Muu päätös 5984/2017

Vesilain mukaista hallintopakkoasiaa koskeva valitus (Savonlinna), samasta päätöksestä myös lyhyt ratkaisuseloste

Antopäivä: 21.11.2017
Taltionumero: 5984
Diaarinumero: 1902/1/16
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2017:T5984

Asia Vesitalousasiaa koskeva valitus

Valittajat Lehtiniemen osakaskunta ja A

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 12.5.2016 nro 16/0104/2

Asian taustaa

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 29.6.2005 vesilain (264/1961) nojalla tekemällään päätöksellään nro 66/05/2 myöntänyt B:lle ja C:lle luvan pohjapadon rakentamiseen Ohmonsalmeen Kelojärven alivedenkorkeuksien ennallistamiseksi.

Vaasan hallinto-oikeus on 4.4.2007 päätöksellään nro 07/0176/2 pysyttänyt ympäristölupaviraston päätöksen muutoin, mutta täydentänyt lupamääräyksen 1 toista kappaletta.

Asian aikaisempi käsittely

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 26.11.2014 viraston ympäristölupavastuualueella vesilain (264/1961) nojalla tekemällään päätöksellä nro 83/2014/2 hylännyt Lehtiniemen osakaskunnan ja A:n hakemuksen koskien vaatimusta suorittaa vesilain 16 luvun 30 §:n mukainen lopputarkastus Ohmonsalmen patoa ja veneenvetotietä koskevassa asiassa Savonlinnassa.

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa todennut, että tarvittaessa hakijoilla on oikeus saattaa toimenpiteiden lainmukaisuutta koskeva kysymys aluehallintoviraston käsiteltäväksi vesilain mukaisena hallintopakkohakemuksena siten kuin uuden vesilain 14 luvussa säädetään.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Lehtiniemen osakaskunnan ja A:n valituksen aluehallintoviraston päätöksestä sekä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Pääasiaratkaisu

Sovelletut oikeusohjeet

Vesilaki (587/2011) on tullut voimaan 1.1.2012. Lain 19 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toimenpiteeseen, jonka täytäntöönpano on laillisesti aloitettu ennen lain voimaantuloa, sovelletaan ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei tässä luvussa muuta säädetä.

Pykälän 2 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa voimassa ollutta tässä laissa tarkoitettua hanketta tai toimenpidettä koskevaa lupaa on noudatettava. Hankkeen ja toimenpiteen toteuttamiseen sekä luvan tarkistamiseen sovelletaan, mitä luvassa määrätään, sekä ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei tässä luvussa muuta säädetä.

Hallituksen esityksen (HE 277/2009 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa vesilain siirtymäsäännöksiksi on todettu pääsääntönä olevan, että ennen lain voimaantuloa aloitettuihin hankkeisiin samoin kuin ennen lain voimaantuloa annettuun lupaan perustuvaan hankkeeseen sovelletaan aikaisempia säännöksiä ja määräyksiä. Pykälän 1 momentti koskee hankkeita ja toimenpiteitä, joiden täytäntöönpano on laillisesti aloitettu ennen tämän lain voimaantuloa. Pykälän 1 momentin mukaan aikaisempia säännöksiä sovelletaan, jollei 19 luvun säännöksistä muuta johdu. Pykälän 2 momentti koskee hankkeita ja toimenpiteitä, joille on annettu lupa ennen lain voimaantuloa. Uuden lain voimaantulolla ei ole vaikutusta luvan tai oikeuden voimassaoloon. Aikaisemmin annettuun lupaan perustuvaan toimenpiteeseen sovelletaan annettua lupaa sekä toissijaisesti aiemmin voimassa olleita säännöksiä vastaavasti kuin 1 momentin mukaisissa toimenpiteissä.

Vanhan vesilain (264/1961) 16 luvun 30 §:n 1 momentin mukaan, kun yritys tai toimenpide, jota varten on annettu lupa, on suoritettu taikka laitos tai rakennelma, jonka tekemiseen lupapäätöksessä on myönnetty oikeus, on saatu valmiiksi, on luvan saajan tai sen, jolle hänen oikeutensa on siirtynyt, kirjallisesti ilmoitettava siitä aluehallintovirastolle ja 21 luvussa tarkoitetulle valvontaviranomaiselle sen ajan kuluessa, joka lupapäätöksessä on sanotun ilmoituksen tekemistä varten määrätty (valmistumisilmoitus). Ilmoituksen saatuaan aluehallintovirasto voi asianomaisia viranomaisia tarpeen mukaan kuultuaan määrätä suoritettavaksi 18 luvussa säädetyn lopputarkastuksen. Määräys lopputarkastuksesta on annettava kolmen vuoden kuluessa valmistumisilmoituksen saapumisesta lukien, jollei aluehallintovirasto ole lupapäätöksessä erityisestä syystä asettanut pitempää määräaikaa.

Pykälän 2 momentin mukaan hakemusasiassa, jossa ei ole pidetty katselmustoimitusta, ei lopputarkastusta saa määrätä suoritettavaksi, ellei aluehallintovirasto viranomaisen tai asianosaisen vaatimuksen johdosta tai muutoin harkitse siihen olevan erityistä syytä.

Asiassa saatu selvitys

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksellään 29.6.2005 nro 66/05/2 vanhan vesilain nojalla myöntänyt luvan B:lle ja C:lle pohjapadon rakentamiseen Ohmonsalmeen Kelojärven alivedenkorkeuksien ennallistamiseksi. Ympäristölupaviraston päätöksen lupamääräyksen 6 mukaan töiden valmistumisesta on tullut ilmoittaa kahden kuukauden kuluessa kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Etelä-Savon ympäristökeskukselle ja Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Luvan haltija on ilmoittanut hallinto-oikeuden päätöksellä muutetun ympäristölupaviraston myöntämän vesitalousluvan mukaisen pohjapadon valmistumisesta muun muassa ELY-keskukselle 23.6.2011 päivätyllä kirjeellä. Ilmoituksessaan luvanhaltijat ovat todenneet hankkeen valmistuneen viikolla 46 vuonna 2010. B ja C eivät ole tehneet vastaavaa ilmoitusta ympäristölupavirastolle tai aluehallintovirastolle. Valmistumisilmoituksen johdosta ELY-keskus on 7.7.2011 tehnyt Itä-Suomen aluehallintovirastolle ilmoituksen velvoitteen täyttämisestä. Ilmoituksessaan ELY-keskus on ilmoittanut, että rakenteet on tehty asianmukaisesti. ELY-keskus on 22.9.2011 lähettänyt Lehtiniemen osakaskunnalle kirjeen, jossa se on muun muassa todennut, että ELY-keskus ei ole nähnyt erityistä tarvetta lopputarkastuksen pitämiseen eikä ole sitä vaatinut. Kyseinen kirje on lähetetty tiedoksi myös aluehallintovirastolle.

Valittajien asiamies on 5.12.2012 toimittanut aluehallintovirastolle kirjallisen pyynnön asian lopputarkastukseen määräämisestä. Valittajien asiamiehen tiedusteltua aluehallintovirastolta 8.10.2014 asian etenemisestä aluehallintovirastosta on ilmoitettu, ettei asiakirjoja enää löydy virastosta. Lehtiniemen osakaskunta ja A ovat aluehallintovirastolle 20.10.2014 uudelleen toimitetussa hakemuksessaan vaatineet, että aluehallintovirasto määrää pidettäväksi lopputarkastuksen pohjapadon ja veneenvetotien rakentamista ja käyttöä koskevassa asiassa sekä velvoittaa luvan haltijat suorittamaan tarpeelliset muutokset.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys vaatimuksesta määrätä suoritettavaksi vanhan vesilain 18 luvussa säädetty lopputarkastus pohjapadon rakentamista koskevassa vesitalouslupahankkeessa. Kysymyksessä on ennen vesilain (587/2011) voimaantuloa annettuun lupaan perustuva hanke, jonka täytäntöönpano on aloitettu ennen vesilain voimaantuloa ja johon hankkeeseen vesilain 19 luvun 4 §:n 1 ja 2 momentin säännösten mukaisesti sovelletaan vanhan vesilain säännöksiä ja määräyksiä.

Luvan saajan 23.6.2011 päivätyllä kirjeellä ELY-keskukselle lähettämää ilmoitusta töiden valmistumisesta on pidettävä vanhan vesilain 16 luvun 30 §:n tarkoittama valmistumisilmoituksena, joka ELY-keskuksen on hallintolain 21 §:n 1 momentin säännöksen nojalla tullut viipymättä siirtää asiassa toimivaltaiselle aluehallintovirastolle. Aluehallintoviraston kyseiseen ilmoitukseen perustuva harkinta lopputarkastuksen toimittamisesta on alkanut asiakirjan saavuttua aluehallintovirastolle. ELY-keskukseen 22.9.2011 aluehallintovirastolle lähettämä lopputarkastuksen toimittamisen tarvetta koskeva kannanotto ja vanhan vesilain 16 luvun 31 §:n 1 momentin säännöksestä ilmenevä kuulemisen harkinnanvaraisuus huomioon ottaen aluehallintovirasto ei ole ollut velvollinen varaamaan ELY-keskukselle eikä valittajille erikseen tilaisuutta lausua lopputarkastuksen toimittamisen tarpeesta kysymyksessä olevassa asiassa. Lehtiniemen osakaskunnan ja A:n hakemus asian lopputarkastukseen määräämisestä on asian laatu huomioon ottaen voitu ratkaista vanhan vesilain 16 luvun 9 §:n (139/2009) säännöksen nojalla tiedoksiantamista toimittamatta.

Asiassa on riidatonta, että valittajien asiamies on 5.12.2012 toimittanut aluehallintovirastolle kirjallisen pyynnön asian lopputarkastukseen määräämisestä. Vaikka vanhan vesilain 16 luvun 30 §:n säännöksen perusteella lopputarkastuksen suorittamiseen määräämistä tarkoittavan ratkaisun tekeminen aluehallintovirastossa on edellä mainitun säännöksen perusteella lähtökohtaisesti harkinnanvaraista, valittajilla on pohjapatohankkeen asianosaisina ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta ja perustuslain 21 §:n 1 momentin säännöksestä johdettavissa oleva oikeus saada vanhaan vesilakiin perustuvia yksityisluontoisia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaisu vaatimukseensa asian lopputarkastukseen määräämisestä sen selvittämiseksi, onko rakentamista toteutettu niin kuin laissa ja lupapäätöksessä on määrätty. Asiaa tarkoittava hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa 5.12.2012.

Aluehallintoviraston päätöksessä on todettu, että vanhan vesilain 16 luvun 30 §:n mukaisesti määräys lopputarkastuksesta olisi tullut antaa kolmen vuoden kuluessa valmistumisilmoituksen saapumisesta lukien. Valmistumisilmoitus on saapunut aluehallintovirastoon 12.7.2011, jolloin mahdollisuus määrätä hanke lopputarkastukseen on aluehallintoviraston mukaan päättynyt 12.7.2014.

Hallinto-oikeus toteaa, että esillä oleva tilanne, jossa on kysymys siitä, milloin mahdollisuus vanhan vesilain mukaisen lopputarkastuksen määräämiseen on suoraan lain nojalla päättynyt, ei kuulu säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain (määräaikalaki, 150/1930) soveltamisalaan. Kun otetaan huomioon, että valittajat ovat hakeneet asian lopputarkastukseen määräämistä jo 5.12.2012 aluehallintovirastoon saapuneella hakemuksella ja että aluehallintoviraston päätöksenteko asiassa on viivästynyt osaltaan aluehallintovirastossa tapahtuneen virheen seurauksena ja vielä että valittajilla on ollut oikeus saada perusteltu ratkaisu toimivaltaisessa viranomaisessa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevaan hakemukseensa, valittajien vaatimusta hankkeen lopputarkastuksen suorittamiseen määräämisestä ei ole voitu hylätä sillä perusteella, että vesilain 16 luvun 30 §:n 1 momentissa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika on kulunut umpeen.

Lopputarkastus voidaan lähtökohtaisesti määrätä suoritettavaksi ainoastaan hankkeissa, jossa on pidetty katselmustoimitus. Vesilakitoimikunnan mietinnössä (komiteanmietintö 2004:2) on todettu, että lopputarkastusta on käytetty vain poikkeuksellisten suurten hankkeiden yhteydessä, joissa tavanomaisten jälkivalvontakeinojen ei ole katsottu riittävän. Lopputarkastuksen suorittamiseen määräämistä on vaadittu lähinnä hankkeen toteutuksessa havaittujen puutteiden korjaamiseksi, eikä asiassa ole tarvetta tarkastella muun muassa vanhan vesilain (264/1961) 18 luvun 13 §:ssä tarkoitettuja vahingollisia seurauksia. Kun otetaan huomioon Ohmonsalmen patoa ja veneenvetotietä koskevan vesitaloushankkeen luonne ja laajuus, valituksessa esitettyjen vaatimusten kohdistuminen lähinnä hankkeen toteutuksessa havaittujen puutteiden korjaamiseen ja se, että yrityksestä ei ole edes väitetty olevan odotettavissa sellaisia merkittäviä yleistä ja yksityistä etua koskevia vahingollisia seurauksia, joita lupaa myönnettäessä ei ollut otettu huomioon, aluehallintovirasto on voinut hylätä valittajien vaatimuksen ja katsoa, että perusteita asian lopputarkastukseen määräämiseen ei ole.

Asian lopputulos huomioon ottaen lausuminen muista valituksessa esitetyistä perusteluista ei ole tarpeen.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Lehtiniemen osakaskunnan ja A:n valituksen tultua hylätyksi hallinto-oikeudessa ei ole kohtuutonta, että he joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan. Oikeudenkäynnin ei asiaa kokonaisuutena harkiten ole katsottava johtuneen viranomaisen virheestä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Korsbäck (eri mieltä), Pertti Piippo ja Susanna Airiola, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Lehtiniemen osakaskunta ja A ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätöksiä muutetaan siten, että lopputarkastus määrätään pidettäväksi ja B ja C velvoitetaan suorittamaan tarpeelliset muutokset. Lisäksi muutoksenhakijat ovat vaatineet, että B ja C sekä aluehallintovirasto velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakijat ovat viitanneet asiassa aikaisemmin esittämäänsä ja perustelleet vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Padon ja veneenvetotien rakentaminen on kesken eikä niitä ole tehty hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Tästä aiheutuu haitallisia vaikutuksia padon ja veneenvetotien käytössä sekä vesistössä ja sen rannoilla suurelle joukolle ihmisiä. Lopputarkastus on tarpeen vanhan vesilain 18 luvun 13 §:n perusteella.

Lehtiniemen osakaskunta on monena vuonna istuttanut kalanpoikasia Kelojärveen. Kun pato vuotaa Saimaan pinnan ollessa alhaalla, Kelojärven pinta laskee normaalia alemmaksi. Talvella järven vähentyneessä vesimäärässä happi loppuu jään alla. Tästä on seurauksena kalakuolemia kuten keväällä 1998, ja istutukset menevät hukkaan.

Veneenvetotie on jäänyt liian alas. Kun sitä pitäisi käyttää, se on veden alla. Tietä tulisi nostaa ylemmäksi niin, että sitä voisi käyttää kaikilla vedenkorkeuksilla, kun veneellä ei pääse padon yli.

Lehtiniemen osakaskunnalla on 90 osakaskiinteistöä. Kulkuyhteydellä padon ohi tai yli ja Kelojärven vedenkorkeudella on vaikutusta näiden kiinteistöjen arvoon. Osakaskunta on myynyt kalastuslupia vesialueelleen. Pääsy Kelojärvelle ja edelleen Everille koskee monia muitakin.

Hallinto-oikeuden perusteluissa mainitun komiteanmietinnön (KM 2004:2) sijasta on otettava huomioon korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 1976 A II 92, kun kysymys on lopputarkastuksen määräämisestä asianosaisen vaatimuksesta. Lopputarkastuksessa on muun muassa todettava, onko hanke pantu toimeen niin kuin on lupapäätöksessä määrätty. Lopputarkastusta ei ole rajattu koskemaan vain poikkeuksellisen suuria hankkeita.

B ja C ovat toimenpiteillään aiheuttaneet ennallistamistarpeen, joten heidän on myös maksettava ennallistamisesta aiheutuvat kustannukset.

Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ovat ilmoittaneet, että ne eivät anna lausuntoa valituksen johdosta.

B ja C ovat antaneet valituksen johdosta vastineen, jossa he ovat vaatineet valituksen hylkäämistä sekä Lehtiniemen osakaskunnan ja A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa. Vastineessa on todettu muun ohella seuraavaa:

B ja C ovat tehneet padon ja veneenvetotien heille myönnetyn luvan ja siihen sisältyvien lupaehtojen mukaisesti. He ovat töiden valmistuttua olleet yhteydessä Savonlinnan ympäristönsuojelutoimistoon. Ympäristönsuojelutoimiston ympäristöpäällikkö on käynyt paikallisena valvontaviranomaisena tarkastamassa työn tuloksen 10.11.2010 ja todennut sen olevan lupaehtojen mukaisen.

B ja C eivät ole tämän jälkeen muuttaneet pohjapadon tai tien rakenteita.

Valittajat ovat vedonneet esimerkinomaisesti vuonna 1998 tapahtuneisiin kalakuolemiin, jotka eivät voi olla missään yhteydessä nyt puheena olevan pohjapadon rakentamiseen. Lupa rakentamista varten on myönnetty vasta vuonna 2005, minkä jälkeen rakennustyö on tehty.

Tarkastuksessa myös veneenvetotie on havaittu asianmukaiseksi, eikä rakenteiden suhteen ole tarkastuksen jälkeen tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden perusteella asiaa olisi syytä arvioida toisin.

Valittajien kertomat seikat eivät hankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen ole sellaisia erityisiä syitä, jotka oikeuttaisivat pääsäännöstä poiketen määräämään toimitettavaksi lopputarkastuksen. Valituksessa mainitusta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta ei saa tukea sille, että tässä tapauksessa olisi sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden vuoksi lopputarkastus voitaisiin määrätä suoritettavaksi.

Lehtiniemen osakaskunta ja A ovat antaneet vastineen johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

Sovellettavat säännökset ja lain esityöt

Vesilaki (587/2011) on tullut voimaan 1.1.2012, ja sillä on kumottu aikaisemmin voimassa ollut vesilaki (264/1961, vanha vesilaki).

Vesilain 19 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan vesilaissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toimenpiteeseen, jonka täytäntöönpano on laillisesti aloitettu ennen lain voimaantuloa, sovelletaan ennen lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei 19 luvussa muuta säädetä.

Sanotun 4 §:n 2 momentin mukaan vesilain voimaan tullessa voimassa ollutta vesilaissa tarkoitettua hanketta tai toimenpidettä koskevaa lupaa on noudatettava. Hankkeen ja toimenpiteen toteuttamiseen sekä luvan tarkistamiseen sovelletaan, mitä luvassa määrätään, sekä ennen vesilain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei tässä luvussa muuta säädetä. Hankkeen ja toimenpiteen kunnossapitoon ja poistamiseen sovelletaan, mitä 2 luvun 9 §:ssä säädetään.

Vesilain 19 luvun 6 §:n mukaan lain 14 luvun säännöksiä valvonnasta ja hallintopakosta sovelletaan myös niihin vesitaloushankkeisiin, joille on myönnetty lupa tai oikeus tai jotka on aloitettu ennen lain voimaantuloa.

Vesilain 14 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos joku rikkoo vesilakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, lupaviranomainen voi:

1) kieltää häntä jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä;

2) määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa;

3) määrätä hänet oikaisemaan sen, mitä säännösten tai määräysten vastaisesti on tehty.

Vesilain 14 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan valtion valvontaviranomaisen on tiedotettava saamastaan valmistumisilmoituksesta kuuluttamalla siitä julkisella kuulutuksella hankkeen vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla, jos kyseessä olevasta hankkeesta aiheutuu merkittäviä tai laajalle ulottuvia ympäristövaikutuksia. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä.

Sanotun pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomainen voi ilmoituksen johdosta suorittaa hallintolain 39 §:n mukaisen tarkastuksen tai ryhtyä muihin saman luvun 3 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, onko hanke toteutettu lupamääräysten mukaisesti.

Vesilain 14 luvun 14 §:n 1 kohdan mukaan asianosainen voi panna kirjallisesti vireille 4 §:ssä tarkoitetun asian, jollei asia ole tullut vireille valvontaviranomaisen aloitteesta.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 277/2009 vp) on 14 luvun 13 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että säännös liittyy lopputarkastusmenettelystä luopumiseen ja sen tarkoituksena on varmistaa, että hankkeen valmistuminen tulee yleisesti tietoon. Hallituksen esityksessä (s. 174) on todettu, että "Valvontaviranomaisen velvollisuudet ja oikeudet hankkeen toteuttamisen valvonnassa eivät kytkeytyisi valmistumisilmoitukseen. Lain mukainen valvonta kattaisi hankkeen toteuttamisen sekä ennen ilmoituksen tekemistä että sen jälkeenkin. Lopputarkastuksesta luopumiseen liittyen pykälän 2 momentissa kuitenkin säädettäisiin selvyyden vuoksi, että valvontaviranomainen voi tarvittaessa ryhtyä käytettävissään oleviin toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, onko hanke toteutettu lupamääräysten mukaisesti. Näihin toimenpiteisiin kuuluisi muiden ohella hallintolain 39 §:n mukaisen tarkastuksen tekeminen."

Saatu selvitys

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 29.6.2005 myöntänyt vanhan vesilain nojalla B:lle ja C:lle luvan pohjapadon rakentamiseen Ohmonsalmeen. Lupamääräyksen 1 mukaan pohjapato on tullut tehdä ympäristölupavirastoon 2.12.2004 toimitetun asemapiirroksen 1:200 osoittamaan paikkaan ja lupahakemukseen liitettyjen pituusleikkaus- ja poikkileikkauspiirustusten osoittamalla tavoin kuitenkin siten muutettuna, että padon harjakorkeus on tasossa N60 +76,65 m.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 4.4.2007 täydentänyt lupamääräystä 1 siten, että veneenvetotie on varustettava veneen vetämistä helpottavilla rullilla tai veneen liukumista helpottavilla muilla rakenteilla. Veneen vetämistä helpottavaa rakennetta kuvaava suunnitelma on tullut toimittaa ennen töiden aloittamista Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) hyväksyttäväksi.

Etelä-Savon ELY-keskus on 8.4.2010 hyväksynyt B:n ja C:n toimittaman suunnitelman veneen vetämistä helpottavasta rakenteesta. He ovat syksyllä 2010 rakentaneet Ohmonsalmeen pohjapadon ja veneenvetotien sekä 23.6.2011 ilmoittaneet Etelä-Savon ELY-keskukselle, että pohjapato ja veneenvetotie olivat valmistuneet viikolla 46 vuonna 2010. ELY-keskuksen edustajat ovat ilmoituksen johdosta käyneet paikalla katsomassa rakenteita.

Etelä-Savon ELY-keskus on 7.7.2011 ilmoittanut Itä-Suomen aluehallintovirastolle, että sen käsityksen mukaan pohjapato ja veneenvetotie on tehty asianmukaisesti. ELY-keskus on lähettänyt 22.9.2011 Lehtiniemen osakaskunnalle kirjeen, jonka otsikkona on Selvitys Ohmonsalmen padosta ja veneen vetämistä helpottavasta rakenteesta. Kirjeessä ELY-keskus on todennut muun ohella, että se ei ole nähnyt erityistä tarvetta lopputarkastuksen pitämiseen. Pohjapadon ponttiseinämät oli rakennettu alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen teräspontista. ELY-keskus piti muutosta vähäisenä teknisenä muutoksena. Teräspontti on yleinen pohjapadoissa käytetty materiaali.

Lehtiniemen osakaskunta ja A ovat 5.12.2012 Itä-Suomen aluehallintovirastolle toimittamassaan kirjeessä pyytäneet lopputarkastuksen pitämistä Ohmonsalmen patoa ja veneenvetotietä koskevassa asiassa. Lisäksi he ovat aluehallintovirastossa 20.10.2014 vireille tulleessa hakemuksessa vaatineet B:n ja C:n velvoittamista suorittamaan tarpeelliset muutokset edellä mainittuihin rakenteisiin.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Lopputarkastusmenettely on ollut osa vanhan vesilain (264/1961) jälkivalvontaa koskevaa sääntelyä. Nykyään jälkivalvonnasta säädetään tyhjentävästi uuden vesilain (587/2011) 14 luvussa. Uuden vesilain esitöistä myös ilmenee, että vanhan vesilain lopputarkastusta koskevat säännökset on pyritty korvaamaan täydentämällä jälkivalvontaa koskevaa sääntelyä siltä osin kuin se liittyy valvontaviranomaisen toimenpiteisiin valmistumisilmoituksen johdosta. Vanhan vesilain jälkivalvontaa koskevaa sääntelyä, johon muun ohella lopputarkastus on kuulunut, ei edellä lausuttu huomioon ottaen voida enää soveltaa uuden vesilain voimaantulon 1.1.2012 jälkeen vireille tulleissa asioissa.

Lehtiniemen osakaskunnan kirjelmät, joissa on vaadittu vanhan vesilain mukaisen lopputarkastuksen pitämistä Ohmonsalmen patoa ja veneenvetotietä koskevassa asiassa, ovat saapuneet aluehallintovirastoon 5.12.2012 ja 20.10.2014 eli uuden vesilain voimaantulon jälkeen. Koska vanhan vesilain mukaisen lopputarkastuksen pitäminen ei enää ole ollut mahdollista, aluehallintoviraston on tullut hylätä osakaskunnan vaatimus. Sillä seikalla, että lupa hankkeeseen on myönnetty vanhan vesilain aikana, ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Lehtiniemen osakaskunnalle ja A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, B:lle ja C:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Kari Tornikoski sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Anna-Liisa Kivimäki. Asian esittelijä Tuire Taina.

 
Julkaistu 21.11.2017