KHO:2020:94

Asiassa oli kysymys siitä, olivatko valittajat Jehovan todistajina kotimaahansa Venäjän federaatioon palautettuina vaarassa joutua vainotuiksi uskontonsa vuoksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että puuttuminen uskonnonvapauteen voi olla niin vakavaa, että se muodostaa vainoa. Kaikkea uskonnonvapauteen puuttumista ei kuitenkaan voida pitää vainoksi katsottavana tekona. Vainoksi voidaan katsoa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien vakava loukkaus, kuten uskonnon harjoittamisesta johtuva syytteeseenpano taikka joutuminen epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi. Uskonnonharjoittamiseen osallistumisen kieltäminen voi sellaisenaan olla vainoa, jos kiellon rikkomisesta voi seurata edellä mainitun kaltaisia seuraamuksia.

Arvioitaessa sitä, oliko turvapaikanhakija todellisessa vaarassa joutua vainotuksi uskontonsa vuoksi, oli otettava huomioon yhtäältä uskonnonharjoittamisesta johtuvien mahdollisten seuraamusten vakavuus ja toisaalta se, millaisia vaikutuksia uskonnonvapauden rajoituksilla hänelle olisi.

Kun yksittäistapauksessa arvioitiin uskonnonvapauden rajoitusten merkitystä, otettiin huomioon se, miten turvapaikanhakija harjoitti uskontoaan, sekä se, mikä merkitys uskonnolla tai tietyllä uskonnollisella käytännöllä oli hänen elämässään. Jos sellaisen uskonnollisen toiminnan harjoittaminen, jolla oli turvapaikanhakijalle erityisen suuri merkitys hänen uskonnollisen identiteettinsä säilyttämiseksi, kiellettiin, kyseisellä subjektiivisella seikalla oli merkitystä arvioitaessa sen vaaran suuruutta, jolle turvapaikanhakija alkuperämaassaan altistui uskontonsa harjoittamisen takia. Arvioinnin lähtökohtana oli, ettei henkilöltä voitu kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä kotimaahan palatessaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajilla oli heidän olosuhteistaan ja asemastaan saatu selvitys huomioon ottaen perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuiksi kotimaassaan uskontonsa vuoksi. Heiltä ei voitu kohtuudella edellyttää, että he luopuvat uskonnonharjoittamisestaan tai salaavat sen kotimaahansa palatessaan. Maatieto huomioon ottaen valittajien ei voitu katsoa saavan kotimaassaan viranomaissuojelua.

Korkein hallinto-oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus 9 artikla

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artiklan A kohdan 2 alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) johdanto-osan 4 perustelukappale sekä 2 artiklan d alakohta, 6 artikla, 7 artikla, 9 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 10 artiklan 1 kohdan b alakohta

Ulkomaalaislaki 87 §, 87 a §, 87 b § ja 88 c §

Unionin tuomioistuimen tuomio 5.9.2012, Y ja Z (C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518) ja tuomio 4.10.2018, Fathi (C‑56/17, EU:C:2018:803)

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 5.4.2019 nro 19/0448/5

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 26.10.2018 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n ja B:n sekä heidän alaikäisen lapsensa (jäljempänä hakijat) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää heidät Venäjän federaatioon.

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään hyväksynyt tosiseikkana sen, että hakijoihin voisi Jehovan todistajina kohdistua kotimaassaan matalatasoisia oikeudenloukkauksia, kuten arvostelua, huutelua tai yksittäisiä rangaistuksia, jotka ovat yleisimmin sakkoja. Maatieto ei kuitenkaan tue sellaista johtopäätöstä, että jokainen Venäjän federaatiossa asuva Jehovan todistaja olisi vaarassa yksinomaan uskonsuuntauksensa vuoksi. Maatiedon perusteella Venäjän federaation viranomaiset eivät systemaattisesti kohdista Jehovan todistajiin vakavia oikeudenloukkauksia. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana, että hakijoista A vangitaan tai hakijoiden lapsi viedään heiltä pois, koska heitä pidetään ekstremisteinä.

Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan, jotta tekoa voisi pitää vainona, kyseessä olisi oltava uskonnonvapauden vakava loukkaus, joka vaikuttaa asianomaiseen henkilöön merkittävästi. Maahanmuuttovirasto on katsonut, etteivät Jehovan todistajiin kohdistuva arvostelu, satunnainen uhkailu tai viranomaisten Jehovan todistajiin satunnaisesti kohdistamat toimenpiteet, kuten sakkorangaistus, puutu perustavanlaatuisesti valittajien ihmisoikeuksiin. Maahanmuuttovirasto on näin ollen katsonut, ettei hakijoiden kohdalla voida päätyä tulkintaan, jonka mukaan hakijoihin voisi kohdistua Venäjän federaatiossa oikeudenloukkauksia, jotka olisivat ulkomaalaislain tarkoittamia vainoksi katsottavia tekoja.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n ja B:n sekä heidän alaikäisen lapsensa C:n (jäljempänä myös valittajat) vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä heidän valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Valittajat ovat kertoneet asuneensa viimeksi Venäjällä Kabardi-Balkariassa sijaitsevassa Y:n kaupungissa ja he ovat uskonnoltaan Jehovan todistajia. Valittajista A on kertonut toimineensa Jehovan todistajissa juridisena henkilönä erityisesti ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa sekä seurakunnan vanhimpana, jonka tehtävänä on ollut kokoontumisten järjestäminen ja saarnaaminen. B on puolestaan kertonut toimineensa pioneerina eli tehneensä lähetystyötä. Valittajat ovat turvapaikkapuhuttelussa kertoneet yksityishenkilöiden kohdistaneen heihin uskontonsa vuoksi epäasiallista käytöstä sekä yleisesti Jehovan todistajiin kohdistuneista oikeudenloukkauksista sekä rajoituksista. A on lisäksi kertonut joutuneensa kerran vuonna 2013 ja B kerran vuonna 2009 pidätetyksi uskontonsa takia, mutta heidät on vapautettu ilman seuraamuksia, sekä heillä olleen vuosina 2012 ja 2017 ongelmia väkivaltaisen naapurin kanssa. A on myös kertonut hänellä olleen ongelmia saada toimeksiantajilta sovittua palkkiota tehdystä työstä, minkä A on epäillyt johtuneen hänen uskonnostaan. Valittajat ovat kertoneet pelkäävänsä, että heidän lapsensa viedään heiltä heidän uskontonsa vuoksi.

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään pitänyt uskottavana valittajien kertomusta uskonnostaan sekä kotimaan tapahtumista. Valittajien kertomusta tukee lisäksi osaltaan Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä ajantasainen maatieto, jonka mukaan Jehovan todistajiin on Venäjällä vuodesta 2009 enenevissä määrin kohdistettu viranomaisten ja yksityishenkilöiden taholta oikeudenloukkauksia. Jehovan todistajien tilanteeseen on lisäksi maatiedon perusteella viime aikoina vaikuttaneet Venäjän eri oikeusistuinten päätökset, joiden perusteella Jehovan todistajia voidaan asettaa syytteeseen äärijärjestön toiminnan järjestämisestä tai järjestön toimintaan osallistumisesta, lapsensa kyseisenlaiseen toimintaan osallistuttavat vanhemmat voivat menettää vanhempainoikeutensa sekä Jehovan todistajien Pyhä Raamattu – Uuden maailman käännös on luokiteltava äärijulkaisuksi. Päätösten jälkeen Venäjän valtio on takavarikoinut Jehovan todistajien tiloja ja joitakin kymmeniä Jehovan todistajia on lisäksi asetettu tutkintavankeuteen, kotiarestiin tai matkustuskieltoon sekä eri uskonnollisten yhteisöjen, mukaan lukien Jehovan todistajien, jäsenille on määrätty sakkotuomioita lähetystyön tekemisestä.

Edellä esitetystä maatiedosta huolimatta hallinto-oikeus toteaa, ettei Jehovan todistajia uskontona tai uskonnon yksityistä harjoittamista ole maatiedon perusteella kielletty. Venäjällä on lisäksi arvioitu olevan yli 170 000 Jehovan todistajaa, eikä Jehovan todistajiin kohdistettujen oikeudenloukkausten määrän perusteella voida katsoa kaikkien kyseistä uskontoa harjoittavien henkilöiden olevan vaarassa yksinomaan uskontonsa vuoksi. Myöskään maatiedosta ei ole löydettävissä selvitystä, jonka mukaan Jehovan todistajiin kuuluvat vanhemmat olisivat menettäneet vanhempainoikeutensa sen takia, koska heidän lapsensa ovat osallistuneet Jehovan todistajien uskonnolliseen toimintaan.

Vaikka A:n on selvitetty toimineen kotialueensa seurakunnan vanhimmistossa sekä juridisena henkilönä ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa, ei hänen ole katsottava olevan asemastaan huolimatta profiloitunut Venäjän viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteeksi. Tätä johtopäätöstä tukee erityisesti se, että valittajiin kohdistuneet yksittäiset pidätykset ovat tapahtuneet kauan aikaa sitten, ja he ovat voineet hankkia matkustusasiakirjat sekä poistua kotimaastaan Suomeen omia passejaan käyttäen ilman ongelmia. Valittajat ovat lisäksi pystyneet jatkamaan uskontonsa harjoittamista, vaikkakin aikaisempaa rajoitetummin, eikä heihin ole kohdistunut eri yksityishenkilöiden taholta kuin ajoittain uhkaa ja häiriköintiä. A:n kertomus toimeksiantajien kieltäytymisestä maksaa hänelle sovittua palkkiota hänen uskontonsa takia, perustuu puolestaan yksinomaan valittajan omaan arveluun asiasta. Valittajien ei ole siten katsottava olevan kotimaahan palatessaan Venäjän viranomaisten tai minkään muun tahon erityisen mielenkiinnon kohteena.

Vaikka maatiedon perusteella valittajiin voi tulevaisuudessa kohdistua yksityishenkilön taholta syrjintää ja häirintää sekä viranomaisten taholta lähinnä hallinnollisia rangaistuksia, kuten sakkorangaistuksia, ei kyseisten oikeudenloukkausten ole katsottava olevan luonteeltaan sellaisia, että valittajat olisivat vainon vaarassa kotimaahan palatessaan. Valittajille ei voida siten myöntää turvapaikkoja ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin perusteella.

Valittajat ovat asuneet ennen maasta poistumistaan Y:ssa, jonka turvallisuustilanne on muun Venäjän federaation tavoin Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän maatiedon perusteella vakaa. Kun otetaan lisäksi huomioon valittajien henkilökohtaiset olosuhteet, ei valittajien ole katsottava olevan myöskään vaarassa joutua kotimaahan palatessaan kärsimään ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaa haittaa.

Valittajista C:lla on todettu Suomessa Touretten oireyhtymä, johon hän on saanut lääkitystä. C:n tilaa on kuitenkin hoitokertomusten perusteella kuvattu hyväksi ja lapsen vanhemmat ovat halunneet lopettaa lapsella olleen lääkityksen. Kun otetaan lisäksi huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä maatieto koskien terveydenhuollon saatavuutta Venäjällä, ei valittajille ole myönnettävä oleskelulupia ulkomaalaislain 52 §:n nojalla C:n terveydentilan perusteella.

Valittajina olevat perheen vanhemmat ovat puolestaan terveitä eikä asiassa ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella heidän ei voitaisi katsoa voivan pitää huolta lapsestaan myös jatkossa. Kun otetaan lisäksi huomioon valittajana olevan lapsen kulttuurillisten ja kielellisten siteiden painottuminen kotimaahansa sekä lapsen etuna olevan perhe-elämän viettämisen jatkaminen vanhempiensa kanssa, asiassa ei ole katsottava olevan perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n nojalla yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Maahanmuuttovirasto on siten voinut hylätä valittajien kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä määrätä valittajat käännytettäväksi kotimaahansa Venäjän federaatioon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 6 §, 146 §, 147 § ja 148 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kati Korsman ja Olli Rautsi, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittajat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittajat ovat vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Maasta poistamisen täytäntöönpano on kiellettävä.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Kymmenillä eri Venäjän hallinnollisilla alueilla on nostettu yli 90 rikossyytettä Jehovan todistajia vastaan uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Näistä rikossyytteen saaneista henkilöistä 27 on tutkintavankeudessa ja loput joko kotiarestissa taikka matkustuskiellossa. Syytteet on nostettu Venäjän rikoslain 282.2 ja 282.1 artiklojen perusteella. Viimeisimpänä maatietona on ilmoitettu uutinen siitä, että seitsemää Jehovan todistajaa on kidutettu Surgutissa.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikkana sen, että A:n uskonveli ja ystävä, jonka kanssa A on tehnyt niin sanotussa parissa uskontyötä, on tällä hetkellä syytettynä Venäjällä ja oikeudenkäynti on kesken. He ovat olleet kumpikin juridisia henkilöitä ja toimineet samalla tasolla Jehovan todistajien hierarkiassa paikallisessa yhdistyksessä. Nyt kun kyseinen uskonveli on pidätettynä, viranomaisten mielenkiinto myös toista juridista toimijaa kohtaan on todennäköisesti suuri.

Maahanmuuttovirasto ei ole saanut täydellistä kuvaa siitä, mitä erityisesti valittajien kohdalla tarkoittaisi uskonnon harjoittaminen. A on ollut yhden paikallisen yhdistyksen juridinen henkilö ja vastuussa muun ohella taloudellisista kysymyksistä. Kyseinen yhdistys on kuulunut siihen yhdistysjoukkoon, jotka ovat toimineet hallintokeskuksen alaisuudessa ja joka on lakkautettu. Tämä lakkauttaminen henkilöityy myös itse A:iin. Jos hän henkilökohtaisesti alkaa harjoittaa uskontoaan, tämä tarkoittaisi sitä, että yhdistyksen toiminnan katsottaisiin aktivoituneen uudelleen. A:n toiminta katsottaisiin tämän vuoksi automaattisesti lainvastaiseksi ja hänellä on todellinen vaara joutua syytteeseen. Hallinto-oikeus on antanut asiassa hyvin yleisluonteisen päätöksen ottamatta kantaa perheen henkilökohtaisiin olosuhteisiin huomioiden nimenomaisesti valittajien asema Jehovan todistajien hierarkiassa. Lisäksi valittajat ehtivät paeta Venäjältä juuri hetki sen jälkeen kuin A:n läheinen uskonveli oli pidätetty. Se, että valittajien perheeseen ei vielä elokuussa 2017 ehtinyt kohdistua oikeudenloukkauksia valtion puolelta, ei osoita sitä, etteikö tällaisen vainon tai vakavien oikeudenloukkausten objektiivisesti perusteltua vaaraa olisi.

Maahanmuuttovirasto viittaa päätöksessään Venäjän maaliskuussa 2018 antamaan lausuntoon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle Venäjän Jehovan todistajien valituksen johdosta. Lausunnossa todetaan muun ohella, ettei korkeimman oikeuden päätös ota kantaa Jehovan todistajien uskoon, eikä se sisällä rajoituksia tai kieltoa yksittäisen henkilön uskonnon mukaisten opetusten harjoittamiselle. Käytäntö on kuitenkin aivan toinen ja viranomaisten toimet loukkaavat törkeällä tavalla yksittäistenkin uskonnonharjoittajien ihmisoikeuksia. Jehovan todistajat julistettiin ekstremistiseksi ja siksi organisaatio ja sen julkaisema lehti lakkautettiin. Yhteisön harjoittama ideologia ei kuitenkaan ole ekstremistinen eikä kielletty. Virallisesti uskontoa voi harjoittaa, mutta käytännössä sitä varten on kokoonnuttava yhteen. Samaan aikaan syyttäjälaitos ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB pitävät Jehovan todistajien kokouksia lainvastaisina. Valittajien tapauksessa on olemassa myös ilmeinen vaara vanhempainoikeuksien poistamisesta ja lapsen sijoittamisesta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia päätöksiä, joiden mukaan ei ole riittävää se, että henkilöllä olisi mahdollisuus kuulua johonkin uskontokuntaan ja harjoittaa uskontoaan hiljaisesti. Ihmisellä on oltava tosiasiallinen mahdollisuus harjoittaa uskontoaan. Jehovan todistajien kohdalla tämä tarkoittaa muun ohella sitä, että heidän tulisi voida kokoontua rauhassa ja avoimesti levittää sanomaansa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa todetaan muun ohella seuraavaa:

Valittajat esittävät, ettei heidän ole turvallista palata Venäjälle sen vuoksi, että heihin voisi Venäjälle palaavina ja pitkään Euroopassa oleskelleina Jehovan todistajina kohdistua erityistä viranomaisten mielenkiintoa.

Maahanmuuttoviraston mukaan Jehovan todistajien venäjänkielisen sivuston uutisosiossa ei ole löydettävissä mainintoja Venäjälle Euroopasta palanneista turvapaikanhakijataustaisista Jehovan todistajista tai kotimaansa viranomaisten heihin kohdistamasta mielenkiinnosta.

Venäjällä asuviin ja ulkomaille matkustaviin Jehovan todistajiin kohdistuneita viranomaistoimia on uutisoitu muutama. Heinäkuussa 2018 Krasnojarskin lentokentällä pidätettiin Saksaan Jehovan todistajien kansainväliseen konventtiin matkalla ollut Jehovan todistaja. Henkilöä syytetään rikoslain 282.2 §:n perusteella ja huhtikuun 2019 tietojen mukaan hänet on asetettu kotiarestiin. Toukokuussa 2018 Permissä juna-asemalla otettiin kiinni ulkomailta palaamassa ollut Jehovan todistajiin kuuluva pariskunta. Vaimo vapautettiin pian kiinnioton jälkeen, mutta mies pidettiin kiinniotettuna 48 tuntia. Pariskunnan asuntoon tehtiin kotietsintä. Miestä syytetään rikoslain 282.2 §:n perusteella. Hänet määrättiin kotiarestiin ja häneltä kiellettiin puhelimen ja internetin käyttö sekä yhteydenpito muihin Jehovan todistajiin. Marraskuussa 2018 kotiaresti peruttiin, mutta muut aiemmin määrätyt kiellot jäivät voimaan.

Venäjän Jehovan todistajat ovat kuitenkin uutislähteiden perusteella kyenneet vapaasti matkustelemaan ulkomaille ja palaamaan sieltä takaisin Venäjälle. Esimerkiksi kesällä 2017 Suomessa järjestettyyn Jehovan todistajien venäjänkieliseen aluekonventtiin uutisoitiin saapuneen suuri joukko venäläisiä Jehovan todistajia. Venäläisten kasvaneen osallistujamäärän kerrotaan johtuneen siitä, ettei konventtia voitu järjestää enää Venäjällä. Vuonna 2017 venäläisille Jehovan todistajille järjestettiin aluekonventteja myös Virossa, Latviassa, Unkarissa ja Puolassa. Julkisesti saatavilla olevissa lähteissä ei ole löydettävissä mainintoja siitä, että Euroopan maissa järjestetyissä konventeissa vierailleilla Venäjältä saapuneilla Jehovan todistajilla olisi ollut ongelmia viranomaisten kanssa kotimaasta poistumisen tai palaamisen yhteydessä.

Edellä esitetty maatieto ei tue valittajien näkemystä, jonka mukaan ulkomailla vietetty aika erityisesti profiloisi heitä kotimaan viranomaisten silmissä. Valituksessa on viitattu näiltä osin Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun 17.4.2019 ilmestyneeseen tiedonhankintamatkan raporttiin ”Jehovan todistajat Venäjällä”, joka perustuu Moskovaan marraskuussa 2018 tehtyyn tiedonhankintamatkaan. Kyseisen raportin Venäjälle palaavia Jehovan todistajia koskeva kappale on perustunut kahden henkilön haastatteluihin ja haastateltavien ilmaisemaan huoleen siitä, että Venäjälle palaaviin Jehovan todistajiin voisi kohdistua viranomaisten erityistä mielenkiintoa. Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu ei kuitenkaan ole löytänyt avoimista lähteistä haastateltavien näkemystä tukevaa maatietoa. Kuten edellä on esitetty Jehovan todistajat ovat maatiedon mukaan voineet matkustaa ulkomaille ja palata Venäjälle. Maatiedosta on löytynyt vain yksi maininta koskien Venäjälle palanneen Jehovan todistajan pidätystä. Vaikka maatiedon perusteella on mahdollista, että ulkomailla oleskelu yhdistettynä muihin henkilön henkilökohtaisiin olosuhteisiin voi lisätä Venäjällä viranomaisten mielenkiinnon kohteeksi joutumisen todennäköisyyttä, ei pelkästään ulkomailla oleskelu itsessään aseta Venäjälle palaavaa henkilöä vakavien oikeudenloukkausten vaaraan.

Jehovan todistajien virallisen sivuston mukaan Venäjällä on yhteensä 171 828 Jehovan todistajaa ja 2 315 seurakuntaa. Jehovan todistajien laatiman Venäjää koskevan raportin mukaan Venäjällä on 175 000 aktiivista Jehovan todistajaa ja yhteensä 290 000 osallistuu uskonnollisiin kokouksiin. Jehovan todistajiin on kohdistunut lisääntyvää viranomaisten painostusta ainakin vuodesta 2009 lähtien, jolloin järjestön jäsenet ja paikallisyhdistykset alkoivat saada syytteitä ja tuomioita Venäjän eri alueilla. Vuoteen 2016 mennessä järjestön kansainväliset kotisivut jw.org ja yhteensä 88 Jehovan todistajien julkaisua oli kielletty ekstremistisinä. Lisäksi yhdeksän eri Jehovan todistajien paikallisyhdistystä oli määrätty oikeuden päätöksellä lakkautettaviksi. Huhtikuussa 2017 Venäjän korkein oikeus antoi päätöksen, jonka mukaan myös Jehovan todistajien valtakunnallinen hallintokeskus on äärijärjestö. Päätös tuli lainvoimaiseksi 17.7.2017. Hallintokeskuksen toiminta määrättiin lakkautettavaksi ja sen omaisuus takavarikoitavaksi valtiolle. Samalla päätöksellä lakkautettiin kaikkien hallintokeskuksen alaisuudessa toimineen 395 paikallisyhdistyksen (eng. local religious organization) toiminta. Lisäksi elokuussa 2017 Viipurin käräjäoikeus hyväksyi syyttäjän vaatimuksen luokitella Jehovan todistajien Pyhä Raamattu – Uuden maailman käännös ekstremistiseksi julkaisuksi. Joulukuussa 2017 Leningradin alueellinen tuomioistuin hylkäsi asiaa koskevan valituksen ja Viipurin käräjäoikeuden päätös jäi voimaan.

Rikossyytteiden kohteeksi joutumisen lisäksi Jehovan todistajia voidaan sakottaa hallinnollisia rikkeitä koskevan lain 5.26 §:n perusteella niin sanotusta sääntöjen vastaisesta lähetystyöstä. Kyseessä on heinäkuussa 2016 Venäjän uskonnollisia järjestöjä koskevaan lakiin hyväksytyt lähetystyötä rajoittavat muutokset. Venäjän kansalaiselle sakkosumma voi vaihdella 5 000 ja 50 000 ruplan välillä. Lain sisältö on herättänyt epätietoisuutta siitä, millainen toiminta lasketaan lakia rikkovaksi lähetystyöksi. Forum 18 -uutispalvelun mukaan tiukennettua lakia on vuoden aikana (20.7.2016–20.7.2017) sovellettu ainakin 193 tapauksessa, jotka koskivat 136 yksilöä ja 57 uskonnollista yhteisöä. Sakkotuomiot ovat koskeneet helluntailaisia 63 tapauksessa, Jehovan todistajia 43 tapauksessa, baptisteja 31 tapauksessa, Hare Krišnoja 12 tapauksessa sekä muita. Vuoden 2018 osalta Forum 18 -uutispalvelun tiedossa oli yhteensä 159 lähetystyötä koskevien sääntöjen rikkomista koskevaa oikeustapausta, jotka koskivat 56 järjestöä ja 103 yksityishenkilöä. Etenkin Jehovan todistajia koskevat tapaukset olivat vähentyneet. Forum 18 -uutispalvelun artikkelissa luetelluista 105 tapauksesta ainoastaan kaksi koski Jehovan todistajia.

Venäjän Jehovan todistajat ovat valittaneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen korkeimman oikeuden päätöksestä luokitella järjestö ekstremistiseksi. Venäjä on maaliskuussa 2018 antanut lausuntonsa asiassa ja todennut, ettei korkeimman oikeuden päätös ota kantaa Jehovan todistajien uskoon eikä sisällä rajoituksia tai kieltoa yksittäisen henkilön uskonnon mukaisten opetusten harjoittamiselle. Ruotsin maahanmuuttoviraston maatietopalvelu Lifos tuo esiin Jehovan todistajia koskevassa koosteessaan, että lainsäädännön valossa pelkkä Jehovan todistajana oleminen ei ole kiellettyä Venäjällä, mutta silti se estää ihmisiä osallistumasta aktiviteetteihin, jotka voidaan liittää järjestön toimintaan. 20.6.2018 Venäjän presidentin kanslian alaisuudessa toimiva kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien neuvosto on pyytänyt pääsyyttäjää tarkistamaan Jehovan todistajiin kohdistuneiden rikostutkintojen laillisuuden ja aiheellisuuden sekä tarvittaessa ryhtymään toimiin perustuslaissa säädetyn uskonnon harjoittamisen vapauden takaamiseksi. Selvityspyynnössä todetaan, että lainvalvontaviranomaisten laintulkinta ei vastaa korkeimman oikeuden päätöksessä lausuttua ja että päätöksen ja viranomaisten toiminnan välillä on ristiriita. Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi julkisesti joulukuussa 2018, että Jehovan todistajatkin ovat kristittyjä ja että hän ei ymmärrä, miksi heitä vainotaan. Jehovan todistajiin kohdistuvat kotietsinnät ja pidätykset ovat kuitenkin jatkuneet myös vuoden 2019 puolella.

Yleisesti Venäjän yhteiskunnassa Jehovan todistajiin kohdistuu epäluuloja ja valheellista raportointia tiedotusvälineissä, minkä voidaan katsoa lietsovan Jehovan todistajiin kohdistuvaa väkivaltaa ja häirintää yksityishenkilöiden taholta. Esimerkiksi OSCE:n vuoden 2012 raportin mukaan vuosina 2009–2012 Venäjän Jehovan todistajiin kohdistui ainakin 111 erillistä väkivallantekoa ja 85 paikallisyhdistystä joutui vandalismin kohteeksi. Euroopan Jehovan todistajien järjestön edustajan Golos Ameriki -uutissivustolle antaman haastattelun mukaan ajanjaksolla 15.3.2017–1.4.2018 Euroopan Jehovan todistajien järjestölle oli raportoitu ainakin 250 Jehovan todistajiin kohdistunutta oikeuksien loukkausta. Raportoidut oikeudenloukkaukset sisältävät mm. hyökkäyksiä ja erilaista syrjintää, vandalismia, irtisanomisia ja muutamassa tapauksessa asepalvelusikäisiltä Jehovan todistajilta on evätty mahdollisuus vaihtoehtoiseen siviilipalvelukseen. Landinfon raportissa todetaan, että kohdatessaan uhkaa tai vandalismia yksityishenkilöiden taholta Jehovan todistajien on vaikeaa saada apua poliisilta. Poliisi toimii vastahakoisesti tai ei tee mitään. Siksi Jehovan todistajat eivät tee ilmoituksia lievemmistä tapauksista ja kääntyvät poliisin puoleen ainoastaan vakavissa tapauksissa.

Vaikka edellä esitetyn Maahanmuuttoviraston käytössä olevan uusimman maatiedon mukaan Jehovan todistajiin on edelleen kohdistunut pidätyksiä, ei Jehovan todistajien yleinen tilanne ole Venäjällä merkittävästi muuttunut Maahanmuuttoviraston päätöksessä 6.9.2018 esitetystä. Ottaen huomioon Jehovan todistajien kokonaismäärän eivät pidätykset ole laajamittaisia tai systemaattisia.

Valittajat ovat antaneet vastaselityksen, jossa todetaan muun ohella seuraavaa:

On kiistatonta, että Jehovan todistajat ovat Venäjällä laajamittaisen ja systemaattisen valtiojohtoisen vainon uhreja. Mikään toinen uskonnollinen tai muu ryhmä ei Venäjällä kohtaa yhtä laajamittaista hyökkäystä valtion viranomaisten taholta.

Venäjän korkeimman oikeuden täysistunto päätti 14.11.2017, että oikeusistuimet voivat evätä vanhempainoikeudet, jos lapsi on tekemisissä ”ekstremistisen” uskonnollisen järjestön kanssa. Opetus- ja tiedeministeriö julkaisi 23.11.2017 kansallisen suosituksen, jossa vaadittiin lasten sopeuttamista uudelleen yhteiskuntaan, jos he ovat altistuneet ”ekstremistisille” ideologioille – ainoastaan Jehovan todistajat ja ISIS mainittiin esimerkkeinä. Myöhemmin Cheremushkin piirikunnan sosiaalihuollon osasto (Moskova) informoi A:ta seuraavasti: ”Se että opetatte alaikäiselle lapsellenne Jehovan todistajien opetuksia, viette häntä uskonnollisiin kokouksiin tai otatte hänet mukaanne saarnaamistyöhön, on peruste sille, että teiltä voidaan ottaa pois vanhempainoikeutenne.” Näin ollen on olemassa todellinen ja nimenomainen vakava vaara siitä, että vanhemmat menettävät vanhempainoikeutensa, jos valittajaperhe käännytetään Venäjälle ja siellä jatkaa uskonnollista toimintaansa.

Venäjän valtiojohtoinen vaino Jehovan todistajia vastaan käy jatkuvasti ankarammaksi. 13.6.2019 mennessä Venäjän viranomaiset olivat nostaneet syytteet ainakin 214 Jehovan todistajaa vastaan 42 Venäjän kaupungissa. Heistä suuri enemmistö on vangittu tutkintavankeuteen ja/tai määrätty kotiarestiin. Lisäksi kuluneen vuoden aikana on suoritettu 449 poliisiratsiaa Jehovan todistajien koteihin.

Valittajat ovat toimittaneet täydennystä.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 31.5.2019 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 2634 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko valittajilla Jehovan todistajina kotimaahansa Venäjän federaatioon palautettuina perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuiksi uskontonsa johdosta, ja ovatko he pelkonsa vuoksi haluttomia turvautumaan kotimaansa suojeluun.

2. Sovellettavat säännökset

2.1 Ihmisoikeudet

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin. Artiklan 2 kappaleen mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968, jäljempänä pakolaissopimus tai Geneven yleissopimus) 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolainen on jokainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

2.2 Euroopan unionin uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.

Direktiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske.

Direktiivin 6 artiklan mukaan vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla:

a) valtio;

b) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt;

c) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että a ja b alakohdassa mainitut toimijat, kansainväliset järjestöt mukaan luettuina, ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan 7 artiklassa määriteltyä suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan.

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan voivat tarjota ainoastaan

a) valtio tai

b) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt, kansainväliset järjestöt mukaan luettuina, edellyttäen että ne ovat halukkaita ja kykeneviä tarjoamaan suojelua 2 kohdan mukaisesti.

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan suojelun vainoa tai vakavaa haittaa vastaan on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää. Tällaista suojelua tarjotaan yleensä silloin, kun 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut toimijat toteuttavat kohtuullisia toimenpiteitä estääkseen vainon tai vakavan haitan muun muassa siten, että niillä on tehokas oikeusjärjestelmä vainoksi tai vakavaksi haitaksi katsottavien toimien toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja niistä rankaisemiseksi, ja kun hakijalla on mahdollisuus saada tällaista suojelua.

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan, jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava:

a) laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla; tai

b) kertymä erilaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia, ja joka on riittävän vakava vaikuttaakseen yksilöön a alakohdassa tarkoitettua vastaavalla tavalla.

Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan vainoksi katsottavat teot voivat olla muun muassa seuraavia:

a) fyysinen tai henkinen väkivalta (- - -);

b) oikeudelliset, hallinnolliset ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla;

c) kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen; (- - -)

Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

2.3 Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin nojalla maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Vainoksi katsottavia tekoja voivat saman pykälän 2 momentin mukaan olla:

1) fyysinen tai henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta;

2) oikeudelliset tai hallinnolliset toimenpiteet taikka poliisin toimintaan tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla;

3) kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen;

4) muutoksenhakumahdollisuuden puuttuminen tai epääminen, minkä seurauksena on kohtuuton tai syrjivä rangaistus; (---)

Hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta) 87 a §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on lausuttu seuraavaa:

”Pakolaissopimuksessa ei ole esitetty vainolle määritelmää. Pakolaissopimuksen 33 artiklan perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että hengenvaara tai vapauteen kohdistuva uhka ovat vainoa silloin kun ne perustuvat johonkin sopimuksen 1 artiklan A kohdassa mainittuun syyhyn. UNHCR:n käsikirjan 51 kappaleen mukaan vainoa voivat olla myös muut samoista syistä johtuvat vakavat ihmisoikeusloukkaukset. Vainoksi katsottavia tekoja määriteltäessä on otettava huomioon kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvät näkökohdat mukaan lukien vainon pelon subjektiivinen luonne.

Vainon määritelmää on tulkittava joustavasti ja avoimesti, niin että sitä voidaan soveltaa muuttuviin vainon muotoihin. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyvä oikeuskäytäntö ja muut kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet sekä niihin liittyvien valvontaelinten päätökset vaikuttavat vainon määritelmän tulkintaan, mutta ne eivät määrittele vainoa tyhjentävästi.”

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä tässä pykälässä säädetään. 2 momentin 2 kohdan mukaan uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Ulkomaalaislain 88 c §:n mukaan vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla:

1) valtio;

2) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt; taikka

3) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että 88 d §:n mukaiset suojelun tarjoajat ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan.

3. Oikeuskäytäntöä

3.1 Unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuimen tuomio 5.9.2012, Y ja Z (C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518)

Asioissa C-71/11 ja C-99/11 oli kyse siitä, minkälaisten uskonnonvapauden rajoitusten oli katsottava muodostavan määritelmädirektiivin (2004/83/EY) 9 artiklassa, joka vastaa uudelleen laaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 9 artiklassa, tarkoitettua vainoa.

Tuomiossaan unionin tuomioistuin on muun ohella lausunut, että uskonnonvapaus muodostaa yhden demokraattisen yhteiskunnan perustoista ja se on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Oikeutta uskonnonvapauteen koskeva loukkaus voi olla niin vakava, että se voidaan rinnastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettuihin tapauksiin, joihin direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa viitataan ohjeellisesti sen määrittämiseksi, mitä tekoja muun muassa on pidettävä vainona (tuomion 57 kohta). Unionin tuomioistuin totesi, että tämä ei kuitenkaan merkitse, että mikä hyvänsä puuttuminen perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdassa taattuun uskonnonvapautta koskevaan oikeuteen olisi vainoksi katsottava teko, joka velvoittaisi toimivaltaiset viranomaiset myöntämään direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun pakolaisaseman sille, johon kyseinen puuttuminen kohdistuu (58 kohta).

Unionin tuomioistuin totesi edelleen, että tekoihin, jotka voivat merkitä direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ”vakavaa loukkausta”, kuuluvat vakavat teot, joilla puututaan paitsi hakijan vapauteen harjoittaa uskoaan yksityisesti myös hänen vapauteensa elää uskossaan julkisesti (63 kohta). Tällä tulkinnalla voidaan varmistaa direktiivin 9 artiklan 1 kohdan sellainen soveltamisala, että toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida kaikentyyppisiä tekoja, joilla puututaan uskonnonvapauden perusoikeuteen, sen ratkaisemiseksi, ovatko teot luonteensa tai toistuvuutensa vuoksi riittävän vakavia, jotta niitä voidaan pitää vainona (64 kohta). (---) Uskonnonvapautta koskevan oikeuden loukkaus voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vainoa, jos turvanpaikanhakija sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, altistuu todelliselle vaaralle siitä, että hän esimerkiksi joutuu syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (67 kohta). Tältä osin on täsmennettävä, että kun toimivaltainen viranomainen suorittaa direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin, sen on otettava huomioon kaikki teot, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, ratkaistakseen, voidaanko näitä tekoja, kun hakijan henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon, pitää direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna vainona (68 kohta).

Kun otetaan huomioon, että direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyyn uskonnon käsitteeseen kuuluvat myös osallistuminen yksin tai yhdessä julkisesti muodolliseen uskonnonharjoittamiseen, tällaisen osallistumisen kieltäminen voi unionin tuomioistuimen mukaan olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu riittävän vakava teko ja näin ollen vainoa, jos se asianomaisessa alkuperämaassa aiheuttaa todellisen vaaran siitä, että hakija joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (69 kohta).Tällaista vaaraa arvioidessaan toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon joukko sekä objektiivisia että subjektiivisia tekijöitä. Se subjektiivinen seikka, että tietyn uskonnollisen toiminnan julkisella harjoittamisella, jota riidanalaiset rajoitukset koskevat, on asianomaiselle erityisen suuri merkitys hänen uskonnollisen identiteettinsä säilyttämiseksi, on merkityksellinen arvioitaessa sen vaaran suuruutta, jolle hakija alkuperämaassaan altistuu uskontonsa vuoksi, vaikka tällaisen uskonnollisen toiminnan harjoittaminen ei olisi asianomaiselle uskonnolliselle yhteisölle keskeinen tekijä (70 kohta). Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodosta ilmenee, että uskontoon liittyviä vainon syitä koskevan suojelun alaan kuuluvat sekä sellaiset henkilökohtaisen tai ryhmän käyttäytymisen muodot, joita henkilö pitää itselleen välttämättöminä, eli ne, jotka ”perustuvat uskontoon”, että sellaiset, jotka on määrätty uskonnollisessa opissa, eli ne, jotka ovat ”uskonnon määräämiä” (71 kohta).

Tuomioistuin lausui lisäksi, että direktiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että hakijalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, kun toimivaltaiset viranomaiset hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella arvioivat, että on kohtuullista olettaa, että hän palatessaan alkuperämaahansa harjoittaa uskonnollista toimintaa, joka altistaa hänet tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Pakolaisaseman myöntämistä koskevaa hakemusta tapauskohtaisesti arvioidessaan viranomaiset eivät voi kohtuudella edellyttää, että hakija luopuu tästä uskonnollisesta toiminnasta (80 kohta).

Unionin tuomioistuimen tuomio 4.10.2018, Fathi (C‑56/17, EU:C:2018:803)

Asiassa C-56/17 tuomioistuin on lausunut muun ohella, että uudelleen laaditun määritelmädirektiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna ”vainoksi katsottavana tekona”, sen on oltava laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla, tai sen on oltava kertymä erilaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia, kun se on riittävän vakava vaikuttaakseen yksilöön vastaavalla tavalla. Tämän direktiivin 9 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan mukaan 9 artiklan 1 kohdan nojalla ”vainoksi katsottavat teot” voivat olla muun muassa seuraavia: ”oikeudelliset, hallinnolliset ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla” ja ”kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen” (tuomion 93 kohta). On oltava olemassa uskonnon vapauden ”vakava loukkaus”, joka vaikuttaa asianomaiseen henkilöön merkittävästi, jotta kyseisiä toimia voidaan pitää vainona (94 kohta). Tämä vaatimus täyttyy, jos kansainvälistä suojelua hakeva henkilö sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, altistuu todelliselle vaaralle siitä, että hän esimerkiksi joutuu syytteeseenpanon taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin saman direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (95 kohta).

Unionin tuomioistuin lausui edelleen, että asioissa, joissa on kyse uskonnonvapauden käyttämiseen liittyvien tekojen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyyn toimivaltaisten jäsenvaltioiden viranomaisten on määritettävä hakijan lausumien ja tämän mahdollisesti esittämien asiakirjojen ja kaiken luotettavista lähteistä saadun tiedon perusteella, sovelletaanko hakijan alkuperämaassa käytännössä kuolemanrangaistusta tai vankeusrangaistusta, joista säädetään tällaisessa lainsäädännössä. Kansallisten viranomaisten tehtävänä on päättää mainittujen tietojen valossa, onko katsottava, että hakijalla tosiaankin on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa alkuperämaahansa palattuaan vainon kohteeksi (98 kohta). Direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että kielto teloituksen tai vankeuden uhalla toimia kansainvälistä suojelua hakevan henkilön alkuperämaan uskontoa vastaan voi olla tässä artiklassa tarkoitettu ”vainoksi katsottava teko”, jos kyseisen maan viranomaiset käytännössä määräävät tämän kiellon perusteella tällaisia seuraamuksia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava (101 kohta).

3.2 Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus on lyhyenä ratkaisuselosteena julkaisemassaan päätöksessä 20.12.2017/6600 todennut, että arvioitaessa uskonnollisen kääntymisen merkitystä kansainvälisen suojelun tarpeen osalta oli muun ohella tarkasteltava, olisiko henkilöllä kyseistä maata koskevan maatiedon valossa perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa uskonnonharjoittamisensa vuoksi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta oli muun ohella otettava huomioon turvapaikanhakijan tapa harjoittaa uskontoaan, uskonnon merkitys hänen elämässään sekä se, millaista vaikutusta uskonnonvapauden rajoituksilla hänelle olisi. Esimerkiksi pelkkä kuuluminen tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan ei yleensä ollut riittävä peruste kansainvälisen suojelun saamiselle. Arvioinnissa oli kuitenkin otettava huomioon, ettei henkilöiltä voida kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä kotimaahan palatessaan.

4. Venäjää koskevaa maatietoa

Venäjän federaation perustuslaki takaa kansalaisilleen uskonnonvapauden, mutta mahdollistaa myös uskonnollisen yhdistyksen toiminnan kieltämisen esimerkiksi tilanteessa, jossa yhdistyksen katsotaan harjoittavan ekstremististä toimintaa.

Venäjän korkein oikeus on päätöksessään 20.4.2017 katsonut Jehovan todistajien hallinnollisen keskuksen äärijärjestöksi ja määrännyt kaikki sen alaiset 395 paikallisyhdistystä lakkautettaviksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Jehovan todistajien toiminta on järjestönä kielletty ja järjestön varat on takavarikoitu. Venäjän korkein oikeus on 17.7.2017 hylännyt Jehovan todistajien pyynnön arvioida asiaa uudelleen. Järjestön toimintaan osallistuneita vastaan voidaan nostaa syyte rikoslain 282.2 artiklan nojalla äärijärjestön toiminnan organisoinnista tai siihen osallistumisesta tai 282.3 artiklan nojalla ääritoiminnan rahoittamisesta. Artiklan nojalla voidaan tuomita huomattavat sakot tai enintään 6–10 vuotta vankeutta. (US Department of State: 2018 Report on International Religious Freedom - Russia, 21.6.2019, Human Rights Watch: Russia: Sweeping Arrests of Jehovah’s Witnesses, 28.6.2018, päivitetty 19.11.2018, Human Rights Watch: Court Bans Jehovah’s Witnesses, 20.4.2017, Forum 18: First prosecution after Jehovah’s Witness ban, 25.8.2017; The Tablet: Jehovah’s Witnesses take Russia ban to European Court, 25.7.2017; Forum 18: Russia: Jehovah’s Witnesses now banned, 18.7.2017)

Jehovan todistajia on ollut mahdollista tuomita sakkorangaistuksiin niin sanotusta sääntöjen vastaisesta lähetystyöstä myös hallinnollisia rikkeitä koskevan lain 5.26 §:n perusteella. Sakon määrä voi vaihdella 5 000 ja 50 000 ruplan välillä. Forum 18 -uutispalvelun mukaan heinäkuussa 2016 tiukennettua lakia sovellettiin ajalla 20.7.2016–20.7.2017 eri uskonnollisiin suuntauksiin liittyviin yksilöihin ja yhteisöihin ainakin 193 tapauksessa, joista 43 koski Jehovan todistajia. (Forum 18, RUSSIA: One year of "anti-missionary" punishment, 8.8.2017, Forum 18, RUSSIA:159 known "anti-missionary" prosecutions in 2018, 6.5.2019)

Venäjän korkein oikeus on 14.11.2017 antamallaan päätöksellä ohjeistanut lapsen etua sekä vanhempainoikeuksien rajoittamista ja menettämistä koskevan lainsäädännön yhtenäisessä soveltamisessa. Perhelain69 §:n mukaan vanhemmat voivat menettää vanhempainoikeudet muun muassa, jos he väärinkäyttävät niitä. Korkeimman oikeuden päätöksessä muun muassa täsmennetään, että väärinkäytöllä tarkoitetaan esimerkiksi lapsen osallistamista sellaisen uskonnollisen yhteisön toimintaan, joka on tuomioistuimen tekemällä ja voimaan tulleella päätöksellä kielletty viitaten ekstremistisen toiminnan ja terrorismin ehkäisyä koskeviin lakeihin. Vanhempainoikeuksien menetys on äärimmäinen keino ja tulee kyseeseen niissä tapauksissa, joissa vanhempien syyllinen käytös on perustellusti todettu ja lapsen oikeuksien ja edun toteutuminen muilla keinoin on osoittautunut mahdottomaksi.

Jehovan todistajien uskonnollisia kokouksia on keskeytetty, järjestöjen rakennuksia on takavarikoitu ja yksittäisten jäsenten koteja tuhopoltettu. Lisäksi yksittäisiä jäseniä vastaan on hyökätty ja heidän koteihinsa on tehty laillisia ja laittomia poliisiratsioita. Ratsioiden yhteydessä on takavarikoitu tietokoneita, matkapuhelimia, passeja, pankkikortteja ja uskonnollista kirjallisuutta. Poliisi on toimittanut ratsiat usein turvallisuuspalvelu FSB:n aseistetun henkilökunnan avustuksella. Kymmeniä Jehovan todistajia on viety kuulusteltavaksi ja pidätetty. Lisäksi heitä on sakotettu uskonnosta puhumisesta julkisesti, ja on raportoitu Jehovan todistajien lapsia syrjityn kouluissa. (U.S. Department of State: 2018 Report on International Religious Freedom – Russia, 21.6.2019, U.S. Department of State: 2017 Report on International Religious Freedom – Russia, 29.5.2018 ja Human Rights Watch: Russia: Sweeping Arrests of Jehovah’s Witnesses, 28.6.2018, päivitetty 19.11.2018)

Suurin osa kuulusteluihin viedyistä henkilöistä on kuulustelujen jälkeen vapautettu. Osalle on määrätty matkustus- tai muita rajoituksia. (Human Rights Watch: Russia: Sweeping Arrests of Jehovah’s Witnesses, 28.6.2018, Forum 18: RUSSIA: Criminal investigations of 69 Jehovah's Witnesses, 13.9.2018, Forum 18: RUSSIA: 100+ Jehovah's Witness criminal cases, 18.2.2019)

Syksyllä 2018 yhteensä 69 Jehovan todistajaa oli syytettynä, epäiltynä tai oikeuskäsittelyssä ekstremismiin liittyvien rikkomusten vuoksi. Heistä 25 oli tutkintavankeudessa. Suurin osa tutkinnoista liittyi kiellettyjen Jehovan todistajien hallinnollisen keskuksen ja paikallisyhteisöjen toiminnan jatkamiseen. Maatietolähteen aineistoon liitetyn erittelyn mukaan henkilöt olivat epäiltynä tai syytettynä pääasiassa rikoslain 282.2 artiklan nojalla (ekstremistisen järjestön toiminnan organisointi ja siihen osallistuminen). (Forum 18: RUSSIA: Criminal investigations of 69 Jehovah's Witnesses, 13.9.2018). Toukokuussa 2019 yli 200 Jehovan todistajaa oli syytettynä tai epäiltynä ekstremismiin liittyvistä rikoksista. Heistä 30 oli tutkintavankeudessa, 28 kotiarestissa ja 76 matkustuskiellossa. Heinäkuussa 2019 määrä oli 212, joista 37 oli tutkintavankeudessa, ja syyskuussa 2019 yli 250 henkilöä, joista 41 oli tutkintavankeudessa. (Forum 18: RUSSIA: Jehovah's Witness criminal cases - list, 31.5.2019, Forum 18: RUSSIA: First Jehovah’s Witness Ban conviction, more trials underway, 12.7.2019 ja DW: Russia jails Jehovah's Witnesses for alleged extremism, 20.9.2019)

Vuoden 2019 aikana langetettiin kolmelle Jehovan todistajalle tuomiot ääritoiminnasta. Tanskan kansalainen Dennis Christensen tuomittiin 6.2.2019 Orjolin alioikeudessa rikoslain 282.2 artiklan nojalla äärijärjestön toiminnan organisoimisesta kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Toisessa tapauksessa Orjolissa Sergei Skrynnikov tuomittiin 350 000 ruplan sakkoon saman lainkohdan perusteella äärijärjestön toimintaan osallistumisesta. Skrynnikovia syytettiin siitä, että hän oli osallistunut Jehovan todistajien kokoukseen ja pitänyt kielletyn järjestön propagandaa sisältäneen julkisen puheen. (Forum 18: RUSSIA: "6-year jail sentence for believing in God", 6.2.2019; Human Rights Watch: Russia: Jehovah’s Witness Convicted, 6.2.2019; Forum 18: RUSSIA: Jehovah’s Witness appeal fails, appeal to Strasbourg, 24.5.2019; Forum 18: RUSSIA: Second Oryol Jehovah’s Witness appeal, 27.5.2019)

Jehovan todistaja Aleksandr Solovyov, joka kuului seurakuntansa johtoon, tuomittiin 4.7.2019 Permin alueen alioikeudessa 300 000 ruplan suuruiseen sakkorangaistukseen ekstremistisen järjestön toimintaan osallistumisesta rikoslain 282.2 artiklan nojalla. Syyttäjä oli vaatinut Solovyoville vankeusrangaistusta. (Forum 18: RUSSIA: First Jehovah’s Witness ban conviction, more trials underway, 12.7.2019).

Syyskuussa 2019 Habarovskin kaupungissa Jehovan todistaja tuomittiin yhdyskuntapalveluun. Lisäksi Saratovin alueella tuomittiin kuusi Jehovan todistajaa 2–3,5 vuotta pituisiin vankeusrangaistuksiin kielletyn järjestön toiminnan jatkamisesta. (Washington examiner: Jehovah's Witness detained in Russia sentenced to community service, avoids prison time, 2.9.2019, DW: Russia jails Jehovah's Witnesses for alleged extremism, 20.9.2019 ja Reuters: Russia widens Jehovah's Witnesses crackdown with new jailings, 20.9.2019)

Helmikuussa 2019 Surgutin kaupungissa otettiin kiinni useita Jehovan todistajia, joista seitsemän on kertonut joutuneensa viranomaisten kiduttamiksi pidätettyinä ollessaan. (Forum 18: RUSSIA: Tortured for beliefs, suspect torturers rewarded, 28.6.2019)

Viranomaisten mielenkiinto on kohdistunut tai saattaa kohdistua sellaisiin Jehovan todistajiin, jotka yhdistetään Pietarissa sijaitsevaan hallinnolliseen keskukseen, tai jotka ovat paikallisjärjestöjen perustajajäseniä, tavanomaista aktiivisempia saarnaajia, vanhimmiston jäseniä, asuntojaan kokoontumispaikoiksi tarjoavia jäseniä, pidätettyjä henkilöitä, joilla on ollut hallussaan kiellettyä kirjallisuutta, rukoilevia jäseniä sekä jäseniä, joita on painostettu antamaan tietoja muista Jehovan todistajista. (Landinfo: Temanotat, Russland: Jehovas vitner, 29.1.2019)

Suurin osa rikostutkinnan kohteeksi joutuneista henkilöistä on miespuolisia Jehovan todistajia, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti yhteisön toimintaan. Mitä aktiivisemmasta, julkisesti näkyvämmästä ja Jehovan todistajien yhteisössä korkeammassa asemassa olevasta henkilöstä on kysymys, sitä suurempana on pidetty riskiä joutua viranomaistoimien kohteeksi. Merkittäviä alueellisia eroja riskissä joutua toimenpiteiden kohteeksi ei ole havaittu. Maatiedon mukaan Jehovan todistajat ovat huhtikuussa 2017 annetun korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen jatkaneet toimintaansa, eli kokousten järjestämistä, saarnaamista ja uusien jäsenten värväämistä, vaikka heidän on täytynytkin toimia aikaisempaa varovaisemmin. Jehovan todistajien lapsiin ei ole todettu kohdistuneen huostaanottoja sillä perusteella, että vanhemmat olisivat osallistuneet järjestön toimintaan. On esiintynyt tilanteita, joissa viranomaiset ovat uhkailleet Jehovan todistajia lasten huostaanotolla. (Landinfo: Temanotat, Russland: Jehovas vitner, 29.1.2019, Human Rights Watch: Russia: Sweeping Arrests of Jehovah’s Witnesses, 28.6.2018, Human Rights Watch, Russia: Escalating Persecution of Jehova’s Witnesses, 9.1.2020)

Maahanmuuttoviraston tiedonhankintamatkan raportin mukaan poliisin ja lainvalvontaviranomaisten kerrotaan tehneen Jehovan todistajiin kohdistettuja ratsioita yhteensä 36 Venäjän eri alueella. Jehovan todistajia vastaan on nostettu syytteitä kokouksien järjestämisen ja niihin osallistumisen perusteella. Yhteisön jäsenet ovat epävirallisesti kokoontuneet rukoilemaan ja lukemaan Raamattua yhdessä, minkä viranomaiset ovat katsoneet ekstremistiseksi luokitellun organisaation toiminnan jatkamiseksi. Venäläisen ekstremismiin, uskontoon ja ksenofobiaan erikoistuneen informaatio- ja tutkimuskeskus SOVA:n edustajan mukaan Jehovan todistajat eivät voi enää tehdä lähetystyötä, eli kertoa uskostaan kadulla tai kiertää kodeissa. Jehovan todistajat voivat kokoontua vain yksityisasunnoissa, mutta näitä kokouksia voidaan pitää lainvastaisina. Käytännössä lähetystyö ja rukoilu tapahtuvat nykyään perhepiirissä. Venäjälle palaavat Jehovan todistajat ovat ehdottomasti sellainen ryhmä, joka tulee olemaan poliisin mielenkiinnon kohteena. Puolestaan Venäjän tiedeakatemian Eurooppa-instituutin sosiaalisen ja poliittisen tutkimuksen osaston johtavan tutkijan mukaan viranomaisten Jehovan todistajiin kohdistaman toiminnan uskotaan jatkuvan hyvin valikoivana ja eri viranomaisten suhtautuvan Jehovan todistajiin eri tavalla. Aktiivisimmin Jehovan todistajia vastaan toimii turvallisuuspalvelu FSB, mutta toimeenpanevat viranomaiset eivät juuri puutu Jehovan todistajien toimintaan. Raportissa viitataan myös Norjan maatietopalvelun raporttiin 2019, jonka mukaan ei ole tietoa vanhempien oikeuksien rajoittamisesta annetun ohjeistuksen soveltamisesta Jehovan todistajiin, eikä tiedossa ole sen perusteella tehtyjä Jehovan todistajien lasten huostaanottoja. Lasten huoltajuuden menettämisen vaara koetaan vakavana uhkana. Poliisi on useassa tapauksessa käyttänyt korkeimman oikeuden lausuntoa uhkailun välineenä. (Maahanmuuttovirasto: Venäjä: Tiedonhankintamatka Moskovaan marraskuussa 2018 – Jehovan todistajat Venäjällä, 17.4.2019, Landinfo: Temanotat, Russland: Jehovas vitner, 29.1.2019)

Jehovan todistajiin kohdistetut viranomaistoimet lisääntyivät vuoden 2019 aikana. Ainakin 313 henkilön kohdalla nostettiin syyte, oikeudenkäynti oli vireillä tai tuomittiin rangaistusta. Viranomaiset suorittivat ainakin 780 kotietsintää vuoden 2017 jälkeen, joista yli puolet vuoden 2019 aikana. Vuonna 2019 tuomioistuimet tuomitsivat 18 henkilöä 2–6 vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Suurimassa osassa tapauksia syytteitä on nostettu äärijärjestön toimintaan osallistumisen perusteella. Joitakin henkilöitä on myös syytetty äärijärjestön toiminnan järjestämisestä. Näyttönä ”rikollisesta” toiminnasta on pidetty Jehovan todistajien yhteisön uskonnolliseen elämään kuuluvia yhteisiä tapoja kuten raamatuntutkiskelun yhteydessä tapahtuvaa Raamatun lukemista, kokouksiin osallistumista ja kokousten järjestämistä Jehovan todistajien kodeissa. (Human Rights Watch: Russia: Escalating Persecution of Jehovah’s Witnesses, 9.1.2020)

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on katsonut Venäjän loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimusta (EIS) tapauksessa, jossa Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta oli lakkautettu. EIT katsoi sopimuksen 9 artiklaa tulkittuna 11 artiklan valossa loukatun, koska lakkauttamispäätökselle ei ollut esitetty riittäviä syitä ottaen huomioon yhdyskunnan toiminnasta tehtyjen väitteiden virheellisyys. EIT katsoi lisäksi 11 artiklaa tulkittuna 9 artiklan valossa loukatun sen vuoksi, että viranomaiset olivat kieltäytyessään rekisteröimästä yhdyskuntaa uudelleen asettaneet lakiin perustumattomia ehtoja. (Jehovah’s Witnesses of Moscow ym. v. Venäjä (2010), erit. kohdat 160 ja 181)

Samantyyppisiä piirteitä on EIT:n tapauksessa, jossa Venäjän viranomaiset olivat hylänneet Pelastusarmeijan rekisteröintihakemuksen mm. sillä perusteella, että ”armeijaa” voitaisiin pitää puolisotilaallisena organisaationa. (Moscow Branch of the Salvation Army v. Venäjä (2006), erit. kohdat 78 ja 92)

EIT on pyytänyt Venäjän federaation hallitukselta vastinetta eräiden Jehovan todistajia olevien valittajien ja seurakunnan valituksissa väitetyistä ihmisoikeusloukkauksista. (Esim. valitusasia 15962/15, jonka käsittely on kesken)

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvoston alaisen mielivaltaisia pidätyksiä käsittelevän työryhmän tutkittavaksi on saatettu useita tapauksia, joissa on kysymys Jehovan todistajiin kohdistuneesta vapaudenriistosta ja syytteeseenpanosta väitetyn ekstremismin perusteella. Työryhmä on katsonut, että Venäjän federaation hallitus ei ole selvittänyt, millä perusteella kokouksiin ja rauhallisiin uskonnollisiin keskusteluihin osallistuvan henkilön katsotaan syyllistyvän rikoslain 282 artiklassa tarkoitettuihin tekoihin. (Esim. Opinion No. 11/2019 concerning Dmitriy Mikhaylov (Russian Federation), A/HRC/WGAD/2019/11, 12.6.2019, kohta 52)

5. Asiassa saatua selvitystä

Valittajat ovat Venäjän kansalaisia ja Jehovan todistajia. B on kastettu Jehovan todistajaksi vuonna 1998. A:sta on tullut Jehovan todistaja vuonna 2008. A on kertonut, että vuonna 2016 hänen perheensä kutsuttiin X:n seurakunnan jäseniksi, koska heidät tunnettiin aktiivisina palvelijoina. A nimitettiin X:n seurakunnan vanhimmaksi ja hän toimi sen nimeämänä niin kutsuttuna juridisena henkilönä. Hänen tehtäviinsä kuului kokouksista vastaaminen ja niissä saarnaaminen ja opettaminen. Juridisena henkilönä hän sai vastuulleen ympäristönsuojelua koskevat asiat. B palveli pioneerina eli saarnaajana. Valittajien uskonnonharjoittamiseen kuului muun muassa kokoontuminen muiden seurakuntalaisten kanssa kahdesti viikossa. Valittajat ovat lisäksi kertoneet tehneensä julistustyötä miltei päivittäin, yhteensä 70 tuntia kuukaudessa, sekä käyneensä konventeissa. A:n ja B:n lapsi C on myös osallistunut Jehovan todistajien toimintaan. Sen jälkeen, kun Jehovan todistajat kiellettiin valittajat muuttivat Moskovaan ja alkoivat kokoontua muiden uskovien kanssa salaa kodeissa. Valittajat poistuivat Venäjältä elokuussa 2017.

A on kertonut, että ollessaan saarnaamassa Moskovassa vuonna 2009 hänet vietiin miliisiosastolle, jossa hänelle sanottiin, että hän ei saa saarnata. B on kertonut olleensa Moskovassa saarnaamassa uskonsisarensa kanssa vuonna 2009, kun paikalle soitettiin poliisi, joka vei heidät poliisiasemalle. A on myös kertonut, että heidän ollessaan saarnaamassa Baksanin kaupungissa vuonna 2013 he koputtivat erään poliisin kodin ovelle. Poliisi käyttäytyi karkeasti heitä kohtaan ja arvosteli heidän saarnaamistaan. Heidät vietiin poliisiasemalle, jossa heitä pidettiin noin kaksi tuntia. Heidän taustaansa selvitettiin ja heille sanottiin, ettei heidän kannattaisi enää saarnata.

Valittajat ovat lisäksi kertoneet, että vuonna 2010 heidän valtakunnansaliinsa hyökkäsi kaksi naamioitunutta miestä, jotka pahoinpitelivät kahta sitä vartioimassa ollutta henkilöä. Vuonna 2011 sinne heitettiin kranaatti, joka tehtiin myöhemmin vaarattomaksi. Lisäksi valittajilla oli kahdesti vuosina 2012 ja 2017 ongelmia naapurin kanssa, minkä johdosta he joutuivat kutsumaan poliisit paikalle.

Asiassa on hyväksytty tosiseikaksi valittajien kertomukset uskonnostaan, tavastaan harjoittaa uskontoaan sekä tapahtumista kotimaassaan.

Valittajat ovat vastaselityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittäneet Moskovan lastensuojeluviranomaisen A:lle osoitetuksi kerrotun asiakirjan, jonka suomenkielisen käännöksen mukaan alaikäisen lapsen mukaan ottaminen uskonnollisiin kokouksiin ja osallistuminen saarnaamistyöhön voi toimia perusteena vanhempien oikeuksien peruuttamiselle.

6. Oikeudellinen arviointi

6.1 Ratkaisun lähtökohtia

Oikeus uskonnonvapauteen sisältää vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin. Pakolaisoikeuden mukaan uskonto voi olla vainon syynä. Kuten unionin tuomioistuimen tuomiossa asioissa C-71/11 ja C-99/11 todetaan, puuttuminen uskonnonvapauteen voi olla niin vakavaa, että se muodostaa vainoa. Kaikkea uskonnonvapauteen puuttumista ei kuitenkaan voida pitää vainoksi katsottavana tekona. Vainoksi voidaan katsoa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien vakava loukkaus, kuten uskonnon harjoittamisesta johtuva syytteeseenpano taikka joutuminen epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi. Uskonnonharjoittamiseen osallistumisen kieltäminen voi sellaisenaan olla vainoa, jos kiellon rikkomisesta voi seurata edellä mainitun kaltaisia seuraamuksia.

Arvioitaessa sitä, onko turvapaikanhakija todellisessa vaarassa joutua vainotuksi uskontonsa vuoksi, on otettava huomioon yhtäältä uskonnonharjoittamisesta johtuvien mahdollisten seuraamusten vakavuus ja toisaalta se, millaisia vaikutuksia uskonnonvapauden rajoituksilla hänelle olisi.

Kun yksittäistapauksessa arvioidaan uskonnonvapauden rajoitusten merkitystä, otetaan huomioon se, miten turvapaikanhakija harjoittaa uskontoaan sekä se, mikä merkitys uskonnolla tai tietyllä uskonnollisella käytännöllä on hänen elämässään. Unionin tuomioistuin on todennut edellä mainitussa tuomiossaan, että jos sellaisen uskonnollisen toiminnan harjoittaminen, jolla on turvapaikanhakijalle erityisen suuri merkitys hänen uskonnollisen identiteettinsä säilyttämiseksi, kielletään, kyseisellä subjektiivisella seikalla on merkitystä arvioitaessa sen vaaran suuruutta, jolle turvapaikanhakija alkuperämaassaan altistuu uskontonsa harjoittamisen takia. Arvioinnin lähtökohtana on, ettei henkilöltä voida kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä kotimaahan palatessaan. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen turvapaikanhakijaa voi olla tarpeen kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä sen selvittämiseksi, mikä merkitys tietyn uskonnollisen toiminnan harjoittamisella on hänen uskonnolliselle identiteetilleen ja sen säilyttämiselle, sekä myös sen selvittämiseksi vaikuttaisiko uskonnonvapauden rajoittaminen hänen luovuttamattomana pidettävään uskonnonharjoittamiseensa.

Lisäksi on tarkasteltava, onko turvapaikanhakijalla maatiedon valossa perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi hänen harjoittamansa uskonnon vuoksi, kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat. Vainoksi katsotaan edellä selostetuin tavoin teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Jehovan todistajat ovat aktiivista julkista saarnaamistoimintaa ja lähetystyötä tekevä uskonnollinen järjestö, jonka uskonnon harjoittamisen muotoihin kuuluvat olennaisesti saarnaamistoiminnan lisäksi uskovien yhteiset kokoontumiset. Osallistuminen seurakunnan toimintaan on keskeinen osa Jehovan todistajien jäsenyyttä ja uskonnonharjoittamista.

Maatiedon mukaan Jehovan todistajiin on pitkän ajan kuluessa kohdistunut lisääntyvää viranomaisten painostusta Venäjän eri alueilla. Jehovan todistajat on nyttemmin katsottu äärijärjestöksi ja järjestön toiminta on kielletty. Lain mukaan Jehovan todistajien toiminnan järjestämisestä ja siihen osallistumisesta sekä sen rahoittamisesta voidaan tuomita rangaistukseen, ja lakia on sovellettu myös käytännössä. Osallistuminen yhteisön tavanomaiseenkin toimintaan kuten kokouksiin on maatiedon mukaan saattanut johtaa rikosprosessiin. Toisaalta maatiedossa on viitteitä siitä, että rikostutkintaan liittyvät toimet ovat pääasiassa kohdistuneet henkilöihin, jotka ovat olleet seurakunnissa merkittävässä tai näkyvässä asemassa.

Maatiedosta ilmenevällä tavalla Venäjän viranomaiset ovat kohdistaneet Jehovan todistajiin erilaisia oikeudenloukkauksia, joista ainakin osaa voidaan laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi pitää vainona. Maatiedon perusteella kaikilla Jehovan todistajilla ei kuitenkaan ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi pelkästään uskonnon takia. Maatieto ei viittaa myöskään siihen, että Jehovan todistajiin kuuluvien vanhempien lapsia olisi tosiasiassa otettu huostaan uskonnolliseen toimintaan osallistumisen seurauksena tai että vanhempainoikeuksia olisi mainitusta syystä muutoin rajoitettu. Maatiedon mukaan viranomaiset ovat kuitenkin joissakin tapauksissa uhkailleet vanhempia lasten huostaanotolla uskonnon perusteella.

6.2 Johtopäätös

Valittaja A on todennut, että seurakunnan vanhimpana hänen velvollisuutenaan on jatkossakin järjestää uskovien yhteisiä kokouksia. Hän on seurakunnan vanhimpana ja sen nimeämänä niin kutsuttuna juridisena henkilönä ollut seurakunnassa sellaisessa asemassa, että viranomaiset saattavat maatiedon mukaan tulkita hänen toimintansa ja uskonnon harjoittamisensa osaksi Jehovan todistajien organisaation toimintaa ja siten kielletyksi. Myös valittajien varsin aktiivisesti harjoittama saarnaamistyö, jonka tekemisen he kokevat velvollisuutenaan ja jota he ovat jatkaneet Suomessa, voi herättää viranomaisten kielteisen mielenkiinnon. Valittajien kertomukset puhuvat sen puolesta, että he elävät uskontonsa määrittelemää elämää, mihin liittyy myös heidän lapsensa osallistaminen uskonnon harjoittamiseen. Tähän nähden pelkästään sitä seikkaa, että valittajiin ei ole kohdistunut vakavia oikeudenloukkauksia viranomaisten taholta uskontonsa harjoittamisen takia ennen heidän kotimaastaan poistumistaan elokuussa 2017, ei voida sellaisenaan katsoa osoitukseksi siitä, ettei heihin jatkossakaan tulisi kohdistumaan oikeudenloukkauksia heidän uskonnonharjoittamisensa vuoksi.

Valittajat ovat lisäksi esittäneet Moskovan lastensuojeluviranomaisen valittaja A:lle osoitetuksi kerrotun asiakirjan, jonka suomenkielisen käännöksen mukaan alaikäisen lapsen mukaan ottaminen uskonnollisiin kokouksiin ja osallistuminen saarnaamistyöhön voi toimia perusteena vanhempien oikeuksien peruuttamiselle. Vaikka maatieto ei viittaa siihen, että Jehovan todistajiin kuuluvien vanhempien lapsia olisi tähän mennessä tosiasiassa otettu huostaan perheen uskonnolliseen toimintaan osallistumisen perusteella, on maatiedonkin mukaan kiistatonta, että viranomaiset saattavat esittää mainitunlaisia uhkauksia.

Edellä esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajilla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuiksi kotimaassaan uskontonsa vuoksi. Valittajilta ei voida kohtuudella edellyttää, että he luopuvat uskonnonharjoittamisestaan tai salaavat sen kotimaahansa palatessaan. Tilanteessa, jossa pelko vainosta perustuu lainsäädäntöön ja viranomaisten toimintaan, valittajien ei voida katsoa saavan viranomaissuojelua.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palauttaa asian Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Monica Gullans ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Jenny Rebold.