hallinto-oikeus viittasi sovelletuissa oikeusohjeissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun Tarakhel v. Sveitsi sekä niin sanottuun vastuunmäärittämisasetukseen.

Korkein hallinto-oikeus totesi Maahanmuuttoviraston valituksesta, että koska hakijoille oli myönnetty Italiassa toissijainen suojeluasema, asiassa ei sovellettu vastuunmäärittämisasetusta. Sitä vastoin oikeudellisena kysymyksenä asiassa oli, oliko hakijoiden kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset voitu hylätä ilmeisen perusteettomina.

Hakijat olivat saapuneet Suomeen Italiasta, joka oli turvallinen turvapaikkamaa. Hakemusta ratkaistaessa oli lähtökohtaisesti voitu soveltaa ulkomaalaislain 101 §:n 3 momenttia.

Koska oletus turvallisesta turvapaikkamaasta ei kuitenkaan ole kumoamaton, asiassa oli seuraavaksi arvioitava, voitiinko hakijat lapsineen palauttaa Italiaan siten, että he eivät joudu siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi.

Asianosaiset olivat esittäneet Italiassa kokemaansa turvattomuuteen ja etenkin Italiassa kansainvälistä suojelua saaneiden henkilöiden heikkoihin yleisiin olosuhteisiin liittyviä perusteita palautuskiellon soveltamiselle. Molemmille vanhemmille oli Italiassa myönnetty toissijainen suojeluasema. Se takasi heille siellä määritelmädirektiivin mukaiset oikeudet, joihin kuului oikeus turvautua Italian julkisiin palveluihin. Heidän asemansa ei ollut verrattavissa ensimmäisen kerran Euroopan unionin alueelle tuleviin turvapaikanhakijoihin. Pelkästään se seikka, että heidän taloudellinen asemansa tai sosiaaliset elinolosuhteensa saattoivat Suomeen verrattuna merkittävästikin heikentyä, ei ollut riittävä peruste sille, että heidän voitaisiin katsoa altistuvan epäinhimilliselle kohtelulle Italiassa. Asiassa ei ollut heidän yksilölliseen tilanteeseensa tai lapsen etuun liittyviä seikkoja, joiden vuoksi heidän palauttamisensa Italiaan muodostuisi palautuskiellon vastaiseksi. Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä hakemukset ilmeisen perusteettomina. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja Maahanmuuttoviraston päätöksen lopputulos saatettiin voimaan.

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 4 artikla, 18 artikla ja 19 artikla

Pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annettu neuvoston direktiivi 2005/85/EY (ns. menettelydirektiivi) 25 artikla 2 kohta a ja d alakohta ja 26 artikla

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (ns. uudelleenlaadittu menettelydirektiivi), 33 artikla 2 kohta a alakohta ja 35 artikla

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (ns. uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) VII luku

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 99 § (301/2004), 101 § 3 kohta (973/2007) ja 147 §

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot Saadi v. Italia 28.2.2008, N. v. Yhdistynyt kuningaskunta 27.5.2008 ja M.S.S. v. Belgia ja Kreikka 21.1.2011

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös Mohammed Hussein v. Alankomaat ja Italia 2.4.2013

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Janne Aer ja Petri Helander. Asian esittelijä Hannele Klemettinen.

 
Julkaistu 13.7.2016