KHO:2026:95

Ulkomaalaisasia – Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskeluoikeus – Perheenjäsenen oleskeluoikeuden säilyminen avioliiton purkautuessa

KHO:2026:95

20.11.2026

3299

3718/2025

ECLI:FI:KHO:2026:95

Asiassa oli kysymys siitä, oliko A:lle, joka oli kolmannen maan kansalainen, syntynyt pysyvä oleskeluoikeus sinä aikana, kun hän oli oleskellut Suomessa unionin kansalaisen perheenjäsenenä. Toiseksi oli ratkaistavana, oliko perheenjäsenyyteen perustunut oleskeluoikeus säilynyt sen jälkeen, kun hänen avioliittonsa oli päättynyt eroon.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että oleskeluoikeuden säilyttämiseen avioliiton purkautuessa ei sovellettu mitään edellytyksiä, jos perheenjäsen, joka ei ollut unionin kansalainen, oli saanut pysyvän oleskeluoikeuden avioliiton aikana. Pysyvän oleskeluoikeuden saaminen edellytti ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentin mukaan, että perheenjäsen, joka ei ollut unionin kansalainen, oli oleskellut Suomessa unionin kansalaisen kanssa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan laillisella oleskelulla tarkoitetaan direktiivissä 2004/38/EY säädettyjen ja erityisesti sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen edellytysten mukaista oleskelua. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset sisältyvät ulkomaalaislain 158 a §:ään.

A ja hänen perheensä olivat Suomessa oleskelunsa aikana toistuvasti turvautuneet toimeentulotukeen ja olivat siten muodostuneet rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. A:n oleskelua ei tältä osin ollut pidettävä ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla laillisena. Koska A ei ollut oleskellut Suomessa laillisesti viittä vuotta ennen avioliittonsa päättymistä, hänelle ei ollut muodostunut pysyvää oleskeluoikeutta ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentin nojalla.

Koska A:n toimeentulo oli vielä avioliiton päättymisen jälkeen perustunut etuuksiin, hän ei ollut myöskään ulkomaalaislain 161 e §:n 3 momentti huomioon otettuna säilyttänyt oleskeluoikeuttaan avioliiton purkauduttua.

Sille seikalle, että A:n EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia ei ollut peruutettu, ei voitu antaa asian arvioinnissa merkitystä, sillä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oleskelukortti on luonteeltaan oikeuksia toteava eikä niitä luova.

A:n oleskelu Suomessa oli viimeksi perustunut hänen asemaansa unionin kansalaisen perheenjäsenenä. Hänen karkottamiseensa tuli näin ollen soveltaa ulkomaalaislain 10 lukua ja ulkomaalaislain 168 §:ää.

Ulkomaalaislain 158 a § 1 ja 2 momentti, 161 e § 2 ja 3 momentti, 161 g § 1 ja 2 momentti, 168 § (565/2019) 1 momentti ja 146 § 1 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 18.11.2025 nro 2665/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Maahanmuuttoviraston päätöksen lopputulos jää voimaan.

Asian tausta

Turkin kansalainen A:lle on myönnetty ensimmäinen jatkuva oleskelulupa Suomeen yrittäjyyden perusteella vuonna 2013. Hänelle on myönnetty jatkolupa samalla perusteella vuoteen 2018 saakka.

Hänelle on helmikuussa 2018 myönnetty EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti viideksi vuodeksi, koska hänen puolisonsa ja alaikäinen lapsensa, jotka ovat unionin kansalaisia, olivat muuttaneet Suomeen 8.12.2014.

A ja hänen puolisonsa ovat hakeneet avioeroa 13.12.2019, ja heidän avioliittonsa on päättynyt avioeroon 18.9.2020.

A on 19.2.2023 hakenut pysyvää oleskelulupaa.

Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään 21.3.2025 myöntänyt A:lle pysyvää tai määräaikaista oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto on lisäksi katsonut, että A:n oleskeluoikeus ei ole säilynyt avioeron jälkeen ulkomaalaislain 161 e §:n perusteella, koska hän ei ole avioeron vireilletulosta 13.12.2019 alkaen täyttänyt ulkomaalaislain 10 luvun mukaisia itsenäisiä edellytyksiä, sillä hänen toimeentulonsa on perustunut etuuksiin. A:lle ei ole näin ollen muodostunut myöskään ulkomaalaislain 161 g §:n mukaista oikeutta pysyvään oleskeluun.

A on päätetty karkottaa kotimaahansa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla, koska hän oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Hallinto-oikeus on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöksensä perusteluissa hallinto-oikeus on katsonut, että A on ulkomaalaislain 161 e §:n mukaisesti säilyttänyt oleskeluoikeutensa avioliittonsa purkautuessa, koska A:n ja hänen puolisonsa avioliitto on kestänyt Suomessa noin kuusi vuotta eikä Maahanmuuttovirasto ole peruuttanut A:n EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia. A on hakemuksen ja Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä harjoittanut taloudellista toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Hänen on lisäksi katsottava oleskelleen Suomessa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan, koska hänen oleskelukorttiaan ei ole peruutettu. A on näin ollen täyttänyt ulkomaalaislain 161 e §:n 3 momentissa ja 161 g §:n 2 momentissa säädetyt pysyvän oleskeluoikeuden edellytykset.

Asian ovat ratkaisset hallinto-oikeuden jäsenet Pentti Sorsa ja Johanna Räty. Esittelijä Kiira Ylisirniö.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan.

A on antanut lausuman. Hallinto-oikeuden päätöstä ei tule muuttaa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausuman.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko henkilölle syntynyt pysyvä oleskeluoikeus sinä aikana, kun hän on oleskellut Suomessa unionin kansalaisen perheenjäsenenä. Toiseksi on ratkaistava, onko perheenjäsenyyteen perustuva oleskeluoikeus säilynyt sen jälkeen, kun hänen avioliittonsa on päättynyt eroon. Siinä tapauksessa, ettei oleskeluoikeutta ole, on ratkaistava, onko henkilö voitu karkottaa kotimaahansa.

Sovellettavat oikeusohjeet

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä vapaasta liikkuvuudesta säädetään niin sanotussa vapaan liikkuvuuden direktiivissä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella). Direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (360/2007). Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan oleskelusta säädetään ulkomaalaislain 10 luvussa.

Ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin mukaan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos: 1) hän harjoittaa taloudellista toimintaa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana; 2) hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle; 3) hän on kirjoittautunut Suomessa hyväksyttyyn oppilaitokseen pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen ja hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat oleskelua varten ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle; taikka 4) hän on 1, 2 tai 3 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävän unionin kansalaisen perheenjäsen.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetty oleskeluoikeus on myös unionin kansalaisen perheenjäsenellä, joka ei itse ole unionin kansalainen, jos unionin kansalainen täyttää mainitun momentin 1, 2 tai 3 kohdassa säädetyt edellytykset.

Ulkomaalaislain 161 e §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan unionin kansalaisen perheenjäsen, joka itse ei ole unionin kansalainen, ei menetä oleskeluoikeuttaan avioliiton purkautuessa, jos avioliitto on kestänyt vähintään kolme vuotta, joista yhden vuoden Suomessa.

Mainitun pykälän 3 momentin mukaan ennen kuin 2 momentissa tarkoitettu perheenjäsen, joka ei ole unionin kansalainen, saa oikeuden pysyvään oleskeluun, hänen oleskeluoikeuteensa sovelletaan vaatimusta, jonka mukaan hänen on voitava todistaa olevansa työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja taikka että hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että hän ja hänen perheenjäsenensä eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva Suomessa taikka että hän on nämä edellytykset täyttävän unionin kansalaisen Suomeen jo muodostuneen perheen jäsen. Tällainen perheenjäsen säilyttää oleskeluoikeutensa yksinomaan henkilökohtaisten perusteiden nojalla.

Ulkomaalaislain 161 g §:n 1 momentin mukaan unionin kansalaisella, joka on oleskellut Suomessa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun. Tähän oikeuteen ei sovelleta, mitä lyhytaikaisen ja yli kolme kuukautta kestävän oleskelun edellytyksistä säädetään.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös unionin kansalaisen perheenjäsentä, joka itse ei ole unionin kansalainen ja joka on oleskellut Suomessa unionin kansalaisen kanssa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta.

Ulkomaalaislain 168 §:n (565/2019) 1 momentin mukaan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity, taikka unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta, jos hän ei täytä 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta 156 §:ssä säädetyin edellytyksin taikka kansanterveyttä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseensä liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Pysyvä oleskeluoikeus

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että unionin kansalaisen perheenjäsenen, joka ei itse ole unionin kansalainen, oleskeluoikeus on johdettu unionin kansalaisen oleskeluoikeudesta. Unionin kansalaisen perheenjäsenellä on kuitenkin tietyin edellytyksin mahdollisuus säilyttää oleskeluoikeutensa henkilökohtaisena oikeutena, vaikka perheside unionin kansalaiseen katkeaisi.

Oleskeluoikeuden säilyttämiseen avioliiton purkautuessa ei sovelleta mitään edellytyksiä, jos perheenjäsen, joka ei ole unionin kansalainen, on saanut pysyvän oleskeluoikeuden avioliiton aikana. Pysyvän oleskeluoikeuden saaminen edellyttää, että perheenjäsen, joka ei ole unionin kansalainen, on oleskellut Suomessa unionin kansalaisen kanssa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta.

Asiassa on näin ollen ensiksi arvioitava, onko A:lle muodostunut oikeus pysyvään oleskeluun ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentin nojalla ennen avioliiton päättymistä.

A:n puoliso, joka on unionin kansalainen, on muuttanut Suomeen 8.12.2014. Heidän avioliittonsa on päättynyt avioeroon 18.9.2020. He ovat näin ollen oleskelleet yhdessä Suomessa yli viisi vuotta. Asiassa ei ole ilmennyt, etteikö A:n tai hänen silloisen puolisonsa oleskelu Suomessa olisi ollut yhtäjaksoista. Ratkaisevaksi muodostuu näin ollen se, onko A:n perheenjäsenyyteen perustuva oleskelu Suomessa ollut laillista.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan laillisella oleskelulla tarkoitetaan direktiivissä 2004/38/EY säädettyjen ja erityisesti sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen edellytysten mukaista oleskelua (yhdistetyt asiat C-424/10 ja C-425/10, Ziolkowski ja Szeja, kohta 46). Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset sisältyvät ulkomaalaislain 158 a §:ään. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa edellytetään, että unionin kansalaisella on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Perhe on toistuvasti turvautunut toimeentulotukeen kuukausittain toukokuusta 2018 kesäkuuhun 2019. Perhe on siten oleskelunsa aikana muodostunut rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Tämän vuoksi A:n edellä tarkoitettua oleskelua ei ole pidettävä laillisena ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Koska hän ei ole oleskellut Suomessa laillisesti viittä vuotta ennen avioliittonsa päättymistä vuonna 2020, hänelle ei ole muodostunut pysyvää oleskeluoikeutta ulkomaalaislain 161 g §:n 2 momentin nojalla.

Oleskeluoikeuden säilyminen avioeron jälkeen

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko A säilyttänyt perheenjäsenyyteen perustuvan oleskeluoikeutensa ulkomaalaislain 161 e §:n nojalla avioliittonsa päätyttyä.

Ulkomaalaislain 161 e §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalainen, joka on unionin kansalaisen perheenjäsen, ei menetä oleskeluoikeuttaan avioliiton purkautuessa, jos avioliitto on kestänyt vähintään kolme vuotta, joista yhden vuoden Suomessa. Lisäksi edellytetään saman pykälän 3 momentissa, että kolmannen maan kansalaisella on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että hän ja hänen perheenjäsenensä eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

A:n toimeentulo on perustunut etuuksiin helmikuuhun 2023 saakka, jolloin hän on aloittanut toiminnan yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Näin ollen hän ei ole myöskään ulkomaalaislain 161 e §:n 3 momentti huomioon otettuna säilyttänyt oleskeluoikeuttaan avioliiton purkauduttua.

Oleskelukortin peruuttamatta jättäminen

Sille seikalle, että A:n EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia ei ole peruutettu, ei voida antaa asian arvioinnissa merkitystä, sillä oleskelukortti on luonteeltaan oikeuksia toteava eikä niitä luova (C-456/12, O ja B, kohta 60).

Karkottaminen

Asiassa on vielä ratkaistava, onko A voitu karkottaa kotimaahansa Turkkiin.

Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa A:n kotimaahansa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla, koska hän oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A:n oleskelu Suomessa on viimeksi perustunut hänen asemaansa unionin kansalaisen perheenjäsenenä ja hän on kuulunut vapaan liikkuvuuden direktiivin soveltamisalaan. Koska A ei ole säilyttänyt oleskeluoikeuttaan avioeronsa jälkeen, hän ei lähtökohtaisesti enää kuulu direktiivin soveltamisalaan. Tämä ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen karkottamistaan koskeva päätös, joka perustuu siihen, että hänellä ei enää ole oleskeluoikeutta, ei kuuluisi direktiivin alaan vaan yksinomaan sen ulkopuolella sovellettavan kansallisen sääntelyn alaisuuteen (C-94/18, Chenchooliah, kohdat 68–69). A:n karkottamiseen olisi näin ollen tullut soveltaa ulkomaalaislain 10 lukua ja ulkomaalaislain 168 §:ää.

Koska A ei ole täyttänyt ulkomaalaislain 161 e §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä, hänen karkottamiselleen on ulkomaalaislain 168 §:n 1 momentissa tarkoitettu peruste.

Asiassa ei myöskään ole ilmennyt ulkomaalaislain 146 §:n mukaisessa kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka olisivat karkottamisperusteita painavampia. Näin ollen A on tälläkin perusteella voitu määrätä karkotettavaksi.

Lopputulos

Edellä mainituin perustein Maahanmuuttoviraston päätös, jolla on katsottu, ettei A:lla ole oleskeluoikeutta Suomessa, ei ole lainvastainen. A on myös voitu karkottaa. Hallinto-oikeuden ei ole tullut kumota Maahanmuuttoviraston päätöstä eikä palauttaa asiaa uudelleen käsiteltäväksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Maahanmuuttoviraston päätöksen lopputulos on saatettava voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Janne Aer, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Emil Waris. Asian esittelijä Aura Hilkamo.