20.12.2017/6600

Iranin kansalainen A oli turvapaikkaa hakiessaan esittänyt kansainvälisen suojelun perusteeksi islaminuskosta luopumisen ja kääntymisen kristinuskoon Suomessa. Lisäksi hän oli vedonnut poliittiseen aktiivisuuteensa ja siitä seuranneisiin oikeudenloukkauksiin sekä tunnettuuteensa Iranissa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että uskonnollinen kääntyminen kotimaan ulkopuolella voi olla peruste myöntää kansainvälistä suojelua. Uskonnollisen kääntymisen merkitystä on arvioitava sekä turvapaikanhakijan henkilökohtaisten olosuhteiden että hänen kotimaansa olosuhteiden kannalta. Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa on ensinnäkin selvitettävä henkilön vakaumuksen uskottavuuteen ja kääntymisen todelliseen tarkoitukseen liittyviä seikkoja. Tällöin keskeistä on se, onko kotimaasta lähdön jälkeisten toimien ainoana tai tärkeimpänä tarkoituksena ollut harjoittaa uskonnonvapauden ja oman vakaumuksen mukaisesti uutta uskontoa vai onko kääntymisellä pyritty vain luomaan edellytykset kansainvälisen suojelun saamiseksi.

Lisäksi on tarkasteltava, olisiko henkilöllä kyseistä maata koskevan maatiedon valossa perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa uskonnonharjoittamisensa vuoksi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta on muun ohella otettava huomioon turvapaikanhakijan tapa harjoittaa uskontoaan, uskonnon merkitys hänen elämässään sekä se, millaista vaikutusta uskonnonvapauden rajoituksilla hänelle olisi. Esimerkiksi pelkkä kuuluminen tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan ei yleensä ole riittävä peruste kansainvälisen suojelun saamiselle. Arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon, ettei henkilöltä voida kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä kotimaahan palatessaan.

Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa on myös otettava huomioon, onko hakijan uskonnollinen kääntyminen tullut kotimaan viranomaisten tietoon sekä se, miten viranomaiset siihen suhtautuisivat. Kaikkia uskonnonvapauteen puuttumisia ei voida pitää vainoksi katsottavina tekoina. Vainoksi on katsottava esimerkiksi uskonnon harjoittamisesta johtuva syytteeseenpano taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi joutuminen. Lisäksi vainon tai vakavan haitan vaara voi johtua uskonnon ohella muista henkilöön liittyvistä kumulatiivisista perusteista.

Iran on islamilainen valtio, jossa islaminuskosta luopumista ja kristinuskoon kääntymistä ei hyväksytä. Islamilaisen lain mukaan tästä voi seurata jopa kuolemantuomio. Iranin viranomaiset ovat kohdistaneet kristinuskoon kääntyneisiin henkilöihin erilaisia oikeudenloukkauksia, joista ainakin osaa voidaan laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi pitää vainona. Tämän vuoksi ei voida sulkea pois, että islaminuskosta luopuminen ja kristinuskoon kääntyminen aiheuttaa ulkomaalaislain 6 luvussa tarkoitetun kansainvälisen suojelun tarpeen.

Irania koskevan ajankohtaisen maatiedon mukaan kaikilla ulkomailla islamista kristinuskoon kääntyneillä iranilaisilla ei kuitenkaan ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa pelkästään uskonnon tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen johdosta kotimaahansa palatessaan. Tällaisia voivat olla erityisesti niin sanotut matalan profiilin käännynnäiset, jotka harjoittavat uskontoaan yksityisesti joko omasta tahdostaan tai muutoin esimerkiksi välttääkseen vaaralle altistumista. Sen sijaan vaarassa voivat todennäköisesti olla erityisesti sellaiset henkilöt, jotka pyrkivät käännyttämään muita, julistavat uskoaan avoimesti tai ovat muutoin aktiivisesti yhteydessä muihin kristittyihin. Maatiedon perusteella vainon tai vakavan haitan vaarassa voivat uskontonsa harjoittamisen luonteesta riippumatta olla myös henkilöt, jotka ovat muista syistä olleet viranomaisten huomion kohteena ennen Iranista poistumistaan.

Asiassa oli erityisesti hallinto-oikeuden toimittaman suullisen käsittelyn perusteella katsottava selvitetyksi, että valittaja on Suomessa kääntynyt kristinuskoon. Hän on kuitenkin ollut korostuneen varovainen julkisesti uskontoaan harjoittaessaan eikä hän ole kokenut tarvetta uskonsa julistamiseen tai muiden käännyttämiseen. Valittajan tapa harjoittaa uskontoaan on sellainen, että hänen ei voida olettaa kotimaahansa palattuaankaan ryhtyvän aktiiviseksi julistajaksi tai käännyttäjäksi. Hallinto-oikeuden tapaan korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittaja voisi jatkaa nykyistä, pääasiassa yksityisesti tapahtuvaa uskonnonharjoittamistaan myös Iranissa. Valittaja ei näissä olosuhteissa todennäköisesti pelkästään kristinuskoon kääntymisensä vuoksi joutuisi viranomaisten oikeudenloukkausten kohteeksi, vaikka hänen ei voidakaan edellyttää peittelevän uskoaan tai luopuvan siitä.

Hallinto-oikeus oli arvioinut, että valittajaa ei voida enää pitää erityisen tunnettuna henkilönä kotimaassaan. Sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus olivat kuitenkin hyväksyneet tosiseikkana valittajan kansainvälisen urheilu-uran. Valittajan oli myös todettu julkaisseen musiikkiaan internetissä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että internetissä edelleen katsottavissa olevan videon perusteella voitiin päätellä, että ainakin yksi kappaleista on todennäköisesti ollut poliittisesti kantaaottava ja hallituksen vastainen. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus olivat lisäksi hyväksyneet, että valittaja on vuosina 2008‒2009 pidätetty kahdesti ja että häneen on näiden pidätysten yhteydessä kohdistettu väkivaltaa. Kyseiset vainoksi katsotut oikeudenloukkaukset olivat saadun selvityksen perusteella johtuneet valittajan veljen laittomasta maasta poistumisesta ja musiikkivideon julkaisemisesta internetissä. Valittajan kertomuksen mukaan näillä tapahtumilla oli ollut kielteistä vaikutusta myös valittajan urheilu-uraan.

Iranin olosuhteet huomioon ottaen ei voitu pitää poissuljettuna, että ajan kulumisesta huolimatta Iranin viranomaiset kiinnittäisivät edellä mainittujen seikkojen vuoksi valittajaan edelleen erityistä huomiota, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa. Kun lisäksi otettiin huomioon valittajan isän korkea sotilaallinen asema ja se seikka, että valittajan veli oli paennut Iranista ja saanut Suomesta turvapaikan, valittajan voitiin perustellusti olettaa joutuvan useimpia muita iranilaisia kristinuskoon kääntyneitä henkilöitä todennäköisemmin Iranin viranomaisten häirinnän ja tarkkailun kohteeksi. Näissä olosuhteissa jäi varteenotettava mahdollisuus, että valittajan kääntyminen tulisi Iranin viranomaisten tietoon ja että nämä myös olisivat tavanomaista kiinnostuneempia valittajan uskonnonharjoittamisesta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että valittajan turvapaikkahakemusta ei olisi voitu hyväksyä yksinomaan joko kristinuskoon kääntymiseen tai poliittiseen mielipiteeseen liittyvien syiden perusteella. Maatiedon perusteella vainon vaarassa voivat kuitenkin olla myös ulkomailla kristinuskoon kääntyneet henkilöt, jotka ovat muista syistä olleet viranomaisten huomion kohteena ennen Iranista poistumistaan. Tämä vainon syiden kumulatiivisuuteen liittyvä maatieto ja kaikki asiassa selvitetyiksi katsotut valittajan henkilökohtaisia olosuhteita koskevat seikat kokonaisuutena huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajalla on ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Korkein hallinto-oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan myöntämistä varten.

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti ja 11 §

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b § 1 ja 2 momentti, 88 § 1 momentti, 88 b § ja 147 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla ja 9 artikla

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18 artikla

Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 10 artikla ja 19 artikla

Uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi (2011/95/EU) 2 artikla, 5 artikla, 9 artikla, 10 artikla

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio asiassa F.G. v. Ruotsi, 23.3.2016

Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-71 ja C-99/11, 5.9.2012

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Mikko Puumalainen. Asian esittelijä Juuso Peltonen.