KHO:2014:13

ELY-keskus oli yhtiön metsänkäyttöilmoituksen johdosta rajannut päätöksellään avohakkuun ulkopuolelle 3,7 hehtaarin suuruisen alueen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkana.

Kun otettiin huomioon lainvalmisteluasiakirjoissa sekä ministeriöiden ohjeessa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan pienialaisuudesta esitetty ja myös se lainvalmisteluasiakirjoissa korostettu seikka, että päätöksenteko liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta on hoidettava mahdollisimman yhdenmukaisesti metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi, ELY-keskus oli määritellessään liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan 3,7 hehtaarin kokoiseksi arvioinut sen tässä tapauksessa luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisesti liian laajaksi.

Luonnonsuojelulaki 49 § 1 momentti ja 72 a §

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 5.3.2013 nro 13/0112/2

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa

Suomen metsäkeskus oli 18.5.2012 metsälain 14 b §:n mukaisesti toimittanut Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle metsänkäyttöilmoituksen, joka kohdistui liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Metsänkäyttöilmoitus oli laadittu A Oy:n Hausjärven kunnan Vantaan kylässä omistamalle tilalle Korpimetsä RN:o 5:97.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä myös ELY-keskus) on luonnonsuojelulain 49 §:n 1 mo³mentin ja 72 a §:n nojalla 30.5.2012 tekemällään päätöksellä rajannut Korpimetsän tilalle päätöksen liitekarttaan merkityn alueen liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalueeksi.

Päätöksestä käy muun ohella ilmi, että alueella oli havaittu merkkejä liito-oravan oleskelusta (jätöksiä yli kymmenen puun alta ja pesäpaikoiksi sopivia kolopuita) keväällä 2012. Alue, jolta liito-oravahavainnot ovat, on tarkoitus avohakata. Alue on pitkään hakkaamatta ollutta tuoretta tai lehtomaista kangasmetsää. Sekapuina kasvaa jonkin verran mäntyjä, koivuja, haapoja ja pihlajia. Alueella 29.5.2012 toimitetulla maastokäynnillä, johon olivat osallistuneet maanomistajan edustaja, ELY-keskuksen edustaja ja Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen edustaja, oli löytynyt liito-oravan jätöksiä. Kolopuita oli muutama, ja yksi niistä vaikutti pesäpuulta. Kysymyksessä oleva metsä oli tyypillistä liito-oravametsää.

Päätöksen perustelujen mukaan rajatulta alueelta on tuoreita liito-oravaan viittaavia havaintoja ja siellä on pesäpuiksi sopivia kolopuita. Metsä on muutenkin liito-oravan elinalueeksi sopivaa.

Asian käsittely Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa

A Oy on valituksessaan vaatinut ELY-keskuksen päätöstä muutettavaksi siten, että suojelualueeksi nyt merkityn alueen länsiosasta noin yhden hehtaarin kokoinen alue merkitään maastoon ja tutkitaan tarkemmin. Mikäli alueelta löytyy liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspuita, ne merkitään ja niiden ympäriltä suojellaan halkaisijaltaan noin 20 metrin suuruinen alue. Muutoin tämä hehtaarin alue käsitellään harvennushakkuuna, jolloin kulkuyhteydet puulta toiselle säilyvät. Lisäksi kulkuyhteydet naapurimetsiin idän ja etelän suuntaan varmistetaan jättämällä yksittäisiä puita käytävän muotoon.

Yhtiö on esittänyt vaatimustensa tueksi seuraavaa:

ELY-keskus on rajaamispäätöksessään edellyttänyt kyseisen 3,7 hehtaarin kokoisen alueen jättämistä hakkuun ulkopuolelle ja täydellistä suojelua sillä perusteella, että alue mahdollisesti on liito-oravan elinympäristöä. Alueella on keskimääräistä huomattavasti arvokkaampi tukkivaltainen puusto (noin 500 kuutiometriä/hehtaari). Puuston nettoarvo markkinahinnoilla on 90 000-100 000 euroa. ELY-keskuksen päätös on siten valittajan kannalta taloudellisesti kohtuuton. Mahdolliset liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspuut sijaitsevat suojelualueeksi merkityn kuvion länsiosassa ainoastaan noin hehtaarin kokoisella osa-alueella.

ELY-keskuksen päätös on perustunut suurelta osin vähäisiin jätöksiin muutamien haapojen juurella ja alueen soveltuvuuteen liito-oravan elinalueeksi. Konkreettisia liito-oravan lisääntymispuita päätöksessä ei ole esitetty. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin suojeluedellytykset eivät täyty.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus oli 14.8.2009 tehnyt vastaavaa kohdetta Haminassa Pyhällön kylässä Koskelan tilalla RN:o 2:77 koskeneen päätöksen. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on antanut selkeät toimintaohjeet vastaavanlaisen tapauksen varalta julkaisussaan "Liito-orava ja metsien käsittely".

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt, että valitus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen ja huomauttanut, että liito-oravapäätökset tehdään biologisin, ei taloudellisin perustein. Lisäksi ELY-keskus on esittänyt seuraavaa:

Näyttö liito-oravan elämisestä puheena olevalla alueella on riittävä. Havainnot ovat aivan tuoreita. ELY-keskukseen tulleen ilmoituksen liitekarttaan oli merkitty kymmenen puuta, joiden alta oli löytynyt liito-oravan jätöksiä. Myöhemmin niitä oli löytynyt vielä muutama lisää. Kyseisellä alueella oli ollut myös pesäpuuksi sopiva kolopuu. Metsä oli kaikin puolin sopiva liito-oravan elinalueeksi.

Mikäli ELY-keskuksen päätöstä muutettaisiin yhtiön vaatimalla tavalla, avohakkuualueelle jäisi jäljelle noin hehtaarin laajuinen harvennettu metsikkö, josta johtaisi yksittäisten puiden muodostama käytävä kahteen suuntaan. Tällainen tilanne johtaisi todennäköisesti liito-oravan häviämiseen. Jäljelle jäävä alue olisi liian suppea, eristynyt ja turvaton. Liito-oravan viholliset pystyisivät löytämään ja pyydystämään sen tähänastista helpommin. Tehtyjen liito-oravapäätösten vaikutuksia tutkittaessa on todettu niiden mukaisten rajausten olevan liian pieniä. Lopputuloksena on siis ollut, että rajauspäätöksessä mainitut puut ovat säilyneet, mutta liito-orava hävinnyt. Riittäväksi alueen vähimmäiskooksi on todettu noin neljä hehtaaria. Valituksenalaisessa päätöksessä on päädytty juuri tähän suuruusluokkaan. Rajaukseen on otettu se alue, jolta jätöshavaintoja on tehty, ja jätetty riittävän leveä käytävä hakkaamattomalle alueelle.

A Oy on vastaselityksessään uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja lausunut, ettei yksittäinen tutkimustieto suojelualueen koosta ole riittävän vahva peruste näin erikoislaatuiselle suojelutoimelle. On epäselvää, milloin on olemassa kiistaton näyttö jätösten tuoreudesta. Suojeltavaksi määrätty alue on sikälikin erikoinen, että sen itälaidassa olevalla noin hehtaarin kokoisella alueella kasvaa kalliolla varttunut puhdas männikkö, jonne mennessään liito-orava täysin suojattomana juuri joutuu vihollistensa ravinnoksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt A Oy:n valituksen ELY-keskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-orava on mainitussa liitteessä tarkoitettu laji.

Metsälain 14 b §:n mukaan, jos metsäkeskukselle saapunut metsänkäyttöilmoitus kohdistuu ELY-keskuksen metsäkeskukselle toimittamassa asiakirjassa mainittuun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, metsäkeskuksen on välittömästi ilmoitettava tästä ELY-keskukselle, maanomistajalle sekä tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle.

Luonnonsuojelulain 72 a §:n mukaan ELY-keskuksen on saatuaan metsäkeskukselta metsälain 14 b §:ssä tarkoitetun ilmoituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsän käsittelyn määrittämiseksi. Metsälain 14 b §:n ja luonnonsuojelulain 72 a §:n tarkoituksena on tehostaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelua metsänhakkuiden yhteydessä.

Suomen metsäkeskukselle tehty metsänkäyttöilmoitus koskee Hausjärven kunnan Vantaan kylässä sijaitsevalla tilalla Korpimetsä RN:o 5:97 olevaa metsäkuviota 4, jolla on tarkoitus tehdä avohakkuu ja istuttaa sen jälkeen kuusia. Asiassa ei ole kysymys luvan myöntämisestä hakkuuseen, vaan liito-oravan suojeluun liittyvästä ilmoitusmenettelystä.

Mainitulta metsäkuviolta 4 on sekä keväältä 2012 että aikaisemmalta ajalta havaintoja liito-oravan jätöksistä useiden haapojen juurelta. Alue on siten liito-oravan elinaluetta, jonka suunniteltu metsän käsittely saattaisi hävittää tai jota se voisi ainakin heikentää. A Oy ei sinänsä ole kiistänyt tätä tietoa, mutta riitaista asiassa on se, miten liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka tulisi alueella määrittää.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan määrittämisessä tulee ottaa huomioon kulloinkin kysymyksessä olevan metsäalueen ominaispiirteet ja selvittää hakkuiden rajaamisen tarve kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tämän vuoksi sille, miten asia on muualla maassa sijaitsevissa muissa hakkuukohteissa ratkaistu, ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä.

Liito-oravan lisääntymiseksi tarvittavasta vähimmäisalueesta ei tämänhetkisen tietämyksen perusteella voida esittää yksiselitteistä ja yleisesti hyväksyttyä tutkimustietoon perustuvaa käsitystä. Liito-oravaa koskevat tutkimukset ja korkeimman hallinto-oikeuden viimeaikainen ratkaisukäytäntö huomioon ottaen voidaan lähtökohtana kuitenkin pitää, että kysymykseen tulee vähintäänkin useamman hehtaarin kokoinen yhtenäinen metsäalue. Tämän lisäksi liito-oravalla tulee olla käytettävissään puustoinen kulkuyhteys myös tämän alueen ulkopuolelle.

Hakkuiden ulkopuolelle on valituksenalaisella päätöksellä rajattu metsäkuviolta 4 pinta-alaltaan 3,7 hehtaarin kokoinen alue. Kaikki liito-oravahavainnot on tehty tämän alueen sisäpuolella. Alueen hakkaaminen valituksessa esitetyllä tavalla johtaisi siihen, että avohakkuualueen sisään jäisi noin hehtaarin kokoinen alue, jolta metsää harvennushakattaisiin ja jolta johtaisi yksittäisten puiden muodostama kulkuyhteyskäytävä itään ja etelään. Edellä selostetut seikat huomioon ottaen jäljelle jäävä alue olisi liito-oravan säilymisen kannalta liian suppea.

ELY-keskuksen luonnonsuojelulain 72 a §:n perusteella tekemää rajausta ei voida pitää kohtuuttoman laajana. Päätös ei ole valituksessa mainituilla perusteilla lainvastainen. Sillä seikalla, että hakkuiden estyminen mahdollisesti aiheuttaa A Oy:lle taloudellisia menetyksiä, ei ole ratkaisevaa merkitystä tätä asiaa arvioitaessa. ELY-keskuksen päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ulla-Maarit Heljasvuo, Tuula Lunden-Laakso ja Tiina Hyvärinen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja ensisijaisesti ELY-keskuksen päätöksen muuttamista seuraavasti:

Yhtiö rajoittaa metsänkäsittelynsä avohakkuun sijasta harvennushakkuuseen sillä noin yhden hehtaarin kokoisella alueella, jolla liito-oravia on epäilty esiintyvän, sekä määrittelee liito-oravan suoja-alueen valitukseen oheistetun liitekartan mukaisesti selvittämällä ja nimeämällä liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen käyttämät puut ja sitoutumalla säilyttämään niiden ympärillä 20 metriä leveän suojapuuston tarvittavana kulkuyhteytenä.

Toissijaisesti ELY-keskuksen päätös on kumottava ja asia palautettava ELY-keskukselle uudelleen käsiteltäväksi yhtiön edellä ensisijaisesti vaatimien selvitysten ja uuden rajauspäätöksen tekemistä varten.

Yhtiö on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelun tarpeesta ei ole esitetty sellaista konkreettista näyttöä, jonka perusteella metsänkäytön täydellinen epääminen suhteettoman laajalta 3,7 hehtaarin alueella olisi perusteltua. Riittävänä näyttönä ei voida pitää muutamaa papanalöydöstä. Suojelua on perusteltu valtaosin sillä, että tuo alue olisi liito-oravan elinympäristöksi soveltuvaa. Suojelupäätös, joka perustuu pelkkään liito-oravan elinympäristöksi sopivuuteen ilman konkreettista näyttöä liito-oravan esiintymisestä koko alueella, on lainvastainen. Päätös on lainvastainen myös sillä perusteella, että se sivuuttaa maanomistajan intressit.

Yhtiö on jo valituksessaan hallinto-oikeudessa esittänyt hakkuiden toteuttamista harvennushakkuina sillä noin yhden hehtaarin suuruisella alueella, jolla havaintoja liito-oravasta on tehty, 20 metrin levyistä suojapuustorajausta ja liito-oravalle riittävien kulkuyhteyksien suojaamista. Yhtiön toimintamalli on asiaan sovellettavien luonnonsuojelulain säännösten, lain esitöiden, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjeistuksen sekä noudatetun liito-oravan suojelukäytännön mukainen.

Luonnonsuojelulain 72 a §:ää säädettäessä on pidetty lähtökohtana, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelu ei edellytä laajojen alueiden suojelua. Lainvalmistelussa on katsottu, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään, päivehtimiseen, levähtämiseen, suojautumiseen tai ravinnon varastointiin käytettävien puiden tai niitä välittömästi ympäröivien suoja- ja ravintopuiden kaatamista. Hävittämistä ovat edellä mainittujen lisäksi muut toimet, joiden jälkeen lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole enää asumiskelpoinen. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen puolestaan tarkoittaa sellaista toimenpidettä, joka olennaisesti lyhyellä tai pitkällä aikavälillä vaikeuttaa liito-oravan elämisen ja suojautumisen mahdollisuutta kyseisellä paikalla. Ajatuksena on ollut turvata liito-oravan käytössä olevat puut ja niitä välittömästi ympäröivät suoja- ja ravintopuut. Lainsäätäjä ei siten ole katsonut olevan tarvetta laaja-alaisiin metsänkäytön rajoituksiin, mikä on otettava lähtökohdaksi suojelualueita rajattaessa.

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteisen ohjeen "Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä" mukaan suojeltavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ovat liito-oravan pesäpuut ja paikalla olevat muut sen lisääntymis- ja levähtämistarkoituksiin käyttämät sekä näiden välittömässä läheisyydessä olevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut. Näiden lisäksi on säilytettävä tarpeelliset kulkuyhteyspuut. Liito-oravan elinympäristö on tätä määritelmää laajempi. Elinympäristö ei kuulu liito-oravan suojelun piiriin.

Käytännössä hävittäminen tarkoittaa pesintään ja oleskeluun käytettävien puiden kaatamista. Hävittämisenä voidaan pitää myös lisääntymis- ja levähdyspaikkaan johtavien kulkuyhteyspuiden tuhoamista. Heikentäminen tarkoittaa toimenpidettä, joka olennaisesti vaikeuttaa liito-oravan elämisen ja suojautumisen mahdollisuuksia kyseisellä paikalla. Hakkuiden yhteydessä on kiinnitettävä myös huomiota lisääntymis- ja levähdyspaikan puiden myrskynkestävyyteen ja ruokailupuiden riittävyyteen. Komission luontodirektiivin soveltamisesta antaman ohjeen mukaan ruokailualueet (ruokailupuut) eivät lähtökohtaisesti sisälly luontodirektiivin mukaiseen määritelmään, elleivät ne samalla kuulu lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkaan.

Valtaosa suojellusta 3,7 hehtaarin alueesta on suojeltu juuri sillä perusteella, että se on luokiteltu "elinalueeksi sopivaksi", koska havaitut mahdolliset liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspuut sijaitsevat suojelualueeksi merkityn kuvion 4 länsiosassa noin hehtaarin kokoisella alueella. Vasta tuolla alueella suoritettavissa tarkemmissa tutkimuksissa voidaan määrittää ne puut, joiden ympärille on tarpeen määrätä suojelualue.

Oikeuskäytännössäkään lisääntymis- ja levähdyspaikan alueellinen laajuus ei tarkoita lajin koko esiintymisaluetta. Koko elämänsä samassa paikassa elävän lajin lisääntymis- ja levähdyspaikka on samalla sen esiintymisalue. Laajalla alueella liikkuvaan lajiin kuuluvan yksilön lisääntymis- ja levähdyspaikka puolestaan on vain pieni osa sen esiintymisalueesta.

Liito-oravaurokset liikkuvat noin 60 hehtaarin ja naaraat vajaan 10 hehtaarin alueella, mutta käyttänevät tästä noin 10 prosentin ydinaluetta lisääntymis- ja levähdyspaikkana. Siksi liito-oravan koko esiintymisaluetta ei voi rajata sen suojelualueeksi. Tärkeintä suoja-alueen määrittämisessä on se, että lähistöllä on tarpeeksi metsää, jonne liito-orava pääsee. Kulkuyhteyspuiksi voidaan jättää ylimpiin latvuskerroksiin kuuluvia, liito-oravaa suojaavia puita, joiden myrskynkestävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Liito-orava pystyy vaivatta liitämään 20–30 metriä leveiden aukeiden yli. Juuri siksi avohakkuut, erotukseksi harvennus- ja siemenpuuhakkuista, vaikuttavat liito-oravan kannalta kohtalokkailta. Se ei pysty hyödyntämään hakkuuaukkoja. Sen sijaan liito-oravien on todettu käyttävän siemenpuuhakkuualoja liikkumiseen ja ruokailuun.

Ministeriöiden liito-oravaohjeessa on harvennushakkuista todettu, että lisääntymis- ja levähdyspaikalla olevat kolopuut sekä sopivat ravinto- ja suojapuut on säästettävä, mutta muutoin harvennushakkuut voidaan tehdä normaalisti hyvän metsänhoidon suositusten mukaan. Lähtökohtaisesti harvennushakkuissa metsikköön jää yleensä riittävästi liito-oravan liikkumisen mahdollistavaa puustoa. Liito-oravaohjeen mukaan hävittämis- ja heikentämiskielto voidaan ottaa huomioon suunnittelemalla hakkuualue siten, että uudistusalalle jätetään liito-oravan liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita, joilla turvataan lisääntymis- ja levähdyspaikan käyttökelpoisuus toimenpiteen jälkeenkin ja varmistetaan liito-oravan liikkumismahdollisuudet. Hävittämis- ja heikentämiskiellon huomioon ottava rajaus on ohjeen mukaan tehtävissä esimerkiksi niin, että liito-oravan lisääntymiseen tai levähtämiseen käyttämästä puusta jätetään koskematta säteeltään 10–15 metriä leveä vyöhyke.

Muutoksenhakijan esittämää tulkintaa tukee myös Suomen ympäristökeskuksen tuore tutkimus "Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkarajausten vaikuttavuus lajin suojelukeinona" (Maarit Jokinen, Suomen ympäristö 33/2012). Tutkimuksen mukaan harvennus- ja siemenpuuhakkuut eivät merkittävästi haittaa liito-oravan suojelua. Suuria avohakkuita sen sijaan on pidetty haitallisina.

Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelussa on kiinnitettävä huomiota myös päätöksenteon yhdenmukaisuuteen metsänomistajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseen. Vastaavantyyppisessä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan rajausta Haminassa koskevassa tapauksessa oli liito-oravan suoja-alueeksi rajattu pienempi alue kuin nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa. Edellä mainitussa Maarit Jokisen tutkimuksessa liito-oravien käytössä olleiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen keskikooksi on todettu noin 0,36 hehtaaria eli noin kymmenesosa nyt suojellusta alueesta.

Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittely luotettavasti ei ole kaikkina vuodenaikoina edes mahdollista. Luonnonsuojelulain 72 a § ei siten riittävästi ota huomioon luonnontieteellisiä edellytyksiä, joita tarvitaan lisääntymis- ja levähdyspaikan tunnistamiseen tarvittavien luotettavien havaintojen tekemistä varten.

Yhtiö on korostanut, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa 2002:78 ja 2003:38 suoritettu eri intressien vertailu on käsillä olevassa asiassa jäänyt kokonaan tekemättä. Noissa ratkaisuissa oli punnittu metsänomistajan intressejä, joita oli vertailtu suojelutavoitteisiin, ja lisäksi oli arvioitu hakkuilta säästettävien puiden laatua ja määrää eri hakkuukuvioilla.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt, ettei yhtiön valitus anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Lisäksi ELY-keskus on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituksessa on esitetty, että ELY-keskuksen liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalueeksi rajaama noin 3,7 hehtaarin alue supistettaisiin vain noin hehtaarin kokoiseksi ja tämän rajauksen sisälläkin voitaisiin hakata muualla kuin pesä- ja levähdyspuiden välittömässä läheisyydessä. Näin menetellen kokonaan hakkuun ulkopuolelle jäävä alue supistuisi todella pieneksi.

Tutkija Maarit Jokisen julkaisusta on poimittu vain joitakin yksityiskohtia, mutta on sivuutettu kokonaan sen keskeinen sisältö ja johtopäätökset. Jokinen on todennut, että tähän mennessä tehtyjen rajauspäätösten rajaukset ovat usein olleet liian pieniä ja tehottomia, toisin sanoen rajattu alue on yleensä kyllä säilynyt, mutta liito-orava on usein hävinnyt. Jokisen mukaan alle 150 metrin etäisyydellä tehdyt avohakkuut heikentävät liito-oravan esiintymistodennäköisyyttä alueella. Pienet ja suurelta osin avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily liito-oravan käytössä. Jos meneteltäisiin yhtiön valituksessa esitetyllä tavalla, tulos olisi juuri sellainen kuin Jokinen on esittänyt eli lähes kokonaan avohakkuun ympäröimä metsälaikku, jolta liito-orava todennäköisesti häviäisi.

Luonnonsuojelulain tarkoituksena on muun muassa estää liito-oravan harvinaistuminen. Rajauksista on siis tehtävä sellaiset, että ne turvaavat liito-oravan säilymisen. Liito-oravametsien hoito-ohjeen mukainen rajaus on usein liian pieni. Jos ohjetta noudattamalla päädytään lainvastaiseen lopputulokseen, tulee noudattaa lakia eikä ohjetta. Eri selvityksissä on päädytty siihen, että liito-oravalle hyvin soveltuvaa aluetta pitäisi olla ainakin 3–4 hehtaaria.

Valituksessa on pidetty näyttöä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikasta kevyenä. Liito-oravan olemassaoloa alueella ei kuitenkaan täysin kiistetä. Nykyisessä resurssitilanteessa ELY-keskuksella ei ole todellisia mahdollisuuksia liito-oravametsien yksityiskohtaiseen tutkimiseen. Havainnot Korpimetsän tilan liito-oravista olivat kuitenkin tuoreita ja niitä oli riittävästi sen toteamiseksi, että kyseessä on liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalue. Sieltä on myöhemmin löytynyt myös risupesä, jollaisessa liito-oravat voivat myös pesiä.

Valituksessa on todettu, että päätökset liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta on tehtävä yhdenmukaisesti metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi. ELY-keskus tekee liito-oravapäätöksensä tavoitteenaan turvata liito-oravan säilyminen alueella. Kaikki alueet ovat kuitenkin erilaisia, ja päätöksenteko edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Kaikkien metsänomistajien tasavertainen kohtelu ei voi koskaan täysin toteutua jo siitä syystä, että joidenkin mailla on liito-oravia ja useimpien mailla ei.

Valituksessa on mainittu myös, että ELY-keskuksen rajauspäätös on valittajan kannalta taloudellisesti kohtuuton. Liito-oravapäätöksiä ei tehdä taloudellisin perustein. Luonnonsuojelulain 53 §:ssä on säädökset valtion korvausvelvollisuudesta ja korvausmenettelystä.

A Oy on vastaselityksessään uudistanut aiemmin esittämänsä ja korostanut, ettei asiassa ole tehty sellaista riittävää tapauskohtaista harkintaa, jonka perusteella nyt poikkeuksellisen laajaksi määritelty alue voitaisiin määrätä suojeltavaksi, kun otetaan huomioon maanomistajan omaisuudensuojaan liittyvät intressit.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden sekä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sovellettavat Euroopan unionin ja kansalliset säännökset sekä luonnonsuojelulain esityöt

Euroopan yhteisöjen neuvoston luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua koskevan direktiivin 92/43/ETY (luontodirektiivi) 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV (a) tarkoitettuja eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä muun ohella (d) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Liito-orava (Pteromys volans) sisältyy Euroopan yhteisöjen luontodirektiivin liitteessä IV (a) lueteltuihin eläinlajeihin.

Asiassa voidaan ottaa selvityksenä huomioon myös Euroopan unionin komission luontodirektiivin soveltamisesta antama ohje, joka koskee erityisesti suojeltuja lajeja (Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under Habitats Directive 92/43/EEC, Final version, February 2007).

Luonnonsuojelulain (1096/1996) 49 §:n 1 momentin (553/2004) mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Saman momentin mukaan, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodossaan, luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen oli kielletty. Euroopan yhteisöjen komissio oli kuitenkin 2.4.2003 valvontamenettelyssä Suomelle osoittamassaan perustellussa lausunnossa todennut, ettei määre "selvästi luonnossa havaittavat" ollut luontodirektiivin säännösten mukainen, ja siten direktiivi oli tältä osalta pantu puutteellisesti täytäntöön. Asia korjattiin 8.6.2004 annetulla lainmuutoksella (553/2004), joka tuli voimaan 1.7.2004.

Luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentin (553/2004) mukaan, jos mainitun lain 29 tai 47 §:n nojalla tehdystä päätöksestä tai 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta aiheutuu kiinteistön omistajalle tai erityisen oikeuden haltijalle merkityksellistä haittaa, hänellä on oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Korvausvelvollisuus ei synny ennen kuin omistaja on luonnonsuojelulain 31 §:n, 48 §:n 2 momentin tai 49 §:n 3 momentin nojalla hakenut lupaa poiketa kiellosta ja hakemus on hylätty. Jos on ilmeistä, ettei luvan myöntämiselle ole edellytyksiä, toimitus korvauksen määräämiseksi voidaan panna vireille ilman luvan hakemista.

Metsälain (1093/1996) 14 b §:n (552/2004 ja 1478/2009) mukaan, jos metsäkeskukselle saapunut metsänkäyttöilmoitus kohdistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen metsäkeskukselle toimittamassa asiakirjassa mainittuun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, metsäkeskuksen on välittömästi ilmoitettava tästä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, maanomistajalle sekä tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle.

Luonnonsuojelulain (1096/1996) 72 a §:n (553/2004 ja 1587/2009) mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on saatuaan metsäkeskukselta metsälain 14 b §:ssä tarkoitetun ilmoituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsän käsittelyn määrittämiseksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on annettava päätöksensä asiassa viipymättä sen jälkeen, kun se on saanut tässä tarkoitetun ilmoituksen metsäkeskukselta.

Lakia luonnonsuojelulain muuttamiseksi koskevassa hallituksen esityksessä (HE 76/2003 vp) on muun ohella todettu, että luontodirektiivin liitteen lajien osalta käytännön ongelmia on aiheutunut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta tilanteissa, joissa useita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sijoittuu lähekkäin saman maanomistajan omistamalle alueelle. Tällöin voi syntyä tilanteita, joista laissa olevasta hävittämis- ja heikentämiskiellosta aiheutuu alueen omistajalle sellaisia taloudellisen hyödyn menetyksiä, jotka olisi perusteltua korvata. Tämän vuoksi hallituksen esityksessä on katsottu, että maanomistajalla tulisi näissä tilanteissa voida olla mahdollisuus hakea alueensa perustamista luonnonsuojelualueeksi ja että edellytykset luonnonsuojelualueen perustamiselle edellä mainituissa tilanteissa olisivat pykälään ehdotetun täydennyksen johdosta vastedes selkeästi olemassa. Esityksessä on huomautettu, että useimmiten tällaisen useista lisääntymis- ja levähdyspaikoista koostuvan alueen suojeleminen ei edellytä alueen täydellistä rauhoittamista. Muun muassa rajoitettu metsänkäyttö osalla aluetta on useassa tapauksessa mahdollista. Esityksen mukaan maanomistaja voisi myös hakea luonnonsuojelulain 25 §:ssä tarkoitettua alueen määräaikaista rauhoittamista. Myös määräaikaisesta rauhoittamisesta tehtävään sopimukseen voisi sisältyä korvaus.

Maa- ja metsätalousvaliokunta on edellä mainitusta hallituksen esityksestä (HE 76/2003 vp) ympäristövaliokunnalle antamassaan lausunnossa (MmVL 5/2004 vp) todennut lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelun osalta muun ohella seuraavaa:

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisen on katsottu tarkoittavan pesintään, päivehtimiseen, levähtämiseen, suojautumiseen tai ravinnon varastointiin käytettävien puiden tai niitä välittömästi ympäröivien suoja- ja ravintopuiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki metsäyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan. Hävittämistä ovat edellä mainitun lisäksi kaikki muut toimet, joiden jälkeen lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole enää asumiskelpoinen. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka olennaisesti lyhyellä tai pitkällä aikavälillä vaikeuttaa liito-oravan elämisen ja suojautumisen mahdollisuuksia kyseisellä paikalla.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan rajaaminen ja sopivien kulkuyhteyksien turvaaminen hakkuiden yhteydessä tulee harkittavaksi tapauskohtaisesti. Valiokunta pitää kuitenkin välttämättömänä, että päätöksenteko liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta hoidetaan mahdollisimman yhdenmukaisesti metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi.

Maa- ja metsätalousvaliokunta on todennut, että liito-oravan osalta ei toistaiseksi ole olemassa vakiintunutta oikeuskäytäntöä suojelun laajuudesta. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman liito-oravatyöryhmän muistiossa (työryhmämuistio MMM 2002:21) esitettiin, että uudistushakkuussa jätetään hakkuun ulkopuolelle liito-oravan pesäpuun ympäriltä keskimääräistä puun pituutta säteeltään vastaava ympyrä. Keskimäärin 20 metrin pituisessa puustossa tämä suositus johtaa noin 12 aarin suojeltavaan alaan. Vastaavasti 25 metrin pituisessa puustossa suojeltava ala on noin 20 aaria. Liito-oravan esiintymisalueella puuston keskimääräinen pituus uudistushakkuussa on yleensä 20–25 metriä. Yhdellä liito-oravayksilöllä on tutkimusten mukaan keskimäärin puolisen tusinaa pesäpuuta; koiraalla keskimäärin hieman enemmän ja naaraalla keskimäärin hieman vähemmän. Yhden liito-oravayksilön kaikkien pesäpuiden yhteenlaskettu suojeluala vastaa siten noin yhtä hehtaaria, kun suojelualat ovat toisistaan erillisiä. Näillä tiedoilla voidaan karkeasti arvioida liito-oravan suojelun aiheuttamaa rajoitusta metsätaloudelle. Maa- ja metsätalousvaliokunta on pitänyt välttämättömänä, että annettavassa laissa suojeluun liittyviä menettelyjä ja korvausperusteita täsmennetään.

Viranomaisohjeet

Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön metsäkeskuksille ja alueellisille ympäristökeskuksille 30.6.2004 antamassa ohjeessa "Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä" on todettu muun ohella seuraavaa:

Luonnonsuojelulain tarkoittamalla liito-oravan lisääntymispaikalla liito-orava saa poikasia. Levähdyspaikassa liito-orava viettää päivänsä. Lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuut ja paikalla olevat muut sen edellä mainittuihin tarkoituksiin käyttämät puut. Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteeseen luetaan myös niiden välittömässä läheisyydessä olevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut.

Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja oleskeluun käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka olennaisesti vaikeuttaa liito-oravien elämisen ja suojautumisen mahdollisuuksia kyseisellä paikalla. Tällaista heikentämistä voi olla esimerkiksi, että uudistushakkuussa kulkuyhteydet ruokailupuihin katkaistaan. Vastaavanlainen tilanne voi syntyä, jos on todennäköistä, että hakkuun jälkeen myrsky kaataisi lisääntymis- ja levähdyspaikan puut, tai jos alueen kaikki liito-oravan ruokailupuut kaadetaan.

Liito-orava otetaan huomioon harvennushakkuissa siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikalla olevat kolopuut sekä sopivat ravinto- ja suojapuut tulee säästää. Muuten harvennushakkuu voidaan tehdä normaalisti hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti. Lähtökohtaisesti harvennushakkuussa metsikköön jää yleensä riittävästi puustoa, joka mahdollistaa liito-oravan liikkumisen.

Liito-orava otetaan huomioon uudistushakkuussa niin, että sen lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei hakata. Lisääntymis- ja levähdyspaikan luonnonolojen vaihtelu voi olla paikallisesti ja alueellisestikin hyvin suurta. Siten tarkat ohjeet lisääntymis- ja levähdyspaikan laajuudesta eivät sovi yksiselitteisesti kaikkialle, vaan lisääntymis- ja levähdyspaikan rajojen määrittäminen on tehtävä tapauskohtaisesti.

Luonnonsuojelulain 49 §:n mukainen heikentämis- ja hävittämiskielto voidaan ottaa huomioon suunnittelemalla hakkuualue siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikka sijoittuu hakkuualueen reunaan. Mikäli se ei ole mahdollista ja lisääntymis- ja levähdyspaikka jää hakkuualueelle, jätetään uudistusalalle liito-oravan liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita. Niillä turvataan lisääntymis- ja levähdyspaikan käyttökelpoisuus toimenpiteen jälkeenkin ja varmistetaan liito-oravan liikkumismahdollisuudet. Lisääntymis- ja levähdyspaikan myrskynkestävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei raivata eikä maanpintaa käsitellä.

Metsikkökuvion tasolla luonnonsuojelulain 49 §:n mukainen heikentämis- ja hävittämiskiellon huomioon ottava rajaus voitaisiin esimerkiksi tehdä siten, että koskematta jätetään liito-oravan lisääntymiseen tai levähtämiseen käyttämästä puusta 10–15 metriä säteeltään oleva vyöhyke. Lisääntymis- ja levähdyspaikan pinta-ala olisi tällöin 300–700 m2.

Asian vaiheet ja ratkaistava kysymys korkeimmassa hallinto-oikeudessa

ELY-keskus on liito-oravailmoitusmenettelyssä päätöksellään 30.5.2012 rajannut A Oy:n metsänkäyttöilmoituksen mukaisesti toteutettavaksi aiotun avohakkuun ulkopuolelle Korpimetsän tilalla RN:o 5:97 metsäkuviolta 4 pinta-alaltaan noin 3,7 hehtaarin kokoisen alueen. Alue on pitkään hakkaamatta ollutta tuoretta tai lehtomaista kangasmetsää. Sekapuina kasvaa jonkin verran mäntyjä, koivuja, haapoja ja pihlajia. ELY-keskuksen alueella 29.5.2012 toimittamalla maastokäynnillä oli havaittu liito-oravan jätöksiä yli kymmenen puun alta ja pesäpaikoiksi sopivia muutamia kolopuita. Myös aikaisemmalta ajalta on havaintoja liito-oravan jätöksistä useiden haapojen juurelta. Kaikki liito-oravahavainnot on tehty kyseisen 3,7 hehtaarin suuruisen alueen sisäpuolella.

A Oy on sittemmin valituksessaan hallinto-oikeudelle ilmoittanut sitoutuvansa rajoittamaan metsänkäsittelynsä ELY-keskuksen päätöksellä suojelualueeksi määritellyn alueen länsiosassa sijaitsevalla, noin yhden hehtaarin suuruisella osa-alueella avohakkuun sijasta harvennushakkuuksi sekä määrittelemään liito-oravan tarvitseman suoja-alueen tällä osa-alueella selvittämällä ja nimeämällä liito-oravan lisääntymiseen ja levähtämiseen käyttämät puut ja säilyttämällä niiden ympärillä 20 metriä leveän suojapuuston tarvittavana kulkuyhteytenä.

Yhtiön jatkovalituksesta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys, onko ELY-keskus rajannut luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa ja 72 a §:ssä säädetyssä liito-oravailmoitusmenettelyssä määriteltävän liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan liian laajaksi käsittämään myös suojelun piiriin kuulumatonta liito-oravan elinaluetta (reviiriä). Tällöin on arvioitava, onko mahdollista supistaa ELY-keskuksen päätöksellä rajatun alueen kokoa valituksessa vaaditun suuruiseksi, vai onko asia palautettava ELY-keskukselle rajauksen uudelleen määrittämistä varten.

Oikeudellinen arviointi

Luontodirektiivissä ei ole määritelty suojeltavan lajin lisääntymis- eikä levähdyspaikan käsitettä. Komission direktiivin soveltamisesta antaman ohjeen mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikan koko vaihtelee suojeltavan lajin mukaan siten, että ekologiset vaatimukset ovat lähtökohtana kokoa arvioitaessa. Lajin koko elinympäristö ei voi olla sen lisääntymisaluetta vaan ainoastaan lajin lisääntymiselle elintärkeä osa elinympäristöstä.

Luontodirektiivin 12 artiklassa edellytetty tiukka suojelujärjestelmä on kansallisessa lainsäädännössä pantu täytäntöön luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa siten kuin edellä ilmenee. Metsälain 14 b §:n ja luonnonsuojelulain 72 a §:n tarkoituksena on puolestaan tehostaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelua metsänhakkuiden yhteydessä. Edellä selostetuista lainvalmisteluasiakirjoista käy ilmi, että tarkoituksena on ollut luoda liito-oravan suojeluun tehokas ja selkeä menettely, jossa otetaan huomioon metsänhoidon kannalta välttämätön joutuisuuden vaatimus.

Direktiivin mukaisen tiukan suojelujärjestelmän toteuttamiseksi on sen arvioinnissa, kuinka suuria alueita on liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellon turvaamiseksi jätettävä liito-oravailmoitusmenettelyssä metsänhakkuun ulkopuolelle, lähdettävä siitä, että tällaiseksi tarkoitetun alueen on oltava pikemminkin laaja kuin liian suppea. Tätä edellyttää myös ympäristöoikeudessa tunnustettu niin sanottu varovaisuusperiaate.

Toisaalta luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa ei velvoiteta suojelemaan liito-oravan elinympäristöä kokonaisuudessaan. Säännökset koskevat ainoastaan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, joita tosin voi samallakin kiinteistöllä olla useita. Asiaa arvioitaessa on myös otettava huomioon, että luonnonsuojelulaki sisältää useita aluesuojelun keinoja, joiden perusteella laajojakin alueita voidaan suojella. Esimerkiksi niin sanottujen direktiivilajien, kuten liito-oravan, esiintymisalueiden suojelemiseksi on sisällytettävä alueita Natura 2000 -verkostoon. Samoin luonnonsuojelulain 10 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla voidaan perustaa luonnonsuojelualue luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaamiseksi.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan rajaaminen ja sopivien kulkuyhteyksien turvaaminen harkitaan tapauskohtaisesti. Edellä selostetussa maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa on suojelun laajuudeksi suositeltu uudistushakkuussa keskimäärin 20 metrin pituisessa puustossa noin 1 200 m2 ja keskimäärin 25 metrin pituisessa puustossa noin 2 000 m2 liito-oravan esiintymisalueella puuston keskimääräisen pituuden uudistushakkuussa ollessa yleensä 20–25 metriä. Kun yhdellä liito-oravayksilöllä on tutkimusten mukaan keskimäärin puolisen tusinaa pesäpuuta, yhden liito-oravayksilön kaikkien pesäpuiden yhteenlaskettu suojeluala vastaisi noin yhtä hehtaaria, kun suojelualat ovat toisistaan erillisiä.

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjeessa 30.6.2004 on metsikkökuvion tasolla esimerkinomaisesti mainittu, että hävittämis- ja heikentämiskiellon huomioon ottava rajaus tehdään jättämällä koskematta liito-oravan lisääntymiseen tai levähtämiseen käyttämästä puusta 10–15 metriä säteeltään oleva vyöhyke, jolloin lisääntymis- ja levähdyspaikan pinta-ala olisi 300–700 m2. Ohje ei ole oikeudellisesti sitova. Se kuitenkin ilmentää osaltaan lakia valmisteltaessa esillä olleita käsityksiä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan laajuudesta.

Luonnonsuojelulakiin ei ennen edellä mainittua lainmuutosta 553/2004 sisältynyt säännöstä luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta johtuvan taloudellisen menetyksen korvaamisesta. Tällöin ajateltiin, että pienialaisten lisääntymis- ja levähdyspaikkojen jäämisestä esimerkiksi hakkuiden ulkopuolelle ei aiheutuisi metsänomistajalle merkityksellistä taloudellista menetystä. Sen seikan, ettei säännöstä luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta aiheutuvien menetysten korvaamisesta ollut ennen lainmuutosta 553/2004 sisällytetty luonnonsuojelulakiin, on kuitenkin katsottu välillisesti olevan omiaan osoittamaan, ettei luonnonsuojelulain tarkoituksena ole ollut ulottaa lisääntymis- ja levähdyspaikkojen käsitteitä alueellisesti kovin laajoiksi.

Kun otetaan huomioon edellä lainvalmisteluasiakirjoissa sekä ministeriöiden ohjeessa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan pienialaisuudesta esitetty ja myös se lainvalmisteluasiakirjoissa korostettu seikka, että päätöksenteko liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta on hoidettava mahdollisimman yhdenmukaisesti metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi, ELY-keskus on määrittäessään liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan 3,7 hehtaarin kokoiseksi arvioinut sen tässä tapauksessa luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisesti liian laajaksi.

Toisaalta edellytykset yhtiön valituksessa vaaditun mukaisesti vahvistaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikaksi valituksessa yksilöity yhden hehtaarin harvennushakattava metsikköalue suojelualueen länsiosassa puuttuvat, koska metsä sen ympäriltä kahta yhteyskäytävää lukuun ottamatta muutoin avohakattaisiin. Tämän seurauksena metsikkö altistuisi myrskytuulille, mikä saattaisi johtaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan kiellettyyn heikentämiseen ja olisi vastoin edellä mainittua varovaisuusperiaatetta.

Lopputulos

Edellä mainituista syistä hallinto-oikeuden sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset on kumottava. Asia on palautettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi luonnonsuojelulain 72 a §:ssä tarkoitetun ratkaisun tekemiseksi.

Asiaa uudelleen käsiteltäessä on otettava huomioon, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä suoraan luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin perusteella. Tähän liittyen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi tehdä lisäselvityksiä vielä luonnonsuojelulain 72 a §:n nojalla annetun päätöksen jälkeenkin, ja tarpeen vaatiessa käyttää luonnonsuojelulain 57 §:ssä säädettyjä pakkokeinoja.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Ilpo Havumäki.