KHO:2026:54

A oli 4.10.2018 saanut vuosina 1953 ja 1954 syntyneiltä vanhemmiltaan 270 000 euroa. Varojen siirrosta oli tehty 3.10.2018 päivätty velkakirja, jonka mukaan lainasta ei peritä korkoa ja johon oli liitetty takaisinmaksusuunnitelma. Takaisinmaksusuunnitelman mukaan lainaa lyhennettiin neljä kertaa vuodessa. Ensimmäinen 1 000 euron lyhennys oli ollut määrä suorittaa 1.1.2022 ja viimeinen 1.9.2045. Lyhennyserän määrä kasvoi asteittain niin, että yksittäisen lyhennyksen suurin määrä oli 4 000 euroa. Lainaa oli suunnitelman mukaan pitänyt lyhentää yhteensä 19 750 euroa 1.1.2026 mennessä. A:n bruttotulot olivat vuosina 2018–2020 olleet noin 75 000–110 000 euroa vuodessa. A oli 8.1.2026 päivätyssä vastaselityksessään ilmoittanut lyhentäneensä lainaa yhteensä noin 20 000 euroa.

Verohallinto oli katsonut A:n saaman suorituksen kokonaisuudessaan hänen isältään saamaksi lahjaksi. Kun verotuksen oikaisulautakunta oli katsonut, että A oli saanut lahjan puoliksi kummaltakin vanhemmaltaan, Verohallinto oli toimittanut äidiltä saadun suorituksen osalta lahjaverotuksen seurannaismuutoksena.

Korkein hallinto-oikeus arvioi isältä saatua suoritusta ensin perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella ja otti asiassa huomioon A:n kyvyn maksaa hänelle suoritettu määrä takaisin ja sen seikan, että A ja hänen vanhempansa olivat laatineet lainasta velkakirjan, johon oli liitetty takaisinmaksusuunnitelma, sekä sen seikan, että A oli esitetyn selvityksen mukaan maksanut lainaa takaisin suunnitelman mukaisesti, ja katsoi, ettei A ollut saanut veronalaista lahjaa. Asiaa ei arvioitu toisin lainan takaisinmaksusuunnitelman mukaisen lyhennysvapaan, lainan korottomuuden eikä lainan pitkän takaisinmaksuajan perusteella. Asiaa ei arvioitu toisin myöskään perintö- ja lahjaverolain veron kiertämistä koskevan 33 a §:n perusteella.

A:n äidiltä saaman suorituksen osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei seurannaismuutosta ollut voitu tehdä tilanteessa, jossa perintö- ja lahjaverolain mukaista verotusta muutettiin saman verovelvollisen lahjaverotukseen vaikuttavalla tavalla.

Perintö- ja lahjaverolaki 1 § 1 momentti, 18 § 1 momentti 1 kohta, 33 a § 1 momentti, 50 § 1 momentti ja 51 § 1 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 18.3.2025 nro 1793/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä toimitetut lahjaverotukset kumotaan. Verohallinto palauttaa liikaa maksetun määrän laillisine korkoineen.

Verohallinto velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 270 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määrätään korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian tausta

Verohallinto on 30.12.2021 toimittanut lahjaverotuksen A:n isältään 4.10.2018 saaman tilisiirron perusteella siten, että A:lle on maksuunpantu 32 600 euroa lahjaveroa 270 000 euron suuruisesta isältä saadusta lahjasta. Päätöksen mukaan A ja hänen vanhempansa ovat 3.10.2018 allekirjoittaneet velkakirjan, jonka mukaan A on saanut vanhemmiltaan korotta lainaksi 270 000 euroa asunnon ostoa varten. Velkakirjaan liitetyn takaisinmaksusuunnitelman mukaan laina-aika on ollut 27 vuotta ja velan asteittain kasvavat lyhennykset ovat alkaneet noin kolmen vuoden lyhennysvapaan jälkeen.

Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 27.9.2023 hylännyt A:n ensisijaisen vaatimuksen, jonka mukaan lahjaverotuspäätös on kumottava sillä perusteella, että kysymyksessä ei ole lahja vaan laina. Oikaisulautakunta on hyväksynyt A:n toissijaisen vaatimuksen ja katsonut hänen saaneen lahjan puoliksi kummaltakin vanhemmaltaan. Siten A:n on katsottu saaneen isältään 135 000 euron suuruisen rahalahjan aiemman 270 000 euron sijaan. A:lle määrättyä lahjaveroa on alennettu vastaavasti 32 600 eurosta 14 300 euroon.

Verohallinto on 6.10.2023 oikaisulautakunnan edellä mainitun päätöksen perusteella ja perintö- ja lahjaverolain 50 ja 51 §:n nojalla toimittanut seurannaismuutoksena lahjaverotuksen A:n äidiltään 4.10.2018 saaman rahalahjan osalta siten, että A:lle on maksuunpantu 14 300 euroa lahjaveroa 135 000 euron suuruisesta lahjasta.

Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 21.8.2024 jättänyt tutkimatta A:n vaatimuksen, jonka mukaan hänen äidiltään saamansa rahasuoritus 135 000 euroa on katsottava lainaksi. Oikaisulautakunta on todennut, että äidiltä saadun suorituksen lahjaverotusta on oikaistava soveltuvin osin seurannaismuutoksena, jos isältä saadun suorituksen lahjaverotus on osaksi tai kokonaan poistettava vireillä olevaan valitukseen annettavan päätöksen perusteella.

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valitukset verotuksen oikaisulautakunnan päätöksistä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään lausumalla, että asiassa on ollut kyse vanhempien lapselleen tekemästä varojen siirrosta tilanteessa, jossa esitettyyn velkasuhteeseen on liittynyt huomattavan suuri lainapääoma ja pitkä takaisinmaksuaika. Lainan ehtoihin on lisäksi kuulunut usean vuoden lyhennysvapaa sekä laina-ajan loppuun painottuva takaisinmaksu lyhennyserien kasvaessa olennaisesti laina-ajan kuluessa. Hallinto-oikeus on ottanut huomioon velan perusteista esitetyn selvityksen, lainansaajan varallisuusaseman lainansaantihetkellä sekä osapuolten olosuhteet kokonaisuutena ja perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n 1 momentin nojalla katsonut, että velkasuhteeseen on liittynyt siinä määrin poikkeuksellisia piirteitä, ettei varojen siirtoa ole voitu uskottavasti pitää läheisten välisenä lainana. Saantoon on tämän vuoksi voitu kohdistaa lahjaverotus.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Minna Martikainen, Vesa Heikkilä ja Elina Fasoúlas (eri mieltä), joka on myös esitellyt asian.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että hallinto-oikeuden, verotuksen oikaisulautakunnan ja Verohallinnon päätökset kumotaan, että A:n ja hänen vanhempiensa välinen velkasuhde katsotaan päteväksi velkakirjasta ilmenevin ehdoin ja että hänen maksamansa lahjaverot korkoineen määrätään palautettavaksi hänelle. Lisäksi hän on vaatinut, että hallinto-oikeuden perimä oikeudenkäyntimaksu 270 euroa palautetaan hänelle korkoineen.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vaatinut valituksen hylkäämistä ja oikeudenkäyntimaksua koskevan vaatimuksen tutkimatta jättämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu ja osapuolten kannanotot

Asiassa on ratkaistavana, onko A 4.10.2018 saanut vanhemmiltaan veronalaisia lahjoja vai onko esillä oleva suoritus hänen vanhemmiltaan saamansa laina.

A:n mukaan asiassa täyttyvät lainasuhteelle oikeuskirjallisuudessa määritellyt kriteerit, joista merkityksellisiä ovat laina-ajan pituus, lainan lyhentämistapa ja -aikataulu. Laina-ajan pituuden osalta ratkaisevana on pidettävä sitä, että lainan lyhentämisestä on laadittu lyhennysaikataulu, jota noudatetaan. Peruslähtökohta lainanantohetkellä tulee olla, että lainansaajan voidaan perustellusti olettaa kykenevän maksamaan lainan takaisin sovitussa ajassa ja takaisinmaksuun tarvittavien varojen lähde kyetään luotettavasti selvittämään. Jos vanhempien ja lasten välisiin velkakirjoihin sisältyy lyhennysohjelma, se on jo sinällään vahva näyttö todellisesta velkasuhteesta. A on noudattanut osapuolten kesken sovittua lyhennysaikataulua. Lainapääomaa on lyhennetty aikataulun mukaisesti noin 20 000 eurolla.

A:n mukaan hänen tilannettaan ei voida rinnastaa korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksissä KHO 1986-B-II-601 ja KHO 1989-B-562 esillä olleisiin tilanteisiin.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan lainaa voidaan pitää lahjana silloin, jos olosuhteista voidaan päätellä, että lainaa ei alun perinkään ole ollut tarkoitus maksaa takaisin. Asiassa lainasuhteen olemassaoloa vastaan ovat muun ohella seuraavat seikat: 27 vuoden laina-aika, A:n vanhempien ikä laina-ajan päättymishetkellä, lyhennysvapaan kesto ja ajoittuminen laina-ajan alkuun, takaisinmaksusuunnitelman lyhennyserät ja niiden takapainotteisuus, lainan vakuudettomuus, velkakirjasta puuttuvat ehdot velan ennenaikaisesta takaisinmaksusta ja se seikka, että A oli saanut vanhemmiltaan 270 000 euroa vuonna 2018 asunnon puoliosuuden lunastamista varten mutta että A ei ollut suorittanut sanottua määrää takaisin vanhemmilleen, kun hän oli vuonna 2021 myynyt asunnon. A:n esittämästä kirjallisesta selvityksestä on ilmennyt hänen vanhempiensa tahto auttaa ja tukea lastaan ja siten varojen lahjoitustahto. Asiassa ei sitä kokonaisuutena arvioiden ole ollut kysymys alun perinkään velkasuhteesta vaan lahjasta.

Oikeudenvalvontayksikön mukaan tulkintaan lahjasta voidaan päätyä lain normaalitulkinnalla eikä se edellytä, että asiaan sovellettaisiin veronkiertonormia. Kuitenkin asiassa on enemmän velkakirjan ja sen ehtojen näennäisyyttä kuin aitoutta puoltavia seikkoja. Laatimalla näennäinen velkakirja ja muotoilemalla veronalainen lahja näin lainan muotoon varojen luovutustoimelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta eli lahjaa ja lahjoitusta. Lisäksi muotoilemalla lahja lainaksi A on lähtökohtaisesti vapautunut suorittamasta saamistaan varoista lahjaveroa, joten toimenpiteeseen voidaan katsoa ryhdytyn tarkoituksessa vapautua lahjaverosta.

Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden esitöitä

Perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin mukaan joka perintönä, testamentilla tai lahjana saa omaisuutta, on velvollinen suorittamaan siitä valtiolle veroa sen mukaan, kuin tässä laissa säädetään.

Saman lain 18 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lahjaveroa on suoritettava, kun omaisuus lahjana siirtyy toiselle, jos lahjanantaja tai lahjansaaja asui lahjoitushetkellä Suomessa.

Saman lain 33 a §:n 1 momentin mukaan, jos perinnönjakosopimukselle, luovutustoimelle tai muulle perintö- tai lahjaverotukseen vaikuttavalle oikeustoimelle on annettu sellainen oikeudellinen sisältö tai muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, tai jos on ryhdytty muuhun toimenpiteeseen ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että perintö- tai lahjaverosta vapauduttaisiin, on perintö- tai lahjaverotuksessa meneteltävä asian varsinaisen luonteen tai tarkoituksenmukaisesti.

Perintö- ja lahjaverolain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 68/1995 vp, jakso 2.8. Veron kiertämistä estävä säännös) todetaan, että verotuksesta voitaisiin poiketa muun ohella niissä tapauksissa, joissa lahjaverotukseen vaikuttavalle oikeustoimelle on annettu sellainen oikeudellinen sisältö tai muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Tällöin olisi kysymys oikeustoimista, joilla ei ole tarkoitettu saada aikaan mitään oikeusvaikutuksia tai on tarkoitettu saada aikaan muunlainen oikeusvaikutus kuin on ilmoitettu. Hallituksen esityksessä on edelleen todettu, että verovelvollisella olisi oikeus valita hänen kannaltaan edullisin menettelyvaihtoehto, jos se vain vastaa oikeustoimen todellista luonnetta ja tarkoitusta sekä sisällöltään että muodollisesti. Veronkiertosäännöksen soveltaminen tulisi kysymykseen melko harvoin, joten sen merkitys olisi lähinnä ennakkoestävä.

Perintö- ja lahjaverolain 50 §:n 1 momentin mukaan, jos verotusta on muutettu toisen verovelvollisen verotukseen vaikuttavalla tavalla, Verohallinto oikaisee verotuksen oikaisuna myös tämän verovelvollisen verotusta muutosta vastaavasti (seurannaismuutos), jollei oikaisun tekeminen ole erityisestä syystä kohtuutonta. Seurannaismuutos voidaan tehdä silloinkin, kun muuta kuin tämän lain mukaista verotusta on muutettu suoritettavan veron määrään vaikuttavalla tavalla. Seurannaismuutos voidaan tehdä, vaikka verotuksen oikaisun edellytykset puuttuvat.

Saman lain 51 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakuviranomaisen tai Verohallinnon päätöksen perusteella uudelleen toimitettava verotus, seurannaismuutos, 38 §:ssä tarkoitettu muutos ja muutoksenhaun johdosta tehtävät muut muutokset verotukseen toteutetaan ja niihin haetaan muutosta siten kuin verotusmenettelystä annetun lain 78 §:ssä säädetään.

Verotusmenettelystä annetun lain 78 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakuviranomaisen tai Verohallinnon päätöksen perusteella uudelleen toimitettava verotus, seurannaismuutos ja muutoksenhaun johdosta tehtävät muut muutokset verotukseen toteutetaan noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta 55 ja 56 §:ssä säädetään. Tehtyihin päätöksiin haetaan muutosta sen mukaan, mitä muutoksen hakemista verotuksen oikaisua koskevaan päätökseen 5 luvussa säädetään.

Oikeudellinen arviointi

Isältä saatu suoritus

Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksissä KHO 1986-B-II-601 ja KHO 1989-B-562 arvioinut kysymystä siitä, voiko vanhempien rintaperilliselleen antama laina olla oikealta luonteeltaan veronalainen lahja. Ennakkopäätökset koskevat vuosina 1981 ja 1987 tehtyjä oikeustoimia eli verovuosia, jolloin edellä selostettu perintö- ja lahjaverolain 33 a § ei vielä ole ollut voimassa.

Ennakkopäätös KHO 1986-B-II-601 koskee tilannetta, jossa isä oli myynyt alle kahden kuukauden ikäiselle pojalleen kiinteistön pidättäen itselleen elinikäisen hallintaoikeuden. Isä lahjoitti kauppahinnasta pojalleen 10 000 markkaa. Loppuosa kauppahinnasta eli 40 000 markkaa jäi vaadittaessa maksettavaksi velaksi. Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksessä katsonut, ettei loppukauppahintaa ollut tarkoitettu maksettavaksi ja että poika oli saanut kiinteistön lahjana, kun otettiin huomioon pojan ikä ja hänen taloudellisista olosuhteista esitetty selvitys sekä muut kauppaan liittyvät olosuhteet.

Ennakkopäätös KHO 1989-B-562 koskee tilannetta, jossa vanhemmat olivat myyneet pojalleen ja hänen vaimolleen asunto-osakkeen 240 000 markan kauppahinnasta. Kaupantekotilaisuudessa kauppahinnasta oli sovittu maksettavaksi 16 markkaa. Loppuosa kauppahinnasta oli sovittu maksettavaksi neljässä 59 996 markan suuruisessa erässä kuuden vuoden aikana. Vanhemmat olivat lahjakirjoilla antaneet kaksi ensimmäistä maksuerää anteeksi. Kunkin anteeksi annetun maksuerän määrä oli ollut 14 999 markkaa eli alle sen määrän, josta olisi tullut suorittaa lahjaveroa. Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksessä katsonut, ettei asunto-osakkeen kauppahintaa ollut tarkoitettukaan maksettavaksi ja että luovutus oli ollut jo alun perin lahja, kun otettiin huomioon kauppakirjan ehdot, erityisesti maksuerien suuruus, korottomuus, erääntymispäivät ja se, että kauppahinnan neljästä erästä kaksi oli annettu anteeksi erillisin lahjakirjoin.

Nyt esillä olevassa asiassa vuonna 1985 syntynyt A on 4.10.2018 saanut vuonna 1953 syntyneeltä isältään 135 000 euroa. Varojen siirrosta on tehty 3.10.2018 päivätty velkakirja, jonka mukaan lainasta ei peritä korkoa ja johon on liitetty lainan takaisinmaksusuunnitelma.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön esittämän johdosta velkakirjassa tarkoitetun suorituksen oikeudellista luonnetta on ensin arvioitava perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole tehty mainittua arviointia, mutta asiaa ei ole syytä palauttaa tämän vuoksi hallinto-oikeudelle.

Takaisinmaksusuunnitelman mukaan lainaa lyhennetään neljä kertaa vuodessa. Ensimmäinen 1 000 euron lyhennys on ollut määrä suorittaa 1.1.2022, ja yksittäisten lyhennysten määrä on ollut 1 000 euroa vuosina 2022 ja 2023. Yksittäisten lyhennysten määrä on kasvanut 1 250 euroon vuosina 2024 ja 2025 sekä edelleen 1 750 euroon vuosina 2026 ja 2027. Lainaa on suunnitelman mukaan pitänyt lyhentää yhteensä 19 750 euroa 1.1.2026 mennessä. Takaisinmaksusuunnitelman mukaan neljännesvuosittaisten lyhennysten määrä on suurimmillaan 4 000 euroa. Lainan viimeisen lyhennyksen on määrä tapahtua 1.9.2045. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että laina-ajan alkuun sijoittuva usean vuoden pituinen lyhennysvapaa, pitkä laina-aika ja takapainotteinen lyhennysohjelma eivät ole kokonaisuutena arvioituna tavanomaisia lainaehtoja, kun velallisena on luonnollinen henkilö.

A:n bruttotulot ovat vuosina 2018–2020 olleet noin 75 000–110 000 euroa vuodessa. A on 8.1.2026 päivätyssä vastaselityksessään ilmoittanut lyhentäneensä lainaa yhteensä noin 20 000 euroa.

Kun otetaan huomioon A:n kyky maksaa hänelle suoritettu määrä takaisin ja se seikka, että A ja hänen vanhempansa ovat laatineet lainasta velkakirjan, johon on liitetty takaisinmaksusuunnitelma, sekä se seikka, että A on esitetyn selvityksen mukaan maksanut lainaa takaisin suunnitelman mukaisesti, A:n ei asiaa kokonaisuutena arvioiden ole perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla katsottava saaneen 4.10.2018 isältään veronalaista 135 000 euron määräistä lahjaa.

Asiassa on näin ollen vielä arvioitava, voidaanko A:n saama suoritus katsoa lahjaksi perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n nojalla.

Kun otetaan huomioon edellä kohdissa 27 ja 28 mainitut seikat sekä se seikka, että verovelvollisella on oikeus valita hänen kannaltaan edullisin menettelyvaihtoehto, jos se vain vastaa oikeustoimen todellista luonnetta ja tarkoitusta sekä sisällöltään että muodollisesti, A:n ei ole myöskään perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n nojalla katsottava saaneen 4.10.2018 isältään veronalaista 135 000 euron määräistä lahjaa.

Äidiltä saatu suoritus

Verohallinto on toimittanut lahjaverotuksen äidiltä saadun suorituksen osalta perintö- ja lahjaverolain seurannaismuutosta koskevan 50 §:n nojalla.

Edellä selostettujen perintö- ja lahjaverolain 51 §:n 1 momentin ja verotusmenettelystä annetun lain 78 §:n 1 momentin perusteella A:lla on oikeus hakea muutosta seurannaismuutokseen. Asiassa on siten hallinto-oikeudessa noudatetulla tavalla ratkaistava, onko A saanut äidiltään veronalaisen lahjan.

Perintö- ja lahjaverolain 50 §:n 1 momentin sanamuodon perusteella seurannaismuutos voidaan tehdä, mikäli verotusta on muutettu toisen verovelvollisen verotukseen vaikuttavalla tavalla tai mikäli muuta kuin perintö- ja lahjaverolain mukaista verotusta on muutettu suoritettavan veron määrään vaikuttavalla tavalla. Säännöksen sanamuodon mukaan seurannaismuutosta ei voida toimittaa tilanteessa, jossa perintö- ja lahjaverolain mukaista verotusta on verotuksen oikaisulautakunnan päätöksellä muutettu saman verovelvollisen mahdolliseen toisen veronalaisen lahjan osalta toimitettavaan lahjaverotukseen vaikuttavalla tavalla.

Näin ollen Verohallinto ei ole voinut toimittaa seurannaismuutoksena lahjaverotusta A:n äidiltään saaman suorituksen osalta.

Johtopäätös

Edellä esitetyin perustein hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä Verohallinnon toimittamat lahjaverotukset on kumottava.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 98 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista on vaadittava ennen kuin hallintotuomioistuin tekee päätöksen pääasiassa.

Tuomioistuinmaksulain 11 §:n 1 momentin mukaan maksun määräämistä koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua maksun määränneeltä virkamieheltä tai viranomaiselta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä.

A on korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaatinut, että hallinto-oikeuden perimä oikeudenkäyntimaksu 270 euroa palautetaan hänelle korkoineen.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on ilmoittanut käsityksenään, että korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole tuomioistuinmaksulain 11 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen toimivaltaa tutkia mainittua vaatimusta.

Peruste hallinto-oikeuden oikeudenkäyntimaksun määräämiselle on lopullisesti syntynyt vasta siinä vaiheessa, kun hallinto-oikeus on tehnyt päätöksensä pääasioissa eikä ole muuttanut oikaisulautakunnan päätöksiä A:n eduksi. Näissä oloissa hallinto-oikeuden oikeudenkäyntimaksua ei ole pidettävä sellaisena kuluna, jonka korvaamista olisi tullut vaatia ennen kuin hallinto-oikeus teki asiassa päätöksensä.

A:n on katsottava vaatineen hallinto-oikeuden perimää oikeudenkäyntimaksua palautettavaksi siinä tapauksessa, että korkein hallinto-oikeus hyväksyy hänen valituksensa pääasian osalta. Oikeudenkäyntimaksun palauttamista koskeva vaatimus on näissä oloissa tulkittava sellaiseksi oikeudenkäyntikuluvaatimukseksi, jonka korkein hallinto-oikeus on toimivaltainen ratkaisemaan pääasian yhteydessä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi itse vastaamaan sanotusta oikeudenkäyntikulustaan. Tämän vuoksi Verohallinto on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n ja 100 §:n nojalla velvoitettava korvaamaan A:n 270 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen, Joni Heliskoski ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Turo Lehtonen.