Missä tapauksissa valituslupa myönnetään?
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa on keskeinen yleislaki, jolla säädetään valitusluvan myöntämisen edellytyksistä eli valituslupaperusteista.
Lain mukaan korkeimman hallinto-oikeuden tulee myöntää hakijalle valituslupa, jos:
- lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi (niin kutsuttu ennakkopäätösperuste);
- asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi; tai
- valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.
Korkein hallinto-oikeus voi myöntää valitusluvan myös siten, että se koskee vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta päätöksestä.
Eräillä hallinnonaloilla on omia säännöksiä, jotka voivat täydentää tai rajoittaa valituslupajärjestelmää, esimerkiksi verotusmenettelylaki ja ulkomaalaislaki.