Muu päätös 2711/2017
Asia Ympäristölupaa koskeva valitus
Valittaja Ekokem-Palvelu Oy
Päätös, jota valitus koskee
Vaasan hallinto-oikeus 7.7.2016 nro 16/0148/2
Asian aikaisempi käsittely
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 19.3.2014 viraston ympäristölupavastuualueella tehdyllä päätöksellä nro 50/2014/1 myöntänyt Ekokem-Palvelu Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen luvan 41 170 m2:n suuruiselle jätteen käsittely- ja kierrätyskeskukselle tilalle 272-44-1-18 ja enintään 52 100 m2:n suuruiselle kaatopaikalle tiloille 272-44-1-19 ja 272-44-1-4 Kokkolan kaupungissa.
Kaatopaikkaa ei saa kuitenkaan rakentaa 75 metriä lähemmäksi meren rantaviivasta.
Aluehallintovirasto on hylännyt hakemuksen siltä osin kuin siinä oli kyse ulkopuolisten vesien käsittelystä vesienkäsittelylaitoksella ja yhdyskuntajätevedenpuhdistamojen lietteen käsittelystä käsittely- ja kierrätyskeskuksessa.
Muilta osin lupa on myönnetty hakemuksessa ja sen täydennyksissä esitetyille toiminnoille, kun toiminnassa noudatetaan jäljempänä annettuja lupamääräyksiä ja muilta osin toimintaa harjoitetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla.
Aluehallintovirasto on hylännyt hakemuksen aloittaa rakentamistoiminta muutoksenhausta huolimatta.
Aluehallintovirasto on 30.6.2014 tekemällään päätöksellä korjannut lupamääräyksissä 126, 132, 134 ja luvan voimassaoloa ja lupaehtojen tarkistamista koskevissa määräyksissä olleet kirjoitusvirheet.
Lupaan sisältyi 162 määräystä, joista lupamääräykset 59–86 kuuluivat seuraavasti:
Kaatopaikkaa koskevat määräykset
59. Kaatopaikka luokitellaan vaarallisen jätteen kaatopaikaksi. Kaatopaikalle voidaan loppusijoittaa vain sen luokituksen mukaista jätettä. Tarvittaessa kaatopaikan yhdelle erotetulle lohkolle voidaan loppusijoittaa erityiset vaatimukset täyttävää tavanomaista jätettä.
60. Kaatopaikalla saa vastaanottaa, hyödyntää ja loppusijoittaa taulukossa 1 esitettyjä jätteitä yhteensä enintään keskimäärin 40 000 t/a. Kaatopaikan jätetäytön täyttötilavuus saa olla enintään 462 000 m3rtr.
61. Kaatopaikka-alueen maaperä on täytettävä ja tasattava vähintään tasolle +3,7 (N2000). Kaatopaikan pohjarakenteen tiivistyskerroksen alin reuna tulee olla vähintään tasolla 3,7 m (N2000).
Kaatopaikan reunarakenteen uloin kohta tulee olla vähintään 75 metriä meren rantaviivasta.
Kaatopaikan lakikorkeus mukaan luettuna pintarakenteet saa olla korkeintaan 31 m (N2000).
Jätteen vastaanotto kaatopaikalle
62. Kaatopaikalle sijoitettavat jätteet on esikäsiteltävä.
63. Tuotaessa jätteitä sijoitettavaksi kaatopaikalle on niiden mukana oltava tiedot jätteen alkuperästä ja luokittelusta, jätelain (646/2011) 121 §:ssä tarkoitetusta jätteestä sitä koskeva siirtoasiakirja sekä jäljennös jätteen perusmäärittelyä koskevista merkityksellisistä asiakirjoista.
64. Jätteiden perusmäärittely on tehtävä jäte-erittäin, jollei ole kysymys samassa prosessissa syntyvästä jätteestä. Jos jätteen laatu esimerkiksi prosessi- tai raaka-ainemuutosten vuoksi muuttuu, on jätteelle tehtävä perusmäärittely uudestaan. Perusmäärittely voidaan tehdä ilman testausta, jos perustelluin dokumentoiduin tiedoin osoitetaan, että jätteen testaaminen on epätarkoituksenmukaista tai käytännössä mahdotonta tai jätteelle ei ole käytettävissä soveltuvia testausmenetelmiä tai kelpoisuusvaatimuksia ja samalla esitetään riittävät muut tiedot ja perusteet sille, että jäte voidaan sijoittaa kaatopaikalle. Hakemus perusmäärittelystä ilman testausta on esitettävä lupaviranomaiselle.
Jos kaatopaikalle sijoitettavaa jätettä esikäsitellään kaatopaikkakelpoisuuden saavuttamiseksi, perusmäärittely on tehtävä uudelleen käsitellylle jätteelle. Vastaavuustestaus on tehtävä perusmäärittelyssä määritellyssä laajuudessa ja toistettava vähintään kerran vuodessa.
Jätteen sijoittaminen kaatopaikalle
65. Kaatopaikalle toimitetut jätteet tulee sijoittaa tiivistettyinä kerroksina siten, että avoimena oleva jätetäyttö pysyy mahdollisimman pienenä. Jätetäyttö tulee tiivistää ja tarvittaessa peittää säännöllisesti.
66. Kaatopaikalle ei saa sijoittaa nestemäistä jätettä tai jätettä, joka on kaatopaikkaolosuhteissa räjähtävää, syövyttävää, hapettavaa, syttyvää taikka helposti syttyvää tai muutakaan jätettä, jonka sijoittaminen kaatopaikalle on kielletty valtioneuvoston asetuksessa kaatopaikoista (331/2013).
67. Kaatopaikalle sijoitettavien jätteiden tulee täyttää kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen (331/2013) 28 §:n ja 32 §:n mukaiset kelpoisuusvaatimukset. Tavanomaisen jätteen sisältämän biohajoavan ja muun orgaanisen aineksen pitoisuus määriteltynä orgaanisen hiilen kokonaismääränä tai hehkutushäviönä saa olla enintään 10 prosenttia lukuun ottamatta pilaantunutta maa-ainesjätettä ja ruoppausjätettä.
68. Asbestijäte tulee kaatopaikalla sijoittaa erilliselle alueelle, joka merkitään muistiin. Alue on peitettävä päivittäin. Alueelle ei saa porata reikiä tai toteuttaa muita töitä, jotka voivat aiheuttaa asbestikuitujen vapautumista. Muutoin asbestijätteen sijoittamisessa tulee noudattaa, mitä kaatopaikoista annetun asetuksen (331/2013) 31 §:ssä säädetään.
69. Kaatopaikan jätetäyttöön sijoitettavan stabiloimalla käsitellyn jätteen puristuslujuus on oltava ≥ 2,5 MN/m2. Stabiloidun jätteen haitta-aineiden liukoisuus ei saa ylittää valtioneuvoston asetuksessa (331/2013) asetettuja kelpoisuusvaatimuksia vaarallisen jätteen kaatopaikalle eikä tavanomaisen jätteen kaatopaikkakelpoisuusvaatimuksia sijoitettaessa jäte tavanomaisen jätteen kaatopaikkalohkolle. Kuusi kuukautta ennen ensimmäisen stabiloidun jäte-erän sijoittamista kaatopaikalle on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle toimitettava selvitys stabiloidun jätteen haitta-aineiden liukoisuuden tutkimusmenetelmistä ja käytettävistä testeistä.
70. Kaatopaikalla saa hyödyntää jätetäytön peitossa ja muotoilussa vaarallisen jätteen luokituksen ja tavanomaisen jätteen lohkolla tavanomaisen jätteen luokituksen mukaista jätettä, joiden sisältämien haitallisten aineiden pitoisuudet ovat alle maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) säädettyjen ylempien ohjearvojen. Lisäksi jätteiden, jotka sisältävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC), hyödyntämis- ja sijoituskelpoisuus on arvioitava maa-aineseräkohtaisesti. Jätteitä voidaan hyödyntää jätetäytön peitossa ja muotoilussa ainoastaan tarpeen tai rakenteen edellyttämä määrä.
71. Jätteiden sijoittaminen kaatopaikalle on kokonaisuudessaan suunniteltava ja toteutettava siten, että estetään ja torjutaan haitat ja vaaratilanteet, kuten sortumat ja rakenteita vahingoittavat painumat sekä jätepenkereen puutteellinen vakavuus, routimisesta johtuva kaatopaikkarakenteiden vaurioituminen ja veden lammikoituminen täyttöalueelle.
72. Pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP-yhdisteet) sisältävien jätteiden käsittelyssä on huomioitava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (805/2004/EY) pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä direktiivissä (79/117/ETY) asetetut rajoitukset POP-yhdisteiden suurimmista sallituista pitoisuuksista kaatopaikkasijoituksessa.
73. Kaatopaikan käyttö- ja hoitosuunnitelma tulee toimittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristöviranomaiselle viimeistään kuusi kuukautta kaatopaikkatoiminnan aloittamisen jälkeen. Suunnitelma tulee sisältää periaatteet kaatopaikan täytöstä ja hoidosta sekä karttaan merkitty selvitys erilaisten jätteiden käsittely-, välivarastointi- ja loppusijoitusalueesta.
Kaatopaikan rakenteet
74. Kaatopaikan pinnan kaltevuuden tulee olla lakialueella 1:20 tai jyrkempi ja täyttöalueen luiskien kaltevuuden tulee olla 1:4 tai loivempi.
Kaatopaikan pohjarakenteet ja reunapenger
75. Kaatopaikan pohjarakenteen tulee täyttää vaarallisen jätteen kaatopaikan tiiveysvaatimukset ja sen tulee sisältää seuraavat rakennekerrokset ylhäältä alaspäin lueteltuna:
- kuivatuskerros, k >10–3 m/s, paksuus ≥ 0,5 m
- keinotekoinen eriste
- tiivistyskerros: paksuus ≥ 1,0 m. Vedenläpäisevyyden ja paksuuden on yhteisesti täytettävä seuraavat suojatason vaatimukset: k ≥ 1,0 x 10–9 m/s, paksuus ≥ 5 m
- salaojakerros, josta tiivistyskerroksen läpi kulkeutuvien haitta-aineiden määrää voidaan mitata.
Tarvittaessa rakenteiden toimivuus on turvattava suoja- ja suodatinrakenteilla.
Kaatopaikan merenpuolelle on rakennettava hakemuksen mukainen reunapenger, jonka korkeus tulee olla vähintään 6,3 m (N2000).
76. Mikäli kaatopaikan pohjarakenteen ja niihin liittyvissä suoja- ja suodatinrakenteissa rakennekerroksissa käytetään teollisuuden sivutuotteita tai jätemateriaaleja, on luvan saajan teetettävä selvitys kyseisen materiaalin teknisestä soveltuvuudesta kyseiseen käyttötarkoitukseen sekä pitkäaikaiskestävyydestä ja haitallisten aineiden pitoisuudesta ja liukoisuudesta. Pohjarakenteen tiivistyskerrokseen käytettävän materiaalin on täytettävä pysyvän jätteen määritelmän mukaiset vaatimukset. Pohjarakenteen tiivistyskerroksen yläpuolisessa suojarakenteessa tai kuivatuskerroksessa käytettävän jätemateriaalin on täytettävä vaarallisen jätteen kaatopaikkakelpoisuusvaatimukset. Tiivistyskerroksen alapuolisessa salaojakerroksessa ei saa käyttää jätemateriaaleja.
Kaatopaikan pintarakenteet
77. Kaatopaikan täyttöalueiden saavutettua lopullisen täyttökorkeutensa ja -tilavuutensa on niiden täyttöalueiden pinta muotoiltava, tasoitettava ja peitettävä sellaisella esipeittokerroksella, että täyttöalueelta ilmaan purkautuvan kaatopaikkakaasun ja kaatopaikalla muodostuvan suoto³veden määrä on mahdollisimman vähäinen.
Esipeittokerros on saatava valmiiksi yhden vuoden kuluessa läjityksen lopettamisesta kyseisellä täyttöalueella.
78. Esipeittokerroksen päälle on rakennettava lopulliset pintarakennekerrokset siten, että se joko yksin tai yhdessä väliaikaisen pintarakenteen kanssa täyttää vaarallisen jätteen kaatopaikan pintarakenteen tiiveysvaatimuksen. Pintarakenteen tulee sisältää seuraavat rakennekerrokset ylhäältä alaspäin lueteltuina:
- pintakerros, paksuus ≥ 1 m
- kuivatuskerros, k > 1 x 10–3 m/s, paksuus ≥ 0,5 m tai muu vastaava rakenne
- tiivistyskerros, k ≤ 1 x 10–9 m/s, paksuus ≥ 0,5 m tai muu vastaava rakenne, jonka soveltuvuus tapauskohtaisesti arvioidaan
- keinotekoinen eriste
- kaasunkeräyskerros, vaaditaan tarvittaessa tavanomaisen ja vaarallisen jätteen kaatopaikoilta.
Tarvittaessa rakenteiden toimivuus on turvattava suoja- ja suodatin³rakenteilla.
Lopulliset rakennekerrokset on toteutettava heti, kun on varmistuttu, että jätetäyttö on painunut riittävästi, kuitenkin vähintään kolmen vuoden kuluessa läjityksen lopettamisesta kyseisellä täyttöalueella.
79. Pintarakenteiden valmistumisen edetessä on viimeistellylle alueelle istutettava tai kylvettävä tarkoitukseen sopiva kasvillisuus, jonka juuristo ei vaaranna pintarakenteiden toimivuutta. Alueelle on laadittava maisemointisuunnitelma.
80. Mikäli kaatopaikan pintarakenteen rakennekerroksissa ja niihin liittyvissä suoja- ja suodatinrakenteissa käytetään teollisuuden sivutuotteita tai jätemateriaaleja, on luvan saajan teetettävä selvitys kyseisen materiaalin teknisestä soveltuvuudesta kyseiseen käyttötarkoitukseen sekä pitkäaikaiskestävyydestä ja haitallisten aineiden pitoisuudesta ja liukoisuudesta. Pintarakenteen tiivistyskerroksen alapuolisen kaasunkeräys- tai esipeittokerroksessa käytettävän jätemateriaalin on täytettävä vaarallisen jätteen kaatopaikkakelpoisuusvaatimukset.
Kaatopaikan pintarakenteen mineraalisen tiivistyskerroksen yläpuoliset rakennekerrokset on rakennettava materiaaleista, joiden sisältämien haitallisten aineiden pitoisuudet ovat alle maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) säädettyjen alempien ohjearvojen.
Kaatopaikkalohkojen välirakenne
81. Kaatopaikkalohkot tulee erottaa toisistaan niin, että kultakin lohkolta kaatopaikkavedet voidaan kerätä talteen ja tarkkailla lohkoittain.
Kaatopaikalle rakennettavat lohkot tulee erottaa välirakenteella, jossa on vähintään 2 mm:n vahvuinen keinotekoinen eriste tai muu vastaava eriste sekä erikseen molemmilla puolilla vähintään 0,2 m:n suojakerros.
Yleiset rakentamista koskevat määräykset ja laadunvalvonta
82. Kaatopaikan pinta- ja pohjarakenteiden yksityiskohtaiset toteutussuunnitelmat, joka sisältää ainakin rakenteen mitoituksen, käytettävät materiaalit, tiivistysrakenteen läpiviennit, rakentamisen laadunvalvontasuunnitelmat sekä esityksen ulkopuolisesta laadunvalvojasta, tulee esittää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristöviranomaiselle tarkastettavaksi vähintään kuusi kuukautta ennen rakennustöiden aloittamista. Suunnitelmaan on tarvittaessa liitettävä määräysten 76 ja 80 mukaiset erilliset selvitykset jätemateriaalien teknisestä soveltuvuudesta, pitkäaikaiskestävyydestä ja haitallisten aineiden pitoisuudesta ja liukoisuudesta. Yksityiskohtainen toteutussuunnitelma sekä pohja- että pintarakenteesta tulee toimittaa kultakin rakennusvaiheelta erikseen.
Kaatopaikkalohkojen välirakenteen toteutuksesta ja käytettävistä rakennusmateriaaleista sekä välirakenteen liittymisestä pohjarakenteeseen tulee toimittaa yksityiskohtainen suunnitelma Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristöviranomaiselle kuusi kuukautta ennen välirakenteen rakentamisen aloittamista.
Kaatopaikan ensimmäisen lohkon pohjarakennesuunnitelmaan tulee liittää selvitys rakennusalustan kantavuuden riittävyydestä, kun lopullinen jätetäyttö ja pintarakenteet kuormittavat alustaa.
Lisäksi ensimmäiseen pohjarakennesuunnitelmaan tulee liittää yksityiskohtainen suunnitelma merenpuoleisesta reunapenkereestä ja reunapenkereen liittymisestä viereisiin patorakenteisiin. Em. suunnitelma tulee toimittaa patoturvallisuusviranomaiselle Kainuun ELY-keskukselle tarkastettavaksi kuusi kuukautta ennen rakentamisen aloittamista.
Laadunvalvonnan loppuraportti rakentamisessa toteutetusta laadunvalvonnasta ja riippumattoman laadunvalvojan lausunto on toimitettava ELY-keskukselle tarkastettavaksi jokaisesta kaatopaikan rakennusvaiheesta erikseen kolmen kuukauden kuluessa ko. rakenteen valmistumisesta.
83. Kaatopaikkaa eikä sen erillisiä lohkoja saa ottaa käyttöön ennen kuin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tarkastanut alueen.
Kaatopaikkakaasu
84. Kaatopaikkakaasun määrä ja laatu (metaani (CH4), hiilidioksidi (CO2), happi (O2), mahdolliset haitalliset kaasut) on selvitettävä. Selvitys on toimitettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle viiden vuoden kuluessa jätteen läjitystoiminnan aloittamisesta kultakin kaatopaikkalohkolta erikseen.
85. Kaatopaikkakaasu on kerättävä yhteen ja mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävä. Jos kerättyä kaasua ei voida hyödyntää, se on hävitettävä polttamalla tai biologisesti.
Kaatopaikkakaasun keräys ja käsittely on toteutettava, kun täyttöpenger on saavuttanut stabiilin metaanikäymisvaiheen ja kun kaasun määrä on yli 50 m3/ha tunnissa tai polttoaineteho yli 0,5 MW.
Kaatopaikan käytöstä poisto ja jälkihoito
86. Luvan saajan on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta sen käytöstä poistamisen jälkeen vähintään 30 vuotta. Kaatopaikan jälkihoitoon kuuluu ainakin pintarakenteen kunnon, kaatopaikkakaasun, suotovesien sekä pinta- ja pohjavesien tarkkailu.
(---)
Aluehallintovirasto on perustellut luvan myöntämisedellytysten täyttymistä muun muassa seuraavasti:
Kaatopaikan rakennusalustan kantavuus ja etäisyys merestä
Kaatopaikka on esitetty rakennettavaksi pääosin merestä ruoppausmassoilla korotetulle maa-alueelle. Rakennusalusta on todettu kairauksin tehdyin maaperätutkimuksin stabiiliksi. Yksityiskohtaisen rakentamissuunnitelman laatimisen yhteydessä rakennusalustan kantavuus selvitetään vielä levykokeilla yleisen käytännön mukaisesti. Merivesitulvan ja aallokon aiheuttama meren ja pohjaveden pinnan korkeuden nousu on otettu huomioon kaatopaikan, jätteiden käsittelykeskuksen, jätevesialtaiden ja jätteitä sisältävien rakenteiden alimmissa mahdollisissa rakentamiskorkeuksissa. Kaatopaikan ja meren rantaviivan väliin on edellytetty jätettäväksi 75 metrin vyöhyke. Laadittujen selvitysten perusteella kaatopaikasta ei ääriolosuhteissakaan voi aiheutua vahingon vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle. Jätetäytön sortuma ja kaatopaikan pohjarakenteen tai kaatopaikkaa ympäröivän patorakenteen rikkoutuminen ovat epätodennäköisiä, mutta pitkällä aikavälillä kaatopaikan rakenteiden kestävyydestä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Onnettomuuden tai rakenteiden rikkoutumisen aiheuttama ympäristöhaitta voi olla mittava ja vahingon korjaaminen vaikeaa jopa mahdotonta. Onnettomuuden ja rakenteiden rikkoutumisesta aiheutuvien ympäristöhaittojen ennaltaehkäisemiseksi aluehallintovirasto on katsonut, että kaatopaikan ja meren välinen vyöhyke on tarpeen ympäristönsuojelulain 4 §:n 1 momentin 2 kohdan varovaisuus- ja huolellisuusperiaatteen nojalla.
Satamaa ja teollisuusaluetta laajennetaan täyttämällä merialuetta alueen edustalla. Tähän liittyen Kokkolan kaupungilla on vesilain mukainen lupa. Aluehallintovirastossa on vireillä hakemus lievästi pilaantuneiden maiden ja jätteiden käytöstä vesialueen täytössä. Meren rantaviivan siirtyminen merialuetta täyttämällä mahdollistaa kaatopaikan 3–4 lohkon rakentamisen suunnitelman mukaisesti. Kaatopaikan rakentaminen on mahdollista jo ennen merialueen täyttöä suunniteltua pienemmällä pinta-alalla niin, että 75 metrin etäisyys merestä toteutuu.
Valtioneuvoston asetuksessa kaatopaikoista (331/2013) 4 §:n 2 kohdassa todetaan, että kaatopaikkaa ei saa sijoittaa vesistöön tai mereen taikka vedenhankintaan tai virkistyskäyttöön tarkoitetun tai muun erityistä suojelua vaativan vesialueen välittömään läheisyyteen. Kokkolan suurteollisuusalueen meren edusta ei ole vedenhankintaan tai virkistyskäyttöön tarkoitettu eikä aluehallintoviraston katso, että kyseessä olisi erityistä suojelua vaativa vesialue, kun otetaan huomioon alueella olevat teollisuustoiminnot ja niiden käytössä olevat kaatopaikat.
Merivesitulva ja meren pinnan kohoaminen
Ilmatieteen lausunnon mukaan Kokkolan edustan merialueella kerran 200 vuodessa toistuva ylin meriveden korkeus on 130 cm (N60) ja 169 cm (N2000). Korkeusjärjestelmien NN ja N60 ero Kokkolassa on noin 44 cm ja järjestelmien N60 ja N2000 ero noin 39 cm. Kun tähän liitetään meriveden aiheuttama kallistuma 10 cm, ylin meriveden korkeus Kokkolan edustalla on 179 cm (N2000). Kun tähän lisätään suurin mahdollinen merkitsevä n korkeus 70 cm, meriveden pinta voi nousta korkeimmillaan tasolle noin 250 cm (N2000) edellyttäen, että noin kerran 200 vuodessa sattuvan tulvan aikana on korkea aallokko. Kaatopaikan pohjarakenteen alimman mahdollisen tason määrääminen tasolle 370 cm (N2000) on riittävä.
Merivesitulva nostaa pohjaveden pintaa rannan läheisyydessä. Poikkeuksellisen merivesitulvan kesto on kuitenkin lyhyt alle vuorokausi, jona aikana vettä ei ehdi imeytyä maaperään ja nostaa pohjaveden pintaa merkittävästi.
Veden korkeuden pitkäaikaisen muutoksen suunta määräytyy maankohoamisen ja valtameren pinnan nousun erosta. Ilmaston muutoksen aiheuttaman merien pinnan nousun ennustetaan tulevaisuudessa kiihtyvän. IPPC-ilmastopaneelin raporttia varten laaditun skenaarion mukaan valtameren pinnan nousu vuoteen 2200 mennessä on noin 100 cm eli keskimäärin 5 mm/vuosi. Kun Kokkolassa maan kohoaminen on ollut noin 8 mm vuodessa, ei ilmaston muutoksen aiheuttama meren pinnan nousu nosta meren pintaa Kokkolassa nykyisen tietämyksen mukaan.
Aluehallintovirasto on määrännyt kaatopaikan pohjarakenteen alimmaksi mahdolliseksi rakentamisen tasoksi 370 cm (N2000), joka on myös kaatopaikka-aluetta ympäröivän vesialueen ympäristölupahakemuksessa esitetty täytön korkeus. Rakentamisen korkeus on riittävä, kun huomioidaan edellä esitetty pitkän aikavälin ennuste meren pinnan kohoamisesta ja myrskytulvan esiintymisestä ja kaatopaikan mereen rajautuvalle kolmelle sivulle rakennettava patopenger noin 630 cm (N2000) sekä 75 metrin vyöhyke kaatopaikan ja meren välissä. Kaatopaikan pohjaan ei myöskään kohdistu sellaista hydraulista painetta, että se vaurioittaisi sen rakenteita.
Meren rannalla pohjaveden pinta voi ajoittain nousta maan pintaan saakka. Tämän vuoksi käsittelykentällä sijaitsevat allasrakenteet on määrätty rakennettavaksi maan pinnan tason yläpuolelle tai niin, että niihin ei kohdistu hydraulista painetta. Pohjaveden pintaa ei tulla kuitenkaan laskemaan käsittelykentän eikä kaatopaikan alueella pohjaveden pumppauksella.
Tämän päätöksen mukaisilla määräyksillä, jotka on asetettu käsittelykentän ja kaatopaikan rakenteille sekä rakentamisen laadunvalvonnalle, pohja- tai pintaveden pilaantumisen vaaraa ei ole.
Pölypäästöt ja laskeuma
Pölyn leviämisselvityksen mukaan teollisuusjätteen käsittelykeskuksen ja kaatopaikan osuus Kokkolan hiukkaspäästöstä on 2,2 %, kun pölyntorjuntatoimet ovat käytössä, ja 18,0 %, kun pölyntorjuntatoimet eivät ole käytössä.
Ekokem-Palvelu Oy:n toiminnan pölypäästön osuuden selvittäminen on vaikeaa, koska Kokkolan alueen kaikki pölylähteet kuten sataman lastauksen aiheuttama pölyäminen ei ole kaupungin ilmanlaadun seurantamateriaalissa mukana. Hakija on arvioinut, että pölyn leviämisalue on 400 m, kun pölyntorjunta ei ole käytössä. Kun pölyntorjunta on käytössä, mallinnuksen mukaan hiukkasia ei kulkeudu teollisuusalueen herkkiin kohteisiin, elintarvikkeiden ja rehun raaka-aineita valmistavien laitosten tuotantolaitoksiin ja raaka-aine- ja tuotevarastoihin niin, että se vaarantaisi elintarvikeketjuun ohjattavien raaka-aineiden tuoteturvallisuutta. Lähin asutus ja koulu sijaitsee n. 1 km:n etäisyydellä teollisuusjätteiden käsittelyalueesta. Ykspihlajan koulun kohdalla käsittelykeskuksen ja kaatopaikan toiminta ei mallinnuksen mukaan erotu alueen pölypitoisuuksissa. Mallinnuksessa käytetty sisämaan tuulitieto ei ole ilmatieteen laitoksen lausunnon mukaan vaikuttanut selvityksen tuloksiin ja sen johtopäätöksiin.
Pölyävät jätteiden käsittelyvaiheet on määrätty tehtäväksi sisätiloissa. Lisäksi on määrätty laadittavaksi toimenpideohjelma, jolla varmistetaan, että pölyntorjuntatoimet ovat tarvittaessa käytössä.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiassa nyt on kysymys, sille aluehallintoviraston päätöksestä tehtyjen valitusten johdosta kumonnut aluehallintoviraston päätöksen ja hylännyt hakemuksen siltä osin kuin päätöksessä oli myönnetty Ekokem-Palvelu Oy:lle lupa kaatopaikkatoimintaan ja jätteiden termiseen käsittelyyn. Muiden toimintojen osalta hallinto-oikeus on pysyttänyt luvan voimassa.
Hallinto-oikeus on muuttanut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valituksen johdosta lupamääräystä 154. Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt valitukset. Lisäksi hallinto-oikeus on todennut, että tehdyn päätöksen seurauksena kaatopaikkatoimintaa ja jätteiden termistä käsittelyä koskevat lupamääräykset sekä kaatopaikkatoiminnalle asetettavaksi määrätty 900 000 euron vakuus kumoutuvat.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään kaatopaikkatoimintaa koskevan hakemuksen hylkäämisen osalta seuraavasti:
Hanke ja sijoituspaikan olosuhteet
Ekokem-Palvelu Oy on hakenut ympäristölupaa teollisuusjätteiden, energiantuotannossa sekä jätteen ja vaarallisen jätteen poltossa muodostuvien tuhkien, kuonien ja savukaasunpuhdistusjätteiden, autonpaloittelussa ja jätteiden käsittelyssä muodostuvien jätteiden, pilaantuneiden maa-aineksien, sedimenttien ja lietteiden käsittelyyn, hyötykäyttöön, loppusijoitukseen ja välivarastointiin. Vastaanotettavat ja käsiteltävät jätteet olisivat luokitukseltaan pysyviä, tavanomaisia ja vaarallisia jätteitä.
Hakemuksen mukaan kaatopaikalle sijoitettaisiin käsittelyn jälkeen ne jätefraktiot, joille ei voida osoittaa hyötykäyttöä tai kierrätyskohdetta. Nämä fraktiot olisivat peräisin useista erityyppisistä teollisuusprosesseista ja osa voitaisiin luokitella vaarallisiksi jätteiksi. Tästä syystä kaatopaikan ensimmäisessä rakennusvaiheessa tehtävä läjitysalue rakennettaisiin täyttämään vaarallisen jätteen kaatopaikalle asetetut vaatimukset. Alustavan täyttösuunnitelman mukaan läjityskapasiteetti nettotilavuutena ilmaistuna olisi noin 462 000 m3rtr. Läjitysmäärät vaihtelisivat vuosittain, mutta tilavuuden arvioidaan riittävän noin 20 vuodeksi. Kaatopaikan korkeus jätetäytön päällä olisi noin +28 (N60).
Hakemuksen mukaan jätteitä otettaisiin vastaan läheiseltä suurteollisuusalueelta ja muualta. Hakemuksessa ei ole yksilöity suurteollisuusalueen toimijoilta vastaanotettavien ja loppusijoitettavien jätteiden alkuperää, määrää tai laatua.
Teollisuusjätteiden ja vaarallisten jätteiden loppusijoitusalueen pinta-ala on noin 5 ha ja se sijaitsee kiinteistöillä 272-44-1-19 ja 272-44-1-4. Alueella on voimassa 12.5.2003 hyväksytty asemakaava. Siinä alue on merkitty jätteenkäsittelyn korttelialueeksi (EJ) palvelemaan pääasiassa kaupunginosia 43 ja 44 (teollisuusalue). Samalla alueella sijaitsee CABB Oy:n orgaanisen hienokemikaalitehtaan jätealue, jonka toiminta on alkanut vuonna 1987. Tehtaalle 4.7.2008 myönnetyssä ympäristölupapäätöksessä on sallittu tehtaan omassa toiminnassa syntyvien jätteiden sijoittaminen altaaseen 807/3, joka on luokiteltu tavanomaisen jätteen kaatopaikaksi.
Kaatopaikan suunniteltu sijoituspaikka on meren päälle täytettyä aluetta, joka rajoittuu mereen länsi- ja pohjoisosiltaan. Koillispuolella sijaitsee keskeneräinen läjitysalue. Eteläpuolella sijaitsee teollisuusalueen jätevesien mereen johtava purkuallas. Maanpinnan korkeustaso tutkitulla ja sen viereisellä laajennusalueella vaihtelee välillä -0,5...+5,6. Alueen pohjamaa on ruopattua hiekkaa/silttistä hiekkaa noin neljän metrin paksuudelta, jonka alapuolella on hiekkainen perusmaakerros ja sen alapuolella tasolla noin -5…-8 todennäköisesti moreenipohja. Perusmaa ja täyttö ovat pääosin routimattomia. Pohjaveden pinnan taso alueella on lähellä maan pintaa ja seuraa todennäköisesti merenpinnan tason vaihteluita.
Tehtyjen pohjatutkimusten perusteella alueen pohjamaan ja täyttöjen kantavuus on hyvä, koska maa-ainekset ovat karkearakenteisia. Perusmaa painuu arvion mukaan noin 100–200 mm tasaisena painumana kuormituksen alla. Kuormitus on toteutettavissa tasaisella täytöllä, jolloin pohjarakenteiden rikkoontumisvaaraa ei muodostu. Pohjatutkimusten perusteella on arvioitu, että loppusijoitusalueen stabiliteetti voidaan turvata 1:4 luiskakaltevuudella.
Loppusijoitusalue jaettaisiin neljään noin 1,25 hehtaarin kokoiseen altaaseen. Altaat erotettaisiin toisistaan kalvorakenteisella eristysseinällä, jota nostetaan täytön edetessä. Pohja tasattaisiin kaltevuuteen 1 %. Loppusijoitusalueen suotovedet kerättäisiin lohkoittain kuivatuskerroksella ja salaojajärjestelmällä alueen eteläosaan, josta ne johdettaisiin kokoojakaivoon ja kokoojaviemäriin. Vedet kerättäisiin alueen kaakkoiskulmaan pumppaamolle, josta ne pumpattaisiin käsittelykentän alueelle tasattavaksi ja käsiteltäväksi. Kaikkien lohkojen vedet kerättäisiin pohjarakenteen ulkopuolelle omaan kaivoonsa, joten vedet voidaan pitää tarvittaessa erillään lohkoittain mahdollisessa poikkeustilanteessa. Alueen pohjan kuivatus toteutettaisiin pohjarakenteen alapuolelle rakennettavilla salaojilla, josta vedet johdettaisiin KIP-Infra Oy:n selkeytys- ja jäähdytys³vesialtaisiin.
Hakemuksen täydennyksen (9.11.2012) mukaan loppusijoitusalueen alin suunniteltu rakentamiskorkeus alueen pohjoisosassa on tasolla +2,5...+3,0 m (NN). Pohjan rakennekerrokset ovat alhaalta ylöspäin lueteltuina: yhden metrin paksuinen tiivistyskerros, keinotekoinen eriste ja suojakerros/suojageotekstiili. Hakemuksessa ei ole tarkemmin ilmoitettu mistä materiaalista tiivistyskerros rakennettaisiin. Loppusijoitusalueen ympärille tulevat reunapenkereet on suunniteltu tasolle +5,5 (NN). Lupapäätöksessä korkeudet on annettu N2000-järjestelmässä. Lupamääräyksen 61 mukaan kaatopaikan pohjarakenteen tiivistyskerroksen alin reuna tulee olla vähintään tasolla 3,7 m (N2000) ja reunapenger tasolla 6,3 m (N2000). Korkeusjärjestelmien N2000 ja NN välinen ero on Kokkolan korkeudella noin 0,83 m.
Hankealue sijaitsee Pohjanlahden keskiosassa, eteläisellä Perämerellä. Merialue on suhteellisen matalaa, alle kymmenen metrin syvyistä rannikkovesialuetta. Tuulen vaikutus meriveden virtauksiin on saariston puuttumisen vuoksi voimakas. Alueella maan kohoaminen on 8 mm vuodessa ja merenpinnannousu on arvioitu selvityksissä maankohoamista pienemmäksi, joten uutta maata syntyy merestä edelleen vaikkakin hitaammin.
Ympäristölupahakemuksen (21.6.2010) mukaan mitattu merenpinnan maksimikorkeus Pietarsaaressa on ollut +1,217, mutta meriveden korkeus saattaa hetkellisesti nousta myrskyn takia tasoon +1,50. Myrskytulvan tilanteessa merenpinta nousisi osin suunnitellun loppusijoitusalueen nykyisen maanpinnantason päälle. Merenpinnan nousuun ja erityisesti myrskytulviin varauduttaisiin tiivistysrakenteiden alapuolisella salaojituksella, jolla voidaan alentaa merenpinnan nousun aiheuttamaa pohjaveden pinnan kohoamista. Merenpinnan noustessa tason +1,15 yli, täytön alapuoliset kuivatusvedet johdettaisiin alueelta selkeytys- ja jäähdytysvesialtaisiin pumppaamalla. Hakemuksessa ei ole yksilöity korkeusjärjestelmää, johon hakemuksen luvut perustuvat. Kaatopaikan rakennuspiirustuksissa meren tasona on pidetty -0,30 (MW) ja +1,5 (HW).
Hakijan ilmoituksen mukaan Kokkolan Sataman suunnitelmien johdosta loppusijoitusalue ei tulisi olemaan meren rannalla, vaan loppusijoitusalueen pohjois- ja länsipuolille on tarkoitus rakentaa sataman taustakenttä. Sataman taustakenttä ja sen reunapenger antaisivat lisäsuojaa esimerkiksi tulvien, meriveden aiheuttaman maa-aineksen kulumisen ja merenpinnan nousun varalta.
Kaatopaikan käytöstä poistaminen on hakemuksen mukaan tarkoitus toteuttaa rakentamalla kaatopaikalle kaatopaikoista annetun asetuksen mukainen pintarakenne.
Sovellettavia oikeusohjeita
Ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.
Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa; merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; lain 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta; erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toisen momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään.
Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski; alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.
Ympäristönsuojelulain 9 §:n mukaan Suomen maa-alueella, sisävesialueella, aluevesillä tai talousvyöhykkeellä ei saa ryhtyä toimeen, josta voi aiheutua merensuojelulaissa tarkoitettua meren pilaantumista Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella.
Ympäristönsuojelulain 45 §:n toisen momentin mukaan jätteen käsittelyä koskeva lupa voidaan rajoittaa tietynlaisen jätteen käsittelyyn. Jätelain 32 §:n mukaisesti kunnan vastuulle kuuluvan sekalaisen yhdyskuntajätteen hyödyntämistä tai loppukäsittelyä taikka muun jätteen loppukäsittelyä koskevassa luvassa voidaan tarvittaessa määrätä, että toiminnassa saa käsitellä vain tietyltä alueelta peräisin olevaa jätettä.
Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 20 §:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä 19 ja 19 a §:ssä säädetään, kaatopaikkaa koskevassa lupapäätöksessä on oltava määräykset: 1) kaatopaikan luokasta; 2) rakentamisesta ja hoidosta; 3) kaatopaikalle sijoitettavaksi hyväksytyn jätteen määrästä ja lajista jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (179/2012) 4 §:ssä tarkoitetun luettelon mukaisesti; 4) vahinkotilanteisiin varautumisesta ja niiden hoitamisesta; 5) kaatopaikan käytöstä poistamista ja jälkihoitoa koskevista toimista; 6) siitä, miten kauan kaatopaikan pitäjän on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta.
Edellä 1 momentin 7 kohdassa (oikeastaan 6 kohdassa) tarkoitetun määräyksen tulee perustua arvioon siitä, miten kauan kaatopaikka aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle sen jälkeen, kun se on poistettu käytöstä.
Jätelain (1072/1993) 6 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan jätteet on käsiteltävä jossakin lähimmistä asianmukaisista jätteen käsittelypaikoista ja 11 kohdan mukaan jätehuolto on pyrittävä suunnittelemaan, järjestämään ja rahoittamaan sekä jätehuollon hyväksymismenettelyjä soveltamaan siten, että maahan saadaan sopivasti erilaista käsittelyä edellyttäviä asianmukaisia jätteiden käsittelypaikkoja.
Jäteasetuksen (1390/1993) 8 §:n 1 momentin mukaan jätteiden hyödyntämis- ja käsittelypaikka on suunniteltava, perustettava, rakennettava ja hoidettava siten, ettei siitä eikä sen käytöstä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Tällöin on erityisesti huolehdittava siitä, että kaatopaikka on sellainen ja sitä käytetään siten, ettei siitä eikä sen liikenteestä aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristön asutukselle tai kaatopaikan käyttäjälle eikä maiseman pilaantumista, maaperän saastumista tai ympäristön roskaantumista ja että tarvittaessa kaatopaikan suoto- ja valumavedet otetaan talteen ja puhdistetaan tai johdetaan muualle puhdistettaviksi.
Jäteasetuksen (1390/1993) 9 §:n mukaan jätteiden vastaanoton lakattua jätteiden hyödyntämis- tai käsittelypaikassa tai sen osassa on käytetty paikka tai sen osa viipymättä saatettava sellaiseen kuntoon, ettei siitä käytöstä poistamisen jälkeen aiheudu 8 §:ssä tarkoitettua vaaraa tai haittaa.
Valtioneuvoston asetuksen kaatopaikoista (331/2013) 4 §:n 1 momentin mukaan kaatopaikkaa ei saa sijoittaa muun muassa vesistöön tai mereen taikka vedenhankintaan tai virkistyskäyttöön tarkoitetun tai muun erityistä suojelua vaativan vesialueen välittömään läheisyyteen; suolle, vedenjakajalle, tulva-, maanvieremä- tai lumivyöryvaaran alaiselle maalle tai kallioperän ruhjealueelle, jos kaatopaikkaveden kokoaminen ja käsittely on teknisesti vaikea toteuttaa kaatopaikan käytön tai jälkihoidon aikana tai pehmeikköalueelle, jos kaatopaikasta voi aiheutua haitallista painumista tai painumat voivat vaurioittaa kaatopaikan rakenteita. Toisen momentin mukaan kaatopaikka-alueen valinnassa on huolehdittava muun ohella, että alueen geologiset ja hydrogeologiset ominaisuudet otetaan huomioon.
Asetuksen 5 §:n 3 momentin mukaan kaatopaikka-alueen puhtaat pintavedet ja ulkopuoliset valumavedet on pidettävä erillään jätteestä ja kaatopaikkavesistä. Samoin on estettävä kaatopaikalle sijoitetun jätteen joutuminen kosketuksiin pohjaveden kanssa.
Asetuksen 6 §:n 1 momentin mukaan kaatopaikan maaperän on oltava kantava ja sen on täytettävä liitteessä 1 olevan 1 kohdan mukaiset tiiveysvaatimukset. Toisen momentin mukaan jos kaatopaikan maaperän tiiveys ei luonnostaan vastaa 1 momentissa säädettyjä vaatimuksia, sitä on parannettava rakennetulla tiivistyskerroksella vastaavan suojatason saavuttamiseksi. Rakennetun tiivistyskerroksen paksuuden on oltava tavanomaisen jätteen kaatopaikalla ja pysyvän jätteen kaatopaikalla vähintään 0,5 metriä ja vaarallisen jätteen kaatopaikalla vähintään 1,0 metriä. Kolmannen momentin mukaan kaatopaikkaveden keräämiseksi on vaarallisen jätteen kaatopaikan ja tavanomaisen jätteen kaatopaikan maaperän tai tiivistyskerroksen päälle lisäksi asennettava kaatopaikan tiivistämiseen tarkoitettu keinotekoinen eriste ja tämän päälle kuivatuskerros, jonka paksuuden on oltava vähintään 0,5 metriä.
Asetuksen liitteen 1 mukaan kaatopaikan maaperän (kivennäismaa tai kallio) on täytettävä sellaiset veden kyllästämän maan vedenläpäisevyys- (K) ja paksuusvaatimukset, että niiden yhdistetty vaikutus vastaa vaarallisen jätteen kaatopaikalla vähintään seuraavia vaatimuksia: K ≤ 1,0 x 10–9 m/s ja paksuus ≥ 5 m.
Oikeudellinen arviointi
Asiassa on hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys, täyttääkö vaarallisen jätteen kaatopaikan sijainti ja ympäristövaikutusten hallinta ympäristönsuojelulain ja kaatopaikoista annetun asetuksen asettamat vaatimukset.
Euroopan unionin neuvosto on antanut direktiivin 1999/31/EY kaatopaikoista. Sen tavoitteena on muun ohella ollut johdanto-osan kohdan 12 mukaan tarve ilmoittaa selvästi ne vaatimukset, jotka kaatopaikkojen on täytettävä sijainnin, käytön, hoidon, valvonnan ja käytöstä poistamisen sekä sellaisten ehkäisevien ja suojelevien toimien osalta, jotka on toteutettava minkä tahansa ympäristöuhan torjumiseksi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä sekä erityisesti suotoveden maaperään suotautumisen aiheuttaman pohjaveden saastumisen ehkäisemiseksi. Direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä valtioneuvoston asetuksella kaatopaikoista. Yhteisötason säännös kaatopaikoista ja siinä kaatopaikan sijoittumiselle asetetut vaatimukset korostavat viranomaisten velvollisuutta arvioida suunnitellun sijoituspaikan soveltuvuutta ja ympäristönsuojelurakenteiden riittävyyttä ympäristönsuojelulain 6 §:n yleissäännöksen lisäksi myös kaatopaikkoja koskevan erityislainsäädännön perusteella.
Kaatopaikan sijoittumista on tarkasteltava myös sinne sijoitettavaksi suunniteltujen jätteiden syntypaikan ja vaihtoehtoisten loppusijoituspaikkojen kautta. Kaatopaikoista annetun direktiivin johdanto-osan kohdan 9 mukaan jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus toteuttaa läheisyys- ja omavaraisuusperiaatteita jätteiden käsittelyssä yhteisötasolla ja kansallisella tasolla jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY mukaisesti; tämän direktiivin tavoitteita on toteutettava ja selvennettävä luomalla tarkoituksenmukainen, integroitu jätteidenkäsittelylaitosten verkosto, joka perustuu korkeaan ympäristönsuojelutasoon. Omavaraisuus- ja läheisyysperiaate ilmenevät kansallisessa lainsäädännössämme jätelain (1072/1993) 6 §:stä ja jätelain (17.6.2011/646, voimaan 1.5.2012) 19 §:stä. Periaate ilmenee myös ympäristönsuojelulain 45 §:stä, jonka mukaan jätteen loppukäsittelyä koskevassa luvassa voidaan tarvittaessa määrätä, että toiminnassa saa käsitellä vain tietyltä alueelta peräisin olevaa jätettä. Hakemuksen mukaan kaatopaikka on tarkoitettu lähialueen lisäksi Ekokem-Palvelu Oy:n toiminta-alueella syntyvien jätteiden ja vaarallisten jätteiden loppusijoittamiseen. Hankkeessa, jossa jätteitä tuodaan loppusijoitettavaksi laajalta toiminta-alueelta eikä asiassa näin ollen ole kyse tuotantotoiminnassa syntyvän prosessijätteen sijoittamisesta tuotantolaitoksen läheisyyteen, kaatopaikan sijainnille lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia ei voida läheisyysperiaatteen perusteella tulkita väljästi. Verrattaessa nyt kysymyksessä olevaa hanketta lähialueella nykyisin sijaitseviin kaatopaikkoihin on otettava huomioon valtioneuvoston kaatopaikasta antaman asetuksen 53 §:n 5 momentti, jonka mukaan kaatopaikan sijaintia koskevaa 4 §:ä ei sovelleta ennen 1.10.1997 käytössä olleeseen kaatopaikkaan.
Ympäristönsuojeluasetuksen 20 §:n mukaan kaatopaikkaa koskevassa lupapäätöksessä on muun ohella annettava määräys miten kauan kaatopaikan pitäjän on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta. Määräyksen tulee perustua arvioon siitä, miten kauan kaatopaikka aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle sen jälkeen, kun se on poistettu käytöstä. Aluehallintovirasto on lupamääräyksessä 86 määrännyt, että luvan saajan on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta sen käytöstä poistamisen jälkeen vähintään 30 vuotta. Määräyksen mukaan kaatopaikan jälkihoitoon kuuluu ainakin pintarakenteen kunnon, kaatopaikkakaasun, suotovesien sekä pinta- ja pohjavesien tarkkailu. Aluehallintovirasto ei ole tarkemmin perustellut antamaansa 30 vuoden määräajan pituutta ja jälkihoitotoimenpiteiden laajuutta.
Vaikka kaatopaikkatoimintaa on tarkoitus harjoittaa määräaikaisesti vain noin 20 vuoden ajan, on kaatopaikan sijaintipaikan soveltuvuutta tarkasteltaessa otettava huomioon, että kyseiselle paikalle on tarkoitus sijoittaa pysyvästi vaarallista jätettä, jonka vaaraominaisuudet voivat säilyä satojen vuosien ajan. Edellä mainittu huomioon ottaen pilaantumisen estämisen edellyttämät jälkihoitotoimenpiteet kestävät huomattavasti pidemmän ajan kuin aluehallintoviraston määräämät 30 vuotta ja edellyttävät ennalta arvioiden tarkkailun lisäksi myös vesienhallintaan ja suojarakenteisiin liittyviä kunnossapitotoimia. Sijoituspaikan soveltuvuutta on näin ollen tarkasteltava varsin pitkän aikavälin kysymyksenä. Keskeistä on arvioida ympäristön suojelemiseksi tehtyjen rakenteiden kestävyys ja kunnossapitotarve. Lisäksi on otettava huomioon mahdolliset olosuhteiden muutokset.
Hakemuksenmukainen paikka sijaitsee merestä maa-alueeksi muutetulla alueella, jossa maan pinta on alemmalla tasolla kuin havaitut meren pinnan maksimikorkeudet. Valituksissa on katsottu, että kysymyksessä olisi kaatopaikan rakentaminen mereen. Kielto kaatopaikan sijoittamisesta mereen lisättiin valtioneuvoston päätökseen kaatopaikoista 18.11.1999 tehdyllä säädösmuutoksella (1049/1999). Perustelumuistiossa (ympäristöministeriö 26.10.1999) todetaan, että lisäys on tarpeen kaatopaikan sijaintia koskevien vaatimusten täsmentämiseksi direktiivin mukaisesti. Kun direktiivissäkään mereen sijoittamiskieltoa ei ole tarkasteltu lähemmin ja kun otetaan huomioon, että jätteiden sijoittaminen mereen on kiellettyä jo muulla perusteella, niin kysymykseen siitä voidaanko kaatopaikka sijoittaa merestä maaksi vallatulle alueelle ei ole löydettävissä yksiselitteistä vastausta lainsäädännöstä tai sen esitöistä. Hallinto-oikeus on katsonut, ettei tässä tapauksessa ole kyse kaatopaikkadirektiivin kieltämästä kaatopaikan sijoittamisesta mereen, kun otetaan huomioon, että rakentamiskorkeutta on tarkoitus nostaa siten, että tiivistyskerroksen alapinta säilyy kuivana. Lisäksi pohjaveden pääsy tiivistysrakenteeseen pyritään estämään salaojituksella, jolla voidaan alentaa merenpinnan nousun tai runsaiden sateiden aiheuttamaa pohjaveden pinnan kohoamista.
Sijoituspaikan soveltuvuuden arvioinnissa on kuitenkin merkityksellistä, että hakemusasiakirjojen mukaan rakenteen kuivanapito edellyttää jo merivedenkorkeudella +1,15 (teoreettisen keskiveden ollessa tasolla -0,30) aktiivista pumppausta ja järjestelmän toimivuuden seurantaa. Myös jätetäytössä muodostuvien suotovesien hallinta edellyttää niiden pumppausta käsiteltäväksi.
Merenpinnan mahdollista nousua ilmastonmuutoksen seurauksena on tarkasteltu muun muassa Ilmatieteenlaitoksen selvityksessä Pitkän aikavälin tulvariskit ja alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet Suomen rannikolla (2014:6). Pitkäaikaisissa muutoksissa tarkastellaan kahta ajankohtaa, vuosia 2050 ja 2100. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että merenpinnan nousun ennustaminen vuoteen 2200 saakka ja sen jälkeen on hyvin epävarmaa. Tämä johtuu ennen kaikkea mannerjäätiköiden käyttäytymisen epävarmuudesta, joka on myös vuoteen 2100 saakka ulottuvien ennusteiden suurin epävarmuustekijä.
Aluehallintovirasto on katsonut, että luvan myöntämisen edellytykset kaatopaikkatoiminnalle täyttyvät, kun kaatopaikan ja meren väliin jätetään 75 metrin vyöhyke. Vaatimuksen täyttyminen edellyttää, että kaatopaikka-alueen länsi- ja pohjoispuolen merialuetta täytetään maa-aineksilla tai toimintaa harjoitetaan suunniteltua pienemmällä pinta-alalla alueen kaakkoisosassa. Lisäksi kaatopaikan eteläpuolen vesialue ja koillispuolen keskeneräinen täyttöalue sijaitsevat vaadittua 75 metriä lähempänä ja ovat yhteydessä mereen. Lupa merialueen täyttämiseen on myönnetty liikelaitos Kokkolan Satamalle 25.11.2010. Näin ollen luvan myöntämisedellytysten täyttyminen hakemuksen mukaiselle toiminnalle on aluehallintoviraston päätöksessä jäänyt riippuvaiseksi muun kuin luvan hakijan toimenpiteistä. Hankkeen toteuttaminen on asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä edelleen kesken.
Ympäristönsuojelulain 4 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ennakolta tai, milloin haitallisten vaikutusten syntymistä ei voida kokonaan ehkäistä, rajoitetaan ne mahdollisimman vähäisiksi (ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate) ja menetellään muutoin toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).
Kaatopaikan sijaintipaikalle ja ympäristösuojelurakenteille lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia on tarkasteltava edellä mainittujen ympäristönsuojelulaissa mainittujen periaatteiden valossa. Kun kyseessä on vaarallisen jätteen kaatopaikka, johon jätteitä tuotaisiin muualta kuin välittömästä läheisyydestä, asiassa ei ole perusteita tulkita vaatimuksia lieventävästi.
Hallinto-oikeus pitää edellä mainittujen seikkojen perusteella kaatopaikan sijaintipaikkaa sopimattomana hakemuksenmukaiseen toimintaan. Kaatopaikkarakenteiden toimivuus erittäin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna on epävarmaa. Alueen pohjavedet ovat yleensä vähähappisia ja runsaasti rautaa sisältäviä, jolloin kuivatus- ja salaojajärjestelmän tukkeutuminen rautayhdisteiden saostumisen seurauksena on todennäköistä jo toiminnan aikana. Pohjaveden pääsyn estäminen rakenteisiin ja suotovesien hallinta on hankala toteuttaa toiminnan loppumisen jälkeen. Nykyisessä tilanteessa kaatopaikka-alueen länsi- ja pohjoispuolella oleva merialue sekä koillis- ja eteläpuolella olevat vesialueet lisäävät suotovesien aiheuttamaa pilaantumisriskiä. Tiivistyskerroksen kuivanapito ja suotovesien keräily ja käsittely edellyttävät seurantaa ja toimenpiteitä, joiden tarvetta on vaikea arvioida satojen vuosien päähän ja joiden laiminlyönti voisi johtaa ympäristön merkittävään pilaantumiseen. Kaatopaikalla muodostuvien suotovesien pääsy pohjavesiin on estetty tiivistyskerroksella ja muovikalvorakenteella. Samoin kaatopaikan käytöstä poistaminen ja sadevesien pääsyn estäminen jätetäyttöön on tarkoitus toteuttaa vastaavalla suojausrakenteella. Rakenteen pitkäaikaiskestävyydestä on kokemuksia vain lyhyeltä ajalta verrattuna nyt edellytettävään tarkastelujaksoon. Kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen 1 mukaan pohjan luontaisen tiivistyskerroksen paksuus vaarallisen jätteen kaatopaikalla olisi oltava vähintään 5 metriä. Hakemuksen mukaan muovikalvon alapuolisen rakennettavan tiivistyskerroksen paksuus olisi yksi metri eli asetuksen 6 §:n sallima minimipaksuus rakennettavalle tiivistyskerrokselle. Kaatopaikka-alueen pohjan korottaminen maa-aineksilla lupamääräyksessä edellytetyllä tavalla ei poista sitä sijoituspaikkaan liittyvää tosiseikkaa, että kyse on kaatopaikoista annetun asetuksen 4 §:ssä tarkoitetusta alueesta, jossa kaatopaikkavesien kokoaminen ja johtaminen käsiteltäväksi on teknisesti vaikea toteuttaa jälkihoitovaiheen aikana ja jossa suojarakenteiden rikkoontuminen pohjaveden pinnan nousun seurauksena tai rakenteen huono pitkäaikaiskestävyys voi aiheuttaa merkittävää pilaantumista.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Janne Marttila, Sauli Viitasaari, joka on myös esitellyt asian, ja Juha Väisänen.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Ekokem-Palvelu Oy on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on hylätty aluehallintoviraston yhtiölle myöntämä ympäristölupa kaatopaikkatoiminnalle ja samalla pysytetään kaatopaikkaa koskevat lupamääräykset aluehallintoviraston päätöksen mukaisina, asiassa toimitetaan katselmus Ykspihlajan suurteollisuusalueella sekä asia käsitellään kiireellisenä palauttamatta sitä lupa³viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.
Yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:
Ekokem-Palvelu Oy ei voi aloittaa alueella ympäristöluvan mukaista muutakaan toimintaa ilman, että kaatopaikkaan on voimassa oleva ympäristölupa. Kaatopaikan luvan kumoamiselle ei ole lainmukaisia perusteita, eikä kumoaminen muutoinkaan ole perusteltua. Lisäksi hallinto-oikeuden päätös perustuu osittain virheellisiin tulkintoihin ympäristöluvan sisällöstä ja yhtiön suunnitellusta kaatopaikkatoiminnasta, sen rakenteista ja toimintaa koskevista säännöksistä. Kun kaatopaikkatoimintaa harjoitetaan yhtiön hakemuksen sekä lupaviranomaisen päätöksen mukaisesti, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten, mukaan lukien kaatopaikka-asetuksen, vaatimukset. Lisäksi ympäristönsuojelulain 42 §:n luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät, kuten jäljempänä osoitetaan. Koska kaikki nämä edellytykset täyttyvät, on toiminnalle tullut myöntää lupa ympäristönsuojelulain 41 §:n mukaisesti.
Hallinto-oikeus toteaa päätöksen perusteluissa, että kaatopaikan sijoittumista on tarkasteltava vaihtoehtoisten loppusijoituspaikkojen kautta eikä suunniteltu sijoituspaikka sovellu kaatopaikan sijoittamiselle. Hallinto-oikeus viittaa perusteluissaan ympäristönsuojelulain 6 §:än.
Ympäristönsuojelulain hallituksen esityksessä (HE 84/1999 vp) mainitaan 6 §:n 1 momenttia koskien muun ohella, että kaikki ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tulee mahdollisuuksien mukaan sijoittaa siten, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä. Säännös on lähtökohta kaikkien pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen sijoittumisessa. Haittojen syntymisen ehkäisyssä on tärkeää toiminnan oikea sijoittuminen. Toiminnan sijoittaminen ja muut toiminnan haitallisten vaikutusten ehkäisytoimet muodostavat kokonaisuuden.
Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että 6 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan harkintaan vaikuttaa myös muiden mahdollisten sijoittumispaikkojen olemassaolo. Tällä tarkoitetaan erityisesti vaihtoehtoisia sijoittumiskohtia samalla kiinteistöllä. Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen tulee sijaita kuitenkin niin lähellä ajateltua sijoittumispaikkaa, ettei tästä aiheudu toimintaa suunnittelevalle kokonaan uutta hanketta. Muiden sijoituspaikkojen olemassaolo saattaa yhdessä muiden tekijöiden kanssa estää luvan myöntämisen, jos sijoittumispaikan valinnalla voidaan kustannustehokkaimmalla tavalla estää ympäristöhaittojen syntyä, eikä kokonaan toisen paikan valinnalle ole esteitä. Vaihtoehtoinen sijoittumispaikka tulee olla ensisijaisesti toiminnanharjoittajan hallussa. Muita sijoittumispaikkoja tarkasteltaessa tulee kiinnittää huomiota toiminnanharjoittajan mahdollisuuksiin saada ne haltuunsa esimerkiksi lunastamalla.
Ekokem-Palvelu Oy:n suunnitellun pinta-alaltaan noin 5 hehtaarin teollisuusjätteiden ja vaarallisten jätteiden loppusijoitusalue tulisi sijaitsemaan Kokkolan Ykspihlajan suurteollisuusalueella Kokkolan kaupungin luoteispuolella. Ykspihlajan suurteollisuusalueella toimivat lukuisat muut suurteollisuusalan yritykset, joilla on tarve saada asianmukaiseen käsittelyyn ja loppusijoitukseen toiminnassaan syntyvät teollisuusjätteet ja vaaralliset jätteet. Alue on suurteollisuusaluetta, jolla ei sijaitse erityisiä suojeltavia arvoja tai häiriintyviä kohteita. On järkevää sijoittaa kaatopaikka sellaiselle sijaintipaikalle, jossa sille on suurin tarve, etenkin ottaen huomioon sen, että alue on ennestään suurteollisuusaluetta. Yhtiön suunnittelema kaatopaikka rakennettaisiin kaatopaikka-asetuksen vaatimusten mukaisesti, joten toiminnan luonne ei ole ristiriidassa sijaintipaikan kanssa tai muiden edellä esitettyjen 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädettyjen asioiden kanssa.
Kaatopaikan suunnitellulla alueella on voimassa maakuntakaava, jonka mukaan suunniteltu käsittelykeskus ja kaatopaikka sijaitsevat osittain ympäristövaikutuksiltaan merkittävällä teollisuustoimintojen alueella ja osittain satama-alueella. Maakuntakaavassa hankealue on ympäristövaikutuksiltaan merkittävien teollisuustoimintojen aluetta (TT) ja satama-aluetta (LS). Kaupunginvaltuuston vuonna 1992 hyväksymässä Kokkolan yleiskaavassa 2010 hankealue on satamatoimintojen aluetta (LV) ja teollisuusaluetta (T). Alue sisältyy myös oikeusvaikutuksettomaan suurteollisuusalueen osayleiskaavaan (1995). Kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen voimassa olevan asemakaavan 12.5.2003. Asemakaavassa kaatopaikka-alue on osoitettu jätteenkäsittelyn korttelialueeksi (EJ) palvelemaan pääasiassa kaupunginosia 43 ja 44 (teollisuusalue). Asemakaavamerkinnällä EJ osoitetaan jätteiden vastaanottoon ja käsittelyyn varatut alueet kuten kaatopaikat ja jätteen esikäsittelylaitokset. Tällaiselle alueelle voidaan sijoittaa myös sille soveltuvia jätteiden hyödyntämiseen liittyviä toimintoja. Näin ollen kaatopaikan sijoittaminen ja sen vaikutukset on arvioitu jo voimassa olevassa asemakaavassa ja kaatopaikkatoiminta on asemakaavan mukaista toimintaa. Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan edellyttämä alueen käyttötarkoitus tulee myös otetuksi huomioon, koska kaatopaikan mukainen toiminta on huomioitu alueen asemakaavassa.
Hakemuksen mukaiselle toiminnalle on suoritettu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994, jäljempänä YVA-laki) mukainen YVA-menettely, jossa sijaintipaikkavaihtoehtoja on tarkasteltu. YVA-menettelyssä Kokkolan Ykspihlajan suurteollisuusalue on arvioitu sopivaksi hakemuksen mukaiselle toiminnalle. YVA-menettelyssä arvioitavana on ollut kaksi loppusijoituspaikkaa, joista Kokkolan Ykspihlajan suurteollisuusalue on osoittautunut sijainniltaan varteenotettavammaksi vaihtoehdoksi ottaen huomioon muun muassa ympäröivä asutus ja suurteollisuusalueen muiden toimijoiden tarve. Koska hankkeesta on suoritettu YVA-menettely, on hallinto-oikeuden mainitsema vaihtoehtoisten loppusijoituspaikkojen tarkastelu ja arviointi jo tehty. Samalta toiminta-alueelta ei myöskään löydy vaihtoehtoista sijoituspaikkaa Ekokem-Palvelu Oy:n kaatopaikalle, joten nyt vireillä olevassa asiassa ei tulisi käsitellä ja harkita 6 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaista muuta vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Yhtiön hakemuksen mukainen loppusijoitusalue täyttää kaikki EU-lainsäädännössä ja kansallisessa lainsäädännössä kaatopaikalle asetetut vaatimukset kuten myös ympäristönsuojelulaissa luvan myöntämiselle asetetut edellytykset. Näin ollen hallinto-oikeuden tulkinta, jonka mukaan Ykspihlajan suurteollisuusalue ei sovi kaatopaikkatoiminnan sijoituspaikaksi, on virheellinen eikä sille ole perustetta.
Kaatopaikan sijoituspaikka-alueen olosuhteisiin viitaten hallinto-oikeus on tehnyt sen johtopäätöksen, että myrskytulvan tilanteessa merenpinta nousisi osin suunnitellun loppusijoitusalueen nykyisen maanpinnantason päälle, ja sijoituspaikan soveltuvuuden arvioinnissa on merkityksellistä, että rakenteen kuivanapito edellyttää jo merivedenkorkeudella +1,15 (teoreettisen keskiveden ollessa tasolla -0,30) aktiivista pumppausta ja järjestelmän toimivuuden seurantaa. Tältä osin hallinto-oikeuden perustelu on virheellinen. Pumppaaminen ei ensinnäkään ole aktiivista. Toiseksi hallinto-oikeuden päätöksessä viitataan loppusijoitusalueen pohjatasauksen kuvaan 0384_02-Pohjan tasaus, joka on sisältynyt Ekokemin hakemukseen. Kuvassa on pumppaamo, jonka vesipinnan korkeus on hallinto-oikeuden perusteluissa mainittu +1,15 metriä. Vesi ei kulje meriveden ylittäessä tuon koron selkeytys- ja jäähdytysvesialtaisiin painovoimaisesti, vaan se pitää pumpata. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tiivistyskerros olisi vaarassa tässä tasossa, koska tiivistyskerroksen alapinta on tasolla +2,7. Pumppaamo on suunnitelmissa varatoimenpiteenä, mikäli tiivistyskerroksen alapuolen kuivausta pitää tehostaa. Pumppaamo on siten varajärjestelmä, jolla rakenne suojataan. Koska aluehallintovirasto nosti korkeustasoa 0,7 m, myös painovoimaisen kuivatuksen taso nousi korkoon +1,85. Meriveden nousuun varaudutaan pohjarakenteiden korkeudella ja tiiveydellä. Aluehallintovirasto on nostanut tiivistyskerroksen yläpinnan tasolle +3,7, joten hakemuksen korot eivät vastaa aluehallintoviraston lopullista ympäristölupapäätöstä. Näin ollen hallinto-oikeuden tulkinta on virheellinen.
Kaatopaikalle rakennettavien tiivistyskerroksien merkitys on merenpinnan nousussa huomattava. Tiivistyskerroksen alapinta olisi tasolla +2,7, tiivistyskerroksen yläpinta tasolla +3,7 ja kuivatuskerroksen yläpinta tasolla +4,2. Kaatopaikan korkeus jätetäytön päällä olisi noin +28 (N60). Kuten edellä käy ilmi, jätetäyttö alkaa kaksi metriä myrskytasoa ylempänä, joten rakenteen kuivanapito ei edellyttäisi aktiivista pumppausta merivedenkorkeuden ollessa +1,15, toisin kuin hallinto-oikeus on tulkinnut. Merenpinnan mahdollinen nousu on otettu huomioon rakentamisessa siten, että kaatopaikka tehtäisiin korkeammalle kuin ilman tätä merennousun mahdollisuutta tehtäisiin. Merenpinnan nousua on tutkittu ja tutkimusten mukaan se voi myrskyssä nousta 1,5 metriin kun normaalisti merenpinta on -0,3 metriä alimmillaan. Tiivistyskerros estää myös meriveden pääsyn kaatopaikalle, koska sen tiiveys on 6,0*10-10. Kaikki jätteestä suotautuva vesi kerätään tiivistyskerroksen yläpuolisella rakenteella erikseen käsiteltäväksi. Kaatopaikan tiiveysrakenteet toimivat molempiin suuntiin eli hallinto-oikeuden tulkinnan mukaisessakin tilanteessa, jossa merivesi nousisi niin korkealle, että sitä hetkellisesti pääsisi kaatopaikan rakenteisiin, toimivat tiiveysrakenteet siten, ettei vesi pääsisi valumaan takaisin mereen. Vaikka merivesi nousisi 3,7 metrin korkeudelle eli samalle korkeudelle mistä jätetäyttö alkaa, niin kaatopaikan tiiveysrakenteet estäisivät veden suotautumisen ulos kaatopaikalta takaisin mereen tai muualle ympäristöön. Lisäksi maan kohoaminen on nopeampaa kuin vedenpinnan nousu, joten meriveden nousu 3,7 metrin korkeudelle on pelkästään teoreettinen riski, joka käytännössä ei voi toteutua. Tämänkaltaisen teoreettisen riskin perusteella kaatopaikan ympäristölupaa ei voida kumota.
Kokkolan Sataman suunnitelmien johdosta loppusijoitusalue ei tulisi olemaan meren rannalla, vaan loppusijoitusalueen pohjois- ja länsipuolille on rakenteilla sataman taustakenttää. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi luvan merialueen täyttämiseen liikelaitos Kokkolan Satamalle 25.11.2010. Luvassa myönnettiin lupa Hopeakiven sataman uuden noin 295 metrin pituisen laiturin rakentamiselle, noin 36 hehtaarin suuruisen sataman taustakentän rakentamiselle merialuetta täyttämällä sekä taustakentän ja laiturin rakentamisessa tarpeelliset noin 360 000 m3:n ruoppaukset. Taustakentän rakentamista on jo tehty luvan mukaisesti ja sen johdosta Ekokem-Palvelu Oy:n kaatopaikka jää vähintään 75 metrin päähän merestä. Suurin osa kaatopaikasta sijaitsee vieläkin kauempana. Kaatopaikan rakentamisessa on koko ajan noudatettava aluehallintoviraston päätöksen määräyksiä, mukaan lukien vaatimusta kaatopaikan 75 metrin etäisyydestä mereen, mikä tarkoittaa, että kaatopaikka sijaitsee kaukana merestä. Hallinto-oikeus on todennut 75 metrin etäisyyden, mutta ei ole sitä päätöksenteossaan riittävällä tavalla huomioinut. Sataman taustakenttä ja sen reunapenger antaisivat lisäsuojaa esimerkiksi tulvien, meriveden aiheuttaman maa-aineksen kulumisen ja merenpinnan nousun varalta. Kaatopaikan reunapenger on kuitenkin riittävän korkea ilman taustakenttääkin. Lisäksi kaatopaikan toiminta-aikana taustakenttäkin kehittyy koko ajan, eikä nykytilanne vastaa kaatopaikan käytön aikaista tilannetta eikä etenkään kaatopaikan jälkihoitovaihetta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 20.6.2016 antanut päätöksen nro 49/2016/2, joka koskee Kokkolan väylän ja Syväsataman satama-altaan syventämistä sekä Hopeakiven sataman laajennusta (vesilupa II) ja valmistelulupaa. Lupa antaa Liikennevirastolle ja Kokkolan Satamalle oikeuden syventää Kokkolan väylää ja Syväsataman satama-allasta ruoppaamalla sekä rakentaa Hopeakiven sataman vaiheen II taustakenttä täyttämällä (vesilupa II) Kokkolan kaupungissa hakemuksen mukaisesti. Sillä, että Ekokem-Palvelu Oy:n kaatopaikan rakentaminen on osittain riippuvainen toisen luvan mukaisen toiminnan rakentamisen etenemisestä, ei ole merkitystä ympäristönsuojelulain mukaisessa lupaharkinnassa ja luvan myöntämisedellytysten arvioinnissa.
Ekokem-Palvelu Oy:n hakemuksen mukaan kaatopaikalle sijoitettaisiin käsittelyn jälkeen ne jätefraktiot, joille ei voida osoittaa hyötykäyttöä tai kierrätyskohdetta. Nämä fraktiot olisivat peräisin useista erityyppisistä teollisuusprosesseista ja osa voitaisiin luokitella vaarallisiksi jätteiksi.
Sekä kumotun jätelain (1072/1993), jota päätöksessä on noudatettu, että vuonna 2012 voimaan tulleen jätelain (646/2011) jätehierarkiassa jätteen turvallinen loppusijoitus on uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen jälkeinen vaatimus. Siten niissä tapauksissa, joissa jätettä ei voida uudelleenkäyttää, kierrättää tai hyödyntää, on jäte loppusijoitettava turvallisesti. Ekokem-Palvelu Oy:n hanke vaikuttaa positiivisesti alueelliseen ja valtakunnalliseen jätehuoltoon, koska se lisää jätteiden hyötykäyttöä ja vähentää tarvetta niiden loppusijoitukselle. Nykytilanteeseen verrattuna hanke lisää materiaalikierrätykseen soveltumattomien jätteiden hyötykäyttöä sekä hyötykäyttöön soveltumattomien ja haitallisten jätteiden turvallista loppusijoitusta. Ilman valituksenalaisen päätöksen mukaista loppusijoitusta jätteen hyötykäyttö ja kierrätys alueella vaikeutuvat ja osin estyvät, koska alueella ei ole vaarallisen jätteen kaatopaikkaa, jonne tällaiset jätteet voisi lainmukaisesti sijoittaa.
Ilman kaatopaikan ympäristölupaa, ei koko jätteen käsittelyhanketta voida toteuttaa, koska yhtiö ei voi perustaa alueelle pelkkää jätteen käsittelylaitosta ilman jätteen loppusijoitusmahdollisuutta. Syinä tähän on muun muassa se, että jätteen käsittelylaitoksen rejekti on loppusijoitet³tava lain vaatimukset täyttävälle kaatopaikalle. Loppusijoituksen epääminen estää siten myös hyötykäytön lisäämisen. Jätelain keskeinen vaatimus jätehierarkian toteuttamisesta ei myöskään voi toteutua, jos hallinto-oikeuden kaatopaikkaluvan kumoava päätös pysyy voimassa. Näin ollen kaatopaikan ympäristöluvan myöntäminen on myös ympäristön kannalta erityisen tärkeää.
Ympäristölupaa ei voida kumota jätelain omavaraisuus- ja läheisyysperiaatteen perusteella. Toisin kuin hallinto-oikeus on tulkinnut, omavaraisuus- ja läheisyysperiaate myös toteutuu hankkeessa. Kokkolan suurteollisuusalueella muodostuu erityyppisiä käsiteltäviä teollisuuden jätteitä ja sivutuotteita. Tällä hetkellä suurteollisuusalueen jätteille ei ole olemassa riittävästi loppusijoituskapasiteettia. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on löytää ympäristöpoliittisesti, teknisesti ja taloudellisesti hyväksyttäviä ratkaisuja niille jätteille, joita ei voida käsitellä tai hyödyntää jollain tavoin. Ekokem-Palvelu Oy:n tavoitteena hanketta suunnitellessa on nimenomaisesti ollut turvata erityisesti Kokkolan suurteollisuusalueella syntyvien teollisuusjätteiden asianmukainen käsittely, parantaa pilaantuneiden maa-ainesten paikallisia ja alueellisia vastaanotto- ja käsittelymahdollisuuksia sekä lisätä jätteiden ja teollisuudesta tulevien sivutuotteiden hyötykäyttöä Kokkolan alueella. Kokkolan ja lähialueen pilaantuneille maille, joita on runsaasti, ei ole 200 kilometrin etäisyydellä käsittelypaikkoja eikä loppusijoituspaikkaa, jonne hyödyntämiskelvottomat jätteet tulisi turvallisesti jätelain mukaisesti sijoittaa. Jo nykytilanteessa jätteitä joudutaan siten kuljettamaan lähimmillään Poriin tai Riihimäelle.
Nykyisillä käsittelypaikoilla ei riitä tilaa Kokkolan seudun jätteille. Vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ei siten ole tai vaihtoehtoisesti suurteollisuusalueen ja lähialueiden olemassa olevilta sijoituspaikoilta loppuu pian kapasiteetti tai ne, joissa kapasiteettia edelleen olisi, eivät täytä kaatopaikka-asetuksen vaatimuksia. Vuoden 2007 lokakuussa täyttyi jo kumotun kaatopaikkapäätöksen (861/1997) täytäntöönpanon siirtymäaika, jonka jälkeen vanhan lainsäädännön mukaiset kaatopaikat oli poistettava käytöstä eli ennen 1.10.1997 käytössä olleita kaatopaikkoja ei ole kaatopaikkapäätöksen mukaan saanut käyttää vuoden 2007 lokakuun jälkeen tai ne on pitänyt kunnostaa siten, että niiden pohjarakenteet vastaavat kaatopaikkapäätöksen ja kaatopaikka-asetuksen vaatimuksia. Näin ollen myöskään suurteollisuusalueen vanhoille kaatopaikoille, jos niitä ei ole kunnostettu kaatopaikkapäätöksen mukaisesti, ei enää ole lokakuun 2007 jälkeen saanut sijoittaa jätteitä. Ekokem-Palvelu Oy:n kaatopaikalle läjitettävät määrät vaihtelisivat vuosittain, mutta yhtiö arvioi tilavuuden riittävän noin 20 vuodeksi.
Jätteitä ei olla tuomassa laajalta toiminta-alueelta, toisin kuin hallinto-oikeuden päätöksessä virheellisesti todetaan. Tavoitteena on myös parantaa pilaantuneiden maa-ainesten alueellisia vastaanotto- ja käsittelymahdollisuuksia sekä lisätä jätteiden ja teollisuuden sivutuotteiden hyötykäyttöä. Käsittelyä voi olla uudelleenkäyttö, kierrätys ja muu hyötykäyttö esimerkiksi tie-, satama- tai kaatopaikkarakenteissa. Käsittelyssä jätteen haitallisia ominaisuuksia vähennetään. Osa suunniteltuun käsittelykeskukseen tulevista jätteistä tullaan hyödyntämään varsinaisella käsittelykeskusalueella ja osa toimitetaan hyötykäyttöön muualle. Jätejakeet, joita ei voida hyödyntää, loppusijoitetaan rakennettavalle loppusijoitus-alueelle. Ekokem-Palvelu Oy:llä on tällä hetkellä seitsemän jätteenkäsittelykeskusta, joita suunnitteilla oleva hanke täydentäisi. Kyse on siis paikallisesta ratkaisusta. Nykyään Oulun ja Vaasan jätteen polttolaitosten tuhkat käsitellään Porissa ja Kouvolassa, koska lähempänä ei ole luvallista käsittelyä. Kaatopaikkaluvan hylkääminen ei siten noudata omavaraisuus- ja läheisyysperiaatetta, vaan nimenomaan myöntämällä kaatopaikalle lupa pystyttäisiin noudattamaan näitä mainittuja periaatteita.
Ilman voimassa olevaa ympäristölupaa ei Ekokem-Palvelu Oy voi tehdä sopimuksia toimijoiden kanssa jätteen vastaanotosta, käsittelystä ja loppusijoittamisesta. Suurteollisuusalueen toimijoilla on kuitenkin lain ja lupiensa mukaan velvoite toimittaa jätteensä paikkaan, jolla on tarvittava lupa jätteen sijoittamiseen. Eri toimijat eivät voi toimia lupansa mukaisesti, ellei paikkoja ole, joten kysyntä käsittelykeskukselle ja kaatopaikalle on suuri, vaikka sopimuksia toimijoiden kanssa ei vielä ole voitu tehdä.
Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissa todennut, että kaatopaikka-asetuksen liitteen 1 vaatimusten mukaan kaatopaikan maaperän (kivennäismaa tai kallio) on täytettävä sellaiset veden kyllästämän maan vedenläpäisevyys- (K) ja paksuusvaatimukset, että niiden yhdistetty vaikutus vastaa vaarallisen jätteen kaatopaikalla vähintään seuraavia vaatimuksia: K < 1,0 x 10–9 m/s ja paksuus > 5 m. Hallinto-oikeus on tältä osin ilmeisesti tulkinnut asetuksen vaatimuksia Ekokem-Palvelu Oy:n kaatopaikan ympäristöluvan kohdalla virheellisesti. Myös tämä virheellinen tulkinta on osittain vaikuttanut yhtiölle myönnetyn ympäristöluvan kumoamiseen.
Kaatopaikka-asetuksen mukaan pohjamaan tulee olla vähintään 5 metriä k-arvolla 1,0*10-9 m/s. Tämä vastaa yhtä metriä arvolla 6,0*10-10 m/s. Näin ollen hallinto-oikeuden perusteluissa mainittu kaatopaikan maaperälle (kivennäismaa tai kallio) asetettu vaatimus tarkoittaa kaatopaikan maaperälle asetettuja vaatimuksia ilman kaatopaikka-asetuksen mukaisia lisärakenteita. Jos taas maaperä ei näitä vaatimuksia täytä, tulee rakenteiden vastata kaatopaikka-asetuksen vaatimuksia. Ekokem-Palvelu Oy:n suunnitellun kaatopaikan pohjan rakennekerrokset ovat alhaalta ylöspäin lueteltuina: yhden metrin paksuinen tiivistyskerros, keinotekoinen eriste ja suojakerros/suojageotekstiili. Yhtiön hakemuksessa on nimenomaan esitetty kaatopaikalle kaatopaikka-asetuksen mukainen tiivistyskerros K < 6,0*10-10 m/s. Suomen ympäristökeskuksen ympäristöoppaassa 36 "Kaatopaikan tiivistysrakenteet" asiaa on avattu enemmän. Kaatopaikka-asetuksen liitteessä 1 on siten annettu kaatopaikan pohjamaan vaatimus ilman rakenteita. Liitteen 1 kohdan 1 K-arvo tarkoittaa, kuinka monta metriä vesi liikkuu rakenteissa eli kuvaa tiiveyttä. Pohjamaan sellaisenaan pitää täyttää kyseinen vaatimus. Jos se ei täytä, pitää kaatopaikalle rakentaa vähintään metrin tiiveysrakenne, joka vastaa tätä vaatimusta. Kun rakenne on vaarallisten jätteiden kaatopaikan osalta metri, se vastaa maaperälle asetettuja vaatimuksia ja tämän rakenteen Ekokem-Palvelu Oy on hakemuksessaan esittänyt. Yhtiön kaatopaikka täyttää siten ympäristölupapäätöksen ja kaatopaikka-asetuksen vaatimukset.
Ei ole perusteltua kumota Ekokem-Palvelu Oy:lle myönnettyä kaatopaikan ympäristölupaa sillä perusteella, että kaatopaikka ei täyttäisi vaarallisen jätteen kaatopaikoille asetettuja vaatimuksia. Kaatopaikka-asetuksen vaatimukset perustuvat EU-lainsäädäntöön ja rakenteille asetetut vaatimukset on tarkkaan mietitty eikä ole perusteita tässä tapauksessa kyseenalaistaa kaatopaikka-asetuksen kaatopaikkarakenteille asettamien vaatimusten riittävyyttä. Lisäksi ei myöskään ole perusteltua kohdella yhtiötä eri tavalla vireillä olevassa asiassa kuin muissa kaatopaikkoja koskevissa ympäristölupa-asioissa.
Salaojien tukkeutumien avaaminen on normaalia ja yleistä kaatopaikkatoiminnassa, eikä siitä aiheudu laissa kiellettyä pilaantumista tai sen vaaraa. Pohjavesi ei myöskään pääse rakenteisiin korkeuden ja tiiviiden rakenteiden vuoksi. Tämä nimenomaan varmistetaan noudattamalla kaatopaikka-asetuksen vaatimuksia rakenteissa. Kaatopaikan suotovedet eivät ole yhteydessä merialueisiin eikä pilaantumisriskiä synny.
Hallinto-oikeuden mainitsema jätetäytössä muodostuvien suotovesien hallinta ja niiden pumppaus käsiteltäväksi tarkoittaa nimenomaan kaatopaikan käytön aikana pumppaamista. Sen jälkeen, kun kaatopaikka on kaatopaikka-asetuksen mukaisesti suljettu, jätetäyttöön ei pääse uutta vettä. Tämän estävät kaatopaikan pintarakenteet, jotka tehdään kaatopaikka-asetuksen vaatimusten mukaisesti, jotta kaatopaikkavesi saadaan koottua ja teknisesti käsitellyksi. Kaatopaikkavesien kokoaminen ja johtaminen käsiteltäväksi sen käytön aikana ei ole vaikeaa. Suotovesiä ei synny jälkihoitovaiheen aikana, koska kaatopaikka on suljettu, eikä uutta vettä pääse jätetäyttöön. Pohjaveden pinta ei voi nousta jätetäytön sekaan korkeudelle +3,7m, ja pohjan tiivisrakenne estää veden kulkeutumisen sekä ala- että yläpuolelta. Kaatopaikan pitämistä pitkällä aikavälillä kestävyydeltään huonona ei ole perusteita, koska kaatopaikka rakennettaisiin kaatopaikka-asetuksen vaatimusten mukaisesti.
Hallinto-oikeus on päätöksessään lisäksi viitannut ympäristönsuojeluasetuksen 20 §:ään, jonka mukaan kaatopaikkaa koskevassa lupapäätöksessä on muun ohella annettava määräys, miten kauan kaatopaikan pitäjän on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta, ja perustellut kaatopaikkaluvan kumoamista siten, että kaatopaikan sulkemisen jälkeisistä vaikutuksista on epävarmuutta. Perustelut kaatopaikkaluvan kumoamiselle ovat pitkäaikaisvaikutustenkin osalta virheelliset. Kaatopaikan sulkeminen nimenomaan ehkäisee vaaran ja aluehallintoviraston ympäristölupapäätöksen lupamääräyksissä määrätty jälkihoitovelvoite varmistaa riittävän seurannan. Lupamääräyksen 86 mukaan luvan saajan on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta sen käytöstä poistamisen jälkeen vähintään 30 vuotta. Kaatopaikan jälkihoitoon kuuluu ainakin pintarakenteen kunnon, kaatopaikkakaasun, suotovesien sekä pinta- ja pohjavesien tarkkailu. Jälkihoitotoimenpiteiden laajuus määräytyy vaaran mukaan. Tämä tarkoittaa, että toiminnanharjoittajan on vastattava jälkihoitotoimenpiteistä vähintään 30 vuotta, mutta toki pidempään, jos vaikutuksia edelleen on. Suomen Ympäristökeskuksen oppaan mukaan pohjaeristys suunnitellaan ja rakennetaan siten, että rakenteiden toimivuus täyttää asetetut vaatimukset suunnitellun ajan, johon luetaan myös kaatopaikan jälkihoitoaika. Kaatopaikan vaikutusten hallitsemiseksi on siten nimenomaan säädetty kaatopaikka-asetuksen mukaisista rakenteista ja seurantavelvoitteesta. Kaatopaikka-asetuksella on pantu täytäntöön kaatopaikkadirektiivi, jonka rakennevaatimukset on määritelty niin, että kaatopaikkarakenteiden ominaisuudet ovat pysyviä eivätkä pitkälläkään aikavälillä aiheuta pilaantumista tai sen vaaraa. Hallinto-oikeus ei ole myöskään ottanut huomioon maan kohoamista, kun se on perustellut kaatopaikkaluvan kumoamista vedoten kaatopaikan pitkäaikaisvaikutuksiin.
Kaatopaikan ympäristölupaa ei voida kumota ympäristönsuojelulain 4 §:n yleisiin periaatteisiin vedoten, vaan 4 §:n periaatteet on otettu huomioon aluehallintoviraston päätöksessä, jolla kaatopaikkatoiminnalle on myönnetty lupa. Aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti on selvää, että laadittujen selvitysten perusteella kaatopaikasta ei ääriolosuhteissakaan voi aiheutua vahingon vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle. Tämä johtuu kaatopaikan rakenteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä siitä, että kaatopaikka on suunniteltu rakennettavan korkeammalle kuin meren pinta ääriolosuhteissakaan voi nousta. Vaikka jätetäytön sortuma ja kaatopaikan pohjarakenteen tai kaatopaikkaa ympäröivän patorakenteen rikkoutuminen ovat epätodennäköisiä, on lupaharkinnassa kuitenkin hallinto-oikeuden päätöksessä mainittujen ympäristönsuojelulain 4 §:n periaatteiden mukaisesti otettu huomioon kaikki epävarmuustekijät. Tästä syystä kaatopaikan ja meren rantaviivan väliin on edellytetty jätettäväksi 75 metrin vyöhyke, joka uusimman vesilain mukaisen päätöksen myötä tulevaisuudessa edelleen kasvaa.
Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään tuonut esiin, mitä sellaisia konkreettisia kiellettyjä vaikutuksia tai haittoja tai niiden vaaraa toiminnasta todellisuudessa voisi aiheutua, joiden perusteella lupa on lain mukaan voitu kumota.
Hallintolainkäyttölain 41 §:ssä tarkoitetun katselmuksen järjestäminen Ykspihlajan teollisuusalueen kaatopaikan suunnittelualueella on perusteltua, jotta korkein hallinto-oikeus saa käsityksen suunnitellun sijoituspaikan sijainnista ja tarpeesta vaarallisen jätteen kaatopaikalle jätteen turvallisen loppusijoittamisen turvaamiseksi. Lisäksi on perusteltua käydä läpi kaatopaikan rakenteita ja niiden riittävyyttä ottaen huomioon, että hallinto-oikeuden päätöksessä asiasta on selvästi syntynyt väärinymmärryksiä.
Teollisuusalueelle suunnitellun vaarallisen jätteen kaatopaikan ympäristöluvalla on kiire, koska alueella ei ole teolliselle vaaralliselle jätteelle sijoituspaikkaa. Asian kiireellinen käsitteleminen on siten tärkeää, jotta voidaan turvata Kokkolan alueella jätteiden turvallinen käsittely ja loppusijoittaminen jatkossa. Ympäristölupahakemus on jätetty aluehallintovirastolle 23.6.2010. Aluehallintovirasto antoi 19.3.2014 päätöksen, jossa Ekokem-Palvelu Oy:lle myönnettiin ympäristölupa muun muassa kaatopaikan perustamiselle. Asia oli vireillä hallinto-oikeudessa huhtikuusta 2014 alkaen, joten asian käsittely hallinto-oikeudessa kesti yli kaksi vuotta. Asian käsittely on jo nyt kohtuuttomasti viivästynyt ja tämä loukkaa yhtiön oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa on viitattu aluehallintoviraston päätökseen ja sen perusteluihin sekä todettu muun ohella seuraavaa:
Kuten luvan hakija on valituksessa todennut, ei pohjaveden pintaa tulla laskemaan käsittelykentän eikä kaatopaikan alueella pohjaveden pumppauksella.
Aluehallintoviraston päätökseen sisältyneen lupamääräyksen 86 mukaan luvan saajan on vastattava kaatopaikan jälkihoidosta sen käytöstä poistamisen jälkeen vähintään 30 vuotta. Kyseinen aika perustuu vakiintuneeseen käytäntöön, johon on välillisesti vaikuttanut ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 b §:n (647/2011) säännös, jonka mukaan kaatopaikan vakuuden on katettava myös kaatopaikan sulkemisen jälkeisestä seurannasta ja tarkkailusta sekä muusta jälkihoidosta aiheutuvat kustannukset vähintään 30 vuoden ajalta, jollei toiminnanharjoittaja osoita muuta riittäväksi.
Jotta kaatopaikka voidaan rakentaa suunnitellusti, aluehallintoviraston päätöksessä määrätty 75 metrin vyöhyke kaatopaikan ja meren välillä edellyttää, että merialuetta täytetään Kokkolan Sataman saaman luvan mukaisesti. Määräys 75 metrin vyöhykkeestä sitoo luvan saajaa joka tapauksessa, vaikka Kokkolan Sataman täyttö ei toteutuisikaan. Aluehallintovirasto on katsonut, ettei täyttötyön keskeneräisyys ole estänyt luvan myöntämistä. Jos täyttö ei toteutuisi, luvan saaja joutuisi järjestämään 75 metrin suojavyöhykkeen muulla tavalla tai toteuttamaan kaatopaikan suunniteltua pienemmällä pinta-alalla.
Aluehallintoviraston päätöksessä ja sen mukaisissa lupamääräyksissä on otettu huomioon meren läheisyys, meren ja maan pintojen kohoaminen sekä annettu riittävät määräykset kaatopaikkarakenteista.
Kokkolan rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on katsonut, että valitus tulee hylätä, ja todennut muun ohella seuraavaa:
Hallinto-oikeuden päätös loppusijoitusalueen luvan hylkäämisestä on oikea. Toisin kuin Ekokem väittää, on Ykspihlajan teollisuusalueella jo nykytilassa monien kaatopaikkojen ja käsittelyalueiden lisäksi myös vaarallisen jätteen kaatopaikkoja. Esimerkiksi Bolidenin vaarallisen jätteen kaatopaikan kapasiteetti riittää vielä 20 vuotta ja laajennusta on jo haettu.
Suurteollisuusalueelta kuljetetaan muualle vuosittain noin 2 500–3 000 tonnia jätettä, jota ei ole ollut tarkoituksenmukaista käsitellä tai loppusijoittaa alueen yksiköissä. Näin ollen tämä määrä vastaa vain noin kahta prosenttia Ekokemin käsittelykeskuksen kapasiteetista ja alle kymmentä prosenttia loppusijoitusalueen vuosittaisesta kapasiteetista, vaikka se sijoitettaisiin sellaisenaan. Tämä määrä ei ole erityisen merkittävä, eikä Ekokem palvelisi ensisijaisesti Kokkolan suurteollisuusaluetta, eikä sen perusteella voida vedota läheisyysperiaatteeseen.
YVA-selostuksessa on kirjattu, että jätteitä tuotaisiin laajalta toiminta-alueelta, joten valituksessa esitetty on ristiriidassa YVA-selostuksen kanssa.
Kokkolan kaupunginhallitus on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on yhtynyt Kokkolan rakennus- ja ympäristölautakunnan lausuntoon.
Kokkolan Kalastajain Seura ry on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on yhtynyt Kokkolan kaupunginhallituksen vastineeseen ja viitannut asiassa aikaisemmin antamiinsa muistutuksiin.
Woikoski Oy on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on katsonut, että hallinto-oikeuden päätöstä ei tule muuttaa, ja todennut lisäksi muun ohella seuraavaa:
Woikosken tuotantolaitokset Kokkolan suurteollisuusalueella valmistavat teollisia ja lääkkeellisiä kaasuja sekä elintarvikekaasuja. Ilmakaasutehtaassa valmistetaan muun muassa lääkehappea, jota Woikoski toimittaa sairaaloille, terveyskeskuksiin ja kotihoitopotilaille sekä lääkelaatuista typpeä, jota käytetään lääkekaasujen osakomponenttina, ponnekaasuna annosteltaessa muita lääkeaineita ja laserleikkauksissa. Lisäksi alueella valmistetaan lääkkeellistä hiilidioksidia.
Ekokemin suunnittelema kaatopaikkatoiminta on suuri uhka ilmakaasutehtaan turvallisuuden kannalta. Tämä johtuu siitä, että hajoavista kaatopaikkajätteistä irtoaa tyypillisesti hiilivetypäästöjä, jotka ovat kriittisiä epäpuhtauksia ilmakaasutehtaan raakakaasussa. Ekokemin kaatopaikka on suunniteltu sijoitettavaksi vain noin 100 metrin etäisyydelle Woikosken ilmakaasutehtaasta, meren ja Woikosken tehtaiden väliin, jolloin ilman puhaltaessa normaalisti mereltä päin kaatopaikan hiilivetypäästöt kulkeutuvat väistämättä Woikosken ilmakaasutehtaan tuotantoprosessiin. Hiilivedyt ovat kriittisiä epäpuhtauksia tehtaan raakakaasussa, ja ne aiheuttavat räjähdysriskin päästessään kontaktiin puhtaan hapen kanssa. Tämä riski on todellinen eikä sitä ole Ekokemin hankkeessa millään tavalla huomioitu saatikka estetty. Myös kaatopaikasta pölyn mukana kulkeutuvat epäpuhtaudet ovat haitallisia paitsi Woikosken tehtaan tuotantovarmuudelle niin myös sen tuotteille, joihin kohdistuvissa laatukriteereissä korostuu vaatimus puhtaudesta.
C on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa hän on muun ohella katsonut, että kyseessä oleva ongelmajätteiden sijoituspaikka ei saisi olla missään tapauksessa kahtakymmentä kilometriä lähempänä merta tai ihmisasutusta. Jätteiden leviäminen mereen on mahdotonta estää tuulien ja sateiden sekä sulamisvesien takia.
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen valituksen johdosta.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry:lle, Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistys ry:lle, Yara Phosphates Oy:lle, A:lle ja B:lle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valituksen johdosta.
Ekokem-Palvelut Oy on antanut lausunnon ja vastineiden johdosta vastaselityksen, jossa se on todennut muun ohella seuraavaa:
Ykspihlajan teollisuusalueella on tarvetta uudelle jätteiden loppusijoituspaikalle Bolidenin nykyisestä kaatopaikasta tai sen mahdollisesta laajennuksestakin huolimatta. Ekokemin kaatopaikan tarkoitus ei ole korvata Bolidenin kaatopaikan laajennusta, vaan turvata suurteollisuusalueen ja lisäksi lähialueen tarpeet. Käsiteltävä ja loppusijoitettava jäte tulisi ensisijaisesti 150 kilometrin etäisyydeltä. Ainoa ongelma ei ole se, että alueelle ei tulisi kaatopaikkaa, vaan myös käsittelykeskushanke saattaa jäädä toteutumatta.
Ekokemin vaarallisten jätteiden kaatopaikkatoiminnasta ei muodostu hiilivetypäästöjä. Kaatopaikalle ei sijoiteta lainkaan orgaanista jätettä, joista hiilivetypäästöjä muodostuu. Kaatopaikalle sijoitettaisiin pelkästään luvan mukaisia vaarallisia jätteitä. Pölypäästöjä koskien on annettu kattavat lupamääräykset ympäristöluvassa. Lupamääräyksessä 97 tarkoitettua pölypäästöjen torjuntatoimien toimenpideohjelmaa voidaan toiminnan alettuakin tarvittaessa muuttaa tai tarkentaa. Toiminnassa käytetään useita menetelmiä pölyämisen torjumiseksi sekä pölyn leviämisen estämiseksi. Kaatopaikan etäisyys Woikosken ilmakaasutehtaasta ei ole 100 metriä, vaan minimissään 500 metriä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.
1. Ekokem-Palvelu Oy:n vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.
2. Yhtiön valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
1. Vaatimus katselmuksen toimittamisesta
Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi Ekokem-Palvelu Oy on pyytänyt katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.
2. Valituksen hylkääminen
Sovellettavat säännökset
Ympäristönsuojelulain (86/2000) 4 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ennakolta tai, milloin haitallisten vaikutusten syntymistä ei voida kokonaan ehkäistä, rajoitetaan ne mahdollisimman vähäisiksi (ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate) sekä menetellään muutoin toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).
Ympäristönsuojelulain 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski; 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset; sekä 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.
Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa; 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; 3) edellä 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta; 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella; eikä 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään.
Kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen (331/2013, kaatopaikka-asetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kaatopaikkaa ei saa sijoittaa 1) tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle tai siten, että kaatopaikan haitalliset vaikutukset voivat ulottua tällaiselle pohjavesialueelle, jollei voida varmistua siitä, että näiden alueiden pohjavesien laatua ei vaaranneta; 2) vesistöön tai mereen taikka vedenhankintaan tai virkistyskäyttöön tarkoitetun tai muun erityistä suojelua vaativan vesialueen välittömään läheisyyteen; 3) luonnonsuojelu-, maisemansuojelu- tai virkistysalueeksi varatulle alueelle, luonnonperinnön tai kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi suojellulle alueelle taikka niiden välittömään läheisyyteen; 4) suolle, vedenjakajalle, tulva-, maanvieremä- tai lumivyöryvaaran alaiselle maalle tai kallioperän ruhjealueelle, jos kaatopaikkaveden kokoaminen ja käsittely on teknisesti vaikea toteuttaa kaatopaikan käytön tai jälkihoidon aikana; eikä 5) pehmeikköalueelle, jos kaatopaikasta voi aiheutua haitallista painumista tai painumat voivat vaurioittaa kaatopaikan rakenteita.
Kaatopaikka-asetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan kaatopaikka-alueen valinnassa on huolehdittava, että 1) kaatopaikan sijoittamisesta ei aiheudu maisemallista haittaa; 2) alueelle on hyvät kulkuyhteydet; 3) kaatopaikkatoimintaan käytettävän alueen etäisyys asutuksesta, maatalous- tai kaupunkialueesta ja yleisesti käytetystä tiestä on riittävä; ja 4) alueen geologiset ja hydrogeologiset ominaisuudet otetaan huomioon.
Kaatopaikka-asetuksen 6 §:n 1 momentin mukaan kaatopaikan maaperän on oltava kantava ja sen on täytettävä liitteessä 1 olevan 1 kohdan mukaiset tiiveysvaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan, jos kaatopaikan maaperän tiiveys ei luonnostaan vastaa 1 momentissa säädettyjä vaatimuksia, sitä on parannettava rakennetulla tiivistyskerroksella vastaavan suojatason saavuttamiseksi. Rakennetun tiivistyskerroksen paksuuden on oltava tavanomaisen jätteen kaatopaikalla ja pysyvän jätteen kaatopaikalla vähintään 0,5 metriä ja vaarallisen jätteen kaatopaikalla vähintään 1,0 metriä. Pykälän 3 momentin mukaan kaatopaikkaveden keräämiseksi on vaarallisen jätteen kaatopaikan ja tavanomaisen jätteen kaatopaikan maaperän tai tiivistyskerroksen päälle lisäksi asennettava kaatopaikan tiivistämiseen tarkoitettu keinotekoinen eriste ja tämän päälle kuivatuskerros, jonka paksuuden on oltava vähintään 0,5 metriä.
Kaatopaikka-asetuksen liitteen 1 pohjarakenteiden tiiveysvaatimuksia koskevan 1 kohdan mukaan vaarallisen jätteen kaatopaikan maaperän (kivennäismaa tai kallio) on täytettävä sellaiset veden kyllästämän maan vedenläpäisevyys- (K) ja paksuusvaatimukset, että niiden yhdistetty vaikutus vastaa vähintään seuraavia vaatimuksia: K ≤ 1,0 x 10-9 m/s ja paksuus ≥ 5 m.
Saatu selvitys
Ekokem-Palvelut Oy on 23.6.2010 hakenut ympäristölupaa jätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen sekä vaarallisen jätteen kaatopaikan perustamiseen Kokkolan Ykspihlajan suurteollisuusalueelle. Kaatopaikalle sijoitettaisiin käsittelyn jälkeen ne jätefraktiot, joille ei voitaisi osoittaa hyötykäyttöä tai kierrätyskohdetta. Jätteet olisivat peräisin useista erityyppisistä teollisuusprosesseista ja osa voitaisiin luokitella vaaralliseksi jätteeksi. Jätteitä otettaisiin vastaan läheiseltä suurteollisuusalueelta ja muualta.
Suunniteltu kaatopaikan pinta-ala olisi noin 5 hehtaaria, ja se sijoittuisi kiinteistöille 272-44-1-19 ja 272-44-1-4. Alue on 12.5.2003 hyväksytyn asemakaavan mukaista jätteenkäsittelyn korttelialuetta (EJ), joka palvelee pääasiassa kaupunginosia 43 ja 44 eli teollisuusaluetta. Hakemuksen mukainen kaatopaikan sijoituspaikka ei ole tällä hetkellä hakijan hallussa. Alueella sijaitsee CABB Oy:n orgaanisen hienokemikaalitehtaan jätealue, jolla on voimassa 4.7.2008 myönnetty ympäristölupa. Ekokem-Palvelut Oy:n lupahakemuksen mukaan CABB Oy:n loppusijoitusalue poistetaan käytöstä ja alueen rakenteet puretaan uuden loppusijoitusalueen tieltä. CABB Oy:n loppusijoitusalueelle läjitetty jäte siirretään uudelle loppusijoitusalueelle.
Lupahakemuksen liitteenä oli teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksesta laadittu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994, YVA-lain) mukainen arviointiselostus. Arviointiselostuksessa oli tarkasteltu 0-vaihtoehdon lisäksi kuutta eri vaihtoehtoa hankkeen toteuttamiseksi. Vaihtoehdoissa 1–4 käsittely- ja kierrätyskeskus sijoittui Ykspihlajan teollisuusalueelle, mutta vaihtoehdoissa oli eroa loppusijoitusalueen koossa ja ulkopuolisten vesien käsittelyn osalta. Vaihtoehdossa 5 käsittelykeskus ja loppusijoitusalue olisivat sijoittuneet Storkohmon jäteasemalle, ja vaihtoehdossa 6 vain loppusijoitusalue olisi sijoitettu Storkohmoon ja käsittelykeskus Ykspihlajan alueelle.
Lupahakemuksen liitteenä on myös ollut arvio merenpinnan nousun ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista sekä kaatopaikan pohjan tasausta kuvaava asemapiirustus ja rakennepoikkileikkaus (kuva 10384_2). Lisäksi hakija on lisäselvityspyynnön johdosta täydentänyt hakemustaan muun muassa selvityksellä tulvariskistä ja pohjavedenpinnan korkeudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon ottaen on arvioitu merenpinnan tasoa 1,5 metrin myrskytulvan aikana vuonna 2100, ja todettu kaatopaikan suunnitellun sijoitusalueen jäävän tällaisessa poikkeuksellisessa tulvatilanteessa pääosin veden alle. Merivesitulvan voidaan myös olettaa nostavan pohjavesipintoja rannan läheisyydessä. Ilmastonmuutoksen arvioidut vaikutukset on otettu huomioon kaatopaikan ja meren väliin suunnitellun patopenkereen ja pohjarakenteiden rakenteissa ja mitoituksessa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Ekokem-Palvelu Oy:lle hakemuksen mukaisesti ympäristöluvan enintään 52 100 neliömetrin suuruiselle kaatopaikalle Ykspihlajan suurteollisuusalueelle. Lupamääräyksen 61 mukaan kaatopaikka-alueen maaperä on täytettävä ja tasattava vähintään tasolle +3,7 (N2000). Kaatopaikan pohjarakenteen tiivistyskerroksen alin reuna tulee olla vähintään tasolla 3,7 m (N2000). Kaatopaikan reunarakenteen uloin kohta tulee olla vähintään 75 metriä meren rantaviivasta.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 25.11.2010 myöntänyt Liikelaitos Kokkolan Satamalle vesilain (264/1961) mukaisen luvan merialueen täyttöön ja siihen liittyviin ruoppauksiin Kokkolan Hopeakiven satamassa. Täyttöalue sijoittuisi suunnitellun kaatopaikan sijoituspaikan länsi- ja pohjoispuolelle. Täyttöalueeseen eivät kuulu kaatopaikan suunnitellun sijoituspaikan etelä- ja koillispuolella olevat merestä erotetut allasrakenteet. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 16.12.2016 myöntänyt Kokkolan Satama Oy:lle luvan jätteiden hyödyntämiseen vesiluvan mukaisen alueen täyttämisessä.
Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset
Ekokem-Palvelu Oy on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on hylätty aluehallintoviraston yhtiölle myöntämä ympäristölupa kaatopaikkatoiminnalle. Valituksen johdosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys siitä, ovatko ympäristöluvan myöntämisen edellytykset vaarallisen jätteen kaatopaikalle Ykspihlajan teollisuusalueella täyttyneet.
Yhtiö on valituksessaan vedonnut muun ohella siihen, että suunnitellun vaarallisen jätteen kaatopaikan rakenteet täyttävät ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetussa kaatopaikka-asetuksessa asetetut vaatimukset, ja ympäristöluvan myöntämisedellytykset ovat näin ollen täyttyneet. Yhtiön valituksessa todetaan, että tiivistyskerroksen alapinta olisi aluehallintoviraston päätöksen jälkeen tasolla +2,7 ja tiivistyskerroksen yläpinta tasolla +3,7. Aluehallintoviraston päätöksen lupamääräyksen 61 mukaan kaatopaikan pohjarakenteen tiivistyskerroksen alin reuna tulee kuitenkin olla vähintään tasolla 3,7 metriä (N2000).
Kaatopaikka-asetuksen 6 §:ssä ja liitteessä 1 on säädetty kaatopaikan pohjaeristykselle asetettavista teknisistä vaatimuksista. Aluehallintoviraston kaatopaikalle myöntämän ympäristöluvan lupamääräysten mukaan toteutettuna kaatopaikka täyttäisi nämä tekniset vaatimukset. Vaatimusten mukaisen tekniikan noudattaminen ei kuitenkaan sellaisenaan takaa, että kaatopaikka voidaan ympäristönsuojelulain 6 § sekä 42 §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 momentti huomioon ottaen sijoittaa juuri nyt kyseessä olevalle alueelle. Kaatopaikan sijoituspaikan osalta tulee lisäksi ottaa huomioon, mitä kaatopaikka-asetuksen 4 §:ssä säädetään.
Arvioitaessa sijoituspaikan soveltuvuutta ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaisesti on pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan otettava huomioon toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski. Toiminnan luonteen osalta voidaan tässä tapauksessa todeta, että kaatopaikan sijainnista ja sijaintipaikan valinnasta on säädetty erikseen kaatopaikka-asetuksen 4 §:ssä ja säännöksillä on täytäntöönpantu kaatopaikoista annetun neuvoston direktiivin 1999/31/EY liitteessä 1 asetetut kaatopaikkojen sijaintia koskevat vaatimukset. Näihin vaatimuksiin kuuluu erityisesti alueella esiintyvien pohjavesien ja rannikkovesien sekä alueen geologisten ja hydrogeologisten olosuhteiden huomioon ottaminen.
Ekokem-Palvelu Oy:n lupahakemuksen mukaisessa hankkeessa olisi kyse lisäksi vaarallisen jätteen kaatopaikasta. Vaarallisen jätteen kaatopaikkaan liittyvät riskit ympäristölle ovat jo lähtökohtaisesti sellaisia, että vaarallisen jätteen kaatopaikan tekniseen rakenteeseen liittyviltä ratkaisuilta ja suunnitellulta sijoituspaikalta voidaan edellyttää korkeampaa varmuustasoa kuin muiden kaatopaikkojen osalta. Myös sijoituspaikan pitkän aikavälin soveltuvuutta on tällöin arvioitava, kuten hallinto-oikeus on perusteluissaan korostanut.
Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lisäksi viitattu siihen, että sijaintipaikalle asetettuja vaatimuksia ei ole perusteita tulkita lieventävästi, kun kyseessä on vaarallisen jätteen kaatopaikka, johon jätteitä tuotaisiin muualta kuin välittömästä läheisyydestä. Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun toiminnan luonteen huomioon ottamiseen on katsottu sisältyvän myös, että toiminnan sijoittaminen tiettyyn paikkaan voi olla välttämätöntä esimerkiksi sen vuoksi, että toiminnalla on kiinteä yhteys samalla alueella jo sijaitseviin toimintoihin.
Nyt kyseessä olevalle vaarallisen jätteen kaatopaikalle olisi lupahakemuksen mukaan tarkoitus sijoittaa käsittelyn jälkeen jätteitä läheiseltä suurteollisuusalueelta ja muualta. Kaatopaikan sijoittaminen suurteollisuusalueelle saattaa olla Ekokem-Palvelu Oy:n oman suunnitellun käsittelytoiminnan kannalta tarkoituksenmukaista, mutta kaatopaikkatoiminnan yhteys suurteollisuusalueen muihin toimintoihin ei edellytä kaatopaikan sijoittamista juuri hakemuksen mukaiseen paikkaan.
Pilaantumisen todennäköisyyden ja onnettomuusriskin osalta Ekokem-Palvelu Oy on valituksessaan viitannut muiden lupamääräysten ohella myös aluehallintoviraston päätöksessä asetettuun määräykseen, jonka mukaan kaatopaikan reunarakenteen uloimman kohdan tulee olla vähintään 75 metriä meren rantaviivasta. Aluehallintovirasto on perustellut kaatopaikan pohjarakenteita ja etäisyyttä mereen koskevia määräyksiä tarpeella ehkäistä rannikkovesien ja pohjavesien pilaantumista myös mahdollisen poikkeuksellisen merivesitulvan aikana ottaen huomioon myös ilmastonmuutoksen arvioidut vaikutukset. Asetettu vaatimus 75 metrin etäisyydestä mereen perustuu Kokkolan Satamalle vesialueen täyttöön myönnettyyn lupaan. Aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todetaan, että kaatopaikan rakentaminen olisi mahdollista kuitenkin jo ennen merialueen täyttöä suunniteltua pienemmällä pinta-alalla niin, että 75 metrin etäisyys merestä toteutuu.
Edellä mainituista merialueen täyttöä koskevista lupapäätöksistä käy ilmi, että täyttö on tarkoitus toteuttaa vaiheittain vuoteen 2019 mennessä, jonka jälkeen täyttöalueen päälle rakennetaan kenttäaluetta arviolta vuoteen 2029 saakka. Kuten valituksessakin todetaan, olisi kaatopaikan suunnitellun sijoituspaikan ympäristö muuttumassa voimakkaasti seuraavien runsaan kymmenen vuoden aikana. Aluehallintoviraston lupapäätöksessä ei kuitenkaan ole asetettu tarkempia määräyksiä siitä, miten täyttöalueella vaiheittain toteutettavat rakennustyöt ja kaatopaikan rakentaminen sovitettaisiin yhteen tai miten asetettua vaatimusta 75 metrin etäisyydestä mereen valvottaisiin näiden mittavien ja pitkäkestoisten rakennustöiden aikana. Päätöksestä ei myöskään käy ilmi, miten suunnitellun kaatopaikan etelä- ja koillispuolella olevat merestä erotetut allasrakenteet on otettu huomioon asetettaessa edellä mainittua etäisyysvaatimusta. Määräystä yksityiskohtaisten toteutussuunnitelmien esittämisestä valvontaviranomaisille ei voida pitää tältä osin riittävänä. Aluehallintoviraston päätöksessä asetetun etäisyysvaatimuksen ei voida näissä oloissa katsoa riittävästi ehkäisevän rannikkovesien ja pohjavesien pilaantumisen vaaraa ja suunniteltuun sijoituspaikkaan liittyvää onnettomuusriskiä muun muassa poikkeuksellisissa tilanteissa.
Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että kaatopaikkaa koskevissa lupamääräyksissä olisi myös tullut ottaa kantaa alueella nyt sijaitsevaa CABB Oy:n hienokemikaalitehtaan jätealuetta koskevan, 4.7.2008 myönnetyn ympäristöluvan voimassaoloon sekä antaa tarvittavat määräykset kyseisen luvanvaraisen toiminnan lopettamisesta.
Vaarallisen jätteen kaatopaikan sijoittamiselle meren rantaan ei ole ympäristönsuojelulain ja kaatopaikka-asetuksen nojalla ehdotonta estettä. Tapauskohtaisessa lupaharkinnassa arvioidaan, aiheutuisiko hakemuksen mukaisesta toiminnasta sijoituspaikassaan sellaista merkittävää ympäristön pilantumista tai sen vaaraa, että luvan myöntämisen edellytykset eivät täyty. Toiminnan luonne huomioon ottaen on sijoituspaikan soveltuvuutta tässä tapauksessa tullut arvioida ottaen huomioon vaarallisen jätteen kaatopaikkaan pitkällä aikavälillä liittyvä rannikkovesien ja pohjavesien pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski. Ympäristöluvan myöntämiselle ei ympäristönsuojelulain 6 § sekä 42 §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 momentti huomioon ottaen ole ollut edellytyksiä.
Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Taina Pyysaari sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Rauno Pääkkönen ja Jukka Horppila. Asian esittelijä Tuire Taina.