Muu päätös 1478/2018

Asia Valitus pysäköinnintarkastajan virkojen täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa

Valittaja A, Helsinki

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 2.3.2016 nro 16/0169/2

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluosaston osastopäällikkö oli 24.9.2014 (§ 10) päättänyt ottaa pysäköinnintarkastajan vakinaisiin virkoihin 1.11.2014 lukien seuraavat henkilöt, jotka täyttävät parhaiten viranhoidolle asetetut vaatimukset ja ovat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan soveltuvimmat tehtävään: B (vakanssi 055344), C (vakanssi 055911), D (vakanssi 060508), E (vakanssi 057836), F (vakanssi 060670) ja G (vakanssi 060594).

Päätöksen perustelujen mukaan virkoja haki määräajassa 161 henkilöä, joista 150 henkilöä täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Hakemusten perusteella kutsuttiin haastatteluun 23 hakijaa, joista kaksi ei saapunut paikalle. Kaikki haastatteluun kutsutut täyttivät pysäköinninvalvonnasta annetun lain 12 §:n mukaiset kelpoisuusvaatimukset. Päätöksessä on lueteltu haastattelussa olleiden 21 hakijan hakemusasiakirjoista ilmenevät ansiot. Psycon Oy suoritti psykologisen henkilöarvioinnin yhdeksälle haastattelussa olleelle hakijalle.

Hakijoiden kokonaisarviointi suoritettiin hakuasiakirjojen, haastattelujen ja psykologisten henkilöarviointien perusteella. Virkoihin valitut osoittivat oma-aloitteisuutta ja pysäköinnintarkastajan työssä menestymiseen tarvittavia vuorovaikutustaitoja ja heillä on parhaat edellytykset menestyksellisesti hoitaa pysäköinnintarkastajan virkaa.

Helsingin yleisten töiden lautakunta on 25.11.2014 (§ 455) hylännyt A:n osastopäällikön päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

A on valittanut Helsingin yleisten töiden lautakunnan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen Helsingin yleisten töiden lautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva vaatimus

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Lain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

A on vaatinut, että asiassa on toimitettava suullinen kuuleminen henkilötodisteiden antamiseksi, mikäli hallinto-oikeus ei ratkaise asiaa hänen hyväkseen kirjallisen aineiston perusteella. Vaatimuksensa perusteeksi hän on esittänyt, että esteellisyyden osoittavan ennakkoasenteen todistaminen saattaa vaatia rakennusviraston työsuojelutarkastajalle antamien valheellisten väittämien totuudenmukaisuuden selvittämistä.

Hallinto-oikeus toteaa, että A:n valitukseen on liitetty Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen 30.10.2014 päivätty tarkastuskertomus ja sanotussa työsuojelutarkastuksessa Helsingin kaupungin rakennusvirastolta pyydettyjä lausuntoja. A:n suullista käsittelyä koskeva vaatimus liittyy edellä mainittuun työsuojelutarkastukseen ja sen yhteydessä rakennusviraston antamiin aiempaa viranhakua koskeviin lausuntoihin, joista A:n mukaan ilmenee päätöksenteossa mukana olleiden ja sitä valmistelleiden virkamiesten vihasuhteinen ennakkoasenne häntä kohtaan. Kun otetaan huomioon A:n ja kaupungin nyt kysymyksessä olevassa virkavaaliasiassa esittämä kirjallinen selvitys esteellisyydestä, hallinto-oikeus katsoo, että suullinen käsittely on ilmeisen tarpeeton.

Valitus

Valmistelun puutteellisuutta, päätösten perustelemista ja ansiovertailun puutteellisuutta koskevat valitusperusteet

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Pykälän 2 momentissa on lueteltu syyt, joilla päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä. Lain 49 g §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Oikaisuvaatimuspäätöksen perustelemiseen ei sovelleta lain 45 §:n 2 momenttia.

A on katsonut, ettei asiassa ilmene perusteita sille, miksi juuri tietyt haastateltavista ovat päässeet psykologiseen henkilöarviointiin, ja hän on ansiovertailun puutteellisuuteen vedoten esittänyt epäilyjä myös siitä, etteivät jotkut ansioituneimmista hakijoista ole päässeet edes haastatteluun. A:n mukaan osastopäällikön ja lautakunnan päätöksiä ei ole perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla.

Osastopäällikön valintapäätöksen mukaan pysäköinnintarkastajan virkoja haki yhteensä 161 henkilöä, joista 150 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin 23 hakijaa, joista kaksi ei saapunut paikalle. Haastattelut suoritti neljä johtavaa pysäköinnintarkastajaa ja Salmisen haastattelua lukuun ottamatta myös kunnallinen pysäköinninvalvoja oli mukana haastatteluissa. Osastopäällikön päätöksessä on tehty hakijoiden arviointi siten, että siinä on kerrottu haastatteluun osallistuneiden 21 hakijan hakemuksista ilmenevät ansiot. Lisäksi päätöksestä ilmenee, että Psycon Oy on suorittanut yhdeksälle haastatellulle psykologisen henkilöarvioinnin. Valintapäätöksessä on todettu, että kokonaisarviointi suoritettiin hakuasiakirjojen, haastattelujen ja psykologisten henkilöarviointien perusteella ja esitetty lyhyt perustelu valittujen valitsemiseksi.

Lautakunnan valituksenalaisessa päätöksessä on muun ohella todettu, että haastatteluun valitaan yleensä ne kelpoisuusvaatimukset täyttävät hakijat, joiden ominaisuudet, koulutus ja ansiot vastaavat parhaiten tehtävän menestykselliseen hoitamiseen vaadittavia ansioita. Haastattelussa hakijoiden kykyä ja ominaisuuksia on punnittu ja tarkennettu siitä, mitä hakemusasiakirjoista ilmeni, ja siinä on saatu syventävää tietoa hakijoiden työkokemuksesta ja taidoista sekä henkilökohtaisista ominaisuuksista. Tämän jälkeen yhdeksälle haastatellulle on tehty psykologinen henkilöarviointi.

Hallinto-oikeus toteaa, että hakijoita on ollut runsaasti, joten valintapäätöksen valmistelu on voinut tapahtua vaiheittain. Ensinnä on tehty valinta haastatteluun, josta saatujen lisätietojen perusteella on tehty valinta psykologiseen soveltuvuusarvioon pääsevistä hakijoista. A on ollut haastattelussa ja soveltuvuustestissä. Haastattelut ja psykologinen henkilöarviointi ovat osa valintapäätöksen valmistelua ja valintapäätösten luonteeseen kuuluu, että vain osa hakijoista haastatellaan ja kutsutaan soveltuvuusarviointiin. Hallinto oikeus katsoo, ettei kyseisessä valintatilanteessa eri valmisteluvaiheisiin pääsyä ole tarvinnut perustella jokaisen hakijan osalta erikseen. Kun otetaan huomioon lautakunnan antama selvitys valinnan vaiheista ja niihin valinnasta, valmistelu ei ole ollut A:n esittämillä perusteilla virheellistä eikä lainvastaista. Osastopäällikön päätös on perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Helsingin yleisten töiden lautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamassa päätöksessä on annettu yksityiskohtaisesti perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin seikkoihin, ja siitä ilmenevät ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja selvitykset sekä sovelletut säännökset. Lautakunnan päätös on perusteltu hallintolain 49 g §:n 1 momentin mukaisesti ja päätöksistä ilmenevä ansiovertailu on ollut riittävä.

Virkamiesten esteellisyyttä koskeva valitusperuste

Kuntalain (365/1995) 52 §:n (1034/2003) 2 momentin mukaan kunnan viranhaltijan esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27–30 §:ssä säädetään.

Hallintolain 27 §:n mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Lain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta kuin momentin 1–6 kohdassa tarkoitetusta erityisestä syystä vaarantuu.

A on valituksessaan katsonut, että päätöksen tekijä, valmistelijat ja oikaisuvaatimuspäätöksen esittelijä ovat olleet asiassa esteellisiä hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan yleislausekkeen nojalla, koska sanotuilla henkilöillä on ollut voimakas ennakkoasenne A:ta kohtaan niin kutsutun vihasuhteen vuoksi. Syinä sanottuun ennakkoasenteeseen A on valituksessa esittänyt laajasti seikkoja, jotka liittyvät hänen tekemäänsä muutoksenhakuun vuonna 2012 tapahtuneesta virantäytöstä, työsuojelutarkastajan tarkastuskertomukseen ja työsuojeluviranomaisen päätökseen ilmoittaa A:n epäillystä työsyrjinnästä poliisille sekä A:n käräjäoikeuteen jättämään hyvitys- ja vahingonkorvauskanteeseen. A on katsonut, että edellä mainituissa yhteyksissä annetut lausunnot ovat ristiriitaisia keskenään ja osoittavat niiden antajissa ennakkoasennetta häntä kohtaan.

Rakennusviraston lausunnon mukaan sekä virantäyttö että lautakunnan oikaisuvaatimusta koskevan päätöksen valmistelu ja esittely ovat kuuluneet kyseisten henkilöiden virkatehtäviin. Sanotuilla päätöksiin osallisilla ei ole ollut mitään ennakkoasennetta, mielipidettä tai virheellistä tietoa eikä valittajan esittämää vihasuhdetta A:han, mikä olisi vaarantanut heidän objektiviteettiperiaatteen mukaisen esteettömyytensä valituksenalaisen asian käsittelyssä. Rakennusvirasto on pysäköinnintarkastajien valintaa suorittaessaan toiminut kaikkien hakijoiden osalta avoimesti, ja hakijoiden ansioiden sekä henkilökohtaisten ominaisuuksien kokonais³arviointi on tapahtunut myös valittajan osalta samalla tavalla kuin muidenkin hakijoiden. Ulkopuolisen tahon suorittama soveltuvuusarviointi on osaltaan varmistanut soveltuvuusarviointiin lähetettyjen hakijoiden tasapuolisen kohtelun.

Hallinto-oikeus toteaa, että esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan yleislausekejäävin tarkoittaman esteellisyysperusteen soveltaminen edellyttää, että on olemassa ulkopuolisen havaittava syy puolueettomuuden vaarantumiseen ja syyn puolueettomuuden vaarantumiseen on oltava suunnilleen samanasteinen kuin sanotussa pykälässä erikseen säädetyissä esteellisyysperusteissa (kohdat 1–6). Ennakkoasenteen kaltaisen esteellisyyttä koskevan valitusperusteen osalta näyttövelvollisuus on lähtökohtaisesti valittajalla.

Hallinto-oikeus toteaa edelleen, että virkavalintapäätöksen tekijä sekä oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen valmistelijat ja esittelijä ovat toimineet virkatehtävissään virkavastuulla. Se, että he ovat aiemmin tehneet päätöksiä tai osallistuneet valmistelijana tai esittelijänä päätösten tekemiseen asioissa, joissa A on ollut viranhakijana, ei sinänsä ole tehnyt heitä esteellisiksi hoitamaan virkatehtäviään nyt kyseessä olevassa virkavalinnassa. Myöskään se, että aiempia virkavalinnan ja työsuojelutarkastuksen yhteydessä annettuja lausuntoja on perusteltu eri näkökulmista, ei merkitse, että niiden antajilla olisi ollut ennakkoasenne A:ta kohtaan. Hallinto-oikeus katsoo, etteivät A:n valituksessa esittämät syyt ja niiden perusteet osoita, että valintapäätöksen tehneelle tai oikaisuvaatimuksen esitelleelle viranhaltijalle taikka valmistelutehtäviin osallistuneille viranhaltijoille olisi syntynyt A:ta kohtaan viranhakijana ulkopuolisen havaittavissa oleva vihasuhteenkaltainen kielteinen ennakkoasenne siten, että sanotut henkilöt olisivat tulleet hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla esteellisiksi toimimaan tässä asiassa.

Virkaan valintaa koskevat sovellettavat oikeusohjeet ja hakukuulutus

Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) mainittua 125 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viranhoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan liittyvät konkreettiset työtehtävät.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaan pysäköinnintarkastajan kelpoisuusvaatimuksena on hänelle kuuluvien tehtävien hoitamiseen tarpeellinen liikennettä ja joutokäyntiä koskevien sääntöjen tuntemus.

Hallintolain 6 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (viranhaltijalaki) 12 §:n (26/2004) 1 momentin mukaan työnantaja ei saa virkasuhteeseen ottaessaan eikä virkasuhteen aikana ilman hyväksyttävää perustetta asettaa hakijoita eikä viranhaltijoita eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, vastatoimien kiellosta ja todistustaakasta syrjintäasiaa käsiteltäessä säädetään yhdenvertaisuuslaissa (21/2004).

Virkoja koskevan hakuilmoituksen mukaan pysäköinnintarkastajan tehtävänä on pysäköintisääntöjen noudattamisen valvonta edistäen näin liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, tähän liittyvät toimistotyöt sekä asiakkaiden opastaminen ja neuvonta pysäköintiin liittyvissä asioissa. Edellytyksenä pysäköinnintarkastajan virkaan on vähintään toisen asteen tutkinto, tieliikennesääntöjen tuntemus ja ajokortti. Hakijoilta on edellytetty myös oma-aloitteisuutta, sosiaalisuutta ja ATK-taitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja suoriutumista taidolla haastavistakin asiakaspalvelutilanteista. Työ on edellyttänyt hyvää fyysistä kuntoa, koska valvontatehtävää suoritetaan kävellen. Koska työtä tehdään vuoroissa, hakijalla on tullut olla mahdollisuus työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hyvä kielitaito ja Helsingin paikallistuntemus on luettu hakijalle eduksi.

Asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden oikeudellinen arvio ja johtopäätös

Kysymyksessä on nyt kuuden pysäköinnintarkastajan vakinaisen viran täyttäminen. Virkoihin valittujen hakijoiden ja A:n koulutukset, työkokemukset ja muut viranhaun kannalta merkitykselliset seikat ilmenevät valintapäätöksestä ja valinnassa käytettävistä olleista asiakirjoista. Hallinto-oikeus toteaa, että sekä valituksi tulleet että A täyttävät pysäköinninvalvonnasta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaiset pysäköinnintarkastajan viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset.

Osastopäällikön valintapäätöksen mukaan A on ylioppilas ja on suorittanut metrojunankuljettajan tutkinnon vuonna 2000 ja sähköasentajantutkinnon vuonna 2009. A on työskennellyt yksityisissä yhtiöissä siivoojana ajalla 1996–1999, Helsingin kaupungin palveluksessa metrojunan kuljettajana vuosina 2000–2011 ja pysäköinnintarkastajana vuoden ja 7 kuukautta ajalla 2011–2012 sekä vuodesta 2013 lähtien kouluisäntänä. A:lla on BC-ajokortti.

Työkokemuksen osalta hakukuulutuksessa ei ole asetettu edellytykseksi esimerkiksi aikaisempaa kokemusta pysäköinnintarkastajan tehtävistä. Erityisiä laista johtuvia tai kunnan asettamia kielitaitovaatimuksiakaan ei ole ollut. Valinnassa on nimitysperusteita arvioitu kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja virassa menestymistä tukevan työkokemuksen ohella on otettu huomioon hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet, joilla pysäköinnintarkastajan tehtävissä on katsottu olevan erityinen painoarvo. Virassa menestymistä tukevina tekijöinä hakijoilta on edellytetty muun ohessa hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, sosiaalisuutta ja hyvää fyysistä kuntoa. Tämän lisäksi on arvioitu viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia kuten soveltuvuutta työtehtäviin sekä työn asettamien paineiden ja haasteiden kestokykyä. Hallinto-oikeuden käytettävissä ovat olleet myös Psycon Oy:n psykologiset henkilöarviot valituista hakijoista ja A:sta. Psykologisella henkilöarvioinnilla on haluttu selvittää sekä hakijoiden sopivuus työyhteisöön että hakijoiden työskentelytapa ottaen huomioon varsinkin hankalat asiakaspalvelutilanteet, jotka pysäköinnintarkastajan tehtävässä korostuvat.

Hallinto-oikeus toteaa, että viranhaltijan valinta perustuu kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi on voitu painottaa henkilökohtaisia ominaisuuksia, koska niiden merkitys on kysymyksessä olevien virkojen hoidon kannalta tärkeä. Näitä yleisiä nimitysperusteita voidaan keskenään painottaa täytettävänä oleva virka huomioon ottaen. Virkavalinnassa on voitu kokonaisarviossa ottaa huomioon myös haastattelujen perusteella saatu käsitys ja psykologisista henkilöarvioinneista saatu selvitys hakijoiden sopivuudesta pysäköinnintarkastajan virkoihin.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei A ole koulutuksensa, työkokemuksensa ja haastattelussa esille tulleiden seikkojen perusteella osoittanut olevansa ansioituneempi kysymyksessä oleviin pysäköinnintarkastajan virkoihin kuin virkoihin valitut hakijat. Aikaisempaa kokemusta pysäköinnintarkastajan työstä ei asiakirjoista ilmenevän mukaan ole virkavalinnassa vähätelty, mutta sille ei myöskään ole annettu ratkaisevaa painoarvoa niiden hakijoiden eduksi, joilla sanottua kokemusta on. Psykologinen henkilöarviointikaan ei ole osoittanut, että A:lla olisi henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta paremmat edellytykset kyseisten virkojen hoitamiseen kuin virkoihin valituilla hakijoilla. Näin ollen puheena olevassa virkavalinnassa ei ole syntynyt syrjintäolettamaa eikä A:ta ole muutoinkaan kohdeltu syrjivästi.

Rakennusviraston palveluosaston osastopäällikkö on kokonaisarvioinnin perusteella voinut valita virkoihin valitsemansa henkilöt. Osastopäällikön päätös ja yleisten töiden lautakunnan päätös eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, sanotut viranomaiset eivät ole ylittäneet toimivaltaansa eivätkä päätökset ole muutenkaan lainvastaisia. Yleisten töiden lautakunta on voinut hylätä A:n oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti

Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) 6, 8 ja 17 §

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007)

Kuntalaki (410/2015) 147 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Rita Ruuhimäki ja Airi Helenius. Esittelijä Markku Lumme.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus

A on valituksessaan vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden, Helsingin yleisten töiden lautakunnan ja Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluosaston osastopäällikön päätökset kumotaan. Asiassa on lisäksi toimitettava suullinen käsittely.

A on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa ja esittänyt lisäksi vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Virkaanottopäätös on kumottava Suomen perustuslain, yhdenvertaisuuslain ja hallintolain sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien oikeusturvasäännösten vastaisena.

Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, sillä virkavalintoihin osallistuneet viranhaltijat ovat olleet esteellisiä käsittelemään asiaa ennakkoasenteensa vuoksi. Ennakkoasenne liittyy työsuojelua valvovan viranomaisen näkemykseen rakennusviraston harjoittamasta syrjinnästä valittajaa kohtaan. Valittajaan määräaikaisessa virkasuhteessa kohdistettu yhdenvertaisuuslain vastainen syrjintä ja vastatoimet ovat vaikuttaneet olennaisesti myös valittajan kohteluun viranhaussa.

Hakijoiden ansiovertailu perustuslain 125 §:n määrittämien virkojen yleisten nimitysperusteiden ja viralle asetettujen erityisten kelpoisuusehtojen pohjalta on tapahtunut vastoin objektiivisuusvaatimusta.

Hallinto-oikeus on soveltanut yhdenvertaisuuslakia virheellisesti. Virkavalintapäätöksen aikana voimassa olleessa yhdenvertaisuuslaissa sekä 1.1.2015 voimaan tulleessa uudessa yhdenvertaisuuslaissa on säädetty käänteisestä todistustaakasta. Jos joku syrjintää kokenut esittää selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa syrjintää tapahtuneen, vastaajan on osoitettava, että syrjinnän ja vastatoimien kieltoa ei ole rikottu. Lainsäätäjän tarkoitus on ollut, että yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu syrjintäolettama pääsääntöisesti todetaan aina ja että vastaajan on vastanäytöllä osoitettava, ettei syrjinnän ja vastatoimien kieltoa ole rikottu.

Valittajan tapauksessa syrjintäolettaman kynnys olisi pitänyt ylittyä, sillä työsuojelua valvova viranomainen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, on todennut työsuojelutarkastuskertomuksessaan, että valittajaa on kohdeltu virkasuhteen aikana ja vuonna 2013 aikaisemmassa viranhaussa syrjivästi. Tarkastuskertomuksen mukaan Helsingin kaupungin rakennusvirasto on kohdistanut valittajaan vastatoimia mielipiteen ja terveydentilan perusteella.

Hallinto-oikeus ei ole ratkaisussaan myöskään ottanut kantaa etukäteen ilmoitettujen pysäköinnintarkastajan virkaan ansioituneisuutta tuovien ominaisuuksien ja kokemuksen epäloogiseen soveltamiseen virkavalinnoissa. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista ei käy ilmi, miten se on arvioinut rakennusviraston suorittamaa ansiovertailua ja painotettavien kriteerien objektiivista painottamista eri hakijoiden kesken.

Hallinto-oikeus on päätöksessään käsitellyt vastapuolena olevaa Helsingin kaupungin rakennusvirastoa ikään kuin asiantuntijaroolissa ja sivuuttanut sen mahdollisuuden, että virkavastuulla toimivat viranhaltijat voisivat peitellä lainvastaisia toimiaan. Hallinto-oikeus on asettanut hallintolainkäytössä resursseiltaan heikommaksi osapuoleksi katsottavan yksityishenkilön suhteessa hallintopäätöksen tehneeseen viranomaiseen heikompaan asemaan, kun hallinto-oikeus on soveltanut yhdenvertaisuuslakia lain tarkoituksen vastaisesti ja ratkaisun perustelutkin on kirjoitettu mukaillen viranomaisosapuolen lausumaa.

Hallinto-oikeus on myös menetellyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vastaisesti hylätessään vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan todennut mahdollisuuden suulliseen käsittelyyn myös hallintolainkäytössä olevan osa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n mukaan suullinen käsittely on toimitettava asianosaisen pyynnöstä, mutta se voidaan jättää toimittamatta, jos se on asian laadun tai muun syyn vuoksi ilmeisen tarpeetonta.

Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat aiemmissakin virkavalintaa koskevissa päätöksissään evänneet valittajan vaatiman suullisen käsittelyn ilmeisen tarpeettomana. Hallintotuomioistuimet ovat muuttaneet lainsäätäjän tarkoittaman pääsäännön poikkeukseksi tulkitsemalla lain sananmuodon vastaisesti valtaosan asianosaisten pyynnöistä ilmeisen tarpeettomiksi.

Asianosainen ei voi kirjallisessa vaiheessa esittää yksityiskohtaisen tarkasti esimerkiksi henkilötodistajien todistusteemoja, sillä suullisen kuulemisen tarkoitus on antaa spontaani näkökanta asiaan ja vahvistaa asianosaisen väitteitä oikeusprosessin osapuolten ulkopuolelta. Suullisen kuulemisen tarkoitus on siis antaa sellaista tietoa, jota on kirjallisesti vaikea todentaa, ja alistaa osapuolet ja todistajat myös vastapuolen kuulusteltaviksi.

Tämän vuoksi asiassa tulee toimittaa suullinen käsittely, jossa tulee kuulla todistajana pysäköinnintarkastaja H:ta, Helsingin kaupunginkanslian henkilöstöosaston suunnittelijaa I:tä sekä ylilääkäri J:tä Helsingin kaupungin työterveyskeskuksesta. Kaikkien todistajien osalta todistusteemana on rakennusviraston uskottavuus, yhdenvertaisuuslain vastainen toiminta sekä ennakkoasenne valituksenalaisessa virantäytössä.

Ennakkoasenne ja yhdenvertaisuuslain vastainen syrjintä

Valittaja on ollut Helsingin kaupungin sisäisessä uudelleensijoituksessa terveydellisten syiden perusteella. Valittaja on ollut määräaikaisen virkasuhteensa alussa kolme kuukautta pysäköinnintarkastajan tehtävässä rakennusvirastossa vuonna 2011 Kuntien eläkevakuutuksen maksamassa työkokeilussa. Tämän jälkeen pysäköinninvalvonta jatkoi valittajan määräaikaisia viransijaisuuksia katsoen näin valittajan ilmeisesti sopivaksi tehtävään.

Valittajan virkasuhteen hoito on ollut moitteetonta, eikä hän ole saanut viranhoidossaan huomautuksia, varoituksia tai kielteisiä asiakaspalautteita. Valittajan perussairaudet eivät myöskään ole estäneet tai haitanneet viranhoitoa.

Valittaja osallistui syksyllä 2011 ja kesällä 2012 vakituisen viran hakumenettelyyn ja hänet haastateltiin. Molemmilla kerroilla virkoihin valittiin palvelusvuosiltaan kokeneempi henkilö. Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta oli pääsääntöisesti valinnut vakituisiin virkoihin pisimpään määräaikaisessa virkasuhteessa olleet henkilöt.

Valittaja halusi kesän 2012 virantäytön osalta saada oikaisuvaatimuksen avulla selvityksen siitä, miksi Helsingin kaupungin sisällä uudelleensijoitettavia ei pidetty etusijalla olevina virkojen täytössä vastoin kaupungin henkilöstöohjetta. Rakennusvirasto on sittemmin todennut, että virkoja täytettäessä uudelleensijoitusasema ei voi olla painavampi valintaperuste kuin perustuslain 125 §:n mukaiset virkojen yleiset nimitysperusteet. Rakennusvirasto on valituksenalaista päätöstä aikaisemmissa oikaisuvaatimuspäätöksissään ja antamissaan lausunnoissa todennut, että ainoastaan arvioitaessa ansioita kahden tasavahvan hakijan välillä uudelleensijoitettavan asema voi vaikuttaa päätökseen.

Vuonna 2013 rakennusvirasto totesi, ettei se voi korvamerkitä virkoja uudelleensijoitettaville, kuten valittajalle. Tästä huolimatta rakennusvirasto totesi hallinto-oikeudelle toimittamissaan muistioissa kevään 2013 virkavalinnassa olleen kaksi uudelleensijoitukseen kohdennettua pysäköinnintarkastajan virkaa. Näihin vakituisiin virkoihin valittiin kaksi uudelleensijoitettavaa, jotka olivat olleet määräaikaisessa virkasuhteessa lyhyemmän aikaa kuin valittaja. Rakennusviraston edellä tarkoitetut lausumat virkojen kohdentamisesta uudelleensijoitettaville ovat siis olleet ristiriitaisia.

Ennen valittajan ottamista työkokeiluun pysäköinninvalvonnan päällikkö K vastasi valittajan uudelleen sijoituksesta vastanneen Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen (sittemmin kaupunginkanslian henkilöstöosasto) suunnittelijan I:n tiedusteluun, että mikäli valittajalla olisi tukirankaan liittyvä sairaus, työkokeilu ei olisi mahdollinen. Valittajalla ei ollut mitään fyysistä tai tukirankaan liittyvää estettä pysäköinnintarkastajan työhön. Valittajan työkokeiluun ottamisen jälkeen pysäköinninvalvonta otti kaksi tukirangan sairauksista kärsivää uudelleensijoitettavaa henkilöä määräaikaisiin pysäköinnintarkastajan virkasuhteisiin. Nämä kaksi otettiin kevään 2013 virantäytöissä vakituisiin virkoihin. Toinen uudelleensijoitettavista oli työskennellyt virkaan nimittämisen hetkellä määräaikaisena pysäköinnintarkastajana vajaan vuoden ja toinen muutaman kuukauden.

Kun I tiedusteli keväällä 2012 sähköpostitse valittajan mahdollisuudesta uudelleensijoitettavana saada vakituinen virka, K vastasi muun muassa, ettei voi palkata henkilöä vakituiseen virkaan, jos tämän terveys ei kestä pysäköinnintarkastajan työtä. K ei esittänyt minkäänlaisia perusteluja valittajan terveydentilaa koskevalle arviolleen I:lle eikä valittajalle itselleen. Valittaja oli suorittanut työnsä moitteettomasti eikä ollut sairauden vuoksi poissa töistä juuri lainkaan. Mitään terveydentilaan tai muuhun jaksamiseen viittaavaa perustetta ei ollut sille, etteikö valittaja soveltuisi tehtävään.

Valittajaa on syrjitty yhdenvertaisuuslain vastaisesti terveydentilan perusteella, sillä valittajan terveydentila ei millään tavalla ole estänyt tai vakavasti haitannut hänen työssä suoriutumistaan. Valittaja on haluttu tietoisesti pitää vain määräaikaisissa virkasuhteissa hänen tehtyä viranhaltijoita suututtaneen oikaisuvaatimuksen ja esitettyä mielipiteitään avoimesti. Valittajan mielipiteiden esittämistapa ei ole ollut asiaton, eikä siitä häntä mitenkään virkasuhteensa aikana huomautettukaan. Pysäköinninvalvonta ei myöskään ottanut työterveyslainsäädännön edellyttämällä tavalla valittajan itsensä kanssa esille epäilyjään hänen terveydentilastaan tai jaksamisestaan. Toiminta valittajan tietämättä osoittaa yleisen elämänkokemuksen mukaan viranhaltijoiden syrjivän tarkoitusperän.

Syksyllä 2012 valittaja joutui olemaan sairauslomalla muutaman viikon äkillisesti pahenneen kroonisen sairauden vuoksi, mikä ei johtunut työtehtävistä vaan puutteellisesta lääkityksestä. Tuon sairausloman jälkeen valittaja kävi keskusteluja työterveyshuollon kanssa työkyvystään ja päätyi työterveyshoitajan kanssa siihen, että sairaus ei haittaa työtehtäviä, mikäli lääkitys hoidetaan kuntoon.

Työterveyshuollon tietojärjestelmien otteesta valittajalle selvisi vasta hieman yli vuosi sitten, että joku esimiehistä oli ilmoittanut valittajan tietämättä heti tämän sairausloman aikana, että valittaja ei tule saamaan jatkoa määräaikaiselle virkasuhteelleen, joka oli päättymässä lokakuun lopussa 2012. Tätä ei kuitenkaan kerrottu valittajalle, eikä rakennusviraston pysäköinninvalvonnan esimiesten epäilyjä valittajan työssä jaksamisesta koskaan otettu puheeksi valittajan itsensä kanssa.

Vasta kun määräaikainen virkasuhde oli päättymässä, suunnittelija I soitti valittajalle ja pyysi käymään luonaan. Tuolloin I ilmoitti, että hänelle oli ilmoitettu, että valittaja ei tule saamaan jatkoa virkasuhteelleen. Valittaja ja I ihmettelivät, että esimiehet eivät olleet sanoneet asiaa suoraan valittajalle.

Asian selvittämiseksi järjestettiin kokous, jossa olivat valittajan lisäksi paikalla I, johtava pysäköinnintarkastaja L, luottamusmies M sekä kunnallinen pysäköinninvalvoja K. Kokouksessa valittajalle ilmoitettiin, että jaksamisongelmien vuoksi virkasuhde ei jatku ja valittajalle pitäisi alkaa etsiä muuta työtä. Valittaja tiedusteli kokouksessa, mistä esimiehet olivat päätelleet, ettei hän jaksa työssään, koska hän ei ollut kertonut sellaista esimiehilleen. Syyksi ilmoitettiin lokakuussa 2012 virkahaastattelussa kysymykseen annettu vastaus, jossa valittaja oli todennut henkilökohtaisten solvausten pyörivän pari päivää mielessä, mutta ei sen enempää.

Rakennusviraston pysäköinninvalvonnan esimiehet, jotka olivat haastattelemassa valittajaa myös valituksenalaisessa viranhaussa, asettivat haastattelussa kysymykset tarkoitushakuisesti, jotta voisivat tulkita minkä tahansa vastauksen osoittavan valittajan soveltumattomuutta.

Valittaja halusi edellä tarkoitetussa haastatteluvastauksessaan osoittaa, että on rehellinen tunteissaan, sillä poliisien, palomiesten ja sosiaalityöntekijöidenkin työssään kohtaamien ikävien tilanteiden jälkeen heille järjestetään purkutilaisuuksia, eikä heiltäkään edellytetä epäinhimillistä tunteettomuutta. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voidaan todeta olevan täysin normaalia, että ihminen reagoi ikäviin tilanteisiin negatiivisesti. Mikäli valittaja olisi todennut kärsivänsä solvauksista muutaman viikon ja menettävän yöunensa, rakennusviraston tulkinta soveltumattomuudesta voisi olla perusteltu.

Hieman haastattelua ennen valittaja oli joutunut torikauppiaan fyysisen väkivallan kohteeksi, mutta hän ei tarvinnut sairauslomaa siitä toipuakseen, eikä tapaus muutenkaan vaikuttanut valittajan työkykyyn. Tämän tapauksen esimiehet myös tiesivät, mutta eivät syrjivän tarkoitusperänsä vuoksi halunneet ottaa sitä huomioon.

Valituksenalaisessa virkavalinnassa tehdyssä psykologisessa henkilöarvioinnissa valittaja sai paineensietokyvystä keskimääräistä paremman arvion, vaikka rakennusviraston pysäköinninvalvonnan esimiehet olivat juuri tätä epäilleet. Tulos vastaa valittajan yli 1,5 vuoden moitteetonta viranhoitoa.

Rakennusviraston pysäköinninvalvonta totesi vielä vuonna 2014 vuoden 2012 virkavalinnan kunnallisvalituspäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaessaan, että kesällä 2012 virkaan haastatellut hakijat – valittaja mukaan lukien – olivat käytännössä osoittaneet soveltuvansa pysäköinnintarkastajan työhön.

Yksi tarkoitusperiltään kyseenalaista motiivia, syrjintää, osoittava viite on rakennusviraston ja Helsingin kaupungin ristiriitaiset lausunnot valittajasta. Mikäli rakennusviraston pysäköinninvalvonnan esimiesten toiminnan taustalla eivät ole yhdenvertaisuuslain vastaiset vastatoimet tai syrjintä valittajan mielipiteen ja terveydentilan perusteella, olisi pysäköinninvalvonnan muutoin perusteltava, miksi epäilyä valittajan työkyvystä on käsitelty hänen tietämättään työterveyshuollon ja suunnittelija I:n kanssa ottamatta asiaa puheeksi valittajan itsensä kanssa ja miksi valittajaa ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti kahteen muuhun uudelleensijoitettavaan henkilöön nähden.

Kunnallinen pysäköinninvalvoja K ja hallinto-osaston osastopäällikkö N ovat työsyrjintärikoksen kuulustelupöytäkirjassa todenneet perustaneensa käsityksensä pääasiassa muiden esittämiin kertomuksiin, joiden paikkansapitävyyttä he eivät olleet varmistaneet eivätkä kysyneet asiasta valittajalta. K on jopa allekirjoituksellaan kuulustelupöytäkirjan tarkastettuaan vahvistanut perustaneensa käsityksensä valittajan soveltumattomuudesta "työpaikkajuoruiluun" ja valittajan kirjaamiin tietoihin Työsuojelupakki-ohjelmassa. Erityisen moitittavaa on se, että rakennusviraston pyydettyä kirjaamaan kaikki vaara- ja uhkatilanteet kyseiseen ohjelmaan työn vaarojen tilastoimiseksi ja valittajan noudatettua työnantajan ohjetta tunnollisemmin kuin useammat muut työntekijät, kirjaukset on käännetty osoitukseksi valittajan ongelmista.

Osastopäällikkö N totesi kuulustelupöytäkirjan mukaan, ettei tunne valittajaa eikä ole häntä edes tavannut. Tästä huolimatta N väitti valittajan olevan ongelmissa asiakkaiden kanssa. Näin ollen N:n, joka on toiminut esittelijänä virkavalinnoista tehdyissä oikaisuvaatimusasioissa, näkemykset perustuvat niin kutsuttuihin toisen käden tietoihin samoin kuin K:nkin näkemykset. K:n näkemykset valittajan "kinaamisesta" asiakkaiden kanssa perustuvat "juoruiluun" tai ne ovat muutoin perusteettomia. Kummassakaan tapauksessa tällaisia käsityksiä ei voida käyttää päätettäessä henkilön palvelussuhteen jatkosta ja soveltuvuudesta viranhakumenettelyissä.

Virkasuhteen päättyminen tuli valittajalle syksyllä 2012 yllätyksenä, vaikka esimiehet olisivat voineet kertoa siitä jo kaksi kuukautta aiemmin, kun he ilmoittivat työterveyshuoltoon, että valittaja ei tule saamaan jatkoa. Tästä huolimatta valittajaa haastateltiin vakituiseen virkaan. Tarkoituksena oli ilmeisesti saada jälkikäteisiä "perusteita" valitulle linjalle. Jos viisi haastattelijaa keskenään sopivat, he voivat väittää haastateltavan vastaukseksi mitä tahansa paikkansa pitämätöntä.

Valittajan virkasuhdetta jatkettiin vielä vuoden 2012 loppuun kaksi kuukautta. Valittaja pitää merkillisenä sitä, että jos työntekijä on väitetyllä tavalla soveltumaton työhön, tämän ei olettaisi voivan tehdä samaa työtä määräaikaisessa virkasuhteessakaan.

Rakennusviraston syrjivää tarkoitusperää osoittaa myös vasta yli vuoden valittajan virkasuhteen päättymisen jälkeen työsuojelutarkastajalle annetussa vastauksessa ensimmäistä kertaa esitetty väite valittajan virkatehtävään soveltumattomasta epäsiisteydestä. Valittajalle ei ole missään vaiheessa valitettu hänen hygieenisestä siisteydestään, eikä sitä ollut koskaan otettu puheeksi virkasuhteen aikana.

K:n poliisikuulustelussa mainitsemassa esimiehen puuttumisessa valittajan ulkoasuun oli kysymys tilanteesta, jossa valittaja oli työtovereidensa avustuksella pyytänyt useasti itselleen uutta virkapuvun paitaa. Paitojen huonolaatuisuus ja värjäytyminen auringonpaisteessa sai ne punertamaan, eikä värivirhe korjaantunut pesemällä. Useista pyynnöistä huolimatta valittaja ei saanut uutta paitaa. Työsuojeluvaltuutettu oli samoin useasti aiemmin puuttunut siihen, että kaikille työntekijöille ei ollut annettu virkapukuasetuksen määrittämiä virkapuvun kappaleita. Kesäpaitojen huonolaatuisuus oli yleisesti tiedossa.

Muut työntekijät eivät siis valittaneet esimiehille valittajasta, vaan he vaativat esimiehiä antamaan valittajalle uusia paitoja. Valittajan useiden pyyntöjen jälkeen esimies eräänä päivänä kauhistui valittajan paidan epäsiisteyttä ja haki varastosta uuden paidan, vaikka aikaisemmin oli kerrottu, ettei varastossa ollut paitoja. Valittajan epäsiisteys ei suinkaan johtunut hänestä itsestään, vaan asiasta, jota työnantaja ei pyynnöistä huolimatta korjannut. Asian kääntäminen työntekijän ominaisuudeksi on erittäin loukkaavaa ja syrjivää.

Rakennusviraston pysäköinninvalvonnan viranhaltijat ovat jälkikäteen koonneet erinäisistä seikoista omasta mielestään legitiimejä selityksiä syrjiville toimilleen.

Vuonna 2014 toteutetussa Kunta10-tutkimuksessa on todettu Helsingin kaupungilla ja rakennusvirastossa esiintyvän runsaasti syrjintää, kiusaamista ja epäasiallista kohtelua. Tämän rakennusvirasto on yleisellä tasolla myöntänyt ja käynnistänyt toimenpiteitä kaupunginjohtajan vaatimuksesta.

Rakennusviraston viranhaltijat ovat kuitenkin jatkuvasti käyttäneet virka-asemaansa väärin lakien ja johtosäännön määrittelemien tehtävien vastaisesti omien, kollegoiden tai alaisten lainvastaisten päätösten ja toimenpiteiden suojelemiseksi. Virka-asemaa on käytetty vastoin lain määrittämiä hyväksyttäviä tarkoituksia valittajan vahingoksi ja viranhaltijoiden oman edun suojelemiseksi. Erityisesti työsuojelutarkastuksen käynnistyttyä viranhaltijoiden päämääräksi näytti muodostuneen valheellisten ja toteennäyttämättömien seikkojen esille tuominen valittajan soveltumattomuudesta.

Rakennusviraston ristiriitaista ja syrjivää tarkoitusperää vahvistaa myös se, että johtava pysäköinnintarkastaja L pyysi valittajaa useasti normaalityöpäivän jälkeen ylitöihin, mihin valittaja joustavana työntekijänä suostui. Valittaja suostui usein jatkamaan päivää, jos iltavuorosta puuttui työntekijä. Valittaja ilmoittautui tarjolla oleviin ylityötehtäviin usein myös oma-aloitteisesti. Jos valittaja olisi ollut työtehtäviin soveltumaton ja asiakaspalveluun soveltumattoman epäsiisti – kuten rakennusvirasto työsuojelutarkastuksessa antamassaan vastauksessa totesi – esimiehet tuskin olisivat käyttäneet häntä jatkuvasti puuttuvien työntekijöiden sijaisena ylitöissä.

K on esittänyt sähköpostissaan epäilyjä valittajan terveydentilasta. Helsingin kaupungin oikeuspalvelut on kuitenkin todennut käräjäoikeudelle valittajan hyvitys- ja vahingonkorvauskanteeseen vastatessaan, että valittajaa ei ollut syrjitty ainakaan terveydellisin perustein, sillä tämä oli ollut vähän poissa töistä sairauden takia. Kysymys on tältä osin epäloogisista ja ristiriitaisista kannanotoista.

Virkasuhteen aikainen ennakkoasenne ja virkavalinnat

Yleisen elämänkokemuksen vastaista ja epäuskottavaa on, että valituksenalaisessa viranhaussa mukana olleet viranhaltijat, jotka ovat valittajan aiemman virkasuhteen aikana kohdistaneet valittajaan syrjiviä toimia ja sekä vastatoimia, eivät olisi esteellisiä ennakkoasenteen perusteella myöhemmässä viranhaussa.

Hallinto-oikeus on todennut ratkaisussaan, että esteellisyysperusteiden soveltaminen yleislausekkeen nojalla niin kutsutun vihasuhteen vuoksi edellyttäisi sitä, että puolueettomuus ulkopuolisesta näkökulmasta vaarantuisi. Valittaja on saanut hallinto-oikeuteen jättämänsä kunnallisvalituksen jälkeen käyttöönsä K:n ja I:n valittajaa koskevan kirjeenvaihdon sekä otteen työterveyshuollon järjestelmästä. Myös Helsingin kaupungin oikeuspalveluiden lausunto hyvityskanteeseen on tullut sen jälkeen. Nämä asiakirjat sekä poliisikuulustelupöytäkirjat osoittavat valittajan mielestä riittävästi myös ulkopuolisesta näkökulmasta vihasuhteen.

Ennakkoasenne on todettavissa myös siitä, että hakijoiden ansioita ei ole vertailtu objektiivisesti. Vaikka virkaan³ nimitettäessä saakin painottaa jotain tiettyä perustetta, tämä tulee tehdä objektiivisesti eri hakijoiden kesken ja objektiivisuus tulee myös voida osoittaa.

Oikeuskäytännössä omaksuttu kanta mahdollistaa käytännössä hyvin monenlaisen mielivallan hakijoiden arvioinnissa ja huonontaa virkaa hakeneiden oikeusturvaa muutoksenhaussa. Virkaan nimittävällä elimellä on käytännössä lukemattomat mahdollisuudet peittää objektiviteettiperiaatteen vastainen menettely ja löytää tämän salaamiseksi hyväksyttävältä vaikuttava peruste.

Objektiivisuuden puute ansioiden vertailussa ja painotuksissa voidaan kätkeä asianomaisilta ulkopuolisten soveltuvuusarvioiden taakse, jotka eivät muiden hakijoiden osalta ole asianomaiselle julkisia. Jos nimityspäätöksen tekijällä tai valmistelijalla on vihasuhde, voidaan henkilöarviossa kiinnittää huomio hakijan kannalta kielteiseen tulokseen, vaikka toisen hakijan kohdalla samanlaista tulosta ei oteta huomioon. Voidaan menetellä myös siten, että vihasuhteen kohteena olevan henkilön viranhoidon kannalta positiivisia tuloksia ei oteta huomioon. Mikäli vihasuhteen kohde saa parhaan mahdollisen arvion joka osa-alueesta, henkilöarvio voidaan jättää ottamatta huomioon ja henkilö valitsematta perustellen arvioiden olevan vain lisätietoa antavia.

Tuomioistuimen tulisi muutoksenhaun yhteydessä ottaa kantaa myös siihen, miten toimisto-olosuhteissa suoritettu ja työtehtäviin liittymätön persoonallisuus- ja monivalintatesti voi paremmin osoittaa haettavan viran kannalta olennaista soveltuvuutta tai soveltumattomuutta kuin käytännön viranhoitokokemus.

Valittajan aiempiin kunnallisvalituksiin annetuissa ratkaisuissa on todettu, että pysäköinnintarkastajan virkanimitystä koskevissa päätöksissä päätöksen allekirjoittaja on ollut palveluosaston osastopäällikkö, ja annettu ymmärtää, että juuri päälliköllä olisi ollut käsitys virkoihin valittaviksi esitettävien ansioista. K:n kuulustelukertomuksesta kuitenkin ilmenee, että todellisuudessa valintoihin ovat vaikuttaneet vain johtavat pysäköinnintarkastajat ja kunnallinen pysäköinninvalvoja. Osastopäällikkö ei ole osallistunut haastatteluihin, ja päätöksen haastatteluihin kutsuttavista ovat tehneet muut viranhaltijat. Näin ollen rakennusviraston väitteellä siitä, että osastopäälliköllä ei ole ollut ennakkoasennetta, ei ole asiassa merkitystä.

Ansioituneisuutta lisäävä kokemus

Miltei kaikki hakijat ovat täyttäneet lain määrittelemät kelpoisuusehdot, joten eroa hakijoiden ansioista on tullut hakea erityisistä, ansioituneisuutta tuovista ominaisuuksista tai kokemuksesta.

Rakennusvirasto on todennut hakuilmoituksessa haastavan asiakaspalvelukokemuksen sekä paikallistuntemuksen olevan eduksi. Haastateltavien joukossa oli henkilöitä, joiden työkokemus oli peräisin pääasiassa haasteellisessa asiakaspalvelussa, kuten järjestyksenvalvojana, ovimiehenä ja vartijana, työskentelystä. Lisäksi haastateltujen joukossa oli hakijoita, joilla oli paikallistuntemusta aiemmista työtehtävistä, kuten jakeluliikenteestä, pysäköinnintarkastajan työstä tai kiertävänä kodinhoitajana työskentelystä.

Virkoihin valittiin kuitenkin henkilöitä, joilta tällainen kokemus puuttui kokonaan. Objektiviteettiperiaatteen vastaisesti jonkun hakijan kohdalla lyhyttä ja muuta kuin haasteellisen asiakaspalvelun kokemusta on painotettu valtavasti, kun toisella pitkä kokemus haasteellisesta asiakaspalvelusta ei ole merkinnyt mitään. Nämä ratkaisevat ja etukäteen ilmoitettujen kriteerien kanssa ristiriidassa olevat valinnat on tehty epämääräisten "henkilökohtaisten ominaisuuksien" perusteella. Jos henkilökohtaisia ominaisuuksia ei valintapäätöksessä tarvitse perustella mitenkään, miten mielivaltaisia päätöksiä tahansa voitaisiin käytännössä aina perustella legitiimisti vetoamalla sopiviin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Ansiovertailun sisältö

Valittaja pitää erittäin kyseenalaisena sitä, että hallinto-oikeus on hyväksynyt riittäväksi ansiovertailuksi kärkihakijoiden mekaanisen työkokemuslistauksen, josta ilmenee vain kunkin työsuhteiden ammattinimike, työnantaja ja työsuhteen kesto, mutta näiden työkokemustietojen vaikutusta tai painotusta hakeneiden ja valittujen kohdalla ei ole perusteltu sanallisesti mitenkään. Valittujen kohdalla erityistä ansioituneisuutta tuovan työkokemuksen puuttumista ei ole myöskään perusteltu.

Yhteenveto

Helsingin kaupungin rakennusviraston pysäköinninvalvonta on syrjinyt valittajaa monella tavalla tämän ollessa määräaikaisessa virkasuhteessa pysäköinnintarkastajana vuosina 2011–2012, minkä vuoksi viranhaltijoilla on ollut voimakas ennakkoasenne valituksenalaisessa viranhaussa. Viranhaltijat ovat tämän vuoksi olleet esteellisiä arvioimaan valittajaa hakijana perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaisesti. Rakennusviraston asiasta lausumat näkemykset eivät muodosta minkäänlaista loogista kokonaisuutta, perustuvat todistamattomiin juoruihin ja ovat keskenään ristiriidassa. Valittajan esittämien asiakirjojen perusteella rekrytointiin osallistuvien viranhaltijoiden esteellisyys niin kutsutun vihasuhteen perusteella on tullut myös ulkopuolisen näkökulmasta toteennäytetyksi.

Valittajan osalta virantäytössä on jatkettu yhdenvertaisuuslain vastaista syrjivää menettelyä yrittämällä piilottaa syrjiviä motiiveja ja epäobjektiivista ansiovertailua henkilöarviointituloksen taustalle.

Helsingin kaupungin rakennusviraston selitys

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on antanut selityksen ja asiassa aikaisemmin lausumansa uudistaen vaatinut, että valitus hylätään.

Esillä olevassa asiassa syrjintäolettamaa ei ole syntynyt, koska valittaja ei ole esittänyt selvitystä, joka osoittaisi hänen olevan tehtävään valittuja ansioituneempi tai soveltuvampi.

Rakennusvirasto ei ole asettanut valittajaa epäedullisempaan asemaan tai kohdistanut häneen kielteisiä seuraamuksia oikeusturvakeinojen käyttämisen vuoksi. Pelkästään sillä, että oikeusturvakeinojen käyttämisellä ja viranhakuprosessilla on ajallinen yhteys, ei ole oikeudellista merkitystä.

Valittajan oikeusturvakeinojen käyttö ja sen johdosta tapahtuva asioiden selvittäminen ei tee asian käsittelyyn osallistuneista viranhaltijoista esteellisiä. Asian käsittelyyn osallistuneilla viranhaltijoilla ei ole valittajaa kohtaan ennakkoasennetta eikä valituksessa tarkoitettua vihasuhdetta.

Pysäköinnintarkastajan työssä korostuvat esimerkiksi asiakaspalvelu ja ajoittain haastavat asiakaskohtaamiset. Haastatteluun on kutsuttu kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden hakemusten perusteella ansioituneimmiksi katsotut 22 hakijaa sekä yksi uudelleensijoitettava hakija.

Hakemuksista ilmeneviä erilaisia työkokemuksia on arvioitu erityisesti niiden sellaisen sisällön perusteella, jonka on katsottu parhaiten tukevan pysäköinnintarkastajan tehtävässä selviytymistä. Sillä, että valittajalla on ollut ennestään työkokemusta pysäköinnintarkastajan työstä, ei ole virkavalinnassa ollut ratkaisevaa merkitystä eikä sitä ole hakuilmoituksessa edellytetty.

Soveltuvuusarviointiin on lähetetty varteenotettavimmat hakijat. Soveltuvuusarvioinnilla on haluttu selvittää hakijoiden soveltumista työyhteisöön, työskentelytapoja sekä selviämistä haastavista asiakaspalvelutilanteista.

Virkavalinnoissa on otettu huomioon perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet sekä pysäköinnintarkastajan viralle asetetut erityiset kelpoisuusehdot. Virkoihin on valittu hakijat, jotka on kokonaisharkinnan perusteella katsottu ansioituneimmiksi ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan todettu parhaiten soveltuviksi.

Valittajan vastaselitys

A on antanut vastaselityksen.

Valittaja on pyytänyt korkeinta hallinto-oikeutta vapauttamaan hänet mahdollisesta oikeudenkäyntimaksusta kohtuullisuussyiden sekä vähävaraisuuden perusteella.

Asian valmisteluun ja selityksen antamiseen osallistuneilla ei ole henkilökohtaista tietoa siitä valittajaan kohdistuneesta syrjinnästä, joka on ollut virkavalinnoissa esteellisyyden aiheuttavan ennakkoasenteen taustalla. Rakennusviraston johtavat viranhaltijat eivät lausuntoja antaessaan ole pyrkineetkään selvittämään aineellista totuutta. Johtavat viranhaltijat luottavat alaistensa tekevän lainmukaisia päätöksiä ilman henkilökohtaisia laittomia motiiveja, mikä ilmenee poliisikuulustelupöytäkirjoista. Rakennusvirastossa ja pysäköinninvalvonnassa esiintyvää syrjintää ja kiusaamista harjoittavat lähinnä esimiehet toisiaan ja alaisiaan kohtaan. Valittajan käsityksen mukaan virka-asemaa käytetään yleisesti väärin peittelemällä omia tai kollegan lainvastaisia toimia henkilökohtaisen edun turvaamiseksi.

Rakennusviraston viranhaltijoiden lausumat eivät edusta virkavastuulla esitettävää objektiivista näkemystä asioiden tilasta, eikä hallintotuomioistuinten pitäisi hyväksyä tällaisia lausumia. Hallintotuomioistuinten käytännössä syrjintäasioissa noudatettava käänteinen todistustaakka täyttyy sillä, että syrjivän päätöksen tehnyt viranhaltija kiistää syrjineensä ja kollegaa suojeleva golfkaveriviranhaltija vahvistaa asian. Tuomioistuinten valitsema selvitys- ja ratkaisukäytäntö mahdollistaa virka-asemassa lähes minkälaisen syrjinnän tahansa, ja syrjityn henkilön suojaksi asetetusta käänteisestä todistustaakasta huolimatta mikään syrjintää osoittava vastanäyttö ei riitä kumoamaan kiistämistä. Tällainen käytäntö ei ole perus- ja ihmisoikeuksia turvaavan lainsäädännön tarkoituksen mukaista.

Soveltuvuustestien perusteella rakennusvirasto on osoittanut voivansa poimia minkä tahansa seikan tukemaan valittajan soveltumattomuutta.

Rakennusvirasto ei ole osoittanut, miten etukäteen ilmoitettua ansioituneisuutta tuovaa työkokemusta on hakijoiden kohdalla arvioitu. Jos etukäteen ilmoitetuista ansioituneisuutta tuovista seikoista huolimatta tehtäviin valitaan sellaisia, joiden työhistoria ei ollenkaan vastaa etukäteen ilmoitettuja kriteereitä, ja jätetään valitsematta sellaisia, joiden työhistoria osoittaa ansioituneisuutta, valintaa olisi tullut perustella muutonkin kuin vetoamalla kokonaisarviointiin.

Selitykset valittajan soveltumattomuudesta ovat tulleet – haastatteluvastausta lukuun ottamatta – vasta vuosia valittajan virkasuhteen päättymisen jälkeen. Valittajan tietoon ne ovat tulleet vasta työsuojelutarkastajalle annetuissa vastauksissa, poliisikuulustelupöytäkirjoissa ja valittajan käsiinsä saamista sähköposteista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Vaatimus korkeimmassa hallinto-oikeudessa perittävän oikeudenkäyntimaksun määräämättä jättämisestä jätetään tutkimatta.

2. Korkein hallinto-oikeus on muuten tutkinut asian. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

3. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Oikeudenkäyntimaksun määräämättä jättämistä koskeva vaatimus

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa perittävää oikeudenkäyntimaksua koskevan vaatimuksen ratkaiseminen ei, kun otetaan huomioon tuomioistuinmaksulain 10 ja 11 §, kuulu korkeimman hallinto-oikeuden lainkäyttökokoonpanon toimivaltaan. Vaatimus on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

2. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely.

A on vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista kolmen valituksessa nimetyn henkilön kuulemiseksi todistajina. Kaikkien todistajiksi nimettyjen todistusteemaksi on esitetty rakennusviraston uskottavuus ja yhdenvertaisuuslain vastainen toiminta sekä ennakkoasenne valituksenalaisessa virantäytössä.

A on vaatinut jo hallinto-oikeudessa suullisen käsittelyn toimittamista esteellisyyttä koskevaan valitusperusteeseensa liittyen. Jäljempänä kohdassa 3.1 mainituilla perusteilla suullisen käsittelyn toimittaminen esteellisyyden osoittavan ennakkoasenteen selvittämiseksi ei ole tarpeen hallintolainkäyttölain 37 §:n perusteella. Asian ratkaisemiseksi suullisen lisäselvityksen saaminen ei ole tarpeen myöskään rakennusviraston uskottavuudesta tai sen väitetystä yhdenvertaisuuslain vastaisesta toiminnasta. Tämän vuoksi vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on hylättävä.

3. Pääasia

3.1 Suullisen käsittelyn toimittaminen hallinto-oikeudessa

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Sama koskee korkeinta hallinto-oikeutta sen käsitellessä valitusta hallintoviranomaisen päätöksestä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Pykälän 3 momentin mukaan, jos asianosainen pyytää suullisen käsittelyn toimittamista, hänen on ilmoitettava, minkä vuok³si sen toimittaminen on tarpeen ja mitä selvitystä hän esittäisi suullisessa käsittelyssä.

Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 217/1995 vp) todetaan muun ohella, että pykälässä säädettäisiin asianosaisen oikeudesta suulliseen käsittelyyn. Tämän pykälän soveltamistapauksissa väistyisi 37 §:n mukainen valitusviranomaisen harkinta. Toisaalta asianosaisella ei olisi 38 §:n mukaan aina oikeutta suulliseen käsittelyyn, vaan pykälässä olisi eräitä perusteita suullisen käsittelyn toimittamatta jättämiselle. Koska suullinen käsittely olisi luonteeltaan kirjallista menettelyä täydentävä menettely, voitaisiin asianosaisen vaatimukselle antaa merkittävä sija ratkaistaessa, toimitetaanko suullinen käsittely. Mahdollisuus esittää henkilökohtaisesti ja suullisesti näkemyksensä suoraan tuomareille on prosessuaalinen oikeus, joka voidaan nähdä olennaisena osana oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tätä osoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamiskäytäntö.

Hallituksen esityksen mukaan suullinen käsittely olisi mahdollista jättää toimittamatta, jos suullinen käsittely olisi asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Tuomioistuin voisi harkita, edistäisikö suullisen käsittelyn toimittaminen asian selvittämistä tai olisiko suullisen käsittelyn toimittamiseen muita syitä. Säännöksessä oleva maininta suullisen käsittelyn ilmeisestä tarpeettomuudesta merkitsisi sitä, että suullinen käsittely voitaisiin jättää toimittamatta, jos olisi hyvin todennäköistä, ettei suullisesta käsittelystä ole hyötyä. Säännöksen nojalla voitaisiin torjua suullinen käsittely myös asianosaisten kannalta vähäpätöisissä asioissa tai asioissa, joissa menettelyn kohteena oleva oikeus, etu tai velvollisuus olisi muuten laadultaan sellainen, ettei yksityisen oikeusturva edellyttäisi suullisen käsittelyn järjestämistä. Säännöksen soveltamisessa olisi tällöin otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan määräykset.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Asiassa on kysymys Helsingin kaupungin rakennusviraston pysäköintivalvontayksikössä haettavana olleiden kuuden pysäköinnintarkastajan viran täyttämisestä, joita A on hakenut. A on hallinto-oikeudessa vaatinut, että asiassa toimitetaan esteellisyyden osoittavan ennakkoasenteen todistamiseksi suullinen käsittely, mikäli valitusta ei voida ratkaista hänen vaatimustensa mukaisesti kirjallisen aineiston perusteella.

Hallinto-oikeus on pitänyt suullisen käsittelyn toimittamista ilmeisen tarpeettomana ottaen huomioon A:n ja kaupungin nyt kysymyksessä olevassa virantäyttöasiassa esittämä kirjallinen selvitys esteellisyydestä. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon A:n esteellisyyteen liittyen esittämä kirjallinen selvitys, esteellisyyttä koskevan kysymyksen oikeudellinen arviointi on ollut suoritettavissa kirjallisen aineiston perusteella, minkä vuoksi hallinto-oikeus on voinut pitää suullisen käsittelyn toimittamista esteellisyyden selvittämiseksi hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeettomana. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tulkintakäytäntöön.

3.2 Hakuilmoitus ja muu asiakirjoista saatu selvitys

Pysäköinnintarkastajan virkoja koskevan hakuilmoituksen mukaan pysäköinnintarkastajan tehtävänä on pysäköintisääntöjen noudattamisen valvonta edistäen näin liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, tähän liittyvät toimistotyöt sekä asiakkaiden opastaminen ja neuvonta pysäköintiin liittyvissä asioissa. Edellytyksenä pysäköinnintarkastajan virkaan on vähintään toisen asteen tutkinto, tieliikennesääntöjen tuntemus ja ajokortti. Hakijoilta on edellytetty myös oma-aloitteisuutta, sosiaalisuutta ja ATK-taitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja suoriutumista taidolla haastavistakin asiakaspalvelutilanteista. Työ edellyttää hyvää fyysistä kuntoa, koska valvontatehtävää suoritetaan kävellen. Koska työtä tehdään vuoroissa, hakijalla on tullut olla mahdollisuus työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hyvä kielitaito ja Helsingin paikallistuntemus on luettu hakijalle eduksi.

Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluosaston osastopäällikkö on kunnallisen pysäköinninvalvojan K:n suorittaman valmistelun pohjalta 24.9.2014 (§ 10) päättänyt ottaa pysäköinnintarkastajan vakinaisiin virkoihin 1.11.2014 lukien seuraavat henkilöt, jotka täyttävät parhaiten viranhoidolle asetetut vaatimukset ja ovat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan soveltuvimmat tehtävään: B (vakanssi 055344), C (055911), D (060508), E (057836), F (060670) ja G (060594).

Päätöksen perustelujen mukaan virkoja haki määräajassa 161 henkilöä, joista 150 henkilöä täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin 23 hakijaa, joista kaksi ei saapunut paikalle. Kaikki haastatteluun kutsutut täyttivät pysäköinninvalvonnasta annetun lain 12 §:n mukaiset kelpoisuusvaatimukset. Päätöksessä on lueteltu haastattelussa olleiden 21 hakijan hakemusasiakirjoista ilmenevät ansiot. Päätöksen mukaan A on ylioppilas ja on suorittanut metrojunankuljettajan tutkinnon vuonna 2000 ja sähköasentajantutkinnon vuonna 2009. A on työskennellyt yksityisissä yhtiöissä siivoojana ajalla 1996–1999, Helsingin kaupungin palveluksessa metrojunan kuljettajana vuosina 2000–2011 ja pysäköinnintarkastajana vuoden ja seitsemän kuukautta ajalla 2011–2012 sekä vuodesta 2013 lähtien kouluisäntänä. A:lla on BC-ajokortti.

Psycon Oy on suorittanut psykologisen henkilöarvioinnin yhdeksälle haastattelussa olleelle hakijalle, heidän joukossaan A:lle.

Päätöksen perustelujen mukaan hakijoiden kokonaisarviointi on suoritettu hakuasiakirjojen, haastattelujen ja psykologisten henkilöarviointien perusteella. Virkoihin valitut ovat osoittaneet oma-aloitteisuutta ja pysäköinnintarkastajan työssä menestymiseen tarvittavia vuorovaikutustaitoja ja heillä on parhaat edellytykset menestyksellisesti hoitaa pysäköinnintarkastajan virkaa.

3.3 Valmistelun puutteellisuutta, päätösten perustelemista ja ansiovertailun puutteellisuutta sekä viranhaltijoiden esteellisyyttä koskevat valitusperusteet

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että hallinto-oikeus on mainitsemillaan perusteilla voinut hylätä A:n valituksen valmistelun puutteellisuutta, Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluosaston osastopäällikön ja Helsingin yleisten töiden lautakunnan päätösten perustelemista ja ansiovertailun puutteellisuutta sekä viranhaltijoiden esteellisyyttä koskevilta osin.

A:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittaman valituksen liitteenä olevat uudet selvitykset eivät myöskään anna aihetta arvioida viranhaltijoiden esteellisyyttä toisin kuin hallinto-oikeus on arvioinut.

3.4 Syrjintään ja oikeusturvakeinojen käyttämiseen liittyvät valitusperusteet

3.4.1 Sovellettavat säännökset

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.

Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Perustuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) 125 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella, että yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (viranhaltijalaki) päätöksen tekohetkellä voimassa olleen 12 §:n 1 momentin (26/2004) mukaan työnantaja ei saa virkasuhteeseen ottaessaan eikä virkasuhteen aikana ilman hyväksyttävää perustetta asettaa hakijoita eikä viranhaltijoita eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, vastatoimien kiellosta ja todistustaakasta syrjintäasiaa käsiteltäessä säädetään yhdenvertaisuuslaissa (21/2004).

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) 6 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan syrjinnällä tarkoitetaan sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Määritelmää täydentää lain 7 §:ssä oleva erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteita koskeva luettelo.

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) 8 §:n mukaan ketään ei saa asettaa epäedulliseen asemaan tai kohdella siten, että häneen kohdistuu kielteisiä seurauksia, koska hän on valittanut tai ryhtynyt toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

3.4.2 Kysymyksenasettelu

A on katsonut tulleensa tässä virkasuhteeseen ottamista koskevassa asiassa syrjintäkiellon vastaisesti syrjityksi terveydentilansa tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lisäksi hänet on yhdenvertaisuuslain (21/2004) 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla asetettu epäedullisempaan asemaan oikeusturvakeinojen käyttämisen vuoksi.

Asiassa on A:n valituksen johdosta tältä osin ensin arvioitava, onko A syrjäytetty valinnassa ansioituneempana hakijana ja onko asiassa tämän vuoksi syntynyt syrjintäolettama. Mikäli syrjintäolettama on syntynyt, on arvioitava, onko Helsingin kaupungin rakennusvirasto työnantajana osoittanut, että erilaiselle kohtelulle on ollut yhdenvertaisuuslain (21/2004) 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu oikeuttamisperuste.

3.4.3 Oikeudellinen arviointi tältä osin

Yhdenvertaisuuslain mukaisessa ansiovertailussa on otettava huomioon hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä muut tehtävän hoitamisen kannalta merkitykselliset, objektiivisesti arvioitavissa olevat tiedot ja taidot, jotka voidaan katsoa lisäansioiksi. Ansioita arvioitaessa on otettava huomioon viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja muut etukäteen vahvistetut valintaperusteet sekä konkreettiset tehtävät. Työnantajalla on näissä rajoissa oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista.

Asiakirjoista ilmenee, että kyseessä olevia virkoja hakeneissa on eri alojen koulutuksen ja erilaisen työkokemuksen omaavia henkilöitä. Työnantajan mukaan hakijoiden työkokemusta on arvioitu erityisesti niiden sellaisen sisällön perusteella, jonka on katsottu parhaiten tukevan pysäköinnintarkastajan tehtävässä selviytymistä.

Kuten edellä kohdassa 3.2 "Hakuilmoitus ja muu asiakirjoista saatu selvitys" on todettu, kaikkien haastatteluun kutsuttujen on katsottu täyttäneen pysäköinninvalvonnasta annetun lain 12 §:n mukaiset kelpoisuusvaatimukset. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, että A:ta voitaisiin koulutuksen osalta pitää virkoihin valittuja ansioituneempana. Työkokemuksen osalta hakuilmoituksessa ei ole asetettu edellytykseksi esimerkiksi aikaisempaa kokemusta pysäköinnintarkastajan tehtävistä. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon asiakirjoissa oleva selvitys A:n työkokemuksesta, häntä ei voida pelkästään sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että hänellä on yhden vuoden ja seitsemän kuukauden pituinen kokemus pysäköinnintarkastajan tehtävistä, pitää pysäköinnintarkastajan virkoihin työkokemuksen osalta niihin valittuja ansioituneempana.

Edellä todetun perusteella valintapäätöksestä ilmeneviä hakijoiden ansioita kokonaisuutena arvioitaessa A:ta ei taidoiltaan voida pitää virkaan valittuja ansioituneempana. Syrjintäolettamaa ei näin ollen ole syntynyt.

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät seikat ja se, että kärkihakijat ovat osallistuneet haastatteluun sekä psykologiseen henkilöarviointiin, jossa heidän viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksiaan on voitu arvioida, Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluosaston osastopäällikkö on hänelle kuuluvan harkintavallan nojalla voinut valita kysymyksessä oleviin kuuteen pysäköinnintarkastajan virkaan niihin valitut henkilöt. Osastopäällikön ja Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan päätökset eivät ole yhdenvertaisuuslain ja perustuslain 125 §:n 2 momentin vastaisia eivätkä muutenkaan kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastaisia.

Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että A olisi yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä säädetyn vastatoimien kiellon vastaisesti asetettu muihin hakijoihin nähden epäedullisempaan asemaan sen vuoksi, että hän on aikaisempien virantäyttöjen yhteydessä valittanut ja ryhtynyt toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Näillä perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Pekka Aalto, Maarit Lindroos ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Riitta Kreula.