KHO:2023:50

Adoptioneuvonnan antaja oli keskeyttänyt adoptioneuvonnan. Hallinto-oikeus oli hylännyt päätöksestä tehdyn valituksen, koska ikävaatimukset eivät täyttyneet eikä asiassa ollut esitetty syytä poiketa niistä.

Adoptiolain mukaan neuvonta voidaan keskeyttää, jos neuvonnassa esille tulleiden seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioon ole olemassa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, oliko ikävaatimusten täyttymättä jäämistä pidettävä sellaisena adoption edellytysten puuttumisena, joka oikeutti keskeyttämään adoptioneuvonnan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että edellytyksiä poiketa ikäsäännöksistä oli lievennetty adoptiolain eduskuntakäsittelyssä siten, että adoptio on mahdollista, jos tähän on lapsen edun kannalta perusteltua syytä. Lapsen edun arvioiminen edellyttää kokonaisharkintaa. Lisäksi keskeyttämisen perusteena olevien seikkojen tulisi olla ilmeisiä eikä hallinto-oikeuden perustelujen valossa voitu pitää selvänä, että edellytyksiä ikävaatimuksista poikkeamiseen ei ollut. Koska kyse on sellaisesta perusteellisesta adoption edellytysten harkinnasta, joka ei voi tapahtua adoptioneuvonnan yhteydessä vaan osana adoptiolupaharkintaa, adoptioneuvontaa ei ollut voinut keskeyttää. Asia palautettiin adoptioneuvonnan antajalle.

Adoptiolaki 3 §, 6 §, 7 §, 21 §, 24 §, 29 §

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 17.6.2022 nro H1155/2022

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden ja Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaavan päätökset kumotaan ja asia palautetaan Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston käsiteltäväksi ja adoptioneuvonnan antamiseksi A:lle ja B:lle.

Asian tausta

(1) Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaava on 11.3.2021 keskeyttänyt A:n ja B:n adoptioneuvonnan. Päätöksen perustelujen mukaan neuvonnassa esille tulleiden seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioon ole olemassa. Päätöksessä on ensimmäisenä esteenä viitattu hakijoiden kotikunnan kielteiseen lausuntoon ja toisena hakijoiden ikään.

(2) A ja B ovat valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatineet, että päätös adoptioneuvonnan keskeyttämisestä kumotaan ja adoptioneuvontaa jatketaan.

(3) Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen. Hallinto-oikeus on katsonut, että kotikunnan lausunnossa selostetut seikat eivät yksinään osoittaneet sellaista adoptiolaissa tarkoitettua ilmeisyyttä, jonka perusteella adoptioneuvonta voitaisiin keskeyttää. Ikävaatimuksen osalta hallinto-oikeus on todennut, että sen ensisijaisena tavoitteena on lapsen edun edistäminen. Palveluvastaava on voinut keskeyttää adoptioneuvonnan, koska jo ikävaatimuksen täyttymättä jäämisen perusteella on ollut ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioihin ole ollut olemassa.

(4) Hallinto-oikeus on johtopäätöksissään katsonut, ettei asiassa ole näytetty, että adoptoitavien ja muutoksenhakijoiden välille olisi muodostunut adoptiolaissa tarkoitetulla tavalla vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde, ja ettei asiassa ollut muutoinkaan näytetty, että adoption vahvistamiseen olisi lasten edun kannalta perusteltua syytä. Tällaisena syynä ei voitu pitää yksinomaan sitä, että lasten olosuhteet Pakistanissa eivät muutoksenhakijoiden kertoman mukaan olleet hyvät.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden lainoppineet jäsenet Elina Tanskanen ja Ari Koskinen, joka on myös esitellyt asian, ja asiantuntijajäsen Milja Markkanen.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(5) Muutoksenhakijat ovat vaatineet, että hallinto-oikeuden ja Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaavan päätökset kumotaan ja adoptioneuvontaa määrätään jatkettavaksi.

(6) Ikäedellytys ei täyty kummankaan muutoksenhakijan osalta. Asiassa on kuitenkin arvioitava adoptiolaissa säädettyjä perusteita poiketa ikäedellytyksistä.

(7) Poikkeamista tukee se, että muutoksenhakijat ovat lainvoimaisesti adoptoineet lapset Pakistanissa. Molemmat pitävät lapsia ominaan, ja lapset kutsuvat heitä isäksi ja äidiksi. Adoptoitavien lasten olosuhteita ei voi ohittaa tekemättä tapauskohtaista arviointia. Muutoksenhakijoilla on edellytykset huolehtia lapsista, joiden tilanne kotimaassa on erittäin vaikea sosiaalisten, taloudellisten ja uskonnollisten syiden vuoksi.

(8) Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaava on selityksessään esittänyt, että edellytykset adoptioneuvonnan keskeyttämiselle ovat olleet olemassa. Arvioitavana ovat olleet kotikunnan kielteinen lausunto, adoptiolain ikäraja- ja ikäerosäännökset sekä se, soveltuuko mikään poikkeusperuste niihin. Lapsen etua sekä lapsen ja muutoksenhakijoiden välistä suhdetta on arvioitu. Adoptio on vahvistettu Pakistanissa vastoin sitä adoptiolain vaatimusta, että adoptioon olisi tullut olla Suomen adoptiolautakunnan lupa.

(9) Muutoksenhakijat ovat antaneet vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaavalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden perustelut

Adoptioneuvonnan keskeyttämisen perusteet ja kysymyksenasettelu

(10) Adoptioneuvonnan antaja oli keskeyttänyt neuvonnan useamman sellaisen seikan perusteella, joita se piti ilmeisenä esteenä adoptiolle. Hallinto-oikeuden päätös on perustunut näistä seikoista keskeisesti ikävaatimuksiin.

(11) Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, onko ikävaatimusten täyttymättä jäämistä pidettävä sellaisena adoption edellytysten puuttumisena, joka oikeuttaa keskeyttämään adoptioneuvonnan. Arvioon vaikuttaa erityisesti se, että lain mukaan ikävaatimuksista voidaan poiketa ja poikkeaminen perustuu viime kädessä sen arvioimiseen, onko adoption vahvistamiseen lasten edun kannalta perusteltua syytä.

Sovellettavat oikeusohjeet esitöineen

Ikävaatimukset adoption edellytyksinä

(12) Adoptiolain 2 luvussa säädetään adoption edellytyksistä. Lain 3 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen adoptio voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen.

(13) Adoptiolain 6 §:ssä säädetään adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisiästä. Pykälän 1 momentin mukaan adoptionhakijan tulee olla täyttänyt 25 vuotta. Jos adoptoitava on alaikäinen, hakija ei saa olla 50 vuotta vanhempi. Pykälän 2 momentin mukaan adoptio voidaan 1 momentin estämättä vahvistaa, jos hakija on täyttänyt 18 vuotta ja --- adoptoitavan ja hakijan välille on muodostunut vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde tai adoption vahvistamiseen on muutoin lapsen edun kannalta perusteltua syytä.

(14) Adoptiolain 7 §:n 1 momentissa säädetään alaikäisen adoptoitavan ja adoptionhakijan välillä vaadittavasta ikäerosta. Poikkeamismahdollisuus on saman sisältöinen kuin lain 6 §:n 2 momentissa.

(15) Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 15/2011 vp) adoptiolain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 47/2011 vp) katsonut, että adoption ikävaatimuksille on sinänsä osoitettavissa perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja hyväksyttäviä perusteluja. --- Valiokunnan arvion mukaan esityksen kategoriset ikävaatimukset muodostuvat perusteettoman jyrkiksi ja saavat määräävän aseman adoption edellytysten arvioinnissa. Ne eivät myöskään kaikissa kohdin yksiselitteisesti tue sääntelyn päämäärää turvata adoptiolapselle riittävä huolenpito, kasvatus ja elatus lapsen itsenäistymiseen saakka.

(16) Perustuslakivaliokunnan mukaan pääsääntöisiä vähimmäis- ja enimmäisikärajoja sekä ikäerovaatimusta tulee ainakin osittain väljentää tai vaihtoehtoisesti laajentaa niitä koskevia poikkeamismahdollisuuksia. Tässä tarkoituksessa lakivaliokunnan tulee harkita esimerkiksi lakiehdotuksen ”erittäin painavaa syytä” koskevan poikkeamisperusteen väljentämistä ”perustelluksi syyksi” sekä mahdollisuutta luopua ikävaatimusten kohdistamisesta molempiin osapuoliin.

(17) Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 9/2011 vp) kohdassa 15 mainitusta hallituksen esityksestä päätynyt puoltamaan enimmäisikää ja -ikäeroa koskevien vaatimusten kirjaamista lakiin, sillä tämän voidaan katsoa parantavan ennakoitavuutta ja edistävän hakijoiden yhdenvertaista kohtelua adoptioprosessissa. ---- Toisaalta lakivaliokunta katsoi, ettei pääsääntöisiä ikävaatimuksia tule korostaa liikaa, sillä muillakin seikoilla, kuten hakijoiden elämänkokemuksella ja erityisvahvuuksilla, on merkitystä. Säännösten soveltamisessa on siten oltava liikkumavaraa tapausten yksilölliseksi harkitsemiseksi ja lapsen edun varmistamiseksi ja näin mahdollistaa se, että lapsen edun kannalta perustelluista syistä adoptio voidaan toteuttaa, vaikka hakija on täyttänyt 50 vuotta ----. Edellä olevan perusteella valiokunta kiinnitti erityistä huomiota poikkeusperusteeseen, joka mahdollistaa adoption, jos siihen on ”lapsen edun kannalta erittäin painavia syitä”. ---- Lakivaliokunta katsoi, että poikkeusperusteita on tarpeen lieventää.

(18) Lakivaliokunta ehdotti adoptiolain 6 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa, että 2 momentin 3 kohtaa lievennetään siten, että adoptio on mahdollista, jos tähän on ”lapsen edun kannalta perusteltua syytä”. Enimmäisiästä poikkeamista voidaan harkita esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, jossa aviopuolisoiden välinen ikäero on suuri ja toinen aviopuolisoista on täyttänyt 50 vuotta. ---- Kuten yleisperusteluista ilmenee, poikkeusperustetta sovellettaessa korostuu hakijoiden yksilöllisen arvioimisen merkitys. Kun harkitaan, onko lapsen edun kannalta perusteltua syytä poiketa enimmäisikävaatimuksesta edellä kuvatuissa esimerkkitilanteissa, on toisaalta pyrittävä varmistumaan siitä, että hakijoilla on riittävät voimavarat huolehtia adoptiolapsesta tai -lapsista varhaiseen aikuisikään asti. ---

Adoptioneuvonta ja sen keskeyttäminen

(19) Adoptiolain 4 luvussa säädetään adoptioneuvonnasta. Lain 21 §:n mukaan henkilön, joka aikoo adoptoida alaikäisen lapsen, on pyydettävä adoptioneuvonnan järjestämistä kotikuntansa sosiaalihuollon toimielimeltä tai Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston luvan saaneelta adoptiotoimistolta.

(20) Adoptiolain 24 §:ssä säädetään adoptioneuvonnan tehtävistä. Pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan adoptioneuvonnassa on erityisesti selvitettävä ja arvioitava, ovatko adoption edellytykset olemassa.

(21) Adoptiolain 29 §:n 1 momentin mukaan adoptioneuvonnan antaja voi keskeyttää adoptioneuvonnan antamisen adoptionhakijalle, jos neuvonnassa esille tulleiden seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioon ole olemassa. Pykälän 2 momentin mukaan adoptionhakija saa hakea muutosta päätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen.

(22) Hallituksen esityksessä HE 47/2011 vp lausutaan adoptiolain 29 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että adoptionhakijan oikeusturvan näkökulmasta on perusteltua, että kyse on ilmiselvistä seikoista. Mikäli tilanne edellyttää perusteellisempaa harkintaa, adoptioneuvontaa on jatkettava. Adoption edellytysten täyttymättä jäämistä voidaan pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla ilmeisenä esimerkiksi siinä tapauksessa, että laissa säädetyt vähimmäis- tai enimmäisikää koskevat vaatimukset eivät hakijan kohdalla täyty ja on selvää, ettei myöskään edellytyksiä niistä poikkeamiseen ole olemassa. Myös esimerkiksi sitä, että adoptionhakija on tuomittu vakavasta lapseen kohdistuvasta rikoksesta, voidaan pitää säännöksessä tarkoitettuna ilmeisenä adoptioedellytyksen puuttumisena.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(23) Adoptioneuvonnan antaja voi keskeyttää adoptioneuvonnan antamisen adoptionhakijalle siinä tapauksessa, että adoptioneuvonnassa esille tulleiden seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei edellytyksiä adoptioon ole. Ikää koskevien vaatimusten täyttyminen on yksi alaikäisen adoptioon kohdistuvista edellytyksistä. Niiden merkityksen osalta on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, että edellytyksiä poiketa ikäsäännöksistä lievennettiin adoptiolain eduskuntakäsittelyssä siten, että adoptio on mahdollista, jos tähän on "lapsen edun kannalta perusteltua syytä" (ks. edellä kohdat 11, 16 ja 18).

(24) Asiassa on adoptiolain 29 §:n perusteella arvioitavana, onko ikävaatimuksen täyttymättä jäämisen vuoksi ilmeistä, ettei adoptioon ole edellytyksiä. Tällöin on otettava huomioon, että lakivaliokunnan perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella lakiehdotukseen tekemä muutos merkitsee, että ikävaatimuksien soveltamisessa etusija on lapsen edun arvioinnilla. Tämä on myös adoptiolain yleinen lähtökohta, joka vastaa lapsen oikeuksien yleissopimuksen 21 artiklan vaatimusta siitä, että adoption yhteydessä lapsen etu on ensisijainen peruste.

(25) Muutoksenhakijat ovat esittäneet, että heidän ja lasten välinen suhde sekä lasten etu edellyttäisivät poikkeamista ikää koskevista vaatimuksista. Tähän nähden adoptioneuvonnan keskeyttäminen on edellyttänyt arviointia siitä, täyttyvätkö adoptiolain 6 §:n 2 momentin ja 7 §:n 2 momentin mukaiset perusteet poiketa ikäraja- ja ikäerovaatimuksista.

(26) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeus on arvioinut adoptioneuvonnassa esille tulleita seikkoja osin eri lähtökohdista kuin adoptioneuvonnan antaja. Hallinto-oikeus on pitänyt keskeisenä esteenä adoptiolle ikävaatimusten täyttymättä jäämistä.

(27) Korkein hallinto-oikeus korostaa, että edellä kohdassa 24 kuvattu vaatimus lapsen edun arvioimisesta edellyttää monipuolista ja yksilöllistä kokonaisharkintaa. Adoptioneuvonnan keskeyttämisessä on myös otettava huomioon, että adoptionhakijan oikeusturvan kannalta keskeyttämisen perusteena olevien seikkojen tulisi olla ilmeisiä. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen valossa ei voida pitää selvänä, että edellytyksiä ikävaatimuksista poikkeamiseen ei ole.

(28) Edellä mainittuun nähden ja koska kyse on sellaisesta perusteellisesta adoption edellytysten harkinnasta, joka ei voi tapahtua adoptioneuvonnan yhteydessä vaan osana adoptioluvan myöntävän adoptiolautakunnan lupaharkintaa, adoptioneuvontaa ei ole voinut keskeyttää. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut hylätä valitusta, vaan sen olisi tullut palauttaa asia adoptioneuvonnan antajalle.

(29) Edellä olevan takia hallinto-oikeuden ja Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaavan päätökset on kumottava ja asia on palautettava Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimistolle adoptioneuvonnan antamiseksi muutoksenhakijoille.

(30) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tällä päätöksellä on ratkaistu ainoastaan adoptioneuvonnan keskeyttämisen lainmukaisuutta koskeva kysymys. Päätöksellä ei ole otettu eikä voitukaan ottaa kantaa siihen, täyttyvätkö adoption edellytykset.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander ja Juha Lavapuro. Asian esittelijä Milla Wartiovaara.