KHO:2023:53

Afganistanin kansalainen oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt hakemuksen ja päättänyt käännyttää hakijan Afganistaniin. Hallinto-oikeus oli suullisen käsittelyn toimitettuaan hylännyt hakijan valituksen. Korkein hallinto-oikeus oli hylännyt hakijan täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen, minkä jälkeen hakija oli palautettu Afganistaniin kesäkuussa 2021. Korkein hallinto-oikeus oli hylännyt hakijan valituslupahakemuksen syyskuussa 2021.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli purkuhakemuksen johdosta arvioitavana, olivatko oikeusneuvos A ja oikeussihteeri B olleet ennakkoasenteen perusteella esteellisiä käsittelemään hakijan valituslupahakemusta sen johdosta, että he olivat ennen asian ratkaisemista hylänneet hakijan maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen. Arvioitavana oli lisäksi, oliko hakijan valituslupahakemuksen hylkääminen loukannut hakijan yhdenvertaisuutta, kun korkein hallinto-oikeus oli syksyllä 2021 myöntänyt muille afganistanilaisille turvapaikanhakijoille valitusluvat ja palauttanut asiat Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäviksi Afganistanin muuttuneen turvallisuustilanteen johdosta.

Kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa täytäntöönpanon kieltämistä koskevassa harkinnassa merkitystä oli erityisesti sillä, rikkoisiko henkilön maasta poistaminen palautuskieltoa ottaen huomioon välipäätöstä tehtäessä tiedossa olevat seikat. Koska palautuskieltoa koskeva arviointi oli myös osa valitusluvan myöntämisedellytysten arviointia, liittyi ainakin muodollisesti täytäntöönpanon kieltämistä koskevaan arvioon osittain samoja elementtejä kuin valituslupaharkintaan. Kuitenkaan pelkästään välipäätöksen tekohetken tilanteen mukainen tosiseikkojen alustava arviointi tältä osin myös valitusluvan myöntämisedellytysten kannalta ei muodostanut esteellisyyttä pääasiaratkaisun osalta.

Korkein hallinto-oikeus viittasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen palautuskiellon rikkomisen vaaran arviointia koskevaan oikeuskäytäntöön sekä käännyttämispäätösten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaan sääntelyyn ja totesi, että hakijan maasta poistaminen oli perustunut täytäntöönpanokelpoiseen käännyttämispäätökseen. Afganistanin turvallisuustilanteessa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia vasta hakijan kotimaahan palauttamisen jälkeen. Hakijan valituslupahakemusta ratkaistaessa ei ollut ollut julkaistua maatietoa tai muutakaan selvitystä siitä, että hakijan palauttamishetkellä olisi rikottu palautuskieltoa. Tultuaan ennen pääasiaratkaisun tekemistä palautetuksi kotimaahansa hakija oli tosiasiallisesti ollut olennaisesti eri asemassa kuin muut, Suomessa edelleen oleskelleet afganistanilaiset turvapaikanhakijat, joille oli syksyllä 2021 myönnetty valitusluvat ja asiat palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäviksi.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi purkuhakemuksen.

Äänestys 4–1 purkuhakemuksen hylkäämisen perusteluista

Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla 2 kappale

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti ja 21 § 1 momentti

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 117 §

Oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 § 2 ja 3 momentti

Ulkomaalaislaki 147 §, 196 § 4 momentti ja 201 § 3 momentti

Unionin tuomioistuimen tuomio 26.9.2018 asiassa C-180/17, X ja Y

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot 15.10.2009 Micallef v. Malta, 6.6.2000 Morel v. Ranska, 24.7.2012 Tozizcka v. Puola, 20.3.1991 Cruz Varas et al. v. Ruotsi, 30.10.1991 Vilvarajah et al. v. Yhdistyneet kuningaskunnat ja 11.1.2007 Salah Sheekh v. Alankomaat

Päätökset, joita purkuhakemus koskee

Korkein hallinto-oikeus, 23.9.2021, H3294/2021
Helsingin hallinto-oikeus, 21.9.2020, 20/1726/3

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

Asian tausta

(1) Hakija on kotoisin Balkhin maakunnassa sijaitsevasta Mazar-i-Sharifista. Hän on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua toisen kerran 16.5.2017. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hakemuksen, ja Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt hakijan valituksen. Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi hakijan esitettyä uutta selvitystä, jonka mukaan hän on kääntynyt kristinuskoon.

(2) Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 5.7.2019 hylännyt hakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hakijan Afganistaniin.

(3) Helsingin hallinto-oikeus on hakemuksen kohteena olevalla päätöksellään 21.9.2020, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, hylännyt hakijan valituksen.

(4) Hakija on hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä.

(5) Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 28.6.2021 hylännyt täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun poliisi on ilmoittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle hakijan tulevasta maasta poistamisesta.

(6) Hakija on asiamiehensä välityksellä ilmoittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen 20.8.2021 saapuneessa kirjelmässään, että hakija on käännytetty Afganistaniin 29.6.2021 vastoin tahtoaan ja palautuskieltoa. Hakija on kotimaassaan hengenvaarassa. Hakija on edelleen vaatinut, että asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

(7) Korkein hallinto-oikeus on hakemuksen kohteena olevalla päätöksellään 23.9.2021 hylännyt hakijan valituslupahakemuksen. Päätökseen tehdyn merkinnän mukaan hakija on poliisilta ja hakijan asiamieheltä saadun tiedon mukaan palautettu Afganistaniin 29.6.2021.

Vaatimukset ja lausumat korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(8) Hakija on korkeimpaan hallinto-oikeuteen 14.12.2021 saapuneessa kirjelmässään vaatinut, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös 23.9.2021 ja Helsingin hallinto-oikeuden päätös 21.9.2020 puretaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle tai Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

(9) Vaatimuksensa tueksi hakija on esittänyt muun ohella, että poliisiviranomaiset ja tuomioistuin olivat arvioineet virheellisesti Afganistanin turvallisuustilannetta. Talibanin vaikutusvallan kasvaminen oli ollut ennakoitavissa jo kesäkuussa 2021. Hakijan täytäntöönpanokieltohakemuksen hylänneet korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvos ja oikeussihteeri olivat osallistuneet myös valitusluvan hylkäämistä koskevan päätöksen tekemiseen huolimatta siitä, että hakija oli erikseen vedonnut asiassa tapahtuneeseen palautuskiellon rikkomiseen. Asia olisi voitu käsitellä hakijan vastentahtoisesta maasta poistamisesta huolimatta. Kyseinen oikeusneuvos ja asian esittelijänä toiminut oikeussihteeri ovat olleet esteellisiä intressijääviyden tai siihen verrattavan jääviyden perusteella. Menettely on jättänyt perustellun epäilyn siitä, että korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä ei ole tehty objektiivisilla perusteilla, vaan siihen on vaikuttanut tai ainakin voinut vaikuttaa aikaisemmin tehty virheelliseksi arvioitava välipäätös. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä ei ole tehty asianmukaisessa kokoonpanossa, minkä vuoksi korkeimman hallinto-oikeuden ja Helsingin hallinto-oikeuden päätökset tulee purkaa.

(10) Hakija on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle 8.1.2022 päivätyn hakemuksen täydennyksen, jonka mukaan korkeimman hallinto-oikeuden päätös valitusluvan hylkäämisestä on ratkaistu myös asiakysymyksen osalta lainvastaisesti. Päätös loukkaa hakijan yhdenvertaisuutta sekä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Korkein hallinto-oikeus tiedotti 20.8.2021 afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämisestä ja 29.10.2021 päätöksistä, joilla lähes kahdeksallekymmenelle afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle oli myönnetty valituslupa ja asiat palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäviksi.

(11) Hakija on ilmoittanut, että hänelle on myönnetty oleskelulupa työnteon perusteella. Hän on palannut Suomeen 24.2.2022 ja on jättämässä uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta.

(12) Korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvos A ja oikeussihteeri B ovat antaneet selitykset. Selitysten mukaan korkeimman hallinto-oikeuden vakiintuneen käytännön mukaan täytäntöönpanokieltoasiassa tehty välipäätös ei ole muodostanut välipäätöksen tehneille esteellisyyttä pääasiaa ratkaistaessa. Oikeusneuvos ja oikeussihteeri eivät ole katsoneet olleensa esteellisiä ratkaisemaan hakijan valituslupahakemusta.

(13) Hakija on antanut vastaselityksen. Täytäntöönpanokieltopäätöksen tehneet tuomarit eivät lähtökohtaisesti ole esteellisiä ratkaisemaan pääasiaa. Kysymys on kuitenkin siitä, onko tässä yksittäisessä tapauksessa täytäntöönpanokieltohakemuksen hylkääminen voinut vaikuttaa myös valituslupahakemuksen hylkäämiseen. Asiassa jää objektiivisesti arvioiden epäily tuomarin ja esittelijän kielteisestä ennakkoasenteesta, kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden Afganistania koskevan ratkaisukäytännön muuttuminen. Jos hakijalla ei olisi ollut vireillä työperusteista oleskelulupahakemusta, hänellä ei olisi valituslupahakemuksen hylkäämisen jälkeen enää ollut liityntää Suomeen. Tämä olisi vaikeuttanut hakijan palaamista Suomeen, sillä tuolloin viranomaisavun saaminen ei olisi käytännössä ollut mahdollista. Hakijalla vireillä olleen työperusteisen oleskelulupahakemuksen johdosta hän on saanut Maahanmuuttoviraston ja Suomen Teheranin edustuston myötävaikutuksella oleskeluluvan ja viisumin Suomeen.

(14) Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että hakija on tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka on otettu tutkittavaksi Maahanmuuttovirastossa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Purkuhakemuksen kohde

(15) Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on haettu sekä Helsingin hallinto-oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen purkamista. Hakija ei ole esittänyt mitään hallinto-oikeuden päätökseen kohdistuvia perusteita hallinto-oikeuden päätöksen purkamiseksi. Hakijan hakemuksensa tueksi esittämät seikat liittyvät pelkästään korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, jonka purkamiseen hänen vaatimuksensa hallinto-oikeuden päätöksen purkamisesta perustuu. Tämän vuoksi jäljempänä lausutaan siitä, onko korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen purkamiselle perusteita.

2. Kysymyksenasettelu

(16) Hakija on purkuhakemuksessaan vedonnut purkuperusteena oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun asian käsittelyssä tapahtuneeseen menettelyvirheeseen. Asiassa on ratkaistava, ovatko hakijan valituslupahakemuksen käsittelyyn korkeimmassa hallinto-oikeudessa osallistuneet oikeusneuvos ja oikeussihteeri olleet asian olosuhteet huomioon ottaen esteellisiä sen johdosta, että he olivat ennen asian ratkaisemista hylänneet hakijan maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen.

(17) Hakijan on purkuhakemuksensa täydennyksessä katsottava vedonneen purkuperusteena myös siihen, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kysymys on siitä, onko korkein hallinto-oikeus voinut hylätä hakijan valituslupahakemuksen tilanteessa, jossa korkein hallinto-oikeus oli muiden afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden asioissa kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon ja myöhemmin myöntänyt valitusluvat ja palauttanut asiat Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäviksi.

(18) Mikäli asiassa on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu peruste lainvoimaisen päätöksen purkamiselle, asiassa on vielä arvioitava saman pykälän 2 momentin mukaisesti, loukkaako päätös yksityisen oikeutta tai vaatiiko yleinen etu päätöksen purkamista.

3. Keskeiset sovellettavat oikeusohjeet esitöineen ja oikeuskäytäntö

3.1 Tuomarin ja esittelijän esteellisyys

3.1.1 Oikeusohjeet esitöineen

(19) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu.

(20) Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

(21) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa hallintotuomioistuimessa, jos hän on esteellinen. Tuomaria koskevia säännöksiä esteellisyydestä sovelletaan myös tuomioistuimen muuhun jäseneen, esittelijään, pöytäkirjanpitäjään ja siihen, joka muutoin osallistuu asian käsittelyyn. Pykälän 3 momentin mukaan esteellisyyteen sekä esteellisyysväitteen esittämiseen ja käsittelyyn hallintotuomioistuimessa sovelletaan muuten, mitä oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 13 §:ssä ja 13 luvussa säädetään tuomarin esteellisyydestä.

(22) Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.

(23) Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

(24) Viimeksi mainittua pykälää koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 78/2000 vp, s. 42–46) mukaan pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ennakkoasenteen aiheuttamasta esteellisyydestä. Perusteltu epäily ennakkoasenteesta voi syntyä siitä, että tuomari on osallistunut samassa tuomioistuimessa aikaisemmin asian tai sen osan ratkaisuun taikka muusta erityisestä syystä. Tuomarin asiassa aikaisemmin tekemä ratkaisu saattaa olla laadultaan sellainen, että sen voidaan perustellusti katsoa ilmentävän tuomarilla olevaa ennakkokäsitystä siitä, miten asia on lopullisesti ratkaistava. Silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, ettei tuomari tuollaisen ennakkoasenteen vuoksi kykene arvioimaan ja ratkaisemaan asiaa puolueettomasti, häntä voidaan pitää esteellisenä. Esteellisyys on arvioitava erikseen kussakin yksittäistapauksessa. Arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota ainakin siihen, mitä kysymyksiä tuomari on aiemmin ratkaissut, minkälaisen ratkaisun hän on tehnyt ja missä vaiheessa ratkaisu on tehty. Tuomaria, joka on ollut mukana ratkaisemassa täytäntöönpanon kieltämistä koskevaa vaatimusta, ei liioin voida yleensä sillä perusteella pitää esteellisenä osallistumaan varsinaisen asian käsittelyyn, koska näissäkin tilanteissa ratkaistavat kysymykset poikkeavat toisistaan. Tuomaria, joka on antanut väliaikaisen määräyksen esimerkiksi lasten huollosta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta, ei voitane pitää esteellisenä antamaan vastaavista kysymyksistä pääasiaratkaisua. Väliaikaismääräykset perustuvat usein vajavaiseen oikeudenkäyntiaineistoon ja asian summaarisluontoiseen käsittelyyn toisin kuin myöhemmin tehtävä lopullinen ratkaisu. Väliaikaismääräyksen antaneella tuomarilla ei voida yleensä katsoa olevan tällä perusteella ennakkoasennetta pääasiassa annettavaan ratkaisuun, ellei asian käsittelyyn liity mitään erityisiä, ennakkoasennetta ilmentäviä piirteitä.

(25) Edelleen saman hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 78/2020 vp, s. 47) mukaan esteellisyysperusteet on pyritty ilmaisemaan säännöksissä mahdollisimman tarkasti ja säännökset käsittävät tavallisimmat esteellisyystilanteet. Ne eivät voi kuitenkaan kattaa kaikkia niitä tilanteita, joissa tuomarin puolueettomuuden voidaan katsoa vaarantuvan niin, että häntä on pidettävä esteellisenä käsittelemään asiaa. Tämän vuoksi 7 §:n 3 momentissa ehdotetaan, että tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu edellä luvun säännöksissä tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta. Säännöstä sovelletaan tilanteissa, joissa tuomarin puolueettomuuden voidaan objektiivisesti arvioiden katsoa vaarantuvan muulla perusteella kuin luvussa aikaisemmin on mainittu. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua tuomarin kyvystä käsitellä asiaa puolueettomasti. Asianosaisen oma käsitys tuomarin esteellisyydestä ei sen sijaan sellaisenaan ole ratkaiseva. Tuomari voi olla objektiivisesti arvioiden puolueeton, vaikka asianosainen pitää häntä esteellisenä. Esteellisyyttä on harkittava kussakin tapauksessa erikseen ja tuolloin on otettava huomioon, minkälainen suhde tuomarilla on käsiteltävään asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin henkilöihin. Tuomari on esteellinen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa hänen puolueettomuutensa käsitellä tiettyä asiaa.

3.1.2 Oikeuskäytäntöä

(26) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevat asiat eivät kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan 6 artiklan soveltamisalaan. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa ja perustuslain 21 §:ää sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen esteellisyyttä koskeva oikeuskäytäntö.

(27) Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että tuomioistuimen puolueettomuutta arvioidaan subjektiivisen ja objektiivisen testin valossa. Tuomarin subjektiivinen puolueettomuus on oletuksena, jollei muusta ole näyttöä. Subjektiivisen ja objektiivisen arvioinnin välille ei kuitenkaan ole vedettävissä tarkkaa rajaa. Silloin kun näytön hankkiminen tuomarin subjektiivisen puolueettomuusolettaman kumoamiseksi on vaikeaa, vaatimus objektiivisesta puolueettomuudesta toimii tärkeänä lisäoikeusturvatakeena. Objektiivisen testin mukaan on tutkittava, onko asiassa tuomarin henkilökohtaisesta käyttäytymisestä riippumattomia, todennettavia seikkoja, jotka saattavat herättää epäilyjä hänen puolueettomuudestaan. Tällöin ratkaistaessa, onko tietyssä tapauksessa perusteltua syytä pelätä, että tuomari ei ole puolueeton, asianosaisen näkökulma on tärkeä, mutta ei ratkaiseva. Ratkaisevaa on se, voidaanko tätä pelkoa pitää objektiivisesti perusteltuna. Kysymys on tuomioistuinten demokraattisessa yhteiskunnassa nauttimasta luottamuksesta. Näin ollen jokaisen tuomarin, jonka on perusteltua syytä pelätä puolueellisuuttaan, on jäävättävä itsensä (näin esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio asiassa Micallef v. Malta, 15.10.2009, kohdat 93–96 ja 98 oikeuskäytäntöviittauksineen).

(28) Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tuomarin puolueettomuutta ei voida hyväksyttävästi epäillä pelkästään sen vuoksi, että hän on ennen asian käsittelyä tehnyt siinä päätöksiä. Huomioon on otettava ennen oikeudenkäyntiä tehtyjen toimenpiteiden laajuus ja laatu. Tapauksen syvällinenkään tuntemus ei osoita ennakkokäsitystä, joka estäisi pitämästä tuomaria puolueettomana hänen antaessaan päätöksen pääasiasta. Myöskään tosiseikkojen alustava arviointi ei tee tuomaria esteelliseksi lopullisen harkinnan osalta. Merkitystä on sillä, tapahtuuko harkinta päätöstä tehtäessä ja perustuuko se istunnossa esitettyihin ja keskusteltuihin seikkoihin (esimerkiksi Morel v. Ranska, 6.6.2000, kohta 45). Arvioitaessa tuomarin puolueettomuutta tämän osallistuessa asian käsittelyyn siviiliasian eri vaiheissa on huomioitava tapauskohtaiset olosuhteet sekä erityisesti asiaan sovellettavien prosessuaalisten normien luonne. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, onko asian eri vaiheissa ratkaistavien aineellisten kysymysten välinen suhde siinä määrin läheinen, että se herättää epäilyjä tuomarin puolueettomuudesta (Toziczka v. Puola, 24.7.2012, kohta 36).

(29) Epäilyt tuomareiden puolueettomuudesta olivat olleet objektiivisesti perusteltuja tilanteessa, jossa purkuhakemusta käsitelleiden tuomareiden oli tullut päättää siitä, olivatko he itse tulkinneet tai soveltaneet lakia virheellisesti aiemmassa tuomiossaan (San Leonard Band Club v. Malta, 29.7.2004, kohdat 61–63). Samoin oli arvioitava tilannetta, jossa ylimmässä oikeusasteessa oli ollut arvioitavana, olivatko alemmat oikeusasteet tulkinneet oikein lakia, kun ylimmässä oikeusasteessa tuomioistuimen kokoonpanoon kuulunut jäsen oli ollut asian aikaisemmassa vaiheessa ratkaisemassa kyseistä oikeuskysymystä (Toziczka v. Puola, kohta 43).

(30) Korkein hallinto-oikeus on todennut vuosikirjaratkaisussaan KHO 2006:77, että hallinto-oikeuden jäsen ei ollut esteellinen ratkaisemaan kansainvälistä suojelua, oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevaa asiaa sillä perusteella, että hän oli aiemmin hylännyt muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen. Täytäntöönpanoa koskevassa määräyksessä on kysymys valitusasian sisällöllistä käsittelyä edeltävästä väliaikaisratkaisusta, jonka antaminen kuuluu pääasian käsittelevälle tuomioistuimelle. Käsittelyn johdonmukaisuuden vuoksi on aiheellista, että ratkaisun väliaikaismääräyksestä tekee pääasian ratkaisemiseen osallistuva tuomari, vaikkakin käsittelyn alkuvaiheessa päätöksen saattaa hallinto-oikeudessa tehdä muukin tuomari. Täytäntöönpanon keskeyttämistä harkittaessa arvioidaan, mitä haittaa toisaalta täytäntöönpanosta ja toisaalta sen lykkäämisestä on. Merkitystä on sillä, miten helposti aikaisempi tilanne voidaan saattaa ennalleen. Kysymys ei siten ole kannanotosta pääasiaan vaan väliaikaisesta oikeusturvasta ennen valituksen sisällöllistä käsittelyä.

3.2 Valitusluvan myöntämisedellytykset

(31) Ulkomaalaislain 196 §:n 4 momentin mukaan valituslupa voidaan myöntää, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos luvan myöntämiseen on muu erityisen painava syy.

(32) Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 32/2016 vp, s. 18–19) mukaan säännöstä valitusluvan myöntämisestä muun painavan syyn perusteella rajattaisiin niin, että se koskisi ulkomaalaisasioissa vain tilanteita, joissa on kyse erityisen painavasta muusta syystä. Valituslupa voitaisiin siten jatkossa myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi olisi tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu erityisen painava syy. Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on korostaa korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ennen muuta oikeuskäytäntöä ohjaavana ylimpänä oikeusasteena ulkomaalaisasioissa. Valituslupa voitaisiin ehdotuksen mukaan myöntää muissa kuin ennakkopäätöstä vaativissa tilanteissa vain, jos käsillä on esimerkiksi palautuskiellon rikkomisen tai verraten selvä muu oikeudenloukkauksen vaara. Perustelujen mukaan säännös erityisen painavan syyn perusteesta antaisikin korkeimmalle hallinto-oikeudelle mahdollisuuden turvata ihmisoikeuksien toteutuminen tämän kaltaisissa yksittäistapauksissa.

3.3 Maahanmuuttoviraston käännyttämispäätöksen täytäntöönpanokelpoisuus

(33) Ulkomaalaislain 201 §:n 3 momentin mukaan, jos ulkomaalainen on hakenut oleskelulupaa kansainvälisen suojelun perusteella, päätöstä käännyttämisestä, johon saa hakea muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu, ellei mainitussa pykälässä jäljempänä toisin säädetä. Jos asiassa tarvitaan valituslupa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, valitus ei estä täytäntöönpanoa, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

(34) Unionin tuomioistuin on 26.9.2018 antamassaan tuomiossa asiassa C-180/17 muun ohella todennut, että vaikka direktiivien 2013/32 (niin sanottu menettelydirektiivi) ja 2008/115 (niin sanottu paluudirektiivi) säännökset velvoittavatkin jäsenvaltiot säätämään oikeudesta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkääviä päätöksiä ja palauttamispäätöksiä vastaan, missään näistä säännöksistä ei säädetä siitä, että jäsenvaltioiden on myönnettävä kansainvälistä suojelua hakeville, joiden kanne heidän hakemuksensa hylkäävästä päätöksestä ja palauttamispäätöksestä on ensimmäisessä oikeusasteessa hylätty, valitusoikeus, eikä etenkään siitä, että tällaisen valitusoikeuden käyttämisellä olisi suoraan lain nojalla lykkäävä vaikutus. Tällaisia vaatimuksia ei voida johtaa myöskään kyseisten direktiivien systematiikasta ja päämääristä. Näin on siksi, että mainittujen direktiivien päätarkoituksena on kehittää edelleen vaatimuksia kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevia jäsenvaltioiden menettelyjä varten yhteisen turvapaikkamenettelyn luomiseksi unioniin ja ottaa käyttöön tehokas maastapoistamis- ja palauttamispolitiikka, jota sovelletaan asianomaisten henkilöiden perusoikeuksia ja ihmisarvoa täysimääräisesti kunnioittaen. Näiden direktiivien perustelukappaleissa ei sitä vastoin missään todeta, että direktiiveillä pyrittäisiin velvoittamaan jäsenvaltiot säätämään valitusoikeudesta toiseen oikeusasteeseen.

(35) Unionin tuomioistuin on mainitussa tuomiossaan todennut lisäksi, että direktiivin 2013/32 osalta on niin, että oikeussuojakeinon tehokkuutta koskeva velvollisuus koskee nimenomaisesti, niin kuin kyseisen direktiivin 46 artiklan 3 kohdassa säädetään, ”muutoksenhakumenettelyjä ensimmäisessä oikeusasteessa”. Koska tämän velvollisuuden noudattaminen edellyttää sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc tutkimista kaikilta osin, tämä velvollisuus kohdistuu ainoastaan ensimmäisessä oikeusasteessa käytävän menettelyn kulkuun. Näin ollen mainittua velvollisuutta ei voida direktiivin tavoitteen kannalta tarkastellen tulkita niin, että se velvoittaa jäsenvaltiot ottamaan käyttöön valitusoikeuden toiseen oikeusasteeseen tai järjestämään tämän kulkua määrätyllä tavalla. Vaikka siis unionin oikeus ei ole esteenä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäävien päätösten osalta, kuten direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdassa käytetty ilmaisu ”ainakin” vahvistaa, sille, että jäsenvaltio säätää valitusoikeudesta toiseen oikeusasteeseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäävistä päätöksistä tai palauttamispäätöksistä nostettujen kanteiden osalta, direktiiveissä 2013/32 ja 2008/115 ei ole minkäänlaisia säännöksiä tällaisen oikeusasteen käyttöön ottamisesta tai järjestämisestä. Direktiivien sanamuodosta, systematiikasta tai päämääristä ei seuraa, että kun jäsenvaltio säätää tällaisten päätösten osalta käsittelystä toisessa oikeusasteessa, hakijan valituksella on välttämättä oltava automaattinen lykkäävä vaikutus (katso tuomion kohdat 21–26 oikeuskäytäntöviittauksineen).

3.4 Palautuskielto

(36) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

(37) Perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

(38) Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

(39) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että turvapaikanhakijan maasta karkottaminen voi loukata Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa, jos on riittävät perusteet epäillä hänen joutuvan todelliseen vaaraan tulla kidutetuksi taikka epäinhimillisesti tai halventavasti kohdelluksi tai rangaistuksi kotimaassaan. Arvioitaessa tällaista väitettyä 3 artiklan vastaisen kohtelun vaaraa, on tehtävä täydellinen ja ex nunc-tarkastelu, koska tilanne kotimaassa voi muuttua ajan kuluessa. Koska sopimusvaltioiden 3 artiklan mukaisen vastuun luonne perustuu siihen, että henkilö altistetaan vaaralle, tällaista vaaraa tulee arvioida maasta karkottamisen hetkellä vallinneiden olosuhteiden mukaan ottaen huomioon seikat, jotka ovat olleet tai joiden olisi pitänyt olla sopimusvaltion tiedossa. Ihmisoikeustuomioistuin voi kuitenkin huomioida myös karkotuksen jälkeen tietoon tulleet seikat. Näillä voi olla merkitystä arvioitaessa sopimusvaltion tekemän arvion oikeellisuutta tai hakijan pelkojen perusteltavuutta. Kun henkilöä ei ole vielä karkotettu, ratkaiseva hetki on päätöksen tekemisen ajankohta (katso esim. Cruz Varas et al. v. Ruotsi, 20.3.1991, kohdat 69–70 ja 76, Vilvarajah et al. v. Yhdistynyt kuningaskunta, 30.10.1991, kohdat 103 ja 107 ja Salah Sheekh v, Alankomaat, suuri jaosto 11.1.2007, kohta 136).

3.5 Kansainvälinen suojelu

(40) Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (pakolaissopimus, SopS 77/1968) 1 artikla koskee pakolaisen määritelmää. Artiklan A (2) kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan, kun otetaan huomioon pakolaisten oikeusasemaa koskevan pöytäkirjan (SopS 78/1968) 1 artiklan (2) kohdassa tehdyt tarkennukset, pakolaisella tarkoitetaan jokaista henkilöä, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

(41) Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

(42) Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan: 1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta; 2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta; 3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

(43) Ulkomaalaislain 98 §:n 2 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytykset arvioidaan kunkin hakijan osalta yksilöllisesti ottaen huomioon hänen esittämänsä selvitykset olosuhteistaan asianomaisessa valtiossa sekä eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot valtion oloista.

(44) Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 86/2008 vp, s. 59) mukaan valtion oloja koskevien tietojen tulee olla ajantasaisia. Kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ratkaistaessa on menneisyyden tapahtumien lisäksi erityisesti kiinnitettävä huomiota hakijaa tulevaisuudessa uhkaaviin oikeudenloukkauksiin. Keskeistä on sen arvioiminen, mitä hakijalle tapahtuisi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa, entiseen pysyvään asuinmaahansa tai johonkin kauttakulkumaahan. Tämän vuoksi käytössä tulee aina olla mahdollisimman ajantasaiset tiedot valtion oloista.

4. Afganistanin tilanteen kehittyminen kesällä ja syksyllä 2021

(45) Afganistanin turvallisuustilanne muuttui nopeasti elokuussa 2021, kun ääriliike Taliban nousi valtaan. Saatuaan Kabulin haltuunsa elokuun puolivälissä Taliban julisti maahan islamilaisen emiraatin. Taliban ilmoitti 7.9.2021 nimittäneensä Afganistaniin väliaikaishallinnon. Afganistan oli Talibanin tiedottajien mukaan muslimivaltio, jossa tulee olemaan vahva islamilainen hallitus. Talibanin oli ilmoitettu soveltavan sharia-lakia. Oli kuitenkin mahdollista, että Talibanin jäsenet tekivät päätöksiä itsenäisesti sen mukaan, miten heidän mielestään Talibanin tulisi keskushallinnon päätöksistä riippumatta toimia. Konflikteihin liittyvän väkivallan määrä oli elokuusta 2021 lähtien osoittanut vähenemistä. Yleisestä väkivallan vähenemisestä huolimatta Afganistanissa todettiin useita ISKP:n aiheuttamia tai sen vastuulla oleva hyökkäyksiä. Afganistanissa kärsittiin ruuan saatavuuden heikkenemisestä, mikä johtui kuivuudesta, korkeista elintarvikkeiden hinnoista, kansainvälisistä pakotteista, lisääntyvästä työttömyydestä sekä mahdollisesti lisääntyneestä maansisäisestä siirtymisestä. (EASO, Afghanistan Country focus, Country of Origin Information Report January 2022)

(46) Talibanin taistelijat olivat elokuussa 2021, amerikkalaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen, kohdistaneet useissa maakunnissa summittaisia teloituksia edellisen hallinnon palveluksessa olleisiin ja turvallisuusjoukkojen jäseniin sekä tehneet kotietsintöjä. Naisten oikeuksia ja tiedotusvälineiden vapautta oli rajoitettu. Ihmisoikeusaktivisteja oli uhkailtu, heidän toimistoihinsa ja koteihinsa oli tunkeuduttu ja heidän työvälineitään sekä puhelimiaan oli tarkastettu. (Human Rights Watch: Afghanistan, Country Page, September 2021; EASO, Afghanistan Security situation update, September 2021)

(47) Talibanin saatua Kabulin haltuunsa elokuun 2021 puolivälissä yleinen turvallisuustilanne Afganistanissa oli epävakaa ja tulenarka. Taliban vakuutti, ettei kostotoimiin ryhdytä. Toisaalta oli tietoja kostosta ja uhkauksista, joita Taliban oli hallintaansa saamillaan alueilla kohdistanut erityisesti henkilöihin, jotka se yhdisti edelliseen hallintoon ja sen ulkomaisiin tukijoihin. Tietojen vähäisyyden ja vaihtelevuuden vuoksi selvää kuvaa Talibanin ja väestön suhteista ei ollut. Ääriliikkeen johdon aikeista ja siitä, miten ne mahdollisesti erosivat komentajien ja taistelijoiden asenteista ja käyttäytymisestä, ei ollut varmuutta. Taliban oli riippuvainen sille vallan tuoneista komentajista ja taistelijoista, ja nämä olivat hyvin konservatiivisia. (International Crisis Group, Taliban Rule Begins in Afghanistan, 24.8.2021, Afghanistan Analysts Network, The Moment in Between: After the Americans, before the new regime, 1.9.2021; EASO, September 2021)

(48) Talibanin läsnäolo Balkhin maakunnassa oli ollut vähäisempää kuin muissa Afganistanin pohjoisosissa, mutta Talibanin vaikutusvalta oli lisääntynyt vuodesta 2019 lähtien. Kevään 2021 aikana useiden viranomaishallinnassa olleiden piirikuntien hallinta oli muuttunut kiistanalaiseksi. Kesäkuun 2021 puolivälissä maakunnan pääkaupunki Mazar-i-Sharifin liepeillä oli raportoitu käydyn kiivaita taisteluita, mutta kaupungin tilannetta oli heinäkuun 2021 puolivälissä kuvattu melko rauhalliseksi. Taliban valtasi Mazar-i-Sharifin kaupungin 14.8.2021. (EASO: Afghanistan Security situation, June 2021 ja Afghanistan Security situation update, September 2021)

(49) Yli 550 000 ihmistä oli konfliktin vuoksi siirtynyt maan sisäisesti vuonna 2021. Oli odotettavissa, että vuoden 2021 loppuun mennessä jopa 500 000 afganistanilaista pakenisi naapurimaihin. (Afghanistan Analysts Network, Afghanistan´s looming economic catastrophe: What next for the Taleban and the donors? 6.9.2021, UNHCR, The Refugee Brief, 27.8.2021)

(50) Yli puolet Afganistanin väestöstä oli avun tarpeessa, kolmannes aliravittuja ja yli puolet alle viisivuotiaista lapsista vakavasti aliravittuja. Maan terveydenhuoltojärjestelmä oli romahduksen partaalla. (Afghanistan Analysts Network 6.9.2021; WHO, Acute health needs in Afghanistan must be urgently addressed and health gains protected, 22.9.2021)

5. Korkeimman hallinto-oikeuden afganistanilaisia koskeneet ratkaisut elo–lokakuussa 2021

(51) Korkein hallinto-oikeus antoi 20.8.2021 ja sitä seuraavina viikkoina välipäätöksiä, joilla korkein hallinto-oikeus kielsi afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palauttamisen Afganistaniin. Hakijan asiamies oli saattanut korkeimman hallinto-oikeuden tietoon, että hakija oli tässä vaiheessa jo poistettu maasta. Korkein hallinto-oikeus ei tehnyt uutta välipäätöstä hakijan osalta.

(52) Korkein hallinto-oikeus myönsi 29.10.2021 antamillaan päätöksillä noin 80 afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle valitusluvan, kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asiat Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäviksi. Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksissään, että asioita ratkaistaessa on otettava huomioon ulkomaalaislain 147 §:stä ilmenevä ulkomaalaisoikeuteen sisältyvä ehdoton palautuskielto. Palautuskieltoa ei tarkastella ainoastaan muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen tekemisen olosuhteiden valossa, vaan tarvittaessa myös uudet seikat, jotka ovat ilmenneet vasta päätöksen tekemisen jälkeen, on otettava huomioon (niin kutsuttu ex nunc -tarkastelu). Uudet seikat voivat tarkoittaa henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi ajantasaisia tietoja valtion oloista. Afganistanissa olot ovat merkittävästi muuttuneet verrattuna siihen ajankohtaan, kun Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus olivat ratkaisseet asiat. Näin ollen turvapaikanhakijoiden hakemustensa tueksi esittämien seikkojen hyväksyttävyys ja merkitys heidän kansainvälisen suojelun tarpeeseensa oli arvioitava ajantasaisen maatiedon perusteella kokonaan uudelleen. Maatiedon mukaan tilanne Afganistanissa ei ollut vielä vakiintunut ja se on ollut ennakoimaton. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että arviota kansainvälisen suojelun tarpeesta ei ollut syytä tehdä ensiasteena korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja palautti sen vuoksi asiat Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

(53) Hakijan valituslupahakemus oli hylätty purkuhakemuksen kohteena olevalla korkeimman hallinto-oikeuden 23.9.2021 antamalla päätöksellä.

6. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

6.1 Esteellisyys

(54) Asiassa on ensin arvioitava, onko hakemuksen kohteena olevaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä tehtäessä tapahtunut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe sen johdosta, että valituslupahakemuksen käsittelyyn osallistuneet oikeusneuvos ja oikeussihteeri ovat olleet esteellisiä hylättyään samassa asiassa hakijan maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen.

(55) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan tuomarin ja asian esittelijän esteellisyyttä on arvioitava samoin perustein. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momenttia koskevien lain esitöiden mukaan täytäntöönpanon kieltämistä koskevaa vaatimusta ratkaisemassa ollut tuomari ei yleensä ole esteellinen osallistumaan pääasian käsittelyyn. Korkeimman hallinto-oikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomari, joka on tehnyt täytäntöönpanoa koskevan välipäätöksen kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa, ei lähtökohtaisesti ole ennakkoasenteen perusteella esteellinen osallistumaan pääasian ratkaisuun. Asiassa on siten arvioitava, onko tämän asian käsittelyyn liittynyt erityisiä ennakkoasennetta ilmentäviä piirteitä tai onko asiassa ilmennyt muuta oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua seikkaa, joka antaa perustellun aiheen epäillä korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin puolueettomuutta asiassa.

(56) Hakijan käsitys oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin esteellisyydestä perustuu keskeisesti hänen näkemykseensä välipäätöksen virheellisyydestä, mistä hakijan mukaan on osoituksena myöhemmin muuttunut korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö Afganistanin osalta. Asiassa ei ole hakijan oman käsityksen ohella esitetty seikkoja, joiden perusteella oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin subjektiivista puolueettomuutta olisi syytä epäillä.

(57) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hakijan valituslupahakemuksen tultua purkuhakemuksen kohteena olevalla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä sittemmin hylätyksi, hakija on voinut mieltää, että aikaisempi kielteinen välipäätös on vaikuttanut ratkaisuun. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että hakijan käsitys välipäätöksen tehneen oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin puolueellisuudesta olisi objektiivisesti perusteltu. Arvioitaessa oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin puolueettomuutta on huomioitava heidän asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun laatu ja laajuus.

(58) Täytäntöönpanon kieltämistä koskevassa harkinnassa on kysymys väliaikaisesta oikeusturvasta. Yleisesti ottaen tällaisessa harkinnassa arvioidaan, mitä haittaa toisaalta täytäntöönpanosta ja toisaalta sen lykkäämisestä on ja miten helposti aikaisempi tilanne voidaan saattaa ennalleen. Kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa harkinnassa korostuu täytäntöönpanosta aiheutuvan haitan arvio, koska merkitystä on erityisesti sillä, rikkoisiko henkilön maasta poistaminen palautuskieltoa ottaen huomioon välipäätöstä tehtäessä tiedossa olevat seikat. Tällainen alustava arviointi tehdään säännönmukaisesti harkittaessa täytäntöönpanon kieltämistä kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Koska palautuskieltoa koskeva arviointi on myös osa valitusluvan myöntämisedellytysten arviointia, liittyy ainakin muodollisesti täytäntöönpanon kieltämistä koskevaan arvioon osittain samoja elementtejä kuin valituslupaharkintaan. Kuitenkaan pelkästään välipäätöksen tekohetken tilanteen mukainen tosiseikkojen alustava arviointi tältä osin myös valitusluvan myöntämisedellytysten kannalta ei muodosta tuomarille tai esittelijälle esteellisyyttä pääasiaratkaisun osalta.

(59) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hakijan täytäntöönpanon kieltämistä koskevaan hakemukseen annetun kielteisen välipäätöksen tekemiseen ei ole liittynyt poikkeuksellisia olosuhteita. Oikeusneuvos ja oikeussihteeri eivät ole valitusluvan myöntämisedellytyksiä arvioidessaan olleet sidottuja välipäätöksessä omaksumaansa kantaan. Pääasiaratkaisua tehdessään oikeusneuvoksen ja oikeussihteerin on tullut ottaa huomioon myös välipäätöksen tekemisen jälkeen tietoon tulleet seikat. Asiassa ei näin ollen ole perusteltua aihetta pitää oikeusneuvosta tai oikeussihteeriä ennakkoasenteen perusteella esteellisenä. Asiassa ei ole esitetty muutakaan perusteltua aihetta epäillä oikeusneuvoksen tai oikeussihteerin puolueettomuutta asiassa.

6.2 Valituslupaharkinta ja yhdenvertaisuus

(60) Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko korkeimman hallinto-oikeuden päätös hakijan valituslupahakemuksen hylkäämisestä perustunut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun ilmeisesti väärään lain soveltamiseen sillä perusteella, että asiassa oli purkuhakemuksessa esitetyin tavoin loukattu hakijan yhdenvertaisuutta suhteessa muihin Afganistanista olleisiin turvapaikan hakijoihin, mikä on samalla loukannut hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sen vuoksi, ettei hänen asiassaan ole myönnetty valituslupaa ja asiaa palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikkaperusteiden uutta harkintaa varten suhteessa muuttuneeseen maatilanteeseen.

(61) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 196 §:n 4 momentin mukaisen painavaan syyhyn perustuvan valitusluvan myöntäminen edellyttää erityisen painavaa syytä toisin kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 111 §:n 1 momentin 3 kohtaan perustuva valituslupa. Sääntelyn tarkoituksena on korostaa korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ennen muuta oikeuskäytäntöä ohjaavana ylimpänä oikeusasteena ulkomaalaisasioissa. Valitusluvan myöntäminen muun erityisen painavan syyn perusteella edellyttää lain esitöiden mukaan palautuskiellon rikkomisen tai verraten selvän muun oikeudenloukkauksen vaaraa, minkä sääntelyn tarkoituksena on mahdollistaa ihmisoikeuksien toteutumisen turvaaminen yksittäistapauksissa. Valitusluvan myöntämisen edellytykset arvioidaan jokaisessa asiassa yksilöllisesti. Hakijoiden yhdenvertainen kohtelu kuitenkin edellyttää, että valituslupa lähtökohtaisesti myönnetään, jos muille samassa asemassa oleville valituslupaa hakeneille myönnetään valituslupa.

(62) Korkein hallinto-oikeus on syksyllä 2021 myöntänyt valituslupia afganistanilaisille turvapaikanhakijoille, kumonnut heidän asioissaan annetut Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuksien päätökset sekä palauttanut asiat Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus on kyseisissä päätöksissä viitannut ehdottoman palautuskiellon edellyttämään ex nunc -tarkasteluun ja todennut Afganistanin turvallisuustilanteen muuttuneen siinä määrin, että turvapaikanhakijoiden kansainvälisen suojelun tarvetta oli arvioitava kokonaan uudelleen suhteessa Afganistanin muuttuneeseen maatietoon. Korkein hallinto-oikeus on katsonut, ettei tätä arviota ollut syytä tehdä ensiasteena korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Purkuhakemuksen kohteena olevalla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä hakijalle ei kuitenkaan ole myönnetty valituslupaa. Valituslupahakemukseen annettavien kielteisten päätösten perusteluita ei tarkemmin avata, eikä näin ole tehty purkuhakemuksen kohteena olevassa päätöksessäkään. Nyt kysymyksessä olevaan päätökseen tehdystä merkinnästä asianomaisen henkilön maasta poistamisesta on kuitenkin pääteltävissä, että hakijan maasta poistaminen on ollut valituslupaharkinnassa huomioon otettu tosiseikka.

(63) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä selostetussa oikeuskäytännössä on katsottu, että palautuskiellon rikkomisen vaaraa on arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, jotka ovat olleet tai joiden olisi pitänyt olla sopimusvaltion tiedossa palauttamishetkellä. Edellä selostetusta käännyttämispäätösten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevasta sääntelystä puolestaan johtuu, että kansainvälistä suojelua hakenut henkilö voidaan, tarvittaessa viranomaistoimin, poistaa maasta ennen kuin hänen valituslupahakemuksensa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu.

(64) Hakijan maasta poistaminen on tässä tapauksessa perustunut täytäntöönpanokelpoiseen käännyttämispäätökseen. Kabulin ja hakijan kotikaupungin Mazar-i-Sharifin osalta käytettävissä olleen maatiedon mukaan Afganistanin turvallisuustilanteessa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia vasta hakijan kotimaahan palauttamisen jälkeen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida arvioida, että täytäntöönpanokieltoa koskevan välipäätöksen tekohetkellä olisi tiedetty tai olisi tullut päätellä, että turvallisuustilanne heikkenee sittemmin tapahtuneella tavalla. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevaa valituslupahakemusta ratkaistaessa ei ole ollut julkaistua maatietoa tai muutakaan selvitystä siitä, että hakijan palauttamishetkellä kesäkuussa 2021 olisi rikottu palautuskieltoa.

(65) Poiketen muista afganistanilaisista turvapaikanhakijoista, joilla on ollut korkeimmassa hallinto-oikeudessa loppukesästä 2021 vireillä kansainvälistä suojelua koskeva valituslupahakemus, hakija on ollut ainoa, joka ei enää ollut Suomessa, vaan oli jo tullut palautetuksi Afganistaniin, kun Afganistanin turvallisuustilanne selvästi heikkeni. Tultuaan ennen pääasiaratkaisun tekemistä palautetuksi kotimaahansa hakija on tosiasiallisesti ollut olennaisesti eri asemassa kuin muut, Suomessa edelleen oleskelleet afganistanilaiset turvapaikanhakijat, joille on syksyllä 2021 myönnetty valituslupa. Vaikka palauttaminen tapahtui niin sanottuna pakkopalautuksena vastoin hakijan omaa tahtoa, palauttaminen ennen valituslupahakemuksen ratkaisemista ei edellä ilmenevin perustein ole ollut palautuskiellon vastaista tai muutoinkaan perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Hakijan tältä osin muista afganistanilaisista turvapaikanhakijoista poikkeava asema on siten voitu ottaa huomioon hakijan valituslupahakemusta ratkaistaessa.

(66) Valituslupahakemuksen hylkääminen ei näin ollen ole perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

(67) Edellä lausuttuun nähden hakemuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta siihen, kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohta, voitaisiin suostua. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä, eikä asiassa ole tarpeen arvioida, loukkaako päätös yksityisen oikeutta tai vaatiiko yleinen etu päätöksen purkamista.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen ja Robert Utter. Asian esittelijä Hilla Viljamaa.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Eija Siitarin äänestyslausunto:

”Olen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksesta samaa mieltä, mutta osin eri perusteilla.

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että asian ratkaisemiseen korkeimmassa hallinto-oikeudessa 23.9.2021 valituslupakokoonpanoon osallistuneet oikeusneuvos A ja oikeussihteeri B eivät ole olleet esteellisiä sen vuoksi, että he ovat hylänneet aikaisemmin tehdyllä päätöksellä hakijan pyynnön maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä.

Toisin kuin enemmistö katson, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös 23.9.2021 valitusluvan hylkäämisestä hakijan asiassa perustuu oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Hylkään purkuhakemuksen kuitenkin sillä perusteella, että asiassa ei enää ole myöhempien vaiheiden vuoksi saman pykälän 2 momentin nojalla perustetta purkaa päätöstä yksityisen edun loukkaamisen tai yleisen edun vuoksi.

Lausun ensin täydentävästi ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännöstä. Olen muutoin enemmistön oikeuskäytäntöä ja sovellettavia säännöksiä koskevien perustelujen kannalla.

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on korostettu suhteessa ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mahdolliseen rikkomiseen, että lähtökohtana arvioinnissa on maasta poistamisen kohdemaan yleinen tilannearvio (”general situation in the destination country”, esimerkiksi suuren jaoston tuomio 29.4.2022 Khasanov ja Rakhmanov v. Venäjä, tuomion kohta 96). Yleensä asianomaisessa maassa vallitsevan väkivalta ei sellaisenaan ole riittävä peruste arvioida, että sopimuksen 3 artiklaa rikotaan palauttamistilanteessa, sillä tässä arvioinnissa on otettava huomioon esiintyvän väkivallan intensiteetti.

Jos kysymyksessä oleva henkilö väittää tai saattaa todennäköiseksi, että hän kuuluu sellaiseen ihmisryhmään tai joukkoon, joka on joutunut tai joutuisi 3 artiklan vastaisen kohtelun kohteeksi, ihmisoikeustuomioistuin suorittaa arvioinnin, joka poikkeaa edellä tarkoitetusta yleisestä arvioinnista. Tässä arvioinnissa tarkastellaan ensiksi, onko tällainen joukko tunnistettavissa jo yleisen maatilanteen arvioinnin perusteella. Väitettyyn haavoittuvassa asemassa olevaan joukkoon kuuluvien hakijoiden tulee kuvata, mihin heidän osaltaan kohonnut riski 3 artiklan vastaiseen kohteluun perustuu ja että he kuuluvat tähän ryhmään. Heidän ei kuitenkaan tarvitse paljastaa enempää yksilöllisiä olosuhteitaan tai muista eroavia piirteitään (”they should establish their individual membership of the group concerned, without having to demonstrate any futher individual circumstances or distinguishing features”, em. tuomio kohta 99 ja suuren jaoston tuomio J.K. et al. v. Ruotsi 23.8.2016, tuomion kohdat 103–105).

Jos tällainen ryhmä, huolimatta eräisiin seikkoihin perustuvasta kohenneesta riskiarviosta, ei voi osoittaa, että ryhmä olisi 3 artiklan vastaisen systemaattisen kohtelun kohteena, hakijoiden tulee osoittaa lisäperusteluja 3 artiklassa tarkoitetun kohtelun kohteeksi joutumiselle (esimerkiksi A.S.N et al.v. Alankomaat, tuomio 25.2.2020 koskien sikhejä Afganistanissa; A.S. v. Ranska tuomio 19.4.2018, terrorismiin kytkeytyvät henkilöt Algeriassa; ja A. v. Sveitsi, tuomio 19.12.2017, Iraniin palautettavat kristityt).

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä korostetaan, että riskin arvioinnin on oltava tarkkaa (”rigorous”). Hakijan asiana on sinänsä esittää perusteet sille, että hän joutuisi palautustilanteessa todelliseen vaaraan joutua 3 artiklan vastaisen kohtelun kohteeksi. Tämä lähtökohta koskee myös sellaista tilannetta, jossa hakija katsoo, että maan yleinen tilanne on niin huono, ettei sinne tulisi sallia enää palautuksia (em. tuomio Khasanov ja Rakhmanov v. Venäjä, tuomion kohdat 109 ja 110). Jos tällainen tilannearvio voidaan perustaa eri tietolähteistä vapaasti saatavissa olevaan tietoon, ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytännön mukaan jäsenvaltioiden viranomaisten asiana on suorittaa riskiarvio omasta aloitteestaan (em. tuomio Khasanov ja Rakhmanov v. Venäjä, kohta 111, ja siinä viitattu suuren jaoston tuomio F.G. v. Ruotsi 23.6.2016, kohdat 126 ja 127 lisäksi niissä mainittuine tapausviittauksineen). Khasanov ja Rakhmanov -tuomion kohdan 112 mukaan tämä sama pätee myös niihin tilanteisiin, joissa on kysymys haavoittuvassa asemassa olevasta ryhmästä, joka voi joutua systemaattisen kaltoinkohtelun kohteeksi maassa vallitsevan yleisen tilanteen vuoksi.

Asiassa on vedottu viime vaiheessa turvapaikkaperusteena kristinuskoon kääntymiseen. Maahanmuuttoviraston ja hallintotuomioistuinten soveltamiskäytännön mukaan aitoa kääntymistä kristinuskoon on pidetty turvapaikkaperusteena suhteessa Afganistaniin jo ennen Taliban-hallinnon valtaantuloa. Soveltamiskäytännössä on vakiintuneesti aikaisemmin myös arvioitu sitä, olisiko henkilö vainon vaarassa myös sillä perusteella, että vaikka hänen kääntymistään kristinuskoon ei pidettäisikään aitona, tieto tästä väitetystä kääntymisestä on jo kuitenkin voinut levitä hänen kotimaahansa.

Mainitusta syystä johtuu, että hakijan tapauksessa on joka tapauksessa ollut käsillä maatietoon verrattuna suurentunut riski vakavien vainotekojen kohteeksi joutumisesta. Näissä oloissa katson, että asiassa tehty ratkaisu valitusluvan myöntämättä jättämisestä 23.9.2021 ei ole perustunut tuolloin käsillä olleessa tilanteessa ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytännöstä ilmenevään riittävään ja oikein suoritettuun vainon riskin arviointiin. En myöskään katso, että pakkopalautettu hakija olisi ollut vain pakkopalautuksen vuoksi erilaisessa tilanteessa suhteessa niihin hakijoihin, joiden asiat korkein hallinto-oikeus syksyllä 2021 myöntämällä valitusluvat palautti Maahanmuuttovirastolle kokonaan uudelleen arvioitaviksi kaikilla asioissa eri vaiheissa esitetyillä turvapaikkaperusteilla.

Näillä perusteilla katson, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös 23.9.2021 taltionumero H3294/2021 valitusluvan myöntämättä jättämisestä perustuu oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen väärään lain soveltamiseen. En kuitenkaan pura päätöstä, koska hakija on nyttemmin, osin Suomen viranomaisten avustuksella, voinut tehdä uuden turvapaikkahakemuksen. Tämän vuoksi hylkään purkuhakemuksen.”