KHO:2026:41

A Oy oli luovuttanut liiketoimintansa B Oy:lle saaden vastikkeena B Oy:n osakkeita. Rahavastiketta ei ollut suoritettu. A Oy:n siirtämien varojen kirjanpitoarvo oli ollut 1 442 959,95 euroa ja velkojen kirjanpidosta ilmenevä määrä 3 310 477,97 euroa. Asiassa oli ratkaistavana, voitiinko liiketoiminnan luovutukseen soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain liiketoimintasiirtoa koskevaa 52 d §:ää siitä huolimatta, että siirtyneiden velkojen määrä oli ylittänyt siirtyneiden varojen määrän kirjanpitoarvojen mukaan laskettuna. Asiassa ei ollut väitetty, että siirtyneiden velkojen määrä olisi ylittänyt siirtyneiden varojen määrän, jos siirtyneet velat ja varat arvostettiin käypiin arvoihinsa.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä ja yritysjärjestelydirektiivissä ei ollut asetettu liiketoiminnan siirron veroneutraalisuuden edellytykseksi, että kirjanpitoarvojen mukaan laskettuna siirtyvien varojen määrän on oltava siirtyvien velkojen määrää suurempi. Unionin tuomioistuin oli lisäksi oikeuskäytännössään katsonut, että jäsenvaltiot eivät voi asettaa yritysjärjestelydirektiivissä säädetylle verotuksen neutraalisuudelle lisäedellytyksiä, joista ei säädetä mainitussa direktiivissä. Näin ollen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä säädettyjen edellytysten ei ollut katsottava jääneen täyttymättä sen takia, että siirtyneiden velkojen määrä oli ylittänyt siirtyneiden varojen kirjanpitoarvon. Liiketoiminnan siirrossa ei voitu myöskään katsoa annetun mainitussa pykälässä asetettujen edellytysten vastaisesti rahavastiketta, kun otettiin huomioon, ettei vastaanottavalle yhtiölle ollut väitettykään siirretyn liiketoimintakokonaisuuteen kuulumattomia velkoja.

Verovuosi 2020.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 d § 1 ja 4 momentti

Neuvoston direktiivi eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 2009/133/EY (yritysjärjestelydirektiivi) 2 artikla d ja j kohta, 4 artikla 1 kohta ja 9 artikla

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-43/00, Andersen og Jensen (EU:C:2002:15), C-285/07, A.T. (EU:C:2008:705), C-207/11, 3D I (EU:C:2012:818), ja C-318/22, GE Infrastructure Hungary Holding (EU:C:2023:890)

Vrt. KHO 2001:3

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 21.5.2025 nro 3360/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

A Oy (jäljempänä yhtiö) on 25.5.2021 luovuttanut liiketoimintansa B Oy:lle saaden vastikkeena B Oy:n osakkeita. Siirretystä liiketoiminnasta ei ole suoritettu rahavastiketta. Siirretyt varat ja velat on arvostettu kirjanpitoarvoihin per 25.5.2021. Siirtyneiden varojen verotuksessa poistamattomat hankintamenot ovat vastanneet niiden kirjanpitoarvoja. Yhtiön siirtämien varojen määrä on ollut 1 442 959,95 euroa ja velkojen 3 310 477,97 euroa. Yhtiön vastikkeena saamien osakkeiden hankintamenoksi on kirjanpidossa kirjattu nolla euroa.

Yhtiö on verovuodelta 2021 antamassaan veroilmoituksessa ja lisäselvityksissä esittänyt liiketoimintasiirron täyttävän elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n edellytykset ja ilmoittanut siitä kertyneen voiton verovapaana tulonaan.

Verohallinto on toimittanut yhtiön verotuksen annetun veroilmoituksen mukaisesti.

Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 9.11.2023 hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimuksen, jossa on vaadittu, että liiketoimintasiirtoon ei sovelleta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää, koska nettoapportti on ollut tasearvoin laskettuna negatiivinen ja koska verotukselliseksi hankintamenoksi muodostuva negatiivinen arvo ei ole verotuksellisesti hyväksyttävissä.

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa lausunut muun ohella, että yritysjärjestelydirektiivissä (2009/133/EY) ei säädetä, mikä on liiketoimintasiirrossa vastikkeena saatujen osakkeiden hankintameno. Hankintamenon määrittäminen tältä osin kuuluu kansalliselle lainsäätäjälle. Tästä johtuu, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 4 momentti ei sellaisenaan ole yritysjärjestelydirektiivin vastainen, mutta säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että veroneutraali liiketoimintasiirto verotuksessa estyisi, kun huomioidaan se, että yritysjärjestelydirektiivissä on tyhjentävästi säädetty yritysjärjestelyjen aineellisista edellytyksistä eikä niille voida kansallisesti säätää lisäedellytyksiä. Siten yritysjärjestelydirektiivin perusteella liiketoimintasiirto ei tähän nähden saa johtaa veronalaisen tulon muodostumiseen yksin sen vuoksi, että liiketoimintasiirrossa siirrettyjen velkojen määrä ylittäisi varojen määrän, kun otetaan myös huomioon, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 4 momentin sanamuodon perusteella merkitystä ei ole sillä, onko vastikkeena saatujen osakkeiden hankintamenoksi luettavan nettoapportin määrä positiivinen tai negatiivinen.

Hallinto-oikeus on lausunut lisäksi, että negatiivinen nettoapportti ei sellaisenaan merkitse kiellettyä käteisvastiketta. Kun asiassa ei ole väitettykään, että vastaanottavaan yhtiöön olisi siirretty ylimääräisiä velkoja, jotka eivät olisi kuuluneet siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen, hallinto-oikeus on katsonut, että asiassa ei ole ollut kyse kielletyn käteisvastikkeen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Matti Haapaniemi, Anu Punavaara, joka on myös esitellyt asian, ja Kristiina Virtanen.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että yhtiön toteuttamaan liiketoiminnan luovutukseen ei sovelleta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain liiketoimintasiirtoa koskevaa 52 d §:ää.

A Oy on vaatinut valituksen hylkäämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu ja osapuolten kannanotot

Asiassa on ratkaistavana, onko esillä olevan liiketoiminnan luovutuksen voitu katsoa täyttävän elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n edellytykset siitä huolimatta, että siirtyneiden velkojen määrä on ylittänyt siirtyneiden varojen määrän niiden kirjanpitoarvojen mukaan laskettuna. Asiassa ei ole edes väitetty, että siirtyneiden velkojen määrä olisi ylittänyt siirtyneiden varojen määrän, jos siirtyneet velat ja varat arvostetaan käypiin arvoihinsa. Asiassa ei myöskään ole väitetty, ettei luovutettu liiketoiminta muodostaisi omavaraiseen toimintaan kykenevää yksikköä.

Asiassa ei ole ratkaistavana, mitä on pidettävä liiketoiminnan luovutuksessa A Oy:n vastikkeena saamien osakkeiden hankintamenona sen verotuksessa.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan ennakkopäätöksessä KHO 2001:3 on esitetty selkeä tulkintaohje, jonka mukaan osakkeiden hankintamenoksi muodostuva negatiivinen arvo ei ole verotuksellisesti hyväksyttävissä eikä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d § voi tulla sovellettavaksi, jos siirrettävään liiketoimintaan liittyvien velkojen määrä on suurempi kuin siirrettävien varojen kirjanpitoarvo. Tällaisen menettelyn on katsottu merkitsevän käteisvastikkeen antamista.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 4 momentti varmistaa yritysjärjestelydirektiivin edellyttämällä tavalla sen, ettei varojen siirrossa käytetä vastikkeena muuta kuin vastaanottavan yhtiön osakkeita. Käsillä olevassa asiassa sanotun säännöksen soveltamatta jättäminen johtaa kiellettyyn käteisvastikkeeseen. Säännöksen soveltamisesta ei seuraa unionin tuomioistuimen asiassa C-207/11, 3D I, annetussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla, että osakkeiden antaminen vastikkeena liiketoimintasiirron yhteydessä johtaisi itsessään niihin liittyvän arvonnousun verottamiseen. Siten kysymys ei ole yritysjärjestelydirektiivin ja kansallisen lain ristiriitatilanteesta, eikä EU-oikeuden vastaisesta järjestelylle asetetusta lisäedellytyksestä.

A Oy:n mukaan yritysjärjestelydirektiiviin perustuvan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n tulkinnassa on otettava huomioon direktiivin sanamuoto ja sääntelyn tavoite. Direktiivin perusteella ei ole merkitystä, muodostuuko siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä positiiviseksi vai negatiiviseksi. Liiketoimintasiirto voidaan siten direktiivin perusteella toteuttaa arvojen positiivisuudesta tai negatiivisuudesta riippumatta.

Yritysjärjestelydirektiivin sääntely on niin sanottua minimisääntelyä, mikä tarkoittaa, ettei kansallisessa lainsäädännössä saada asettaa lisäedellytyksiä direktiivin mukaisille yritysjärjestelyille. Pelkästään kansalliseen sääntelyyn perustuvaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 4 momenttia ei voida tulkita ja soveltaa siten, että se johtaa direktiivin ja sen tavoitteiden vastaiseen tilanteeseen. Näin ollen sanotun säännöksen soveltamisedellytykseksi ei voida asettaa sitä, että liiketoimintasiirrossa siirrettyjen varojen verotuksessa poistamatta olevien hankintamenojen summa ylittää velkojen määrän. Yhtiö sai apporttiluovutuksessa vastikkeena ainoastaan B Oy:n osakkeita. Asiassa ei ole perusteita katsoa B Oy:n suorittaneen yhtiölle rahavastiketta.

Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden esitöitä

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin (2009/133/EY, yritysjärjestelydirektiivi) 2 artiklan d kohdan mukaan ’varojen siirrolla’ tarkoitetaan tointa, jolla yhtiö ilman purkamismenettelyä siirtää koko toimintansa taikka yhden tai useamman toimialoistaan toiselle yhtiölle saaden vastineeksi vastaanottavan yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita.

Saman artiklan j kohdan mukaan ’toimialalla’ tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan, toisin sanoen omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

Yritysjärjestelydirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan sulautuminen, jakautuminen tai osittaisjakautuminen ei saa johtaa siirrettyjen varojen ja vastuiden todellisen arvon ja niiden verotuksessa käytettävän arvon välisen eron mukaisesti laskettujen pääomavoittojen verottamiseen.

Direktiivin 9 artiklan mukaan muun ohella 4 artiklaa sovelletaan varojen siirtoihin.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentin mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

Saman lain 52 d §:n 1 momentin mukaan liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö (siirtävä yhtiö) luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita.

Saman pykälän 4 momentin mukaan vastikkeeksi saatujen osakkeiden verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä.

Yritysjärjestelyjä koskevien elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden lakien säännösten muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 177/1995 vp, Esityksen pääasiallinen sisältö) mukaan esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sulautumista ja liiketoiminnan siirtoa koskevia säännöksiä sekä lisättäväksi lakiin yhteisöjen jakautumista ja osakkeiden vaihtoa koskevat säännökset. Esityksen tarkoituksena on täytäntöönpanna asiaa koskeva Euroopan yhteisöjen neuvoston direktiivi. Direktiivissä tarkoitetut veroedut ehdotetaan ulotettaviksi koskemaan myös kotimaisten yhteisöjen välisiä vastaavia järjestelyjä.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Unionin tuomioistuin on asiassa C-43/00, Andersen og Jensen, annetussa tuomiossa katsonut, että yritysjärjestelydirektiivin 90/434 toimialan käsitteestä seuraa, että itsenäistä toimintaa on arvioitava ensiksi toiminnalliselta kannalta – siirretyillä varoilla on voitava toimia itsenäisen yrityksen tavoin tarvitsematta turvautua investointeihin tai uusiin varojensiirtoihin – ja vasta toiseksi taloudelliselta kannalta. Se, että vastaanottava yhtiö turvautuu tavanomaisin markkinaehdoin myönnettyyn pankkilainaan, ei voi sinänsä estää pitämästä siirrettyä toimintaa itsenäisenä edes silloin, kun lainan vakuudenantajina on vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajia, jotka antavat tässä yhtiössä olevat osakkeensa myönnetyn lainan vakuudeksi. Tilanne voisi kuitenkin olla toinen, jos vastaanottavan yhtiön kokonaisuutena arvioidun taloudellisen aseman perusteella on katsottava, ettei yhtiö todennäköisesti selviytyisi omin varoin. Näin voi olla silloin, kun vastaanottavan yhtiön tulot eivät riitä otettujen velkojen korkoihin ja lyhennyksiin. Toiminnan itsenäisyyden arvioiminen on kuitenkin jätettävä kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on otettava huomioon kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet (tuomion 34–37 kohta).

Unionin tuomioistuin on puolestaan asiassa C-207/11, 3D I, annetussa tuomiossa todennut, että yritysjärjestelydirektiivissä 90/434 ei säädetä edellytyksistä, joilla siirtävä yhtiö voi hyötyä vastikkeena siirrosta saamiinsa vastaanottavan yhtiön yhtiöpääomaa edustaviin arvopapereihin liittyvän arvonnousun verottamisen lykkäämisestä eikä muun muassa siitä, miten siirtävän yhtiön on arvostettava mainitut arvopaperit. Tästä ei seuraa, että yritysjärjestelydirektiivissä 90/434 kiellettäisiin jäsenvaltioita asettamasta tällaisia edellytyksiä, vaan kyseisessä direktiivissä jätetään niille julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 42 ja 49 kohdassa esittämällä tavalla harkintavalta joko asettaa tai olla asettamatta verotuksen neutraalisuudelle, josta siirtävä yhtiö voi hyötyä, varojensiirrosta vastikkeena saatujen arvopapereiden arvostamiseen liittyviä edellytyksiä, kuten verotusarvojen jatkuvuus, kunhan tällaisista edellytyksistä ei seuraa, että kyseisten arvopapereiden antaminen vastikkeena varojensiirron yhteydessä johtaa itsessään niihin liittyvän arvonnousun verottamiseen (tuomion 29 ja 30 kohta).

Unionin tuomioistuin on lisäksi asiassa C-285/07, A.T., annetussa tuomiossa katsonut, että yritysjärjestelydirektiivin 90/434 8 artiklan 1 ja 2 kohdan pakottavasta ja selvästä sanamuodosta ei ilmene millään tavalla, että yhteisön lainsäätäjän tahtona olisi ollut jättää jäsenvaltioille täytäntöönpanoa koskevaa harkintavaltaa, jonka avulla ne voisivat asettaa hankitun yhtiön osakkaiden hyväksi säädetylle verotuksen neutraalisuudelle ylimääräisiä edellytyksiä. Tällaisen täytäntöönpanoa koskevan harkintavallan jättäminen jäsenvaltioille olisi vastoin kyseisen direktiivin tarkoitusta, jona, kuten käy ilmi jo sen otsikosta ja muun muassa kolmannesta perustelukappaleesta, on perustaa yhteinen verojärjestelmä sen sijaan, että laajennettaisiin jäsenvaltioissa voimassa olevia kansallisia järjestelmiä yhteisön tasolle, koska näiden järjestelmien väliset erot ovat omiaan aiheuttamaan vääristymiä (tuomion 26 ja 27 kohta).

Unionin tuomioistuin on vielä asiassa C-318/22, GE Infrastructure Hungary Holding, annetussa tuomiossa katsonut, että neutraalin verotuksen järjestelmälle, jota on sovellettava kaikkiin yritysjärjestelydirektiivin 2009/133 säännöksissä tarkoitettuihin osittaisjakautumisiin, ei voida asettaa sellaista edellytystä, josta ei säädetä kyseisessä direktiivissä. On nimittäin niin, että jollei yritysjärjestelydirektiivin 2009/133 15 artiklasta ja erityisesti sen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa on kyse liiketoimista, joiden ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on veropetos tai veron kiertäminen, ja jossa jäsenvaltiot voivat kieltäytyä soveltamasta kokonaan tai osittain kyseisen direktiivin säännöksiä tai evätä niistä saatavan hyödyn, muuta johdu, kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa ei jätetä jäsenvaltioille liikkumavaraa sen täytäntöönpanossa siten, että ne voisivat asettaa siinä säädetyn neutraalin verotuksen järjestelmän soveltamiselle lisäedellytyksiä mainitun direktiivin II luvussa säädettyjen edellytysten lisäksi (tuomion 42 ja 43 kohta).

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksessä KHO 2001:3 katsonut, etteivät elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n edellytykset ole täyttyneet, kun siirrettävien velkojen määrä oli ylittänyt siirrettävien varojen kirjanpitoarvon seitsemällä miljoonalla markalla ja kun liiketoimintasiirrossa vastikkeeksi saatavien osakkeiden verotukselliseksi hankintamenoksi olisi tullut negatiivinen arvo. Ennakkopäätöksessä on sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää sellaisena kuin se on ollut voimassa verovuosina 2000 ja 2001. Tuolloin voimassa olleen 52 d §:n 2 momentin mukaan siirtävän yhtiön verotuksessa luetaan luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa edellyttäen, että siirto on tapahtunut kirjanpidossa poistamatta olevista arvoista.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää on muutettu lailla 30.12.2008/1077 niin, ettei pykälän 2 momentissa enää edellytetä omaisuuden siirron tapahtumista kirjanpidossa poistamatta olevista arvoista. Laissa ei siten edellytetä, että siirrettävään liiketoimintaan liittyvien velkojen kirjanpidosta ilmenevän määrän on oltava pienempi kuin siirrettävien varojen kirjanpitoarvon.

Sanottua edellytystä ei ole asetettu myöskään yritysjärjestelydirektiivin 2 artiklan d ja j kohdissa. Yritysjärjestelydirektiivissä ei myöskään säädetä liiketoimintasiirrossa vastikkeena saatujen osakkeiden hankintamenon määräytymisestä.

Sen sijaan edellä kohdassa 24 selostetulla tavalla siirrettävää toimintaa on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan arvioitava ensiksi toiminnalliselta kannalta siten, että siirretyillä varoilla on voitava toimia itsenäisen yrityksen tavoin tarvitsematta turvautua investointeihin tai uusiin varojensiirtoihin, ja vasta toiseksi taloudelliselta kannalta. Arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet.

Unionin tuomioistuin on lisäksi edellä kohdissa 26 ja 27 selostetulla tavalla katsonut, että neutraalin verotuksen järjestelmälle, jota on sovellettava myös liiketoimintasiirtoihin, ei voida asettaa sellaista edellytystä, josta ei säädetä kyseisessä direktiivissä. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että vaatimus siitä, että siirrettävään liiketoimintaan liittyvien velkojen määrän on oltava pienempi kuin siirrettävien varojen kirjanpitoarvon, on unionin tuomioistuimen tarkoittama liiketoimintasiirron veroneutraalisuuden kielletty lisäedellytys.

Edellä todetusta seuraa, että esillä olevassa asiassa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä säädettyjen edellytysten ei ole katsottava jäävän täyttymättä sen takia, että siirtyneiden velkojen kirjanpidosta ilmenevä määrä on ylittänyt siirtyneiden varojen kirjanpitoarvon. Esillä olevassa liiketoiminnan siirrossa ei voida katsoa myöskään annetun mainitun pykälän 1 momentissa asetettujen edellytysten vastaisesti rahavastiketta, kun otetaan huomioon, ettei vastaanottavalle yhtiölle ole väitettykään siirretyn liiketoimintakokonaisuuteen kuulumattomia velkoja.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen, Joni Heliskoski ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Jarkko Kyllönen.