KHO:2016:75

Asiassa oli arvioitavana, voitiinko muutoksenhakijat A ja B, jotka Saksan kansalaisina olivat samalla Euroopan unionin kansalaisia, karkottaa Suomesta. Molemmat olivat aikanaan rekisteröineet oleskeluoikeutensa. Lisäksi puolisoiden neljästä lapsesta nuorimman oleskeluoikeus on rekisteröity. Muutoksenhakijat olivat turvautuneet toimeentulotukeen ja saaneet muitakin yhteiskunnallisia etuuksia.

Asiassa on ensin arvioitava, missä asemassa muutoksenhakijat oleskelivat Suomessa. Kummallakaan heistä ei ollut työntekoon, itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, työnhakuun tai opiskeluun perustuvaa asemaa Suomessa eikä muutakaan sellaista perustetta, joiden vuoksi karkottaminen olisi mahdollista vain yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen perustuvista syistä.

Perheen turvautuminen yhteiskunnallisiin etuuksiin oli alkanut välittömästi heidän saavuttuaan Suomeen ja oli jatkunut keskeytyksittä. Heidän voitiin katsoa rasittavan Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää siten kuin ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetaan. Kysymys ei ole ollut ainoastaan väliaikaisista vaikeuksista. Peruste muutoksenhakijoiden karkottamiseen oli olemassa.

Asiassa tuli seuraavaksi suorittaa kokonaisharkinta, jossa kiinnitetään huomiota muun muassa maassa oleskelun pituuteen, asianomaisten ikään, terveydentilaan ja perhetilanteeseen sekä Suomeen kotoutumiseen. Näitä seikkoja ja lapsen etua punnittaessa ei ilmennyt syitä, joiden perusteella karkottamista vastaan puhuvat seikat painaisivat enemmän kuin sen puolesta puhuvat seikat. A:n ja B:n valitukset karkottamispäätöksistä hylättiin.

Euroopan unionin toiminnasta annettu sopimus 20 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY 7 artikla 1 ja 3 kohta, 8, 14, 16 ja 28 artikla

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 158 a § 1 momentti, 160 §, 161 f § 2 momentti, 161 g § 1 momentti, 168 § 1 ja 4 momentti, 168 a § ja 168 b §

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 21.8.2014 nrot 14/5267/2 ja 14/5268/2

Asioiden aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 4.1.2013 päättänyt karkottaa muutoksenhakijat A:n ja B:n (asiakasnumerot --- ja ---) kotimaahansa Saksaan. Maahanmuuttovirasto on selostanut soveltamansa säännökset ja perustellut päätöksiään olennaisin osin seuraavasti:

I A

A on oleskeluoikeuttaan rekisteröidessään ilmoittanut harjoittavansa taloudellista toimintaa palkattuna työntekijänä. Hän on aloittanut työt X:llä sijaitsevassa ravintolassa 30.5.2011. Hän on Maahanmuuttovirastoon toimitetun selvityksen mukaan jäänyt sairauslomalle 18.7.2011, eikä ole työskennellyt tämän jälkeen. Hän on jättänyt toimeentulotukihakemuksen X:n sosiaalipalvelukeskukselle 3.6.2011. Hänelle on X:n kaupungin sosiaalipalvelukeskuksen antaman lausunnon mukaan maksettu palkkatuloa Suomessa oleskelunsa aikana yhteensä 1 750,33 euroa. X:n kaupunki on maksanut perheelle toimeentulotukea ajalla 15.6.2011‒3.1.2012 yhteensä 11 310,95 euroa.

Maahanmuuttovirastoon 30.10.2012 toimitetun vastineen mukaan perheen taloudellinen tilanne on tiukka ja he ovat edelleen joutuneet turvautumaan sosiaalitukiin. Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiassa saadun selvityksen mukaan A:n ja hänen perheensä toimeentulo on 3.6.2011 alkaen perustunut kokonaisuudessaan yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei A ole säilyttänyt työntekijän asemaa. Ulkomaalaislain 160 §:n tarkoittamia perusteita ei ole olemassa. A on työskennellyt Suomessa alle kaksi kuukautta ja hän on ollut sairauslomalla 18.7.2011 alkaen. Hänelle on myönnetty sairauspäivärahaetuuksia ja kuntoutustukea 29.7.2011‒1.4.2012 sekä 21.6.2012‒30.9.2012. Maahanmuuttovirastoon 30.10.2012 toimitetun vastineen mukaan A ei kykene jatkamaan aiemmissa työtehtävissään. Hänen työkyvyttömyyttään ei voida katsoa tilapäiseksi.

A ei ole esittänyt selvitystä työsuhteensa päättymisestä. Hän on asiamiehensä toimittaman selvityksen mukaan ottanut yhteyttä työsuojeluviranomaisiin saadakseen kirjallisen selvityksen työsuhteen päättymisestä. Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta 10.12.2012 saadun tiedon mukaan A on ottanut yhteyttä työsuojelun vastuuyksikköön ja pyytänyt työsuojeluviranomaisia velvoittamaan työnantajaa toimittamaan asianmukaisen työtodistuksen. Asia on aluehallintovirastosta saadun tiedon mukaan kesken. Maahanmuuttovirasto toteaa, ettei A ole luotettavasti kyennyt esittämään, johtuuko hänen työttömyytensä hänestä itsestään riippumattomista syistä ja onko hän siten joutunut tahtomattaan työttömäksi.

A on aloittanut energiatekniikan opinnot Z:n avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opiskelua tuetaan kotoutumistuella. Opinnot eivät ole ammatillista koulutusta, eivätkä ne liity hänen aikaisempaan työskentelyynsä ravintolatyöntekijänä. Opinnot eivät anna ammatillista pätevyyttä. Hänellä ei asiassa esitetyn perusteella ole riittäviä varoja oleskelua varten eikä sairausvakuutusta niin, että hän ei turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostuisi rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Unionin kansalaisuus antaa jokaiselle unionin kansalaiselle henkilökohtaisen perusoikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltion alueella Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa asetettujen rajoitusten ja ehtojen sekä sen soveltamiseksi toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti. Vastaava oikeus myönnetään myös unionin kansalaisen perheenjäsenille. Henkilöistä, jotka käyttävät oleskeluoikeuttaan, ei kuitenkaan saisi aiheutua kohtuutonta haittaa vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että A:n voidaan kaiken edellä esitetyn perusteella rasittavan kohtuuttomasti Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää ja kun hänen kohdallaan kokonaisharkinnassa maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja verrataan maasta karkottamisperusteeseen, on maasta karkottamisperusteita pidettävä painavampina.

A:lla on vastineeseen liitettyjen lääkärintodistusten mukaan terveydellisiä ongelmia. Asiassa ei ole osoitettu tai ilmennyt, ettei hänelle olisi saatavilla välttämätöntä hoitoa kotimaassaan Saksassa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä ja kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Maahanmuuttovirasto ei päätöksessään puutu perhe-elämän suojaan A:n ja hänen perheensä osalta, koska A:n voidaan katsoa aiheuttavan kohtuutonta haittaa Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Maahanmuuttovirastolla on edellä mainitun perusteella hyväksyttävä syy rajoittaa asianomaisten perhe-elämän viettämistä Suomessa.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että A voidaan karkottaa kotimaahansa Saksaan ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

II B

B on unionin kansalaisen perheenjäsenenä oleskeluoikeuden rekisteröintiä hakiessaan esittänyt, että hänen perheenjäsenensä täyttää ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 1‒3 kohdassa säädetyt edellytykset.

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 4.1.2013 päättänyt karkottaa A:n kotimaahansa Saksaan. A:n oleskeluoikeuden rekisteröinti on rauennut samana päivänä. Niitä edellytyksiä, joilla B:n oleskeluoikeus on rekisteröity, ei ole enää olemassa.

B on oleskellut Suomessa 21.3.2011 alkaen. Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmistä ilmenee, että hänelle on maksettu työttömyysturvaetuuksia 2.7.2011 alkaen. Ajalla 28.11.2011‒1.2.2012 hänellä ei ole ollut oikeutta työttömyysturvaetuuksiin, koska hän on ollut poissa työvoimaviranomaisten osoittamasta koulutuksesta ilman hyväksyttävää syytä.

B:lla on yritys, jonka toimialaan kuuluu muun muassa puuveistosten valmistaminen. Hänellä ei voida katsoa olevan itsenäisen ammatinharjoittajan asemaa, koska hänet on rekisteröity työttömäksi työnhakijaksi. Hän ei ole kyennyt esittämään todellisia mahdollisuuksia työllistyä Suomessa. Hän on oleskellut Suomessa yli 20 kuukautta, eikä ole työllistynyt tänä aikana. Hänen vapaa-ajallaan tekemistään puuveistoksista ei ole asiassa annetun selvityksen mukaan ansiotuloja. Maahanmuuttovirastoon 30.10.2012 toimitetun vastineen mukaan tuotteilla ei ole kysyntää.

B on aloittanut energiatekniikan opinnot X:n avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opiskelua tuetaan kotoutumistuella. Opinnot eivät ole ammatillista koulutusta eivätkä ne anna ammatillista pätevyyttä. Hänellä ei asiassa esitetyn perusteella ole riittäviä varoja oleskelua varten eikä sairausvakuutusta niin, että hän ei turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostuisi rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että B:n voidaan edellä esitetyn perusteella katsoa rasittavan kohtuuttomasti Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää ja kun hänen kohdallaan kokonaisharkinnassa maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja verrataan maasta karkottamisperusteeseen, on maasta karkottamisperusteita pidettävä painavampina.

Maahanmuuttovirasto ei päätöksessään puutu perhe-elämän suojaan B:n ja hänen perheensä osalta, koska hänen voidaan katsoa aiheuttavan kohtuutonta haittaa Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Maahanmuuttovirastolla on hyväksyttävä syy rajoittaa asianomaisten perhe-elämän viettämistä Suomessa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisut

Hallinto-oikeus on valituksenalaisilla päätöksillään hylännyt muutoksenhakijoiden valitukset. Hallinto-oikeus on perustellut päätöksiään seuraavasti:

I A

Asiassa saatu selvitys

A on saapunut Suomeen 25.3.2011 Isosta-Britanniasta aviopuolisonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän on ilmoittanut oleskeluoikeutensa rekisteröinnin yhteydessä maahantulon syyksi työskentelyn ja investoinnin Suomessa.

A on X:llä 8.6.2011 laaditun työsopimuksen mukaan aloittanut työskentelyn toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 30.5.2011 Ravintola Y:ssa. A:ta koskevan 20.7.2011 päivätyn lääkärintodistuksen mukaan hän on ollut työkyvytön 18.7.–29.7.2011 lanneselän kivun vuoksi, jonka jälkeen hänen työkyvyttömyytensä on edelleen jatkunut.

Maahanmuuttovirastolle 27.1.2012 saapuneen X:n kaupungin sosiaalipalvelukeskuksen selvityksen mukaan A on perheineen jättänyt ensimmäisen toimeentulotukihakemuksen 3.6.2011. Selvityksen mukaan Ravintola Y on maksanut A:lle palkkaa yhteensä 1 750,33 euroa. Perheelle on myönnetty 3.1.2012 mennessä toimeentulotukea yhteensä 11 310,95 euroa. Muutoin perheellä on ollut käytettävissään Kansaneläkelaitoksen maksamat etuudet. Sosiaalipalvelukeskuksella ei ole ollut tietoa ansiotulosta tai mahdollisesta työpaikasta.

Maahanmuuttovirastolle toimitetussa 30.10.2012 päivätyssä lisäselvityksessä todetaan A:n puolesta, että lääkärit suosittelevat A:lle ammatin vaihtoa hänen terveydentilanteensa vuoksi. A on opiskellut avoimessa ammattikorkeakoulussa Z:n seudun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä energiatekniikan koulutusohjelmassa syyslukukauden 2012. Opinnot ovat valmistavia opintoja tammikuussa 2013 alkaviksi suunniteltuihin, ammatillisen pätevyyden tuottaviin opintoihin. A on yrittänyt saada Ravintola Y:lta kirjallista selvitystä työsuhteen päättämisestä ja työtodistusta, mutta hän ei ole sitä pyynnöistään huolimatta saanut. A on esittänyt aluehallintovirastolle pyynnön, että se ryhtyy toimenpiteisiin asian johdosta.

Johtopäätökset

Kun A ei ole työskennellyt työntekijänä Suomessa oleskelunsa aikana 18.7.2011 jälkeen, hänen työkyvyttömyyttään ei voida hänen sairautensa kesto huomioon ottaen pitää tilapäisenä. Vaikka A:n työsuhde olisikin päättynyt hänen tahtomattaan, on hän säilyttänyt työntekijän aseman enintään kuuden kuukauden ajan. A:n aloittama opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa ei liity hänen aiempaan työskentelyynsä, eikä kyse ole ammatillisesta koulutuksesta. Kun asiassa ei ole myöskään esitetty luotettavaa selvitystä A:n mahdollisuuksista työllistyä, Maahanmuuttoviraston tehdessä valituksenalaisen päätöksensä A ei ole säilyttänyt työntekijän asemaa.

Kun otetaan huomioon avoimen ammattikorkeakoulun opintojen luonne sekä se, että A:lla ja hänen perheenjäsenillään ei ole riittäviä varoja oleskeluaan varten, eivät A:n opinnot ole perustaneet hänelle oikeutta oleskella Suomessa kolmea kuukautta pidempään.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n yhtiön todellisesta toiminnasta. A on itsekin valituksessaan todennut, että toiminnasta saadut tulot ovat olleet vähäiset. Näin ollen häntä ei ole ollut pidettävä valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä ulkomaalaislaissa tarkoitettuna itsenäisenä ammatinharjoittajana.

A:n toimeentulo Suomessa on perustunut noin kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen yksinomaan toimeentulotukeen sekä Kansaneläkelaitoksen maksamiin etuuksiin. A:lla ja hänen perheenjäsenillään ei siten ole ollut ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla riittäviä varoja niin, etteivät he turvautumalla toistuvasti toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin muodostuisi rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Koska A ei ole täyttänyt oleskeluoikeuden rekisteröinnin edellytyksiä, on hänet voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Saksaan. A:n ja hänen aviomiehensä huollossa olevien lasten etu ei anna syytä muuhun johtopäätökseen.

Maahanmuuttoviraston valituksenalaista päätöstä ei siten ole syytä muuttaa valituksen johdosta.

II B

Asiassa saatu selvitys

B on oman ilmoituksensa mukaan saapunut Suomeen 25.3.2011 Isosta-Britanniasta aviopuolisonsa ja neljän lapsensa kanssa. Valituksenalaisen päätöksen mukaan B:n oleskeluoikeus on rekisteröity hänen aviopuolisonsa A:n perheenjäsenenä. B:n oleskelun tarkoitukseksi rekisteröintilomakkeella on ilmoitettu asuminen ja työskentely. A:n oleskelun tarkoitukseksi on ilmoitettu työskentely ja investointi Suomessa.

B:n puolesta Maahanmuuttovirastolle 15.3.2012 annetussa vastineessa karkotusesityksen johdosta todetaan, että B on yrittänyt saada työtä, mutta hän ei ole onnistunut siinä. Hän on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi kesäkuussa 2011. B on perustanut niin sanotun yhden miehen osakeyhtiön joulukuussa 2011. Yhtiön liikeideana on rakentaa hirsirakennuksia, saunoja, huonekaluja ja muutoinkin tehdä B:n ammatin mukaisia rakentamiseen liittyviä töitä.

Maahanmuuttovirastolle osoitetun 30.10.2012 päivätyn lisäselvityksen mukaan B on opiskellut avoimessa ammattikorkeakoulussa Oulun seudun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä energiatekniikan koulutusohjelmassa syyslukukauden 2012. Opinnot ovat valmistavia opintoja tammikuussa 2013 alkaviksi suunniteltuihin, ammatillisen pätevyyden tuottaviin opintoihin. Selvityksessä todetaan edelleen, että B yrittää edelleen saada lisätuloja tekemällä puuveistoksia opiskelupäivän jälkeen. Tuotteita on edelleen vaikea saada myydyksi, eikä A:n ja B:n perheellä ole taloudellisia edellytyksiä panostaa markkinointiin.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmistä ilmenee, että B:lle on maksettu työttömyysetuuksia 2.7.2011 alkaen. Kansaneläkelaitoksen 12.1.2012 päivätyn päätöksen mukaan A:lla ei ole ollut ajalla 28.11.2011–1.2.2012 oikeutta kotoutumistukeen, koska hän on ilman pätevää syytä kieltäytynyt koulutuksesta tai omalla menettelyllään aiheuttanut sen, ettei hän ole tullut valituksi koulutukseen.

Maahanmuuttovirastolle 27.1.2012 saapuneen X:n kaupungin sosiaalipalvelukeskuksen selvityksen mukaan A on perheineen jättänyt ensimmäisen toimeentulotukihakemuksen 3.6.2011. Perheelle on myönnetty 3.1.2012 mennessä toimeentulotukea yhteensä 11 310,95 euroa. Muutoin perheellä on ollut käytettävissään Kansaneläkelaitoksen maksamat etuudet. Sosiaalipalvelukeskuksella ei ole ollut tietoa ansiotulosta tai mahdollisesta työpaikasta.

Johtopäätökset

B ei ole Suomessa oleskelunsa aikana työskennellyt ansiotyössä tai aloittanut aikomallaan tavalla toimimista kuljetusalan työntekijänä. Asiassa ei ole esitetty selvitystä B:n yhtiön todellisesta toiminnasta ja B on itsekin Maahanmuuttovirastolle toimitetussa selvityksessään todennut, että tuotteita on vaikea saada myytyä. Lisäksi B on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen häntä ei ole pidettävä ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 168 a §:ssä tarkoitettuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Asiassa ei ole myöskään esitetty luotettavaa selvitystä B:n mahdollisuuksista löytää työtä.

B:n toimeentulo Suomessa on perustunut hänen aviopuolisonsa saamiin palkkatuloihin ja tämän työsuhteen päätyttyä perheelle maksettuun toimeentulotukeen sekä Kansaneläkelaitoksen maksamiin etuuksiin. Hallinto-oikeus katsoo, että B:lla ja hänen perheenjäsenillään ei ole ollut ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla riittäviä varoja niin, etteivät he turvautumalla toistuvasti toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin muodostuisi rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Kun otetaan huomioon avoimen ammattikorkeakoulun opintojen luonne sekä se, että B:lla ja hänen perheenjäsenillään ei ole riittäviä varoja oleskeluaan varten, eivät B:n opinnot ole perustaneet hänelle oikeutta oleskella Suomessa kolmea kuukautta pidempään.

Koska B ei ole täyttänyt oleskeluoikeuden rekisteröinnin edellytyksiä, on hänet voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Saksaan. B:n huollossa olevien lasten etu ei anna asiassa syytä muuhun johtopäätökseen.

Maahanmuuttoviraston valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa valituksen johdosta.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeuden päätöksissä on selostettu ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentti, 160 §, 161 f §:n 2 ja 3 momentti, 168 §:n 1 momentti ja 168 a § sekä viitattu saman lain 6 §:ään sekä 146 §.n 1 momenttiin ja 147 §:ään.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Merja Velakoski-Kovalainen ja Jari Kostilainen. Esittelijä Henri Matinolli.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakijat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksistä. Valituksissaan he ovat vaatineet, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan. Lisäksi muutoksenhakijat ovat vaatineet, että karkottamispäätösten täytäntöönpano kielletään, kunnes asiat on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakijat ovat lausuneet vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijoilla ei ole enää mitään siteitä Saksaan. Syy Suomeen muuttamiseen oli B:lle luvattu työpaikka. He käyttivät kaikki rahansa ja säästönsä elämän aloittamiseen Suomessa, minkä jälkeen ilmeni, että luvattua työtä ei ollutkaan. B on joutunut työttömäksi itsestään riippumattomasta syystä. Hän on yrittänyt parhaansa mukaan työllistyä, mutta työtilaisuuksia ei ole ollut. Hän on myös pyrkinyt markkinoimaan yritystään ja saamaan sitä kautta tuloja perheen elättämiseen. Hän opiskelee avoimessa ammattikorkeakoulussa tekniikan yksikössä energiatalouden koulutusohjelmassa.

A ei vakavista terveydellisistä syistä voinut jatkaa hankkimassaan työpaikassa. Hän ei sairautensa johdosta ole kyennyt tekemään työtä kahta kuukautta kauempaa. Hän on joutunut työttömäksi itsestään riippumattomista syistä.

Perheen toimeentulo on tilapäisesti ja ajoittain perustunut toimeentulotukeen tai muuhun toimeentuloa turvaavaan etuuteen. Lapsilisiä tai asumistukea ei ulkomaalaislain mukaan lueta sosiaaliavustukseksi. Muutoksenhakijoiden karkottamistoimet on aloitettu lainsäädännön tulkintaohjeiden mukaan liian aikaisin.

Maahanmuuttovirasto on lausunnossaan esittänyt, että valituslupahakemukset hylätään ja on todennut muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijat eivät ole missään vaiheessa osoittaneet, että heillä olisi Suomeen saapuessaan ollut itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja etteivät he oleskelunsa aikana olisi muodostuneet rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

A on jättänyt toimeentulotukihakemuksen X:n sosiaalipalvelukeskukselle 3.6.2011 eli alle kolme kuukautta ilmoitetun maahan saapumisen jälkeen. Hän ei ole esittänyt selvitystä työsuhteensa päättymisestä. Asiassa ei ole edelleenkään esitetty mitään asiakirjaselvitystä, joka osoittaisi hänen työttömyytensä johtuvan hänestä itsestään riippumattomista syistä ja että hän olisi joutunut tahtomattaan työttömäksi. Hän ei ole työskennellyt heinäkuun 2011 jälkeen.

B:n yritystoiminta on Suomen Asiakastieto Oy:n tietojärjestelmästä saatavan tiedon mukaan lakannut 24.10.2014. Yritystoiminnasta ei ole missään vaiheessa esitetty selvitystä, joka osoittaisi, että yrityksellä olisi todellisuudessa ollut mitään taloudellista toimintaa. B on ollut työttömänä työnhakijana vuodesta 2011. Muutoksenhakijoiden mukaan B opiskelee avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Muutoksenhakijat ovat oleskelleet Suomessa lähes neljä vuotta. Ainoa heidän työskentelystään taikka elinkeinonharjoittamisestaan saamansa tulo on A:lle vuonna 2011 maksettu 1 750,33 euron palkkatulo. Mikäli heillä olisi ollut muita tuloja, he olisivat voineet toimittaa Maahanmuuttovirastolle taikka myöhemmin hallinto-oikeudelle niistä selvitystä.

X:n kaupungin sosiaaliviranomaisilta saadun tiedon mukaan perhe on ollut X:n sosiaalipalvelukeskuksen asiakkaina 7.6.2011–5.7.2012. Perheelle on maksettu toimeentulotukea yhteensä 19 789,28 euroa. Z:n kaupungin sosiaaliviranomaisilta saadun tiedon mukaan perheelle on 1.5.2012–25.4.2014 maksettu toimeentulotukea yhteensä 14 296,99 euroa.

Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmistä ilmenevien tietojen mukaan Kansaneläkelaitos on maksanut perheelle kesäkuusta 2011 alkaen lapsilisää ja heinäkuusta 2011 alkaen asumislisää. Kansaneläkelaitos on maksanut A:lle 29.7.2011 alkaen eri kausina sairauspäivärahaetuutta, kuntoutusrahaa ja työttömyysturvaetuutta. Etuuksissa on ainoastaan yksi 20 päivän katkos vuonna 2012. B:lle on lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta maksettu työttömyysturvaetuuksia 2.7.2011‒20.8.2014.

Kun otetaan huomioon kaikki edellä mainittu sekä muutoksenhakijoiden maassa oleskelun pituus, heidän henkilökohtaiset olosuhteensa ja heille myönnettyjen avustusten määrä, heidän taloudellisia vaikeuksiaan ei voida pitää väliaikaisina ja heidän voidaan katsoa muodostavan kohtuutto-man rasitteen Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Muutoksenhakijoiden maasta karkottamiselle on ulkomaalaislain 168 a §:n mukainen peruste.

Muutoksenhakijat eivät ole käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksillään 28.11.2014 taltionumerot 3798 ja 3800 kieltänyt karkottamispäätösten täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa ehkä toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asiat. Valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätösten lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1 Ratkaistava kysymys

Asiassa on arvioitavana, voidaanko muutoksenhakijat, jotka Saksan kansalaisina ovat samalla Euroopan unionin kansalaisia, karkottaa Suomesta. Molemmat muutoksenhakijat ovat aikanaan rekisteröineet oleskeluoikeutensa. Lisäksi puolisoiden neljästä lapsesta nuorimman oleskeluoikeus on rekisteröity.

Asiassa on ensin arvioitava, missä asemassa muutoksenhakijat oleskelevat Suomessa. Mikäli kummallakaan heistä ei ole työntekoon, itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, työnhakuun tai opiskeluun perustuvaa asemaa Suomessa, on tarkasteltava, aiheuttavatko he sellaisen kohtuuttoman rasitteen Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle, että heidät voidaan karkottaa. Vaikka karkottamispäätökset eivät koske perheen alaikäisiä lapsia, on karkottamisen edellytysten kokonaisarvioinnissa otettava huomioon myös päätösten vaikutukset lapsiin.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

2.1 Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT)

SEUT 20 artiklan 2 a kohdan mukaan unionin kansalaisella on oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.

SEUT 20 artiklan 2 kohdan viimeisen virkkeen mukaan unionin kansalaisen oikeuksia käytetään perussopimuksissa ja niiden soveltamiseksi hyväksytyissä toimenpiteissä määritellyin edellytyksin ja rajoituksin.

2.2 Direktiivi Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella

Henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta säädetään niin sanotussa vapaan liikkuvuuden direktiivissä 2004/38/EY (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella).

Direktiivin johdanto-osan 1 perustelukappaleessa todetaan, että unionin kansalaisuus antaa jokaiselle unionin kansalaiselle henkilökohtaisen perusoikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella perustamissopimuksessa asetettujen rajoitusten ja ehtojen sekä sen soveltamiseksi toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti.

Direktiivin johdanto-osan 10, 16 ja 24 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

"(10) Henkilöistä, jotka käyttävät oleskeluoikeuttaan, ei kuitenkaan saisi aiheutua kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle oleskelun alkuvaiheessa. Tämän vuoksi olisi unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsentensä yli kuuden kuukauden mittaiselle oleskelulle asetettava ehtoja."

"(16) Oleskeluluvan haltijaa ei saisi karkottaa niin kauan kuin hän ei aiheuta kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. Siksi sosiaalihuoltojärjestelmään turvautumisesta ei saisi automaattisesti seurata karkottamistoimenpide. Vastaanottavan jäsenvaltion olisi tarkasteltava, onko kyse väliaikaisista vaikeuksista, ja otettava huomioon oleskelun pituus, henkilökohtaiset olosuhteet ja myönnetyn avustuksen määrä arvioidessaan, aiheuttaako henkilö kohtuuttoman rasituksen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle ja voidaanko hänet karkottaa. Työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja työnhakijoihin, siten kuin yhteisöjen tuomioistuin on nämä määritellyt, ei missään tapauksessa saisi kohdistaa karkottamistoimenpidettä, paitsi yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä."

"24) Mitä paremmin unionin kansalainen ja hänen perheenjäsenensä ovat kotoutuneet vastaanottavaan jäsenvaltioon, sitä vahvemman tulisi siten olla myös suojan karkottamista vastaan. Unionin kansalainen, joka on oleskellut vastaanottavan jäsenvaltion alueella usean vuoden ajan, erityisesti jos hän on syntynyt ja asunut siellä koko ikänsä, olisi saatava karkottaa vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, jos yleinen turvallisuus sitä ehdottomasti edellyttää. Tätä poikkeuksellisia olosuhteita koskevaa vaatimusta olisi lisäksi sovellettava alaikäisiin perheenjäseniin, jotta heidän yhteyksiään perheeseensä voidaan suojella 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti."

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella enintään kolmen kuukauden ajan ilman muita edellytyksiä tai muodollisuuksia kuin se, että heillä on oltava voimassa oleva henkilökortti tai passi.

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

"Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan

a) jos he ovat työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai

b) jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai

c) – jos he ovat kirjoittautuneet yksityiseen tai julkiseen laitokseen, jonka vastaanottava jäsenvaltio on hyväksynyt tai jota se rahoittaa lainsäädäntönsä tai hallinnollisen käytäntönsä mukaisesti, pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen, ammattikoulutus mukaan lukien, ja

– jos heillä on kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja he osoittavat asiaankuuluvalle kansalliselle viranomaiselle vakuutuksella tai muulla vastaavalla valitsemallaan tavalla, että heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle; tai ---"

Mainitun artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

"Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa unionin kansalainen, joka ei enää ole työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, säilyttää työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan aseman

a) jos hän joutuu tilapäisesti työkyvyttömäksi sairauden tai tapaturman vuoksi;

b) jos hän yli vuoden työskenneltyään joutuu asianmukaisesti rekisteröidyksi työttömäksi tahtomattaan työttömäksi ja ilmoittautuu työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon;

c) jos hän alle vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä tai kahdentoista ensimmäisen kuukauden aikana joutuu asianmukaisesti rekisteröidyksi työttömäksi tahtomattaan ja ilmoittautuu työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon. Tällöin hän säilyttää työntekijän asemansa vähintään kuuden kuukauden ajan;

d) jos hän aloittaa ammatillisen koulutuksen. Työntekijän aseman säilyttäminen edellyttää, että ammatillinen koulutus liittyy asianomaisen henkilön aiempaan työskentelyyn, paitsi jos henkilö on työttömänä tahtomattaan."

Direktiivin 8 artiklassa määrätään unionin kansalaisiin sovellettavista hallinnollisista muodollisuuksista. Artiklan mukaan, kun oleskelu kestää yli kolme kuukautta, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia unionin kansalaisia rekisteröitymään asianomaisen viranomaisen luona. Artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

"Jäsenvaltiot eivät saa vahvistaa määrää, jonka ne katsovat ’riittäviksi varoiksi’, vaan niiden on otettava huomioon kyseessä olevan henkilön henkilökohtainen tilanne. Tämä määrä ei missään tapauksessa saa olla suurempi kuin se, jonka alittuessa vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisille voidaan myöntää sosiaaliavustusta tai, jos tätä perustetta ei voida soveltaa, suurempi kuin vastaanottavan jäsenvaltion maksama sosiaaliturvajärjestelmän mukainen vähimmäiseläke."

Direktiivin 14 artiklassa, joka koskee oleskeluoikeuden säilymistä, säädetään:

"1. Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 6 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he eivät muodosta kohtuutonta rasitetta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle.

2. Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 7, 12 ja 13 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he täyttävät näissä artikloissa säädetyt edellytykset.

Yksittäisissä tapauksissa, joissa on perusteltua aihetta epäillä, täyttääkö unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä 7, 12 ja 13 artiklassa säädetyt edellytykset, jäsenvaltiot voivat tarkistaa näiden edellytysten täyttymisen. Tällaista tarkistusta ei saa suorittaa järjestelmällisesti.

3. Karkottamistoimenpide ei saa automaattisesti olla seurauksena siitä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä turvautuu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään.

4. Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, unionin kansalaista tai hänen perheenjäseniään koskevaa karkottamistoimenpidettä ei saa missään tapauksessa toteuttaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta VI luvun säännösten soveltamista, jos:

a) unionin kansalainen on työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja; tai

b) unionin kansalainen on tullut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työnhakuun. Tässä tapauksessa unionin kansalaista tai hänen perheenjäsentään ei saa karkottaa niin kauan kuin unionin kansalainen voi esittää näyttöä siitä, että hän jatkaa työnhakua ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia löytää työtä."

Direktiivin IV luku sisältää pysyvää oleskeluoikeutta koskevat säännökset. Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella.

Edellä 14 artiklan 4 kohdassa mainittu direktiivin VI luku koskee maahantulo- ja oleskeluoikeuden rajoittamista yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä.

Direktiivin VI luvun 28 artikla koskee suojaa karkottamista vastaan. Artiklan 3 kohdan mukaan unionin kansalaisia koskevaa karkottamispäätöstä ei saa tehdä, ellei päätös perustu jäsenvaltioiden määrittämiin yleistä turvallisuutta koskeviin pakottaviin syihin, jos he

a) ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa edelliset kymmenen vuotta, tai he

b) ovat alaikäisiä, jollei karkottaminen ole lapsen edun mukaista lapsen oikeuksista 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti.

2.3 Lapsen etua koskevia oikeusohjeita

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaan kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lapsen oikeuksia koskee Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleissopimus lapsen oikeuksista. Sen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu ("In all actions concerning children, --- the best interests of the child shall be a primary consideration.")

YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimesta on toukokuussa 2008 julkaistu lapsen edun määrittämistä koskevat suuntaviivat (UNHCR Guidelines on Determining the Best Interest of the Child). Lapsen oikeuksien sopimus ei tarjoa täsmällistä määritelmää eikä nimenomaisesti luettele lapsen etuun kuuluvia tekijöitä. Sopimuksen mukaan tiettyjen toimien kohdalla lapsen etu on ratkaiseva. Tällainen toimi on muun ohessa lapsen erottaminen vanhemmistaan näiden tahdon vastaisesti. Muissa lapsiin vaikuttavissa toimissa lapsen etu on ensisijainen, mutta ei ainoa harkintaperuste.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

2.4 Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

2.4.1 Ulkomaalaislain 10 luvun säännöksiä

Edellä tarkoitettu ns. vapaan liikkuvuuden direktiivi (2004/38/EY) on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (360/2007). Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan oleskelusta säädetään ulkomaalaislain 10 luvussa.

Ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin mukaan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos:

1) hän harjoittaa taloudellista toimintaa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana;

2) hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle;

3) hän on kirjoittautunut Suomessa hyväksyttyyn oppilaitokseen pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen ja hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat oleskelua varten ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle; taikka

4) hän on 1, 2 tai 3 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävän unionin kansalaisen perheenjäsen.

Ulkomaalaislain 160 §:n mukaan edellä 158 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa unionin kansalainen, joka ei enää ole työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, säilyttää työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan aseman, vaikka hän:

1) joutuu tilapäisesti työkyvyttömäksi sairauden tai tapaturman vuoksi;

2) yli vuoden työskenneltyään joutuu työttömäksi tahtomattaan ja työvoimatoimisto rekisteröi hänet työnhakijaksi;

3) alle vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä tai kahdentoista ensimmäisen kuukauden aikana joutuu työttömäksi tahtomattaan ja työvoimatoimisto rekisteröi hänet työnhakijaksi; tällöin hän säilyttää työntekijän asemansa kuuden kuukauden ajan; taikka

4) aloittaa ammatillisen koulutuksen, joka liittyy hänen aiempaan työskentelyynsä, taikka jos hän on tahtomattaan työttömänä, muun ammatillisen koulutuksen.

Ulkomaalaislain 161 f §:n 2 momentin mukaan unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädetty oikeus oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hän täyttää näissä pykälissä säädetyt edellytykset. Pykälän 3 momentin mukaan yksittäisessä tapauksessa, jossa on perusteltua aihetta epäillä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä ei täytä 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä edellytyksiä, voidaan tutkia täyttyvätkö edellytykset.

Ulkomaalaislain 161 g §:n 1 momentin mukaan unionin kansalaisella, joka on oleskellut Suomessa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun.

Ulkomaalaislain 167 § koskee sellaisen unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä käännyttämistä, jonka oleskeluoikeutta ei ole rekisteröity tai jolle ei ole myönnetty oleskelukorttia.

Ulkomaalaislain 168 §:ssä säädetään unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamisen perusteista. Pykälän 1 momentin mukaan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity, taikka unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta, jos hän ei täytä 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä.

Ulkomaalaislain 168 §:n 3 momentin mukaan unionin kansalainen, joka on laillisesti oleskellut maassa edelliset kymmenen vuotta, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä.

Ulkomaalaislain 168 §:n 4 momentin mukaan unionin kansalainen, joka on alaikäinen, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä, jollei karkottaminen ole lapsen edun mukaista.

Ulkomaalaislain 168 a §:n mukaan edellä 168 §:n 1 momentissa säädetystä poiketen unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan käännyttää tai karkottaa maasta ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä 156 §:ssä säädetyin edellytyksin tai kansanterveyteen liittyvistä syistä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin, jos unionin kansalainen on työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja taikka hän on tullut maahan työnhakuun ja voi esittää näyttöä todellisista mahdollisuuksistaan löytää työtä.

Ulkomaalaislain 168 b §:ssä säädetään maasta karkottamisen kokonaisharkinnasta. Pykälän mukaan ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvaa maasta karkottamista koskevaa päätöstä on otettava huomioon, kuinka kauan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä on oleskellut maassa, hänen ikänsä, terveydentilansa sekä perhetilanteensa ja taloudellinen tilanteensa ja kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi on otettava huomioon, missä määrin unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on yhteyksiä kotimaahansa.

2.4.2 Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi

Ulkomaalaislain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 205/2006 vp) todetaan kohdassa, joka koskee oikeutta oleskella yli kolme kuukautta, että pykälään on kirjattu unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenelleen vapaan liikkuvuuden direktiivissä säädetty oleskeluoikeus. Se sisältää direktiivissä ilmaistut kolme tilannetta, joissa unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa yli kolmen kuukauden ajan. Näitä ovat ensinnäkin taloudellisen toiminnan harjoittaminen työtä tekemällä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Toiseksi oikeus oleskella on unionin kansalaisella, jolla on oleskeluun riittävät varat, ja kolmanneksi oleskelu on mahdollista, jos unionin kansalainen on kirjoittautunut oppilaitokseen tarkoituksenaan osallistua koulutukseen ammattikoulutus mukaan lukien.

Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että vapaan liikkuvuuden edellytyksenä on, että unionin kansalaisella on riittävät varat toisessa jäsenvaltiossa oleskeluun niin, että vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmä ei kohtuuttomasti rasitu. Työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien asema poikkeaa muista siinä, että heiltä ei nimenomaisesti edellytetä riittäviä varoja, vaan oletuksena on, että varat saadaan työtä tekemällä tai ammattia harjoittamalla, eikä niitä tarvitse erikseen osoittaa. Työntekijää, itsenäistä ammatinharjoittajaa tai työnhakijaa ei myöskään direktiivin 14 artiklan 4 kohdan mukaan saa karkottaa maasta, vaikka hän rasittaisi sosiaalihuoltojärjestelmää.

Säännöstä tulkittaessa olennaiseksi muodostuu kysymys siitä, kuka on työntekijä tai täyttääkö henkilö työntekijän määritelmän. Työsuhteen tulee luonnollisesti olla todellinen, eikä vain näennäinen. Työsuhteesta vaaditaan ennen rekisteröintiä selvitys. Työntekijän käsitettä ei ulkomaalaislaissa voida erikseen määritellä. On kuitenkin lähdettävä siitä, että kyse on aidosta korvausta vastaan suoritettavasta taloudellisesta toiminnasta. Ei ole estettä sille, että työ on osa-aikaista tai muuten matalapalkkaista työtä. Kyse ei kuitenkaan saa olla maahantuloa koskevien säännösten kiertämisestä.

Momentin 2 ja 3 kohdassa on nimenomaisesti mainittu, että unionin kansalaisella on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat oleskelua varten. Unionin kansalainen voi oleskelua rekisteröidessään osoittaa varansa itse valitsemallaan tavalla.

Yksittäistä turvautumista toimeentulotukeen ei voida pitää sosiaalihuoltojärjestelmän rasittamisena, vaan toiminnan tulee olla vähintäänkin toistuvaa ja ennemminkin säännönmukaista. Väliaikaiset vaikeudet eivät vielä ole katsottavissa kohtuuttomaksi rasitteeksi. Kukin tapaus on arvioitava yksilöllisesti. Huomioon otettavia seikkoja ovat myös oleskelun pituus, henkilökohtaiset olosuhteet ja myönnetyn avustuksen määrä.

Hallituksen esityksessä todetaan, että unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamisen perusteita koskevaa säännöstä ehdotetaan tarkistettavaksi. Maasta karkottamista käytetään maasta poistamisen toimenpiteenä sen jälkeen, kun unionin kansalainen on rekisteröinyt oleskelunsa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi direktiiviin perustuva erityissäännös alaikäisen unionin kansalaisen maasta karkottamisesta. Säännös ei siis koske alaikäisiä, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia. Säännös koskee vain lapsia, joiden oleskeluoikeus on rekisteröity. Alaikäinen lapsi voidaan karkottaa ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvästä pakottavasta syystä paitsi, jos maasta karkottaminen on lapsen edun mukaista. Yleensä on lapsen edun mukaista, että hän poistuu maasta karkotettavien vanhempiensa mukana sen sijaan, että hän jäisi yksin maahan. Säännöstä ei voi tulkita siten, että sillä voitaisiin estää lapsen vanhempien maasta karkottaminen, koska lasta ei voitaisi karkottaa. Tämä voisi johtaa siihen, että perheellisiä unionin kansalaisia ei lainkaan voisi karkottaa maasta.

3. Oikeuskäytäntöä

3.1 Euroopan unionin (yhteisöjen) tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Ratkaisussaan asiassa Trojani (C-456/02, ECLI:EU:C:2004:488) tuomioistuin katsoi, että vastaanottava jäsenvaltio voi edelleen todeta, että jonkin toisen jäsenvaltion kansalainen, joka on turvautunut sosiaalihuoltoon, ei enää täytä oleskeluoikeutensa edellytyksiä. Tällaisessa tapauksessa vastaanottava jäsenvaltio voi yhteisön oikeudessa asetettuja rajoituksia noudattaen poistaa henkilön maasta. Se, että unionin kansalainen on turvautunut sosiaalihuoltojärjestelmään, ei kuitenkaan voi automaattisesti johtaa tällaiseen toimeen (tuomion kohta 45). Vaikka jäsenvaltiot voivat asettaa unionin kansalaisen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, oleskelun edellytykseksi sen, että hänellä on riittävästi tuloja ja varoja, tästä ei kuitenkaan seuraa, että tällainen henkilö jäisi sinä aikana, kun hän laillisesti oleskelee vastaanottavassa jäsenvaltiossa, yhdenvertaisen kohtelun perusperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle (tuomion kohta 40).

Ratkaisussaan asiassa komissio vs. Belgia (C-408/03, ECLI:EU:C:2006:192) tuomioistuin (suuri jaosto) katsoi, että riittävien tulojen ja varojen menettämisen vaara on aina olemassa riippumatta siitä, ovatko kyseiset tulot ja varat henkilökohtaisia vai tulevatko ne kolmannelta henkilöltä, ja näin on vaikka kyseinen kolmas henkilö olisi sitoutunut ylläpitämään taloudellisesti oleskeluluvan saajaa. Näiden tulojen ja varojen alkuperällä ei näin ollen ole automaattista vaikutusta vaaraan siitä, että tulot ja varat tällä tavalla menetetään, koska tällaisen vaaran toteutuminen riippuu olosuhteiden kehittymisestä (tuomion kohta 47). Tähän seikkaan nähden direktiivissä 90/364 (so. oleskeluoikeudesta annettu neuvoston direktiivi 90/364 ETY) on vastaanottavan jäsenvaltion perusteltujen intressien suojaamiseksi säännöksiä, joiden perusteella kyseinen jäsenvaltio voi ryhtyä toimenpiteisiin, jos taloudelliset resurssit on tosiasiallisesti menetetty, jottei oleskeluluvan saajasta aiheudu rasitusta mainitun valtion julkiselle taloudelle (tuomion kohta 48). Direktiivin 90/364 3 artiklassa säädetään siten, että oleskeluoikeus on voimassa niin kauan kuin edunsaajat täyttävät kyseisen direktiivin 1 artiklassa olevat edellytykset (tuomion kohta 49). Kyseisen säännöksen perusteella vastaanottava jäsenvaltio voi valvoa, että unionin kansalaiset, joille on myönnetty oleskeluoikeus, täyttävät direktiivissä 90/364 tältä osin säädetyt edellytykset koko oleskelunsa ajan (tuomion kohta 50).

Asiassa Brey (C-140/12, ECLI:EU:C:2013:565) oli kyse Saksan kansalaisista, jotka muuttivat Itävaltaan ja joista toinen sai Saksasta työkyvyttömyyseläkettä. Heillä ei ollut muita tuloja. Itävalta ei myöntänyt heille heidän siellä hakemiaan sosiaalietuuksia. Unionin tuomioistuin totesi, että kun asetuksen n:o 883/2004 tarkoituksena on taata oikeutta työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen käyttäneille unionin kansalaisille, että heillä säilyy oikeus tiettyihin heidän lähtöjäsenvaltionsa myöntämiin sosiaaliturvaetuuksiin, direktiivissä 2004/38 puolestaan annetaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle mahdollisuus asettaa unionin kansalaisille silloin, kun heillä ei ole tai ei ole enää työntekijän asemaa, legitiimejä rajoituksia sosiaalietuuksien myöntämisen osalta, jottei heistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta kyseisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle (tuomion kohta 57).

Sosiaalihuoltojärjestelmän käsitettä on tulkittava siten, että sillä viitataan kaikkiin kansallisten, alueellisten tai paikallisten viranomaisten perustamiin tukijärjestelmiin, joihin turvautuu henkilö, jolla ei ole riittäviä varoja perustarpeidensa ja perheensä perustarpeiden täyttämiseen ja joka saattaa siksi muodostua oleskelunsa aikana rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle, millä voi olla seurauksia tuen, jota kyseinen valtio voi myöntää, kokonaistasolle (tuomion kohta 61).

Se, että toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi eläkkeensä vähäisyyden perusteella olla oikeutettu tällaiseen etuuteen, voisi olla seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei kyseisellä kansalaisella ole riittäviä varoja sen välttämiseksi, että hänestä aiheutuu kohtuutonta rasitusta kyseisen valtion sosiaalihuoltojärjestelmälle direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla (tuomion kohta 63). Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät kuitenkaan voi tehdä tällaista päätelmää arvioimatta kokonaisuutena rasitusta, jota tällaisen etuuden myöntäminen konkreettisesti merkitsisi koko kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun asianomaisen tilannetta luonnehtivat henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon (tuomion kohta 64).

Lisäksi direktiivin 2004/38 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, että sen arvioimiseksi, aiheuttaako sosiaaliavustuksen saaja kohtuuttoman rasituksen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, tämän valtion on ennen karkottamistoimenpiteen toteuttamista tarkasteltava, ovatko asianomaisella olevat vaikeudet väliaikaisia, ja otettava huomioon hänen oleskelunsa pituus, hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja hänelle myönnetyn avustuksen määrä (tuomion kohta 69).

Asiassa Dano (C-333/13, ECLI:EU:C:2014:2358) antamassaan tuomiossa tuomioistuin totesi seuraavaa:

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 20 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään nimenomaisesti, että tässä artiklassa unionin kansalaisille myönnettyjä oikeuksia käytetään "perussopimuksissa ja niiden soveltamiseksi hyväksytyissä toimenpiteissä määritellyin edellytyksin ja rajoituksin". Lisäksi myös SEUT 21 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisten oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella edellyttää, että noudatetaan "perussopimuksissa määrättyjä tai [niiden] soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädettyjä rajoituksia ja ehtoja".

Yli kolme kuukautta kestävän oleskelun tapauksessa oleskeluoikeuden saaminen riippuu direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, ja sen 14 artiklan 2 kohdan mukaan tämä oikeus säilyy vain, jos unionin kansalainen ja hänen perheenjäsenensä täyttävät nämä edellytykset. Direktiivin johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan näillä edellytyksillä pyritään erityisesti estämään se, että näistä henkilöistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle (tuomion kohta 71). Unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella eikä tämä oikeus riipu edellisessä kohdassa mainituista edellytyksistä (tuomion kohta 72).

Direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on estää, että unionin kansalaiset, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, käyttävät vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmää toimeentulonsa rahoittamiseen (tuomion kohta 76). Kunkin asianomaisen taloudellinen tilanne on siis tarpeen tutkia konkreettisesti ottamatta haettuja sosiaalietuuksia huomioon, jotta voidaan arvioida, täyttääkö hän riittäviä varoja koskevan edellytyksen voidakseen saada direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvan oleskeluoikeuden (tuomion kohta 80).

Asiassa Alimanovic (C-67/14, ECLI:EU:C:2015-597) oli kyse aiemmin Saksassa asuneesta, sittemmin Ruotsiin siirtyneestä ja siellä Ruotsin kansalaisuuden saaneesta naisesta ja hänen lapsistaan, jotka palasivat Saksaan. Perheen äiti ja vanhin tytär työskentelivät siellä vajaan vuoden ajan lyhytaikaisissa työsuhteissa tai saivat työtilaisuuksia alle vuoden ajaksi. Tämän jälkeen heille myönnettiin erilaisia sosiaalietuuksia. Tuomioistuin totesi seuraavaa:

Vain kaksi direktiivin 2004/38 säännöstä, sen 7 artiklan 3 kohdan c alakohta ja 14 artiklan 4 kohdan b alakohta, voi tuottaa Alimanovicin ja hänen tyttärensä tilanteessa oleville työnhakijoille tähän direktiiviin perustuvan oikeuden oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa (tuomion kohta 52). Direktiivin 7 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetään tämän osalta, että jos työntekijä on alle vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä – – joutunut tahtomattaan työttömäksi, mikä on asianmukaisesti todettu työsopimuksen päättyessä, tai oltuaan työttömänä kahdentoista ensimmäisen kuukauden ajan ilmoittautunut työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon, hän säilyttää työntekijän asemansa vähintään kuuden kuukauden ajan. Tällä ajanjaksolla unionin kansalainen säilyttää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa direktiivin 7 artiklan nojalla ja voi näin ollen vedota direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen (tuomion kohta 53).

Tästä syystä unionin kansalaisilla, jotka ovat säilyttäneet direktiivin 7 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella työntekijän aseman, on oikeus kyseessä olevan kaltaisiin sosiaaliavustuksiin vähintään kyseisten kuuden kuukauden ajan (tuomion kohta 54). Asiassa ei kuitenkaan ollut kiistetty sitä, että Alimanovicilla ja hänen tyttärellään, jotka olivat säilyttäneet asemansa työntekijöinä ainakin kuuden kuukauden ajan viimeisen työsuhteensa päättymisestä, ei ollut enää tätä asemaa hetkellä, jolloin heiltä evättiin oikeus kyseessä oleviin etuuksiin (tuomion kohta 55).

Unionin kansalaista, joka on tullut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työnhakuun, ei saa karkottaa niin kauan kuin hän voi esittää näyttöä siitä, että hän jatkaa työnhakua ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia löytää työtä (tuomion kohta 56).

3.2 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä perhe- ja yksityiselämän suojan osalta

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä --- kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa --- maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi ---.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 31.1.2006 Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat kuvannut perhe-elämän suojaa koskevaa oikeuskäytäntöään ja todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut edellä kuvattuun oikeuskäytäntöönsä myös tuomiossa 26.4.2007 Konstatinov v. Alankomaat. Se lausui, että periaatteessa se ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta.

4. Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakijoiden tausta ja lähempi selvitys Suomessa oleskelusta ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksistä.

A on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa 10.6.2011. Hän ilmoitti rekisteröinnin perusteeksi työskentelyn ja investoinnit Suomessa ja ilmoitti ammatikseen "Managing Director". Hän oli aloittanut työnteon kokkina --- ravintolassa 30.5.2011 ja solminut tätä koskevan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen 8.6.2011. Hän jäi sairauslomalle 18.7.2011. Hänellä on kerrottu olevan pitkä työkokemus kokin tehtävistä, mutta ei ravintola-alan koulutusta eikä muutakaan ammatillista koulutusta. Poliisin karkotusesitykseen kirjatun mukaan työnantaja Suomessa on katsonut, että hänen edellytyksensä työskennellä ravintolassa olivat olleet rajoittuneet, eikä työsopimusta jatkettu kahden kuukauden koeajan jälkeen. Työskentelystään ravintolassa hän on saanut palkkaa yhteensä 1 750,33 euroa.

A oli ensimmäisen kerran hakenut toimeentulotukea 3.6.2011 eli ennen oleskeluoikeutensa rekisteröintiä. Ensimmäisessä asuinkunnassaan perhe on sosiaalipalvelukeskuksen asiakkaina noin vuoden ja heille on siellä maksettu toimeentulotukea yhteensä 19 789,28 euroa. Toisessa asuinkunnassa perheelle on noin kahden vuoden aikana maksettu toimeentulotukea yhteensä 14 296,99 euroa. Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmän mukaan heinäkuusta 2011 lukien perheelle on maksettu asumislisää ja A:lle eri kausina sairauspäiväetuutta, kuntoutusrahaa ja työttömyysturvaetuutta. Etuuksissa on ainoastaan yksi 20 päivän katkos vuonna 2012.

B:n ja perheen lasten oleskeluoikeus Suomessa on perustunut heidän asemaansa A:n perheenjäseninä. B on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa 16.6.2011.

B on rekisteröity Suomessa työttömäksi työnhakijaksi. Hän ei ole ollut Suomessa työntekijänä. Hänen pienimuotoinen yritystoimintansa ei ole tuottanut tuloja ja toiminta on lakannut 24.10.2014.

B:lle on maksettu työttömyysturvaetuuksia heinäkuusta 2011 alkaen noin kolmen vuoden ajan lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta.

Lapin poliisilaitos on 21.1.2012 esittänyt Maahanmuuttovirastolle, että muutoksenhakijat karkotetaan maasta, koska heidän ei katsota täyttävän ulkomaalaislain 158 a §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä.

5. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

5.1 Lähtökohdat

Puolisoiden osalta on tehty erilliset päätökset ja molempien asemaa on tarkasteltava erikseen ottaen kuitenkin huomioon, että mikäli toisella olisi jollakin perusteella oleskeluoikeus Suomessa, tällä olisi vaikutusta toisen oleskeluoikeuteen perheenjäsenenä.

Asiassa on ensimmäiseksi tarkasteltava, onko muutoksenhakijoilla Suomessa sellainen asema, että heitä ei voisi karkottaa muista kuin yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Mistään tällaisesta syystä ei asiassa ole kysymys.

5.2 Oleskeluoikeuden perusteet

Unionin kansalaisen oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolme kuukautta voi perustua siihen, että hän harjoittaa taloudellista toimintaa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana tai opiskelee.

Asiassa on selvää, että kumpikaan puolisoista ei toimi palkattuna työntekijänä Suomessa. B:n yritystoiminta on ollut hyvin pienimuotoista, voittoa tuottamatonta ja sittemmin loppunut kokonaan. Tämän perusteella ei voida katsoa, että hän harjoittaisi taloudellista toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kumpikaan ei siten ole taloudellisesti aktiivinen.

Molemmat ovat ilmoittaneet opiskelevansa avoimessa korkeakoulussa, mutta asiassa ei ole ilmennyt, että heidän pääasiallisena tarkoituksenaan olisi osallistua koulutukseen. Lisäksi heillä ei ole sellaisia riittäviä varoja, joita oleskeluoikeus opiskelun perusteella edellyttäisi.

Edellä mainituilla perusteilla kummallakaan ei ole ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita oleskelulleen Suomessa.

A on Suomeen saavuttuaan työskennellyt, mutta työnantaja ei ollut jatkanut työsopimusta kahden kuukauden koeajan jälkeen. Asiassa on kuitenkin seuraavaksi tarkasteltava, onko A säilyttänyt työntekijän aseman ulkomaalaislain 160 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

A on joutunut työkyvyttömäksi sairauden vuoksi, mutta asiassa saatu selvitys huomioon ottaen työkyvyttömyys ei ole ollut tilapäistä. Hänen kohdallaan ei ole myöskään kysymys ulkomaalaislain 160 §:n 3 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta jo sillä perusteella, että hän ei ole ollut työnhakijana. Hänen opintonsa avoimessa korkeakoulussa eivät ole liittyneet hänen aiempaan työskentelyynsä eikä niitä muutenkaan voida pitää ulkomaalaislain 160 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna ammatillisena koulutuksena. Edellä mainituilla perusteilla A ei ole säilyttänyt työntekijän asemaa.

B on tullut maahan työnhakuun ja hän on ollut rekisteröitynä työnhakijana. Asiassa on seuraavaksi tarkasteltava ulkomaalaislain 168 a §:n perusteella, onko hän esittänyt näyttöä todellisista mahdollisuuksistaan löytää työtä. Kun otetaan huomioon, että hän on saanut työttömyysturvaetuuksia lähes Suomeen saapumisestaan asti lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta, hänen todelliset mahdollisuutensa työllistyä ovat heikot. Hän ei ole myöskään esittänyt näyttöä siitä, että hän mahdollisuutensa työllistyä olisivat parantuneet. Myöskään A ei ole esittänyt näyttöä työllistymismahdollisuuksista. Näin ollen he eivät ole ulkomaalaislain 168 a §:ssa tarkoitetussa asemassa.

Muutoksenhakijoiden karkottamista on esitetty 21.1.2012 ja päätökset karkottamisesta on tehty 4.1.2013. Muutoksenhakijat eivät ole oleskelleet maassa laillisesti viittä vuotta eikä heidän kohdallaan tule ulkomaalaislain 161 g §:n 1 momentin mukaisesti arvioitavaksi oikeus pysyvään oleskeluun. Muutoksenhakijat eivät myöskään ole oleskelleet Suomessa edellistä kymmentä vuotta. Edellä mainittuihin perusteluihin nähden heidän oleskeluoikeuttaan arvioitaessa voidaan ottaa huomioon, muodostuvatko he rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

5.3 Rasite sosiaalihuoltojärjestelmälle

Saadun selvityksen perusteella muutoksenhakijat ovat toistuvasti turvautuneet Suomessa erityisesti toimeentulotukeen, joka on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Kyse ei ole ainoastaan yksittäisistä tilanteista, vaan toiminta on ollut säännönmukaista ja jatkunut koko heidän Suomessa oleskelunsa ajan eli vuodesta 2011 lähtien. Asiassa ei ole esitetty selvitystä muusta tulosta kuin A:n kahden kuukauden ansiotuloista vuonna 2011.

Perheen turvautuminen yhteiskunnallisiin etuuksiin alkoi välittömästi heidän saavuttuaan Suomeen ja on jatkunut keskeytyksittä. Näin ollen muutoksenhakijoiden voidaan katsoa rasittavan Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää siten kuin ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetaan. Kysymys ei ole ollut ainoastaan väliaikaisista vaikeuksista. Edellä mainittuun nähden peruste muutoksenhakijoiden karkottamiseen on olemassa.

5.4 Maasta karkottamisen kokonaisharkinta ja lasten etu

Maasta karkottamisen kohdalla on seuraavaksi suoritettava kokonaisharkinta. Kokonaisharkinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa maassa oleskelun pituuteen, asianomaisten ikään, terveydentilaan ja perhetilanteeseen sekä Suomeen kotoutumiseen. Muutoksenhakijat ovat molemmat aikuisia eikä heidän Suomessa oleskeluaan voida pitää pitkänä suhteessa heidän oleskeluunsa muualla. Vaikka A:lla onkin terveydellisiä ongelmia, hänen terveytensä ei ole esteenä karkottamiselle Saksaan. Heidän oma kotoutumisensa Suomeen ei ole kovin vahvaa osittain siitäkin syystä, että he eivät ole missään vaiheessa olleet iästään huolimatta taloudellisesti aktiivisia.

Karkottamispäätökset koskevat perheen vanhempia, eivätkä välittömästi perheen alaikäisiä lapsia. Asiaa ei siis arvioida ulkomaalaislain 168 §:n 4 momentin kannalta. Perheen vanhempien karkottaminen vaikuttaa kuitenkin myös perheen lapsiin, jotka ovat syntyneet vuosina 1997, 1999, 2003 ja 2007. Tähän nähden päätösten vaikutuksia on arvioitava myös lasten kannalta niin, että lasten etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista.

Kukaan lapsista ei ole syntynyt Suomessa. Toisaalta heidän oleskeluaikansa Suomessa on kaikkien kohdalla ollut heidän ikäänsä nähden pitkä. Nuorin on aloittanut koulunsa Suomessa. Toiseksi nuorin on ollut Suomeen muuttaessaan ala-asteikäinen, toiseksi vanhin noin yläasteikäinen ja vanhin häntä muutaman vuoden vanhempi. Lasten on esitetty käyvän koulua Suomessa hyvällä menestyksellä ja luoneen täällä ystäväpiirin.

Lapset ovat Saksan kansalaisia kuten vanhempansa, mutta heistä kukaan ei ole asunut merkittävää aikaa Saksassa, josta heidän vanhempansa ovat muuttaneet muualle Eurooppaan. Heidän vanhempiensa äidinkieli on saksa, joten heidän sopeutumisensa Saksaan yhdessä vanhempiensa kanssa ei ainakaan kielitaidon ja kulttuurin suhteen olisi ongelmallista kun myös otetaan huomioon, että heidän molemmat vanhempansa ovat asuneet ainakin nuoruuteensa asti Saksassa.

Edellä mainittuun nähden lasten voidaan kohtuudella olettaa sopeutuvan elämään Saksassa eikä lasten etu edellytä karkottamisesta luopumista. Karkottaminen ei myöskään ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskevan vaatimuksen vastaista.

Asiassa ei ole ilmennyt syitä, joiden perusteella karkottamista vastaan puhuvat seikat painaisivat sen puolesta puhuvia seikkoja enemmän.

5.5 Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Oikeusapu

Muutoksenhakijoille on myönnetty oikeusapua 14.5.2013 lukien ilman omavastuuta. Heidän avustajakseen on määrätty asianajaja Harri Nevala, joka on vaatinut asiassa dnro 3108/1/14 palkkiona 204,60 euroa ja asiassa dnro 3109/1/14 palkkiona 477,40 euroa.

Avustajalle maksetaan asiassa dnro 3108/1/14 valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2, 4 ja 6 §:n mukaisena puolentoista työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 165 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää 39,60 euron arvonlisäveron, muodostuu siten 204,60 euroa.

Asiassa dnro 3109/1/14 avustajalle maksetaan samojen säännösten nojalla kolmen ja puolen työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 385 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää 92,40 euron arvonlisäveron, muodostuu siten 477,40 euroa.

Mainitut määrät jäävät valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Petri Helander. Asian esittelijä Lea Alén.