Korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivusto uudistuu
Korkein hallinto-oikeus uudistaa verkkosivustonsa (kho.fi) osana oikeusministeriön hallinnonalan virastojen verkkosivustojen kokonaisuudistusta. Uuden sivuston suunniteltu julkistuspäivä on keskiviikko 10.6.2026. Sivuston toiminnassa voi olla käyttökatkoksia julkistuspäivän aikana.
Sivusto on pysynyt rakenteeltaan ja sisällöltään pääosin ennallaan, mutta sisältöjä on selkeytetty ja syvennetty. Muutoksenhaku ja asiankäsittely -osiossa käydään läpi yksityiskohtaisesti usein kysyttyjä muutoksenhakuun ja asiankäsittelyyn liittyviä vaiheita. Uudella sivustolla esitellään myös tarkemmin tuomioistuimen hallintoa ja virkoja. Sivustolla uutuutena julkaistavassa oikeustapausblogissa esitellään vuosikertomuksissa viime vuosina julkaistuja oikeustapauksia käsitteleviä kirjoituksia.
Uudistettu sivusto on helppokäyttöisempi ja paremmin saavutettava. Erityisesti huomiota on kiinnitetty sivuston käytettävyyteen mobiililaitteilla. Uudistuksen myötä sivusto saa myös raikkaamman visuaalisen ilmeen.
Uudella sivustolla lähes kaikki suomenkielinen sisältö on myös ruotsiksi lukuun ottamatta lausuntoja, yleistiedoksiantoja ja esityksiä, jotka julkaistaan sillä kielellä, millä ne annetaan. Keskeiset sisällöt löytyvät myös englanniksi nykyistä sivustoa laajempana. Pohjoissaamenkielinen sisältö julkaistaan syksyllä.
Linkityksiä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin tehneille tiedoksi
Uudistuksen myötä verkkosivuston julkaisujärjestelmä ja julkaisujärjestelmän toimittaja vaihtuvat. Uudella sivustolla julkaistaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä vuodesta 2024 eteenpäin.
Huomioittehan ystävällisesti, että linkitykset vuotta 2024 vanhempiin julkaistuihin päätöksiin eivät toimi uudella sivustolla. Aikavälillä 1.1.2024-9.6.2026 julkaistujen päätösten linkkiosoitteet johtavat uudella sivustolla päätösten hakusivulle, jolta julkaistuja päätöksiä voi hakea. Olemme pahoillamme aiheuttamastamme ylimääräisestä vaivasta ja suosittelemme, että linkitykset korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin tehtäisiin aina Finlexiin korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivujen sijasta.
Jaana Lappalainen
Viestintäpäällikkö,
Korkein hallinto-oikeus
029 56 40259
etunimi.m.sukunimi@oikeus.fi