KHO:2026:93

Asiassa oli ratkaistavana, oliko esteettömässä rakennuksessa sijaitsevan itsepalveluperiaatteella toimivan kuntosalin sisäänkäynnin kulunvalvonnan järjestämistapa liikuntavammaista henkilöä välillisesti syrjivä.

Kulunvalvonnan järjestämiselle oli hyväksyttäviä asiakkaiden tunnistamiseen ja turvallisuuteen, liiketoiminnan edellytysten turvaamiseen sekä liikuntamahdollisuuksien tarjoamiseen liittyviä tavoitteita. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi käytetyt keinot eivät kuitenkaan olleet asianmukaisia ja tarpeellisia. Asiassa saadusta selvityksestä ilmeni, että kulunvalvonta olisi voitu järjestää tavalla, joka mahdollisti pyörätuolilla liikkuvan henkilön sisäänpääsyn kuntosalille yhdenvertaisesti muiden asiakkaiden kanssa. Kulunvalvonnan järjestämistapa oli siten liikuntavammaista henkilöä välillisesti syrjivä.

Yhdenvertaisuuslaki 2 § 1 momentti, 4 § 4 momentti, 13 §, 28 §

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 13.6.2025 nro 4000/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Kuntokeskus Liikku Oy:lle valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Kuntokeskus Liikku Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asian tausta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on 27.9.2023 käsitellyt A:n hakemusta, joka on koskenut Kuntokeskus Liikku Oy:n Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan kuntosalin sisäänkäynnin esteellisyyttä. Hakemuksen mukaan yritys oli asentanut muutoin esteettömään tilaan sakaraportin, josta pyörätuolia käyttävän henkilön ei ollut mahdollista kulkea. Lautakunta on katsonut Kuntokeskus Liikku Oy:n kulunvalvontaa koskevien järjestelyiden johtaneen välilliseen syrjintään A:ta kohtaan tämän vammaisuuden perusteella. Koska asiassa on ollut kysymys välillisestä syrjinnästä, ei kohtuullisten mukautusten epäämistä ole ollut aiheellista tutkia erikseen. Lautakunta on kieltänyt vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan kohdistuvaa välillistä syrjintää ja asettanut kiellon tehosteeksi 5 000 euron uhkasakon.

Hallinto-oikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, hylännyt Kuntokeskus Liikku Oy:n valituksen sekä vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Virpi Ikkelä, Riitta Hämäläinen, joka on myös esitellyt asian, ja Petri Hellstén.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kuntokeskus Liikku Oy (jäljempänä myös muutoksenhakija) on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että hallinto-oikeuden ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökset kumotaan ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta määrätään korvaamaan muutoksenhakijan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

A on antanut selityksen ja vaatinut, että valitus hylätään.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on antanut lausunnon ja vaatinut, että valitus ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on viitannut hallinto-oikeudelle antamaansa lausuntoon.

Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Arvioinnin lähtökohdat ja kysymyksenasettelu

Muutoksenhakijalla on Helsingin Itäkeskuksessa itsepalveluperiaatteella toimiva kuntosali. Esillä olevassa asiassa on kysymys tavasta, jolla asiakkaiden sisäänpääsy muutoin esteettömässä rakennuksessa sijaitsevalle kuntosalille on järjestetty. Itsenäisen harjoittelun kaikkina kuntosalin aukioloaikoina mahdollistava sisäänpääsy on järjestetty sakaraportin kautta, josta kulku on tapahtunut asiakkaan henkilökohtaisella kulkutunnisteella. Pyörätuolilla kulkemiseen soveltuva saranaportti on ollut käytettävissä ainoastaan niiden yhdeksän viikkotunnin aikana, jolloin kuntosalilla on ollut paikalla muutoksenhakijan henkilökuntaa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, ovatko kuntosalin sisäänkäynnin kulunvalvontaa koskevat järjestelyt johtaneet välilliseen syrjintään A:ta kohtaan tämän vammaisuuden perusteella ja onko hallinto-oikeuden näin ollen tullut hylätä muutoksenhakijan valitus yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksestä. Arvioitavaksi tulee myös yhdenvertaisuuslain kohtuullisia mukautuksia koskevan säännöksen merkitys esillä olevassa tilanteessa.

Sovellettavat oikeusohjeet ja tulkintakannanotot

Suomen perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on sen 1 §:n mukaan edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan sitä sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.

Yhdenvertaisuuslain 4 §:n 4 momentin mukaan ”tavaroiden tai palvelujen tarjoajalla” tarkoitetaan sitä, joka ammattimaisesti tarjoaa tavaroita tai palveluja yleisesti saataville.

Yhdenvertaisuuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) 4 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että tavaroiden tai palveluiden yleisesti saatavilla olemisella tarkoitettaisiin sitä, että niitä tarjotaan muulle kuin etukäteen rajatulle, suppealle henkilöiden joukolle. Tavaroiden tai palveluiden tarjoaminen tietylle kohderyhmälle olisi siten tavaroiden tai palveluiden saattamista yleisesti saataville, jollei kohderyhmä ole suppea ja toiminnanharjoittajan etukäteen rajaama. Esitöissä on edelleen todettu, että ehdotettu sääntely ei edellyttäisi liiketoimintakonseptin muuttamista, palvelujen sisällön muokkaamista eri ryhmien tai yksilöiden tarpeita vastaavaksi tai muuttamaan palveluvalikoimaa.

Syrjinnän kiellosta säädetään yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä muun ohella vammaisuuden perusteella. Pykälän 2 momentin mukaan välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi mainitussa laissa tarkoitettua syrjintää on myös kohtuullisten mukautusten epääminen.

Yhdenvertaisuuslain 13 §:n mukaan syrjintä on välillistä, jos näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, paitsi jos säännöllä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

Yhdenvertaisuuslain esitöiden (HE 19/2014 vp) 13 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on täsmennetty, että ilmaisulla ”käytäntö” viitataan muun muassa siihen, miten esimerkiksi koulutus ja erilaiset palvelut sekä pääsy niihin on käytännössä järjestetty. Säännön, perusteen tai käytännön välillinen syrjivyys ilmenee usein siten, että johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvien henkilöiden on tosiasiassa muita vaikeampi täyttää jokin asetettu edellytys tai siten, että valitulla toteuttamistavalla on kielteisiä vaikutuksia nimenomaan ja vain heihin. Tavoitteen hyväksyttävyyttä tulisi arvioida Suomen oikeusjärjestyksen näkökulmasta. Tavoitteen tulee siten olla hyväksyttävä perusoikeusjärjestelmän ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja yleisemminkin Suomen oikeusjärjestyksen kannalta. Käytettävien keinojen tulisi olla tavoitteen saavuttamisen kannalta tarkoituksenmukaisia ja sillä tavoin tarpeellisia, että ne ovat tavoitteeseen nähden oikeasuhtaisia.

Yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin mukaan muun ohella tavaroiden tai palvelujen tarjoajan on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa käyttää yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita.

Yhdenvertaisuuslain esitöiden (HE 19/2014 vp) 15 §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan kohtuulliset mukautukset on käsitteellisesti erotettava yleis- ja pysyväisluonteisista esteettömyystoimenpiteistä. Tällaisista toimenpiteistä säädetään muualla lainsäädännössä. Yleisesti saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen saamisella yhdenvertaisesti muiden kanssa tarkoitetaan sitä, että vammaisilla ihmisillä tulee tosiasiallisesti olla mahdollisuus saada tavara tai palvelu muihin nähden yhdenvertaisin ehdoin. Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa lähtökohtana on vammaisen ihmisen tarve kyseisessä yksittäisessä tilanteessa. Toisaalta etenkin laajaa toimintaa harjoittavalta tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta voidaan edellyttää jonkinasteista, yleisen elämänkokemuksen perusteella ennakoitavissa olevaa varautumista mahdollisiin yleisimpinä pidettäviin mukautustilanteisiin, kuten esimerkiksi liikunta- ja näkövammaisten asiointiin.

Yhdenvertaisuuslain 28 §:ssä säädetään todistustaakasta. Vireillepanijan on syrjintää tai vastatoimia koskevaa asiaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa käsiteltäessä esitettävä selvitystä seikoista, joihin vaatimus perustuu. Jos asiaa käsiteltäessä esitettyjen selvitysten perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen on kumotakseen oletuksen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu.

Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä vammaisyleissopimus) 1 artiklan 1 kohdan mukaan yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan ”syrjintä vammaisuuden perusteella” tarkoittaa vammaisuuteen perustuvaa erottelua, syrjäyttämistä tai rajoittamista, jonka tarkoituksena tai vaikutuksena on heikentää tai mitätöidä kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustamista, nauttimista tai käyttämistä yhdenvertaisesti muiden kanssa politiikan, talouden, sosiaaliturvan, kulttuurin tai yksilön oikeuksien alalla tai muulla alalla sisältäen kaikki syrjinnän muodot, kohtuullisen mukauttamisen epääminen mukaan lukien. Yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan sopimuspuolet kieltävät kaiken syrjinnän vammaisuuden perusteella ja takaavat vammaisille henkilöille yhdenvertaisen ja tehokkaan oikeussuojan syrjintää vastaan syrjintäperusteesta riippumatta. Yleissopimuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan, jotta vammaiset henkilöt voisivat elää itsenäisesti ja osallistua täysimääräisesti kaikilla elämänalueilla, sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn muun ohella fyysiseen ympäristöön sekä yleisölle avoimiin palveluihin.

Vammaisyleissopimuksen noudattamista valvova vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea (CRPD-komitea) on antanut vammaisyleissopimuksen 9 artiklan soveltamista koskevan yleiskommentin (General Comment No. 2 (2014) Article 9: Accessibility). Komitea on katsonut, että sopimusvaltioiden tulee selkeästi määritellä kielletyksi syrjinnäksi muun muassa pääsyn epääminen fyysiseen ympäristöön sekä avoimien palvelujen pariin ja että tällaisen epäämisen kohteeksi joutuneella vammaisella henkilöllä tulee olla käytettävissään tehokkaita oikeussuojakeinoja (yleiskommentin kohta 29). CRPD-komitean yleiskommentit eivät ole oikeudellisesti sitovia asiakirjoja, mutta niihin voidaan kiinnittää huomiota yleissopimuksen alaan kuuluvaa kansallista sääntelyä tulkittaessa (ks. esim. KHO 2021:189 ja KHO 2026:35).

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Yhdenvertaisuuslain soveltuminen muutoksenhakijan toimintaan

Muutoksenhakija on valituksessaan vedonnut ensinnäkin siihen, että sillä on perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden perusteella oikeus tarjota sopimusperusteisesti palvelujaan vain jäsenille valitsemallaan automatisoidun kuntosalin liiketoimintamallilla, mikä sisältää myös valitun kulunvalvontaratkaisun. Muutoksenhakija on todennut, että mikäli automaattisalin konsepti ei sovellu, jäseneksi ei tule hakeutua.

Asiassa saadusta selvityksestä ilmenee, että muutoksenhakija on yksityinen yritys, joka tarjoaa ammattimaisesti kuntosalipalveluja. Tässä asiassa tarkastelun kohteena oleva muutoksenhakijan itsepalveluperiaatteella toimiva kuntosali on päivittäin avoinna kello 5–23. Kuntosalin käyttö tapahtuu muutoksenhakijan asiakkaiksi (”jäseniksi”) rekisteröityjen käyttäjien lunastamilla maksullisilla kulkukorteilla. Sisäänpääsy kuntosalille on yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen antamisen aikaan toteutettu sakaraportilla: kulkukortin leimaamalla kuntosalille on päässyt sakaraportin kautta kerrallaan ainoastaan yksi henkilö. Kuntosalilla on ollut henkilökuntaa paikalla maanantaista keskiviikkoon kello 16–19, jona aikana sisäänpääsy on ollut mahdollista myös muulla tavoin kuin kulkukortilla sakaraportista.

Yhdenvertaisuuslain 2 §:n 1 momentista ja 4 §:n 4 momentista sekä säännösten edellä selostetuista esitöistä ilmenevästi yhdenvertaisuuslain soveltamisala on laaja. Laki soveltuu kiistatta silloin, kun palveluita tarjotaan ammattimaisesti yleisesti saataville. Esitöiden perusteella palvelujen ei katsota olevan yleisesti saatavilla, jos palveluja tarjotaan suppealle kohderyhmälle, jonka toiminnanharjoittaja on etukäteen rajannut.

Korkein hallinto-oikeus pitää selvänä, että muutoksenhakijaa on pidettävä yhdenvertaisuuslain 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuna palvelujen tarjoajana, jonka toimintaan yhdenvertaisuuslakia sovelletaan. Muutoksenhakija tarjoaa yleisesti mahdollisuutta liittyä jäseneksi eli ryhtyä kuntosalin asiakkaaksi. Se, että muutoksenhakijan liiketoimintamallin olennaisena osana on selvitetty olevan henkilökunnan rajoitettu läsnäolo kuntosalilla ja siihen liittyvä automatisoitu kulunvalvonta, ei merkitse sitä, että muutoksenhakija tarjoaisi palvelujaan vain etukäteen rajatulle ja suppealle kohderyhmälle. Asiassa ei ole myöskään esitetty, että muutoksenhakijan kuntosali ja siihen liittyvä sopimusperusteinen asiakkuus poikkeaisi muista vastaavista kuntosaleista.

Perustuslain 18 §:ssä suojatusta elinkeinovapaudesta ei seuraa, että elinkeinotoiminta rajautuisi yhdenvertaisuuslaissa säädettyjen vaatimusten ulkopuolelle. Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan sen 2 §:n 1 momentin mukaan myös yksityisessä toiminnassa. Elinkeinovapauteen kiinnittyvät liiketoiminnan järjestämistapaan liittyvät perusteet ja niiden hyväksyttävyys tulevat siten tässä asiassa arvioitaviksi yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltosäännösten soveltamisen yhteydessä.

Välillinen syrjintä

Syrjintäolettaman syntyminen

Asian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa vireille saattanut A on ensisijaisesti pyytänyt lautakuntaa tutkimaan, onko muutoksenhakijan kulunvalvontaa koskevissa järjestelyissä ollut kysymys välillisestä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä hallinto-oikeus ovat päätöksissään katsoneet, että muutoksenhakijan kulunvalvontajärjestelyt ovat johtaneet A:n välilliseen syrjintään tämän vammaisuuden vuoksi yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Muutoksenhakija on valituksessaan todennut, että sen kuntosali on sovelletusti esteetön eikä sitä voida pitää yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitettuna välillisesti syrjivänä käytäntönä. Lisäksi kulunvalvontajärjestelmällä on joka tapauksessa säännöksessä edellytetty hyväksyttävä tavoite, ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa on todistustaakkaa koskevan yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaisesti ensiksi arvioitava syrjintäolettaman syntymistä. Mikäli syrjintäolettaman katsotaan syntyvän, asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko muutoksenhakija kyennyt osoittamaan, että sen toiminta ei ole rikkonut syrjinnän kieltoa.

Saadun selvityksen mukaan muutoksenhakijan nyt käsillä oleva kuntosali on esteetön lukuun ottamatta sisäänkäynnin sakaraporttia. Muutoksenhakija on tarjonnut pyörätuolilla liikkuvalle A:lle mahdollisuutta harjoitella kuntosalilla niiden yhdeksän viikkotunnin aikana, jolloin kuntosalilla on paikalla muutoksenhakijan henkilökuntaa. Henkilökunta voi tällöin avata sakaraportin vieressä olevan hätäpoistumistienä käytettävän saranaportin, josta kulku onnistuu myös pyörätuolia käyttävälle henkilölle. Muutoksenhakija on tuonut esille myös mahdollisuuden harjoitella muutoksenhakijan palveluksessa olevan maksullisen valmentajan tai kuntosalin jäseneksi liittyvän avustajan kanssa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys siitä, onko sakaraporttia sellaisenaan pidettävä yhdenvertaisuuslain vastaisena, vaan siitä, miten muutoksenhakija on järjestänyt sisäänpääsyn kuntosalilleen. Yhdenvertaisuuslain 13 §:n mukaisesti välillistä syrjintää voi olla muun ohella näennäisesti yhdenvertainen käytäntö, joka saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksen esitöistä ilmenevästi käytännöllä viitataan muun muassa siihen, miten erilaiset palvelut sekä pääsy niihin on käytännössä järjestetty.

Tässä asiassa yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitettuna käytäntönä on pidettävä muutoksenhakijan kuntosalin sisäänpääsyyn liittyvää kulunvalvonnan järjestämistapaa. Itsenäisen harjoittelun kaikkina kuntosalin aukioloaikoina mahdollistava sisäänpääsy on järjestetty vain sakaraportin kautta. Pyörätuolilla kulkemiseen soveltuva saranaportti on ollut käytössä vain henkilökunnan ollessa paikalla. Koska pyörätuolilla liikkuva henkilö on kulunvalvonnan järjestämistavan takia päässyt kuntosalille vain hyvin rajoitetusti, asiassa on syntynyt olettama tämän käytännön syrjivyydestä.

Syrjintäolettaman kumoutumisen arviointi

Muutoksenhakija on alun perin tarjonnut A:lle vaihtoehtoisina sisäänpääsytapoina lisämaksullisen valmentajan käyttämistä tai kuntosalin asiakkuuden hankkimista avustajalle. Nämä sisäänpääsytavat olisivat aiheuttaneet A:lle merkittäviä lisäkustannuksia. Näin ollen sisäänpääsy kuntosalille olisi niiden mukaisesti toimittaessakin järjestetty tavalla, joka olisi saattanut A:n henkilöön liittyvän syyn perusteella epäedullisempaan asemaan suhteessa muihin kuntosalin käyttäjiin.

Muutoksenhakija on esittänyt, että kulunvalvonnan järjestämistavalle on olemassa hyväksyttävät tavoitteet, jotka liittyvät erityisesti asiakkaiden tunnistamiseen ja sen varmistamiseen, että kulkutunnisteella pääsee sisälle vain yksi henkilö. Tällä varmistetaan myös asiakasturvallisuus ja omaisuuden suoja. Automatisoidun kuntosalin liiketoimintamallin tavoitteena on mahdollistaa kohtuuhintainen ja laajasti saavutettava lihaskuntoharjoittelu. Tämän hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia ja myös välttämättömiä. Muutoksenhakija on lisäksi vedonnut siihen, että kuntosali on rakennettu rakennuslupien mukaisesti.

Korkein hallinto-oikeus katsoo kuten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ja hallinto-oikeus, että kulunvalvontaa, liiketoiminnan edellytysten turvaamista ja liikuntamahdollisuuksien tarjoamista on sinänsä pidettävä yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitettuina hyväksyttävinä tavoitteina. Asiassa on kuitenkin arvioitava, ovatko tavoitteiden saavuttamiseksi käytetyt keinot olleet asianmukaisia ja tarpeellisia.

Edellä esitetysti nyt arvioitavana olevalla kuntosalilla on sakaraportin rinnalla ollut saranaportti, joka on sinänsä mahdollistanut pyörätuolilla liikkuvan henkilön pääsyn kuntosalille. Muutoksenhakija ei ole osoittanut, että tavoitteiden saavuttamiseksi riittävää kulunvalvontaa ei olisi voinut järjestää siten, että myös pyörätuolia käyttävä henkilö pystyisi käyttämään tätä kuntosalia itsenäisesti. Muutoksenhakija on tämän asian vireilläolon aikana myös muuttanut kulunvalvontajärjestelmäänsä siten, että se mahdollistaa pyörätuolia käyttävän henkilön pääsyn kuntosalille itsenäisesti saranaportista kulkutunnisteella. Saadun selvityksen mukaan saranaportin lukija hyväksyy ainoastaan sellaiset sähköiset tunnisteet, joihin on erikseen määritetty saranaportin avaamisoikeus. Muutoksenhakijan kertoman mukaan tämä koskee vain sellaisia henkilöitä, jotka eivät kykene itsenäisesti kulkemaan sakaraportista. Tästä on pääteltävissä, että suurin osa kuntosalin asiakkaista kulkee tehdyn muutoksen jälkeen edelleen yksilöllisen kulunvalvonnan mahdollistavan sakaraportin kautta.

Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakijan alkuperäistä kulunvalvonnan toteuttamistapaa ei voida pitää asianmukaisena, vaikka siihen on liittynyt sinänsä hyväksyttäviä tavoitteita asiakkaiden tunnistamisesta, turvallisuudesta ja muutoksenhakijan liiketoimintamallin toteuttamisesta.

Muutoksenhakijan väitteellä siitä, että kuntosali on rakennettu rakennuslupien mukaisesti ja että rakennuslupaviranomaiset olisivat hyväksyneet porttijärjestelmän, ei ole asian arvioinnissa merkitystä. Kuntosalin sisäänpääsyn järjestämistavan aiheuttamat pyörätuolilla liikkuvaan henkilöön kohdistuvat haitalliset vaikutukset ovat olleet rakennusteknisten ratkaisujen sijaan seurausta siitä, että pyörätuolilla kulkemisen mahdollistava saranaportti on ollut vain hyvin rajoitetusti käytössä.

Kohtuullisten mukautusten merkitys asiassa

Muutoksenhakija on valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa vedonnut myös siihen, että se on toteuttanut yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaiset kohtuulliset mukautukset. Tarjoaminaan kohtuullisina mukautuksina muutoksenhakija on viitannut siihen, että pyörätuolilla liikkuva henkilö pääsee sisälle kuntosalille henkilökunnan läsnä ollessa sekä tälle annettuun mahdollisuuteen harjoitella myös muina aikoina valmentajan tai avustajan kanssa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valmentajan ja avustajan käyttöön perustuvan vaihtoehdon yhdenvertaisuuslain mukaisuutta tämän asian olosuhteissa on jo arvioitu edellä kohdassa 35. Pyörätuolilla liikkuvan henkilön päästämistä sisälle silloin, kun kuntosalilla joka tapauksessa on muutoksenhakijan liiketoimintamallin mukaisesti läsnä henkilökuntaa, ei puolestaan voi pitää yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettuna kohtuullisena mukautuksena.

Muutoksenhakijan kulunvalvonnan järjestämistapa on edellä todetusti ollut pyörätuolilla liikkuvaa A:ta välillisesti syrjivä. Muutoksenhakijan toiminta on siten ollut yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä säädetyn syrjinnän kiellon vastaista. Tähän nähden ja ottaen huomioon muutoksenhakijan tarjoamistaan kohtuullisista mukautuksista esittämä, asiassa ei ole tarpeen erikseen enemmälti arvioida, onko muutoksenhakija toiminut syrjinnän kiellon vastaisesti myös epäämällä A:lta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetut kohtuulliset mukautukset.

Johtopäätös

Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus on voinut hylätä muutoksenhakijan valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Oikeudenkäyntikulut

(44) Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, muutoksenhakijalle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Antti Belinskij. Asian esittelijä Kaisa Pärssinen-Knight.